Yhden aikakauden loppu – Mika Lehkosuon vaikutus suomalaiseen valmennuskulttuuriin

Mika Lehkosuo nosti espoolaisen FC Hongan Veikkausliigaan kaudeksi 2006. Nousu ratkesi Helsingin Myllypurossa syyskuussa 2005. PK-35 kaatui numeroin 2-0 ja FC Hongan kannattajat, Hongankolistajat, lauloivat.

”Kuka on kingi? Bana on kingi!”

Lehkosuon ensimmäinen ottelu Veikkausliiga -valmentajana oli 19.4.2006 Vaasan Palloseuraa vastaan. Viimeinen ottelu, ainakin tällä erää, nähtiin 20. toukokuuta 2019 Lahdessa. HJK erotti pitkäaikaisen valmentajansa tänään keskiviikkona 22.5.

Kolmentoista vuoden ajanjakso on pitkä. Tuossa ajassa Lehkosuo nousi suomalaiseen valmentajaeliittiin. FC Hongassa hän vakiinnutti paikkansa, HJK:ssa tapahtui viimeistään nousu aivan terävimpään kärkeen.

Tittelit ovat yksi osa, vaikutus peli- ja valmennuskulttuuriin toinen puoli. Millaisen jäljen 49-vuotias Lehkosuo on jättänyt suomalaiseen jalkapalloon, erityisesti valmennuskulttuuriin?

Suomalaisen jalkapallon vaatimaton historia on näkynyt kielessämme, tarkemmin sanottuna siinä puhetavassa, miten olemme arvioineet jalkapalloa pelinä. Mika Lehkosuo on ollut yksi niistä valmentajista, joka on saanut käyttämistään käsitteistä ivaa osakseen. Peliasennot, liikekuvamallit, diagonaalisyötöt, transitiot – nämä termit olivat arkipäivää 2010-luvun alun FC Hongassa.

Valmentajat halusivat ymmärtää yksittäiset peliteot samalla tavalla, puhua pelistä yhteisellä kielellä. Kehittää mikroympäristön, jossa peliin liittyvä sanasto olisi muuta kuin epämääräistä muminaa.

Monet naureskelivat – ja naureskelevat yhä – uusille käsitteille. Nykyään useimmat termeistä ovat kuitenkin jokapäiväisessä käytössä, Palloliiton valmentajakoulutuksista lähtien. Akateeminen ajattelu on lisääntynyt maltillisesti Suomi-futiksessa, vaikka välillä tuntuu, että otammekin takapakkia.

Lehkosuo on kertonut, kuinka hän pyysi yhteen aikaan FC Hongassa pelaajia asettamaan järjestykseen seuraavat toimijat suomalaisessa jalkapallossa sen mukaan, mikä toimija on lähimpänä eurooppalaista tasoa: erotuomarit, media, pelaajat, seurajohtajat ja valmentajat. Kun monen pelaajan listan ykkösenä oli tuomarit, Lehkosuo kysyi retorisesti, kannattaako erotuomareiden kritisointiin käyttää energiaa.

Yksi toimijataho kyseiseltä listalta on kiistatta nostanut osakkeitaan vuosien saatossa: valmentajat. Suomalainen jalkapallo on ainakin osittain kiinnittynyt siihen yleiseurooppalaiseen kehitykseen, jossa huomiota on enenevässä määrin laitettu niin täsmävalmennukseen, valmennustiimiajatteluun kuin pelin valmentamiseen.

Monen Veikkausliiga-seuran arkiympäristö ei kalpene enää ainakaan merkittävästi esimerkiksi muille pohjoismaisille seuroille. Pelin evoluutio on syrjäyttänyt ne valmentajat, jotka eivät ole pysyneet kehityksen perässä.

Mika Lehkosuon voidaan kiistatta sanoa edustaneen tässä oikeasuuntaisessa kehityksessä suomalaisten valmentajien etujoukkoa.

Lehkosuo on aggressiivisesti etsinyt ja hakenut ympärilleen valmentajia, joiden hän on uskonut voivan tuoda lisäarvoa valmennusprosessiinsa. Nimilista on pitkä: Gert Remmel, Jarkko Tuomisto, Vesa Vesara, Toni Koskela, Jose Riveiro, Anton Matinlauri, Jani Sarajärvi, ja niin edelleen.

Useimmat mainituista valmentajista eivät ole olleet niin sanottuja suuria nimiä. He eivät ole olleet mediaseksikkäitä hahmoja, jotka villitsevät sosiaalisessa mediassa jalkapallokansaa.

Esimerkiksi Remmel ja Tuomisto olivat valmentaneet korkeimmillaan Kakkosessa ennen kuin he aloittivat Lehkosuon tiimissä FC Hongassa loppuvuodesta 2009. Matinlauri oli myös tuntematon osaaja, kun hän aloitti HJK:n Fitness Coachina noin puolitoista vuotta sitten.

Rekrytoinneissa on painottunut ammatillinen sisältöosaaminen, lisäarvo – ei nimi tai henkilökohtainen ystävyys. Lehkosuo on kritisoinut aiemmin vallinnutta kulttuuria, jossa kakkosvalmentajat olivat tötsänkerääjiä, päävalmentajan kavereita.

Kaiken huomion pitäisi olla valmennustiimissä, sen jäsenten jalkapallo-osaamisessa. Terve riitely ja verbaalinen kyseenalaistaminen kuuluvat asiaan. Selkääntaputtelijoiden aikakausi on jo ohi Veikkausliigassa – vai onko?

”En ole koskaan halunnut tiimiini tötsän keräilijöitä. Kun olen valinnut jäseniä valmennustiimiin, olisi tyhmää, jos en antaisi heille tilaa ja vastuuta”, valmentaja totesi Suunnanmuutos -jalkapalloblogin haastattelussa lokakuussa 2018.

Valmentajakollegat ovat menestyneet hyvin myös sen jälkeen, kun yhteistyö Lehkosuon kanssa on päättynyt.

Koskela, Riveiro ja Vasara ovat päävalmentajina Veikkausliigassa. Varsinkin kahden viimeksi mainitun valmentajan joukkueet, FC Inter ja FC Honka, taistelevat kuluvalla kaudella jopa Suomen mestaruudesta. Koskela puolestaan seuraa Lehkosuota HJK:n uutena päävalmentajana.

Valmentajat ovat myöhemmin korostaneet yhteisen valmennustaipaleen tärkeyttä. Myös Lehkosuo on oppinut alaisiltaan.

Moni Lehkosuon tiimin entisistä jäsenistä valmentaa ulkomailla. Gert Remmelin valmentama Giorgione Calcio on Italian hallitseva U17 -mestari. Maalivahtivalmentaja Jarkko Tuomisto on suuressa roolissa puolestaan Ecuadorin Independiente del Vallen akatemiassa. Myös Tuomas Peltosella on pitkä historia Lehkosuon kanssa. Hongassa pitkään pelannut ja hetken aikaa myös valmentanut Peltonen nimitettiin vastikään Qatarin maineikkaan Aspire Academyn maalivahtivalmennuksesta vastaavaksi johtajaksi.

Se, että kaikki nämä valmentajat ovat jossain vaiheessa uraansa toimineet Lehkosuon kanssa, kertoo jokaisesta heistä.

Mutta trendi kertoo myös Lehkosuosta. Hän on aina kiinnittänyt huomiota henkilöihin ympärillään – tai tarkemmin heidän osaamiseensa.

Myös moni juniorivalmentaja, varsinkin Honka -ajoilta, on korostanut Lehkosuon vaikutusta omaan valmentaja-ajatteluun. Näille juniorivalmentajille hän on ollut Bana – valmentaja, joka ei päästä jargonia läpi ja joka haastaa myös nuorempia valmentajia.

VJS:n teknisenä johtajana nykyään toimiva Kimmo Eronen, FC Hongan pitkäaikainen juniorivalmentaja, on muistellut, kuinka Lehkosuo haastoi ja sparrasi häntä kerran useamman tunnin. Aiheena oli Erosen silloin valmentaman 9-vuotiaiden juniorijoukkueen viikkosuunnitelma. Kun valmennuspalaverissa oltiin siirtymässä seuraavaan aiheeseen, Lehkosuo keskeytti. ”Olemme päässeet vasta torstaihin!”, hänen on kerrottu sanoneen.

Näitä Dream Room –palavereita järjestettiin espoolaisseurassa lähes joka viikko. Ne ruokkivat jatkuvan kehittymisen kulttuuria.

Useat Honka -valmentajat ovat vielä vuosia myöhemminkin korostaneet valmentajien välisen säännöllisen vuorovaikutuksen tärkeyttä. Edustusjoukkueen ja junioripuolen toimijoiden välinen päivittäinen kanssakäyminen on suomalaisessa jalkapallossa edelleen harvinaista. Yhteinen unelma ja suunta puuttuvat.

Vielä 2000-luvun puolessavälissä lähes kaikissa Veikkausliiga-seuroissa harjoitteita tehtiin irrallaan pelistä. Harjoiteltiin yhdellä tavalla, pelattiin toisella tavalla. Näin ovat todenneet useat sen ajan pääsarjapelaajat.

Pelikeskeisyys ja harjoittelun siirtymävaikutus ottelutilanteeseen on ollut yksi asia, jota Lehkosuo on ainakin jossain määrin tuonut Veikkausliiga -arkeen. Varsinkin useat Hongan pelaajat ovat kertoneet, kuinka valtavasti he joutuivat kohtaamaan uutta, peliympäristöön liittyvää tietoa Lehkosuon ja Remmelin valmentaessa Tapiolassa. Myöhemmin pelaajat, kuten Dani Hatakka, ovat kiittäneet Lehkosuon panosta.

Nykyään vastaava informaatiomäärä, joka ennen koettiin tulvaksi, on arkipäivää – jopa junioritasolla. Pimeydestä on siirrytty hämärään. Lehkosuon roolia tässä kehityksessä ei kannata väheksyä.

Mika Lehkosuo. HJK - Infonet. 22.1.2016. Photo: Jussi Eskola
Mika Lehkosuo tammikuussa 2016. Taustalla Vesa Vasara ja Toni Koskela. Kuva: Jussi Eskola.

Yksi Lehkosuon ominaispiirteistä valmentajana on ollut voimakas halu, jopa pakottava tarve, oppia ja etsiä uutta tietoa. Tämä on näkynyt paitsi valmennustiimin jäsenten rekrytoinneissa myös avarakatseisessa suhtautumisessa tietoon perinteisen piirin ulkopuolella.

Valmentaja on kertonut hyödyntäneensä mentoreita esimerkiksi johtamiseen ja vuorovaikutukseen liittyen. HJK:ssa on ollut jo tovin aikaa käytössä uni- ja ravintovalmentajat. Kaudella 2018 Klubissa tutkittiin yhteistyössä yliopiston kanssa pelaajien vireystilaa palavereiden aikana. Kaikki kivet on haluttu kääntää menestyksen eteen. Mitä vain voittamisen eteen.

Lehkosuo on usein puhunut yksityiskohtien merkityksestä. Tässä diskurssissa näkyy hänen akateeminen taustansa. Diplomi-insinöörin koulutus ja opiskeluvuodet Teknillisessä korkeakoulussa ovat Lehkosuon mukaan vaikuttaneet hänen ajatteluunsa paljon.

