Jyri Niemisen tie Ylivieskasta Yhdysvaltoihin – ”Pelko oppimisen pysähtymisestä pitää minut liikkeessä”

Jyri Nieminen, 31, on nuoresta iästään huolimatta nähnyt paljon. Tampereella kasvanut Nieminen on toiminut jalkapallovalmentajana neljässä eri maassa ja kolmessa eri maanosassa. Tie on vienyt Suomesta ensin Viroon ja sieltä Qatarin kautta Yhdysvaltoihin.

Päättyneellä kaudella Nieminen toimi maalivahtivalmentajana USA:n MLS -sarjassa pelaavassa San Jose Earthquakesissa. Loppukauden hän hoiti myös kakkosvalmentajan pestiä.

Kausi Amerikassa päättyi lokakuun lopulla ja nyt Nieminen on lomalla Suomessa. Paluu Yhdysvaltoihin tapahtuu tammikuussa, kun valmistautuminen uuteen kauteen alkaa.

Tapaaminen on sovittu helsinkiläiseen lounasravintolaan alkuiltapäiväksi. Tarkoituksena on puhua pelistä, valmennuksesta ja kehittymisestä. Samalla Nieminen kertoo urastaan ja valinnoistaan sekä tärkeimmistä opeista, joita maailmalta on tarttunut.

 

Valmentajauran alku

 

Pelasit Suomessa aladivareissa maalivahtina. Kerro lyhyesti pelaajaurastasi?

”Pelasin kakkosdivisioonassa 17-vuotiaasta lähtien. Minulla oli pitkään ajatus, että pelaan nelikymppiseksi. Ensimmäiset aikuisvuodet vietin Ylivieskassa, jossa pelasin muutaman vuoden ajan. Jatkoin sen jälkeen kaudeksi 2008 juuri perustetun SJK:n riveihin. Seinäjoelta siirryin Poriin, jossa pelasin vielä kolmen kauden ajan. Pelatessani FC Jazzissa loukkasin polveni pahasti. Lähdin kuntouttamaan vammaa puoleksi vuodeksi Argentiinaan.

Aloitin FC Hongassa valmentajana vuonna 2012. Pelasin samaan aikaan vielä yhden kauden Kakkosta BK-46:ssa Karjaalla, mutta pelaaminen alkoi vähitellen jäädä taka-alalle.”

 

Mitä muistoja sinulla liittyy ensimmäisiin valmentajakokemuksiin?

”Olin ensimmäisen kerran maalivahtivalmentajana 14-vuotiaana. Muistan valmentaneeni kolme vuotta itseäni vanhempia pelaajia. Olin jonkin verran kiinnostunut valmentamisesta. Itselläni ei ollut koskaan maalivahtivalmentajaa, mikä vaikutti siihen, että minulla ei ollut esikuvia eikä selkeää kuvaa valmentajuudesta. Valmentaminen oli lähinnä samaa jatkumoa sille mukavalle tekemiselle, jota pelaaminen ja harjoittelu olivat.”

 

Mainitsemasi puolen vuoden jakso Argentiinassa oli ilmeisen merkittävä tulevaisuuttasi ajatellen?

”Lähdin Argentiinaan ensisijaisesti kuntouttamaan polveani. Olin 21-vuotias. Halusin haastaa itseäni ihmisenä ja pohdin, mikä olisi sopivan äärimmäinen kokemus. Halusin saada polveni kuntoon, mutta myös haastaa itseäni.

Minulla oli myös vahva halu nähdä ennen valmentamisen aloittamista täysin erilainen kulttuuri ja toimintaympäristö. Argentiinassa asuessani minulla tuli lopullisesti se ajatus, että haluan olla jonain päivänä valmentaja.

Ymmärsin, että minusta ei voi tulla sen tason pelaajaa, mistä olin joskus nuorempana haaveillut. Aloin Argentiinan matkan jälkeen tietoisesti rakentamaan omaa valmentajapolkuani.”

 

Miten päädyit aloittamaan valmentamisen kunnolla juuri FC Hongassa vuonna 2012?

”Se tapahtui Jarkko Tuomiston kautta. Kun muutin pelaamaan Poriin, aloitin samoihin aikoihin liikunnanohjaajan opinnot Vierumäellä. Opiskeluun kuului lähijaksoja ja etätyöskentelyä. Valmentaminen alkoi noihin aikoihin kiinnostaa yhä enemmän. Olin valmentanut aikaisemmin pelaamisen ohella. Kun valmistuin Vierumäeltä ja lopetin pelaamisen FC Jazzissa, mietin, mitä haluan tehdä seuraavaksi. Jarkko soitti ja kysyi, mitä suunnitelmia minulla on.

Olimme tavanneet Jarkon kanssa tasan yhden kerran aikaisemmin ja jutelleet eräässä koulutuksessa noin kymmenen minuutin ajan. En etukäteen uskonut Jarkon tietävän minua. Jarkko houkutteli minut FC Honkaan C- ja B -junioreiden maalivahtivalmentajaksi. Lisäksi olin hänen ”apupoikana” reservijoukkue Pallohongassa.”

 

Moni entinen pelaaja on pitänyt valmentamista hyvin erilaisena asiana kuin pelaamista. Miten itse muistelet muutosta pelaajasta valmentajaksi?

”Kun pelasin maakunnissa, kuten Ylivieskassa, Seinäjoella ja Porissa, joissa ei ollut silloin maalivahtivalmennusta, huomasin, että jo pelkästään informaatiota ja huomiota antamalla pystyi innostamaan lapsia maalivahdeiksi. Muistan, kun olin esimerkiksi Oulaisten Huiman tyttöjoukkueen harjoituksissa, koko ryhmä halusi mukaan maalivahtitreeneihin. Tämä loi minulle tunnesidettä valmentamiseen: voin olla tärkeä esikuva valmentajana.

Minulle antoi valtavasti motivaatiota se, että pystyin valmentajana antamaan pelaajille apua sellaisissa asioissa, joissa en itse saanut apua. Se antoi minulle todella suurta tyydytyksen tunnetta.

”Olen kiitollinen siitä putkesta, joka minulla on ollut valmentajana – pienten tyttö- ja poikapelaajien valmentamisesta tähän päivään. Näin kaikentasoisia ja -ikäisiä pelaajia.”

FC Hongassa, jossa minulla oli erinomaisia valmentajia ympärilläni, tajusin kunnolla, miten suuri ero valmentamisen ja pelaamisen välillä on. Hongassa aloin ymmärtämään, että valmentamisessa kaikki liittyy kaikkeen. En ollut esimerkiksi aikaisemmin kuvannut harjoituksia, vaan luotin lähinnä tarkkaan silmään sekä omiin tuntemuksiin. Minulla syntyi valtava kiinnostus kaikkea valmentamiseen liittyvää kohtaan. ’Peli lähtökohtana’ -ajatus vahvistui koko ajan ja ryhdyin tietoisesti kehittämään oman valmentamiseni isoa kuvaa. Kun pääsin Jarkon kautta mukaan myös FC Hongan Veikkausliiga -joukkueen arkeen, näin läheltä, mitä ammattimainen toiminta on. Aika Tapiolassa oli valmentajaidentiteettini – mitä on olla valmentaja – kannalta erittäin tärkeä.

Samaan aikaan sain ympärilläni olleilta ihmisiltä viestejä, että voisin olla hyvä valmentaja. Sekin antoi merkitystä.”

 

Toimit valmentajaurasi alussa maalivahtivalmentajana junioreissa. Millaisena koit nuorten valmentamisen?

”Kun valmensin nuoria pelaajia, opin toimimaan erilaisten ihmisten kanssa erilaisissa tilanteissa. Jouduin, osin tiedostamattani, kehittämään erilaisia ryhmänhallintakeinoja ja -metodeita. Kun sitten myöhemmin opiskelin Vierumäellä liikunnanohjaajan koulutuksessa, tajusin luennoilla, että olin tajuamattani käyttänyt juuri niitä toimintatapoja, joista kouluttajat puhuivat. Käytäntö linkittyi teoriaan. Käytän nykyään ammattilaispelaajien kanssa osittain aivan samoja metodeja – eri kielellä vain. Juniorivalmennus antoi minulle opettamisen työkaluja. Olen kiitollinen siitä putkesta, joka minulla on ollut valmentajana – pienten tyttö- ja poikapelaajien valmentamisesta tähän päivään. Näin kaikentasoisia ja -ikäisiä pelaajia. Sain perspektiiviä.”

 

Oliko sinulla jo alkuvaiheessa tavoitteena toimia myöhemmin ulkomailla? 

”Kyllä se oli koko ajan tavoitteeni. Halusin nähdä elämää ulkomailla, toisessa kulttuurissa. Tästä syystä lähdin aikanaan parikymppisenä Argentiinaan laittamaan polveni kuntoon ja samalla selvittämään, haluaisinko todella nähdä tulevan elämäni Suomen ulkopuolella. Ymmärsin tietysti realiteetit siitä, kuinka vaikeaa tavoitteen saavuttaminen voi olla. Pohdin koko ajan erilaisia vaihtoehtoisia polkuja, joita kulkemalla voisin päästä ulkomaille – ja löytää sieltä töitä. Näin ajattelen tänäkin päivänä. Esimerkiksi Qatarin Aspire Academyssa toimiessani tiedostin koko ajan, kuinka pitkä matka sieltäkin on vielä eurooppalaisiin ammattilaissarjoihin. Olen ymmärtänyt, että valmentajana ei niin vain mennä ylöspäin. On tehtävä aika rajuja uhrauksia.

Kun valmensin FC Hongan jälkeen TPS:ssä, mietin sielläkin, millaisia polkuja pitkin voin päästä tavoitteeseeni. Vaikka olin Veikkausliiga -joukkueen valmennustiimissä, hain tehtäviä muun muassa kiinalaisista jalkapallokouluista ja Englannin aivan matalimmilta tasoilta. Ajattelin, että on pakko päästä lähemmäs maailmaa – vaikka se vaatisi aluksi asumista veneen alla.”

 

Jatkuvaa oppimista

 

Jokaisella valmentajalla on takaraivossa ainakin jonkinlainen ajatus siitä, mitä hyvä valmennus on ja mistä seikoista laadukas, päivittäinen prosessi muodostuu. Miten kuvailisit valmennusfilosofiaasi?

”Pelikeskeisyys on aivan ehdoton lähtökohta. Yksinkertaisiinkin harjoituksiin on mahdollista liittää osia pelistä, vaikka käytössä olisi vain yksi pelaaja ja pallo. Haluan valmentamisessani säilyttää sen opetuksellisen tavoitteen, että pelaajat tajuavat ja ymmärtävät asioita myös ilman, että joudun selittämään niitä koko ajan. Miten tämä harjoite linkittyy seuraavaan peliin? Miten tämä treeni liittyy pelaajan henkilökohtaiseen kehittymiseen?

Valmentajan on osattava toimia erilaisissa tilanteissa. Kommunikointi osajoukkueelle ja yksittäiselle pelaajalle on erilaista. Valmentaja opettaa omalla käyttäytymisellään, mikä on tärkeää.

Koen, että yksi syy, miksi olen päässyt valmentamaan ulkomaille, on se, että olen osannut laittaa oman persoonani ’pöydälle’ järkevällä tavalla. En ole halunnut esittää mitään.

Kaikista suurin arvo on se, että valmentaja antaa kaikella tekemisellään esimerkin joukkueelle: kommunikointi, työnteko, valmistautuminen, rehellisyys. Olen näissä asioissa halunnut tehdä eron muihin. Jokaisella asialla on merkitystä.”

 

Valmentaminen on jatkuvaa oppimista ja kehittymistä. Ympärillä olevat ihmiset ovat tässä suhteessa usein tärkein voimavara. Keiltä olet itse oppinut eniten?

”Minulla ei ole koskaan ollut maalivahtivalmentajaa, mikä vaikutti siihen, että en saanut pelaaja-aikoinani kovinkaan paljon vaikutteita valmentajilta.

Jarkon (Tuomisto) merkitys on ollut tietysti tärkeä. Välillä olemme olleet enemmän tekemisissä, välillä vähemmän. Jarkko vaikutti siihen, että omista valmennukseen liittyvistä palasista alkoi muodostua kokonaisuus. Nykyään olemme lähes päivittäin yhteydessä sekä sparraamme ja tuemme toisiamme.

Toinen tärkeä henkilö on ollut Iñaki Ulloa, joka toimi Aspire Academyssa ja siirtyi sieltä Real Sociedadiin. Hän oli minulle sekä peikko että esikuva. Voin rehellisesti sanoa, että minuun vaikutti se, oliko hän katsomassa harjoituksia. Joku tiesi koko ajan, mitä teen. Se oli kuluttavaa, mutta myös erittäin tärkeää. Mitä kuluttavampaa jokin asia on, sitä kehittävämpää se todennäköisesti on. Kirjoitimme Aspiressa kolmen vuoden ajan jokaisesta harjoituksesta raportin, joka sisälsi analyysin kaikesta, mitä teimme. Kaikki ratkaisut piti perustella. Valmentajien välillä oli todella kova kilpailullinen henki.”

”Kaikista suurin arvo on se, että valmentaja antaa kaikella tekemisellään esimerkin joukkueelle: kommunikointi, työnteko, valmistautuminen, rehellisyys. Olen näissä asioissa halunnut tehdä eron muihin. Jokaisella asialla on merkitystä.”

Jalkapallovalmennus menee maailmalla kovaa vauhtia eteenpäin. Omaa osaamista on jatkuvasti päivitettävä. Millä eri tavoin pyrit huolehtimaan kehittymisestäsi?

