Pelaajatarinoita vuosien varrelta

Junioriaikoinani Oulussa oli tasan yksi paikka, missä harjoitella talvisin. Paikka oli Ouluhalli, jonka noin sentin mittaisen tekonurmimaton alla oli kovaakin kovempaa betonia. Joku taisikin meitä nuorempia pelotella tositarinalla, jossa eräs FC Oulun pelaaja oli aikoinaan halvaantunut niskoilleen mattoon lentämällä.

Koska mitään muuta mahdollisuutta ei talviharjoitteluun ollut, Ouluhalliin kerääntyi tiiviitä porukoita harjoittelemaan, ja usein käynnissä oli myös pelit ennen joukkueharjoitusten alkua. Yleinen fiilis nuorilla pelaajilla oli, että joukkueharjoitukset katkaisivat ikävästi omatoimisen harjoittelun ja pelailun, joka oli selvästi mielekkäämpää, vaikka sitä tosissaan tehtiinkin.

Meitä hieman vanhempien pelaajien porukassa harjoitteli kolme pelaajaa, joiden nimet muistan yhä. Toni Kolehmainen, Lasse Pohjola ja Teemu Pähtilä. Varsinkin ensiksi mainitun tekemistä seurasimme tarkasti, olihan tuleva A-maajoukkuepelaaja siirtymässä ulkomaille Blackburnin akatemiaan.

Pelaajien nimien lisäksi muistan sen harjoitteluun saadun lisäbuustin, jonka sai seuraamalla oikeasti hyvien, muutamaa ikävuotta vanhempien pelaajien tekemistä. Parhaat idolit tulevat läheltä, ja tuolloin pelaajaesikuvani ei ollut monen muun tapaan Jari Litmanen, vaan silloin superlupauksena pidetty nuori Toni Kolehmainen. Koin hallissa monia iltapäiviä vietettäessäni ahaa-elämyksen, ja se ajatus nuoren pojan päässä oli mullistava: Täältä lumisen kaupungin betonialustalta on mahdollista päästä ulkomaille pelaamaan. Jopas jotakin.

Harjoittelin monta vuotta varmasti yhtä paljon, jos en enemmänkin, kuin Kolehmainen, Pohjola ja Pähtilä, mutta poikamaajoukkueleirejä pidemmälle rahkeeni eivät riittäneet.

Ajatus läheltä tulevien esikuvien voimasta jäi kuitenkin elämään. Nykyisin valmentajana en kerro pelaajille Alexander Ringin tai Teemu Pukin urapoluista, vaan kerron heille tarinoita heitä muutamaa vuotta vanhemmista junioripelaajista. Litmasen Ajax-muisteloita kertoessani pelaajat haukottelevat, mutta kertoessani tarinan pelaajasta, jonka he ovat eilen nähneet samalla kentällä, pelaajat kuuntelevat silmät kiiluen.

Tarkoitus on myös saada aikaan kiertokulku. Tarinoita kuuntelevista pelaajista syntyy uusia tarinoita. Ja niistä edelleen uusia. Näin on jo kerran käynyt, joskin tarina on vielä kesken.

***

Valmentamaani joukkueeseen siirtyi muutama vuosi takaperin pelaaja pienemmästä seurasta. Joukkueeni pelaajatilanne oli tuolloin heikohko, joten päätimme ottaa pojan joukkueeseen, vaikka pallokosketus ei ollut pehmein mahdollinen, eikä harjoitustekeminenkään aivan kaikkia kriteereitä täyttänyt. Muistaakseni päätöksen ratkaisi se, että pelaaja oli nopea. Mitään muita valintaa puoltavia syitä oli mahdoton keksiä.

Ensimmäinen kausi joukkueessa oli vaikea. Sen lisäksi, että pelaaja oli taidollisesti jäljessä muita, harjoittelua hankaloitti ongelmat jalan rasitusvamman kanssa. Poika niin sanotusti roikkui toiminnassa mukana, ja pelipaikkana oli usein laitapelaaja, jonne hieman kimpoilevan kosketuksen omaava pelaaja oli helpoin piilottaa.

Oli useita pelejä, jolloin poika ei pelannut minuuttiakaan. Ensimmäisen kauden elokuussa muistan saaneeni viestin pelaajalta, jossa tämä kertoi jättävänsä treenit väliin golfin pelaamisen takia. Tuon viestin jälkeen muistan miettineeni, jatkaakohan pelaaja kauden jälkeen ylipäänsä jalkapallon pelaamista.

Syksyn jälkeen alkoi tapahtumaketju, joka muutti käsitykseni pelaajan potentiaalista täysin.

Pelaaja otettiin mukaan Sami Hyypiä Akatemian henkisen valmennuksen pilottiin, joka oli juuri starttaamassa. Samoihin aikoihin, kollegani suosituksesta, pelaajan pelipaikka muutettiin laitapelaajasta toppariksi. Todella nopeasti pojan kiinnostus omaa kehittymistä kohtaan alkoi kasvaa yhä suuremmaksi.

Helmikuussa olimme aloittelemassa luentoa pelaajille, kun katsoimme kollegani kanssa ikkunasta, että joku harjoittelee ulkona yksikseen pallon kanssa. Kyseinen pallon kanssa harjoittelija oli tarinan pelaaja, joka oli kolannut itselleen 20m x 5m -kokoisen kaistaleen lumen peittämälle kentälle.

Kehitystä tuli nopeaan tahtiin, ja esimerkiksi taitokisojen ponnauttelutestin tulos parani kahdessa kuukaudessa maksimiajasta neljäkymmentä sekuntia kahdeksaantoista. Lisäksi pitkä syöttö ei aiemmin noussut juuri edes ilmaan, mutta pian se kantoi jo 40 metriä omatoimiharjoittelun määrä noustessa koko ajan isommaksi.

Vaikean ensimmäisen kauden aikana en saanut yhtä ainoatakaan viestiä tai kommenttia vähäisestä peliajasta vanhemmilta tai pelaajalta itseltään. Pelaajan oman suhtautumistavan muutos koko urheilua kohtaan ja perheen tuki tässä olivat tärkeimmät tekijät kehittymisessä ja vastuun kasvamisessa. Nyt pelaajalla ei ole vaikeuksia saada peliaikaa – ja hän pelaa vanhemman ikäluokan mukana SM-sarjaa.

IMG_2075
Kuva: Olen valmentanut monia eri joukkueita valmentajaurani aikana. Jokaisesta joukkueesta löytyy tarinoita, jotka ovat jääneet mieleen.

***

Kuten edellisessä tarinassakin, pelaajan oman suhtautumistavan lisäksi perheen merkitys urheilijaksi kasvamisessa on järisyttävän suuri.

Aloitin joitain vuosia sitten kasvattiseurani 11-vuotiaiden joukkueen valmentajana. Kyseinen joukkue ei ollut sillä hetkellä mikään kummoinen, pienessä kaupungissa taisi olla tuloksien perusteella kolme parempaa saman ikäluokan joukkuetta. Pelaajistakaan oikein kukaan ei pistänyt erityisesti silmään. Vuosien saatossa huomasin kuitenkin, että olin katsonut vääriä asioita.

Yhden pelaajista muistan hieman pienikokoisena, vahvana juoksukoneena, joka kyllä prässäsi hyökkääjän paikalta toppareita juoksuillaan, vaikkei olisi edes käsketty. Sen kyseinen pelaaja osasi. Muistan monta kertaa tuskailleeni pelaajan rehellisesti sanoen heikkojen pallokosketusten kanssa. Turhauduin lukemattomia kertoja, kun pallo kimposi pelaajan jalasta suoraan vastustajalle, tai välillä keskialueelta jopa sivurajan yli.

Yhtä asiaa en ollut osannut pelaajan kohdalla ottaa huomioon: perhetaustaa ja ympäristöä, jossa hän päivittäin toimii joukkuetreenien ulkopuolella. Kahden kauden jälkeen jäin joukkueen valmennuksesta pois ja muutin etelään. Tarinan pelaajan osalta alkoi tapahtua. Pallokosketus parani huimasti harjoittelemalla autotalliin tehdyllä pienellä jalkapallokentällä, jossa oli seinissä vanerit ensimmäisen kosketuksen treenaamiseen ja painava pressu potkutekniikkaa varten. Harjoittelu lähti aina pojan omasta halusta tehdä, vanhemmat olivat mukana ainoastaan pyydettäessä. Isä mahdollisti omatoimiharjoittelun rakentamalla autotallikentän, mutta pakottamista ei katsottu perheessä oikeaksi keinoksi toimia. Yleensä autotallitreenit tapahtuivatkin yhdessä pelikavereiden kanssa, ja futis otettiin tosissaan, mutta hauskaa sai olla.

Pallokosketus kehittyi huimasti, pelipaikka vaihtui keskikentäksi ja pelaaja alkoi saada ensimmäistä kertaa tunnustusta taitopelaajana. Urheilijaksi kasvamiseen ei riitä kuitenkaan pelkät pallokosketukset, vaan se vaatii myös sen, että elää kuin urheilija. Poika sai koko ajan tehdä omat valintansa, mutta valintojen seuraukset piti tietää ja vanhemmat selittivät niitä auki. Miksi on hyödyllistä juoda proteiinijuoma kovan treenin jälkeen? Miksi on tärkeää syödä pelipäivää ennen järkevästi? Äidin ammatti ravintovalmentajana saattoi auttaa toki asiaa, mutta perustekemisellä pääsee pitkälle. Pelaaja alkoi pikkuhiljaa tehdä ruokailuun ja lihashuoltoon liittyvät valinnat urheilun ehdoilla, lähes joka päivä.

Toinen asia, joka jäi mieleen, oli, että isä kuvasi jokaisen pelin minkä vain pystyi. Yleensä vanhemman pelien kuvaaminen on merkki yli-innokkuudesta, mutta perheessä oli periaatteena, että pelejä ei pelata kotona uudestaan vanhempien toimesta. Poika katsoi jokaikisen pelin – välillä onnistuneen pelin jälkeen vanhempien kanssa, välillä yksin huoneeseensa lukkiutuneena. Oman tekemisen katsominen videolta alkoi toimia valmentajana: mitä teen hyvin, mitä pitää kehittää, millainen pelaaja olen?

