200 teesiä suomalaisen juniorijalkapallon kehittämiseksi

Olemme laatineet 200 muutos- ja kehitysehdotusta koskien suomalaista juniorijalkapalloa. Jotkut ehdotuksista ovat erittäin konkreettisia; osa puolestaan on tarkoitettu enemmän herättämään ajatuksia ja keskustelua. Projekti käynnistyi yhteisöpalvelu Twitterissä, jossa aloitimme listaamaan muutosehdotuksia tykkäysten määrän mukaan. Alustan rajoitetusta merkkimäärästä (enintään 140) johtuen ehdotukset ovat ytimekkäitä ja selkeitä. Palloliiton ja piirien edustajat ovat osoittaneet kiinnostusta ehdotuksia kohtaan, ja toimitamme listan kootusti näiden organisaatioiden edustajille. Kiitämme palautteesta, kommenteista, kritiikistä ja ehdotuksista.

kuva

Ehdotukset on luovutettu Palloliiton edustajalle torstaina 26.10.2017.

***

A. Valmentajakoulutus ja valmentajien kehittäminen

1. Horst Weinin ”Developing Youth Football Players” pakolliseksi E-/D-kurssilukemiseksi ainakin kaikille 6-12-vuotiaiden valmentajille.

2. Yksilökeskeisestä puheesta luopuminen seurojen ja liiton virallisissa valmennusmateriaaleissa.

3. Kyvykkäimmät nuorten valmentajat liiton/seurojen tuella ”vaihto-opiskelijoiksi” Lissabonin ”Faculty of Human Kinetics”-opinahjoon.

4. Pienemmästä seurasta tavoitteellisempaan siirtyvälle valmentajalle ensimmäiseksi vuodeksi oma henk.koht. mentori seuran sisältä.

5. Valmentajakoulutusten kurssimuotoisuudesta siirryttävä maltillisesti kohti jatkuvaa vuoropuhelua, reflektointia ja mentorointia.

6. Ulkomaisen valmennuskirjallisuuden ahkerampi kääntäminen suomeksi.

7. Entisten pelaajien aloittaminen suoraan UEFA B-koulutustasolla kyseenalaistettava erittäin vahvasti.

8. Tunnustuksen antaminen valmentajille, jotka pitkästä valmentajaurasta huolimatta valmiita oppimaan uutta vielä ”vanhoilla päivillä”.

9. E-, D- ja C-kurssien tavoitteeksi asetettava, että valmentajat sisäistävät valmentamisen perusteet, esim. peruspelaamisen laatutekijät.

10. C-valmentajakurssista eteenpäin yhtenä osiona oltava pedagogiikan/didaktiikan ammattilaisen koulutus. Valmentaminen on opettamista.

11. Ulkomailla valmentavien ja opiskelevien suomalaisten juniorivalmentajien kokemuksien ja oppien laajempi hyödyntäminen Suomessa.

12. Seurojen kiinnitettävä huomiota valmentajien toisilta oppimiseen. Hyvä joukkue ei auta, jos apuvalmentaja ei opi päävalmentajalta.

B. Seuratoiminta

13. Akatemia-sanan käytön rajoittaminen alle 15-vuotiaiden joukkueiden nimissä. Yli 15-vuotiaillakin vain, jos määrätyt kriteerit täyttyvät.

14. Tavoitteellisten seurojen välillä yhteinen linjaus tai periaate, että pelaaja pidettävä joukkueessa vähintään kaksi kautta.

15. Luopuminen tarpeesta määritellä vain yksi kasvattajaseura. Eri yhteyksissä tuotava esiin kaikki seurat, joissa pelannut väh. 2 vuotta.

16. Tavoitteellisten seurojen avointen harjoitusten sovittaminen samaan aikaväliin paikkakuntakohtaisesti.

17. Epämääräisestä värväyspuheesta luopuminen ja avointen yhteistyömallien kehittäminen erilaisten seurojen välillä.

18. Valmentajat ovat seuralla töissä – lupa ja hyväksyntä puuttua myös muiden joukkueiden pelaajien käytökseen.

19. Tauot joukkueharjoituksista selkeämmiksi. Selvä kauden päätös ja sen jälkeinen riittävän pitkä tauko. Syksyllä yksi viikko liian vähän.

20. Suurempi panostus seurakulttuurin vahvistamiseen, esim. koko seuraa koskettavia tapahtumia kehittämällä, kuten HJK Cup-rankkarikilpailu.

21. Varsinkin huippupelaajakehitykseen tähtäävien seurojen määriteltävä tarkasti valmentajien rekrytointikriteerit nettisivuillaan.

22. Seurojen kesken sovittu periaate, että joukkueiden toiminnan kuukausimaksut näkyvät selvästi seuran nettisivuilla.

23. Erilaisten teemaviikkojen (Pelaajat päättää, Kannusta mua, jne.) sijasta pohdittava, miten päämääriä voisi toteuttaa joka päivä arjessa.

24. Harrasteseurojen valmentajien näkyvämpi arvostus, esim. kutsumalla valmentajia tutustumaan isompien seurojen toimintaan.

25. Valmentajan vaihtaessa seuraa sovittava, ettei valmentaja siirry saman ikäluokan joukkueeseen – varsinkaan, jos kyse samasta tasosta.

26. Seurojen vetämissä päiväkotitapahtumissa liikunnallisimmille lapsille ”stipendi”, jolla ensimmäiset 3kk maksutta seurassa.

27. Pitkään seurassa toimineiden valmentajien arvostaminen. Muutostilanteissa annettava mahdollisuus ja aikaa sopeutua.

28. Parhaat valmentajat kentällä kehittämässä pelaajia, eivätkä valmennuspäällikköinä toimistolla.

29. Hyvät OTO-valmentajat sitoutettava seuraan toimivilla oheisseikoilla: esim. varusteet, kouluttaminen ja keskustelutilaisuudet.

30. Seuran johtokunnan näkyminen säännöllisesti kentillä ja seuran tapahtumissa: ”Kuinka teillä valmentajilla menee? Miten jaksatte?”

31. Seuran huolehdittava valmentajista enemmän arjen pienillä asioilla, esim. kyyti kotiin, lounas ennen treenejä, tsemppiviestit, jne.

32. Pelaajakehityksen lisäksi seurojen luotava valmennuskehityspolut: miten koulutetaan, rekrytoidaan ja millaisia tehtävänkuvia asetetaan?

C. Turnaukset, sarjat ja muu pelitoiminta

33. U6- ja U7-pelit joko 2v2- tai 3v3-pelaajamäärällä normaalimaaleja pienempiin maaleihin.

34. Junnufutisturnauksissa ja -sarjoissa käytettävän ”eliittitaso”-termin korvaaminen muulla määritelmä, esim. A-taso, ylempi sarja, tms.

35. Seurojen välillä selkeämpi yhteisymmärrys, etteivät joukkueet kiirehdi liiaksi pelaamaan seuraavaa pelimuotoa.

36. Nuorempien ikäluokkien (esim. U9-U10) piirisarjapeleihin kolme jaksoa kahden pitkän sijasta.

37. Turnauksia kehitettävä rohkeammin suuntaan, jossa lyhyemmät peliajat ja useampia pelejä lyhyemmillä tauoilla pelien välissä.

38. Turnauksiin, etenkin isoimpiin, yhteinen päätösseremonia, jossa mukana kaikki joukkueet. Seremonian yhteydessä esim. turnauksen finaali.

39. Osallistujamitaleista luopuminen U7-U9-turnauksissa.

40. Stadi Cupin uutisoinnin ja näkyvyyden nostaminen lähemmäs Helsinki Cupin tasoa.

41. Turnauksissa valmentajille & pelaajille ”lounge”, jossa mahdollista keskustella ja viettää aikaa pelien välillä (Vantaa Cupin esimerkki).

42. Helsinki Cupin U10- ja U11-jatkopelit palautettava Käpylään. Hienon turnauksen kovimpia juttuja.

43. Tavallista tärkeämpien junioripelien kohdalla tapahtuman luominen: kuulutukset, otteluennakot, pelaajat jonossa kentälle, jne.

44. Saman seuran joukkueiden pelit samalle päivälle ja kentälle viikonloppuisin (esim. Etelä-Länsi-liigassa ensin U13 ja sitten U14).

45. Lasten peleissä pelin sujuvuus on yksi tärkeimmistä asioista. Sääntöjen (kuten sivurajakuljetukset & -syötöt) palveltava tätä päämäärää.