”Valitsen kauden tai jakson alussa usein muutaman asian, joihin haluan kiinnittää erityisesti huomiota. Yritän aina miettiä, miksi joku päävalmentaja valitsisi minut tiimiinsä. Maalivahtivalmennuksen lisäksi olen panostanut otteluanalyysien tekemiseen. Haluan ymmärtää peliä myös laajemmin kuin vain maalivahdin perspektiivistä. Asetan itselleni tiettyjä tavoitteita, joita pyrin tietoisesti kehittämään. Etsin tietoa eri puolilta.

Yksi kehityskohteeni on muutosten tekeminen kesken harjoitteiden sekä rakenne vastaan rakenne -ymmärryksen syventäminen. Minulla on tietokoneella pitkä lukulista, josta priorisoin tärkeimmät teokset. Tällä hetkellä yksi tärkeimmistä asioista on espanjan kielen parempi osaaminen, sillä se on San Jose Earthquakesin valmennustiimissä arkikieli tulevalla kaudella.”

 

Et ole puhunut asiasta aikaisemmin, mutta toimit hetken aikaa myös Malawin A-maajoukkueessa. Avaa tätä kuviota tarkemmin?

”Kyse oli vapaaehtoistyöstä. Tein alkuvuoden 2017 Malawin maajoukkueelle analyysejä Aspire -työni ohessa. Maajoukkueen belgialainen päävalmentaja Ronny Van Geneugden oli pyytänyt minua esittelemään joukkueelle tekemiäni analyysejä joukkueen ja vastustajien peleistä.

Olin jo paljon aikaisemmin tutustunut Van Geneugdeniin. Hän oli ollut minuun jossain vaiheessa yhteydessä saadessaan Suomesta työtarjouksen ja kysynyt mielipidettäni. Vaihdoimme myöhemmin materiaaleja ja ajatuksia. Lopulta hän pyysi minut mukaan joukkueen valmennustiimiin. Oli mukana yhteensä kuusi kuukautta.

Kesällä pystyin olemaan joukkueen mukana myös turnauksissa, sillä Aspire Academyssa oli samaan aikaan kesäloma. Olin joukkueen mukana esimerkiksi COSAFA Cupissa Etelä-Afrikassa.

 

Mainitsit Jarkko Tuomiston. Teidän kahden lisäksi myös Tuomas Peltonen toimii maalivahtivalmentajana ulkomailla. Näetkö tähän suomalaisten maalivahtivalmentajien läpimurtoon jotakin yhteistä nimittäjää?

”Maalivahtivalmennus on tullut eri ympäristöissä kautta linjan perässä. Maailmalla on ollut tässä suhteessa tietynlainen kysyntä, johon yksittäiset suomalaiset maalivahtivalmentajat ovat kyenneet iskemään. Vaikka maalivahtivalmennus ja siihen liittyvä ajattelutapa ovat isossa kuvassa kehittyneet paljon esimerkiksi Yhdysvalloissa viimeisen viiden vuoden aikana, se tulee kuitenkin muuta kenttätoimintaa perässä. Olemme pystyneet puskemaan tähän rakoon.

Tärkein asia on kuitenkin se, että Tuomas ja Jarkko ovat ammatilleen ja tavoitteilleen erittäin omistautuneita henkilöitä, jotka ovat määrätietoisesti kartuttaneet osaamistaan. Molemmat ovat raivanneet tiensä nykyisiin pesteihin nimenomaan päivittäisen toimintansa ansiosta. Meillä kaikilla kolmella on ollut tarjota jotain sellaista, mitä ei ole jokaisessa paikassa tarjolla.”

 

Erilaisia seuroja Suomessa

 

Olet toiminut Suomessa muun muassa FC Jazzissa, FC Hongassa ja Turun Palloseurassa. Valmensit hetken aikaa myös Ylivieskassa FC YPA:ssa. Tuohon aikaan liittyy lämpimiä muistoja, eikö?

”Minut valittiin 18-vuotiaana YPA:n Vuoden valmentajaksi. YPA on ollut yksi hienoimmista seuroista, jossa olen ollut. Kaikki asiat hoidettiin hyvin ja ihmiset muistavat yhä minut. Osa soittelee vieläkin ja kyselee kuulumisia. Kun olen myöhemmin siirtynyt seurasta toiseen, YPA:n nettisivuilla on ollut uutisia aiheesta. Nuo tiedotteet ovat koskettaneet minua ja minulla on erityinen tunneside seuraan.”

 

Päädyit Espoosta Turkuun ja TPS:n riveihin loppusyksystä 2012. Miten muistelet aikaasi Turussa?

”Vuosi Hongassa rakensi minun valmentajaidentiteettiä ja kokosi palasia yhteen. Olin syksyllä 2012 yhteydessä TPS:n valmennuspäällikköön Tommi Pikkaraiseen ja kysyin, olisiko siellä hommia. Halusin saada vastuuta ja päästä tekemään. Aluksi sain tilaisuuden TPS:n akatemiassa ja muutama viikko myöhemmin ”Rapa” (edustusjoukkueen päävalmentaja Marko Rajamäki) sanoi, että voin tulla joulukuun ajaksi ”try-out -jaksolle” TPS:n Veikkausliiga -joukkueeseen. Hyppäsin junaan ja lähdin Turkuun. Pian olin vetämässä maalivahtiharjoituksia Henrik Moisanderille ja Jukka Lehtovaaralle.

Muistan, että minun oli aluksi todella vaikea saada ”Rapan” luottamusta. Hän sanoi, että olen lupaava, mutta kovin nuori. ’Katsotaan mitä maalivahdit tykkäävät’, ”Rapa” kommentoi. Roolini kasvoi kuitenkin viikko viikolta. Huomasin, että kun pystyin tekemään asioita korkealla tasolla,  pääsin tekemään myös päätöksiä. TPS:ssä ’pääsin seisomaan pöydällä’, mikä oli silloin erittäin tärkeää kehittymiseni kannalta. Toimin TPS:ssä noin 15 kuukauden ajan. Lopulta jopa pääsin ”Rapan” kyydillä harjoituksiin.

Valmensin TPS:ssä sekä junioreita että aikuisia. Normaalisti vedin kuudet harjoitukset päivässä. Asuntoni oli Kupittaan vieressä, mutta kävin siellä vain nukkumassa. Se oli upeaa aikaa, mutta en olisi pystynyt jatkamaan samalla intensiteetillä yli kahta vuotta. Huomasin, että pystyn tekemään paljon töitä, omaksumaan uusia asioita ja sopeutumaan. Välillä toimin myös joukkueenjohtajana vieraspeleissä. Turussa vakuutuin, että haluan valmentaa ammatikseni lopun elämääni.”

Jyrin teksti, kuva 2
Jyri Nieminen TPS TV:n haastattelussa heinäkuussa 2013. Kuva: TPS.

Millaisena koit suomalaisen maalivahtivalmennuksen tilan vuosikymmenen alussa? Mitä ajattelet siitä nyt?

”Sekä FC Hongassa että TPS:ssä huomasin, että maalivahtivalmennukselle on Suomessa suuri tarve. Yksi iso haaste oli, että sparrausapua ei juuri ollut saatavilla, eikä keskustelukumppaneita löytynyt. Antti Niemen Suomeen paluun myötä tilanne alkoi kuitenkin paranemaan ja nykyään keskustelukulttuuri on huomattavasti lupaavampaa.

Olen jälkikäteen miettinyt, että se on ollut jopa hyödyllistä, että meillä Suomessa ei ole ollut mitään taakkaa tai perinteitä maalivahtivalmennuksen suhteen. Olen voinut hakea oppia ympäri maailmaa ja hyödyntää eri vaikutteita erilaisista kulttuureista. Aina, kun oli lomaa, lähdin ulkomaille tutustumaan eri seurojen toimintaan, luomaan suhteita ja imemään uusia ajatuksia. Kaikki aika ja rahat menivät näihin reissuihin.

Vielä 2010-luvun alussa maalivahtivalmennus oli koko maailmassa täysin irrallista muusta toiminnasta. Mietin koulutuksissa usein, että miksi maalivahtivalmennus koetaan drillinä ja miksi yhteys peliin on niin etäinen. Monia harjoitteita vedettiin ilman maalia ja maalialuetta. Oivalsin jossain vaiheessa itse, että ei maalivahtivalmennuksen pidä olla näin erillään muusta toiminnasta.”

”Aina, kun oli lomaa, lähdin ulkomaille tutustumaan eri seurojen toimintaan, luomaan suhteita ja imemään uusia ajatuksia. Kaikki aika ja rahat menivät näihin reissuihin.”

Uusien haasteiden perässä lahden toiselle puolelle

 

Vuosi 2014 oli tietyllä tavalla käänteentekevä urallasi, sillä aloitit helmikuussa maalivahtivalmentajana Viron jalkapalloliiton palveluksessa. Millaisten vaiheiden jälkeen päädyit Suomenlahden eteläpuolelle?

”Se on pitkä tarina. Viron maajoukkueen entisellä maalivahdilla ja nykyisellä maalivahtivalmentajalla Mart Poomilla on Virossa oma seura, FC Nõmme United. Seuran juniorijoukkueet olivat pelaamassa Kupittaalla ja Poom oli sattumalta katsomassa harjoituksiamme. Juttelimme treenien jälkeen ja hän tuli seuraavana päivänä vielä uudelleen seuraamaan treenejä. Pari kuukautta tämän jälkeen sain Viron jalkapalloliitolta sähköpostia, jossa he ehdottivat tapaamista. Viestissä ei ollut juuri muuta – ei tapaamisen syytä, tarkoitusta tai mitään vastaavaa.

Sovimme palaverin kesäkuulle 2013 ja menin Tallinnaan tapaamaan heitä. Kysyin, otanko mukaani jotain materiaaleja tai klippejä, mutta he sanoivat vain, että ’tule paikalle’. Tapaaminen oli ikään kuin työhaastattelu. He kysyivät, miten toteuttaisin ”Head of Goalkeeping” -roolin ja miten suunnittelisin toiminnan. Rooli oli täysin uusi liitossa. Haastatteluihin oli kutsuttu viisi kandidaattia eri maista.

Keskustelimme noin tunnin ajan ja liiton pääsihteeri ilmoitti olevansa myöhemmin tarvittaessa yhteydessä. Koska pitkään aikaan ei kuulut mitään, ajattelin, että homma oli mennyt jäihin. Aivan kauden loppupuolella sain kuitenkin soiton: Virosta olisi tulossa kolmen henkilön delegaatio, joka haluaisi nähdä, kuinka organisoin ja johdan palaverin ja harjoitukset TPS:n A- ja B -junioreille. Kausi oli jo päättynyt, Turussa oli lunta ja Virosta tulleet tarkkailijat värjöttelivät kentän laidalla toimintaani seuraten. He kiittivät ajastani, mutta lähtivät nopeasti pois.

Marraskuussa liitosta soitettiin uudelleen. Viron jalkapalloliiton puheenjohtaja Aivar Pohlak halusi vielä tavata minut. Tiesin, että Virossa yksikään päätös ei mene läpi ilman Pohlakin hyväksyntää. Muutama päivä ennen jouluaattoa, ollessamme TPS:n kanssa matkalla harjoituspeliin Helsinkiin, liiton pääsihteeri lähetti sähköpostia ja ilmoitti, että minun pitäisi tulla allekirjoittamaan työsopimus. Olin hieman hämmentynyt, sillä minulle ei ollut missään vaiheessa ilmoitettu, että minut olisi valittu tehtävään.

Sovimme, että aloitan työt Viron jalkapalloliiton palveluksessa 1.2.2014. Pakkasin repun ja pelikassin ja varasin laivamatkan.”

 

Miten sopeuduit uuteen jalkapallomaahan?

”En kokenut missään vaiheessa sopeutumisvaikeuksia. Tietysti Suomi ja Viro ovat kulttuurisesti lähellä toisiaan. Ympäristö oli toki erilainen ja ihmiset olivat varsinkin alussa todella varautuneita. Pystyin kommunikoimaan viron kielellä kolmen kuukauden asumisen jälkeen. Se helpotti paljon sopeutumista.”

 

Tittelisi oli tosiaan Head of Goalkeeping. Millainen tuo rooli oli?

”Olin Viron poikamaajoukkueiden mukana. Sain suunnitella kalenterini itse. Pystyin vaikuttamaan omiin tehtäviin ja sain vastuuta, kun liiton työntekijät huomasivat, että tein paljon töitä. Olin paljon maajoukkueiden mukana leireillä, pidin valmentajakoulutuksia ja osallistuin palavereihin. Vierailin tietysti myös seuroissa. Kalenteri oli käytännössä koko ajan täynnä. Pääsin tekemään muutoksia toimintaan.”

 

Miten virolainen valmennuskulttuuri erosi siitä, mihin olit tottunut Suomessa?

”Toimin tietysti sekä virolaisten että viron venäläisten kanssa. Minulla oli paljon myös venäjänkielisiä valmentajia alaisuudessani. Muistan esimerkiksi, kuinka pidin palaveria erään noin 65-vuotiaan venäläistaustaisen maalivahtivalmentajan kanssa. Hän oli aikaisemmin toiminut muun muassa Neuvostoliiton maajoukkueessa. Voit kuvitella, että erot olivat ”aika” valtavat. Oli vain sopeuduttava. Pääsin ensimmäistä kertaa urallani pitämään koulutuksia, mikä kehitti minua paljon.

Valmennuskulttuuri oli erilainen kuin Suomessa, autoritäärisempi. Pelaajan ja valmentajan suhde ei ole sama kuin Suomessa. Minulla oli tunne, että Virossa keskivertopelaaja kunnioitti keskivertovalmentajaa enemmän kuin Suomessa, vaikka seuroissa on tietysti eroja. Valmentajat olivat aggressiivisempia kuin Suomessa. Sain Gert Remmeliltä tärkeän ohjeen: Minun täytyy myös itse olla kovempi kuin Suomessa.