Oma raaka työnteko, sitä kautta saatu positiivinen palaute taitopelaajana ja perheen innokas, mutta kärsivällinen suhtautuminen tavoitteellisen futarin polkuun on saanut aikaan sen, että pelaaja on ottanut ikätovereitaan kiinni ja mennyt useammasta ohi. Tarina jatkuu tästä: viime viikolla pelaaja tervehti allekirjoittanutta poikamaajoukkueen voittoisan maaottelun jälkeen, kapteeninnauha kädessään.

***

Kuten edellinen tarina osoittaa, perheen merkitys voi olla valtava. Olen saanut valmentaa monia veljespareja valmentajaurani aikana. Isoin huomio valmentamistani veljeksistä on, että kotikasvatus näkyy yleensä heissä molemmissa –  joko hyvässä tai pahassa.

Seuraavilla tarinoilla on ajallisesti väliä noin kaksi viikkoa, ja kyseessä ovat siis veljekset. Ensimmäisessä olemme valmentajakollegoideni kanssa valmistelemassa aamuharjoituksia Käpylän hallissa. Tiedämme, että aamutreeneihin on tulossa kyseisenä päivänä jo seurasta eteenpäin siirtynyt pelaaja, joka haluaa pitää kuntoaan yllä seuraavan viikon maaotteluita varten.

Seuramme aamuharjoituksissa käy yläaste- ja lukioikäisiä pelaajia. Normaalisti, kun pelaajat tulevat hallille harjoituksia varten, he tulevat yleensä viime tipassa ja siirtyvät vähin äänin laittamaan treenivarusteita päälleen. Osa tervehtii, osa ei.

Vieraileva pelaaja toimi toisin. Vaikka kyseisellä vierailevalla tähdelläkään ei ikää vielä hirveästi ollut, hän tuli hyvissä ajoin paikalle, ei mennyt ensimmäisen vaihtamaan varusteitaan huppu päässä hallin nurkkaan, vaan sen sijaan tuli kättelemään kaikki valmentajat ja kyselemään kasvattiseuransa kuulumisia noin viiden minuutin ajaksi. Sen jälkeen varusteet päälle ja huikkaus seuran kolme vuotta nuoremmalle lupaukselle, että tulee syöttelemään lämmittelyksi ennen treenien alkua.

Tyylikkyyttä ei voi ostaa kaupasta, vaan se tulee kasvatuksen kautta. Voi olla, että tuosta harjoituksesta jäi nuoremmalle pelaajalle mieleen valmentajien vetämien harjoitteiden sijaan tuon vierailevan tähden kanssa treenaaminen.

Toisessa tarinassa pääosassa on edellisen veli. Olimme joukkueeni kanssa valmistautumassa kaksiosaiseen karsintapeliin noususta ylemmälle sarjatasolle. Olimme koko kauden ajan puhuneet pelaajillemme, että kollektiivi tulee aina ennen yksilöä jokaisessa tilanteessa, ja pelaajia oli pyritty kasvattamaan koko kauden ajan siihen, että he pystyvät tekemään sellaisia valintoja kentällä, jotka ovat pelin virran ja kollektiivin kannalta parhaita mahdollisia. Yhtenä isona ajatuksena pelaajille oli esitetty, että olette jalkapalloilijoina hyvällä tiellä, jos mietitte koko ajan kentällä, miten voitte auttaa kanssapelaajaa ja joukkuetta.

Osalle ajattelutapaa tarttui, osalle ei. Karsintapelit olisivat jo itsessään tarinan arvoisia. Ensimmäinen peli päättyi joukkueemme hienoisesta hallinnasta huolimatta maalittomaan tasapeliin. Toisessa pelissä tapahtui sitten ensimmäisenkin edestä. Tasoitimme pelin lukemiin 2-2 peliminuutilla 80+2 ja olimme kiinni nousussa vierasmaalisäännön perusteella. Heti seuraavasta aloituspotkusta vastustaja pelaa pitkän pallon maalille ja lukemat puskemalla lähietäisyydeltä 3-2. Peli päättyy käytännössä tuohon maaliin, enkä ole nähnyt koskaan yhtä pettyneitä pelaajia.

Muutama pelaaja ei pelannut ottelussa yhtäkään minuuttia. Siitä huolimatta yksi heistä oli koko pelin ajan elänyt tapahtumien mukana: rynnännyt kentän puolelle juhlimaan tasoitusmaalia ja itkenyt vastustajan viime hetkien johtomaalia. Pelin aikana en nähnyt tai kuullut yhtäkään omaa roolia protestoivaa elettä tai sanaa. Ottelun jälkeen, muiden potkiessa juomapulloja ja suunnatessa suorinta tietä pukukoppiin, kyseinen tarinan pelaaja kysyy valmennustiimin jäseneltä, että voiko hän auttaa kantamaan kamoja koppiin.

Kollektiivi menee aina yksilön edelle – jokaisessa tilanteessa. Myöhemmin nousimme ylempään sarjaan ja viikko sitten syyskierroksen ensimmäisessä pelissä pelaaja oli raivannut itselleen paikan avauksessa.

IMG_0255
Kuva: Yhden joukkueen ja pelaajan osalta kilpailullinen asenne näkyi erityisen hyvin ulkomaanturnauksissa. Kuva U12-turnauksesta Saksasta.

***

Omassa valmennustoiminnassani haluan kasvattaa kilpailullisia pelaajia, jotka pystyvät toimimaan epämukavuusalueella. Aloitin muutama vuosi sitten joukkueessa, jonka pelaajat olivat todella kilpailuhenkisiä jo valmiiksi. Vaikka harjoituksissa oli jatkuvasti konflikteja, kilpailu haluttiin pitää jokaisessa harjoitteessa läsnä. Ja tuloksilla oli todellakin pelaajille merkitystä.

Harjoitusten meininki seurasi myös ulkomaanturnauksiin, joissa pelasimme parin vuoden aikana Euroopan suurimpien seurojen akatemiajoukkueita vastaan – välillä voittaen, välillä häviten katkerasti. Monta pelaajaa voisi nostaa esimerkiksi, mutta yksi pelaaja on jäänyt erityisesti mieleen.

Kyseinen pelaaja näytti jo lentokentällä ulkomaanturnauksiin lähdettäessä siltä, että nyt olemme tosissaan, eikä turistimatkalla. Välillä ennen turnausta pelaajan kohdalla tuli joitakin häiriöitä: migreeni edeltävänä päivänä, ranteen hiusmurtuma, ja niin edelleen. Monta kertaa valmentajat miettivät, että pelaakohan pelaaja seuraavana päivänä. Poika oli kuitenkin joka kerta avauksessa turnauksen alkaessa.

Pelaajalla oli kyky viedä itsensä täysin äärirajoille fyysisesti ja henkisesti. Kyvyn harvinaisuudesta kertoo, että olen tavannut valmentajaurani aikana ainoastaan kaksi tällaista junioripelaajaa. Muistan, kun pelasimme joukkueeni kanssa Borussia Dortmundia vastaan Saksassa. Kyseessä oli lohkon viimeinen peli ja tarvitsimme tasapelin, jotta menisimme lohkoykkösinä jatkoon.

Teemme ottelun puolivälissä 1-0-johtomaalin ja vastustaja aloittaa kirin. Ottelu on niin vaativa henkisesti ja fyysisesti, että pari pelaajaamme itkee kentällä ja haluaisi tulla vaihtoon. Tällaisessa pelissä luulisi, että uutta vaihdetta ei enää pelin aikana löytyisi, mutta tarinan pelaaja ja muutama muu alkavat juoksemaan enemmän ja kovempaa sekä menemään lujempaa kaksikamppailuihin. Ottelu päättyy lopulta 1-1 ja jatkopaikka meille. Tappio ei ollut vaihtoehto ja sen takia mentiin aivan jaksamisen rajoilla. Pelin jälkeen tarinan pelaajalla ja muutamalla muulla on kyynärpäät ja polvet verillä, mutta valmistautuminen vähintään yhtä kovaan jatkopeliin alkaa pienen hengähdystauon jälkeen. Lapsella on kyky laittaa itsensä täysillä likoon, jos kyse on lapselle itselleen tärkeästä asiasta.

Epilogi

Kyseiset tarinat ovat tositarinoita aivan viime vuosilta. Pelaajat ovat tällä hetkellä yhtä lukuunottamatta 14-15-vuotiaita, ja se on myös syy, miksi kerron tarinat nimettöminä. Pelaajat ovat tehneet kovan työn, mutta nyt heillä on vasta mahdollisuus valita ammattilaisen polku tulevina vuosina. Ja kyseessä on siis vasta mahdollisuus, joka ei tarkoita vielä mitään konkreettista. 15-ikävuoden jälkeen pelaajien täytyy aika monena perjantai-iltana tehdä valintoja, lähteäkö harjoittelemaan vai kavereiden kanssa puistoon tekemään jotain muuta. Näissä valinnoissa mitataan se, kenestä tulee pelaaja ja kenestä ei.

Mistä ikinä haaveiletkin, usko unelmiisi ja ole valmis tekemään niiden eteen töitä.

Aleksi Piirainen (@ApiPiirainen)

Kaksi erilaista kulttuuria – suomalainen valmentaja Kataloniassa

Yksi suomalaisen jalkapallon selkeimmistä trendeistä viime vuosina on ollut nuorten pelaajien siirrot ulkomaisiin akatemiaseuroihin. Pelkästään vuonna 2017 lähes parikymmentä alle 18-vuotiasta pelaajaa siirtyi Suomesta muualle Eurooppaan. Kuluvana vuonna tahti on jatkunut lähes samana. Yhä useamman nuorten maajoukkuepelaajan nimen kohdalta löytyy ulkomainen seura.