46. Miniliiga-mallin (tasaisia, lyhyitä pelejä säännöllisesti & kustannustehokkaasti) toteutus mahdollisimman laajasti eri puolilla Suomea.

47. Yhdistelmäjoukkueiden väärinkäyttöä (esim. ainoastaan parempien tulosten tavoitteluun) tarkasteltava nykyistä kriittisemmin.

48. Esim. ELL-/PSL-seurojen kesken sopimus, että kotijoukkue kuvaa aina ottelun & jakaa sen pelin jälkeen pilvipalvelussa vierasjoukkueelle.

49. Ottelutapahtumissa yleisemmäksi tavaksi se, että valmentaja tervehtii vastustajan pelaajia ja tsemppaa heitä (esim. Honka 06:n Källi, toim. huom. Kjell Friberg).

50. Kenttäkoon määrittäminen pelaajien osaamistason ja iän mukaan, ei valmiiksi maalattujen viivojen perusteella.

51. Helsinki Cupin U8-peleistä osa Narinkka- tai Kansalaistorilla jakamassa nappulafutiksen ilosanomaa ja turnaustunnelmaa ohikulkijoille.

52. Ison tasoeron (esim. 10-0) peleissä vastustajan kunnioittamisen korostaminen. Ei rabonoita tai muita sirkustemppuja, vaikka peli selvä.

53. Eri sarjatasoille ilmoittautumisen kriteerit tehtävä huomattavasti nykyistä selvemmiksi. Epätasaiset pelit eivät palvele ketään.

54. Pelaajan pelaaminen vuotta vanhemmissa vain ”statussymbolisesti” lopetettava. Vain jos pelaaja on selvä avauksen pelaaja vanhemmissa.

55. Tavoitteellisten joukkueiden keskinäisten pelien määrän pitäminen järkevänä, jottei vähäinen lataus katoaisi.

D. Palloliitto

56. Kaikissa tyttö- ja poikamaajoukkuelistauksissa pelaajan aikaisempien seurojen lisäksi myös ensimmäisen valmentajan nimi (vrt. koripallo).

57. Talenttitukijärjestelmästä luopuminen ja seurojen tarpeita paremmin palvelevan, joustavamman tukimuodon kehittäminen.

58. Tyttö- ja poikamaaotteluedustuksista jaettavien korvausten suuruuden tarkastaminen (esim. U15-pelaajilla tällä hetkellä 40e/ottelu).

59. Vastuu. Nuorisomaaotteluiden (etenkin vaikeiden sellaisten) jälkeen joukkueen päävalmentaja ensimmäisenä haastatteluun (jos kuvataan).

60. Palloliiton kehuminen silloin, kun on aihetta. Esimerkkinä Seurojen Palloliitto-hanke.

61. Palloliitto tarvitsee oman lasten valmennuksen asiantuntijan. Mitä nopeammin, sen parempi.

62. ”Neuvonantajien” ja muiden konsulttien vastuun ja roolin selkiyttäminen, kun nämä toimivat tulospainotteisessa ympäristössä.

63. Alueleirityksiin (muun muassa etelän) valittavien pelaajien määrän pienentäminen, jottei leireille pääsyn arvo liikaa laskisi.

64. Jatkossa Palloliiton Lasten valmennus-työryhmien jäsenten nimet selvästi esille liiton sivuilla. Ketkä linjaavat uusia suuntaviivoja?

65. Palloliiton sivuille kirjasuosituslista lasten ja nuorten valmennuksessa hyödyllisistä teoksista.

66. Palloliittoon enemmän tieteellistä osaamista, esim. pelaajakehityspäälliköllä yliopistotutkinto ulkomailta futisvalmennuksesta.

67. Nuorisomaaotteluita koskevissa raporteissa avoin tosiasioiden tunnustaminen, jos vastustaja ollut selvästi parempi.

68. Palloliiton valmennuslinjan konkretisoiminen. ”Hyvä hyökkääjä on yllättävä” – tarkoittaa mitä?

69. Valmennustermistön täsmällistäminen – mitä esimerkiksi ”rohkea eteenpäin puolustaminen” käytännössä tarkoittaa?

70. Palloliiton kutsuttava seuravalmentajia henkilökohtaisesti liiton toimistolle ja alueleireille tutustumaan liiton valmennustoimintaan.

E. Valmennustoiminta

71. Aloitteleville pelaajille kevyemmät pallot, jotta potkutekniikan opettelu olisi helpompaa.

72. Yksilölajiperinteestä luopuminen valmentamisessa ja siirtyminen modernimpaan teoriaan ja käytäntöön.

73. Eri palloilulajien valmentajien välillä säännöllisempi vuorovaikutus, esim. yhteisiä tilaisuuksia. Mitä voisimme oppia koripallolta?

74. Valmentajien ottelujohtamisen muuttaminen positiivisempaan ja peliä opettavampaan suuntaan. Positiivista kehitystä on jo tapahtunut.

75. Seuran valmentajien aktiivisempi keskinäinen sparraaminen – esimerkiksi treenien seuraaminen ja keskustelu niistä.

76. Kahta tai useampaa lajia harrastavien lasten ja nuorten kohdalla yhteydenpito myös muiden lajien valmentajiin (pelaajan etu).

77. Myös lasten valmentajaksi voi erikoistua. Yhä liian usein kysellään, milloin valmentajat siirtyvät aikuisten valmentajiksi.

78. Seuravalmentajille pätevyys opettaa potkutekniikkaa, jolloin pelaajilla ei tarvetta maksaa erikseen ulkopuolisille palveluntarjoajille.

79. Maalivahtivalmentajat osaksi valmennustiimejä ja esimerkiksi peleissä säännöllisesti paikalla antamassa palautetta maalivahdeille.

80. Huippupelaajakehitykseen tähtäävien seurojen rekrytointiprosessissa yhtenä osana mallitreenien pitäminen ja yhden ottelun johtaminen.

81. Nuoria valmentajanalkuja rohkaistava käymään seuraamassa osaavampien ja kokeneempien valmentajien treenejä.

82. Kun nuoret valmentajat käyvät seuraamassa treenejä, harjoitusten jälkeen tärkeää ajatustenvaihto ja harjoitteiden tarkempi avaaminen.

83. Hyvä tapa, jota tulisi lisätä: ennen peliä joukkueiden valmentajat ja toimihenkilöt kättelevät ja tervehtivät toisiaan.

84. Seurojen valmennuslinjat ainakin otsikkotasolla näkyviin seuran nettisivuilla.

85. Ison tasoeron peleissä valmentajan ottelujohtamisen keskittyminen erityisesti loppuun asti yrittämiseen. Ei päästetä parempaa helpolla.

86. Erilaisten opetustyylien monipuolisempi variointi tehtävän ja tavoitteen mukaan.

87. Nuorten pelaajien auttaminen ymmärtämään, että ylemmälle sarjatasolle ei ole kiire. Ensin pelattava hyvin alemmalla sarjatasolla.

88. Lapsipelaajille painotettava riittävän säännöllisesti sitä, että vasta paljon myöhemmin selviää, kenestä tulee futari ja kenestä ei.

89. ”Pelirohkeuden”, ”halu voittaa” ja muiden vastaavien epämääräisten fraasien käytön välttäminen lasten valmennuksessa.

90. Valmentajan puututtava rohkeasti, jos pelaaja purkaa junnupeleissä pallon rajasta yli, vaikka olisi mahdollista pelata kontrolloidusti.

91. Valmentajan aktiivisempi puuttuminen, jos pelaaja jättää juoksematta perään, kun hänet ohitetaan esimerkiksi kuljettamalla.

92. Jokapäiväisessä valmennuksessa on päästävä paremmin kiinni yksityiskohtiin pelkän harjoitteiden ”pyörittämisen” sijasta.

93. Pientenkin asioiden tärkeyden korostaminen. Katsooko valmentaja peliajan kännykästä vai rannekellosta?

94. Valmentajien tunnistettava asemansa roolimallina. Ei esim. pullaa tai limua turnauksissa.

95. Riittävä pitkäjänteisyys uuden valmennuslinjan toteuttamisessa.

96. Valmennuslinjan laajapohjainen haltuunotto niin, ettei toteutus pääty, vaikka henkilöt vaihtuisivat.

97. Pelkän ”havainnoi!”-ohjeen käyttöä vältettävä ja autettava pelaajaa hoksaamaan, mitä havainnoida ja mihin kiinnittää katse.

98. Oman toiminnan kriittinen tarkastelu junioreissa. Tulokset voivat olla hyviä – mutta oppivatko ja kehittyvätkö pelaajat joka päivä?

