Vieraskynä: Vastine kirjoitukseen ”Manifesti jalkapallotaidon puolesta”

Aleksi Piirainen ja Jussi-Pekka Savolainen kirjoittivat Suunnanmuutos -jalkapalloblogissa 13.8.2019 kirjoituksen ”Manifesti jalkapallotaidon puolesta”. Kirjoituksessa on ansiokkaasti määritelty jalkapallotaitoa tietystä näkökulmasta. Samaan aikaan kirjoituksessa on sekoitettu osittain käsitteitä, joiden ymmärtäminen on oleellista taidon ymmärtämiseksi. Koska kirjoituksessa pyritään avaamaan jalkapallossa tarvittavia jalkapallotaitoja, keskityn tässä avaamaan motoristen taitojen ja niiden oppimisen kannalta oleellisia periaatteita ja niiden vaikutusta jalkapallotaidon käsitteeseen.

Keskustelussa taidosta tehdään usein eroa perusliikkumistaitojen ja peruspelitaitojen välille. Perusliikkumistaitoihin lukeutuvat liikkumis-, välineenkäsittely- ja tasapainotaidot. Tähän kuuluu siis käytännössä myös kyky käsitellä palloa pelikontekstin ulkopuolella. Peruspelitaitoihin kuuluu ymmärrys pelin perusperiaatteista ja kyky toteuttaa niitä. Näiden kahden osa-alueen väliin on turha pyrkiä rakentamaan kuilua. Ne täydentävät toisiaan ja näin ollen toisen osa-alueen kehittäminen vaikuttaa myös toisen osa-alueen hallintaan (Smith 2016).

 

Mikä on motorinen taito?

Motoriselle taidolle on useita määritelmiä. Käytän tässä Magillin (2011) määritelmää:

”Motorinen taito on taito, joka vaatii vapaaehtoista kehon ja/tai raajojen liikettä tavoitteen saavuttamiseksi.”

Koska jalkapallossa on kyse erilaisten liikkeiden suorittamisesta, voidaan jalkapallossa tapahtuvat suoritukset määritellä motoristen taitojen toteuttamiseksi.

Constraints-Led Approach -mallissa, jota myös Piirainen ja Savolainen avasivat havainnointi-toiminta-syklin osalta, taito nähdään suorituksena, joka tapahtuu aina tietyssä viitekehyksessä. Yksilö, ympäristö ja tehtävä luovat oleelliset rajoitteet suorittamiselle. Rajoitteiden perusteella pelaajat toteuttavat havainnointi-toiminta -sykliä. Koska yksilön ominaisuudet ovat yksi oleellinen osa rajoitteita, on erittäin kyseenalaista olla puhumatta myös yksilötaidoista, vaikka jalkapallotaito voi ilmetä vain vuorovaikutuksessa muiden pelaajien kanssa. Pelaaja, joka ei kykene potkaisemaan 50 metrin syöttöä, ei tule valitsemaan tätä suoritusta, vaikka se olisi pelaamisen kannalta tehokkain valinta. Pelaajan henkilökohtainen motorinen kapasiteetti toimii siis rajoitteena optimaaliselle pelaamiselle.

CLA_kuvio
Kuvio 1: Constraints-Led-Approach Davidsin, Buttonin & Bennetin (2008) mukaan. Otettu Timo Jaakkolan luentosarjasta (2018): Liikuntataitojen oppiminen ja taitovalmennus.

 

Miten motorista taitoa opitaan?

Jotta voimme ymmärtää, mitä motorisen taidon oppiminen on, meidän on ensin määriteltävä se. Käännyn Schmidtin & Leen (2005) puoleen, joiden mukaan motorisen taidon oppiminen on:

Harjoittelun tai kokemuksen aikaansaama kehon sisäinen tapahtumasarja, joka johtaa pysyviin muutoksiin potentiaalissa tuottaa liikkeitä”

Taidon oppimiseen on monia erilaisia strategioita. Kantavana ajatuksena käytän Schöllhornin (2004) ehdottamaa mallia, jossa pyritään löytämään oppimisen kannalta optimaalinen häiriö suoritukseen. Häiriöllä tarkoitetaan tässä yhteydessä joko ympäristön tai tehtävän muutoksia suoritusten välillä.

Schöllhornin kantavia ajatuksia oli se, että mitä korkeammalla tasolla osaaminen on, sitä enemmän suoritukseen tulisi tuottaa häiriötekijöitä. Häiriötekijöitä ja näin ollen suorittamisen haastetta muokkaamalla valmentaja voi optimoida oppimisympäristöä pelaajilleen sopivaksi. Tämä voi oppimisstrategian mukaan tapahtua luomalla haasteellisempi pelikonteksti tai pelikontekstin ulkopuolisia haasteita.

Oppimisstrategioiden kirjo on laaja. Yksinkertaisimmillaan harjoittelu on yksinkertaista toistoharjoittelua ilman lisävaihtelua. Vaikeimpana harjoitusmuotona voidaan pitää differentiaalioppimista, jossa tuodaan normaalin kontekstin muuttujien lisäksi myös pelin/suorituksen ulkopuolisia muuttujia. Molempiin ääripäihin ja niiden väliin sijoittuvilla harjoitteilla voidaan saada aikaan tuloksia.

Usein keskustelussa tulee esille jonkinasteinen vastakkainasettelu harjoittelun spesifiyden ja vaihtelun välillä. Nämä eivät kuitenkaan ole toisiaan poissulkevia. Spesifillä harjoittelulla ja yksinkertaistetulla harjoitteella voidaan kehittää haluttua taitoa.  Kuitenkin on myös todettu, että tuottamalla ylimääräisiä, jopa pelin ulkopuolisia haasteita harjoitteeseen, voidaan kehittää pelaajia. Esimerkiksi Coutinho ym. (2018) kehittivät differentiaalioppimis-strategialla juniorihyökkääjien liikkumista ja kykyä tuottaa onnistuneita pelitekoja.