”Vaikka olen ollut aina sinnikäs, vuodet yliopistolla lisäsivät sinnikkyyttäni. Totuin tekemään asioita loogisesti, systemaattisesti ja pitkäjänteisesti.”

Kun Jalkapallon Juniorivalmentajat ry on järjestänyt koulutusiltoja juniorivalmentajille, Lehkosuo on ollut ainoa Veikkausliiga -valmentaja yleisössä. Aiheet ovat vaihdelleet muun muassa henkisestä valmennuksesta maalivahtivalmentamiseen ja valmentamiseen ulkomailla. Lehkosuo on ollut yksi muiden joukossa: kysymässä, haastamassa ja sparraamassa.

Vieressä ovat usein istuneet parikymppiset valmentajat. Ylimielisyys, josta valmentajaa on toisinaan kritisoitu, on loistanut poissaololla. Kaikki valmentajat, myös Lehkosuo, ovat olleet oppimassa. Tiedonjano on yhdistänyt.

Se, mistä, miten ja kuinka aktiivisesti ihminen etsii uutta tietoa, kertoo paljon. Valmentaminen on jatkuvaa opiskelua, kehittymistä. Aikakaudella, jolloin merkittävät jalkapallovaikuttajat väheksyvät avoimesti esimerkiksi datan merkitystä, maanisuus ja nöyryys uuden tiedon edessä on pelkästään hyvä piirre valmentajassa. Se erottaa ammattilaiset ja päätoimiset.

Lehkosuon asemassa olevalla valmentajalla ei välttämättä olisi syytä istua vasta-aloittaneiden juniorivalmentajien seassa. Siellä hän on kuitenkin ollut. Uskallan sanoa, että kokeneen, lähes kaiken voittaneen valmentajan esimerkki nuorille valmentajanoviiseille on ollut tärkeä. ”Jos kerran hän on täällä oppimassa, miksen minäkin.”

Lehkosuon kolmentoista vuoden Veikkausliiga-jaksoon on mahtunut sekä hienoja että vaikeita hetkiä. Monesti sanotaan, että ihmisen todellinen kantti mitataan vaikeilla hetkillä. Miten ihminen reagoi, kun paine kasvaa? Kun HJK on kyntänyt, Lehkosuo ei ole syyllistynyt halpoihin selityksiin. Ratkaisuja ongelmiin on pyritty löytämään pelistä ja arjen toiminnasta – viime kädessä peilistä.

Valmentaja ei ole heittänyt pelaajiaan bussin alle, manannut yksilövirheitä, joita on hyvin harvoin edes olemassa, tai selitellyt tappioita epäonnella. Kaikkiin näihin selityksiin törmää Veikkausliigassa yhä säännöllisesti.

Lehkosuo on joutunut taistelemaan koko valmentajauransa tiettyjä myyttejä vastaan. Yksi niistä on liittynyt paljon puhuttuun ihmisjohtamiseen. Milloin häntä on kutsuttu insinöörivalmentajaksi, milloin Excel -valmentajaksi. Jokainen, joka on elänyt edes hetken pukukoppi- ja urheiluelämää, ymmärtää, että eriasteiset konflikit ovat luonnollinen osa arkea. Kun ollaan tosissaan, välillä kiehuu.

Monet pelaajat, jopa vaikeimmiksi tituleeratut persoonat, ovat ylistäneet opettajaansa myöhemmin. Viimeksi näin teki SJK:n Moshtagh Yaghoubi, jonka sopimus HJK:n kanssa päättyi ennenaikaisesti syksyllä 2018.

”Isot tsemppiä toivon sydämeni pohjasta Banalle joka opetti paljon ja joka luotti kun olin nuorimies ja teki minusta pelaajan”, Yaghoubi kirjoitti Twitterissä ja lisäsi perään kiitollinen -hashtagin.

Lehkosuon alaisuudessa maalikuninkuuden vuonna 2008 voittanut Aleksandr Kokko muisteli Lehkosuota yhtä lämpimästi.

”Hän opettaa kentällä kädestä pitäen. Kotonaan hän ei varmaan tee muuta kuin katsele futista ja mieti missä peliasennossa pitää olla kun tekee jotain. Se panostus on huikeaa. Hän tekee paljon duunia oman kehityksensä eteen. Minulla on pelkkää hyvää sanottavaa Banasta ja hän on antanut minulle paljon”, Kokko arvioi syyskuussa 2013.

Yksi kutsuisi tätä excel-valmentamiseksi, joku toinen välittämiseksi, ammattitaidoksi ja omistautumiseksi.

Kun Lehkosuon työsopimus oli purettu FC Hongassa työsopimuslain vastaisesti, seuran pelaajat osoittivat pidetylle valmentajalle varauksettoman tukensa.

”Bana on ollut Veikkausliigan kiistatta paras valmentaja jo vuosia. Hän tekee töitä enemmän ja tunnollisemmin kuin kukaan muu, on saanut tekemisellään kehitettyä lukuisia nuoria pelaajia ja seuran omia kasvatteja joukkueen runkopelaajiksi, houkuteltua nimekkäitä vahvistuksia seuran ulkopuolelta ja ollut monelle pelaajalle tärkein yksittäinen tekijä esimerkiksi jatkosopimusta tehdessä”, pelaajat kirjoittivat avoimessa kirjeessään.

En tiedä ketään toista jalkapallovalmentajaa, jota entiset pelaajat olisivat kehuneet julkisuudessa yhtä paljon. Jääkiekon puolelta yksi vertailukohta voisi olla Vladimir Jursinov.

On todennäköistä, että Veikkausliigassa nähdään seuraavan 5-10 vuoden aikana rynnistys: Lehkosuon entisistä pelaajista moni luo jo orastavaa uraa valmentajana.

Mika Lehkosuon pesti HJK:n päävalmentajana päättyi aiheesta. Hän epäonnistui.

Tulokset määrittävät lopulta valmentajan onnistumisen. Menestys ja pelaamisen sujuvuus ja virtaus eivät olleet sillä tasolla, jota Suomen suurimmassa seurassa tulee edellyttää.

Oliko pelitapamuutos kaudesta 2018 liian suuri? Joutuivatko puolustajat puolustamaan liian isoja vastuualueita? Miksi HJK ei kyennyt hyödyntämään eri edun muotoja etenemisvaiheessa? Miksi seurassa ei ole videoanalyytikkoa, kuten monilla kilpailijoilla?

Analyyttisenä toimijana Lehkosuo tekee varmasti tarkan yhteenvedon heikosta alkukaudesta. Hänellä on edelleen valtavasti annettavaa suomalaiselle jalkapallolle.

Mika Lehkosuon merkitystä suomalaiseen jalkapalloon 2010-luvulla ei voi kyseenalaistaa. Valmentajan seuraava askel on erittäin mielenkiintoinen.

Missä hän valmentaa seuraavaksi? Löytyykö seuraava osoite mahdollisesti ulkomailta? Kysymyksiä on enemmän kuin vastauksia.

Yksi asia on varma. 49-vuotias Lehkosuo haluaa edelleen oppia. Kehitys tuskin pysähtyy.

Oman valmennusfilosofiansa perustan Lehkosuo tiivisti syksyllä 2018 – kuukausi sen jälkeen, kun hän oli voittanut kolmannen Suomen mestaruuden. HJK pistemäärä, 78, oli tuolloin Veikkausliiga -historian toiseksi korkein.

”Tärkein hetki on se, kun katson itseäni peilistä. Leiskuuko silmissäni tuli? Ajattelen joka päivä, että minun on löydettävä uutta tietoa, jotta voin tulla paremmaksi.”

Siinä on erinomainen ohjenuora jokaiselle jalkapallovalmentajalle.

Se on samalla Mika Lehkosuon 13 vuoden Veikkausliiga -taipaleen ehkä tärkein opetus.

 

Erkko Meri (@ErkkoMeri)

Vieraskynä: Suuren mahdollisuuden äärellä – Junioripelaajien puolustamisen kehittäminen

Vielä muutama vuosi sitten olemattoman vähäiselle huomiolle jäänyt valmennuksen osa-alue, puolustamisen teknistaktisen osaamisen kehittäminen jo U8-ikäkaudesta alkaen, on alettu vihdoin integroimaan seurojen valmennuslinjoihin ja joukkueiden kausisuunnitelmiin. Merkittävimpänä tiennäyttäjänä on toiminut Sami Hyypiä Akatemian ja Ekkono-metodin kautta saatu tietotaito loogisena prosessina ja huippulaadukkaina harjoitteina. Arvioni mukaan jo kymmenet seurat hyödyntävät sen sisältöä suoraan tai omaan valmennuslinjaansa modifioiden.

Viimeisen vuoden aikana myös Suomen Palloliiton valmentajakoulutuksissa puolustaminen on nostettu mukaan aivan pienten pelaajien ikäkausitavoitteisiin ja kausisuunnitelmiin.  Olennaista muutoksessa on, että puolustuksen teknistaktinen valmentaminen on jokaisen teeman kohdalla pilkottu eri ikäkausiin sopivaksi prosessiksi, tavoitteena yksilön osaamisen kehittäminen osana kollektiivia. Tulevaisuudessa on siis lupa odottaa nopeaa kehittymistä jo pienten lasten puolustuspelaamisessa. Kuten hyökkäämisen, yksilön puolustamisen teknistaktisen perusvalmiuksien kehittäminen ennen 11v11-pelin joukkuepuolustamisen harjoittelua on välttämätöntä liittää osaksi pelaajakehitystä.

Keskityn tässä kirjoituksessa aiheeseen U10-ikäluokkien kausisuunnitelmien kautta, joista minulla on pääasiallinen kokemus valmentajauraltani kolmen eri ikäluokan valmentajana, neljäntoista vuoden ajalta.

 

Uudistumisen vaikeudesta

Myönnän heti alkuun, että olin tiedoiltani ja osaamiseltani aikalailla hukassa vielä viisi vuotta sitten mitä tulee alle U10-ikäisten yksilöiden puolustuspelaamisen teknistaktiseen valmentamiseen. Kun aloin ensimmäisiä kertoja tästä aiheesta puhumaan lukuisten valmentajien ja jalkapalloasiantuntijoiden kanssa, niin keskustelua leimasi puolustamisen valmentamisen vähättely.

Keskustelua värittivät kommentit kuten ”pelaajat eivät pidä puolustamisen harjoittelusta vaan hyökkäämisestä”, ”puolustaminen on tylsää”, ”en halua seisottaa pelaajia harjoituksissa”, ”puolustamisen harjoittelu on pois hyökkäysharjoittelusta”, ”meillä on enemmän kehitettävää hyökkäämisessä ja suomalaiset ovat aina olleet hyviä puolustamaan” (kommentti jo tässä vaiheessa – eivät ole). Päästyäni itse alkuun tässä uuden valmennuksen osa-alueen opiskelussa huomasin, että kokonaisuuden hahmottaminen ja teemojen yksityiskohtien omaksuminen pienten lasten valmentamisessa ei ollut helppoa. Kesti jonkin aikaa perehtyä teemojen opetustavoitteisiin, avain- ja laatutekijöihin ja harjoitusten suunnitteluun, jotta haluttuja toistoja pienpelien kautta pelaajille pystyttiin harjoitteissa varmistamaan ja kehittymistä havaitsemaan.  Kausisuunnitelmia tehdessäni kyllä itsekin pohdin, että teenkö puolustuksen valmentamisen aloittamisella uhrauksia muiden valmennuksen osa-alueiden kustannuksella vai en?