99. Parempi ymmärrys, että pelaamisen laatutekijät ovat riippumattomia joukkueen pelitavasta, esim. valinta syötön ja kuljetuksen välillä.

100. Sen ymmärtäminen, että hyvä OTO-valmentaja on lähes aina parempi kuin keskinkertainen päätoiminen valmentaja.

101. Se, että valmentajan ei tule tavoitella voittoa, ei tarkoita, etteivätkö pelaajat haluaisi voittaa. Tämän eron tunnistaminen tärkeää.

F. Jalkapallopuhe ja keskustelukulttuuri

102. Yhdenmukainen jalkapallotermistö Suomi-futikseen Palloliiton ja Sami Hyypiä Akatemian johdolla.

103. Pelaamisen määrittelyssä luovuttava jaottelusta tekniseen ja taktiseen osaamiseen.

104. Tehtäessä vertailuja ulkomaihin erityisen tarkkuuden, huolellisuuden ja loogisuuden korostaminen johtopäätöksiä pohdittaessa.

105. ”Tryout”-termin käytöstä luopuminen ja puhuminen yhdenmukaisesti avoimista harjoituksista.

106. Ns. futispopulismista siirtyminen (esim. ”Kaikille hyvää valmennusta”) siirtyminen aitoon kriittisyyteen, konkretiaan ja ratkaisuehdotuksiin.

107. Maitojuna-termin käytön lopettaminen ulkomaisesta akatemiasta Suomeen palaavista nuorista puhuttaessa.

108. Jalkapallokulttuuri-käsitettä käytetään liian epämääräisesti. Tunnistettava sen pintataso (esim. fanit) ja syvärakenne (esim. arvot).

109. ”Valmentajat ajattelevat liikaa voittoja”, jne. Pitäisikö lopettaa valmentajien niputtaminen yhteen kategoriaan?

110. Jos jotain juniorifutikseen liittyvää asiaa perustellaan sillä, miten asiat olivat esim. 10 vuotta sitten, on oltava erityisen tarkkana.

111. Tarpeettomien yksilö vs. kollektiivi- ja tunne vs. taktisuus-vastakkainasettelujen hylkääminen.

112. Nuorten pelaajien ulkomaille siirtymisen kaunistelun/kauhistelun lopettaminen. Pelaajien yksilölliset tilanteet ja tarpeet huomioon.

113. Jalkapallotoimijoiden lynkkaaminen (eri asia kuin kritiikki) sosiaalisessa mediassa sahaa oksaa pois koko futisyhteisöltä.

114. Lajin kehitys ja tarvittava muutos Suomessa edellyttää, että merkittävässä asemassa olevat junioritoimijat uskaltavat ottaa kantaa.

115. Kun kirjoitetaan herkistä aiheista (esim. drop out tai ”lopettamisleirit”), tilastoihin tukeutuminen argumentoinnissa välttämätöntä.

116. Sen uskomuksen oikaiseminen, että oikeus kritisoida olisi riippuvainen kritisoivan henkilön asemasta. Perustelut ratkaisevat!

117. ”Talentti”-termin varovaisempi ja harkitumpi käyttö virallisissa yhteyksissä.

118. ”Isävalmentajien” lokeroiminen yhteen kategoriaan lopetettava. On erinomaisia, hyviä, ok & heikkoja – siinä missä muitakin valmentajia.

119. Lopetetaan suomalaisen futiskulttuurin tarpeeton vertailu muihin maihin. Ollaan ylpeitä seurojen tärkeästä paikallisesta merkityksestä.

120. Vältettävä kriittisyyden näkemistä futiskeskusteluissa pelkästään huonona asiana. Viisauden alku on tunnustaa tosiasiat.

121. Varottava tekemästä liian suoraviivaisia johtopäätöksiä yksittäisistä ulkomaan turnauksista.

122. Hassuttelukulttuurin vähentäminen, kun esiintyy julkisesti valmentajana – myös sosiaalisessa mediassa.

123. Ammattilaisuuden ja ammattimaisuuden selvempi erottelu. Päätoimisten valmentajien määrän kasvu ei ratkaise vielä mitään.

124. Sen ymmärtäminen, että pelistä kirjoittaminen ei ole pois valmennustyöstä. Kirjoittaminen erinomainen tapa jäsentää ajatuksia.

125. Osaavien junioritoimijoiden tietotaidon laajempi hyödyntäminen valtakunnallisissa jalkapallolähetyksissä.

126. Futisyhteisön kritisoiminen yhtenä massana vaarallista. Kritiikin edes jonkinasteinen yksilöinti tai kohdentaminen ehdoton vaatimus.

127. Arvostuksen saaminen muilta edellyttää aina, että valmentaja arvostaa ensin itse omaa toimintaansa ja ympäristöään.

G. Pelaajakehitys

128. Nykymuotoisista taitokisoista luopuminen tai ainakin sisällön merkittävä uudelleenorganisointi.

129. Edistyneimmät ja motivoituneimmat tyttöpelaajat poikajoukkueisiin ainakin nuorimmissa ikäluokissa.

130. Jäykästä ja tarkkarajaisesta pelaajapolusta puhumisen sijasta erilaisten osaamis- ja kehityspolkujen tunnistaminen.

131. Pelaajakehityksen syy-seuraus-suhteiden tunnistaminen (esim. ulkomaalaispelaajien tarpeettoman syyllistämisen lopettaminen).

132. Futsalin tarjoamien mahdollisuuksien tunnistaminen ja hyödyntäminen pelaajakehityksessä.

133. Vaikka valmennuksen laatu on tärkeää, on korostettava, että pelaajan on tehtävä valtavasti töitä myös itse. Ei liian ruusuista kuvaa.

134. SHA on tärkeä, mutta sitäkin pitää arvioida kriittisesti. Onko alle 12-v. fyysinen testaaminen tarkoituksenmukaisinta toimintaa?

135. Erilaisten pallojen ja oppimisvälineiden rohkeampi hyödyntäminen, esimerkiksi pääpelin opettaminen vaahtomuovipallolla.

136. Ei yritetä löytää suoria ratkaisuja kopioimalla muiden maiden pelaajakehitysmalleja sellaisenaan.

137. Pelaajakehityksen oppimistavoitteissa mieluummin vähän asioita perusteellisesti kuin monia asioita keskinkertaisesti.

138. Junioripelaajien fysiikkavalmennuksessa otettava huomioon lajispesifisyys. Tarvitsemmeko yleisurheiluvalmentajia harjoittelussa?

139. Pelaajan ottaminen joukkueeseen ei voi perustua siihen, että muutoin pelaaja menisi kilpailevan seuran joukkueeseen.

140. Selvä kannanotto mieluiten liiton toimesta, että monipuolinen harjoittelu voi toteutua jalkapallossa myös ilman oheislajeja.

141. Jalkapallo ymmärrettävä nykyistä selkeämmin varhaisen kiinnittymisen lajiksi.

142. Sen voimakkaampi korostaminen, että jalat+peliväline-yhdistelmä vaatii valtavasti pallokosketuksia jo hyvin varhaisessa vaiheessa.

143. Ymmärryksen lisääminen siitä, että vastuu ja peliaika tärkeää kehittymisessä. Penkillä ei kannata roikkua liian kovassa ympäristössä.

144. Pelaajien omatoimisen harjoittelun vähäisyyden syiden arviointi ilman kenenkään, varsinkaan lapsen, syyllistämistä.

145. Toisaalta tunnistettava omatoimipelailun muutokset. Pihoilla pelataan vähemmän, mutta pelaajat voivat tulla kentälle 2h ennen treenejä.

146. Ennen U11-vaihetta pelin rakenteen valmentaminen siten, että yksilöiden pelaamisen laatutekijät tulevat esiin.

147. Oppimisprosessin tehokkuuden takaamiseksi harjoitteiden sisällettävä samaa informaatiota kuin peli. ”Pelaamaan oppii pelaamalla.”

148. Mitä vanhemmista junioreista kyse, sitä tarkemmin etsittävä kehityskohteita pelistä, eikä liiaksi selittelyä, esim. ”jalat loppuivat”.

H. Joukkueena toimiminen, kasvatustyö ja vuorovaikutus

149. Jo heti pienestä pitäen joukkueen ja joukkueena toimimisen tärkeyden korostaminen.

150. Junioripelaajille enemmän vastuuta omasta harrastuksesta: 10-vuotiaista ylöspäin pelaajien esimerkiksi ilmoitettava itse poissaoloista.