Virossa oli yksittäisiä seuroja, joissa tehtiin parempaa pelaajakehitystyötä kuin muualla, mutta mitään yhtenäistä putkea tai linjaa ei ollut. Tilanne oli ja on varmasti monessa suhteessa samanlainen kuin Suomessa.

 

Toimit Virossa noin vuoden ajan ennen siirtoa Qatarin maineikkaaseen Aspire Academyyn. Kuinka tärkeä kyseinen vuosi oli urasi kannalta?

”Viihdyin erinomaisesti ja olisin voinut jatkaa Virossa. Vaikka vuosi olikin eräänlainen ”tappovuosi”, opin valtavasti. Oli tärkeää, että pääsin toimimaan yksin eri kielellä. Piti esitellä ja perustella omia ratkaisuja ja viedä ne läpi. Olin kuitenkin esimiesroolissa ja vastuussa liiton maalivahtivalmennuksesta. Roolini oli samalla myös uusi, joten jouduin organisoimaan monet asiat ilman aikaisempaa pohjaa. Oli pakko ottaa roolia.

Tämän pestin ansiosta minut myös noteerattiin kansainvälisenä valmentajana kansainvälisillä markkinoilla, ja sain kutsuja puhumaan eri tapahtumiin muualle Eurooppaan.”

 

Maalivahtien valmentamisesta

 

Mennään seuraavaksi tarkemmin maalivahtivalmennuksen maailmaan. Millaisena näet maalivahdin roolin osana kollektiivia?

”Olen mennyt ajattelutavassani entistä enemmän siihen suuntaan, että miksi edes puhumme maalivahdista ’osana joukkuetta’. Ei ole mitään jalkapallojoukkuetta tai -peliä ilman maalivahtia. Miksi sitä pitää erikseen korostaa? Maalivahdin pelaamisessa on tietysti erilaisia teknis-taktisia vaatimuksia kuin kenttäpelaajien toiminnassa. Tämä vaikuttaa siihen, että maalivahtivalmennuksessa pitää olla enemmän tiettyjä spesifejä harjoitteita. Maalivahdilla on sekä kenttäpelaajan tehtävät että satoja maalivahtispesifejä tekniikoita. Näen, että maalivahti on yksi pelaaja – ja sen lisäksi vielä jotakin muuta.

Kun maalivahti on osana muun joukkueen harjoittelua, pitää aina miettiä, miten harjoite palvelee maalivahtia. Maalivahdin ollessa mukana kenttäpelaajien harjoitteissa on koko ajan ymmärrettävä, että maalivahti tarvitsee myös pelipaikkaspesifiä toimintaa. Tällöin maalivahtia ei pidä viedä mukaan vain ’viemisen’ takia. Jokaisen pelaajan jokainen tehtävä jokaisessa pelin vaiheessa pitäisi olla selvä – myös maalivahdin. Kaikkea ei voida ”läsäyttää” yhdellä kertaa pelaajan päälle, vaan valmentajan pitää tietää, mitä pelaajalta vaaditaan missäkin tilanteessa – esimerkiksi maalivahdilta vastustajan kulmapotkutilanteessa. Tähän liittyy opettaminen sekä jatkuva huolehtiminen, että opetellut asiat toteutuvat koko ajan ja joka päivä.”

Jyri, kuva 5
Jyri Nieminen San Jose Earthquakesin riveissä vuonna 2018. Kuva: Lyndsay Radnedge.

Millaisia tehtäviä maalivahdilla on pelin eri vaiheissa?

”Pelin eri vaiheissa on erilaiset prioriteetit. On kysyttävä, mikä on tärkeää ja mikä vähemmän tärkeää tietyssä pelin vaiheessa. Yksinkertaisimmillaan, jos oman joukkueen vasemmalla laiturilla on pallo ja pelaaja keskittää, maalivahdin tehtävänä on huolehtia, että hän seisoo itse oikeassa paikassa sekä kiinnittää huomiota prioriteettiasioihin, kuten miten vastustajan pelaajat ovat sijoittuneet mahdollista vastahyökkäystä varten ja onko omalla joukkueella tarpeeksi pelaajia vastahyökkäyksen puolustamista varten. Maalivahdin tulee ymmärtää tarkalleen, miten joukkueen jokaisen pelaajan tulee toimia ja huolehtia, että näin myös tapahtuu.

”Kun maalivahti on osana muun joukkueen harjoittelua, pitää aina miettiä, miten harjoite palvelee maalivahtia. Maalivahdin ollessa mukana kenttäpelaajien harjoitteissa on koko ajan ymmärrettävä, että maalivahti tarvitsee myös pelipaikkaspesifiä toimintaa.”

Lähempänä maalia korostuu luonnollisesti se, että pallo ei ylitä oman maalin maaliviivaa. Näiden esimerkkien väliin mahtuu valtavasti erilaisia tilanteita. Maalivahdin täytyy olla tehtäväorientoitunut. Lisäksi maalivahdilla on oltava erilaisia tapoja ja työkaluja suorittaa näitä tehtäviä pelin muuttuvissa vaiheissa.”

 

Valmennus kehittyy jatkuvasti. Millaisia trendejä näet maalivahtivalmennuksen suhteen maailmalla? Millaisia tulevaisuuden maalivahdit ovat?

”Olin jossain vaiheessa jopa hieman huolissani, että johtaako puhe ”maalivahdin täytyy olla mukana kaikissa kenttäpelaajien harjoitteissa” siihen, että spesifit taidot esimerkiksi pallon kiinniottamiseen tai heittäytymiseen liittyen katoavat. Näitä taitoja on harjoiteltava pitkälle.

Eri ympäristöissä on luonnollisesti erilaisia tapoja valmentaa maalivahteja. Analyyttisen osaamisen merkitystä ei voi väheksyä. Pidän erittäin tärkeänä, että harjoitteet viedään mahdollisimman lähelle pelitilannesimulaatiota – oli kyse sitten lapsi- tai aikuispelaajista. Muuten pelaajalla ei ole välineitä ja työkaluja suoriutua korkea vaatimustason haasteista pelitilanteessa.

Jalalla pelaaminen on maalivahdille ’ihan must’. Tämä ei ole mikään uusi juttu tai erikoisominaisuus enää. Tulevaisuudessa kaikkien maalivahtien pitää osata pelata jalalla – tai tarkemmin molemmilla jaloilla – erittäin laadukkaasti. Aina on tietysti maalivahteja, jotka ovat erinomaisia jalalla, mutta jotka ovat sitten minun pituisia. Tämä on karua, mutta fyysiset ominaisuudet vain ovat isossa osassa. Se on raaka fakta, realismia.”

 

Qatarin kirkkaat valot – Valmentajaksi Aspire Academyyn

 

Aspire Academy ei välttämättä sano monellekaan suomalaiselle jalkapallotoimijalle mitään. Millaisesta ympäristöstä akatemiassa on kyse?

”Aspire Academyssa ympäröivien ihmisten määrä ja näiden henkilöiden osaamisen laatu on jotakin, mitä Suomessa voi olla vaikea käsittää. Akatemiasta rekrytoidaan valmentajia Euroopan suurimpiin pääsarjoihin, esimerkiksi La Ligaan. Tämä asettaa riman todella korkealle. Yksittäinen valmentaja on voinut olla aikaisemmassa ympäristössään aivan ylivertainen, mutta Aspiressa hän on vain yksi muista.

Toimintaa vahditaan koko ajan. Palautetta tulee koko ajan. Tässä oli myös itselläni suuri kasvun paikka. Mutta sen takia meninkin sinne: tiesin, että ympäristö on kuluttava ja kehittävä.

Tutustuin Qatarissa ammattilaismaailmaan ja sen vaatimuksiin. Näin sisällöllisesti kaksi erilaista opetussuunnitelmaa. Toinen oli täysin holistinen metodi, jossa kaikki perustui opettamiseen ja joka salli enemmän variaatiota esimerkiksi tilan käyttöön liittyen. Toisessa metodissa avainasemassa oli pelipaikkakohtainen, spesifi valmentaminen ja joukkuetaktisten mallien harjoittelu. Molemmat metodit ovat Baskimaasta.

Maalivahtien osalta ainoa mittari oli, mitä kaikkia osa-alueita maalivahti hallitsee. Osaako maalivahti nyrkkeillä yhdellä kädellä? Miten maalivahti syöttää vasemmalla jalalla? Titteleillä tai pääsyllä esimerkiksi maajoukkueeseen ei ollut merkitystä. Maalivahtivalmentajan ”lopputodistuksessa” tärkeintä oli, mitä maalivahti osaa ja millaisia päätöksiä maalivahti tekee. Ja nimenomaan tästä tuli paineita. Voittaa voi myös tuurilla, mutta maalivahdin osaamisen arviointiin oli erittäin yksityiskohtaiset kriteerit. Pelaajia kuvattiin jokaisesta kuvakulmasta ja jokainen suoritus analysoitiin videolta. Löysät perustelut eivät menneet koskaan läpi. Eivät koskaan.”

Jyri, kuva 3
Jyri Nieminen ja Jarkko Tuomisto Qatarissa tammikuussa 2018. Kuva: Jyri Nieminen.

Millaisten vaiheiden jälkeen päädyit Aspire Academyyn?

”Pelasimme Viron U19 -maajoukkueen kanssa Qataria vastaan Tallinnassa. Menin pelin jälkeen juttelemaan vastustajajoukkueen saksalaisen maalivahtivalmentajan kanssa. Menimme heti asiaan ja kävimme peliä läpi. Vaihdoimme lopuksi yhteystietoja. Myöhemmin samana iltana Qatarin maalivahtivalmentaja soitti. ’Minulta kysytään silloin tällöin Aspiressa, että osaisinko suositella ketään maalivahtivalmentajaa. Emme etsi juuri nyt ketään, mutta haluaisitko lähettää CV:si minulle?’, hän kysyi.

Jarkon rekrytointi Aspireen eteni samaan aikaan. Saksalainen maalivahtivalmentaja oli minuun yhteydessä ja kertoi, että akatemian maalivahtivalmennuksen johtaja Iñaki Ulloa oli tutustunut  CV:heni ja pitänyt profiilistani. Kun Jarkon rekrytointi oli liikahtanut eteenpäin, Ulloa tajusi, että olimme olleet Jarkon kanssa FC Hongassa samaan aikaan. Löytyi yhteys.

Lähetin Aspireen heidän pyynnöstä enemmän materiaalia, muun muassa videoita johtamistani harjoituksista. Ensimmäisessä vaiheessa oli Skype -haastattelu. Monien vaiheiden jälkeen sain kutsun kolmipäiväiseen työhaastatteluun Qatariin. Viimeisessä vaiheessa oli jäljellä enää kaksi henkilöä, minä ja toinen ehdokas.”

 

Työhaastattelun intensiivisyys taisi olla jotakin, mihin et ollut aikaisemmin törmännyt?

”Muistan, kuinka kävelin ensimmäisen päivän jälkeen itkien hotellille. Minut runtattiin aivan maanrakoon. Vedin kolmen päivän aikana viidet harjoitukset ja pidin kaksi esitelmää. Lisäksi minua haastateltiin useampaan otteeseen. Kaikki toiminta kuvattiin. Minua haukuttiin lähes jokaisesta asiasta. Sain pitkän listan asioista, jotka pitäisi korjata seuraavan aamun harjoituksiin. Minulle annettiin aiheet ja painotettiin, että jokaisen harjoitteen pitää perustua Aspire Academyn metodiin.”

”Koin, että erotuin Suomessa siinä, että rauhallisesta luonteestani huolimatta olin kentällä aina todella intensiivinen. Aspiressa pomoni sanoi kuitenkin, että olin ’aivan lapanen’. Vaatimustaso kentällä oli ehkä kaikkein hätkähdyttävin asia.”

Millainen ympäristö Aspire Academy on valmentajana kehittymisen kannalta?

”Ympäristö oli valtavan kehittävä. Oma kriittisyyteni kaikkia asioita kohtaan kasvoi. Koska minua tarkkailtiin koko ajan, aloin myös itse kiinnittämään jokaiseen yksityiskohtaan huomiota. Oman konseptini väljät kohdat alkoivat täyttyä. Kaikkiin osa-alueisiin tuli enemmän detaljitason seikkoja. Omat subjektiiviset mielipiteeni putosivat pois. Stressin määrä oli suuri, mutta se kehitti sopeutumiskykyäni. Kuin pääsin elämään ammattilaismaailman arkea joka päivä, palaset alkoivat loksahtamaan kohdilleen vieläkin paremmin.

Minulla kasvoi koko ajan kuitenkin halu tehdä asioita omalla tavallani. Tiesin, että teen 80 % asioista yhdellä ja samalla tavalla. Loput 20 % halusin täyttää omilla ajatuksillani. Minulla kasvoi ihan hävytön nälkä ja tiedonjano.

Koin, että erotuin Suomessa siinä, että rauhallisesta luonteestani huolimatta olin kentällä aina todella intensiivinen. Aspiressa pomoni sanoi kuitenkin, että olin ’aivan lapanen’. Vaatimustaso kentällä oli ehkä kaikkein hätkähdyttävin asia.”

 

Vietit Aspire Academyssa lähes kolme vuotta. Se on pitkä aika vaativassa ympäristössä. Mitä tuo aika merkitsi urasi kannalta?

”Jalkapallomaailma aukeni itselleni uudella tavalla. Aspire on kuitenkin paikka, josta valmentajia viedään suuriin seuroihin. Oli ihan arkipäivää, että esimerkiksi Bundesliigasta tultiin tutustumaan toimintaamme. Aspire avasi ovia ja mahdollisti uusiin ihmisiin tutustumisen. Kun ympärillä on valmentajia lähes jokaisesta maailman kolkasta, uusia vaikutteita tulee väkisinkin. Aika oli itselleni todella merkittävä.