Ulkomailla työskentelevät suomalaisvalmentajat ovat sen sijaan harvassa. Simo Valakari tekee hyvää työtä Norjassa ja maalivahtivalmentajat Jarkko Tuomisto (Independiente del Valle, Ecuador) ja Jyri Nieminen (San Jose Earthquakes, USA) luovat uraa Amerikan mantereella. Tuomas Peltonen seurasi alkuvuodesta Tuomiston ja Niemisen jalanjälkiä ja aloitti maineikkaassa Qatarin Aspire Academyssa maalivahtivalmentajana. Tamperelaislähtöinen Iikka Miettinen puolestaan nimitettiin muutama viikko sitten venäläisen Zenitin akatemian urheilutoimenjohtajaksi. Lisäksi yksittäiset valmentajat ovat opiskelleet jalkapalloa yliopistotasolla muun muassa Lissabonissa ja Liverpoolissa.

Suomen ulkopuolella toimivia juniorivalmentajia on myös vähän, vaikka suomalaisseurojen kansainväliset kontaktit ovatkin parantuneet. Monet juniorijoukkueet pelaavat vuosittain toistakymmentä kansainvälistä peliä. Valmentajat pyrkivät hakemaan oppia ulkomailta. Ajantasainen valmennustieto on käden ulottuvilla. Matka valmentajaksi ulkomaille on kuitenkin pitkä.

Helsinkiläinen juniorivalmentaja Teemu Tavikainen, 31, sai vuoden alussa mahdollisuuden päästä elämään jalkapalloarkea Espanjassa. Hän aloitti tammikuussa puoli vuotta kestäneen tutustumisjakson barcelonalaisen C.F. Can Vidaletin organisaatiossa ja liittyi osaksi seuran juniorijoukkueiden valmennustiimiä. Kesäkuussa Tavikainen palasi sovitun mukaisesti takaisin Helsinkiin.

Kuusi kuukautta kestänyt arki Suomesta poikkeavassa jalkapallokulttuurissa jätti jäljen valmentajaan.

 

Soccer Services Barcelona siirron mahdollistajana

Nuoresta iästään huolimatta Teemu Tavikainen on kokenut lasten ja nuorten valmentaja. Kokemusta hänellä on muun muassa Käpylän Pallosta, FC Hongasta ja HJK:sta. Espoolaisseurassa Tavikainen toimi juniorivalmennuksen lisäksi seuran Veikkausliiga-joukkueen valmennustiimissä teknisenä assistenttina. KäPassa tehtäviin kuului myös junioripäällikön toimenkuva. Tällä hetkellä hän valmentaa Klubin B-junioreita ja 2004-syntyneitä pelaajia. Valmentamisen Tavikainen aloitti jo 14 vuotta sitten.

Kuva3
Teemu Tavikainen on valmentanut junioripelaajia Suomessa pitkään. Hän on toiminut valmentajana muun muassa KäPassa, Hongassa ja HJK:ssa. Kuva: HJK U14.

Viimeiset vuodet helsinkiläinen on opiskellut intensiivisesti Soccer Services Barcelonan (SSB) kehittämää Ekkono-metodia. Suomessa SSB toimii yhteistyössä Eerikkilässä sijaitsevan Sami Hyypiä Akatemian (SHA) kanssa. Alkuvuodesta 2018 SHA ja SSB solmivat viiden vuoden jatkosopimuksen. Ekkono-metodin neljä kulmakiveä ovat pelit, havainnointi, kysymykset ja konseptit. Kognitiivisen valmennusmetodin tarkoituksena on muodostaa looginen ja jäsennelty oppimisprosessi, joka kehittää pelaajien pelin ymmärrystä.

Yksi SSB:n kouluttajista ja Tavikaisen opettajista oli Fran Rubio, joka toimi aikaisemmin myös Can Vidaletissa. SSB avasi oven seuraan. Rubion kanssa käydyt keskustelut vaikuttivat siihen, että Tavikainen päätti tiedustella mahdollisuutta päästä tutustumaan pidemmäksi ajaksi Can Vidaletin toimintaan. Seuran akatemiajohtaja Óscar García mahdollisti lopulta siirron. Rubio siirtyi kuukausi ennen Tavikaisen muuttoa PSG:n organisaatioon, mutta hänen isänsä Pedro Rubio toimii edelleen Can Vidaletissa.

 

Arki Can Vidaletissa

Vuonna 1966 perustettu C.F. Can Vidalet toimii Barcelonan kaupunkialueella. Seuran kotikenttä Muncipal El Molí sijaitsee muutaman kilometrin päässä Camp Noulta. Miesten edustusjoukkue pelaa maan viidenneksi korkeimmalla sarjatasolla ja on täynnä seuran omia kasvatteja. Juniorijoukkueet ovat mukana Katalonian alueen sarjoissa. Seurassa työskentelee kaksi päätoimista valmentajaa, akatemiajohtaja ja seurasihteeri.

Pätevien valmentajien rekrytointi on olennaisessa asemassa, ja seurasta on ponnistanut valmentajia suurempiin seuroihin, kuten esimerkiksi juuri Rubio PSG:n organisaatioon. Lisäksi muun muassa Espanyolin U16-joukkueen valmentaja ja seuran metodologian johtaja ovat lähtöisin Can Vidaletista. ”Laadukkaiden valmentajien rekrytointi on pienelle, hyvää työtä tekevälle seuralle ehkä kaikkein tärkeintä”, Tavikainen muistuttaa.

Päätoimisilla valmentajilla on molemmilla kaksi joukkuetta. Toinen valmentajista vastaa vanhempien ikäluokkien pelaamisesta ja harjoittelun suunnittelusta, toinen puolestaan nuorempien joukkueiden. Lisäksi seuralla on maalivahtivalmentaja ja fyysinen valmentaja. Kuten Espanjassa yleisesti, myös Katalonian alueella on tyypillistä, että valmentajat käyvät siviilitöissä. Näin tekee myös esimerkiksi Can Vidaletin seurajohtaja.

Can Vidaletissa Teemu Tavikainen oli mukana seuran U15-, U17- ja U19-joukkueissa. Lisäksi hän seurasi aina torstaisin Espanyolin akatemiajoukkueiden harjoituksia. Päivittäinen arki ja jatkuva oppiminen näyttelivät suurta roolia koko tutustumisjakson ajan.

”Seurasin paljon harjoituksia ja keskustelin säännöllisesti valmentajien kanssa. Olin mukana valmennustiimissä, mutta päävalmentaja veti käytännössä harjoitukset. Vastasin peleissä erikoistilanteista ja niiden läpikäynnistä puoliajalla. Treenejä oli kolme kertaa viikossa ja pelit olivat aina viikonloppuisin”, Tavikainen kertoo ja jatkaa: ”Kilpailu Katalonian alueella on erittäin kovaa. Taso on korkea, ja oikeastaan kaikki pelit, joita seurasin, olivat todella tasaisia.”

Vanhimpien ikäluokkien harjoittelussa korostui seikka, joka jossain määrin yllätti Tavikaisen. Ainakin ero Suomeen oli ilmeinen.

”Jo U15-vaiheessa joukkue harjoitteli koko viikon vastustajaa varten. Miten peliä avataan? Miten vastustajan prässi puretaan? Valmentajat selittivät todella tarkasti, miten vastustaja pelaa. Valmentajat katsoivat vastustajajoukkueelta kolme peliä ja tekivät niiden perusteella suunnitelman viikolle. Tuloksilla on iso merkitys ja valmentajat tekevät valtavasti töitä.”

Barcelonassa Tavikainen asui kymmenen kilometrin päässä Can Vidaletin harjoituskentältä. Ympäröivän jalkapallokulttuurin vaikutus oli vahva.

”Seurasin joskus myös nuorimpien junioreiden harjoittelua. Ihmettelin usein, miten aivan pienimmilläkin pelaajilla on niin hyvä ’tatsi’ palloon. Joukkueharjoituksia oli kuitenkin aika vähän, pari kertaa viikossa. Mutta asuntoni viereisessä puistossa oli koko ajan pelit käynnissä. Siellä se kosketus tulee.”

Joukkuetapahtumien ulkopuolella tapahtuvan pelaamisen lisäksi Tavikainen muistuttaa seurakulttuurin tärkeydestä. Tässä suhteessa Suomessa on tapahtunut maltillista kehitystä, vaikka petrattavaa onkin vielä paljon. Miten pelaaja kiinnittyy seuraansa? Miten ympäröivä yhteisö vaikuttaa pelaajaan? Aihe on tärkeä, sillä lajin tärkeys ja ympäristön merkitys rakentavat pohjaa sille, kuinka palavasti pelaajaa haluaa tavoitella unelmiaan. Jalkapalloilija ei kasva tyhjiössä.

”Seurakulttuuri ja merkitys luodaan toimintaympäristössä: Miten harjoituksiin tullaan ja miten muita ihmisiä tervehditään? Käyvätkö pelaajat katsomassa seuran muiden joukkueiden pelejä? Viettävätkö pelaajat aikaa yhdessä?”, Tavikainen pohtii.

”Kaikki tämä vaikuttaa siihen, millaisen arvon seura jättää yksittäiselle pelaajalle ja perheelle.”

Can Vidalet
C.F. Can Vidaletin joukkueet harjoittelevat ja pelaavat kotikentällään ”El Molílla”, joka sijaitsee Barcelonan kaupunkialueella, vajaan kymmenen kilometrin päässä pääkatu La Ramblalta. Kuvassa seuran Prebenjamin-ikäluokan (U8) pelaajia. Suurin osa valmentajista tekee siviilitöitä valmentamisen ohella. Kuva: C.F. Can Vidalet.

Havaintoja espanjalaisesta juniorijalkapallosta

Suomessa Tavikainen oli opiskellut paljon Ekkono-metodia. Metodin konseptit, pelaamisen laatutekijät, näkyivät sekä Can Vidaletin arjen harjoittelussa ja pelaamisessa että yleisesti espanjalaisessa jalkapallossa. Jossain määrin Tavikainen jopa yllättyi siitä, kuinka selvästi metodin konseptit olivat, sarjatasosta riippumatta, läsnä Katalonian alueen jalkapallossa. Konsepteilla tarkoitetaan niitä periaatteita, joita noudattamalla pelaaja saa etua vastustajaan nähden ottelutilanteessa.

Tavikaisen ajatukset ja valmennukselliset näkökulmat saivat puolen vuoden aikana vahvistusta: mitä asioita tehdään ja mitä ei, ja miten kaikki olennaiset asiat toteutetaan viikon aikana.