Nähtyäni pelaajien kehittymisen treeneissä ja peleissä, vakuutuin melko nopeasti tehneeni oikean ratkaisun, ja tukea sain päätökselleni keskustelemalla nykyisin FC Interin 06:n valmennustiimissä toimivan Niko Kaganin kanssa.  Valmensimme samaan aikaan 06-ikäkausijoukkueita ja hänellä oli silloin Turun Nappulaliigan 06:n vastuuvalmentajan roolissa kokemusta puolustamisen kehittämisestä, koska seura oli ottanut käyttöön Ekkono-metodin nappulaliigapelaajien valmentamiseen.

Kun pohdin edellä mainittuja vastakommentteja kokemusteni kautta, oli mielenkiintoista havaita joukkuettani valmentaessa, että esimerkiksi huoli ”hyökkäämisen oppimisen kärsimisestä” oli turha, koska hyökkäävät pelaajat joutuivat pienpelitreeneissä tekemisiin aina vain haastavamman puolustajan kanssa oppimisjakson aikana. Ja toisekseen, nuoret pelaajat oppivat mitä tahansa haluttua teemaa, kun se tehdään innostavasti pienpelien kautta, jos ajattelee kommentteja että ”puolustaminen on tylsää tai en halua seisottaa pelaajia treeneissä”.

Tässäkin yhteydessä tuli mieleen erittäin osuva espanjalainen jalkapallosanonta: ”valmennetaan sitten hyökkäämistä tai puolustamisesta, jalkapalloa ei voi opettaa, mutta sen voi oppia.”  Eli pienpelien kautta, luomalla teemoja tukevia harjoitteita, joissa pelaajat oppivat tunnistamaan tilanteita ja löytämään niihin tilanteisiin sopivia, peliä edistäviä ja hyödyttäviä ratkaisuja.

Vaikka kehittymistä on tapahtunut viime vuosina merkittävästi, näkee edelleen valitettavan usein, että 8v8-joukkueiden puolustusvalmentaminen on sitä, että valmentajat ohjaavat pelaajat paikoilleen otteluissa erilaisiin koko joukkueella tehtäviin prässitilanteisiin.  Hyvänä, huonona esimerkkinä mainittakoon vastustajan maalipotku, jossa valmentajat tehostavat prässiä annetun avauksen jälkeen ohjaamalla voimakkaasti yksittäisiä pelaajia kentän laidalta. Korkea koko joukkueen prässi tuottaa varmuudella pienten pelaajien peleissä tuloksia, mutta oppivatko yksilöt tällä tavoin toimimaan tilanteen vaatimalla tavalla?

Kun pienille pelaajille opetetaan puolustamista edellä mainitulla tavalla, niin valmennus saa vaarallisen kuvan puolustuspelaamisen oppimisen nopeudesta ja helppoudesta. Todellinen osaaminen tulee kuitenkin esille siinä tilanteessa, kun tuo muoto hajoaa esimerkiksi silloin, kun puolustava, prässäävä pelaaja ohitetaan joko kuljettamalla tai syöttämällä.  Tällöin muodon hajotessa puolustavien pelaajien huomio kiinnittyy pelin tiimellyksessä helposti pelkästään palloon, eikä oman vastustajan kontrollointiin tai joukkuekaverin tukemiseen. Yksilön puolustamisen teknistaktisten teemojen tiedostaminen, omaksuminen ja suunnitelmiin lisääminen nostaa valmennuksen suunnittelun vaatimustasoa huomattavasti, mutta siitä on saatavissa irti muitakin hyötyjä, kuin pelkästään haluttujen puolustuksellisten osa-alueiden kehittyminen.

 

Muita merkittäviä hyötyjä

Onko puolustamisen valmentaminen pois hyökkäämisen valmentamisesta? Väitän että ei, pikemminkin päinvastoin. Voi hyvillä mielin todeta, että puolustamisen valmentaminen ja siitä saadut muutkin hyödyt ovat olleet valmennusurani ja pelaajakehityksen näkökulmasta yksi suurimmista mullistuksista ja oivalluksista. 

Näiden valmennusvuosien ja valmentajakollegoiden kanssa käytyjen keskustelujen jälkeen olen oppinut oivaltamaan muitakin hyötyjä puolustamisen valmentamisesta kuin pelkästään pallollista ja pallotonta vastustajaa vastaan tapahtuva pelaajien puolustustaitojen kehittäminen. Pelaajat oppivat pysymään peleissä paremmin sisällä ja oppivat havainnoimaan ja ennakoimaan pelin tapahtumia myös silloin, kun pallo ei ole omalla joukkueella. Pelaajien hyökkäämisen yksityiskohtien ja syys-seuraussuhteiden ymmärtäminen kehittyy myös tehokkaammin puolustamisen valmentamisen kautta. Kun puolustuksen valmentaminen aloitetaan jo nappulaiässä, valmentaja saa vuosien kuluessa kätevästi käyttöönsä työkaluja, joilla voidaan helposti ja tehokkaasti vaikeuttaa hyökkäysteemojen oppimista aktivoimalla ja ohjeistamalla puolustuspelaamista halutulla tavalla.  Aivan pienillä pelaajilla tämä tarkoittaa esimerkiksi prässäämisen intensiteetin lisäämistä ja/tai vartioinnin laadun nostamista vastustajien paremmalla havainnoinnilla pallon lisäksi.

Kun miettii kausisuunnitelmaa ja siinä saavutettavia merkittäviä hyötyjä, voi esimerkiksi laittaa peräkkäisiin jaksoihin seuraavat teemat: ensin pallottoman vartiointi ja perään pallollisen tukeminen.  Kun valmentaja sitten haluaa vaikeuttaa uudessa jaksossa pallollisen tukemista, voidaan puolustajat aktivoida helposti kysymyksellä ”missä on vaarallinen pelaaja”.  Tällä yksinkertaisella tavalla hyökkääjien tuen antaminen pallolliselle vaikeutuu merkittävästi, koska puolustajien huomio siirtyy pallosta myös hyökkääviin pelaajiin. Samalla myös pallosta kauimmaisina olevat pelaajat aktivoituvat, koska kaikkia pelaajia kontrolloidaan kentällä tiukemmin.  Pienten lasten harjoittelussa, varsinkin pallollisen tukemisen harjoittelussa, yksi isoimmista haasteista on saada pallosta kauimmaisina olevat pelaajat antamaan jatkuvasti syöttösuuntia pallolliselle.

Yksi hyvä pysyvä ohje puolustaville pelaajille hyökkäyspelin vaikeuttamiseen sekä treeneissä että loppupeleissä, on ”mistä vastustaja ei saa missään tapauksessa syöttää tai kuljettaa palloa läpi?”.  Kyseessä on tietenkin kentän keskikaista ja puolustuksen keskusta; tällöin puolustava joukkue oppii estämään vastustajan etenemisen keskustan kautta omalta hyökkäysalueelta aina vaara-alueille kohti oman maalin edustaa.

Yksittäisten hyökkäys- ja puolustusteemojen yhteisvaikutuksellinen kehittyminen on toki ilmiselvää, kun valmentaja osaa niitä tilanteen vaatimalla tavalla käyttää.  Näiden lisäksi paljon puhutun harjoittelun intensiteetin nostaminen onnistuu puolustuspelaamisen laadun parantumisen kautta, koska hyökkääjät joutuvat tekemään harjoituksissa pallollisena ja pallottomana huomattavasti enemmän havainnointia ja nopeampia päätöksiä aktiivisten ja ajattelevien puolustajien tuoman paineen alla.  Tällä tavoin tempo kasvaa luonnollisella tavalla, muutoinkin kuin pelkästään hyökkääviä pelaajia ohjeistamalla ja patistamalla.

 

Ne kauan puuttuneet teemat ja harjoittelun suunnittelusta

Yksi kiehtovimmista kokemuksista valmentajana on ollut puolustusteemojen yksityiskohtien oppimisen jälkeen, kuinka voin mahdollisimman tehokkaalla tavalla pitää jatkuvasti rinnakkain puolustus- ja hyökkäysteemoja jaksosuunnitelmien ja harjoitteiden sisällöissä.  Eli kuinka voin kehittää toista aktivoimalla toista?

Kuten tiedämme, mikään suunnitelma itsessään ei toimi tehokkaalla tavalla, jos teemat eivät sovellu pelaajien ikään ja osaamistasoon, prosessia ei ole rakennettu loogiseksi ja että puolustusteemojen jalkauttaminen ei siirry tavoitteiden mukaisesti päivittäiseen harjoitteluun.

Omien joukkueiden kohdalla haimme kausisuunnitelman jaksoihin toisiaan tukevia teemoja sisältöjen näkökulmasta, ja myös sitä, että jaksot tukivat kronologisesti toisiaan hyökkäys- ja puolustusteemojen kesken. Yhden kauden aikana valmennuksellisesta jaksoajasta puolustusteemat kattoivat joukkueissani noin viisitoista prosenttia.

Eräässä toisessa suomalaisessa seurassa puolustusteemojen osuus kausisuunnitelmassa U10-pelaajilla on hieman suurempi eli kaksikymmentäviisi prosenttia. Yksittäisessä jaksossa on ensin mukana puolustaminen kahden viikon osuudella, ja tämän perään neljä viikkoa puolustamista vastaavan hyökkäysteeman valmentaminen tai muu yksilön teknistaktinen hyökkäysteema. Seitsemäs viikko on sitten varattu kertaamiselle, mutta tässä yhteydessä valmentajat tekevät päätökset, onko teemaa syytä jatkaa vai voidaanko siirtyä seuraavaan. Keskusteluissa eri joukkueiden valmentajien kanssa, joiden seuroissa pienten lasten puolustuspelin valmentaminen oli rakennettu valmennusprosessiin sisään, olen huomannut, että puolustusteemojen nimet ja lähestymistavat ovat hieman erilaisia, mutta sisältöjen kohdalla ei juurikaan eroa huomaa.

Alla olevien teemojen harjoitteluun soveltuu periaatteessa mikä tahansa pienpeli, esim. 3v3 tai 4v4 jokerin kanssa tai ilman, teemasta riippuen alueen kokoa säädellen, ja minkä tasoisen opetuksellisen haasteen pelaajille haluaa asettaa. Niin ikään kenttä voidaan jakaa alueisiin ja antaa harjoitteisiin niihin liittyviä tehtäviä, ja kuten hyökkäysharjoitteissa, suurimmassa osassa harjoitteita on peliin tapahtuvan siirtovaikutuksen vuoksi ensiarvoisen tärkeää, että pelissä on suunta.