151. Pelaajien opettaminen huolehtimaan joukkueen varusteista (liivit ja tötsät) sekä harjoitteluympäristöstä (esim. maalien siirtäminen).

152. Positiivinen kuri kunniaan.

153. Juniorifutiksessa vältettävä viimeiseen asti lapsipelaajien nostamista ”tähtipelaajiksi”.

154. Tervehtimiskulttuurin parantaminen. Esim. Eerikkilässä keittiöhenkilökunnan, vahtimestarien ja muiden valmentajien tervehtiminen.

155. Pukukoppikulttuurin vahvistaminen osana pelaajan joukkueeseen sosiaalistumista.

156. Helmareiden ja Huuhkajien pelien ja pelaajien säännöllisempi esille tuominen joukkueiden päivittäisessä arjessa.

157. Kättelykulttuurin vahventaminen, esim. alueleireillä pelaajat kättelevät ja tervehtivät kaikki valmentajat, fysiot ja muut toimijat.

158. Valmentajien kiinnitettävä tarkempaa huomiota joukkueena toimimiseen myös kentän ulkopuolella, esim. kaikki ruokailevat yhdessä.

159. Pelaajien osallistaminen huolehtimaan yhteisten tilojen kunnosta. Tarkka suhtautuminen pieniin asioihin, esim. sukkateipit roskiin.

160. Joukkueiden asetettava pelaajille selkeät ohjeet kännykän käytöstä, esim. kielto käyttää puhelinta pukukopissa.

161. Kunnioittava puhetapa, kun valmentaja puhuu harjoituksissa maajoukkueiden peleistä ja pelaajista. ”Potkupallo”-puheen loputtava.

162. Pelaajia rohkaistava ja kannustettava tervehtimään myös muitakin seuran valmentajia kuin vain oman joukkueen valmentajia.

I. Vanhemmat

163. Seurojen kiinnitettävä huomiota myös pelaajien vanhempien kouluttamiseen ja opastamiseen: ”Kuinka tukea nuorta urheilijaa?”

164. Vanhempien syyllistämisen ja keinotekoisen vastakkainasettelun lopettaminen. Selvät linjaukset yhteistyöstä ja eri toimijoiden rooleista.

165. Paljon puhutaan isien roolista pelaajan kasvupolulla – hyvä. Mutta ei unohdeta myöskään äitien tärkeää merkitystä.

166. Vanhempien kannustus pelaajille äänekkäämmäksi, mutta huudot tuomareille ja ohjeet pelaajille kitkettävä pois.

167. Vanhempien vielä parempi perehdyttäminen siihen, että myös he ovat seuran edustajia. Huutelut tuomareille leimaavat koko seuraa.

J. Viestintä, tiedotus ja seurakulttuuri

168. Valmentajien ja muiden avainhenkilöiden tuominen selkeämmin esiin seuran viestinnässä ja markkinoinnissa – sisäisesti ja ulkoisesti.

169. Kaikkien juniorijoukkueiden kalentereihin seuran edustusjoukkueen kotipelit.

170. Juniorijoukkueiden some-tileille muutakin sisältöä kuin vain tuloksia – esimerkiksi joukkueen toimintatapoja ja arvoja.

171. Seuran nettisivuilla selkeästi esillä seuran nuorten maajoukkuepelaajat.

172. Seuran tiloihin (esim. pukukoppikäytävälle) ulkomaille siirtyneiden pelaajien esittely, esimerkiksi nimi, kuva ja urapolku.

173. Seuran merkittävissä uutisoinneissa (esim. pelaaja siirtyy ulkomaille) selvästi esiin myös pelaajan aikaisemmat seurat.

174. Seurajohtoisen viestinnän avulla joukkueiden ongelmatilanteiden ennaltaehkäisy, esim. milloin joukkueen uudet valmentajat julkistetaan.

175. Laadukas uutisointi, ei vain pelaajien, vaan myös valmentajien siirtyessä toiseen seuraan. Hyvä esimerkki viime kuukausilta Pallo-Iirot.

176. Oman seuran ja yhteisön näkyvämpi tunnustaminen. ”It’s not perfect. But it’s mine”.

177. Seuran sisällä yhtenäinen pukeutumiskoodisto. Liikaa näkee erityylisiä virityksiä. Yhtenäinen pukeutuminen tärkeä viesti ulkopuolisille.

178. Seuran vanhempien junnujen (esim. B-jun.) toiminnan & saavutusten hyödyntäminen seuran nuorempien pelaajien (esim. U10) innostamisessa.

179. Jos joukkueen sosiaalisen median kanavissa tuodaan tuloksia esiin, ei tuloksia pidä liiaksi valikoida tai priorisoida vain voittoja.

180. Seurojen arvojen täsmällisempi määrittely ja konkretian lisääminen. Mitä esimerkiksi rohkeus tarkoittaa toiminnassa ja miten se näkyy?

181. Kun joukkue osallistuu isoon kv. turnaukseen, turnauksen jälkeen seuran nettisivuille laajempi raportti muiden joukkueiden luettavaksi.

182. Jokaisen seuran nettisivuille edes lyhyt historia-osio, jossa tarinaa seuran alkuvaiheista ja merkittävistä ajanjaksoista.

183. Vaikka valmentaja siirtyy seurasta tavoitteellisempaan ympäristöön, seuran tärkeää olla ylpeä omasta roolista valmentajan kasvupolulla.

K. Infrastruktuuri ja olosuhteet

184. Hallien meluisuuden ja siitä seuraavan oppimisympäristön häiriintymisen huomiointi lasten valmennuksen suunnittelussa & toteuttamisessa.

185. Harjoitus- ja pelialueiden kunnioittaminen. Ei esimerkiksi lastenrattaiden kanssa kentän läpi BSM-pelin puoliajalla (tositarina).

186. Eri alustojen hyödyntäminen osana oppimisprosessia. Välillä hiekka, asfaltti tai parketti tekonurmen sijaan.

187. Hallit ja koulujen salit avattava nykyistä paremmin pelaajille omatoimista harjoittelua varten.

188. Seuran hallinnoimien kenttien porttien ja aitojen selkeämpi merkitseminen seuran logolla tai muilla tunnuksilla.

L. Erotuomarit ja pelinohjaajat

189. Pelinohjaajat ovat itsekin oppimassa. Tämän ymmärtäminen on ratkaisevaa, jos haluamme synnyttää lajikulttuuria & kasvattaa laji-ihmisiä.

190. Captain´s Ball-gaalassa palkittava vuoden tyttö- ja poikapelaajan lisäksi myös vuoden juniorituomari (nyt vain aikuisten erotuomarit).

M. Koulujen ja seurojen välinen yhteistyö

191. Nykyistä parempi yhteydenpito kouluihin pelaajan yläkoulu-vaiheessa.

192. Koulujenvälisiin jalkapalloturnauksiin kaksi tasoa, jotta myös vähemmän pelanneet pääsevät pelaamaan. Seurojen panoksen hyödyntäminen.

193. Koulun yhteydessä toimivia ”akatemiamalleja” luotaessa tunnistettava haasteet: joukkue on ydinyksikkö pelaajakehitysprosessissa.

N. Koko jalkapalloyhteisö

194. Yksittäisten suurten muutosten tavoittelun sijasta lukuisten pienten asioiden tekeminen päivittäin laadukkaammin.

195. Vallitsevan FIFA-rankingin tuijottamisen sijasta rohkeus pitkäaikaisempien tavoitteiden asettamiseen ja toteuttamiseen.

196. Ulkomaisten joukkueiden kannattamisessa ei ole mitään väärää. Mutta futistoimijoiden on tunnistettava roolinsa osana lajiyhteisöään.

197. Suomessa on hyvät olosuhteet ja paljon ammattivalmentajia. On kuitenkin ymmärrettävä, ettei se riitä vielä mihinkään.

198. Jatkuvan lisäresurssien vaatimisen sijasta ymmärrettävä, että monet toimintakulttuuriin liittyvät asiat muutettavissa ilman rahaa.

199. Kaikille aikuisille selvempi ymmärrys, ettei junioritoiminnan tavoitteena ole aina ensisijaisesti seuraavan pelin voittaminen.

200. Suomi-futiksen kehitys ja muutos edellyttää, että ymmärrämme yhteistyön arvon. Tuetaan ja kannustetaan enemmän toisia futisihmisiä.