”Ekkono on paras valmennuskoulutuksellinen asia Suomessa, mutta sen omaksuminen vaatii paljon työtä. Jos metodin opiskeluun ei käytä riittävästi aikaa, ei siitä luultavasti mitään opikaan”, Tavikainen arvioi.

”Seuraavaan peliin valmistautuminen oli koko ajan isossa osassa. Tukeen ja havainnointiin liittyviä harjoituksia oli jonkin verran. Maalintekoa ja boxin puolustamista harjoiteltiin sekä teknisesti että pelitavallisesti todella paljon.”

”Jos pelaisimme HJK:n B-junioreiden kanssa Can Vidaletin U17-joukkuetta vastaan, voisimme jopa voittaa. Pelaamisessa on kuitenkin iso ero. Espanjassa peli on selkeämpää ja paremmin organisoitua, ja pelaajien väliset etäisyydet ovat oikeat. Tämä kaikki näkyy oikeanlaisena rauhallisuutena. Pelaajat ovat hyviä suojaamaan, eivätkä juuri menetä palloa. Suomessa pelaaminen on usein kohellusta”, Tavikainen vertaa.

Kuva 4
Puoli vuotta espanjalaista jalkapalloa läheltä seurannut Tavikainen vakuuttui siitä, kuinka paljon paikalliset valmentajat tekivät aina töitä seuraavaa peliä varten. Kuva: HJK U14.

”Myös fyysinen harjoittelu oli koko ajan mukana. Maanantaisin oli aina keskivartalon kuntopiiri ja kahtena muuna päivänä kestovoimaharjoituksia. Fyysinen harjoittelu toteutettiin joko ennen harjoituksia tai harjoitteiden välissä.”

Can Vidaletin vanhemmat juniorit pelaavat tyypillisesti 3-4-1-2-muodostelmalla. Kovempia joukkueita vastaan valitaan usein 5-4-1-ryhmitys. Vastustajan pelaamiseen valmistautuminen on tärkeä lähtökohta. ”Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö harjoittelu olisi kehittävää. Espanjasta tulee kuitenkin koko ajan laatupelaajia”, Tavikainen muistuttaa.

Espanjalaisen juniorijalkapallon kilpailun kovuus toistuu Tavikaisen puheissa. Pelaajien rekrytointi on erottamaton osa toimintaa.

”Käsitykseni mukaan Katalonian alueella jokainen seura on tehnyt Barcelonan kanssa herrasmiessopimuksen. Jos esimerkiksi Espanyol on kiinnostunut jostain pelaajasta, he soittavat Barcelonalle ja kysyvät, haluavatko he rekrytoida pelaajan. Kilpailu on ihan älytöntä. Mutta toisaalta pienempi seura on ylpeä, jos sen pelaaja siirtyy isompaan seuraan”, Tavikainen taustoittaa.

Teemu Tavikainen näkee espanjalaisen juniorijalkapallon kompleksisena kokonaisuutena, jossa erilaiset valmennukselliset ja ajalliset suuntaukset on kyetty rakentamaan loogiseksi jatkumoksi ilman merkittäviä ristiriitaisuuksia. Ero Suomeen on tässä suhteessa suuri.

”Suomessa peli on kehittynyt jaksoissa. Aikanaan fyysinen valmennus sai suurimman huomion. Sen jälkeen on kiinnostuttu Ajax-drilleistä, Horst Weinin näkemyksistä ja viimeisimpinä havainnoinnin opettamisesta. Espanjassa ne ovat olleet koko ajan yhdessä, ’kimpassa’. Kaikki on pystytty yhdistämään järkevällä tavalla siten, että uusi tieto kerrostuu vanhan päälle ilman aikaisempien oppien hylkäämistä.”

 

Tärkeimmät opit

Kesäkuussa HJK:hon palannut ja BSM-joukkueen päävalmentajana aloittanut Tavikainen vaikuttui Espanjassa monesta asiasta.

”Valmentajien tekemä työ seuraavaa peliä varten oli valtava: vastustajan pelien seuraaminen, videoiden katsominen ja harjoittelun suunnittelu nähtyjen pelien perusteella. On Suomessakin muutamia valmentajia, jotka tekevät paljon töitä, mutta toiminnalla ei ole samalla tavalla vaikutusta pelien lopputulokseen.”

”Espanjassa seuralla on aina vastuu pelaajakehityksestä, ei valmentajalla. Seura on määrittänyt itselleen tietynlaisen metodologian – miten toimitaan ja miten halutaan pelata. Valmentajien tehtävänä on sitten toteuttaa kyseistä metodologiaa. Esimerkiksi Espanyolin akatemiassa oli normaalia, että seuran akatemian johtaja oli paikalla lähes kaikissa harjoituksissa. Jos toiminnassa oli korjattavaa, akatemian johtaja otti asian esille harjoitusten jälkeen, joskus jopa niiden aikana”, Tavikainen toteaa.

kuva1-e1533031647653.jpg
Vuonna 1966 perustettu C.F. Can Vidalet on pieni seura Barcelonassa. Seuran edustusjoukkue pelaa Espanjan viidenneksi korkeimmalla sarjatasolla. Seuran logo on näkyvästi esillä kotistadionin portilla. Kuva: Teemu Tavikaisen arkisto.

Oman peli-identiteetin tärkeys on Tavikaiselle itsestään selvä asia. ”Espanjassa minulla vahvistui se ajatus, että jalkapallossa voi menestyä monella eri tavalla. Se, että seura tai laajemmin jopa koko maa, sitoutuu tiettyyn ideologiaan, tuo paljon hyötyjä. Menestystä voi tulla myös muulla tavalla kuin Ekkono-metodilla, tiki-takalla tai jollain muulla.”

”Tärkeintä on, että pelitapa on riittävän pitkälle analysoitua ja riittävän laadukkaasti toteutettua. Toki tietyt globaalit konseptit toteutuvat pelitavasta ja maasta riippumatta. Koska kilpailu on kovaa, erot syntyvät pienistä nyansseista. Can Vidaletissa esimerkiksi havainnoinnin opettaminen toi eroa muihin, isoissa seuroissa taas pelitavalliset yksityiskohdat.”

Suomesta poikkeavassa ympäristössä valmentaminen avaa usein silmiä, tai ainakin vahvistaa näkemyksiä pelistä. Lyhyt viikonloppureissu tai muutama luento tuskin antavat kovinkaan syvällistä kuvaa tietyn seuran tai alueen jalkapallon tilasta, vaikka ne voivatkin herätellä ajatuksia. Myös yksittäisiä artikkeleita lukiessa on varottava tekemästä liian suoraviivaisia johtopäätöksiä. Eri maiden kehitysprosesseja arvioitaessa on tiedostettava kaikki relevantit taustatekijät.

Sen sijaan useamman kuukauden kestävä arjen näkeminen, valmentajien kanssa toimiminen ja yhteisössä eläminen voivat antaa selkeämmän kuvan pelistä, valmennuksesta ja laajemmin koko kulttuurista. Varsinkin, jos valmentaja on päivittäin mukana valmennustiimissä, kuten Tavikainen Can Vidaletissa. Ympäristö muokkaa aina ihmistä, joukkuetta ja peliä – enemmän tai vähemmän. Jalkapallo ei ole yhteiskunnasta erillinen saareke.

Toisaalta uran luominen ulkomailla on suomalaiselle valmentajalle kivinen tie, varsinkin vahvan jalkapallokulttuurin maissa, kuten vaikkapa Espanjassa. Jos haluaa kasvaa kansainvälisen tason osaajaksi, kansainvälisten jalkapalloimpulssien jatkuva kokeminen on välttämätöntä. Tämä ei tietenkään tarkoita, että Suomessa valmentaminen olisi jotenkin vähemmän arvokasta. Realiteetit on kuitenkin tunnistettava. On tehtävä valtavasti töitä, tutustuttava oikeisiin ihmisiin ja löydettävä sopiva ympäristö. Ja mikään ei ole siltikään varmaa. Myös Teemu Tavikainen tiedostaa tämän.

”Ulkomaille ei niin vain mennä. Ensin on pakko verkostoitua ja tutustua eri ihmisiin. Usein ainoa tie on aloittaa apuvalmentajana, ja lähteä sieltä rakentamaan uraa. Haluan kuitenkin vielä joskus työskennellä sellaisessa maassa, jossa jalkapallolla on suurempi merkitys kuin Suomessa.”

Erkko Meri (@ErkkoMeri)

***

Info: C.F. Can Vidalet

  • Perustettu vuonna 1966
  • Soccer Services Barcelonan yhteistyöseura, joka noudattaa toiminnassaan Ekkono-metodia
  • Ikäluokat U7-U19 (Prebenjamin-Juvenil) sekä naisten ja miesten edustusjoukkueet, yhteensä 300 junioripelaajaa
  • Seuran tunnetuin kasvatti on Dani Borreguero (s. 1975), joka pelasi yli 300 ottelua Espanjan Segunda Divisiónissa (mm. Elche ja Sporting de Gijón)
  • Kaksi päätoimista valmentajaa, yhteensä 50 valmentajaa
  • Miesten edustusjoukkue pelaa Primera Catalana-sarjassa (Espanjan 5. korkein sarjataso)
  • Sami Hyypiä Akatemiassa Ekkono-kouluttajana toimiva Pol Deulonder valmensi seurassa vuosina 2007-2014

***

Teksti on julkaistu alunperin EOM-jalkapallolehdessä (numero 4/2018).

Miten Guardiola ja Sarri organisoivat joukkueensa pelaamisen? – Esittelyssä täsmävalmentaminen

Hyvin usein tuntuu, että jalkapallotoimijoina katseemme on menneisyydessä tai nykyisyydessä, kun sen pitäisi olla tulevaisuudessa. Haikailemme Suomeen vuoroin Islannin tai Belgian pelaajakehitysmalleja, jotka on kehitetty vuosia sitten. Jos saisimmekin noita maita vastaavan systeemin kasaan, uskallan väittää, että systeemi olisi auttamatta vanhentunut, kun se otettaisiin käyttöön.