Onnistumisen edellytyksenä kussakin teemassa on, että sisällöt ja tavoitteet käydään läpi yksi kerrallaan ja vaiheittain. Esimerkiksi alle kahdeksan vuotiaan pelaajan valmentaminen prässin käynnistämiseen välittömästi pallon menetyksen jälkeen tapahtuu melko luonnollisesti, koska kiinnostus palloon on suurta ja riistotavoite hyvin konkreettinen. Seuraava vaihe on opettaa pelaajille, että jos riistoon ei päästä, varmistetaan että vastustaja ei pääse kuljettamaan puolustavan pelaajan ohi. Tämä vaihe vaatii alussa pelaajilta paljon malttia, koska halu rynnätä pallollisen vastustajan kimppuun on suuri. Tilanteessa piilee myös suuri riski tulla ohitetuksi, jos puolustava pelaaja ei osaa liikkua oikein prässitilanteeseen. Toisin sanoen, pelaaja juoksee suoraan kohti, eikä lähesty vastustajaa kehon painopiste alhaalla, diagonaalikulmassa.

Eri teemoille voidaan rakentaa erilaisia mittareita. Niiden seuraaminen kertoo valmentajille lahjomattomasti kehittymisestä ja pienet pelaajat ovat luonnollisesti valtavan kiinnostuneita numeraalisista tavoitteista ja niiden saavuttamisesta, ennätysten parantamisesta. Mittareita ja pisteytyksiä voidaan käyttää esimerkiksi prässäämisteeman peleissä niin, että jos joukkue riistää pallon takaisin kolmen sekunnin jälkeen ja tekee maalin, saa kolme pistettä. Jos luo maalintekotilanteen, saa kaksi pistettä ja jos saa pallonhallinnan joukkueelle, saa yhden pisteen. Tulosten läpikäyminen yhdistettynä pelaajille annettuun laadulliseen palautteeseen takaa varmuudella pelaajien mielenkiinnon aiheessa kuin aiheessa.

Yksilöiden teknistaktinen valmennus toimii myös tärkeänä ja keskeisenä osana joukkuepuolustamisen perusteita, mutta niitä ei ole kuitenkaan syytä käydä läpi syvällisemmin alle U10-pelaajien valmentamisessa. Joukkuepuolustamisen perusteita voi käydä pelaajien kanssa läpi harjoitusten loppupeleissä ja ottelupalavereissa, ennen ja jälkeen pelien, jolloin harjoituksissa opittuja teemoja voidaan siirtää varsinaiseen peliin ja sen tarjoamiin erilaisiin tilanteisiin luonnollisella tavalla.

Pallollisen puolustaminen (alkaen U8)

Pallollisen puolustamisessa on tärkeää saada pelaajat reagoimaan välittömästi pallon menetyksen jälkeen prässin käynnistämiseen tavoitteena pallon riisto mahdollisimman nopeasti takaisin omalle joukkueelle.  Koska prässäävä pelaaja ei pääse aina pallonriistoetäisyydelle, on aivan yhtä tärkeää opettaa kuinka toimia, jos palloa ei saada voitettua takaisin omalle joukkueelle.

Tämä teknistaktinen teema voidaan jakaa kolmeen pääosaan seuraavasti:

  • Tavoitteena prässin välitön käynnistäminen ja riiston yritys pallon menetyksen jälkeen
  • Älä päästä pallollista vastustajaa ohi ja opi sen jälkeen myös tunnistamaan syötön peittämisen ja ohjaamisen mahdollisuus
  • Jos ohitetaan, niin heti juoksu vastustajan perään ja kohti omaa maalia.

Varhaisessa vaiheessa on myös huomioitava toiselle pelaajalle annettava tuki, jos oma prässi ei onnistu ja oma pallollinen vastustaja syöttää pallon pois, mutta ei tee itse murtavaa pystyjuoksua.

Prässin mahdollistavassa riistotilanteessa puolustajan pitää myös käyttää rohkeasti kättä ja omaa kehoa. Käden käyttäminen ei tarkoita repimistä ja tönimistä, vaan edun saavuttamista itselleen kaksinkamppailutilanteessa, koska myös hyökkäävät pelaajat käyttävät kättä ja kehoa pallon suojaamiseen.  Käden käyttäminen rohkaisee myös pienempikokoisia lapsia liikkumaan kaksinkamppailuihin. Samalla puolustavat pelaajat oppivat liikkumaan oikein painopiste alhaalla kaksinkamppailutilanteisiin, kun pelaaja valmistautuu kaksinkamppailuun, tilanteen ja etäisyyden niin mahdollistaessa käsi edellä. Normaalisti pienet pelaajat liikkuvat kohti pallollista hyökkääjää nopeasti, mutta nousevat sitten lähellä pystyyn suojellakseen kasvojaan ja välttääkseen törmäyksen vastustajaan, ja tulevat näin helposti hyökkääjän ohittamiksi.

Pienille lapsille on alussa haastavaa opettaa tilanteen tunnistaminen. Milloin prässätä ja milloin ei? Harjoitteiden kautta pelaajat oppivat nopeasti, että jos pallo on vastustajalla kontrollissa, ryntääminen suin päin pallon riistoon ei kannata, koska vastustaja ohittaa prässääjän helposti ilman harhautustakin. Mitkä ovat sitten selviä triggereitä prässin käynnistämiselle? Helpoimpia tunnistettavia tilanteita ovat esimerkiksi vastustajan huono havainnointi ennen pallon vastaanottoa tai palloa kuljettaessa, hidas tai pomppiva syöttö, heikko ensimmäinen kosketus, pallo karkaa vastustajan hallinnasta kuljetuksen aikana tai vastustaja pelaa syötön halutulle prässin käynnistysalueelle.

Vartiointi (alkaen U8)

Koska pallo vetää magneetin lailla pieniä pelaajia puoleensa, on pallosta kauempana olevien pelaajien tärkeää opetella erilaisia rooleja puolustustilanteessa. Kuka prässää pallollista vastustajaa ja mitä muut pelaajat tekevät? Mitä muita asioita pallon lisäksi pelaajien pitää havainnoida ja miltä etäisyydeltä omia vastustajia kannattaa vartioida?

Vastustajan vartiointi voidaan jakaa kahteen oppimiskokonaisuuteen:

  • Oman vastustajan ja pallon havainnointi (puolustajan kolmio), puolustajan tilanteen mukainen toiminta
  • Pallottoman vartiointi (puolustajan kolmio) ja valmius kanssapelaajan tukemiseen pallollista tai pallotonta hyökkääjää vastaan

Vartiointiin on hyvä yhdistää voimakas kommunikointi puolustuspelaajien kesken. Tämä nopeuttaa puolustukseen organisoitumista ja selkeyttää pienille pelaajille kuka pelaa ja ketä vastaan. Aivan pienillä pelaajilla tämä helposti unohtuu, koska pallon liike kiinnostaa niin paljon. Äänen käyttöä ja ohjaamista toki pitää valmentaa ja rohkaista myös hyökkäyspelaamisen yhteydessä.

Screenshot 2019-05-12 at 20.41.11
Piirros 1: Esimerkkiharjoite vartioinnista.

Selustan puolustaminen (blokkaaminen) (alkaen U10)

Hyökkääjät käyttävät luonnollisesti ja paljon omaa kehoaan ja käsiään suojellakseen palloa ja liikkuessaan ilman palloa, saadakseen itselleen lisää tilaa murtautua haluttuun suuntaan. Näin ollen puolustavan joukkueen pelaajille on myös opetettava kaikille kentän osa-alueille ja kaikille pelipaikoille, kuinka tällaista hyökkääjien toimintaa vastaan kannattaa toimia.

Puolustaminen pallollista ja pallotonta hyökkääjää vastaan voidaan jakaa kolmeen osaan:

  • Puolustajan sijoittuminen, pallottoman hyökkääjän liikkeen ennakointi ja hidastaminen puolustuksen selustaan
  • Pallollisen hyökkääjän etenemisen hidastaminen ja estäminen selustaan, kun kyseinen hyökkääjä on antanut syötön toiselle hyökkääjälle
  • Hyökkääjän liikkumisen vaikeuttaminen, sen jälkeen kun hyökkääjä tehnyt pallon kanssa ohitus- tai kääntymisyrityksen

Pallottoman hyökkääjän kontrollointi tarkoittaa ennen kaikkea liikkeiden ennakoimista puolustuksen selustaan, sijoittumalla diagonaalikulmaan suhteessa hyökkääjään, liikkumalla hyökkääjien juoksulinjalle ja tarvittaessa hidastaa liikettä laittamalla käsivarsi hyökkääjän eteen. Lähempänä maalia, tilan ja ajan vähentyessä, päädytään usein fyysiseen kontaktiin, jolloin vartalon ja käsien käyttö korostuu sekä hyökkääjillä että puolustajilla. Käsien käyttö kuuluu luonnollisena osana kaikkiin kontaktipallopeleihin, ja varsinkin tässä puolustamisen teknistaktisessa teemassa suomalaisilla junioreilla on paljon opittavaa kovatasoisten kansainvälisten pelien tuomien kokemusten perusteella.

Kun hyökkäävä pelaaja syöttää pallon pois, katse kääntyy puolustajilla helposti pallon suuntaan, ja hyökkääjä pääsee livahtamaan helposti puolustajan selustaan. Klassinen seinäsyöttö tai seinä kolmannelle rangaistusalueen lähellä ovat oivia esimerkkejä vaaratilanteista puolustavan joukkueen kannalta. Näissä jos missä tarvitaan puolustajan taitoja sijoittua oikein suhteessa vastustajaan ja valmiutta oman kehon ja käsien käyttöön kaksinkamppailutilanteissa varmistamaan, että puolustaja ehtii ensimmäisenä palloon. Tärkeintä on opettaa puolustajille liike päästä ensimmäiseksi pallolle. Käden käyttäminen on viimeinen apukeino erityisesti silloin, jos hyökkääjä käyttää käsivartta päästäkseen pallolle.

Samalla tavoin, hyökkääjää vastaan pelattavissa ohitus- ja kääntymistilanteissa puolustajan tilanteen vaatima sijoittuminen on ratkaisevaa ja sen jälkeen ennakoiva liike hyökkääjän eteen ja tarvittaessa käsien käyttäminen, kun hyökkääjä on tehnyt ohitus- tai kääntymisaloitteen.  Esimerkiksi pallollisen hyökkääjän ollessa selin suhteessa puolustajaan otollisin hetki iskeä hyökkääjään kiinni on silloin, kun hyökkääjä on puolittain kääntynyt.  Ennen kääntymisyritystä puolustaja odottaa rauhassa aloitetta ja jos hyökkääjä on onnistunut kääntymään kokonaan, on puolustajan liikuttava välittömästi kohti omaa maalia ja häirittävä hyökkääjää käyttäen omaa kehoa ja tarvittaessa käsivarsia.

Screenshot 2019-05-12 at 20.45.59
Piirros 2: Esimerkkiharjoite vastustajan liikkeen blokkaamisesta.

Peittäminen (alkaen U10)

Peittämisen teeman alle kuuluu syöttöjen ja laukausten peittäminen ja alueiden puolustaminen.

  • Puolustava pelaaja osaa liikkua yhdessä muiden puolustajien kanssa antaen tukea siten, että hänen ja pallollista vastustajaa prässäävän puolustajan välistä ei päästä syöttämään linjan läpi.
  • Puolustava pelaaja osaa havainnoida ja kontrolloida ympärillä olevia alueita, joihin vastustajan pelaajat liikkuvat tai syöttö annetaan.
  • Puolustava pelaaja osaa liikkua peittämään laukauksia tai ohjaamaan laukausta aikovaa pelaajaa tekemään muita ratkaisuja.