Kun palasin vuonna 2017 kesätauon jälkeen Qatariin, olin jo miettinyt, mitä haluaisin tehdä seuraavaksi. Valmentajat työskentelevät Aspiressa keskimäärin muutaman vuoden. Aikaisempi pomo oli sanonut: ’Jos teet työsi hyvin täällä, kahden vuoden jälkeen haluat lähteä pois, koska olet niin puhki tai sopeudut liikaa ja alat tekemään töitä matalammalla intensiteetillä.’ En halunnut mukavoitua tai laskea vaatimustasoani. Tuntui oikealta hetkeltä siirtyä muualle, vaikka ymmärsin, että siihen saattoi mennä aikaa.”

 

Valmentajan arkea Kaliforniassa

 

Valmennat tällä hetkellä Yhdysvaltojen Major League Soccer -sarjassa pelaavassa San Jose Earthquakesissa. Ytimekäs kysymys: Miksi?

”Kun olin lopettamassa Aspire Academyssa ja valmiina jatkamaan matkaa, minulla oli useampi vaihtoehto, esimerkiksi Malesiassa, Kiinassa, Thaimaassa ja Iranissa. Myös kokoaikainen pesti Malawin maajoukkueessa, jossa olin toiminut aikaisemmin vapaaehtoisena, oli mahdollinen. Mikä tahansa vaihtoehto olisi sopinut minulle.

MLS -kuvio tuli mukaan, kun San Jose Earthquakesin silloinen päävalmentaja Mikael Stahre halusi minut valmennustiimiinsä. Olimme olleet useiden vuosien ajan yhteydessä. Kun Stahre oli työskennellyt Kiinassa vuosina 2015-2016, hän oli tiedustellut minulta kiinnostusta siirtyä sinne.

Sovimme Stahren kanssa, että siirryn San Jose Earthquakesiin maalivahtivalmentajaksi ja vastaan lisäksi otteluanalyyseistä ja erikoistilanteista. Ennen siirron varmistumista kävin vielä seuran General Managerin Jesse Fioranellin haastattelussa. Hän oli saanut Aspiresta että italialaiselta kollegaltaan suosituksia ja lopulta allekirjoitimme sopimuksen.”  

 

Viime vuosina USA:han on siirtynyt myös suomalaisia pelaajia, kuten Rasmus Schüller, Jukka Raitala ja Alexander Ring. Millainen sarja MLS on pelillisesti?

”Skaala on iso, mutta yleinen taso on parantunut. Fyysiset ominaisuudet korostuvat edelleen ja varsinkin amerikkalaiset pelaajat arvostavat fyysisyyttä. Yleisesti fyysisyyden kulttuuri on kuitenkin vähentynyt, vaikka jotkut pelaajat näkevätkin pelin yhä fyysisyyden kautta.

Valmentajat ovat hyvin erilaisia: on eurooppalaisia, eteläamerikkalaisia ja paikallisia valmentajia, jotka ovat opiskelleet Euroopassa. Identiteettierot ovat valtavia ja myös valmennusprosessit ovat erilaisia.

Kun olen suorittanut Yhdysvalloissa liiton USSF -maalivahtikurssia (A-taso), olen saanut mahdollisuuden tutustua muiden seurojen valmentajiin. Samalla olen päässyt kuulemaan muiden valmentajien ajatuksia valmennusprosessista.”

Jyrin teksti, kuva 1
San Jose Earthquakes pelaa kotiottelunsa Avaya Stadiumilla. Kuva: Joseph Barrientos (Unsplash).

Miten kuvailisit normaalia työpäivääsi viime kaudella?

”Vieraspelireissut vaikuttivat tietysti viikkoihin, mutta harjoituspäivinä rytmini oli hyvin samankaltainen. Menin aina viimeistään klo 7.00 töihin. Treenasin joko itse tai hoidin tulevaa päivää varten asioita kuntoon. Muut valmentajat tulivat paikalle klo 8.00 aikoihin. Yleensä aloitimme päivän käymällä valmennustiimin kesken läpi minun tai joukkueen analyytikon tekemää videomateriaalia, jossa oli klippejä edellisestä pelistä, erikoistilanteista ja tulevasta vastustajasta.

Videopalaverin jälkeen kävimme tiimin kanssa tulevat harjoitukset vielä läpi. Aina tunti ennen treenejä saimme fysiolta infoa pelaajien kunnosta. Kun olimme laittaneet kentät ja alueet valmiiksi harjoituksia varten, pidimme videopalaverin joukkueen kanssa klo 10.00. Harjoitukset alkoivat tyypillisesti klo 10.15-10.30 ja kestivät, hieman viikosta riippuen, 1,5-2 tuntia.

Harjoitusten päätyttyä pidimme usein vielä niin sanottuja ’individual’ -palavereita, joissa perehdyttiin yksittäisten pelaajien kanssa kehitettäviin asioihin. Itselläni olivat maalivahdit ja puolustajat. 

Lounaan jälkeen istuimme vielä valmennustiimin kanssa alas ja suunnittelimme tulevia harjoituksia ja videomateriaaleja. Harmillisen usein jouduimme myös miettimään erilaisia muutosehdotuksia heikkojen tulosten johdosta. Muut valmentajat lähtivät usein klo 16.00 kotiin. Itse jäin monesti vielä pariksi tunniksi toimistolle tai jatkoin töitä kotona.

Yleensä sunnuntait olivat vapaana tai vaihtoehtoisesti matkustimme silloin. Koska vieraspelimatkat ovat usein pitkiä, useat sunnuntait menivät matkustamiseen.”

 

Miten olet kehittynyt valmentajana Yhdysvalloissa?

”Oma itseluottamukseni on noussut huomattavasti. Tiedän, millaisten asioiden takia pärjään ja miksi olen päässyt MLS:ään. Viime kauden aikana ymmärsin taas paremmin, millainen maailma ammattilaissarja on. Juniorivalmentajana ajattelin vielä naiivisti, mikä on tietenkin siinä kontekstissa täysin luonnollista. Huipputasolla on ymmärrettävä realiteetit.

Kaikilla sanoilla ja teoilla on merkitystä. Pelaaja voi muistaa vielä puoli vuotta myöhemmin asian, jonka olen sanonut hänelle. Valmentaja kohtaa arjessa jatkuvasti sosiaalisia haasteita – sekä työajalla että sen ulkopuolella. Valmentajana minun tulee olla erityisen huolellinen, sillä pelaajat ovat kanssani samanikäisiä.

Oman valmentamiseni pohja ja strategia on edelleen, kaikkien näiden vuosien jälkeen, sama: peli, pelin vaatimukset ja asioiden opettaminen. Tässä suhteessa ei ole merkitystä, onko kyse MLS-joukkueesta vai suomalaisesta juniorijengistä. Jos jotakin asiaa on tarvetta hinkata analyyttisesti, niin sitten sitä hinkataan.

Ajatukseni ovat vahvistuneet sen suhteen, että asioita on priorisoitava. Olen halunnut San Josessa opettaa aikuispelaajille aivan samoja asioita kuin Qatarissa junioreille. Opetustavan ja -metodin vain täytyy olla erilainen, ja valmentajalla täytyy olla erilaisia työkaluja sinänsä saman asian opettamiseen.

Ison asia, jonka olen oppinut, on kuitenkin apuvalmentajan vastuu: erikoistilanteet, palautteenanto, harjoitteiden suunnittelu, ja niin edelleen. Olen kokenut sekä onnistumisia että epäonnistumisia.”

 

Tulevaisuudesta

 

Olet valmentajaksi vielä nuori. Millaisia tavoitteita sinulla on tulevaisuuden suhteen?

”Oman osaamispankin laajentaminen on kaikki kaikessa. Se voi johtaa konkreettisten uratavoitteiden saavuttamiseen, kuten työskentelyyn La Ligassa tai Bundesliigassa. Mutta näitä tavoitteita vielä motivoivampaa on uusien taitojen oppiminen ja parempien valmiuksien kehittäminen erilaisia tilanteita varten. Ne tekevät loppuelämästäni tämän ammatin parissa mielenkiintoisemman, ja tulen joka tapauksessa nauttimaan matkasta.

Jos teen vielä 35 vuotta näitä samoja hommia, haluan, että oma osaamispankkini –  oli se sitten teknis-taktista osaamista, teknologian käyttöä tai vaikkapa kielitaitoa – on niin laaja, että viihdyn tässä työssä. Valmennan tällä hetkellä todella suurella intohimolla. Mutta jotta tämä palo säilyisi myös tulevaisuudessa yhtä suurena, voi olla, että joudun lähestymään lajia myös jostain toisesta näkökulmasta.

”Henkilöt, jotka olivat minulle vielä kuusi vuotta sitten nuivia, saattavat nyt kysellä, mitä mieltä olen jostakin asiasta. Olen saanut suurimman osa valmennustehtävistäni sillä, että olen tutustunut muihin ihmisiin. Tie on ollut pitkä.”

Jos jonain päivänä otan etäisyyttä maalivahtivalmennukseen, haluan, että minulla on annettavaa jossakin toisessa roolissa. Se ei tarkoita, että unohtaisin täysin oman spesiaalisosaamiseni. Haluan olla tärkeä siinä organisaatiossa, jossa toimin.”

Jyri, kuva 4
Jyri Nieminen Helsingissä joulukuussa 2018. Kuva: Erkko Meri.

 

Suomessa on juniorivalmentajia, jotka haaveilevat ulkomailla valmentamisesta. Millaisia ohjeita antaisit heille?

”Tästä kysymyksestä pitäisi tehdä ihan erillinen kirjoitus. Olen yrittänyt tarjota joillekin suomalaisille valmentajille, joiden olen tiennyt tai ymmärtänyt olevan kiinnostuneita ulkomailla toimimisesta, pestejä, joita minulle on ehdotettu. Olen saanut aina vastaukseksi, että ’nyt ei ole oikea hetki’ tai ’pitää hoitaa tämä ja tämä asia ensin loppuun’.

Kun on mahdollisuus, on mentävä. Ei ole muuta vaihtoehtoa. Jos siis aidosti haluaa toimia ulkomailla. Itse olen aina ollut henkisesti valmis menemään minne vain. Voisin hyvin lähteä esimerkiksi Afrikan kehittymättömimpiin maihin valmentamaan.

Tällaisissa tilanteissa on usein tehtävä uhrauksia. Jos asiaa oikeasti haluaa, se ei kuitenkaan ole uhraus. Pitää lähteä todella ”alhaalta”, esimerkiksi intialaisesta jalkapallokoulusta. Mutta siellä voi tutustua ihmisiin, jotka avaavat oven seuraavan paikkaan, jossa taas uudet ihmiset auttavat eteenpäin – kunhan onnistut tekemään eron muihin ja näyttämään, miksi juuri sinä olet se valmentaja, jolle pesti kuuluu.

Henkilöt, jotka olivat minulle vielä kuusi vuotta sitten nuivia, saattavat nyt kysellä, mitä mieltä olen jostakin asiasta. Olen saanut suurimman osa valmennustehtävistäni sillä, että olen päässyt näyttämään osaamistani uusille ihmisille, osoittanut olevani luotettava henkilö ja kyennyt tuomaan lisäarvoa muiden ihmisten toimintaan. Tie on ollut pitkä.

Uusiin ihmisiin tutustuminen on oppimisen kannalta tärkeää, jopa välttämätöntä. Jokaiselta on mahdollisuus oppia jotain uutta, ja reflektoida omaa toimintaa valmentajana ja ihmisenä.

Lähtökohta ei milloinkaan saa olla se, että ihmisiin tutustutaan vain oman uran edistämiseksi. Etenemisen pitäisi tapahtua vain oppimisen kautta.”

 

Olet sanonut, että haluat vielä joskus olla valmentajana jossain maailman suurimmista seuroista. Mitä asioita on tapahduttava, jotta tuo tavoite toteutuu?

”Minun on jatkuvasti tehtävä itsetutkiskelua. Tiedän, että minussa on vielä valtavasti heikkouksia. Löydän koko ajan kehitettäviä asioita. Strategiani on aina ollut, että haluan kulkea erilaisia teitä kuin muut valmentajat. Uskon, että oma tieni on erilaisten asioiden osaaminen ja erilaisten kulttuurien tunteminen. Olen ajatellut, että näissä asioissa voin tehdä eroa muihin. Sen mukaan olen myös luonut strategiani. Olen toiminut aasialaisten, afrikkalaisten, amerikkalaisten, arabien ja eurooppalaisten kanssa. Olen aina pyrkinyt sopeutumaan. En halua henkisesti pysähtyä. Pelko oppimisen pysähtymisestä pitää minut liikkeessä.” 

 

On viimeisen kysymyksen aika. Miksi valmennat, Jyri Nieminen?

”Haluan elää elämäni tekemällä asioita, joita rakastan.”

 

***

Erkko Meri (@ErkkoMeri)

Joulutervehdys suomalaiselle jalkapalloväelle

Yli vuoden kestänyt projektimme on vihdoin maalissa. Kirjoitimme tänään viimeiset sanat valmennusaiheisen jalkapallokirjamme esipuheeseen. Teos ilmestyy viikon kuluttua, torstaina 20.12. Kirjan tilaaminen ja lukeminen on mahdollista ensi viikon torstaista alkaen Jalkapallon Juniorivalmentajat ry:n Internet -sivuilla.

Kirjan kirjoittaminen on ollut meille erittäin antoisa, palkitseva ja opettavainen projekti. Olemme päässeet keskustelemaan monien, meitä viisaampien, jalkapalloihmisten kanssa. He ovat haastaneet ajatuksiamme, esittäneet tärkeitä kommentteja ja tuoneet esiin yleisesti merkittäviä huomioita. Keskustelut ovat olleet meille elintärkeitä.