Gréghaine ym. (1997) totesivat, että suorituksen onnistumisen arvioinnissa on oleellista, miten joukkueet ja pelaajat selviävät pelin erilaisista tilanteista. Pelin aikana tulee useita organisoituja tilanteita. Pelin kompleksi luonne kuitenkin tuottaa myös useita kaoottisia tilanteita. Pelaajan pelitaidot määrittyvät sen mukaan, miten hän selviää näistä molemmista. Harjoittelussa tulisi siis olla myös kaoottista vaihtelua (esim. pelaajamäärän satunnainen vaihtelua), koska tämä kuuluu pelin luonteeseen.

Näin ollen ei voida sanoa, että jalkapallotaito kehittyy vain yksinkertaistetussa tai normaalissa pelikontekstissa. Tämä ei tarkoita, etteikö harjoittelussa tulisi harjoitella myös pelikontekstissa. On ymmärrettävä, että harjoittelun seurauksena tapahtuu spesifin kehittymisen lisäksi myös siirtovaikutusta tehtävästä toiseen. On viitteitä siitä, että kehossa on motorisia (liike)ohjelmia, jotka ovat siirrettävissä ympäristöstä toiseen.

Siirtovaikutusta on kolmea päätyyppiä:

  • Positiivinen siirtovaikutus: Aikaisemmin opittu asia siirtyy uuteen taitoon helpottaen oppimista.
  • Negatiivinen siirtovaikutus: Aikaisemmin opittu asia siirtyy uuteen taitoon vaikeuttaen oppimista.
  • Bilateraalinen siirtovaikutus: Opittu taito siirtyy raajasta toiseen.

 

Siirtovaikutus ei anna perustetta mille tahansa harjoittelulle, mutta sen olemassaolo mahdollistaa valmentajalle monen erilaisen harjoitteen ja oppimisstrategian käyttämisen harjoittelussa. Tärkeää on kuitenkin siirtovaikutuksenkin osalta säilyttää ns. representatiivisuus eli yhteys opetettavaan asiaan. Lopputulos ja harjoittelun siirtovaikutus pelaamiseen määrittää harjoittelun onnistumisen – ei se, miltä harjoitus näyttää.

 

Mitä sitten on jalkapallotaito ja miten sitä opitaan?

Jalkapallotaitojen määritelmä oli Piiraisen ja Savolaisen tekstissä avattu ansiokkaasti seuraavasti:

Taitava pelaaja tekee jalkapallotekoja pelitilanteen vaatimalla tavalla.”

Jotta määritelmä ottaisi huomioon myös siitä puuttuvan yksilötaidon elementin, ehdotan määritelmän muuttamista seuraavaan muotoon:

Kyky valita ja toteuttaa pelitehokkaita jalkapallotekoja pelitilanteen vaatimalla tavalla”.

Ymmärrys pelitilanteen ratkaisusta ei ole mitään ilman toteutusta, ja laadukas toteutus ilman pelitilanteen ymmärrystä ei myöskään ole mitään.

Ilmiönä siirtovaikutus antaa valmennuksellisesti paljon uusia mahdollisuuksia. Koska siirtovaikutus on olemassa, on kyseenalaista todeta, että kilpailutilanteita vastaavat tilanteet ovat automaattisesti tie jalkapallotaidon oppimiseen. Itse perustan kaiken harjoittelun superkompensaatio -periaatteeseen. Kun järjestelmää kuormitetaan riittävästi, se tulee kehittymään, jotta se selviää tulevaisuudessa tästä kuormituksesta.

Peli on monelle pelaajalle suuri haaste, mutta kaikkien osalta se ei ole riittävä kuormittamaan jatkuvasti kaikkia tarvittavia järjestelmiä. Tämän ratkaisemiseksi voi kehittää harjoitteita, jotka kuormittavat eri järjestelmiä erityisen paljon.

Esimerkiksi yksinkertaisessa 3v1 -pelissä hyökkäävien pelaajien tulee havainnoida puolustajan sijaintia ja omien pelaajiensa tukiliikkeitä. Pelaajat tekevät siis jatkuvasti jalkapallotekoja. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että pelaajien havainnointikyky ja jalkapallotekojen toteutuskyky ovat automaattisesti osaamisen äärirajoilla. Mikäli harjoite ei kuormita pelaajilla näitä järjestelmiä, ne eivät todennäköisesti kehity, ellei pelaaja itse tai valmentaja pyri tuomaan tekemiseen haastetta esim. rajoittamalla käytettävissä olevia tekniikoita.

Jalkapallo on kompleksia. Tämä itsessään ei ratkaise mitään, mutta sen tulisi vaikuttaa ymmärrykseemme jalkapallosta. Kompleksissa järjestelmässä eri osat ovat vuorovaikutuksessa toistensa kanssa ennalta määräämättömillä tavoilla. Tämä tarkoittaa, että yksittäisen osajärjestelmän muutos vaikuttaa muihin osajärjestelmiin ja niiden suhteisin.

Näin ollen yksilön suorituskykyrajoitteet vaikuttavat oleellisesti pelin dynamiikkaan. Siirtovaikutuksen ansiosta oikein harjoiteltuina näitä suorituskykyjä voidaan pelin ulkopuolisesta harjoittelusta tuoda onnistuneesti pelitilanteisiin. Se, miten hyvin tämä siirto onnistuu, määrittää harjoittelun onnistumisen.