Peittämisen valmentaminen on hyvä jatkumo vartioinnin kehittämiselle, koska puolustajan näkökulmasta havainnoitavien asioiden määrä kasvaa huomattavasti syöttölinjojen peittämisen ja kontrolloitavien alueiden kautta. Yksi asia, mikä on usein pienillä lapsilla koko- ja rohkeuskysymys, on laukausten peitto.  Aina ei tarvitse edes päästä laukauksen eteen, vaan pelkästään määrätietoinen liike kohti pallollista hyökkääjää häiritsee tämän toimintaa ja saattaa ohjata hyökkääjän syöttämään toiselle pelaajalle tai kuljettamaan maalitilanteesta pois, jolloin puolustaja on voittanut tilanteen.

Screenshot 2019-05-12 at 20.42.51
Piirros 3: Esimerkkiharjoite peittämisestä.

Ohjaaminen (alkaen U10)

Ohjaamisessa aloitetaan jo kahden ja kolmen pelaajan yhteistyö eli mitä tekee prässäävä pelaaja, mihin liikkuu tukeva pelaaja ja mihin sijoittuu varmistava pelaaja? Puolustaville pelaajille voidaan antaa jo joukkuetaktisia ohjeita, mihin suuntaan pääasiallisesti joukkue haluaa vastustajaa ohjata esimerkiksi kentän eri kolmanneksilla. Ohjaamistilanteissa on myös tärkeää opettaa äänenkäyttö, ja opettaa pelaajille, milloin ohjaamisessa voidaan siirtyä pallon riistoon ja siitä tehtävään vastahyökkäykseen.

  • Pallollisen vastustajan ohjaaminen haluttuun suuntaan
  • Ohjaavan pelaajan tukeminen ja varmistaminen muiden pelaajien toimesta

Pelaajien on opittava myös se, kuinka he lähestyvät eri tilanteissa pallollista vastustajaa, ja jos pallo pelataan heidän selustaan, mihin suuntaan ohitetut pelaajat liikkuvat tukemaan puolustamisen jatkamista.

Ohjaamisen valmentaminen on tärkeää käydä vaiheittain kentän eri osa-alueilla, ja tämä teema kehittää yksilöiden ohella erityisen hyvin myös joukkuepuolustamisen perusteita.

Screenshot 2019-05-12 at 20.43.41
Piirros 4: Esimerkkiharjoite ohjaamisesta.

Joukkuetaktinen puolustaminen

Olen tässä kirjoituksessa päättänyt keskittyä syvällisemmin yksilöiden puolustamisen teknistaktiseen valmentamiseen osana kollektiivia, mutta tuon lyhyesti myös esille U10-ikävaiheeseen mennessä opetettavat joukkuetaktiset teemat.  En ole omassa valmennuksessa käyttänyt näihin varsinaista jaksoaikaa, mutta toki käynyt läpi käsitteinä ja periaatteina yksilöiden ja joukkueen kanssa treeneissä ja varsinkin otteluiden yhteydessä.

  • Negatiivinen tilanteenvaihto kaikille pelaajille, ei ainoastaan palloa lähellä oleville
  • Syvyyden ja leveyden säätely joukkueena
  • U10 alkaen alueellisen puolustamisen perusteet
  • U10 alkaen linjan tiiviyden varmistaminen ja linjojen etäisyyksien kontrollointi.

Kokemuksen pohjalta voi todeta, että nuoret pelaajat oppivat pikkuhiljaa ”ajattelemaan kollektiivisesti puolustamista samalla kun hyökätään” tuen antamisen, linjojen ja etäisyyksien säilyttämisen kautta ja nopeasti pallon menetyksiin reagoimalla.

 

11v11-peliin siirtymisen haasteista

Kun nuoret siirtyvät 11v11-peleihin, joukkuetaktisen puolustamisen harjoittelu onnistuu luonnollisesti helpommin ja tehokkaammin kun yksilöiden puolustamisen perusvalmiudet ovat kunnossa.  Eli, kuten hyökkäämisenkin valmentamisessa, yksilön toimiessa osana kollektiivia, pelaajien kehittäminen tapahtuu pelijärjestelmästä, pelipaikasta ja roolituksesta riippumatta. Pelaajat oppivat myös tekemään puolustuspelaamiseen liittyviä päätöksiä suhteessa peliin eikä palloon.

Yksilön teknistaktista puolustusosaamista tarvitaan 11v11-pelissä toimittaessa osana koko joukkuetta, osajoukkuetta tai alueellisessa toiminnassa, omassa linjassa ja linjojen välisessä yhteistyössä. Erityisesti osaamista mitataan silloin, kun puolustusmuoto hajoaa eri syistä pelin aikana, kuten prässin epäonnistumisen, 1v1-tilanteen häviämisen tai vaikka oman positiivisen tilanteenvaihdon aikana tapahtuneen pallon menettämisen takia.  Myöhemmällä iällä mukaan tulevat myös spesifinen pelipaikkakohtainen puolustamisen valmentaminen ja mahdollisten yksilöiden puolustuksellisten peruspuutteiden kehittäminen.

Oman ikäluokan valmentajien kanssa käytyjen keskustelujen ohella on ollut mielenkiintoista vaihtaa ajatuksia kokeneiden liiga- ja maajoukkuevalmentajien kanssa suomalaisten aikuispelaajien yksilöiden puolustamisen teknistaktisesta osaamisesta osana kollektiivia. Viime vuosina puolustuspelaamisen valmentamisessa tehtyjen muutosten jälkeen on kuitenkin odotettavissa, että siirtyminen yksilötaktisesta joukkuetaktisiin teemoihin tulee sujumaan jouhevammin kuin vanhempien ikäluokkien kohdalla.  Tietämystä puolustamisen valmentamisesta toki on aina ollut, mutta aiemmin puolustusvalmentaminen on aloitettu vasta nuoruusiässä keskittymällä etupäässä joukkuetaktisiin asioihin.  Mutta kuinka se voidaan tehdä jo aivan pienille pelaajille hiotulla, yksityiskohtaisella prosessilla pienpelien kautta tulee varmuudella muuttamaan radikaalisti suomalaispelaajien puolustusosaamista parempaan suuntaan.

 

Vaasan puolustus ei vapissut

Keskustelin kolmisen vuotta sitten puolustamisen teknistaktisesta valmentamisesta VPS:n liigajoukkueen silloisen valmentajan Jani Sarajärven kanssa, joka toimii tällä hetkellä HJK:n liigajoukkueen valmennustiimissä jatkaen tohtoritutkinnon opintojaan Lissabonin yliopistossa. Keskustelumme aloittamisen ajankohta oli otollinen, koska VPS:ssa oli juuri havahduttu syventymään yksilötason  puolustamisen kehittämiseen eri teknistaktisten teemojen alla.  Vepsun valmennustiimin tekemät analyysit olivat paljastaneet puutteita yksilöiden puolustusosaamisessa muutamien teemojen sisällä, joilla oli vaikutuksia koko joukkueen puolustuspelaamisen kehittämiseen ja luonnollisesti myös pelien lopputuloksiin.

Kun samaan aikaan omassa U10-joukkueessa oli meneillään kausisuunnitelman mukainen puolustamisen valmentamisen jakso, loivat molempien joukkueiden valmennukselliset näkemykset, suunnitelmat ja detaljit hyvää pohjaa ajatusten vaihdolle ja harjoittelun vertaamiselle pelaajien iästä riippumatta.  Eli kuinka puolustuspelaamista opetetaan ensimmäistä kertaa pienelle pelaajalle teemoittain yksityiskohtien kautta prosessina, ja kuinka liigapelaajaa voidaan vielä uran huippuhetkinäkin tukea ja kehittää pelitilanteen mukaisessa puolustamisessa, jossa pelaaja joutuu tunnistamaan nopeasti oikean tavan puolustaa pallollista ja pallotonta vastustajaa vastaan.

Vepsun näkökulmasta yhdeksi kysymyksiä herättäneistä teemoista keskusteluissa nousi hyökkäävien sekä pallollisen pallosta luopuvien että pallottomien vastustajien blokkaaminen (liikkeen estäminen ja hidastaminen puolustajan selustaan) eritysesti oman maalin lähettyville. Tehtyjen analyysien perusteella oli voitu nähdä joukkueen kärsineen pelaajien osaamispuutteiden vuoksi esimerkiksi oman rangaistusalueen lähettyvillä ja sisällä.

Yksilöiden valmentamisen rinnalla 11v11-pelissä joukkuetaktista puolustamista lähestytään myös erilaisten alueiden kollektiivisen puolustamisen kautta, kuten rangaistusalueen puolustaminen. Ratkaisevassa roolissa kuitenkin on mitä pelaajat jo entuudestaan yksilöinä osaavat ja mitä heille voidaan vielä myöhemmin opettaa. ”Rangaistusalueella puolustamisessa tulee ottaa huomioon kollektiivisen toiminnan lisäksi pelaajan henkilökohtainen teknistaktinen osaaminen, jotka toimivat erottamattomassa yhteistyössä keskenään. Käytimme näihin asioihin paljon aikaa palaverien ja kenttäharjoittelun muodossa”, tiivistää Sarajärvi.

Kun valmennukselliset haasteet nousevat esille pelaajien peruspelaamisen puutteissa, on niillä suuri vaikutus kollektiivisen puolustamisen kehittämiseen, on sitten kyseessä joukkue-, osajoukkue- tai aluetaktinen teema. ”Meilläkin oli joukkueen puolustusharjoituksissa mukana pelaajia, joilla oli haasteita esimerkiksi vastustajan ohjaamisessa halutulle alueelle.  Jos perusasiat eivät ole hyvällä tasolla, aiheuttaa tämä haasteita joukkuepuolustamisen kehittämiseen”, jatkaa Sarajärvi.

”Joukkuepuolustamisen valmentamisen kehittämiseksi tarvitsemme liigajoukkueisiin valmiimpia pelaajia, jotka ovat jo juniorivuosinaan oppineet puolustamisen teknistaktiset mallit.  On hienoa kuulla, että nykyisin peruspuolustamista kehitetään monipuolisesti prosessin kautta aivan pienestä lähtien”, korostaa Jani Sarajärvi.

 

Huuhkajien puolustuksellinen siipirikko

Kun tutkiskelee Suomen A-maajoukkueen puolustuspelaamisen valmentamista kahden viimeisen päävalmentajan, Hans Backen ja Markku Kanervan, aikakausilla, voidaan tunnistaa eroja siinä, kuinka tätä valmentamisen osa-aluetta päätettiin eri lähestymistavoin kehittää.

Koska maajoukkueen yhdessäoloaika vuoden aikana on lyhyt ja kontaktien ylläpito haasteellista, Backe oli pohtinut pitkään omaa ratkaisuaan Huuhkajien puolustuspelin kehittämiseen. Suomi aloitti hänen alaisuudessaan kolmessa ensimmäisessä maaottelussa 4-4-2-järjestelmällä, mutta Puolassa koettu 5-0-tappio sai hänet muuttamaan mieltään. Yksilöiden puolustusosaamisen puutteiden tunnistamisen jälkeen hän päätti hakea nopeaa ongelmien ratkaisemista kompensoimalla yksilöiden teknistaktisia puutteita lisäämällä pelaajia puolustuslinjaan 5-3-2-pelijärjestelmään. Päätöstä mitä todennäköisemmin vauhditti Puola-ottelun heikko boxin ja keskitysten puolustaminen, joten Suomen puolustaessa myös jatkossa matalalla blokilla, pelaajien lisäämien alimpaan linjaan edesauttaisi erityisesti tukkimaan Suomen maalin edustaa.