Nimiä on niin paljon, että tämän blogin palstatila tuskin riittäisi kaikkien henkilöiden luettelemiseen. Valmennuskirjan esipuheessa on listattu kymmenen tärkeintä sparraajaamme.

Haluamme esittää kollektiivisen kiitoksen jokaiselle jalkapalloihmiselle, jonka kanssa olemme päässeet vaihtamaan ajatuksia kuluneen vuoden aikana. Teitä on suuri joukko.

Lahjoitamme valmennuskirjasta saatavat myyntitulot lyhentämättömänä Jalkapallosäätiön Pertti Alaja -rahastoon. Rahaston tarkoituksena on vähävaraisten tai syrjäytymisuhan alla olevien lasten ja nuorten jalkapallotoiminnan edistäminen. Rahastosta voidaan myöntää avustuksia Suomen Palloliiton jäsenseurojen hakemuksesta. Olemme olleet marraskuussa yhteydessä säätiön asiamieheen Timo Huttuseen ja sopineet käytännön järjestelyistä.

Jatkamme meille henkilökohtaisesti rakkaan Suunnanmuutos -jalkapalloblogin kirjoittamista myös vuonna 2019. Seuraavat tekstit ilmestyvät heti tammikuun alussa.

Toivotamme kaikille suomalaisille jalkapalloihmisille rauhallista joulun odotusta ja menestyksekästä uutta vuotta 2019.

 

Käpylässä, 13.12.2018

 

Erkko Meri

Aleksi Piirainen

Jussi-Pekka Savolainen

 

Mahdollistaja ja totuuden metsästäjät – Tarina valmentajista, jotka etsivät merkitystä

”Whatever you do in life, surround yourself with smart people who’ll argue with you.” (John Wooden)

 

Pertti Kemppinen on ihastuttanut ja vihastuttanut suomalaisessa jalkapallossa vuosikymmenten ajan. Yli 60-vuotias vantaalainen on tunnettu erityisesti kehittämästään Tanoke -metodista. Lyhenne tulee sanoista taito, nopeus ja ketteryys.

Tanoken kultavuodet olivat noin kymmenen vuotta sitten. Kemppisen rakentaman valmennusjärjestelmän piirissä oli tuolloin useita valmentajia sekä satoja lapsia ja nuoria. Mukana oli pelaajia eri puolilta pääkaupunkiseutua, leireillä myös muualta Suomesta.

Tanoken palveluvalikoimaan kuuluivat muun muassa yksilö- ja joukkuevalmennus, maalivahtivalmennus, taitoesitykset eri tapahtumissa sekä koulutukset psykokinestiikasta henkiseen valmennukseen ja koordinaatiosta tekniikan opettamiseen.

Viikot täyttyivät harjoituksista, leireistä ja valmentajakoulutuksista. Kemppinen kirjoitti lisäksi valmennusaiheisia teoksia ja tuotti jalkapallon opetusvideoita. Kiinnostus metodia kohtaan oli ”huippuvuosina” suurta.

Moni seura hyödynsi toiminnassaan valmennusfilosofian oppeja. Useat joukkueet harjoittelivat vähintään kerran viikossa Tanoke -periaatteiden mukaan.

Taitavimmat pelaajat esiintyivät sinisissä paidoissaan maaotteluiden tauoilla, Helsinki Cupissa ja muissa suurissa tapahtumissa. Yleisö ihasteli pienten pelaajien taitavaa pallonkäsittelyä. Yhdestä pelaajasta, Oliver Antmanista, kerrottiin jopa Ylen uutisissa syyskuussa 2009.

Kemppisen ja muiden valmentajien tavoitteena oli, yksinkertaistaen, kasvattaa taitavia ja nopeita pelaajia, joilla pallo pysyy hallussa.

Tanoken Internet -sivuilla missio oli kirjoitettu harvinaisen selvästi.

”Tanoke -valmennuksessa romutetaan perusteellisesti kaikki perinteiset myytit, joiden mukaan suomalaisista hitaista maatiaisfutaajista ei voi tulla taitavia jalkapalloilijoita.”

Tämä teksti ei kerro kuitenkaan varsinaisesti Pertti Kemppisestä, Tanokestakin vain välillisesti.

Kirjoitus kertoo erityisesti samanhenkisistä valmentajista, jotka etsivät pakonomaisesti pelin totuutta. Lyhyestä ajasta, jonka vaikutukset ovat näkyneet pitkään. Ympäristön merkityksestä ja lähellä olevien ihmisten tärkeydestä.

Teemoista, jotka ovat yhä ja alati ajankohtaisia. Samalla piirtyy kuva suomalaisen juniorijalkapallon kehitysaskeleista – matkasta pimeydestä hämärään.

Tanokessa mukana olleet valmentajat ovat päätyneet eri puolille Suomea ja maailmaa.

Vuosia sitten oli kuitenkin ajanjakso, jolloin he väittelivät pelin syvimmästä olemuksesta aamusta iltaan Tikkurilassa sijainneella toimistolla. Monelle toimistosta tuli jopa pakopaikka – terapeuttinen tila, jossa sai esittää radikaaleja jalkapalloajatuksia.

Valmentajat olivat ennen kaikkea totuuden metsästäjiä.

 

Energiaa erilaisuudesta – ”Meille naureskeltiin alussa”

Gert Remmel vastaa puhelimeen Italiasta.

Remmel on valmentanut Koillis-Italian Castelfranco Veneton kaupungissa vuodesta 2016. Giorgione Calcion U17 -joukkueen valmentaja toimi 2000-luvun alkupuolella useamman vuoden Tanokessa.

Remmel muisteli ensikohtaamistaan Kemppisen kanssa Suunnanmuutos -blogin haastattelussa heinäkuussa 2018.

”Seurasin Yle TV2:lta tullutta Sportmagasinetia täysin vahingossa yhtenä iltana. Joku ’hassu äijä’ höpötti todella sekavia, mutta mielenkiintoisia asioita. Kyse oli Pertti Kemppisestä. Lähetin hänelle viestin ja kysyin, voinko tulla tutustumaan Kemppisen Tanoke -toimintaan”, Remmel muisteli kesällä.

”Jäin (koulutuksen jälkeen) keskustelemaan Kemppisen kanssa ja hän kysyi, voinko jäädä Suomeen kolmeksi kuukaudeksi auttamaan häntä ennen kaikkea metodin kehittämisessä ja sen ohella myös valmennuksessa.”

”Muutama kuukausi vierähti sujuvasti useammaksi vuodeksi.”

Remmel aloitti Tanokessa vuonna 2003.

Remmelille, monen muun valmentajan tavoin, Tanoke -aika oli kaikessa kaaottisuudessaan merkittävä ajanjakso. Kemppisen roolin hän näkee ennen kaikkea mahdollistajana.

”Kemppinen antoi meille todella paljon vastuuta ja pakotti käyttämään luovuutta. Hän loi raamit, joiden sisällä kehitimme toimintaa.”

Valmentajat toimivat ympäristössä, jossa he oppivat Remmelin mukaan ”tekemään töitä kelloon katsomatta”.

Remmel muistuttaa, että valmentajien yhteinen aika Tanokessa oli varsin lyhyt, mutta erittäin intensiivinen.

”Saimme valtavasti energiaa siitä, että teimme asioita eri tavalla kuin muut”, hän kertoo puhelimitse.

”Menimme välillä pahasti metsään, mutta meillä oli koko ajan päällä aggressiivinen etsintästrategia. Odotimme aina sitä hetkeä, kun kaikki valmentajat olivat kokoontuneet toimistolle ja pääsimme keskustelemaan motivoivassa ja intellektuaalisesti haastavassa ympäristössä.”

20181016_171243.jpg
Gert Remmel, 42, valmentaa Italiassa Giorgione Calcion U17 -joukkuetta (2002-syntyneet). Kesällä 2018 Remmelin ja Stefano Espositon valmentamat 2001-syntyneet voittivat Italian mestaruuden. Kuva: Erkko Meri.

”Meillä” Remmel tarkoittaa muun muassa Kemppistä, itseään, Jarkko Tuomistoa, Abdi Mohamedia, Teemu Tavikaista sekä Mikko Lignelliä. Valmentajia, jotka janosivat jalkapallotietoa.

”Saimme valtavasti energiaa siitä, että teimme asioita eri tavalla kuin muut.”

”Tanoke opetti näkemään, ymmärtämään ja korjaamaan mikrotason ongelmia. Valmennusmetodini ja toimintatapani ovat muuttuneet noista ajoista, mutta Tanoke -vuodet opettivat etsimään ja näkemään yksittäisen pelaajan ongelmia esimerkiksi pelipaikkakohtaiseen askeltiheyteen tai liikekuvamallin ylläpitoon liittyen”, Remmel avaa.

Remmelin mukaan Tanokessa mukana olleet valmentajat saivat toisiltaan tärkeää vertaistukea, eräällä tavalla jopa terapiaa.

”Ei ole salaisuus, että meille naureskeltiin alussa. Saimme osaksemme vähättelyä. Mutta tämä kaikki yhdisti meitä. Jokainen valmentaja kuuluu johonkin ryhmään. Tanoken toimistolla sain ymmärrystä omille ajatuksilleni.”

Kysymykseen siitä, miksi valmentajat päätyivät mukaan Tanoken toimintaan, Remmelillä on selvä vastaus.

”Kukaan valmentajista ei tullut Tanokeen luomaan uraa. Esimerkiksi Abdilla, Mikolla ja Teemulla oli vain ahdistava tarve tehdä ja valmentaa. He eivät olleet Tanokessa rakentamassa urapolkua.”

”Valmentajat, jotka noudattivat lakipykälien mukaan määriteltyjä työaikoja ja joilla oli vastenmielisen opportunistin geeni, eivät kestäneet Tanokessa kauaa. Siinä mielessä Tanoke oli rehellisen julma ympäristö”, Remmel korostaa.

Remmelin mukaan Tanoke -valmentajia yhdisti myös se, että heillä kaikilla oli luonnollinen populistisen auktoriteetin kammo. Valmentajien maailmankuva ei muodostunut ”fanittamisesta, vaan tiedosta ja tekemisestä”. Kriittinen ajattelutapa näkyi.

”On täysin mahdotonta kuvitella, että olisimme infantiilisti antaneet seisten aplodit jollekin Jari Litmasen aivopierulle. Sellainen asia ei olisi ollut Tanokessa mahdollista, vaikka Palloliiton sisällä näin vielä tapahtuukin.”

”Me kuuntelimme – usein todella nöyrästi – ihmisiä myös Tanoken ulkopuolelta, mutta tällaisella henkilöllä piti aina olla rehellistä tietotaitoa.”

 

Lasten maailma tutuksi

Vuonna 2006 Tanoken Internet -sivuilla julkaistiin manifesti. Tekstissä toistuivat käsitteet tieto, muutos ja kehitys.

Kirjoituksen ensimmäiset sanat olivat julistuksenomaisia.

”Tanoke -valmennus on kehityshanke, joka pyrkii muutokseen suomalaisessa valmennuskulttuurissa. Tavoitteenamme on haastaa urheilupiirit tiedon, ajattelun ja valistuksen kautta sofistikoituneempaan lähestymistapaan.”

Kehittymisen ja erilaisuuden takia myös Abdi Mohamed päätyi Tanokeen vuonna 2008.

”En saanut Palloliiton sen aikaisista koulutuksista mitään irti ja halusin löytää ihmisiä, jotka ajattelivat jalkapallosta eri tavalla. Eksyin Tanoken nettisivuille ja soitin Pertti Kemppiselle. Haastattelu oli seuraavana päivänä.”

Somaliasta Suomeen 4-vuotiaana muuttanut Mohamed, 34, on toiminut suomalaisessa juniorijalkapallossa pitkään. Intohimoinen valmentaja on opettanut pelaajia muun muassa HJK:ssa, Käpylän Pallossa ja nyt FC Hongassa.

Tanokessa Mohamed valmensi aluksi 5-6-vuotiaita. Pertti Kemppinen halusi, että nuori ja innokas valmentajanalku oppii tuntemaan lasten maailmaa.

Valmentamisen lisäksi Mohamed osallistui Tanoke -koulutuksiin ja imi oppia muilta valmentajilta.

”Opin ymmärtämään lasten valmentamista. Lisäksi tajusin, että valmentajan pitää jatkuvasti kehittää itseään”, Mohamed pohtii.

”En saanut Palloliiton sen aikaisista koulutuksista mitään irti ja halusin löytää ihmisiä, jotka ajattelivat jalkapallosta eri tavalla.”

Tällä hetkellä FC Hongan U14- ja U15 -joukkueita valmentava Mohamed oli Tanokessa mukana vuodesta 2008 vuoteen 2015. Pitkää, lähes kahdeksan vuoden ajanjaksoa leimasi Mohamedin mukaan jatkuva halu etsiä ja löytää tietoa sekä kyseenalaistaa asioita.

Näiden ominaisuuksien tarve ei ole suomalaisessa jalkapallossa suinkaan vähentynyt – päinvastoin.

”Ymmärrykseni valmentamisesta kasvoi. Opin kyseenalaistamaan asioita. Mutta vielä tärkeämpää oli, että opin etsimään keinoja asioiden parantamiseen. Parhaimpia hetkiä olivat väittelyt muiden valmentajien kanssa. Esimerkiksi Gertiltä opin, että jos lähtee mukaan väittelyyn, on löydettävä faktoja.”