***

Aleksi Piirainen (@ApiPiirainen)

J-P Savolainen (@JPSavolainen)

Erkko Meri (@ErkkoMeri)

Haluamme erikseen kiittää FC Hongan Paula Myllyojaa, HJK:n Aleksi Lallia sekä Pallo-Iirojen Johan Suomista muutamista osuvista kommenteista ja mielenkiintoisista huomioista.

 

 

Unelmana ammattilaisuus – erään akatemiapelaajan tarina

Vuosi 2017 tulee jäämään suomalaisen jalkapallon historiankirjoihin yhdessä suhteessa. Koskaan aikaisemmin Suomesta ei ole siirtynyt yhtä paljoa nuoria pelaajia ulkomaisiin akatemioihin. Syyskuun loppuun mennessä yhteensä 15 alle 18-vuotiasta pelaajaa on siirtynyt Eurooppaan. Se on yhtä paljon kuin kolmena edellisenä vuonna yhteensä. Yksi siirtyneistä pelaajista on 17-vuotias Ville Räty.

Siirrot
2010-luvulla ulkomaille on siirtynyt yhteensä 54 15-18-vuotiasta poikapelaajaa. Vuonna 2017 (*tilanne 30.9.) pelaajia on siirtynyt yhtä paljon kuin kolmena edellisenä vuonna yhteensä.

Räty on helsinkiläisen Käpylän Pallon kasvatti. Kaudella 2016 hän toimi kapteenina B-junioreiden Suomen mestaruuden voittaneessa joukkueessa. Koko ikänsä KäPassa pelanneen Rädyn arjessa tapahtui suuri muutos heinäkuussa: hän muutti Saksaan ja aloitti 2. Bundesligassa pelaavan Eintracht Braunschweigin U19-joukkueessa. Unelma jalkapalloammattilaisen urasta vei nuoren keskikenttäpelaajan vieraaseen maahan ja uuteen kulttuuriin. Siirto toteutui virallisesti Saksan siirtoikkunan auetessa 1. heinäkuuta.

ville_raty, käpa
Ville Räty, 17, KäPan miesten edustusjoukkueen paidassa ennen siirtoaan saksalaiseen Eintracht Braunschweigiin. Kuva: Käpylän Pallo.

Päätös siirrosta Saksaan ei tapahtunut hetkessä, vaan se perustui monivaiheiseen prosessiin ja tarkkaan harkintaan siirron hyödyistä. Sopimus syntyi lopulta varsin tavanomaisten vaiheiden jälkeen. ”Olin pelannut poikien maajoukkueessa hyvin ja sain kutsun testileirille. Eintracht Braunschweig etsi juuri 00-syntynyttä keskikentän pohjapelaajaa. Vietin tammikuussa viisi päivää Braunschweigissa. Harjoittelin testijakson aikana U19-joukkueessa ja pelasin kahdessa ottelussa. Onnistuin leirillä sen verran hyvin, että pari viikkoa myöhemmin seura ilmoitti haluavansa tehdä sopimuksen kanssani. Pääsiäisenä matkustin uudestaan Braunschweigiin harjoittelemaan ja tutustumaan tarkemmin seuran toimintaan. Samalla allekirjoitin sopimuksen seuran kanssa”, Räty kertaa siirron toteutumista.

Suomalaisista nuorista pelaajista Saksaan ovat kuluneen vuoden aikana siirtyneet myös Tuure Mäntynen (Jazz – Kaiserslautern), Anssi Suhonen (KäPa – HSV), Selman El-Baset (ÅIFK – Inglostadt) sekä Saku Heiskanen (Honka – Hoffenheim). Saksan lisäksi pelaajia on siirtynyt myös Englantiin (3), Italiaan (2), Hollantiin (2), Sveitsiin (1), Itävaltaan (1) sekä Tanskaan (1).

Omaa siirtopäätöstään Räty perustelee yksinkertaisesti: halu kehittyä uralla eteenpäin. ”Saan Saksassa mahdollisuuden pelata lähes joka viikonloppu kovia U19 Bundesligan pelejä vuoden ympäri. Suomessa kilpailu peliajasta on vähäistä ja pelien taso ei ole samaa luokkaa kuin täällä. Tempo harjoituksissa ja peleissä on korkeammalla. Pääsen joka päivä tavoittelemaan ammattilaisuutta ja näen läheltä, mitä huippupelaajaksi kehittyminen vaatii”, nuorukainen avaa ajatuksiaan. Vaatimustaso ja kilpailun kovuus paistavat selkeästi läpi Rädyn kommenteista. Suomalaisen lisäksi Braunschweigin U19-joukkueessa pelaa neljä muuta ulkomaalaista (Puolasta, Tunisiasta, Kreikasta ja Guineasta).

Kaksi eri maailmaa

17-vuotiaan Rädyn debyytti Saksassa tapahtui 19. elokuuta, kun hänet vaihdettiin kentälle ottelussa Werder Bremeniä vastaan. Ensimmäinen ottelu päättyi kuitenkin murheellisesti, sillä Räty loukkaantui ottelun lopussa. Tällä hetkellä keskikenttäpelaaja kuntouttaa nivustaan ja paluu pelikentille on edessä todennäköisesti marraskuun aikana.

Screen Shot 2017-09-26 at 10.35.26
Vuonna 2017 ulkomaille siirtyneet 15-18-vuotiaat pelaajat.

Nuoresta iästään huolimatta Räty kuvailee arkeaan Braunschweigissa analyyttisesti ja tarkasti. Vaikka laji on sama kuin Suomessakin, moni muu asia poikkeaa merkittävästi. ”U19-sarjassa peli on nopeaa ja fyysistä. Pelaajat ovat taitavia – oli pelipaikka mikä tahansa. Sarjan tasaisuudesta ja joukkueiden tasosta johtuen täällä ei ole oikeastaan helppoja pelejä. Ero on iso Suomeen, jossa esimerkiksi B-junioreiden SM-sarjassa saattoi tulla vain muutama tiukka peli kauden aikana. Täällä Saksassa ei pääse niin helpolla”, Räty pohtii ja jatkaa: ”Braunschweigissa on paljon fysiikkatreenejä, enemmän kuin Suomessa. Usein puolet joukkueesta on salilla fysion kanssa ja toiset puolet ulkona harjoituskentällä. Koen, että olen kehittynyt varsinkin fyysisissä ominaisuuksissa. Harjoittelun tasapaino ja treenien kuormitus on tarkkaan suunniteltu: pelikaudella harjoitteet ovat varsin kevyitä ja ottelukauden ulkopuolella mennään tosi lujaa.”

Kun kysyn Ville Rädyltä isointa eroa Saksan ja Suomen välillä, vastaus tulee nopeasti: ammattimaisuus. Toiminta sekä kentällä että sen ulkopuolella on organisoitua ja perustuu selkeisiin toimintamalleihin. Eintracht Braunschweigin akatemiajoukkueissa jokaiselta pelaajalta vaaditaan sitoutumista ja omistautumista. Vastaavasti seura huolehtii jokaisen nuoren mahdollisuuksista ja kehittymisestä yhtäläisesti.

Akatemiakeskus
Eintracht Braunschweigin akatemiajoukkueiden (U19-U12) harjoituskeskus. Keskuksessa on neljä luonnonnurmi- ja kaksi tekonurmikenttää, kuntosali- ja fysioterapiatilat sekä valmentajien toimistohuoneet. Kuva: Eintracht Braunschweig.

Nuoren pelaajan arki Saksassa

Kun alle 18-vuotias pelaajaa siirtyy jalkapallon takia ulkomaille, on selvää, että tärkein tavoite on kehittyä mahdollisimman hyväksi jalkapalloilijaksi. Muu arki rakentuu harjoittelun ja pelaamisen ympärille. Vapaa-aikaan ja asumiseen liittyvät asiat ovat Rädynkin kohdalla järjestyneet hyvin. ”Asun muiden U19-joukkueen pelaajien tavoin asuntolassa, joka sijaitsee noin viiden kilometrin päässä seuramme harjoituskeskuksesta. Useimmat pelaajat käyvät koulua päivisin, joten vapaa-aikaa on vähän. Suoritan itse lukio-opintoja etänä Mäkelänrinteen urheilulukioon. Lisäksi käyn täällä Braunschweigissa 2-4 kertaa viikossa opiskelemassa saksan kieltä pienryhmäkurssilla. Monet pelaajat matkustavat viikonlopun pelin jälkeen muutamaksi päiväksi perheensä luokse. Itse ehdin käymään Suomessa vuoden aikana todennäköisesti 5-6 kertaa. Meillä on pian viikon syystauko, jolloin tulen vähäksi aikaa Helsinkiin”, Räty kertoo.