Mutta kuten tuloksista voidaan todeta, joukkuetaktisista päätöksistä ja myöhemmin pelaajien lisäämisestä puolustuslinjaan ei ollut apua, sillä hänen päävalmentajakaudella yhdessätoista pelatussa ottelussa Huuhkajat pelasivat ainoastaan kaksi kertaa tasan päästäen silloinkin yhden maalin kummassakin ottelussa. Yhdeksässä tappiollisessa ottelussa pallo päätyi Suomen verkon perukoille peräti kaksikymmentä kertaa. Useissa Suomen verkkoon tehdyissä maaleissa oli havaittavissa edeltävissä tilanteissa ketjussa yksilötason tekemiä puolustuksellisia virheitä alkaen pallollisen hyökkääjän ohjaamisesta, keskitysten peittämisestä, alueiden peittämisestä, pallottomien hyökkääjien vartioinnista ja kakkospallojen vaara-alueiden puolustamisesta. Backella oli omat videoanalyytikot maajoukkueen käytössä, jotka valmistivat joukkuetta antamalla yksilöille videopalautteita, mutta hän ei ennen erottamistaan ollut saanut kertomansa mukaan pelaajia paneutumaan haluamallaan tavalla annettuihin ohjeisiin. Samalla tavoin, otteluihin valmistavissa palavereissa ei käyty samalla tarkkuudella puolustamisen kehittämistä pelaajakohtaisesti, vaan keskityttiin enemmän joukkuetaktisiin yksityiskohtiin.

Nykyinen päävalmentaja Markku Kanerva on valinnut A-maajoukkueelle puolestaan yksilölähtöisemmän tavan yhdistettynä hyvin harjoiteltuun joukkuetaktiseen puolustamiseen, ja siirtymisen Backea rohkeampaan 4-4-2-järjestelmään. Edellisen päävalmentajan tekemät päätökset koko joukkueen puolustustaktiikassa ja yksilöiden vähäisemmässä valmentamisessa osana kollektiivia avasivat varmasti tämän hetkisen valmennustiimin silmät, jonka pohjalta uusi puolustuspelaamisen kehittämismalli on rakennettu. Erityisesti Huuhkajien UEFA Nations Leaguen otteluista oli havaittavissa erittäin sitoutunut ja kurinalainen, vastustajan vahvuuksia eliminoiva joukkuetaktinen puolustaminen. Maajoukkueen puolustamisen harjoittelua on pysytty viemään järjestelmällisesti eteenpäin Kanervan aikakaudella, jota tukee kokenut ja osaava valmennustiimi, analyyttinen faktoihin perustuva valmennustapa ja Henri Lehdon työstämät videoklipit joukkueen ja yksilöiden valmentamiseen.  Lehto avasikin viime syksynä Tampereella Valmentajapäivillä kattavasti ja selkein tilastoin Suomen puolustuspelin kehittymistä jo ennen ensimmäistä UEFA Nations Leaguen ottelua Unkaria vastaan.

Maaotteluiden välillä Kanerva seuraa tarkoin valmennustiiminsä kanssa Huuhkaja-pelaajien esityksiä seurajoukkueissa vierailemalla myös paikan päällä tutustumassa joukkueitten pelaamiseen ja harjoitteluun.  Luottamukselliset suhteet seurojen päävalmentajien kanssa mahdollistavat pelaajien kannalta kehittävät keskustelut pelipaikasta ja roolista seurajoukkueen pelijärjestelmässä, tavoitteena yksilön vahvuuksien ja kehityskohteiden tunnistaminen ja kehittäminen palvelemaan sekä seura- että maajoukkueessa pelaamista.  Hyvistä yhteistyösuhteista huolimatta pelaajien palaaminen jopa muutaman kuukauden tauon jälkeen Huuhkajien maaotteluihin ei käy ongelmitta, koska usein pelaajien seurajoukkue- ja yksilötaktiset tavat ja valinnat poikkeavat maajoukkueen toiminnasta.

Huolimatta puolustuspelaamisen selkeästä kehittymisestä UEFA Nations Leaguessa Euroopan keskitason maita vastaan alkaneet EM-karsinnat osoittivat, että maajoukkuepelaajien kohdalla on edelleen tunnistettavissa selkeitä yksilötason puolustamisen teknistaktisia osaamispuutteita. Maanosamme huippumaata Italiaa vastaan pelatussa EM-karsinnan avauksessa joukkue osoitti jo tutuksi tullutta hyvää puolustuksellista sitoutumista ja myös muuntautumiskykyä järjestäytymällä puolustettaessa 5-2-3 muotoon, joka toimikin kollektiivisesti hyvin varsinkin ensimmäisellä jaksolla. Toisella jaksossa Suomi joutui 1-0-tappiotilanteessa avaamaan peliä ja ottamaan riskejä, mikä tarjosi Italialle selvästi ensimmäistä puoliaikaa enemmän maalintekotilanteita. Mutta Italian molemmissa maaleissa paljastui selvästi pelaajien puutteet yksilötasolla, puolustamisen teknistaktisissa detaljeissa.

Varsinkin Italian toinen maali on murheellista katsottavaa, koska Italia pystyy tekemään maalin keskikentältä alkaneesta, melko hitaasta kaksi vastaan viisi, positiivisesta tilanteenvaihdosta.  Suomen pelaajien heikkoa puolustamista ei voi selitellä ja puolustella sillä, että murskaava alueellinen pelaajaylivoima aiheuttaa joskus yksilön keskittymisen ja yhteistyön herpaantumisen johtaen katastrofaalisiin seurauksiin eli vastustajan maaliin. Maalia edeltäneissä tilanteissa Kamara ei prässännyt takaapäin palloa melko hitaasti kuljettanutta Immobilea ja päästi hänet vielä jopa kuljettamaan edestään keskemmälle antamaan maalin johtaneen syötön, Sparv ei peittänyt toppareiden edessä olevaa tilaa päästäen Keanin liikkumaan keskelle kohti maalia, Arajuuri ajautui tukemaan Väisästä liian syvälle ja laitaan ennakoiden Keanin liikkeen pystyyn ja Toivio ei liikkunut ajoissa keskelle tukemaan Arajuurta. Halpa maali katkaisi viimeisenkin Suomen mahdollisuuden nousta pelissä tasoihin päivänä, jolloin Huuhkajille jopa tarjottiin EM-karsinnan avauksessa muuten hyvän kokonaissuorituksen pohjalta vähintäänkin pistettä.

 

 

Italian 2-0-maali maaliskuussa pelatussa maaottelussa. Klipin alkuperäinen lähde: https://www.youtube.com/watch?v=2hut0_caSPg.

Valmentajien eri aikakausien vertailuja varsinkin maajoukkueissa on vaikeaa tehdä, koska pelaajat ja vastustajat vaihtuvat karsintojen myötä. Mutta näissä kahdessa päävalmentajan aikakaudessa yhdistävänä tekijänä on, jopa A-maajoukkuetason pelaajien, yksilöiden puolustamisen teknistaktisten puutteiden tunnistaminen ja osaamisen kehittäminen pelipaikkakohtaisen ja joukkuetaktisen valmentamisen osana.

Saavutettujen tulosten ja laadullisten arvioiden pohjalta näyttää siltä, että Markku Kanerva on onnistunut valmennustiiminsä kanssa omalla yksityiskohtiin pureutuvalla lähestymistavallaan kehittämään edeltäjiään paremmin Huuhkajien vastustajien mukaista, muuntautumiskykyistä kollektiivista puolustamista ja yksilöiden tunnistettuja pelipaikka- ja tilannekohtaisia ominaisuuksia.

Ja kun ajatelleen tulevaisuuden näkymiä, omien kokemusteni ja päivittäisessä valmennustoiminnassa havaitsemieni muutosten jälkeen lasten ja nuorten puolustuspelaamisen kehittämisessä olen vakuuttunut, että käyttöönotetuilla valmennusmetodeilla, huolellisesti rakennetuilla prosesseilla ja laadukkaammalla valmentajakoulutuksella nostamme merkittävästi yksilöiden osaamisen tasoa. Tämän jälkeen meidän ei tarvitse tuskailla enää maajoukkue- ja liigatasolla nykyisenlaisten ongelmien puolustusongelmien kanssa. Eihän Italiassakaan puhuta muminatermein, että heidän puolustusosaaminen tulee ”äidinmaidosta”, vaan se rakennetaan pelaajien perusosaamiseen systemaattisella ja tavoitteellisella valmentamisella aivan pienestä lähtien. Sama on mahdollista Suomessa.

 

Jari Karjalainen

Kirjoittaja on toiminut poikajoukkueiden NJS P00, KäPa 06 United ja KäPa 09 United vastuuvalmentajana. Tällä hetkellä hän on KäPa BSM-joukkueen valmentaja. Lisäksi kirjoittaja on osallistunut SPL:n valmentajakoulutuksen kehitysprosessiin, toiminut kouluttajana ja ollut rakentamassa Fortum Tutor -valmennussisältöä.

 

Kuinka luoda ja hyödyntää tilaa?

Jalkapallo pelinä on muuttunut hurjasti viimeisten vuosien aikana.

Näin väittää erinomaisessa artikkelissaan The Irish Timesin jalkapallotoimittaja Ken Early.

Syöttömäärät ovat kasvaneet: kaudella 2007-2008 Valioliigan eniten syöttänyt joukkue oli Arsenal 459:llä syötöllä per ottelu. Viime kaudella Manchester City syötti palloa pelaajalta toiselle keskimäärin 743 kertaa ottelussa, 50% enemmän kuin Arsenal 10 vuotta sitten.

Lisäksi Valioliigassa taklausten määrä on vähentynyt kolmanneksella ja eniten keskityksiä antavat laitureiden sijaan laitapuolustajat.

Miten nämä täysmuutoksen kokeneet tilastot näkyvät sitten pelissä?

Parhaat joukkueet näkevät jalkapallon yhä enemmän pelinä, jossa tila on pääosassa. Vaikka syöttömäärät ovatkin kasvaneet, peli ei ole hidasta pallonsiirtelyä vaan tilan luomisen jälkeen eteneminen on todella tehokasta.

Puolustaminen on vaikeampaa, koska puolustavien pelaajien ympärillä tapahtuu enemmän huomioon otettavia asioita. Huippujoukkueet eivät enää luota pallonhallintavaiheessaan pelkästään siihen, että ne voittavat 1v1-kamppailut pelaajien henkilökohtaisella taitokapasiteetilla ja pääsevät sen avulla etenemään kentällä kohti hyvää maalipaikkaa. Peli on muuttunut siten, että usealla joukkueella on tarkoitus muodostaa vastustajan puolustajien ympärille ylivoimia, ja tekevät näin tilanteen puolustajille vaikeaksi.