Ehkä katseen suuntautuminen menneisyyteen johtuu akateemisuuden puutteesta. Suomessa ei ole mahdollista opiskella pallopelien valmennusta yliopistotasolla. Joku voi toki väittää, että pystyy, mutta silloin puhutaan Jyväkylän liikuntatieteellisestä, joka on suuntautunut enemmän liikunnanopettajamaisen ajattelun kehittämiseen pallopelien osalta. Huippu-urheilun kanssa sillä ei ole liiemmin tekemistä. Joku taisikin taannoin osuvasti todeta, että Suomeen tarvittaisiin liikuntatieteellisen rinnalle urheilutieteellinen yliopisto.

Kun Suomessa puuttuu tutkijan mieli, muualla jalkapallomaailmassa mennään nykyhetkeä aina muutama vuosi edellä. Hyvänä esimerkkinä tästä toimii pelianalyysi. Nykyään datalla pystytään mittaamaan esimerkiksi syötön onnistumista suhteessa prässin voimakkuuteen, syötöllä kontrolloidusti ohitetut vastustajat ja muun muassa se, kuinka paljon kullakin pelaajalla on eri tilanteissa tilaa käytössään. Näitä ei vielä 5-6 vuotta sitten pystynyt mittamaan, mutta pelianalyysi on ottanut isoja hyppäyksiä viime vuosina. Ja seuraavia askeleita otetaan jo.

Pahiten akateemisuuden puute näkyy kuitenkin kenttätyössä. Kun maailmalla on menty Pep Guardiolan, Unai Emeryn, Maurizio Sarrin ja kumppaneiden johdolla entistä enemmän täsmävalmentamisen suuntaan, Suomessa pelkäämme liiallisen informaatiomäärän antamista pelaajille. Pelipuhe ja pelaajien toiminnan organisointi kentällä on hyvin väljää.

Parhaat suomalaisjoukkueet pärjäävät kansainvälisissä peleissä nuorisourheiluvaiheen alkuun asti, mutta sen jälkeen kyyti on usein rajua. Notkahdukseen voi löytää monia syitä, mutta yksi isoimmista jarruttavista tekijöistä on se, että emme ole rehellisesti sanottuna kovin hyviä organisoimaan 11v11-pelaamista. Monien joukkueiden pelaamisesta on todella vaikea löytää positional playn, joukkuepuolustamisen tai vaikka Jürgen Kloppin gegenpressingin elementtejä.

Pyrin seuraavien otsikoiden alla avaamaan sitä, millaisia erilaisia pelitilanteita ja elementtejä pelaamiseen voi 11v11-pelissä organisoida. Kun joukkueen pelaaminen on vahvasti organisoitua, puhumme niin sanotusta täsmävalmentamisesta.

Täsmävalmennusta puolustusvaiheessa

Täsmävalmentamisesta ei voi puhua ilman Pep Guardiolan nimen mainitsemista. Guardiola organisoi joukkueensa pelaamiseen elementtejä harjoituskentällä ja ne hyvin usein siirtyvät käytäntöön pelitilanteisiin. Joukkueen yhteistyön pelaamisen lisäksi Guardiola pystyy auttamaan yksittäisiä pelaajia toimimaan periaatteiden mukaan eri pelitilanteissa, osana kollektiivia.

Paras esimerkki Guardiolan täsmävalmentamisesta saatiin viime kaudella, kun Manchester Cityn harjoituksista taltioidulla videolla näkyy Guardiolan ohjeistukset Raheem Sterlingille. Sterling selvästi ohjeistetaan kymppialueella avaamaan paremmin peliasentonsa, jotta tämä pystyy paremmin toteuttamaan ykkösprioriteettiaan tuossa tilanteessa eli tyhjän tilan havainnointia. Tätä on täsmävalmentaminen – ohjeistetaan pelaajat siihen, kuinka havainnoida, mitä havainnoida ja kuinka toimia kerätyn informaation mukaan kussakin tilanteessa. Jos pelaajien havainnointia ei ole organisoitu, katse kiinnittyy miljoonaan eri asiaan ja pelaamisesta voi tulla pahimmillaan kaoottista.

guardiola
Kuva 1: Pep Guardiolan menestyksen salaisuus on se, ettei sitä ole. Raaka työ harjoituskentällä ja pelaajien täsmävalmentaminen ovat olleet ratkaisevia tekijöitä.

Kirjoituksissani tässä blogissa olen käsitellyt paljon pallonhallintavaiheen organisointia. Oman ja lukijoiden mielen virkistämiseksi aloitetaan asian läpikäynti puolustusvaiheen kautta ja erityisesti puolustuslinjan toiminnan näkökulmasta. Oma kokemukseni on, että jos esimerkiksi keskitysten puolustamista ei ole organisoitu, vastustaja tekee keskityksistä paljon maaleja tai jos kymppialueen puolustamista ei ole organisoitu, vastustaja pääsee murtautumaan paremmilta paikoilta. Pelaajat eivät siis itse näitä automaattisesti kentällä toteuta, vaan he tarvitsevat toimintaohjeita ja periaatteita eri tilanteisiin.

Käydään ensiksi läpi keskitysten puolustamisen organisointi. Suomalaispelaajilla on keskityksissä yleensä suuria ongelmia, ja asia on näkyvillä esimerkiksi poikamaajoukkueiden maalikoosteissa. Syy ei ole pelaajien, vaan he eivät vain ole saaneet riittävän tarkkoja ohjeita omissa seurajoukkueissaan ja maajoukkueessa, mitä asioita havainnoida ja miten toimia keskitystilanteissa.

Keskitysten puolustamisen vaihe alkaa, kun vastustajalla on laitakaistalla jalka auki tai 1v1-tilanne. Ensimmäinen prioriteetti puolustaessa keskitystä on se, että topparit ottavat nopeasti peruuttamalla tilan pois maalivahdin ja heidän välistä. Molempien toppareiden on tärkeää sijoittua myös keskelle maalitolppien väliin ja priorisoida maalinedustan puolustaminen.

Täsmävalmentamisesta puhuttaessa on oleellista ymmärtää yksi asia. Kun pelaajia on valmennettu täsmällisesti, he eivät vain reagoi siihen, mitä kentällä tapahtuu vaan he toimivat suunnitellusti ja ennakoivasti. He pyrkivät keräämään informaatiota siitä, mitä pelissä voi tapahtua 1-2 tilanteen päästä ja pystyvät näin ollen varautumaan siihen.

Kuinka sitten täsmävalmennetut topparit toimivat, kun keskitys on lähtemässä? Ensinnäkin on tärkeää, että toppareilla on selkeät roolit. Yleensä etummainen toppari puolustaa etutolpan aluetta ja vartioi samanaikaisesti alueellaan mahdollisesti liikkuvan hyökkääjän. Takimmaisen topparin tehtävä on vartioida hyökkääjä keskellä.

Toppareiden pitäisi pystyä estämään vastustajia pääsemään maalintekoyritykseen. Jos alueiden puolustaminen ja vartiointi toimii, keskityksistä on lähes mahdoton tehdä maalia. Hyökkääjiä vartioitaessa tärkeää on nähdä pelaaja, mutta myös ottaa käsivarsilla kontaktia, jotta topparilla on paremmin tiedossa se, milloin vastustaja pyrkii selän puolelle irti vartioinnista. Pelaajat ovat tottuneet käyttämään havainnoinnissa ainoastaan näköaistia, mutta käsien käyttö varsinkin puolustusvaiheessa on hyvin oleellinen havainnoinnin taito.

keskitystenpuol
Kuva 2: Keskitysten puolustamisen organisointi. Vasemmalla: Kun laidalla 1v1-tilanne, tila pois maalivahdin edestä peruuttamalla nopeasti. Oikealla: Etummainen toppari puolustaa etutolpan aluetta ja samanaikaisesti vartioi sinne liikkunutta hyökkääjää. Takimmainen toppari puolustaa hyökkääjää vastaan keskellä.

Suomessa on viime aikoina puhuttu paljon adjektiivivalmentamisesta, jossa pelaamisesta puhutaan väljillä adjektiiveilla kuten ”aktiivinen” ja ”rohkea”. Termistä on tehty hieman jopa olkiukko Suomen U19-maajoukkueen päävalmentaja Juha Malista vastaan.

Mielestäni meidän on silti hoksattava yksi iso asia adjektiivivalmentamisen ja täsmävalmentamisen eroista. Jos valmentaja toistelee esimerkiksi aktiivista eteenpäin puolustamista sen kummemmin sitä avaamatta, pelaajat oppivat kyllä sitä tekemään. Jalkapallossa oleellisempaa olisi kuitenkin ymmärtää, missä asioissa olla aktiivinen ja missä ei. Keskitysten puolustamisessa ei kannata aktiivisesti pyrkiä ensimmäisenä palloon, koska vaarana on itsensä ajaminen ulos tilanteesta, mutta vastustajien havainnoinnissa ja käsien käytössä täytyy olla hyvinkin aktiivinen.

Mitä muita asioita keskitysten puolustamisen lisäksi puolustuslinjan toiminnassa on mahdollista organisoida? Monelle lukijalle tuttu pumppaamisen termi ja se, mitä sillä tarkoitetaan. Tiivistetysti puolustuslinjan tulisi liikkua synkronoidusti syvyyssuunnanssa riippuen pelitilanteesta. Jos linjan taakse on pystyliikkellä uhka ja sinne on mahdollista pelata, linjan tulisi laskea muutama metri ja ottaa tila pois selustasta. Sama juttu jos, linjaa vastaan tulee hyökkäys ja omat keskikenttäpelaajat ovat kaukana. Vastaavasti jos uhkaa ei ole ja pallo pelataan esimerkiksi alaspäin, linjan tulisi nostaa synkronoidusti ylöspäin.

Pumppaamisen lisäksi tärkeää olisi organisoida kymppialueen ja selustan puolustaminen. Suomessa topparit ovat usein hyvin pelaajaorientoituneita, vaikka suurimman osan ajasta topparin tulisi puolustaa omaa aluettaan. On kuitenkin tilanteita, joissa yhden pelaajan täytyy irrota linjasta blokkamaan syöttö kymppialueella liikkuvalle vastustajalle tai vaihtoehtoisesti estää tämän eteneminen. Pelaajien on silloin oleellista tietää, kuka irtoaa ja milloin sekä miten muut pelaajat puolustuslinjassa tähän reagoivat.