Jalkapallotaito voi ilmetä vain vuorovaikutuksessa muiden pelaajien kanssa pelin sisällä. On kuitenkin muistettava, että sitä voi oppia myös yksin ja pelin ulkopuolella.

 

Jussi Laitinen (@JussiLaitinen)

Kirjoittaja on liikuntatieteiden opiskelija ja juniorivalmentaja. Laitinen on kirjoittanut kandidaatin tutkielmansa differentiaalioppimisesta jalkapallossa. Tällä hetkellä kirjoittaja toimii valmentajana JJK:n 2005-syntyneiden joukkueessa, naisten maajoukkueen videoanalyytikkona ja Kampuksen Dynamossa fysiikkavalmennuksen asiantuntijana.

 ***

LÄHTEET

Coutinho, D., Santos, S., Gonçalves, B., Travassos, B., Wong, D. P., Schöllhorn, W. & Sampaio J. 2018. The effects of an enrichment training program for youth football attackers. Plos One. 13 (6).

Davids, K., Button, C. & Bennett, S. 2008. Dynamics of Skill Acquisition: A Constraints-Led Approach. 1. Painos. Champaign, IL: Human Kinetics.

Gréghaine, J-F., Bouthier, D. & David B. 1997. Dynamic-system analysis of opponent relationships in collective actions in soccer. Journal of Sport Scihences. 15 (2). 137‒149

Jaakkola, T. 2018. Luentosarja: Liikuntataitojen oppiminen ja taitovalmennus. Jyväskylä.

Magill, R. A. 2011.  Motor learning and control: Concepts and applications. 9. Painos. New York: McGraw-Hill.

Santos, S., Memmert, D., Sampaio, J. & Leite, N. 2016. The spawns of creative behaviour in team sports: A creativity developmental framework. Frontiers in Psychology. 7. 1282. doi: 10.3389/fpsyg.2016.01282.

Schmidt, R. A. & Lee T. D. 2005. Motor Control and Learning: A Behavioral Emphasis. 4. Painos. Champaign, IL: Human Kinetics.

Schöllhorn, W. I., Beckmann, H., Michelbrink, M., Sechelmann, M., Trockell, M. & Davids K. 2006. Does noise provide a basis for the unification of motor learning theories. International Journal of Sport Psychology. 37. 1‒21.

Smith, W. 2016. Fundamental movement skills and fundamental games skills are complementary pairs and should be taught in complementary ways at all stages of skill development. Sport, Education and Society. 21 (3). 431‒442.

 

”Joku herkempi olisi tehnyt rikosilmoituksen kunnianloukkauksesta” – Omin sanoin Juha Valla

Omin sanoin -juttusarjassa suomalaiset juniorivalmentajat ja muut jalkapallotoimijat kertovat ajatuksiaan jalkapallosta sekä työstään lajin parissa. Juttusarjan neljäs osa kertoo Juha Vallasta.

Helsinkiläinen Valla, 57, on toiminut juniorijalkapallon parissa yli 30 vuotta. Kokenut juniorivalmentaja on työskennellyt valmennuspäällikkönä sekä HJK:ssa että Käpylän Pallossa. Viimeisen vuoden ajan Valla on ollut HJK:n U9-U12 -ikäluokkien valmennuspäällikkö akatemia- ja haastejoukkueissa. Aikaisemmin hän on ollut mukana myös Palloliiton lasten valmennuksen kehitystyöryhmissä.

Kiihkeimpinä Kaikki Pelaa -vuosina Valla kuului harvoihin kilpajalkapallon puolustajiin. Pitkän linjan valmentaja on tullut aina tunnetuksi räväköistä kannanotoistaan. Tässä haastattelussa Juha Valla kertoo, mitä kaikkea hän on todistanut suomalaisessa juniorijalkapallossa viimeisten vuosikymmenten aikana.

***

Ensiaskeleet Klubissa – ”Se oli rakkautta ensisilmäyksellä”

”Kasvoin Helsingin Laajasalossa. Faijani oli todella kova urheilufani, mutta hän ei tiennyt jalkapallosta mitään. Kaupunginosassa oli siihen aikaan kaksi seuraa: HJK ja Laajasalon Työväen Reippailijat. Kun kerroin faijalleni, joka oli porvarihenkinen, että haluaisin aloittaa jalkapallon ja mennä Reippailijoihin, hän sanoi suoraan: ”Et mene!”

Aloitin HJK:n kaupunginosajoukkueessa 6-vuotiaana. Se oli rakkautta ensisilmäyksellä. Innostuin pallosta ja sen kanssa leikkimisestä. Kasvoin pihapeleissä, monessa leikissä oli pallo mukana.

HJK ei ollut siihen aikaan Suomen ykkösseura. Kaupunginosatoiminta oli vasta kasvamassa. Pelasimme HJK:ssa kaupunginosasarjaa muiden kaupunginosien HJK-joukkueita vastaan. Muiden seurojen joukkueita vastaan emme pelanneet koskaan. Halusin päästä HJK:n edareihin pelaamaan.

Kysyin äidiltäni usein, että missä ne HJK:n tarkkailijat oikein ovat ja odotin hyväksymiskirjettä. Olin 11- tai 12-vuotias, kun sitten pääsin Klubin edustusjoukkueeseen. Äitini kertoi myöhemmin, että kirjeiden lähettäminen ei kuulunut prosessiin, mutta koska olin niin paljon odottanut sellaista, hän pyysi HJK:n edustajaa lähettämään vielä vahvistuskirjeen.