Early toteaa tekstissään hyvin, että parhaat joukkueet jättävät vastustajan puolustajalle kaksi vaihtoehtoa valittavakseen: huonon ja huonoimman. Laadukasta jalkapalloa pelaavaa joukkuetta vastaan yksin prässäämään liikkuvan pelaajan on vaara saada itsensä näyttämään hölmöltä vastustajan liikuttaessa palloa nopeasti pelaajalta toiselle. Tai kun vastustajan pelaaja etenee kohti viimeistä linjaa, puolustajat joutuvat miettimään, irtoavatko he prässäämään ja hyväksyvät samalla vaaran, että heidän selustaan liikkuvalle pelaajalle syötetään.

Asiantuntijoiden on helppo yksinkertaistaa kompleksinen peli ja syyttää televisiostudioissa puolustavia pelaajia siitä, etteivät nämä mene riittävän kovaa tilanteisiin tai heidän halu riistää pallo ei ole riittävän korkea. Kyse on kuitenkin hyvin usein vastustajan hyvyydestä.

Jalkapallossa pelin voi jakaa pallollisessa vaiheessa avaamiseen, etenemiseen ja maalintekotilanteen luomiseen ja huippujoukkueilla on jokaisessa näissä vaiheissa työkaluja positionaalisten, määrällisten sekä laadullisten etujen muodostamiseksi, joilla puolustajat pyritään saamaan epäedullisiin tilanteisiin. Lähdetään käymään läpi esimerkkien kautta. Tässä kirjoituksessa keskityn avaamis- ja etenemisvaiheeseen.

Ensimmäisen linjan puhdas ohittaminen

Espanjalainen, Positional playn pioneereihin kuuluva valmentaja Juan Manuel Lillo on todennut, että seuraavat pelin vaiheet ovat paljon helpompia, kun vastustajan ensimmäisen prässilinjan ohittaminen on puhdas.

Puhtaus tarkoittaa tässä tapauksessa sitä, että linjaa ohittaessa tulisi pyrkiä etenemään pelaajan kautta, jolla on tilanteessa etu eikä välitöntä prässiä linjan ohittamisen jälkeen.

Jotta ensimmäisen linjan puhdas ohittaminen on mahdollista, pelaajien tulisi sijoittua peliä edistävästi, muodostaa vapaa pelaaja ensimmäiseen linjaan sekä palloa liikuttamalla löytää pelaaja, jolla etu on.

Esimerkki 1: Ylivoima ensimmäiseen linjaan

Joukkueen pelatessa neljän pelaajan puolustuslinjalla ja vastustajan nostaessa esimerkiksi kaksi pelaajaa prässäämään ensimmäistä linjaa, vapaata pelaajaa ei ole helppo löytää ilman pelaajien sijoittumisen muokkaamista.

Yksi ja ehkä eniten käytetty keino vapaan pelaajan muodostamiseen on keskikenttäpelaajan tippuminen ensimmäiseen linjaan ja sen avulla määrällisen ylivoiman luominen vastustajan pelisysteemiin nähden.

Se, kuinka ylivoima kannattaa muodostaa, riippuu vastustajan prässikorkeudesta.

Jos vastustaja prässää korkealta kahdella pelaajalla ja peli on syvällä omalla kenttäpuoliskolla, ylivoima kannattaa luoda siten, että maalivahti muodostaa 3v2-tilanteen ensimmäiseen linjaan ja yksi keskikenttäpelaajista tippuu alaspäin, mutta sijoittuu kuitenkin uhkaamaan kahden vastustajan hyökkääjän väliä näiden yläpuolelle.

Ensimmäisen linjan 3v2-tilanteessa vapaa pelaaja täytyy pystyä löytämään liikuttamalla vastustajan prässääjiä. Tämä on myös syy siihen, miksi Positional playta toteuttavat valmentajat haluavat maalivahtiensa olevan hyviä ”jalalla”. Maalivahdin tulisi pyrkiä liikuttamaan vastustajia kuljettamalla kohti prässääjien väliä ja näin saada avattua syöttölinja joko topparille tai väliä uhkaavalle keskikenttäpelaajalle. Jos vastustaja ottaa kuljetuksen aikana nuo syöttösuunnat pois esimerkiksi nostamalla yhden pelaajan kontrolloimaan keskikenttäpelaajaa, tiloja voi löytyä seuraavasta linjasta.

Jos vastustajan prässikorkeus on matalampi ja kaksi hyökkääjää estää toppareiden etenemistä ja syöttösuuntia, silloin yhden keskikenttäpelaajista kannattaa tippua ensimmäiseen linjaan toppareiden tasolle. Samalla toppareiden kannattaa sijoittua hieman leveämmälle, jotta mahdollistetaan pallon liikuttaminen vapaalle pelaajalle.

Muodostaessa ylivoimaa ensimmäiseen linjaan yleisin virhe on se, että yhden pelaajan lisäksi pallollista pelaajaa kohti tulee liikaa pelaajia (yleensä lisäksi negatiivisessa peliasennossa). Toisen keskikenttäpelaajan kannattaa sijoittua väleihin pelintekoalueella, ja tarjota ensisijaisesti etenemisen mahdollistava syöttösuunta. Laitapelaajien kannattaa sijoittua korkealle leveyteen ja näin tehdä joukkueelle tilaa edetä pelintekoalueelle ja kymppialueelle.

yvekalinja
Kuva 1: Vasemmalla joukkue luo ensimmäiseen linjaan maalivahdin avulla 3v2-ylivoiman. Oikealla joukkue luo ylivoiman tiputtamalla keskikenttäpelaajan ensimmäiseen linjaan.

Esimerkki 2: Pallon liikuttaminen ja linjan ohittaminen

Pelkkä ylivoiman muodostaminen ensimmäiseen linjaan ei riitä, vaan vapaa pelaaja on sen jälkeen löydettävä liikuttamalla palloa. Kertauksen vuoksi: vapaalla pelaajalla tarkoitetaan jalkapallossa pelaajaa, joka on paremmassa asemassa suhteessa lähimpiin vastustajiin. Eli pelaajalla on pallon vastaanottaessaan mahdollisuus edetä.

Jotta joukkue löytää vapaan pelaajan ensimmäisestä linjasta, poikittaissyöttöjen lisäksi pelaajat voivat houkutella vastustajan prässääviä pelaajia kohti palloa pienillä houkuttelukuljetuksilla ja sen jälkeen syöttää vapaaksi jääneelle pelaajalle.

Linja pitäisi pyrkiä ohittamaan heti, kun vapaa pelaaja on löydetty pallon (sekä vastustajan) liikuttamisella. Vapaan pelaajan tulisi pystyä ottamaan ensimmäinen kosketus siten, että kosketus ohittaa vastustajan prässääjät ja suuntautuu mielellään kohti keskustaa, jotta syöttölinjat ovat laadukkaampia.

Lisäksi linjaa ohittaessa olisi hyvä tietää, mitä seuraavassa vaiheessa tapahtuu. Ensimmäisen linjan ohittaminen pitäisi linkittyä siis seuraavaan pelin vaiheeseen eli etenemiseen. Kun pelaaja ohittaa ensimmäisen linjan, hän voi esimerkiksi kuljettamalla pyrkiä luomaan määrällisen edun seuraavaan linjaan, jos paremmassa asemassa olevaa pelaajaa ei heti löydy.  Samalla lähimpien kanssapelaajien tulisi tukiliikkeillä luoda syöttösuuntia pallolliselle.

Jos etua seuraavassa linjassa ei ole tai sitä ei ole mahdollista peliteoilla muodostaa linjan ohittamisen jälkeen, joukkueen tulisi jatkaa pallon liikuttamista ja etsiä etu joltain toiselta kaistalta. Positional playta toteuttavan joukkueeen pelaajien tulisikin olla hyviä tulkitsemaan pelin virtaa – tekemään sitä, mitä peli kulloinkin kutsuu tekemään.

pallonliikekalinja2
Kuva 2: Vasemmalla joukkue etsii palloa liikuttamalla vapaan pelaajan ensimmäisestä linjasta. Oikealla toppari ohittaa vastustajan linjan ja yläpuolella olevat pelaajat luovat mahdollisuuksia syöttää.

 

Esimerkki 3: Kolmas pelaaja -periaate

Nykyjalkapallossa joukkueet kohtaavat avaamisvaiheessa tilanteita, joissa vastustajat pyrkivät ottamaan pallollisen pelaajan lähimmistä linjoista syöttösuuntia pois korkealla prässillä ja pelaajaorientoituneella puolustamisella.

Tällöin vapaata pelaajaa on vaikea löytää ensimmäisestä linjasta, ja seuraavassa linjassakin pelaajat on usein vartioitu. Kun pelaajat kohtaavat kyseisellä tavalla puolustavan vastustajan, joukkuetta voi auttaa Positional playn kolmas pelaaja -periaate.

Kolmas pelaaja -periaatetta toteutettaessa pallo pyritään pelaamaan jonkun pelaajan kautta vapaalle pelaajalle. Periaate vaatii paljon harjoittelua ja varsinkin nuorille pelaajille se voi olla aluksi vaikea ymmärtää, sillä siinä syöttö ei ole tarkoitettu aina pallon vastaanottajalle, vaan jollekkin toiselle, paremmassa asemassa olevalle pelaajalle. Periaate vaatii pelaajien väliseltä yhteistyöltä paljon, mutta toimiessaan se on lähes mahdoton puolustaa.

Perinteisesti kolmas pelaaja -konseptia on käytetty Suomessakin klassisena ”kärki vastaan ja tiputus” -mallina. Varsinkin avaamisvaiheessa syötöt viimeisessä linjassa operoivalle kärkipelaajalle jalkaan voivat olla turhan ennakoitavia vastustajalle pitkän syöttöetäisyyden vuoksi. Vaarana on, että vastustajan topparit ehtivät syötön aikana kärjen etupuolelle riistämään, ja pallon pitäminen joukkueella on vaikeaa.

Konseptia avaamisvaiheessa käytettäessä oleellista on kentän täyttäminen ja liikkeiden ajoitukset.

Korkeaa prässiä vastaan on järkevää tiputtaa yksi pelaaja linjaan ja topparit sijoittuvat leveämmälle, mutta jos tästä huolimatta ylivoimaa on mahdotonta muodostaa vastustajan puolustusmuotoa vastaan, joukkueen tulisi etsiä vaihtoehtoja ylemmästä linjasta. Esimerkiksi kymppipaikan pelaaja voi tulla tarjoamaan vaihtoehdon käyttää kolmas pelaaja -periaatetta. Tällöin joukkueen tulisi pystyä avaamaan syöttölinja, joten laitapelaajien kannattaa sijoittua leveyteen ja toisen keskikenttäpelaajan kannattaa sijoittua siten, että tämä on diagonaalikulmassa suhteessa kymppiin riittävän lähellä.

Kymppipaikan pelaajan tulisi liikkua tarjoamaan vaihtoehto juuri oikealla ajoituksella: jos kymppipaikan pelaaja on liikkunut tilaan liian ajoissa, puolustava vastustaja ehtii varmasti peittämään syöttölinjan.