Kymppialueen puolustamisessa voimme puhua kymppialueen tukkimisesta, jolla tarkoitetaan sitä, että vastustaja ei löydä vapaata pelaajaa puolustuslinjan edestä. Toppareiden pitäisi olla koko ajan pienessä kylkiasennossa valmiina irtoamaan, jos kymppialueelle on mahdollista syöttää ja siellä on pelaaja vapaana. Tällöin lähimmän topparin tulisi irrota blokkaamaan ennakoivasti syöttö tai ainakin estämään 1. kosketus eteenpäin. Samanaikaisesti muun linjan tulisi liikkua poikittain ja paikata aukko irronneen topparin selustasta.

Enemmän on siis kuitenkin tilanteita, jolloin prioriteetti tulee olla linjan tasapainon säilyttäminen ja oman alueen puolustaminen selustassa. Topparin ei kannata irrota kymppialueelle, jos tämän alueelle selustaan tulee samanaikaisesti pystyliike. Irrota ei kannata myöskään silloin, jos kymppialueella liikkuvalla vastustajan pelaajalla on tuki heti alapuolella. Jos toppari irtoaa tällaisissa tilanteessa, tämän selustaan voi olla helppo pelata. Aina ei siis kannata puolustaa pelaajaorientoituneesti eteenpäin, vaan tunnistaa se, milloin vaihtaa prioriteetti oman alueen puolustamisesta pelaajan vartiointiin.

topparitlinjassa.PNG
Kuva 3: Puolustuslinjan toiminnan tulisi olla vahvasti täsmävalmennettua. Vasemmalla toppari voi irrota estämään etenemisen, kun tämän selustaan ei ole uhkaa eikä pallollisella ole tukea alapuolella. Oikealla topparin täytyy priorisoida selustan puolustaminen.

Veikkausliigan valmennuskulttuuri on muuttunut viime vuosina radikaalisti, eikä löyhästi organisoidulla pelaamisella ole enää mitään asiaa sarjataulukon top6-paikoille kotoisessa liigassammekaan. Selkeimmin täsmävalmentamista toteuttavat liigavalmentajista HJK:n Mika Lehkosuo, Hongan Vesa Vasara sekä Rovaniemen Palloseuran Toni Koskela. Nousevana nimenä on pakko mainita Hongan B-junioreiden 30-vuotias päävalmentaja Riku Paularinne, jonka joukkueen pelaamisessa täsmävalmennus näkyy selvästi.

Lisää positional playn elementtejä pelaamiseen

Lähdemme siis oletuksesta, jossa sekä allekirjoittanut että lukija ymmärtävät, että pelaamisen organisointi auttaa pelaajia pelaamaan paremmin jalkapalloa.

Monesti kuulee puhuttavan, että valmentajajohtoinen organisointi tappaa pelaajilta jonkin mystisen luovuuden. Urheilutieteen professori Robert Hristovksi on todennut, että organisoiduilla joukkueilla on enemmän toiminnan mahdollisuuksia pelitilanteissa. Kun hyviä mahdollisuuksia esimerkiksi syöttää on paljon, emmekö silloin voi puhua, että pelaajan valintamahdollisuudet kasvavat ja ”luovuus” pääsee esiin?

Positional playssa on kyse juuri tästä. Tarkoitus on luoda paljon pelin edistämisen kannalta mahdollisimman hyviä syöttösuuntia positionaalisen ja numeraalisen edun kautta. Jos positional playn perusteet eivät ole tutut, tässä vaiheessa kannattaa lukaista JP Savolaisen alustus aiheeseen tästä. Tässä tekstissä käyn läpi muutaman käytännön esimerkin, millaisia positional playn periaatteita pelaamiseen on mahdollista organisoida.

Emme voi puhua positional playsta, jos joukkueen pelaamiseen ei ole organisoitu kentän eri kaistojen täyttämistä. Kenttä voidaan jakaa monella eri tavalla kaistoihin, mutta henkilökohtaisesti parhaana pidän jakoa, jossa kenttä on jaettu laitakaistoihin, keskikaistaan ja ylä-ja alataskuihin (englanniksi termi on monelle tuttu half-space).

Tässä positional playta käsittelevässä artikkelissa avataan kaistoihin liittyen olennainen periaate. Pelaajilla on oltava tiedossa vastuukaista, johon he sijoittuvat aina lähtökohtaisesti. Kun vastuualue on tiedossa, pelaaja pystyy lähteä toteuttamaan peruspelaamisen periaatteita, kuten tukemista, omalla alueellaan ja tilanteen niin vaatiessa liikkua myös alueeltansa pois edistääkseen peliä.

Joukkueen täyttäessä kenttää, oleellista on, että joukkue on täyttänyt mahdollisimman monta kaistaa. Lisäksi tärkeää on se, että kaksi pelaajaa ei tarjoa samaa syöttösuuntaa eli esimerkiksi samaan taskuun ei ole järkevä sijoittaa kahta pelaajaa.

kaistat.PNG
Kuva 4: Yksi vaihtoehto kaistojen täyttämiseen. 6 pelintekoalueella, 8 alataskussa, laitapuolustajat laitakaistoilla, vasen laitapelaaja taskussa ja 10 taskussa. Hyökkääjä tekee syvyyden ja oikea laita laitakaistalla, ettei keskusta mene tukkoon.

Kun alueet on täytetty laadukkaasti, voimme lähteä organisoimaan sitä, milloin ja miten omalta alueelta kannattaa poistua esimerkiksi luomaan numeraalisia etuja kentälle.

Klassisin ja eniten käytetty esimerkki lienee numeraalinen etu pelinavaamisvaiheessa, jos vastustaja puolustaa ensimmäistä linjaa vastaan kahdella hyökkääjällä. Tällöin yleensä pelintekoalueelle lähtötilanteessa sijoittunut pelaaja tippuu alemmas toppareiden väliin ja pelaajat voivat alkaa 4v2-ylivoimasta etsimään vapaata pelaajaa joko syöttämällä suoraan yläjalkaan tai löytämällä vapaan pelaajan kolmas pelaaja -periaatteen avulla, jolloin alemmas tippunut keskikenttäpelaaja toimii yleensä ”palloseinänä”.

Positional playn numeraalisella edulla on siis tarkoitus luoda ”rondoja” pallon ympärille, jotta vapaan pelaajan löytäminen syöttämällä on mahdollista. Rondojen tarkoituksena on myös juoksuttaa vastustajaa, joten jos selkeää vapaata pelaajaa ei heti löydy, kannattaa pelata muutama käyttösyöttö ja väsyttää vastustajaa. Rondojen käyttösyötöt ovat vaikeita suomalaispelaajille, ja pelaajilla tulee kiire heti, kun tila muuttuu hiemankaan ahtaammaksi. Oma joukkueeni onkin kansainvälisissä peleissä ollut usein juoksutettavana osapuolena. Parhaimmilla positional play -joukkueilla on usein periaatteena: Luo ylivoima pallon ympärille, liikuta palloa nopeilla käyttösyötöillä muutaman kerran ja pelaa pallo vapaalle pelaajalle, joka pääsee etenemään. Pallo liikkuu nopeasti, mutta tilanteesta ei ole kiire nopeasti pois. Ja vastustaja juoksee.

Pelinavaamisvaiheen lisäksi numeraalisen edun ja rondon voi muodostaa rakenteluvaiheeseen tiputtamalla kymppipaikan pelaajan pelintekoalueelle vastustajan keskikenttälinjan alapuolelle, jos vapaata pelaajaa pelintekoalueelta ei muuten löydy ja kymppialueella ei ole tilaa. Vaikka pelaajille on tietyt vastuualueet, heidän täytyy välillä liikkua eri alueilla ja ikään kuin ”kokeilla” seuraako vastustaja liikkeen tai reagoiko tämä siihen. Jos vastustaja pystyy reagoimaan, niin silloin pelaajan järkevää palata omalle pallonhallintavaiheen vastuukaistalleen.

Positional playn periaatteita toteuttavassa joukkueessa yksi pelaamisen tärkeimmistä peruskivistä on se, että pelaajat tunnistavat kollektiivisesti, minne he haluavat edetä ja miten he sinne pääsevät.

Aloitetaan siitä, mihin joukkueen kannattaa ensisijaisesti edetä. On eri asia päästä etenemään vastustajan kymppialueelle laitapakin kuljetuksella laitakaistaa pitkin kuin syöttää pelintekoalueelta taskuun sijoittuneelle pelaajalle yläjalkaan. Miksi näin? Syyt ovat pelin logiikassa. Taskuihin on helpompi syöttää diagonaalikulmaisia syöttöjä. Lisäksi kun pelaaja saa pallon taskuun, syöttövaihtoehtoja paremmilla syöttökulmilla on huomattavasti enemmän kuin laitakaistoilla.

Kun laitapakki syöttää tai kuljettaa laitakaistaa pitkin etenemisvaihtoehtoja toiminnon jälkeen on todella vähän. Tämän takia laitakaistalle on tärkeä muodostaa numeraalinen ylivoima ja rondo – ei etenemistä varten vaan pallon liikuttamista varten.

eteneminen
Kuva 5: Kaksi tapaa edetä. Vasemmalla: Laitapakki etenee kuljettamalla kymppialueelle laitakaistaa pitkin, vaihtoehdot kuljetuksen jälkeen ovat vähissä. Oikealla: Joukkueen tulisi ensijaisesti pyrkiä etenemään taskuihin, joista on paljon hyvien syöttökulmien vaihtoehtoja jatkaa peliä.

Laitapuolustajan ei siis kannata pyrkiä etenemään syötöillä tai kuljetuksilla ja laitapuolustajan roolin tulisi ennemminkin olla vaihtoehdon luonti leveyteen kymppialueelle ja viimeiseen linjaan täysivauhtisilla juoksuilla ilman palloa. Kun joukkue on tilanteessa, jossa taskuihin ei joko kannata syöttää (pallo laitakaistalla) tai sinne ei ole mahdollista syöttää (välit kiinni), joukkueen tulisi kollektiivisesti alkaa tekemään taskuihin pelaaminen mahdolliseksi. Tämä tapahtuu siis liikuttamalla palloa – ja samalla vastustajaa.