Puberteetti alkoi kohdallani todella myöhään ja olin hyvin pienikokoinen. Olin C-junioreihin asti ’ihan ok’ pelaaja. Hinkkasin sinnikkäästi teknisiä toistoja. Kaksi vuotta nuorempi pikkubroidini Eki (Erkki) pelasi usein minun ikäisteni peleissä. En voinut lapsena sietää sitä. Voin kertoa, että olen ”sukittanut” pelitilanteissa Ekiä aika monta kertaa. Hän oli parempi pelaaja kuin minä ja nousi aikuisena maajoukkueeseen asti. Olin aina ylpeä Ekin pelaamisesta, sillä hän oli ”yleisöystävällinen” pelaaja, taitava ja viihdyttävä.

HJK:n myöhempi menestystarina alkoi juuri 1960-luvulla syntyneistä pelaajista. Monesta on tullut myöhemmin valmentaja. Esimerkiksi Markku Kanerva, Jari Europaeus, Pasi Rautiainen, Sixten Boström ja Pasi Rasimus pelasivat samoihin aikoihin Klubin junioreissa.

Muistan, kuinka Taliin tuli 1970-luvulla kuplahalli. Alustana oli kuoppainen hiekka ja kentän pituus oli hädin tuskin 60 metriä. Ahtaassa hallissa harjoittelivat peräkkäin HJK:n miehet ja juniorit. Nykyään tuntuu suorastaan käsittämättömältä, että esimerkiksi miesten joukkue harjoitteli sellaisissa olosuhteissa. Silloin ajattelin, että nyt kyllä voitamme maailmanmestaruuden, kun olosuhteet on saatu kuntoon.”

 

Pelaajauran huippuhetki Huopalahden Hurjissa

”Huomasin aika nopeasti, että minusta ei voi tulla hyvää futaria. Pelasin parikymppisenä vielä yhden kauden Huopalahden Hurjissa Kakkosta. Pyrin samoihin aikoihin opiskelemaan Helsingin yliopiston valtiotieteelliseen tiedekuntaan, mutta en päässyt vielä ensimmäisellä yrityksellä sisään.

Sen ajan Kakkonen oli aika hurjaa touhua. Pahat kielet kertoivat, että pelien lopputuloksista sovittiin Bolliksen pukukopeissa. Jotkut puhuivat, että syksyn sarjapisteet olivat usein myynnissä parin kaljakorin korvauksella. Pidin itseäni taitavana pelaajana, mutta haaveiden ja realiteetin ero oli valtava. Tein yhden maalin Kakkosessa. Se oli pelaajaurani huippuhetki.

Aloitin pian valmentamisen HJK:ssa. Vuosi oli 1982. Joukkueena oli HJK:n 10-vuotiaiden edustusjoukkue, joka oli perustettu syksyllä 1981. Pääsin samoihin aikoihin myös ”valtsikaan” opiskelemaan. Yksi pelaajista, jota valmensin Klubin junnuissa, oli Erkka V. Lehtola. Hänestä on tullut myöhemmin yksi parhaista ystävistäni.

Olin HJK:ssa vastuuvalmentajana ja apuvalmentajana eri ikäluokissa. Valmensin lähes kaikenikäisiä pelaajia. Pidin kerran treenit jopa omana hääpäivänäni. Vedin harjoitukset aamulla ja lähdin sen jälkeen valmistautumaan juhliin. Olen saanut tästä ”kredittiä” myöhemmin.

En valmentanut ammatikseni, vaan opiskelin yliopistolla. Luin aluksi viestintää, mutta vaihdoin nopeasti poliittiseen historiaan. Valmistuin valtiotieteen maisteriksi vuonna 1990. Valmistumisen jälkeen laadin tekstejä freelancer-toimittajana ja työskentelin muun muassa Urheilumuseossa. Suunnittelin myös tohtoriopintoja, mutta väitöskirja ei lopulta valmistunut koskaan. 1990-luvun puolenvälin aikoihin olin HJK:ssa myös valmennuspäällikkönä.

Minulla tuli kolmekymppisenä paha futisburnout. Silloin oli paukut vähissä. Olin valmentanut 10 vuotta ja pitänyt vain pieniä breikkejä. Olen aina ollut on-off -tyyppi. Ajattelin silloin, että voisin jättää jalkapallon kokonaan – ja jätinkin, mutta vain väliaikaisesti. Kävin todella vähän katsomassa pelejä. Olin lähes viisi vuotta pois jalkapallosta. Kirjoitin joskus Futis-Sanomiin, mutta siinä kaikki.”

 

Paluu valmentajaksi – NappulaKlubi syntyy 

”Päädyin takaisin jalkapallon pariin varsin tyypillisellä tavalla. Oma poikani kävi muutaman kerran HJK:n kesäleiritapahtumissa. Petteri Jaatinen toimi silloin Klubin kaupunginosien valmennuspäällikkönä. Hän onnistui jotenkin houkuttelemaan minut takaisin valmennuksen pariin.

En ollut aluksi innoissani, mutta ajattelin, että ”why not”. Tarkoitukseni oli vain jeesata vähän. Huomasin kuitenkin pian, kuinka paljon tykkään jalkapallosta. Aloitin HJK/Munkkiniemen 1996-syntyneiden valmentajana.

Valmensin Munkassa pari vuotta, kunnes siirryin 1996-syntyneiden edarijoukkueeseen, joka oli juuri perustettu. Erkka tuli kakkosvalmentajaksi. Jossain vaiheessa vaihdoimme rooleja päittäin.

Vuosi taisi olla 2006, kun perustimme NappulaKlubin pienemmän pään tavoitteellisille HJK-juniorijoukkueille. Aikaisemmin juniorijoukkueet olivat toimineet hyvin erillään toisistaan. Erkka oli hankkeen primus motor. Hän oli aluksi puolipäiväinen valmennuspäällikkö, mutta rooli muuttui pian täysipäiväiseksi.