Jos kolmas pelaaja -konseptia käytetään, pelaajien välissä linkkinä toimivalla pelaajalla täytyy olla vähintään yksi vapaa syöttövaihtoehto riittävän lähellä mielellään diagonaalikulmassa. Periaate vaatii pelaajilta seuraavan tukiliikkeen ennakointia, jotta vapaan pelaajan löytäminen on mahdollista.

thirdman
Kuva 3: Vasemmalla kymppipaikan pelaajan tulee viimeisestä linjasta vastaan ja tarjoaa mahdollisuuden toteuttaa kolmas pelaaja -konseptia. Oikealla keskikenttäpelaaja on liikkunut tueksi alapuolelle ja tälle pelataan kymppipaikan pelaajan kautta.

Eteneminen, kun on saavutettu etu

Edellä esitetyn perusteella voimme ajatella, että jalkapallossa yhtenä keinona päästä todennäköisille maalintekopaikoille on riittävän edun saavuttaminen kentän eri alueilla. Kun joukkueella on riittävä etu, sen on mahdollista edetä. Etu voi olla esimerkiksi pelaajan sijoittuminen positionaaliseen etuun kymppialueella tai numeraalinen ylivoima laitakaistalla.

Pelinopeus jalkapallossa on sitä, kuinka nopeasti joukkue pystyy koko yksitoistikkonsa voimin luomaan tilaa ja hyödyntämään sitä.

Suomalaisjoukkueilla on pelaamisessaan huomattavan usein kaksi näkyvää ongelmaa:

1. Joukkue pyrkii etenemään, vaikka etua ei ole.

2. Kun etu on saavutettu, sitä ei pystytä hyödyntämään tarpeeksi hyvin.

Varsinkin kohta 2 saa pelin näyttämään kuin se olisi hidastettu filmi. Edun hyödyntämisen ollessa heikkoa, vastustajan pelaajat ehtivät pallon alle ja joukkue joko menettää pallon tai palauttaa sen takaisin alempaan linjaan.

Jotta joukkueen on mahdollista hyödyntää etua ja edetä kentällä, etu täytyy siis ensiksi kuitenkin pystyä luomaan. Parhaimmat joukkueet pyrkivät muodostamaan edun kentälle kahdella tavalla: pallon liikuttamisen sekä pelaajien sijoittumisen ja liikkeiden avulla.

Esimerkki 1: Pallon liikuttaminen

Edun etsimisessä pallon liikuttamisella voi olla kaksi erilaista tarkoitusta. Joukkue voi joko liikuttaa pallon pelaajalle, joka on parhaassa asemassa tai pyrkiä liikuttamaan vastustajaa, jotta etu syntyy.

Jalkapallossa kentän voi jakaa poikittaissuunnassa viiteen eri kaistaan: laitakaistat, välikaistat ja keskikaista. Jokaisella näistä kaistoista pallollisella joukkueella ei voi tietenkään olla pelissä samanaikaisesti edullinen tilanne. Yleensä puolustava joukkue pyrkii tuomaan pelaajia kaistalle, jossa pallo sillä hetkellä on, joten etu löytyy yleensä joltain toiselta kaistalta.

Jotta parhaassa asemassa olevan pelaajan tai kaistan löytäminen palloa liikuttamalla on mahdollista, joukkueen täytyy ensin kollektiivisesti tunnistaa, millä kaistalla etu on ja muokata syöttövalintojaan sen mukaan. Lisäksi joukkueen pelaajien täytyy sijoittua siten, että pallon liikuttaminen on mahdollista: esimerkiksi pallon ollessa laitakaistalla, yhden keskikenttäpelaajista tulisi olla tukemassa sivulla samassa linjassa pallollisen kanssa. Tai jos joukkueella on pallo toisella välikaistalla, painottoman puolen välikaista tulisi olla täytetty.

Lisäksi joukkue voi pyrkiä muodostamaan määrällisen ylivoiman kaistalle, jonne pallo pyritään liikuttamaan. Pallon ollessa esimerkiksi vasemmalla laitakaistalla, ensimmäisen poikittaissyötön jälkeen oikea puolustaja voi nousta laitaa pitkin pelintekoalueelle ja muodostaa 2v1-tilanteen laitapelaajan kanssa. Tai vaihtoehtoisesti kymppipaikan pelaaja voi jäädä lähelle laitakaistaa pallon ollessa toisella puolella kenttää. Määrällisen ylivoiman avulla edun pitäisi olla niin suuri, että eteneminen on mahdollista, jos pallon liikuttaminen kaistalle onnistuu.

pallonliiketeneminen
Kuva 4: Vasemmalla joukkue liikuttaa palloa laitakaistalta keskikenttäpelaajan tuen avulla kaistalle, jossa on etu. Oikealla joukkue syöttää välikaistalta toiselle välikaistalle, jossa etu on suurempi.

Nuorille pelaajille pallon liikuttaminen kaistalle, jossa joukkueella on etu, on helpompi ymmärtää. Toinen pallon liikuttamisen tarkoitus voi olla vastustajan liikuttaminen ja houkuttelu.

Vastustajan houkuttelu voi tapahtua esimerkiksi keskikenttäpelaajien välisellä poikittaissyötöllä, jonka tarkoituksena on saada vastustaja irtoamaan kohti palloa ja tämän selustaan muodostuneeseen tilaan voidaan edetä syöttämällä. Kentän pystysuunnassa tapahtuvista houkuttelusyötöistä käytetään termiä in-out -syöttö. Tällöin yleensä ylemmästä pelaajasta yksi pelaaja tippuu linjan alapuolelle ja tällä käytetään palloa tarkoituksena irrottaa vastustajia nostamaan kohti palloa.

Lisäksi yksi käyttökelpoinen keino vastustajan houkutteluun on pallon liikuttaminen ensin lyhyillä syötöillä yhdellä kaistalla ja sen jälkeen pelin kääntäminen pidemmällä syötöllä toiselle puolelle kenttää. Lyhyiden syöttöjen tarkoituksena on houkutella vastustajia lähemmäs palloa, jolloin muut alueet voivat jäädä kontrolloimatta ja pallollisen joukkueen hyödynnettäväksi.

Esimerkki 2: Positionaalinen etu

Jalkapallo on esimerkiksi koripallon tapaan invaasiopeli, jolla tarkoitetaan sitä, että vastustajan kenttäpuolella on edettävä riittävästi maalintekoyrityksen todennäköisyyden kasvattamiseksi.

Yksi keinoista kentällä etenemiseen on luoda niin sanottuja positionaalisia etuja. Positionaalisella edulla tarkoitetaan tilannetta, jossa pallollisen joukkueen pelaajat ovat sijoittuneet tietyllä kentän osa-alueella paremmin kuin vastustajan pelaajat. Usein paremmin sijoittuminen tarkoittaa pelaajien sijoittumista vastustajan pelaajien (tai linjan) yläpuolelle.

Jotta positionaalisen edun luominen on mahdollista, voimme todeta, että osan pelaajista olisi hyvä sijoittua linjojen väleihin tai liikkua sinne etenemisvaiheessa. Etenemisvaiheessa pallo on yleensä pelintekoalueella, joten yksi vaihtoehto etenemisen mahdollistamiseksi on täyttää kymppialue siten, että joukkueella on siellä positionaalinen etu.

Pelaajat voivat liikkua kymppialueelle joko valmiiksi niin sanotusti ”uhkaamaan välejä” tai kymppialueelle voi liikkua vasta edeltävien syöttöjen aikana. Jos joukkue haluaa jättää kymppialueelle tilaa eikä halua pelaajia valmiiksi väleihin, se voi edetä väleihin esimerkiksi kolmas pelaaja -konseptin avulla.

positionaalinenetu
Kuva 5: Vasemmalla joukkue on täyttänyt kymppialueen valmiiksi ja kaksi pelaaja ”uhkaa välejä” pallon ollessa pelintekoalueella. Oikealla joukkue jättää kymppialueen aluksi tyhjäksi ja etenee sinne kolma pelaaja -konseptin avulla.

Esimerkki 3: Leveyden ylläpitäminen ja tilaa repivät syvyysjuoksut

Pallon liikuttamisen ja positionaalisen edun muodostamisen lisäksi, jalkapallossa etua etenemiselle voi pyrkiä luomaan myös venyttämällä kenttää poikittais- ja pystysuunnassa.

Paitsiosäännön takia (yleensä) vastustajan puolustuslinja määrittää tilan, joka pallollisella joukkueella on kentän syvyyssuunnassa käytettävissään. Pallollinen joukkue voi kuitenkin pyrkiä venyttämään kenttää syvyysjuoksuilla, jolloin esimerkiksi pallollisen pelaajan jalan ollessa etenemisvaiheessa auki, joukkue haluaa aina vähintään kaksi täysivauhtista aloitetta puolustuslinjan selustaan.

Joukkue voi hyödyntää näitä syvyysjuoksuja joko pelaamalla useamman linjan ohittavan syötön suoraan puolustuslinjan selustaan tai sijoittamalla kaksi kymppipaikan pelaajaa kymppialueelle väleihin, johon syötetään, jos puolustuslinja seuraa syvyysjuoksut ja jättää linjojen väliin tilaa.

Kentän leveyssuunnassa pallollinen joukkue voi venyttää vastustajan pelaajien välisiä etäisyyksiä ylläpitämällä pelissä leveyttä. Perussääntönä voidaan todeta, että jokaista vastustajan ohitettavaa linjaa vastaan tulisi jonkun pelaajista tarjota peliin leveys. Kun ollaan lähempänä vastustaja maalia, leveydessä olevat pelaajat voivat kuitenkin alkaa kaventamaan leveyttä ja liikkua kohti maalia.

Pallollisen joukkueen ylläpitäessä kentässä leveyttä vastustaja ei voi puolustaa kovin lähellä toisiaan, koska laidoille jäisi tällöin isoja tiloja, joita pallollinen joukkue voisi helposti hyödyntää. Näin ollen puolustava joukkue joutuu venyttämään etäisyyksiään ja väleihin voi jäädä tilaa, johon edetä.

Leveyttä tarjoava pelaaja voi vaihtua: jos esimerkiksi laitapelaaja liikkuu taskuun, jonkun muun pelaajan täytyy tarjota leveys. Yleensä tällöin laitapuolustaja nousee seuraavaan linjaan laitaa pitkin.

syvyysjuoksutleveys
Kuva 6: Vasemmalla pallollisen jalan ollessa auki pelintekoalueella, laitapelaaja ja hyökkääjä tekevät välittömästi aloitteen syvyyteen. Tila muodosuu joko heille itselleen tai välejä uhkaaville kympeille. Oikealla joukkue ylläpitää leveyttä.

Lopuksi

Emme aina ymmärrä, kuinka vaikeaa puolustaminen on, jos pallollinen joukkue pyrkii systemaattisesti yhteistyön avulla saamaan vastustajan puolustavat pelaajat vaikeisiin valintatilanteisiin. Irtoanko prässäämään, ja selustani jää tyhjäksi? Seuraanko liikkeen ja jätän pallolliselle tilaa edetä pallon kanssa?

Parhaimmat joukkueet ovat ymmärtäneet pelinopeuden modernin määritelmän: ne pyrkivät koko kentällisensä voimin luomaan tilaa ja käyttämään sitä mahdollisimman nopeasti. Jos jompikumpi noista elementeistä puuttuu, emme voi puhua laadukkaasta jalkapallosta.

Aleksi Piirainen (@ApiPiirainen)