Abdi
Abdi Mohamed on valmentanut junioripelaajia yli vuosikymmenen. Tällä hetkellä hän toimii FC Hongassa. Mohamed oli mukana Tanoken toiminnassa useamman vuoden. Kuva: Abdi Mohamed.

Pakonomainen tarve löytää tietoa

Suomalainen juniorijalkapallo on muuttunut viimeisen 10-15 vuoden aikana paljon.

Seurat ovat vahvistuneet, olosuhteet ovat parantuneet ja päätoimisten valmentajien määrä on lisääntynyt. Junioripelaajien valmentamisesta on tullut yhä useamman ammatti.

Seurat ja liitto ovat panostaneet aikaisempaa enemmän valmentajien kouluttamiseen. Sami Hyypiä Akatemia on vaikuttanut vuodesta 2011. Mahdollisuudet hakea oppia ulkomailta ovat ainakin osittain paremmat.

Vuosia sitten tilanne oli kuitenkin olennaisesti toisenlainen.

Tavoitteellisille juniorivalmentajille Tanoke oli paikka kehittyä. Yksittäiset, erityisesti nuoret, valmentajat etsivät nälkäisesti uusia tapoja kouluttautua ja syventää osaamista.

Heille ei riittänyt perinteinen tapa toimia.

Helsinkiläinen Teemu Tavikainen, 31, kuului näiden valmentajien joukkoon.

”Osallistuin vuonna 2008 valmentajapäiville Vantaalla. Vaihdoin luennon jälkeen pari sanaa Kemppisen kanssa. Etsin erilaisia tapoja kouluttautua paremmin jalkapallossa. Tanoke haki koulutusohjelmaan nuoria valmentajia. Kävin haastattelussa ja päädyin mukaan toimintaan”, Tavikainen muistelee 10 vuotta myöhemmin.

Kuva 4
Teemu Tavikainen on kokenut lasten ja nuorten valmentaja. Tällä hetkellä hän valmentaa Helsingin Jalkapalloklubissa. Tanokessa hän aloitti vuonna 2008. Kuva: HJK U15.

Tavikainen toimii tällä hetkellä päävalmentajana HJK:n BSM -joukkueessa. Lisäksi hän kuuluu reservijoukkue Klubi 04:n valmennustiimiin.

Valmennustehtävien ohella Tavikainen oli mukana työstämässä HJK:n uuden valmennuslinjan metodologiaosiota.

”Asiat piti joka kerta perustella. P*ska ei mennyt läpi.”

Abdi Mohamedin tavoin myös Teemu Tavikainen päätyi Tanokeen ennen kaikkea kehittymisen takia.

”Isoin asia, jonka opin Tanoke -vuosina, oli työnteon määrä ja vaatimus heittäytyä sataprosenttisesti. Mitään ei voinut tehdä puolitehoilla. Asioiden kyseenalaistaminen johti usein mehukkaisiin väittelyihin, jopa riitoihin. Niitä on ollut jälkikäteen hauska muistella”, hän kertoo.

Tavikainen ja Mohamed olivat nuoria valmentajia, jotka halusivat oppia uutta. Heille ei riittänyt liiton valmentajakurssit.

Seurojen koulutussisällötkin olivat monessa suhteessa vielä lapsenkengissä. Metodeista, opetussunnitelmista tai valmennuslinjoista ei juuri puhuttu. Jos sellaisia oli, ne olivat pääsääntöisesti hyvin suppeita ja liikkuivat yleisellä tasolla.

Ympäristöllä ja lähellä olevilla ihmisillä on valtavan tärkeä merkitys. Tanokeen ajautuivat samanhenkiset valmentajat.

Tavikainen kertoo avoimesti, että Tanoke -vuodet muokkasivat häntä paljon – sekä valmentajana että ihmisenä.

”Sain omaan valmentamiseen paljon erilaisia ajatuksia. Tyhjä paperi alkoi täyttyä erilaisilla käsitteillä. Käsitykseni lajista kasvoi merkittävästi ja opin kyseenalaistamaan asioita – välillä ehkä liiankin naiivisti ja mustavalkoisesti. Mutta se kuului asiaan”, Tavikainen pohtii.

”Kaiken pystyi aina tekemään paremmin ja kaikesta piti ottaa aina paremmin selvää. Asiat piti joka kerta perustella. P*ska ei mennyt läpi.”

Abdi Mohamed on Tavikaisen kanssa samoilla linjoilla. Hän muistuttaa, kuinka tärkeää avoin keskustelukulttuuri on.

Kritiikistä ei pidä loukkaantua ja terve riitely on välttämätöntä. Parhaat ajatukset jalostuvat monesti riitelyn kautta.

”Pystyimme väittelemään Tanokessa, sillä kukaan ei ottanut kritiikkiä henkilökohtaisesti”, Mohamed arvioi.

Gert Remmelille Tanoke oli rehellinen ympäristö – paikka, jossa valmentajat haastoivat toisiaan. Yhteisö, jota ei yritetty muovata toiseksi kuin mitä se oli.

”Oli paljon tilanteita, joissa kaikki muut valmentajat olivat jotakin Kemppisen ajatusta vastaan. Meillä oli Tanokessa terve hierarkia, mutta kaikki tukivat ja auttoivat toisiaan. Korotimme ääntä ja olimme välillä vihaisia toisillemme. Mutta jatkoimme aina seuraavana päivänä.”

 

Pitkiä päiviä – ”Töitä tehtiin kelloon katsomatta”

Valmentajien yhteinen aika Tanokessa jäi suhteellisen lyhyeksi. Useimmat olivat aktiivisesti mukana vain muutaman vuoden. Moni valmentajista toimi samaan aikaan myös seuraympäristössä.

Tikkurilan Tanoke -toimisto toimi näyttämönä lukuisille keskusteluille pelin syvimmästä olemuksesta. Pelipuhe jatkui monesti yön pikkutunneille asti.

”Pystyimme väittelemään Tanokessa, sillä kukaan ei ottanut kritiikkiä henkilökohtaisesti.”

Toimistolla vieraili paljon jalkapallo- ja urheiluihmisiä myös Tanoken ulkopuolelta –  Simo Valakarista Kyösti Lampiseen.

Kun valmentajat eivät olleet toimistolla, he valmensivat Tanoke -ryhmiä ja omia seurajoukkueitaan eri puolilla pääkaupunkiseutua. Valmentajat kiersivät Kemppisen täyteen pakatulla autolla koulutuksesta ja harjoituksesta toiseen.

”Olen jälkikäteen miettinyt, että kun koko ryhmä oli koossa, minulla oli siihen aikaan Suomen paras oppimisympäristö ympärilläni. Keskustelimme aamusta iltaan pelistä”, HJK:ssa työskentelevä Teemu Tavikainen muotoilee.

”Oli pitkä ajanjakso, jolloin Tanoke -toimiston epämukava nahkasohva tuli tutummaksi kuin oma sänkyni kotona”, Gert Remmel toteaa.

Monessa eri seurassa toimineen Abdi Mohamedin mukaan kaikkia Tanoke -valmentajia yhdisti halu oppia uutta.

”Päivät olivat pitkiä ja ne kestivät usein iltakymmeneen asti, joskus jopa myöhempään. Kiire oli kova, emmekä aina sisäistäneet kaikkia asioita.”

”Hommia oli paljon, mutta ihmisiä kuitenkin aika vähän”, Mohamed myöntää.

Valmentajien puheenvuoroissa toistuu kuitenkin sama viesti: he eivät pelänneet työntekoa. Kuten Gert Remmel toteaa, ”Tanoken ympärille muodostui toimintakulttuuri, jossa töitä tehtiin kelloon katsomatta”.

Kiire loi stressiä ja pakotti selviytymään eteen tulevista haasteista. Muuttuviin tilanteisiin piti osata reagoida nopeasti.

”Usein tuli vastaan tilanteita, joissa valmentaja joutui tunnin varoitusajalla lähtemään valmentamaan yksin ryhmää, jossa oli yli 50 lasta”, Remmel avaa Tanoken arkea.

Toiminta Tanoken ympärillä ei ollut täydellistä. Mukana olleet valmentajat ovat myöhemmin pohtineet, että organisointi olisi voinut olla täsmällisempää. Lisäksi ajankäytön tehokkuuteen olisi pitänyt kiinnittää enemmän huomiota.

 

Uniikki asia suomalaisessa jalkapallokentässä

38-vuotias Mikko Lignell on opiskellut jalkapalloa Liverpoolin ja Lissabonin yliopistoissa.

Lignell aloitti marraskuussa Rovaniemen Palloseuran organisaatiossa. Toimenkuva on monipuolinen: B-poikien päävalmentaja, edustusjoukkueen valmennustiimin jäsen ja pelianalyytikko sekä Lapin Urheiluakatemian jalkapallovalmentaja.

”Pelianalyytikkona hän on Suomen parhaita”, RoPS:n valmennuspäällikkö ja edustusjoukkueen kakkosvalmentaja Pasi Tuutti kommentoi Lapin Kansalle syyskuussa 2018.

Ennen RoPS -siirtoa Lignell oli muun muassa luonut HJK:n junioripuolelle uutta valmennuslinjaa.

Lignellin valmennushistoria on pitkä: HJK, Sami Hyypiä Akatemia, PK-35 Vantaa, VJS, FC Honka, PPJ, KOPSE – ja Tanoke.

Lignell valmensi Tanokessa vuosina 2006-2008.

Alkusysäys oli tapahtunut vuonna 2006 Palloliiton B-kurssilla, jossa Lignell oli tutustunut Gert Remmeliin ja sitä kautta myös Tanoken toimintaan.

Opintojen alkaminen Liverpoolin John Moores Universityssä päätti intensiivisen ajanjakson.

Mikko Lignell
Mikko Lignell valmensi uransa alussa Tanokessa. Sen jälkeen tie on vienyt moneen eri ympäristöön. Marraskuussa 2018 Lignell siirtyi HJK:sta RoPS:iin. Kuva: HJK.

”Opin Tanokessa ajattelemaan, mukautumaan, improvisoimaan ja arvostamaan valmentajan ammattia. Rehellisesti, ennen kuin aloitin Tanokessa, en osannut valmentaa juuri yhtään. Suurella määrällä ja kovalla yrittämiselle pääsin kuitenkin eteenpäin omassa osaamisessani”, Lignell tunnustaa.

Sopeutuminen oli Tanoke -valmentajien arjessa isossa osassa. Valmentajat eivät useinkaan tienneet etukäteen, kuinka monta pelaajaa harjoituksissa olisi paikalla.

Harjoitusryhmät vaihtelivat laidasta laitaan  – pelaajien ikäluokasta ja harjoitustaustasta riippuen.

”Opin Tanokessa ajattelemaan, mukautumaan, improvisoimaan ja arvostamaan valmentajan ammattia.”

Tanoke -aika vaikutti Mikko Lignellin valmennusajatteluun paljon.

”Ymmärsin, että voin tehdä jokaisen valmennuksen osa-alueen paljon paremmin. Pelin näkeminen teknis-taktisten toimintojen näkökulmasta antoi täysin uuden tavan ajatella ja auttaa pelaajia”, Lignell kertoo.

”Tulin omassa ajattelussani siihen tulokseen, että tarvitsen vahvan teoreettisen pohjan, jotta voin kehittyä valmentajana. Kokeilin useita eri valmennustapoja: osa toimi itselläni paremmin, toiset vähemmän.”

Lignellin mukaan Tanoken toiminnassa oli paljon hyvää, mutta myös kehitettävää.

Metodin vahvuudet olivat yksilön yleisten ja lajimotoristen taitojen kehittämisessä. Laaja liikepankki oli laadukas.

Monet lapset ja perheet sitoutuivat toimintaan pidemmäksi aikaa, mikä mahdollisti näkyvien tulosten aikaansaamisen.

”Haasteita oli yksilön kokonaiskehityksen ja -kuormituksen hallinnassa sekä yhteistyössä muiden tahojen kanssa”, Lignell myöntää.

Yksi asia on jäänyt RoPS:n uuden valmentajan mieleen erityisen voimakkaasti: ensimmäiset harjoitukset Tanoke -valmentajana.

”En tiennyt Tanokesta juuri mitään muuta kuin, että kyse oli yksilövalmennuksesta. Tulin tapaamaan Kemppistä ja katsomaan yleisesti, millaista toiminta on. Hallissa oli eri-ikäisiä pelaajia, enkä oikein osannut odottaa mitään. Viisi minuuttia ennen harjoitusten alkua Kemppinen kysyi, oliko minulla kengät mukana. Kun vastasin ”kyllä”, Kemppinen kertoi, että minun pitää vetää noin kymmenelle 6-7-vuotiaalle pelaajalle puolen tunnin harjoitukset.”

”Menin hakemaan kengät autosta ja ajattelin, että minulle kerrotaan harjoitusten sisältö. No, ei kerrottu. Harjoitukset alkoivat ja minun piti alkaa improvisoimaan jotain – ilman juuri mitään osaamista. Lopusta muistan hyvin vähän – ainoastaan sen, että selvisin hengissä ja sain tulla vielä uudestaan.”

Mikko Lignell on nähnyt valmentajaurallaan erilaisia seuroja. Vuosituhannen alussa suomalaisessa juniorijalkapallossa ei juurikaan ollut päätoimisia työpaikkoja. Tiedon saaminen oli Lignellin mukana huomattavasti vaikeampaa kuin nykypäivänä.

”Tanoke oli paikka valmentajille, jotka halusivat oppia ja kehittyä. Sieltä löytyi osaamista, jota ei muualla juuri ollut silloin.”

”Tanoke oli uniikki asia suomalaisessa jalkapallokentässä. Tanoken perusydin sisälsi paljon välttämättömyyksiä jokaiselle jalkapallovalmentajalle.”