NappulaKlubissa oli osittain kyse brändäämisestä, sillä Erkka on aina ollut hyvä tarinankertoja. Mutta ennen kaikkea halusimme yhtenäistää toimintatapoja, luoda visioita sekä vahvistaa seurayhteisöllisyyttä. Joku sanoi rumasti, että kyse oli liukuhihnatoiminnasta, mutta halusimme oikeasti vahvistaa seuran yhtenäisyyttä.

Teimme pitkiä päiviä todella pienellä korvauksella. Usein saatoimme vetää kolmen ikäluokan treenit putkeen. Saimme todella vahvan rutiinin lasten valmentamiseen. En valmentanut ammatikseni, mutta tein jalkapallon parissa hommia usein viisi tuntia päivässä. Muun ajan toimin freelancer-toimittajana.

Olen aina kokenut tuskaa suomalaisen jalkapallon menestymättömyydestä. Olen halunnut tehdä asioita eri tavalla. Siitä NappulaKlubissakin oli kyse. Yrityksestä homma ei jäänyt kiinni.”

 

”Tosi hyvä, että tulee näitä linjauksia. Tietää ainakin, miten ei pidä toimia.”

”Ajauduin pian mukaan Kaikki Pelaa -sotaan. NappulaKlubi oli osittain syntynyt vastavetona Kaikki Pelaa -ohjelman linjauksiin. Pelejä sai pelata todella vähän vuodessa ja tasojoukkueet tuli perustaa vasta 14-vuotiaissa. Saatoin itse kysyä, että milloin harjoituksiin tulee 200 tatsin takuu. Toiminta oli niin löperöä silloin.

Jos kaikki suomalaiset seurat olisivat noudattaneet ohjelman linjauksia, kilpafutis olisi kuollut Suomessa.

En ole erityisen kunnianhimoinen ihminen, mutta ajattelin, että jos jotakin tehdään, se pitää tehdä mahdollisimman hyvin. Minua ärsytti Kaikki Pelaa -ohjelmassa painotettu puolivillainen vasurilla tekeminen. Puolittaista puuhastelua pidettiin silloin – ja ehkä nykyäänkin – jotenkin moraalisesti ylevämpänä.

Erkka sai pahimman ”shitin” päälleen. Muistan, kuinka meitä haukuttiin ”henkisiksi pedofiileiksi”. Joissakin puheenvuoroissa annettiin ymmärtää, että kilpailusuuntautunut toimintamme oli lähellä Hitler-Jugendin toimintaa. Se oli ala-arvoista. Joku herkempi olisi tehnyt rikosilmoituksen kunnianloukkauksesta.

Nuoren Suomen piti luoda pohja huippu-urheilulle, mutta tämä ulottuvuus unohtui täysin. Pehmeät linjaukset upposivat otolliseen maaperään. Pertti Alajan asema Palloliitossa oli ylivertainen. Hän oli fiksu ja osasi esiintyä eri näyttämöillä. Kaikki Pelaa oli hänen lapsensa.

Palloliiton asema suomalaisessa jalkapallossa on todella vahva. Seurat puolestaan ovat heikkoja. En usko, että maailmassa on kovin montaa Palloliiton kaltaista urheilun keskusjärjestöä tai liittoa, joka on paljon vahvempi kuin seurat. Tämä luo korruptoituneille toimintamalleille otollisen ilmapiirin. Siihen aikaan Palloliitossa ei viety juuri mitään asioita maaliin, mutta Kaikki Pelaa -ohjelma sitten saatettiin loppuun asti.

Muistan, kuinka halusimme laskea HJK Cupissa sijoitukset myös alle 10-vuotiaiden sarjassa ja jakaa palkinnot parhaille joukkueille. Siihen aikaan tällaiseen toimintaan piti hakea liiton suostumus. Emme tietystikään hakeneet mitään lupaa. Pian Erkka sai uhkauksen toimitsijakiellosta.

Kaikki Pelaa -aikoihin Käpylän Pallo teki suuren muutoksen. Broidini Eki, Repe Linna ja muutamat muut KäPassa toimineet valmentajat keksivät sloganin: Kaikki pelaa – omalla tasollaan. Se oli hyvä kuitti – ja samaan aikaan kritiikki – liitolle. Useat muut seurat noudattivat sokeasti Palloliiton suosituksia.

Muistan, kuinka KäPassa valmennuspäällikkönä toiminut Eki sanoi kerran: ”Tosi hyvä, että tulee näitä linjauksia. Tietää ainakin, miten ei pidä toimia.” Palloliitto laittoi usean vuoden ajan kapuloita kilpajalkapallon rattaisiin. Meitä kutsuttiin liiton piirissä maanalaiseksi armeijaksi.

Kerran oli viikko, kun Urheilulehdessä ilmestyi ensin minun kritiikkini Kaikki Pelaa -ohjelmalle, ja sitten Veikkaajassa Ekin haastattelu samasta aiheesta. Ekin vanha pelikaveri ja Pertti Alajan hyvä ystävä Jallu Rantanen valmensi tuohon aikaan KäPassa. Hän sanoi Ekille, että ”ei näitä lehtiä pysty enää lukemaan, kun auotte koko ajan päätänne.”