Jalkapallomaana Saksa on tehnyt Rätyyn suuren vaikutuksen. 2. Bundesligan keskikastissa majaileva Eintracht Braunschweig on noin 250 000 asukkaan kaupungin ylpeys. ”Ihmiset puhuvat paljon jalkapallosta. Seuran värejä näkee joka puolella kaupunkia: raitiovaunuissa, ravintoloissa, asuntojen parvekkeilla, ja niin edelleen.”

Eintracht Braunschweigin U19-joukkueen harjoitusleirin päiväohjelma ennen sarjakauden alkua:

  • 6.30: Herätys
  • 7.00: Lenkki (30 min)
  • 8.00: Aamupala
  • 9.30: Harjoitukset (90 min)
  • 12.00: Lounas
  • 13.30: Joukkuepalaveri (esim. tavoitteet ja säännöt)
  • 15.30: Harjoitukset (90-120 min)
  • 18:30: Päivällinen
  • 22:00: Nukkumaan

Historiasta ja tulevaisuudesta

Käpylän Pallon miesten edustusjoukkueeseen alkuvuodesta 2017 noussut Räty vietti kaikki juniorivuotensa KäPan riveissä. Useimmiten hän pelasi sekä oman ikäisten että vuotta vanhempien kanssa. Valmentajina ovat toimineet muun muassa Teemu Tavikainen, Juha Valla sekä Tero Tainio. Yksi henkilö nousee kuitenkin ylitse muiden – oma isä. ”Hän on vaikuttanut uraani ylivoimaisesti eniten. Kun olin pieni, kävimme aina treenaamassa yhdessä. Olen oppinut isältäni, ettei mitään saa ilmaiseksi. Vain kovalla työllä voi kehittyä ja päästä eteenpäin.”

Vanhempien merkitys urheilijaksi kehittymisen polulla on valtavan tärkeä – oli laji mikä tahansa. Tammikuussa 18 vuotta täyttävä Ville Räty on yksi hyvä esimerkki nuoresta pelaajasta, jonka kohdalla innostava ja kannustava vanhempi sekä laadukas valmennus lapsuus- ja nuoruusvaiheessa ovat kulkeneet käsi kädessä.

Missä he ovat nyt? Vuonna 2012 ulkomaille siirtyneiden 15-18-vuotaiden pelaajien tilanne viisi vuotta myöhemmin:

Jere Uronen, 18v., TPS -> Helsingborg

Jere Uronen löi itsensä nopeasti läpi Ruotsissa ja vakiinnutti paikkansa Helsingborgissa heti kaudella 2012. Vakava loukkaantuminen piti puolustajan sivussa lähes koko seuraavan kauden, mutta vuosina 2014-2015 TPS-kasvatti kuului jälleen joukkueensa luottopelaajiin. Tammikuussa 2016 Uronen siirtyi belgialaisen KRC Genkin riveihin, jossa ura on jatkunut hyvässä nosteessa. Huuhkajien avainpelaajia.

Daniel O’Shaughnessy, 17v., HJK -> Metz

Riihimäeltä lähtöisin oleva Daniel O’Shaughnessy siirtyi vuonna 2012 Klubi 04:stä ranskalaisen Metzin reservijoukkueeseen. Ura Metzissa ei lähtenyt lentoon ja O’Shaughnessy siirtyi vuonna 2014 Englantiin, Brentfordiin. Vastuu Brittien saarilla on jäänyt vähäiseksi ja lainasiirrot ovat tulleet tutuiksi. O’Shaughnessyn veljessarjan nuorin siirtyi kesällä 2016 nykyiseen seuraansa, Englannin neljänneksi korkeimmalla sarjatasolla pelaavaan Cheltenham Towniin.

Richard Jensen, 16v., HJK -> Twente

Porvoolaisen FC Futuran kasvatti Richard Jensen siirtyi kesällä 2012 Hollannin FC Twenteen. Pikkuveli Fredrik siirtyi isoveljen jalanjäljillä samaan seuraan vuotta myöhemmin. Jensen on ollut kuluvalla kaudella kolmesti Twenten edustusjoukkueen penkillä, mutta lopullinen läpimurto on vielä tekemättä. Muutamia otteluita Suomen U21-maajoukkueessa.

Vahid Hambo, 17v., HJK -> Sampdoria

Hyökkääjä Vahid Hambo aloitti elokuussa 2012 italialaisen Sampdorian U19-joukkueessa. Klubi-kasvatti sai vaihtelevasti vastuuta Italiassa ja palasi kahden kauden jälkeen takaisin Suomeen ja Ilveksen riveihin. Suomalais-bosnialaisen hyökkääjän todellinen läpimurto miesten tasolla tapahtui kaudella 2015 FC Interin riveissä. Hyvät otteet Turussa ja Pikkuhuuhkajissa veivät Hambon Brightonin organisaatioon, jossa loukkaantumiset sotkivat uraa. Tällä hetkellä SJK:ssa.

Jere Aallikko, 17v., IPS -> Budapest Honvéd

Imatran Palloseuran kasvatti Jere Aallikko on kiertänyt ulkomailla useammassa seurassa. Ensimmäinen siirto tapahtui unkarilaisen Honvédin akatemiaan keväällä 2012. Unkarista keskikenttäpelaajan tie vei Viron pääsarjaseura Levadiaan, jossa Aallikko pelasi kahden kauden aikana seitsemässä Meistriliiga-ottelussa. Ennen paluutaan Suomeen Aallikko piipahti lyhyesti vielä Norjan alasarjaseura Notodden FK:ssa. Tammikuussa 2017 Aallikko teki vuoden kestävän sopimuksen Ykkösen AC Oulun kanssa.

Topias ja Arttu Järvelä, 16v., Ilves -> Chemnitz

Tamperelaiset Järvelän kaksoset siirtyivät vuonna 2012 kasvattajaseurastaan Ilveksestä saksalaisen FC Chemnitzin B-junioreihin. Yhden Saksassa vietetyn vuoden jälkeen Järvelät palasivat Suomeen, Topias Klubi 04:n riveihin ja Arttu takaisin Ilvekseen. Vuonna 2012 poikien U16-maajoukkueessa debytoinut Topias Järvelä pelaa nykyään Tampere Unitedissa Kakkosta. Arttu Järvelä edustaa puolestaan Kolmosessa pelaavaa Tampereen Peli-Tovereita.

Ulkomaille nuorena siirtyneistä suomalaisista löytyy yhtäältä pelaajia, jotka ovat ponnistaneet akatemian kautta eurooppalaisiin pääsarjoihin ja toisaalta pelaajia, joiden ulkomaan visiitti on jäänyt lyhyeksi. Pelaajien niputtaminen yhteen kategoriaan ei  palvele kokonaiskuvan hahmottamista. Joillekin pelaajille siirtyminen jo nuorena on järkevä vaihtoehto, toisille taas ei. Ehdottomien joko-tai-vastausten sijasta on olennaisempaa pohtia kunkin yksittäisen pelaajan kypsyyttä, siirron hyötyjä ja mahdollisia riskejä sekä vaihtoehtoisia ympäristöjä. Entisten pelaajien ”silloin, kun minä olin nuori”-kommentit on aina asetettava kriittisen arvioinnin kohteeksi. Maailma muuttuu koko ajan – myös jalkapallomaailma.

Ville Räty
17-vuotias Ville Räty tavoittelee unelmaansa saksalaisessa Eintracht Braunschweigissa.

Ulkomaiseen akatemiaan siirtymistä ei pidä mystifioida. On selvää, että alussa muutos aikaisempaan arkeen voi olla huomattava – varsinkin nuorelle pelaajalle. Myös Räty tunnistaa tämän ”kulttuurishokin”. ”Ensimmäinen harjoitusleiri Saksaan muuton jälkeen oli henkisesti raskas. Ei ollut enää niitä samoja ystäviä ja pelikavereita, jotka olivat kanssani Suomessa. Kieli on eri. Perhe ja tyttöystävä ovat toisessa maassa”, Räty luettelee.

Alkuvaikeuksista huolimatta Ville Räty pitää ulkomaille siirtymistä järkevänä vaihtoehtona – sekä itsensä kohdalla että yleisesti. ”Jos ulkomailta löytyy sopiva ympäristö ja pelaaja itse kokee, että hän viihtyy siellä, niin mielestäni kannattaa ehdottomasti siirtyä”, Räty arvioi.

”En ajattele vielä sitä, missä olen esimerkiksi viiden vuoden päästä. Haluan tehdä joka päivä asiat paremmin. Uskon, että se tuo myös onnellisuuden.”