 

Oksennuksen ja hulluuden rajamaille

Ecuadorin pääkaupunki Quito sijaitsee yli 10 000 kilometrin päässä Tikkurilasta.

Jarkko Tuomisto, 43, on valmentanut kaupungissa tammikuusta 2018 lähtien. Tuomiston seura Independiente del Valle on voittanut tänä vuonna muun muassa Ecuadorin U16- ja U18 -mestaruudet.

Aikaisemmin kokenut maalivahtivalmentaja on toiminut muun muassa Qatarin Aspire Academyssa ja Italian Serie D:n Arzachenassa.

Jarkko Tuomisto
Jarkko Tuomisto on nähnyt maailmaa. Ennen Ecuadoria hän on työskennellyt niin Qatarissa, Italiassa kuin Suomessa. Maalivahtivalmentaja on yksi harvoista suomalaisista jalkapallo-osaajista ulkomailla. Kuva: Jarkko Tuomisto.

Tuomisto oli mukana Tanokessa vuosina 2006-2011. Hänen vastuullaan oli maalivahtien valmennus.

”Olin päätynyt piirijoukkuetoiminnan kautta helsinkiläiseen PPJ:hin valmentamaan Walter ViitalaaGert Remmel oli mukana seuran toiminnassa ja otti yhteyttä. Myöhemmin sovin Pertti Kemppisen kanssa, että maalivahtien valmennus otetaan osaksi Tanoken toimintaa.”

Jarkko Tuomistolle Tanoke -vuodet olivat jatkuvaa oppimista ja tiedon etsimistä.

Samanhenkiset valmentajat muodostivat oman mikroympäristön. Valmentajat kulkivat erilaisia polkuja verrattuna moneen muuhun jalkapallotoimijaan.

”Opin sen, että tiedonnälkä on loputon. Missä tahansa voi kehittää mikroympäristön, joka tukee sen jäsenten kehitystä – ympäröivästä kulttuurista huolimatta. Omia ajatuksia täytyy reflektoida ja haastaa, mutta myös kokeilla käytännössä”, Tuomisto valottaa.

”Ymmärsin myös, että tietoa on haettava alkulähteeltä – sieltä, missä on paras osaaminen. Tutkimme kyltymättömästi erilaisia valmennusjuttuja eri aloilta. Asioiden muuttamiseksi on mentävä oksennuksen ja hulluuden rajamaille.”

Tuomisto korostaa, että Tanoken toiminnassa oli luonnollisesti parannettavaa. Valmentajana kehittyminen ja erilaisissa ympäristöissä toimiminen on tuonut viisautta ja laajempaa ymmärrystä. Tanokessa oli paljon myös keskeneräisiä asioita.

”Jokaisen valmentajan prosessi kulkee omaa kaartaan”, Tuomisto muistuttaa ja jatkaa: ”Esimerkiksi omalla kohdallani monet valmennettavani joutuivat tai pääsivät koekaniineiksi erilaisiin kummallisiin harjoituksiin, joiden kautta kokonaisuus saattoi muodostua hieman sekavaksi ajoittain.”

Kolmekymppisenä Tanoken toimintaan mukaan tullut Tuomisto alleviivaa muiden valmentajien tavoin työnteon merkitystä.

Pitkät päivät opettivat. Toistot tuottivat rutiinia. Vaatimustaso kasvoi.

”Sain Tanokessa uskomattoman rutiinin valmentaa eri-ikäisiä pelaajia. Välillä ryhmäkoot vaihtelivat suuresti ja jouduimme lennosta soveltamaan treenejä. Tanoke oli kovaa duunia. Itselläni oli viikkoja, jolloin jokaisena arkipäivänä oli seitsemän harjoitusta. Muun ajan puhuimme jalkapallosta ja riitelimme toimistolla.”

”Asioiden muuttamiseksi on mentävä oksennuksen ja hulluuden rajamaille.”

”Muistan vieläkin toimiston ummehtuneen hajun ja vanhojen loisteputkien valon. Olimme ajaneet Kemppisen lommoisella Méganella toimistolle. Istuimme siellä ja kiusasimme Tavikaista, kun hän oli möläyttänyt jotain hönöä”, Tuomisto muistelee hymyillen.

Tanokessa mukana olleet valmentajat vierailivat toisinaan ulkomaisissa seuroissa ja toivat sieltä tietoa muille. Valmentajat etsivät jatkuvasti uusia oppeja.

”Katsoimme esimerkiksi iltaisin Tanoke -leiripäivien päätteeksi kuvaamaani videota italialaisen A-juniorijoukkueen harjoituksista ja yritimme koko ajan etsiä parempia tapoja valmentaa. Valmentajat ruokkivat toistensa tiedonnälkää, eikä kukaan voinut jäädä statistiksi.”

Suuret työmäärät, kyseenalaistamisen kulttuuri ja jatkuva tiedon etsiminen jalostivat tärkeää ominaisuutta, jota Jarkko Tuomisto arvostaa korkealle.

”Koska arvioimme koko ajan toimintaamme suhteessa ympäröivään maailmaan, valmennuksesta alkoi pudota pois asioita, joille ei löytynyt tieteellistä perustetta.”

 

Valon pilkahduksia pimeässä – ”Tanoke täytti tyhjiötä”

Yksittäiset jalkapallotoimijat ovat myöhemmin sanoneet, että Tanoke oli harvoja positiivisia ilmiöitä aikakaudella, jolloin suomalainen juniorijalkapallo hortoili hämärässä.

Tanoken merkityksen ymmärtämiseksi on tunnettava suomalaisen juniorijalkapallon yleistä tilaa ja vallinnutta kulttuuria 2000-luvun alussa.

Vuonna 1999 lanseerattu Kaikki Pelaa –ohjelma jakoi juniorijalkapallon kentän kahteen leiriin. Oli ohjelman puolestapuhujat sekä sen vastustajat.

Jälkimmäinen joukko profiloitui selkeästi kilpajalkapalloilun sanansaattajiksi. Toimijoiden kritiikin kärki kohdistui ennen muuta Kaikki Pelaa -julistuksen sisältämiin alhaisiin harjoitus- ja pelimääriin sekä siihen, että tasoryhmien perustamista suositeltiin vasta 14-vuotiaista ylöspäin.

”Puolestajapuhujista” on vaikeampi saada otetta. Kyse oli pikemminkin siitä, että valtaosa seuroista yksinkertaisesti noudatti Palloliiton suosituksia liiton ohjauksella ja tuella. Ohjelma synnytti seuroissa erilaisia tulkintoja. Liitossa ja sen piireissä uuteen ohjelmaan suhtauduttiin pääsääntöisesti myötämielisesti.

Ylilyönneiltäkään ei vältytty. Kaikki Pelaa -ideologia herätti voimakkaita tunteita molemmissa leireissä.

Helsingin piirijohtaja Jari Kurittu käytti Futis-Sanomien artikkelissa (23.2.2005) liian kilpailuhenkisistä toimijoista ilmaisua ”henkiset pedofiilit”.

Lasten kilpaurheilua puolustaneet kritisoivat Palloliiton propagandista tyyliä ja totesivat myöhemmin, että Kaikki Pelaa -ohjelma muistutti enemmän uskonnollista hartauskirjaa kuin valmennussuunnitelma (Urheilulehti 49/2012).

HJK:n nykyinen valmennuspäällikkö Juha Valla kuului kiivaimpien Kaikki Pelaa -vääntöjen aikana kilpajalkapallon kannattajiin. Valla on seurannut suomalaista juniorijalkapalloa yli 25 vuotta.

”Kaikki Pelaa -ohjelma upposi kuin kuuma veitsi voihin. Suurin osa osti ideologian välittömästi.”

”Kulttuurisella tasolla Suomessa on tapahtunut viimeisen 10-15 vuoden aikana kolme suurta muutosta.”

”Päätoimisten valmentajien määrä on kasvanut. Suurin osa ammattivalmentajista on nuoria. Seurojen harjoituskeskusten ja -alueiden synty on ollut toinen iso muutos. Esimerkiksi HJK:n kilpajoukkueet harjoittelivat vielä 15 vuotta sitten eri puolilla Helsinkiä. Lisäksi suurimpien ja parhaimpien seurojen osalta dokumentointi on aivan eri tasolla. Aikaisemmin esimerkiksi pelitapaa ja lasten valmennusta koskevat linjaukset olivat lähes kaikissa seuroissa täysin mumina-tasolla”, Valla pohtii.

Valla toimi 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä pitkään juniorivalmentajana HJK:ssa, joka oli perustanut vuonna 2007 Nappulaklubin tavoitteellisille pelaajille.

”Seurojen toiminta oli pitkään epämääräistä puuhastelua ja valmennusajattelu oli hyvin fragmentoitua.”

Myös Käpylän Pallo, pitkään ruususen unta nukkunut seura, oli vuosikymmenen puolenvälin jälkeen ryhtynyt panostamaan voimakkaammin kilpajalkapalloon perustamalla United -joukkueet.

Seurojen ryhtiliikkeiden avainhahmot olivat entiset pääsarjapelaajat Erkka V. Lehtola ja Erkki Valla.

Tanoken suosiolle Juha Valla näkee loogisen syyn.

”Seurojen toiminta oli pitkään epämääräistä puuhastelua ja valmennusajattelu oli hyvin fragmentoitua. Systemaattisesta tekemisestä ei ollut tietoakaan. Liiton koulutukset olivat vaatimattomia. Monelle valmentajalle kovin juttu esimerkiksi Eerikkilän koulutuksissa olivat reissut Forssan yöhön.”

”Pertti Kemppinen oli 2000-luvun alussa tietyllä tavalla tienraivaaja, eräänlainen yksinäinen susi. Suomessa oli valmentajakoulutusten suhteen valtava tyhjiö, jota Tanoke täytti. Monet valmentajat osallistuivat Tanoke -koulutuksiin. Arvostan Kemppistä siitä, että hän on ollut valmis muuttamaan omaa lähestymistapaansa lajiin vuosien saatossa”, Valla arvioi.

”Pitää muistaa, että vielä vuosituhannen alussa suurin osa jalkapallovalmentajista toteutti fyysistä valmennusta yleisurheilun opeilla. Lisäksi ajateltiin, että alle 10-vuotiaille ei voida opettaa mitään taktisia asioita. Minulla oli vahva kuva, että Tanokessa haluttiin tässä suhteessa etsiä uutta tietoa ja haastaa vallinnutta konsensusta.”

 

Mahdollistaja

Yhtä, tämän jutun kannalta tärkeintä, henkilöä on vielä haastateltava. Toimijaa, joka kokosi samalla tavalla ajattelevat valmentajat yhteen.

”Kemppinen oli hyvä hankkimaan hulluja ympärilleen. Hän laittoi kaiken peliin ja vaati samaa myös muilta. Pertin merkitys oli korvaamaton”, Teemu Tavikainen toteaa.

Abdi Mohamedille Kemppinen oli ennen kaikkea esimerkki ja kipinän sytyttäjä.

”Kemppisen oma halua oppia uusia asioita vielä kuusikymppisenä äijänä oli meille nuorille valmentajille tärkeä esimerkki. Jos hän pystyi oppimaan uutta, niin miksi me emme olisi pystyneet samaan”, Mohamed kysyy.

Jarkko Tuomisto korostaa Pertti Kemppisen roolia toiminnan mahdollistajana, joka saattoi ihmiset yhteen.

”Kemppinen osoitti omalla toiminnallaan, että heittäytyminen lasten valmennukseen ei katso ikää, vaan luovuutta ja osaamista.”

Pertti Kemppinen. VJS-valmennustilaisuus. 5.11.2008. Photo: Jussi Eskola
Pertti Kemppinen kouluttamassa Vantaan Jalkapalloseuran valmentajia marraskuussa 2008. Tanoken aktiivisimmat vuodet olivat noin kymmenen vuotta sitten. Kuva: Jussi Eskola.

”Jos valmentaja ymmärtää vain jalkapalloa, hän ei ymmärrä mitään jalkapallosta. Kemppinen mahdollisti omalla laaja-alaisella ymmärryksellään laajan ja luovan intellektuaalisen pommituksen Tanokessa. Meillä ei ollut mitään rajoja”, Gert Remmel muotoilee.

Myös Mikko Lignellin kommenteissa toistuu Kemppisen ”laaja-alainen osaaminen ja hullu intohimo”.

”Hänellä oli aito pyrkimys tukea muita valmentajia heidän kehittymisessään. Kemppisellä oli omanlainen humaani lähestymistapa.”

Moni asia suomalaisessa juniorijalkapallossa on muuttunut viimeisen parin vuosikymmenen aikana.

Seurojen asema on vahvistunut läpi 2000-luvun. Ne palvelut, joita seurat aikaisemmin hankkivat Tanokelta, toteutetaan nykyisin pitkälti omassa seuraympäristössä.

Työntekijöiden kasvanut määrä seuroissa on mahdollistanut lisä- ja erikoisvalmennuksen tarjoamisen. Koulutusmahdollisuudet ovat monipuolistuneet.

Valmentajilla on paremmat kanavat hakea ja löytää jalkapalloon liittyvää tietoa. Seurojen kontaktit ulkomaille ovat laajentuneet.

”Heittäytyminen lasten valmennukseen ei katso ikää, vaan luovuutta ja osaamista.”

Moni Tanokessa mukana ollut valmentaja ryhtyi vähitellen keskittymään voimakkaammin seuravalmennukseen.

”Jäin Tanokesta sivuun, sillä seuravalmennusta alkoi olla paljon, enkä enää löytänyt aikaa Tanokelle. Valmentajat lähtivät eri teille hakemaan oppia”, Abdi Mohamed kertoo.