Palloa ja vastustajaa voi jalkapallossa liikuttaa poikittais- ja pystysuuntaisilla syötöillä. Laitapakkiesimerkissä pallon liikuttaminen mahdollistetaan sillä, että keskikenttäpelaaja tulee nopeasti muodostamaan ylivoiman pallon ympärille ja mahdollistaa poikittaissyötön. Näin joukkue pääsee liikuttamaan pallon etenemisen kannalta paremmalle kaistalle.

Usein vapaan pelaajan löytämisen taskuista estää se, ettei syöttöväliä tai tilaa ole muodostunut. Tällöin joukkueen tulisi kollektiivisesti tunnistaa, ettemme vielä pysty etenemään haluamaamme paikkaan, mutta liikuttamalla vastustajaa voimme tehdä sinne tilaa. Joukkue voi esimerkiksi käyttää poikittaissyöttöjä apuna ja saada syöttövälin avattua. Keskikenttäpelaajien tai toppareiden välinen poikittaissyöttö voi saada vastustajan irtoamaan paikaltaan ja syöttösuunnan auki taskuihin. Käyttökelpoinen tapa vastustajan liikuttamiseen ovat myös niin kutsutut käyttösyötöt, joissa pallo syötetään ylempänä olevalle pelaajalle, joka palauttaa pallon heti takaisin. Tarkoituksena on saada vastustaja irtoamaan syötön aikana kohti palloa ja tilaa muodostuu syöttää tämän selustaan.

Mitä keinoa sitten käytettiinkään, oleellista on, että jokaisella joukkueen yhdellätoista pelaajalla on kaikilla sama ajatus siitä, mitä ollaan tekemässä. Mihin halutaan edetä, milloin luodaan tilaa etenemiselle, milloin edetään. Jalkapallojoukkueen tulee olla vahvasti täsmävalmennettu ja organisoitu kollektiivi.

Loppuun positional playsta ja pallonhallinnan työkaluista ylipäänsä on tärkeä ymmärtää se, että nämä elementit eivät ole mitään pallonhallintaidentiteetin omaavien seurojen erityisjuttuja. Yhtä hyvin voisin nähdä, että matalan blokin joukkue käyttää näitä elementtejä levätäkseen pelin sisällä tai, että gegenpressing-joukkue jäädyttäisi pelin johtoasemassa näillä pallonhallinnan työkaluilla. Totta on myös se, että täysin ilman positional playn elementtejä on joukkueen nykypäivänä todella vaikea pärjätä edes Veikkausliigassa.

Aleksi Piirainen (@ApiPiirainen)

Tunnelmia jäsentilaisuudesta

Jalkapallon Juniorivalmentajat ry järjesti vuoden kolmannen jäsentilaisuuden torstaina 2.8. Helsingissä. Illan aiheena oli nuorten pelaajien kokonaisvaltainen valmennus – laaja, tärkeä ja monesta eri näkökulmasta lähestyttävä teema. Illan puhujiksi oli kutsuttu Hongan U17- joukkueen päävalmentaja ja Hongan Veikkausliiga-joukkueen valmennustiimiin kuuluva Riku Paularinne sekä HJK:n talenttivalmentaja ja tyttöjen U17-maajoukkueen valmentaja Jonne Kunnas. Puhujat olivat sopineet työnjaon siten, että Paularinne lähestyi aihetta joukkuekontekstissa ja Kunnas enemmän yksittäisen pelaajan näkökulmasta. Tilaisuuteen osallistui noin 20 jäsentä.

Puhujien esittely

Riku Paularinne, 30

Päävalmentaja, Esport Honka U17 ja valmentaja, Esport Honka (Veikkausliiga)

Aikaisemmat seurat: FC Jazz ja VPS

Muuta: Pelasi vuonna 2010 puoli vuotta Brasiliassa ja valmentaa Hongan lisäksi jalkapalloa Haukilahden lukion urheilulinjalla.

***

Jonne Kunnas, 26

Talenttivalmentaja, HJK ja valmentaja, TU17-maajoukkue

Aikaisemmat seurat: TiPS ja VJS

Muuta: Toimi TiPS:ssä valmennuksen lisäksi hallituksen jäsenenä ja oli kehittämässä seuran strategiatyötä.

Paularinteen esityksessä tärkeässä osassa oli nuoren pelaajan arjen eri osatekijöiden tunnistaminen sekä joukkueen toimintakulttuurin ja arvojen tärkeys. Heti esityksensä alussa hän nosti esiin tärkeitä kysymyksiä, jotka muodostavat lähtökohdan valmentajan ja pelaajien toiminnalle: Mikä on joukkueen olemassaolon tarkoitus? Haluaako joukkue kilpailla? Millä tasolla joukkue haluaa kilpailla? Vai onko tavoitteena pitää mahdollisimman moni pelaaja mahdollisimman pitkään mukana? Kuten Paularinne totesi, tavoitteet eivät sulje toisiaan pois, mutta vaikuttavat toimintaan.

Yläaste- ja lukioikäisten pelaajien valmentajana Paularinne muistutti, kuinka nuoren pelaajan elämään vaikuttavat monet seikat: mm. koulu, perhe ja ystävyyssuhteet. ”Minulle valmentajana on tärkeää, että kokonaisuus toimii, koska silloin myös jalkapallo on pelaajalle mielekästä.” Hongan B-junioreissa harjoitukset päättyvät aina klo 17.30, jolloin pelaajalla on illalla aikaa myös muulle elämälle.

Screen Shot 2018-08-03 at 9.40.59
Hongan Riku Paularinne korosti esityksessään muun muassa sitä, kuinka monia eri asioita on huomioitava nuoria pelaajia valmennettaessa.

Hongassa ja monissa muissakin seuroissa on useita 15-17-vuotiaita pelaajia, joiden tavoitteena on ammattilaisuus. Miten valmentaja pyrkii auttamaan pelaajaa tämän tavoitteen saavuttamisessa? Paularinne nosti ensimmäisenä seikkana esiin sen, että seuralla on tarjota sopiva joukkue pelaajalle. Hongassa on pyritty rakentamaan selkeä pelaajaputki B-juniorit -> reservijoukkue (2. divisioona) -> Veikkausliiga-joukkue. Toisena olennaisena asiana Paularinne toi esiin oikean kouluympäristön. Hongassa ammattipelaajiksi tavoittelevia nuoria halutaan ohjata Haukilahden lukioon, jossa Paularinne toimii valmentajana. Tavoitteena on rakentaa pelaajan arki sellaiseksi, että se tukee ammattipelaajaksi kasvua. Vaikka pelaaja olisikin toisessa lukiossa tai ammattikoulussa, esimerkiksi aamuharjoituksiin osallistuminen on pyritty kuitenkin tekemään mahdollisimman helpoksi.

Oikean joukkue- ja kouluympäristön lisäksi Paularinne toi esiin fyysisen valmennuksen merkityksen nuoren kehitysprosessissa. ”Jos pelaaja haluaa kehittyä ammattilaiseksi, meillä on fyysisen valmennuksen asiantuntijoita, jotka voivat auttaa pelaajaa.”

***

”Vuorovaikutuksen selkeys on äärettömän tärkeää nuorten pelaajien kanssa”, Paularinne totesi. Jokainen kohtaaminen pelaajan kanssa on henkistä valmennusta. Yksinkertaisimmillaan kyse on siitä, että ennen harjoituksia valmentaja tervehtii jokaista pelaajaa ja kyselee päivän kuulumisia. Hongassa Paularinne on vuorovaikutuksessa pelaajien kanssa monella tavalla: esimerkiksi kasvotusten juttelemalla, non-verbaalisesti, WhatsApp-viestein, kehityskeskusteluissa, jne. ”On erittäin tärkeää, että meillä seurassa ja joukkueessa on yhtenäinen termistö ja ymmärrämme toinen toisiamme”.

Valmennusprosessissa on tärkeää ymmärtää nuoren elämäntilannetta. Yhtenä esimerkkinä Paularinne nosti esiin, kuinka koeviikot ja lukiohaku nostavat pelaajien stressitasoa ja miten tämä vaikuttaa myös harjoitteluun. Tärkeää on, että valmentaja pystyy rakentamaan luottamuksen ilmapiiriä joukkueen sisällä. Kuten Paularinne totesi, tämä on aina tärkeää, mutta erityisen korostunutta silloin, kun valmentaja aloittaa uudessa ympäristössä.

Myös seuran linjaukset on otettava huomioon joukkueen toiminnassa. ”Kaikissa joukkueissa on tärkeää kunnioittaa seuraa. Joukkue on kuitenkin vain yksi palanen kokonaisuutta. Valmentajana minun pitää tietää, mitä seuraa odottaa minulta ja joukkueelta: Mitä ja miten opetan? Mihin kasvatan pelaajia? Miksi harjoittelemme niin kuin harjoittelemme?”, Paularinne muistutti.

***

Arvot, arvot ja arvot. Nuorten pelaajien valmentamisessa, ja oikeastaan kaikessa urheilussa, arvojen merkitys on valtava. Kaikki toiminta rakentuu niiden varaan. Paularinne esitteli mielenkiintoisella tavalla Hongan B-junioreiden arvoja ja sitä, miten ne näkyvät käytännön toiminnassa. Arvot olivat muotoutuneet pelaajien ja valmentajien yhteisen ajatustenvaihdon perusteella kauden alussa. Tärkeänä sivuhuomiona Paularinne toi esiin, että Hongan valmentajat puhuvat päivittäin toistensa kanssa siitä, mitä on honkalainen jalkapallo. Arvot eivät ole vain yhdelle A4-lomakkeella kirjattuja iskulauseita, vaan niiden sisältö ja merkitys täsmentyvät päivittäisessä toiminnassa ja keskusteluissa.

Tässä nostona muutama Hongan U17-joukkueen arvo ja Paularinteen kuvaus, miten ne näkyvät toiminnassa.

Kollektiivisuus

Emme pelaa jalkapalloa yksin, emmekä ole kentän ulkopuolella yksin. Aina, kun ruokailemme, istumme saman pöydän ääressä tai ainakin lähekkäin toisiamme. Pukeudumme yhtenäisesti. Haluamme luoda sellaisen ympäristön, jossa pelaajat kokevat voiton ja tappion tunteet yhdessä.”