Helsingin piirin Futis-Sanomat -lehti oli meille tärkeä foorumi. Erkka ja hänen faijansa Markku A. Lehtola toimittivat julkaisua. Meillä oli todella kriittinen lähestymistapa. Uskalsimme puhua asioista reippaasti. Suurin osa jalkapalloihmisistä oli hiljaa. Pelon ilmapiiri oli voimakas. Futis-Sanomat oli meidän sosiaalinen mediamme ­– media, jota olimme myös valmiita käyttämään. Annoimme kuitenkin aina viimeisen sanan niille, jotka halusivat ruoskia meitä.”

Juha Valla töölöläisessä kahvilassa elokuussa 2019. Kuva: Erkko Meri.
Juha Valla töölöläisessä kahvilassa elokuussa 2019. Kuva: Erkko Meri.

 

Havaintoja seuroista ja ilmapiiristä – ”Lapsia ei ole todellakaan poltettu loppuun”

”Vieroksun jalkapalloyhteiskunta -keskustelua. Meidän pitäisi olla sinut sen kanssa, että emme ole vielä niin hyviä. En ymmärrä yhtään jääkiekon tai muiden lajien väheksyntää. Vaikka tykkään jalkapallosta, en ajattele, että se on parempi laji kuin joku muu.

Vain pieni piiri Suomessa ymmärtää, kuinka kovaa kilpailua jalkapallo on. Urheilu on turvallinen paikka testata itseään, ottaa tytöstä tai pojasta mittaa. Koska Palloliiton asema on edelleen niin vahva, toivoisin liiton ottavan tässä asiassa unilukkarin roolin.

Olemme vasta vähitellen ymmärtäneet, kuinka olennainen instanssi seura on. Jos meillä ei ole riittävästi laadukkaita seuroja, voimme unohtaa kaiken.

Parantuneet olosuhteet mahdollistavat yhteisöllisyyden. Usealla seuralla on jo oma harjoituskeskus. Pelien taso ei ole kuitenkaan noussut samassa suhteessa kuin esimerkiksi päätoimisten valmentajien määrä. Onneksi meillä on joitakin yksittäisiä esimerkkejä seuroista, jotka ovat skarpanneet myös pelaajakehitystään.

Esimerkiksi Vantaan Jalkapalloseura oli aikanaan Kaikki Pelaa -järjestelmän mallioppilas. Seura on kuitenkin muuttanut selkeästi toimintaansa. Tämä olisi ihan oman jutun arvoinen asia. Nyt esimeriksi VJS:n 2005-syntyneet olivat finaalissa liiton lopputurnauksessa. Edes Suomessa yksikään joukkue ei ole sattumalta finaalissa. Toinen esimerkki on Ilves. Myös KäPan nousu haudan partaalta yhdeksi Suomen johtavista seuroista on merkittävä. Näitä esimerkkejä pitäisi kuitenkin olla paljon enemmän.

Henkilö, joka väittää näiden seurojen tai esimerkiksi HJK:n menestyksen syyksi värväämistä, puhuu ihan hölynpölyä. Kun tein Valmentajan Erikoisammattitutkintoa Eerikkilässä, kävin muun muassa kaikki KäPan maajoukkuepelaajat läpi. Pelaajilla oli junnuedustusvuosia yhteensä vajaa 300, joista pelaajat olivat olleet KäPassa yli 250 vuotta. Valtaosa pelaajista oli siis ollut seurassa jo pienestä pitäen.

Ilmapiiri juniorijalkapallossa ei ole enää niin ahdistunut kuin aikaisemmin. Pelaajilla on vähemmän vääränlaista herranpelkoa. Teemme kuitenkin pienistä asioista isoja ongelmia. Esimerkiksi erilaiset Kannusta mua -jutut menevät överiksi, koska ne tarttuvat jälkijättöisesti asioihin, jotka eivät ole ongelmia. Mietin usein kaikkien Ilmianna futisäiti -kampanjoiden keskellä, että missä sitä futissisältöä oikein on. Ilmapiiri ei ole negatiivinen, se on lattea.

Kun Sami Hyypiä Akatemiassa on tehty psykologisia testejä, suomalaisten pelaajien tavoite- ja kilpaorientaation suhde on ollut vino. Tanskalaisilla ja hollantilaisilla pelaajilla molemmat ovat korkealla. Välillä olen kuullut, että Mikko Salasuo ja kumppanit ovat perustelleet matalaa kilpaorientaatiota sillä, että olemme vetäneet kilpailun överiksi. Nämä puheet ovat minulle ihan mysteeri. Väitän, että asia on täysin päinvastoin. Lapsia ei ole todellakaan poltettu loppuun. Ylläpidämme ihan liikaa epämääräisiä myyttejä, jotka sitten uppoavat ihmisiin.

Kilpaurheilussa ei voi saada hyviä kokemuksia ilman, että kokee välillä huonoja asioita. Urheilussa pitää olla kontrastia. Tässä asiassa olemme todella kuutamolla. Niille, jotka väittävät suomalaista juniorijalkapalloa liian kilpailulliseksi, suosittelen puolen vuoden kenttätutkimusta esimerkiksi saksalaisen HSV:n junioriakatemiassa. Siellä kilpailu on joka tasolla ja jokaisessa ikäluokassa tylympää. Mutta toiminta on läpinäkyvää: 95 % vanhemmista ja lapsista tietää, mihin he ovat tulleet ja mistä hommassa on kyse.”

 

Kilpailijaseuran riveihin – ”En jaksanut käyttää aikaani riitelyyn”

”Olin 2010-luvun alussa valmennustehtävien lisäksi HJK ry:n hallituksen jäsen. Se oli silloin todella riitaista aikaa. Riitoja oli joka suuntaan: akatemiapuolen ja kaupunginosatoimijoiden välillä oli erimielisyyksiä, minkä lisäksi ry:llä oli kiistaa liigaosakeyhtiön kanssa.