Erkko Meri (@ErkkoMeri)

Kaikki uusiksi osa 5: keskikenttäpelaamisen salat

Suomalaisjuniorit pärjäävät kansainvälisissä peleissä 15-16 vuotiaiksi asti, mutta sen jälkeen pudotaan kyydistä.

Tätä lausetta on toisteltu suomalaisessa jalkapallokeskustelussa jo monta vuotta, ja allekirjoitan sen siltä osin, että muutamat parhaat juniorijoukkueemme pärjäävät kyllä kovissa kansainvälisissä peleissä eri puolella Euroopassa. Parhaiden joukkueiden jälkeen tulee iso kuilu ja pärjäämisestä ei voida puhua, selviytymisestä ehkä.

Viimeistään U14-ikäluokassa tulee kuitenkin notkahdus ja parhaatkaan eivät enää pärjää isojen jalkapallomaiden akatemiajoukkueille. Yksi selittävä tekijä tälle on se, että nämä isojen seurojen akatemiajoukkueet saavat vuosittain vähintään muutaman alueensa parhaimpiin kuuluvan pelaajan lisää kokoonpanoihinsa. Suomessa parhaat pelaajat siirtyvät parhaiden junioriseurojen joukkueisiin jo aiemmin, pääosin U10-U12 ikävaiheessa, joten tulosten kääntyminen Euroopan akatemiajoukkueiden hyväksi selittyy osin tällä.

Asioille on harvoin yksinkertaisia selityksiä ja pelkästään kokoonpanon vahvistumisen käyttäminen selittävänä tekijänä olisi vaarallista suomalaisen jalkapallon kehittymisen kannalta. Mitä muita syitä kelkasta putoamiselle 14 ikävuoden vaiheilla voisi olla? Jalkapallolehden muutaman vuoden takaisessa artikkelissa Kuoppia pelaajapolulla pohditaan tätä aihetta.

Tekstissä nostetaan esiin esimerkiksi eurooppalaisten huippuseurojen pelaajien mahdollisuus keskittyä täysillä jalkapalloon akatemiamallin ansioista sekä kovien pelien puute. Näistä olen täysin samaa mieltä. Nuorten suomalaispelaajien siirtojen määrän nousu ulkomaalaisiin akatemioihin on ollut hyvä suuntaus. Ne ketkä ovat valmiita siirtymään, saavat ison hyödyn siitä, että kaikki fasiliteetit ja toiminta tähtää siihen, että pelaajalla on jossain vaiheessa mahdollisuus pelata jalkapalloa ammatikseen. Muutamien parhaiden junioriseurojen tulisi myös Suomessa vakavasti harkita mallia, jossa yläasteikäisten pelaajien olisi mahdollista treenata koulupäivän aikana ja illat jäisivät läksyjentekoon, omatoimiseen treeniin ja vapaa-aikaan. Tällöin voisimme puhua jonkinnäköisestä jalkapalloakatemiasta myös Suomessa. Tällä hetkellä yhtään akatemiaa ei ole, vaikka monen joukkueen nimen jälkiliitteenä se sanana onkin.

Taso kärjen takana suomalaisessa juniorijalkapallossa ei ole kovin laaja, joten parhaiden junioriseurojen tulisi tulisi ottaa harkintaan myös yhteinen säännöllinen sarja Ruotsin parhaiden seurojen kanssa. Pelejä olisi ehkä hieman vähemmän kuin nykytilanteessa, mutta niiden taso ja merkitys olisi paljon isompi. Ruotsi-Suomi -sarja on pyörinyt pienimuotoisena tämän vuoden ajan Nordic Academy Games -nimellä, joten mistään haihattelusta ei ole kyse.

Isoin syy suomalaispelaajien taantumiselle jää kuitenkin nykyisen FC Jazzin miesten joukkueen päävalmentaja Olli Orvaston lyhyttä lausetta lukuunottamatta pienelle huomiolle Jalkapallolehden tekstissä.

Kun suomalainen pienellä kentällä hyvin pärjännyt joukkue siirtyy isolle kentälle 11v11-peliin, joukkueen pelaaminen köyhtyy usein radikaalisti. Pelaamisessa ei ole enää samoja elementtejä, mitä ikäluokan huippujoukkueilta löytyy ja emme ole enää sillä polulla, joka vie kv-tason aikuispelaajaksi. Yksi konkreettinen esimerkki tästä löytyy, kun vertaamme syöttökarttoja ja erityisesti sitä, minkä pelipaikan pelaajien välille syöttötapahtumia syntyy. Suomalaisjoukkueiden laadun puutteesta 11v11-pelissä kertoo se, että keskikenttäpelaajien väliset syötöt jäävät vähäisiksi, kun taas vastaavasti Euroopan huippuseurojen pelaamisesta isolla kentällä löytyy elementti, jossa keskikenttäpelaajat tukevat toisiaan sijoittumisellaan, pelaavat keskenään kombinaatioita ja syöttelevät toisilleen väleihin.

Miten tähän tilanteeseen sitten päädytään? Lyhyesti vastaus kuuluu: pelaajamme eivät opi riittävän hyvin jalkapallon lainalaisuuksia. Emme tiedä mitä pelaajien tulisi missäkin vaiheessa oppia ja miten. Suomalainen jalkapallo on tullut tähän tilanteeseen siten, että vieressä on koko ajan ollut pedagogiikan maailmanlaajuinen mallituote, suomalainen peruskoulu, jossa lähtöajatuksena on ollut vahvasti se, että kaiken toiminnan taustalla on opetussuunnitelma, jota täytyy noudattaa. Tämä yhdistettynä opettajien laadukkaaseen koulutukseen on varmistanut sen, että kaikki oppilaat osaavat ainakin perusteet ja perusteiden päälle on pystytty tarjoamaan vielä lisää.

Suomalaisten juniorijalkapalloilijoiden tilanne on edelleen oppimisen ja kehittymisen näkökulmasta heikko. Opettelemme vääriä asioita väärään aikaan, ja murrosikään tullessa liian monen kehitys taantuu. Koulussa siirrytään yläasteella integraalilaskentaan, mutta jalkapallossa pelaajat jauhavat vielä kertotaulua opetuksen ollessa niin heikkotasoista.

14-vuotiaaksi asti pelaajien joukkueharjoittelun tulisi koostua peruspelaamisen opettelusta. Peruspelaamisella jalkapallossa tarkoitetaan tilanteita, jotka toistuvat pelipaikasta riippumatta ja siihen lukeutuviin periaatteisiin kuuluu esimerkiksi selustan puolustaminen kuljetuksilta, syöttövälien peittäminen puolustaessa, kuljettamalla houkuttelu, 1. kosketuksen suuntaaminen tyhjään tilaan liikkeeseen ja riittävän kovat syötöt vapaalle pelaajalle, jos syötön vastaanottajalla mahdollisuus edetä. 14-vuotiaasta eteenpäin pelaajien oppimissuunnitelmaan tulisi kuulua yhä enemmän pelipaikkakohtainen peruspelaaminen, ja pelaajat siirtyvät harjoittelemaan omalle pelipaikalleen tyypillisiä tilanteita.

Keskikenttäpelaajan pelipaikka on jalkapallossa havainnoinnin ja päätöksenteon näkökulmasta vaikein. Avaan alla, mitä periaatteita meidän tulisi keskikenttäpelaamisesta opettaa pelaajillemme. Rajaan aiheen tällä kertaa pallonhallintavaiheeseen.

”Havainnoi oleellista sekä tue pallollista pelaajaa”

Pelissä pärjätäkseen pelaaja tarvitsee työkalupakkiinsa monia taitoja, mutta iso erottava tekijä hyvän ja huonon pelaajan välillä on kyky kohdistaa katseensa pelaamisen kannalta olennaisiin ja informatiivisiin kohteisiin. Keskikenttäpelaajalle informaation kerääminen on erityisen haastavaa, sillä pelissä pelaajia on sekä tämän ylä- että alapuolella. Tämä tarkoittaa sitä, että keskikentällä pelaavan pelaajan tulisi arjessa treenikentällä sekä videoilta opiskellen harjoitella havainnointikykynsä huipuksi. Ilman tätä huipulle pääseminen on vaikeaa.

Kykyä havainnoida oleellisia tapahtumia kentällä tarvitaan erityisesti siinä, millaisia tukiliikkeitä keskikenttäpelaajan tulisi pallottomana tehdä.