Työteko

”Jos haluamme tulla paremmiksi, meidän on tehtävä töitä. Valmennustiimin esimerkki on suurin voima. Meillä on valmennustiiminä tietyt rutiinit, jotka meidän on joka viikko pystyttävä hoitamaan – oli se sitten edellisen pelin analysointi tai tulevaan peliin valmistautuminen. Joka kerta, kun pelaajat tulevat harjoituksiin, he tietävät, että treenit on suunniteltu ja kaikki on valmiina harjoituskentällä. Vaadimme joka päivä, että pelaajat yrittävät kaikkensa.”

Urheilijan elämä

”Opettelemme joka päivä urheilijan elämää. Suunnitelmissamme on aina myös kentän ulkopuolisia teemoja: uni, ravinto, nesteytys, kehonhuolto, ihmissuhteet, jne. Valmentajina meidän pitää keskittyä myös näihin asioihin. Saamme hyvää tukea Sami Hyypiä Akatemialta, joka tekee pelaajille kyselyitä ja antaa palautetta niistä.”

Paularinteen esityksessä korostui pelaajan auttaminen ja osallistaminen. Ajatuksia herättävänä esimerkkinä hän mainitsi, että Hongan U17-joukkueella ei ole huoltajaa, vaan pelaajat yhdessä huolehtivat varusteista. Omistajuus ja vastuunotto kollektiivista kehittyvät. Kaikki vaikuttaa kaikkeen ja joukkueen toimintakulttuuri on pohjana kehitykselle. ”Toimintakulttuuri vastaa moneen haasteeseen, joita meillä syntyy päivittäisessä toiminnassa. Arvot antavat vastauksia miksi-kysymyksiin. Miksi meidän esimerkiksi pitää olla ajoissa harjoituksissa? Koska haluamme tulla paremmiksi.”

***

Sekä Riku Paularinne että Jonne Kunnas työskentelvät päivittäin nuorten pelaajien kanssa. Siinä missä Paularinteellä on joukkue, jonka kanssa hän toimii, Kunnas on talenttivalmentajana mukana useamman joukkueen arjessa hieman erilaisessa roolissa kuin ”normaali joukkuevalmentaja” (jos tällaista titteliä voi käyttää). Esityksensä alussa Kunnas kertoi yleistä talenttivalmentajan roolista. Kyse on merkittävästä satsauksesta Palloliiton osalta. Kunnaksen valmentajakollega Jarkko Jokiranta on kuvannut hyvin talenttivalmentajan roolia:

”Pelaajalla on ympärillään iso joukko ihmisiä, jotka vaikuttavat hänen arkeensa. Esimerkkeinä voidaan mainita maajoukkuevalmentajat, aluejoukkuevalmentajat, seurajoukkueen päävalmentaja, apuvalmentaja, fysiikkavalmentaja, liikunnanopettaja, fysioterapeutti, lääkäri, vanhemmat ja ehkä vielä agenttikin, HJK:n talenttivalmentaja Jarkko Jokiranta luettelee.

Siinä on valtava määrä väkeä, ja jos kaikki antavat omia ohjeitaan toisistaan tietämättä, niin pelaaja on melkoisessa informaatiotulituksessa, Jokiranta kuvailee.” (Lähde: http://www.hjk-j.fi/?x18668=2307149)

Screen Shot 2018-08-03 at 10.12.57
HJK:n Jonne Kunnas puhui pelaajakehitystyöstä talenttivalmentajan silmin.

Talenttivalmentajan työnkuva on monipuolinen: Kunnas on muun muassa mukana joukkueharjoituksissa antamassa palautetta pelaajille, hän käy kehityskohteita pelaajien kanssa läpi, valmentaa aamuharjoituksissa ja pitää videopalavereita. Tärkeää on jatkuva, säännöllinen vuorovaikutus joukkuevalmentajien kanssa. Kaikki tähtää siihen, että talenttivalmentaja tuo lisäarvoa toimintaan ja tukee pelaajan kehitystä.

Kunnas antoi talenttivalmentajan työstä hyvän case-esimerkin:

  1. Talenttivalmentaja, joukkuevalmentaja ja pelaaja olivat todenneet videoita hyväksikäyttäen, että pelaajalla (toppari) oli kehityskohteita liittyen pelin avaamiseen.
  2. Valmentajat olivat yhdessä rakentaneet joukkueharjoituksiin pelin avaamista tukevan osuuden, jossa talenttivalmentaja auttoi pelaajaa löytämään ratkaisuja juuri tähän kokonaisuuteen.
  3. Lisäksi pelaajan kanssa harjoiteltiin pelin avaamista aamuharjoituksissa, ja kehityskohteita käytiin läpi videopalautteen kautta.

Nuoren pelaajan arkeen vaikuttavat, kuten Jokiranta ylläolevassa sitaatissa totesi, monet henkilöt: joukkuevalmentaja, talenttivalmentaja, mahdollinen fyysinen valmentaja, vanhemmat, opettajat, jne. Kunnas korosti viikoittaisen yhteydenpidon merkitystä ja pelaajan rasituksen seurantaa. HJK:ssa on käytössä esimerkiksi Polar- ja Quanter-sovellukset kuormituksen ja rasituksen seuraamiseksi. Pelaajien kanssa tehdään excel-taulukoita, johon on koottu harjoitus- ja pelitapahtumat sekä muut arjen aktiviteetit.

”Tehtäväni ei ole rakentaa pelaajille tarkkaa kalenteria, vaan tukea pelaajaa ottamaan vastuuta ja auttamaan siinä, että pelaaja pystyy itse hallitsemaan kokonaisuutta ja kasvamaan urheilijaksi”, Kunnas kertoi.

***

Samoin kuin Paularinne, myös Kunnas korosti kuulijoille, että pelaajakehitykseen liittyy monia sudenkuoppia, joita valmentajat pyrkivät yhdessä tunnistamaan ja löytämään niihin ratkaisuja. Haasteet eivät ole helppoja, eikä niihin löydy aina vedenpitäviä ratkaisuja. Mahdollisten sudenkuoppien tunnistaminen on kuitenkin tärkeää. Kunnas nosti huomioitavina seikkoina esiin muun muassa seuraavat tekijät:

Koulumaailman ja urheilijaksi kasvamisen yhdistäminen

Aamuharjoitusten ja koulupäivän alkamisen järkevä yhdistäminen on tärkeää. Ei ole välttämättä paras tilanne aloittaa aamulla klo 8 harjoitukset ennen koulua. Lisäksi on huomioitava, että koulussa koettu stressi saattaa johtaa automaattisesti väsymykseen urheilussa.”

Lajiharjoitukset

”Mikä on suhde pelitavan ja peruspelaamisen konseptien opettamisen välillä? Pelaajien kehittäminen ja tuloksen tavoittelu eivät ole toisensa poissulkevia, mutta on tunnistettava, että voiton tavoittelu voi johtaa vääränlaiseen oikaisemiseen. Osa pelaajista harjoittelee sekä B-junioreiden että edustusjoukkueen kanssa. Tällöin on tärkeää, että valmentajilla on kokonaiskuva pelaajan viikosta niin, että kehittyminen on mahdollista.”

Aamuharjoitukset

Voi olla vaikea hallita kokonaisuutta, jossa pelaajat ovat eri kouluissa, ja aamuharjoituksia vetää eri henkilö kuin joukkueen valmentaja. Voi olla, että aamuharjoituksissa rytmi on tällöin eri kuin joukkueharjoituksissa. Pyrimme HJK:ssa taklaamaan haastetta siten, että rakennamme koulujen kanssa yhteistyössä ’blokit’, jolloin aamuharjoittelu toteutetaan, ja suunnittelemme ja organisoimme harjoitukset niin, että ne tukevat juuri kyseistä pelaajaa ja tämän kehitystä. Pelaajan viikkorytmin seuraaminen on tärkeää.”

Kun pelaajan viikkorytmi ja mahdolliset sudenkuopat ovat tiedossa ja rasituksen seuranta on toteuttu oikein, joukkuevalmentaja, talenttivalmentaja ja fyysinen valmentaja kykenevät suunnittelemaan toiminnan sellaiseksi, että se tukee pelaajakehitystä. ”Emme halua irrottaa pelistä asioita. Joukkuekonteksti on tärkein. Talenttivalmentaja on joukkueen mukana, mutta pystyy auttamaan yksittäisiä pelaajia heikkouksien kehittämisessä ja rakentamaan esimerkiksi oheisharjoituksen pelaajan kehittymistä tukevaksi”, Kunnas muistutti.

***

Paularinteen ja Kunnaksen esitysten aikana ja niiden jälkeen syntyi mielenkiintoista keskustelua ja molemmat puhujat pääsivät myös vastaamaan yleisön esittämiin kysymyksiin. Vaikka esitysten näkökulmat olivat hieman toisistaan poikkeavat, illan aikana muodostui suhteellisen hyvä kokonaiskuva nuoren pelaajan kehittymiseen liittyvistä haasteista ja huomioitavista seikoista. Kolmen ja puolen tunnin tilaisuus ei tietenkään pysty antamaan edes auttavasti vastauksia kaikkiin ongelmiin. Ajatuksia voi jäädä silti kytemään takaraivoon.

Vaikka esitykset varsinaisesti käsittelivät yli 15-vuotiaita pelaajia, monet pointit olivat sillä tavoin universaaleja, että ne ovat tärkeitä myös pienempien lasten valmennuksessa. Tällaisia teemoja olivat muun muassa vuorovaikutus, pelaajien fyysisen ja psyykkisen kypsyysasteen erojen tunnistaminen sekä erilaisten yksilöiden tunnistaminen osana ryhmän kollektiivista toimintaa.

Suuri kiitos illan puhujille Rikulle ja Jonnelle! Kiitos myös kaikille tilaisuuteen osallistuneille yhdistyksen jäsenille. Jalkapallon Juniorivalmentajat ry:n seuraava jäsentilaisuus järjestetään syksyllä.

Erkko Meri (@ErkkoMeri)