Olin viisikymppinen ja ajattelin, että en jaksa käyttää aikaani riitelyyn. Käpylän Pallon silloinen puheenjohtaja Jukka Korkka oli pyytänyt minua muutaman kerran valmentajaksi KäPaan. Broidini Eki ei ollut kysynyt koskaan. Ajattelin, että ”nyt tai ei koskaan”.

Olin ollut aikaisemmin koko ikäni Klubissa. Siirryin vuonna 2013 Käpylään todella matalalla profiililla. Olin aluksi nuoren Teemu Tavikaisen kakkosvalmentajana 2000-syntyneiden joukkueessa. Pidin valmentamisesta Teemun kanssa todella paljon. Olimme sopivalla tavalla erilaisia. Luulen, että Teemu suhtautui minuun aluksi epäillen, mutta yhteistyömme toimi.

Viimeisin joukkue, jota olen valmentanut, oli KäPan 2001-syntyneet. Voitimme vuonna 2016 Kai Pahlman -turnauksen finaalissa Klubin, jota Teemu oli siirtynyt valmentamaan. Vuodesta 2017 eteenpäin olen toiminut pelkästään valmennuspäällikön tehtävissä, ensin KäPassa urheilutoimenjohtajana ja nyt HJK:ssa.

Tykkäsin KäPasta todella paljon. Pääsin katettuun pöytään, kuten aikanaan NappulaKlubissa, jossa Erkka oli tehnyt ison työn. KäPa olisi monelle suomalaiselle seuralle parempi esimerkki – benchmark – kuin HJK, sillä sen resurssit ovat niin pienet. Pieni juna voi puksuttaa valtavalla innolla ja halulla. Todella iso muutos struktuurissa voi viedä asioita uudelle tasolle.

Olemme mielestäni menneet liiaksi pelaajakehityslöpinään ilman, että puhumme tuloksista. ”The test of the pudding is in the eating.”

Myös pelaajissa näkee itsekeskeisyyden kulttuuria. Pelaajan hyvyys on siinä, että hän tekee itsensä hyödylliseksi joukkueelle. Nykyään useiden pelaajien pää on pilvissä ja he selittelevät, että ”koutsi ei ole kovin hyvä”, ”vika on muissa pelaajissa” ja niin edelleen. Vaikka pelaaja itse olisi pelannut päin p*rsettä. Tämä on turmiollista.

Kilpafutistalkoissa on edelleen liian vähän seuroja. Parhaissa seuroissa taso on vähän parantunut, mutta tarvitsemme kinkereihin enemmän osallistujia. Kysymys kuuluu: Huvittaako seuroja?

Suomessa selitellään liikaa. Myös pohjoismaisista sosiaalidemokraattisista puolionneloista voi tulla särmikkäitä pelaajia. Tämän näkee ihan vain katsomalla tanskalaisia junioripelaajia. Olimme voittaneet KäPan kanssa vuonna 2016 Suomen mestaruuden päästämättä maaliakaan, mutta Tanskan turnauksessa pelasimme tasaväkisesti maan 15. parasta juniorijoukkuetta vastaan. Suomessa nämä pelit ovat helposti 10-0.

Palloliiton pitäisi vaatia tiukemmin tuloksia suomalaisilta seuroilta. Nyt unilukkareina saattavat toimia ainoastaan yksittäiset juniorivalmentajat. Myös erilaisten metodipuheiden kanssa pitäisi olla todella tarkkana. Metodit eivät välttämättä näy mitenkään peleissä. Kyllä peli kertoo kaiken. Tällä hetkellä tilanne on se, että moni pelaaja ei osaa juosta tai kääntyä. Tämä pitäisi laittaa heti aluksi kuntoon.”

 

Tärkeimmät ihmiset – ”Olen saanut paljon enemmän kuin antanut”

”Myös jalkapallossa pitäisi olla kiitollinen kriittisestä palautteesta. Siitä saa paljon enemmän hyötyä kuin mielistelevistä kiitoksista.

Jos joku on osoittanut, että henkilö on ollut väärässä, kuka siitä hyötyy eniten? Se, joka saa kritiikkiä. Tässä asiassa toivoisin suomalaisessa jalkapallossa muutosta. Emme löydä ratkaisuja, jos emme uskalla keskustella asioista niiden oikealla nimellä ja suoraan. Angstimme on liian syvä ja liian monella on defenssit päällä.

Minulla on yhä tavoitteita jalkapallossa. Haluan olla omalta osaltani mukana viemässä HJK:ta seuraavalle tasolle. Mikko Lignell ja muut ovat tehneet ison duunin HJK:n valmennusjärjestelmän kehittämisessä uudelle tasolle.

On ihmisiä, jotka ovat vaikuttaneet minuun paljon. Puhtaalla jalkapallo-osaamisella minut on vakuuttanut eniten Sami Hyypiä Akatemiassa Ekkono -koulutuksia pitävä Pol Deulonder. Välillä minua nolottaa keskustella futiksesta hänen kanssaan. Pelin ymmärtämisessä voisimme ottaa valtavia steppejä Suomessa. Pelkään, että emme ole riittävän pitkäjänteisiä Ekkonon suhteen. Haemme vain ”quick fixejä”.

HJK:n valmennuspäällikkö Jari Rantasella on ollut valtava merkitys Klubissa. Kun HJK:ssa oli kriisejä tai riitoja, hän selvitti niitä. Siinä on ollut esikuvallinen ihminen minulle.