”Kaikki asiat tulevat joskus tiensä päähän. Vietimme paljon aikaa yhdessä, usein jopa 15 tuntia vuorokaudessa. Halusin valmentaa joukkueessa, joten aikani Tanokessa tuli luonnollisella tavalla päätökseen”, Gert Remmel sanoo.

Pertti Kemppinen valmentaa ja kouluttaa kuitenkin yhä. Harjoituksia on päivittäin ja koulutuksissa käy erityisesti nuoremman polven valmentajia.

Taitovalmennuksessaan hän painottaa nykyään enemmän kollektiivisuutta, pelaajien välisiä suhteita ja havainnointia.

”Taitoharjoittelu on nykyään ympäristöä havainnoivaa. Pelaaja on olemassa suhteessa ympäristöönsä ja muihin pelaajiin. Nykyään koulutan lapsia pienestä pitäen siihen. Katse pyritään saamaan heti ylös”, Kemppinen kommentoi Urheilulehden jutussa marraskuussa 2018.

Tapaaminen on sovittu Tikkurilassa sijaitsevaan kahvilaan. Tanoke -toimisto sijaitsi kivenheiton päässä. Nyt toimistolla on uusi vuokralainen.

Tanoken nettisivut löytyvät enää vain arkistoja penkomalla. Kemppisen taitovalmennukseen keskittyvistä käsikirjoista on yksittäisiä niteitä kaupunginkirjastoissa.

Tuli leiskuu kokeneen valmentajan silmissä edelleen. On aika muistella menneitä.

”Halusimme vaikuttaa valmennukseen kokonaisvaltaisemmin taitovalmennuksen ja motoriikan kautta. Lähtökohtanamme oli, että taitavat pelaajat pärjäävät aina. Jos motoriikka ja taitopohja puuttuvat, pelaajalla tulee myöhemmin haasteita”, Kemppinen taustoittaa.

Kemppisen mukaan Tanoke erosi sen aikaisista seuroista erityisesti kolmessa asiassa: toiminnan intensiteetissä, vaatimustasossa ja työmäärissä.

”Jotkut käyttivät Tanokesta käsitettä lahko. Uskoimme kehitykseen. Fanaattisuus ja intohimo yhdistivät meitä. Menimme toistemme iholle koko ajan.”

”Valmentajat täydensivät toisiaan, eikä meillä ollut turhaa byrokratiaa. Jokainen valmentaja oppi muilta. Halusin tietoisesti herättää valmentajissa kognitiivisia ristiriitoja. Muistan, kun lähdin usein iltapäivällä harjoituksiin ja tulin myöhään illalla takaisin toimistolle, niin Abdi, Gert ja Teemu olivat edelleen fläppitaulun kimpussa väittelemässä.”

Kemppinen on ylpeä, että Tanoke -valmentajat jaksoivat puhua väsymättömästi taidon merkityksestä.

”Saimme motivaatiota vasta-argumenttien etsimisestä. Jos joku valmentajista jäi väittelyssä alakynteen, hän lähti häntä koipien välissä etsimään uutta tietoa. Dialogi jatkui seuraavana aamuna. Halusimme saada muutosta aikaan.”

 

Tosissaan loppuun asti

Tanokeen suhtauduttiin kaksijakoisesti. Sama pätee metodin kehittäjään.

Esimerkiksi psykokinestiikkaan liittyvät koulutukset herättivät monissa valmentajissa mielenkiintoa. Myös muut koulutukset kiinnostivat – ei vain jalkapallovalmentajia, vaan myös muita urheiluihmisiä.

Pertti Kemppinen herkistyy, kun puhe kääntyy Tanoken vastustajiin. Kokeneen valmentajan silmät kostuvat.

”Saimme valtavasti vastustusta ja ivaa osaksemme  – sekä pelaajat että valmentajat. Esimerkiksi Oliveria (Antman) arvosteltiin pirun paljon, jopa kiusattiin. Kun menimme hakemaan Töölön Palloilukeskuksesta lisää tötsiä, omistaja kysyi minulta ja Gertiltä, miten jaksamme tehdä hommia kaikesta haukkumisesta huolimatta. Liikkeen pyörittäjä sanoi meille: ’Koettakaa kestää, vaikka kaikki haukkuvat teitä’, Kemppinen toteaa vakavana.

”Muistan myös, kuinka Palloliitosta soitettiin ja sanottiin, että emme saa julkaista Tanoke -videoita.”

Tosissaan tekeminen antoi, vastustajista huolimatta, Kemppiselle ja muille valmentajille energiaa.

Asioita tehtiin Tanokessa Kemppisen mukaan ”tosissaan ilman kompromisseja ja aina loppuun asti yrittäen”.

”Tuo asenne tarttui valmentajista myös pelaajiin.”

20181204_122737
Pertti Kemppinen joulukuussa 2018. Kuva: Erkko Meri.

Oman roolinsa Kemppinen näkee selvänä.

”Olin duunarivalmentaja muiden joukossa. Alkuvaiheessa minulla oli enemmän annettavaa muille valmentajille, mutta muiden kehittyessä erot tasoittuivat vähitellen. Opimme toinen toisiltamme”, Kemppinen kertoo.

”Muistan, kuinka Palloliitosta soitettiin ja sanottiin, että emme saa julkaista Tanoke -videoita.”

Kemppinen kertoo kaksi esimerkkiä siitä omistautumisesta, joka kuvasi Tanoken ympärillä ollutta tosissaan tekemisen kulttuuria.

”Aina, kun kuvasimme Tanoke -videoita, pidimme huolen, että hiekkakenttä oli täydellisesti lanattu.”

”Toinen tilanne liittyi Tanoke -kirjaan. Olin juhannusaattona perheeni kanssa mökillä, kun puhelin soi puoli yhdeltä yöllä. Teokseen kuvia ottanut Sakari Sunila valitteli, että yhden valokuvan valaistus kirjassa oli hieman huono ja että tällaista jälkeä ei voida hyväksyä.”

”Halusimme tehdä kaiken täydellisesti ja pitää vaatimustason korkealla.”

 

Tanoken perintö?

Abdi Mohamed toimi Tanoken piirissä aktiivisesti vuoteen 2015 asti. Mikko Lignell, Gert Remmel, Teemu Tavikainen ja Jarkko Tuomisto olivat jääneet pois aikaisemmin.

Yhteisen matkan päättymiseen oli lopulta looginen syy: valmentajat siirtyivät muihin haasteisiin. Osa aikaisemmin, osa myöhemmin. Joku opiskelemaan, toinen muihin valmennustehtäviin.

Seurat ja niiden yksittäiset joukkueet ovat jalkapallotoiminnan ydinyksikkö. Jalkapallo tapahtuu seuroissa ja joukkueissa.

Kun seurat ovat kasvaneet, niiden mahdollisuudet eri palveluiden tarjoamiseen ovat parantuneet. Seuroihin on hiljalleen syntynyt syvällisempää tietotaitoa.

Tanoken lähestymistapa on aina ollut erilainen: harjoituksissa ja koulutuksissa kävi pelaajia ja valmentajia eri seuroista, jopa eri lajeista, kuten jääkiekosta ja koripallosta.

Tanoke oli yhtäältä erilaisia jalkapalloon liittyviä palveluita tarjonnut yritys, toisaalta ajattelutapa ja valmennusfilosofia.

Joillekin jalkapallotoimijoille Tanoke oli – ja on yhä – ’punainen vaate’.

”Mielestäni Tanokea ei arvostettu, eikä arvosteta tarpeeksi. Monella ei ollut tietoa, mitä teimme. Tanokessa opetettiin esimerkiksi motorisia valmiuksia, jotka auttavat pelaamaan peliä”, FC Hongassa nykyään toimiva Mohamed painottaa.

Jarkko Tuomisto arvioi, että Tanoke -valmennus toi ensimmäisten joukossa Suomeen monia, nyt jo vakiintuneita, valmennuskäytäntöjä.

”Koordinaatioharjoittelu, Coerver -tyyppinen pallon käsittelyyn perustuva menetelmä ja havaintomotoriikka olivat ’kemppisläistä tuontitavaraa’. Osalle niistä naurettiin, osa otettiin käyttöön. Tanoke loi mielestäni täysin uudenlaisen lasten valmentamisen konseptin.”

Mikko Lignellille Tanoke opetti myös ammattiylpeyttä.

”Ammattivalmentajien ympäristössä oma ammattiylpeys oli iso asia. Se oli Tanokessa minulle uutta. Uskon, että se on suurin yksittäinen syy, jonka ansiosta saan vieläkin tehdä työtä jalkapallon parissa.”

Kun Suomessa pelattiin heinäkuussa 2018 alle 19-vuotiaiden EM-kisat, isäntäjoukkueen riveissä oli useita pelaajia, jotka olivat olleet lapsuus- ja nuoruusvuosina säännöllisesti ja aktiivisesti mukana Tanoke -valmennuksessa.

Isossa roolissa Minihuuhkajissa olivat Jaakko Oksanen, Eetu Vertainen ja Saku Ylätupa. Lisäksi Tobias Fagerström oli vuoden nuorempana mukana kisajoukkueessa.  Fagerström, Oksanen ja Ylätupa pelaavat ulkomailla, Vertainen HJK:ssa.

Monen pelaajan kohdalla Tanoke toi merkittävää lisäarvoa, kenties jopa ratkaisevan panoksen.

Toisaalta eri pelaajien kategorisoiminen tietyn mallin tai metodin pelaajaksi antaa kehityksestä liian lineaarisen kuvan.

”On mahdotonta mitata, miten paljon kukakin pelaaja on niin sanotusti Tanoke -pelaaja. Joidenkin pelaajien kohdalla Tanoke auttoi paljon, toisten osalta vähemmän”, Italiassa nykyään työskentelevä Gert Remmel pohtii.

Jokainen pelaaja on ympäristönsä kasvattama. Pelaajat eivät kehity tyhjiössä.

Kaikella on merkitystä: perheellä, muulla lähiympäristöllä, täsmä-, yksilö- ja joukkuevalmennuksella, omalla ajalla tapahtuvalla harjoittelulla, joukkuevalinnoilla, muun liikunnan määrällä, jopa sattumalla.

Kokonaisuus ratkaisee.

Kun suomalainen juniorijalkapallo hortoili pimeässä, Tanoke oli harvoja valopilkkuja. Tätä seikkaa tuskin kukaan jalkapallotoimijaa kiistää.

”Kemppisen vaatteet ovat aina p*skaiset, koska hän tarvittaessa ryömii lasten kanssa maassa, jotta saisi heidät innostumaan ja liikkumaan.”

Yksittäiset henkilöt ovat antaneet julkista kiitosta Kemppisen työlle.

”Monet Tanoke -vuodet Kemppisen Pertin intohimoisessa ohjauksessa olivat taitoperustan näkökulmasta tärkeitä. Ei ole sattumaa, että Suomen U19-maajoukkueessa on paljon poikia, jotka ovat vuosia tehneet hommia hänen kanssaan”, jalkapalloilija Eetu Vertaisen isä Jorma Vertainen on todennut.

Tanoke henkilöityi Pertti Kemppiseen, joka kokosi valmentajat yhteen. Kemppinen mahdollisti paljon.

Juha Valla muistuttaa, että esimerkiksi Palloliiton piirissä ei ole ollut samalla tavalla legendaarisia kouluttajia, joiden osalta valmentajat olisivat voineet sanoa, että ’olin hänen tai hänen opissa’.

”Kaikki Tanokesta ’valmistuneet’ valmentajat tulevat aina puhumaan Kemppisestä erittäin lämmöllä. Suomessa on hyvin vähän jalkapallovalmentajia, joiden entiset oppilaat puhuisivat valmentajastaan samalla tavalla”, Remmel puolestaan pohtii.

Yhtä asiaa, kaiken muun ohella, Remmel arvostaa Kemppisessä ehkä kaikkein eniten.

”Hän heittäytyy luonnollisella tavalla itselleen tärkeisiin asioihin. Jopa niin luonnollisella syväpaneutumisella, että Stanislavskin metodin opettajat voisivat olla siitä ylpeitä. Olen nähnyt, kuinka mestarivalmentajat vetävät junioreille malliharjoituksia kädet taskussa ja kännykkä kädessä.”

”Kemppisen vaatteet ovat aina p*skaiset, koska hän tarvittaessa ryömii lasten kanssa maassa, jotta saisi heidät innostumaan ja liikkumaan.”

Valmentajien osalta Tanoke oli lyhyt, mutta intensiivinen vaihe. Tuon ajanjakson merkitys näkyy valmentajissa yhä.

Oli pelkäämättömyyttä uusia asioita kohtaan. Oli luonnollinen tarve päästä yksityiskohtien tasolle, kiinni itse sisältöön.

Yleiseltä tasolta haluttiin mikrotasolle, hulluuden rajamaille. Toimijat arvostivat toisiaan ja omaa työtään.

Kriittisyydellä oli arvoa ja merkitystä. Oli kyseenalaistamisen kulttuuria. Töitä tehtiin maanisesti – ja yhdessä.

Valmentajat olivat merkityksen ja totuuden perässä.

”Elämän tarkoitus on löytää merkitys”, Tanoken luoja Pertti Kemppinen totesi Ylen haastattelussa syyskuussa 2009.

Joulukuussa 2018 hän on edelleen samaa mieltä.

”Jalkapallo on ollut meille valmentajille elämän tarkoitus, ykkösasia. Olemme tehneet valintoja ja asettaneet jalkapallon kaiken muun edelle. Olemme tehneet uhrauksia ja tavoitelleet merkitystä.”

Kemppisen sanoihin tiivistyy myös Tanoken perintö.

Ympärillä olevat ihmiset ovat tärkein voimavara elämän tarkoituksen etsimisessä ja löytämisessä.

Merkitystä ei voi löytää yksin.

 

***

Erkko Meri (@ErkkoMeri)