Edelleen pallonmenetys nähdään usein sen pelaajan virheenä kenellä pallo on viimeisenä sattunut olemaan. Tästä ajattelutavasta meidän tulisi päästä eroon ja kiinnittää huomio entistä enemmän siihen, miten lähimpien pelaajien yhteistyö tai pikemminkin sen puute vaikutti tilanteen kulkuun.

Yksi esimerkki yhteistyön pelaamisesta on niin sanotun hätätukiliikkeen tekeminen, kun pallollinen pelaaja on joutumassa prässin alle. Usein liikkeen toteuttaa keskikenttäpelaaja, ja tämän täytyy kiinnittää katseensa alapuolellaan olevien pelaajien tilanteeseen – ovatko nämä joutumassa prässin alle vai ei.  Jos esimerkiksi vastustajan hyökkääjä liikkuu prässäämään pallon vastaanottavaa topparia, yhden keskikenttäpelaajista on liikuttava täydellä intensiteetillä alaspäin tukemaan, kuitenkin niin että diagonaalikulma pallolliseen pelaajaan säilyy. Pallon saatuaan tuen tehneen pelaajan olisi hyvä käyttää vähän kosketuksia, ja pyrkiä pelaamaan esimerkiksi seinä kolmannelle vapaalle pelaajalle. Näin pallo pystytään pitämään joukkueen hallussa, ja pelaamista voidaan jatkaa.

parempikaappaus
Kuva 1: Keskikenttäpelaaja toteuttamassa hätätukiliikkeen, kun pallollisella topparilla on prässi. Kuvakaappaus U14-pelistä KäPa vs. Brommapojkarna.

Hätätukiliikkeen tehneelle pelaajalle syötettäessä eteneminen ei ole ensisijainen tarkoitus, vaan se mahdollistaa sen myöhemmin. Toinen esimerkki tukiliikkeestä, jolla mahdollistetaan eteneminen muutaman syötön jälkeen on tuki poikittaissyöttöä varten. Ison kentän pelejä seuratessani usein huomioni kiinnittyy siihen, ettei keskikenttäpelaajalla ole vaihtoehtoa syöttää poikittaissyöttöä toiselle keskikenttäpelaajalle. Hyvän keskikenttäpelaajan tulisi pallottomana jatkuvasti havainnoida pallollisen keskikenttäpelaajan vaihtoehtoja. Jos joku syöttövaihtoehdoista puuttuu, tämä puuttuva suunta tulisi täyttää. Monesti keskikenttäpelaaja pallon saadessaan jää liian yksin pallon kanssa, jos mahdollisuutta edetä ei ole. Tällöin esimerkiksi toisen keskikentän pohjapelaajan tulisi tippua ennakoivasti ylempää tarjoamaan syöttösuunta poikittaissyötölle.

”Harjoittele samalla pelipaikalla ja alueella kuin aidossa pelitilanteessa”

”On se kumma, kun palaverit eivät siirry kentälle”, totesi juniorivalmentaja pohjoisesta joitain vuosia sitten. Näistä ajoista, jolloin harjoitusten tarkoitus oli pitää virettä yllä ja ennen peliä käytiin ottelupalaverissa muutama malli läpi, on päästy onneksi jo hieman eteenpäin. Alamme paremmin ymmärtää, etteivät palaverit siirry kentälle vaan harjoitukset.

Meidän pitäisi päästä kuitenkin yhä lähemmäs tilannetta, jossa suurimmassa osassa yli 14-vuotiaiden harjoituksessa ja harjoitteessa olisi jokin tietty pelipaikkakohtainen periaate, mitä harjoittelemme ja pelaajat pääsisivät harjoittelemaan niitä samalla alueella kenttää kuin aidossa pelitilanteessa.

Suomessa suhtautuminen pelipaikkoihin on perinteisesti ollut se, että on pelaajan on hyvä päästä pelaamaan eri pelipaikoilla juniorivuosiensa aikana. Tästä olen lähtökohtaisesti samaa mieltä, mutta pelaajakehityksen näkökulmasta ongelma tästä muodostuu silloin, kun 15-vuotias pelaaja pelaa kauden aikana neljää eri pelipaikkaa.

14-ikävuoteen mennessä pelaajan tulisi valmentajan ohjauksella valita, mihin rooliin tämä erikoistuu kentällä ja alkaa harjoitella pelipaikkakohtaisia periaateita sekä kerryttää tiedollisia valmiuksia niihin liityen esimerkiksi videoklippien avulla. Puhutaan niin sanotusta pelaajatyypistä ja näitä jalkapallossa on esimerkiksi toppari, laitapuolustaja, keskikentän pohjapelaaja, hyökkäävä keskikenttäpelaaja, laitapelaaja ja hyökkääjä.

Ulkomaanturnauksia kiertäneiden suomalaisvalmentajien yleinen huomio on se, että ulkomailla pelaajatyypit erottuvat selkeämmin kuin kotimaassa: topparityyppi on jo juniori-ikäluokissa hyvä riistämään etupuolelta ja puolustamaan selustansa kuljetuksilta tai hyökkääjätyypillä on kyky tehdä itselleen tila viimeistellä boxissa ja tämä pyrkii tekemään vartioinnin vaikeaksi sijoittumalla topparin pimeälle puolelle selän taakse. Yksi syy siihen, miksi Suomesta tulee liikaa ”yleispelaajia” – pelaajia jotka osaavat vähän kaikesta, mutta eivät ole eksperttejä missään – on se, että pelipaikkakohtaisen erikoistumisen vaiheessa pelaajat eivät saa riittävän täsmällistä opetusta pelipaikkansa periaatteisiin ja viettävät suuren osan treeniajasta eri alueella kenttää ja eri pelipaikalla kuin aidossa pelitilanteessa.

Keskikenttäpelaajille täsmällinen opetus pelipaikkakohtaisiin periaatteisiin tarkoittaa sitä, että valmentaja on suunnitellut harjoitteen, josta voi selkeästi havaita aidon pelitilanteen pelipaikat. Näin ollen, keskikenttäpelaaja sijoittuu harjoiteessa esimerkiksi pelintekoalueelle vastustajan 1. prässilinjan ja keskikenttälinjan väliselle alueelle ja harjoittelee periaattetta ”liiku kuljetuksen aikana poispäin pallosta”. Ison kentän junioripelejä katsoessa voi huomata, että usein topparin kuljettaessa palloa eteenpäin, keskikenttäpelaajat jäävät paikoillensa ja vievät tilan pois sekä itseltään että pallolliselta pelaajalta. Jos harjoittelemme tällaisia tilanteita harjoituskentällä arjessa, pelaajamme hyvin todennäköisesti omaksuvat ennen pitkää periaatteen, että kuljetuksen aikana tulisi liikkua seuraavaan linjaan tai sen yläpuolelle, jotta vastustajien ohittaminen syötöllä olisi mahdollista.

Aina keskikenttäpelaajan ei kuitenkaan kannata sijoittua linjojen väliiin, vaikka pallollisella ei olisi prässiä. Pelin kannalta järkeviä päätöksiä kentällä tekevä keskikenttäpelaaja pystyy kiinnittämään huomionsa syöttöetäisyyteen pelaajien välillä. Jos syöttöetäisyys on sellainen, että ilman ison riskin ottamista pelaaminen linjojen väliin on todella haastavaa, voi tämän havainnoinut keskikenttäpelaaja sijoittua diagonaalikulmaan linjan eteen tyhjään tilaan, johon tälle voidaan syöttää yläjalkaan. Diagonaalikulman säilyttäminen palloon nähden on keskikenttäpelaajalle oleellinen asia: näin tehdessään pelaaja pystyy näkemään isomman osa kenttää ja samalla tämä avaa syöttösuuntia enemmän kanssapelaajille.

Keskikenttäpelaajan havainnointikyvyn täytyy olla keskivertoa parempi ja tämä täytyy osata havainnoida informatiivisia asioita kentällä, jotta tämä voi toteuttaa esimerkiksi pelin kannalta järkeviä tukiliikkeitä. Keskikenttäpelaamista on vuosien saatossa täysin turhaan mystifioitu ja puhuttu esimerkiksi ”luontaisesta pelisilmästä”. Tällaisesta ajattelusta on syytä päästä eroon ja keskittyä kehittämään pelin opettamisen laatua erityisesti pelipaikkakohtaisten periaatteiden osalta. Tällä olisi iso vaikutus sekä pelaajien kehittymiseen kohti ammattilaisuutta että joukkueen pelaamisen rakenteeseen.

Aleksi Piirainen (@ApiPiirainen)