Myös Klubin juniorivalmentaja Jyrki Ahola on vaikuttanut minuun paljon. Hänessä ilmenee paljon niitä asioita, joita meidän jalkapallostamme puuttuu. ”Jykän” olemuksesta näkee, että jalkapallo on hänelle merkityksellinen asia, ja hän osaa tartuttaa sen pelaajiinsa. Tämä on ihan ensimmäinen edellytys valmentamisessa.

Suhteeni jalkapalloon on muuttunut vuosien saatossa. Nuorempana futis oli minulle pakkomielle. Nyt olen jo rauhoittunut.

Olen halunnut tehdä asioita eri tavalla. Ehkä ylilyöntejäkin on tullut joskus. Mutta olen aina ollut myös itsekriittinen. Urheilullisessa mielessä en ole saavuttanut juuri mitään.

Olen kuitenkin saanut jalkapallosta paljon enemmän kuin olen antanut. Moni asia elämässä olisi jäänyt tapahtumatta ilman jalkapalloa.”

***

Erkko Meri (@ErkkoMeri)

Manifesti jalkapallotaidon puolesta

Perustaidot, yleistaidot, lajitaidot, havainnointitaidot, tekniset taidot, jalkapallotaidot ja niin edelleen.

Kun alkaa listaamaan eri kategorioita, joihin liittyy jollain tapaa sana ’taito’, ei ole ihmekään, jos aloittelevan ja vähän kokeneemmankin valmentajan sormi menee suuhun. Taitoa pitäisi olla jos jonkinlaista, mutta mikä on oleellista? Ja mitä oikeastaan on taito jalkapallossa?

Wikipedian määritelmän mukaan taito on kyky jonkin asian tekemiseen ja erityisesti sen tekemiseen hyvin. Luontaisista kyvyistä eroten taito edellyttää opettelua.

Taito on siis sanana todella arvokas. Se vaatii asian osaamista hyvin ja on spesifi. Taitava vasaroija ei välttämättä osaa rakentaa kokonaista taloa.

Näin ollen voimisteluvalmentajan tulee lähestyä taitoa siitä näkökulmasta, mitä on voimistelutaito ja vastaavasti jalkapallovalmentajan tulee lähestyä taidon kysymystä siitä näkökulmasta, mitä on jalkapallotaito. Muu on toissijaista.

Kun jalkapallovalmentaja puhuu taitopelaajasta tai taitovalmennuksesta, tarkoitetaan usein pallonkäsittelytaitoja. Ne on kuitenkin erotettava kuitenkin jalkapallotaidosta. Pallonkäsittelytaidoilla tarkoitetaan urheilijan kykyä tehdä tekninen suoritus ilman kontekstia ja vastustajaa. Samoin kuin vasara ja talo -esimerkissä, taitava välineenkäsittelijä ei välttämättä ole taitava jalkapallon pelaamisessa.

Jotta pääsemme kiinni siihen mitä jalkapallotaito on, toinen tärkeä jaottelu, joka täytyy nostaa esiin, on avoimen taidon lajit sekä suljetun taidon lajit. Suljetun taidon lajeissa, kuten voimistelussa tai keihäänheitossa, suoritusympäristö on suorituksen aikana vakaa. Niissä suoritus on etukäteen tarkalleen tiedossa ja tavoitteena on tämän suorituksen mahdollisimman korkeatasoinen suorittaminen. Avoimen taidon lajeissa, kuten joukkuepallopeleissä, suoritusympäristö on epävakaa ja muuttuu koko ajan. Toisin kuin suljetun taidon lajeissa, avoimen taidon lajeissa ei tiedetä etukäteen, mitä suorituksia tehdään ja missä järjestyksessä.

Suljetun taidon lajeissa painoarvo yksittäisellä ennalta opetellulla suorituksella on siis todella iso, kun taas avoimen taidon lajeissa korostuu tarkoituksenmukainen toimiminen muuttuvissa tilanteissa. Taitoluistelussa taidokas suoritus voi olla laadukkaasti suoritettu kolmoislutz, jalkapallossa taitavana pidettävä suoritus voi olla jalan avaaminen laukaukselle lähellä boxia liikesuorituksella, jota pelaaja ei ole aiemmin harjoitellut.

Jalkapallotaitoa määritellessämme oleellista on ymmärtää, että jalkapallo on juurikin avoimen taidon laji, ja jos sitä harjoitellaan kuten suljetun taidon lajia (ennalta opeteltuja liikemalleja toistaen valmentajan valvovan silmän alla) harjoittelu ei ole lajiin sopivaa. Ongelma tulee siinä, että taidokas jalkapallon pelaaminen ei ole mekaanista. Se on muuta kuin suorituksia suorituksen perään.

Ymmärtääksemme tämän voimme ottaa esimerkin musiikin maailmasta. Jos pianisti soittaa vaikean konserton, hän on vaikeuksissa, jos ajattelee nuottivihon vaikeita kohtia vain suoritteina. Huippupianisti pystyy näkemään konserton kokonaisuutena ja pystyy samalla sopeuttamaan omaa soittoaan muihin orkesterin jäseniin sekä tarkkailemaan kapellimestarin toimintaa. Soittaminen huippupianistille ei ole selviytymistä ja yksittäisiä suorituksia toisensa perään, vaan isompi kokonaisuus.

Mitä jalkapallotaito sitten on?

Erään määritelmän mukaan taitava pelaaja tekee jalkapallotekoja pelitilanteen vaatimalla tavalla.

Määritelmässä verbi ’tekee’ viittaa siihen, että pelaaja toteuttaa kentällä havainnointi-toiminta -sykliä. Taitavassa pelaamisessa havainnointi ja toiminta kulkevat käsi kädessä ja ovat osa jatkuvaa syklistä prosessia. Sanonta ”Havainnoimme, jotta voimme toimia, ja toimimme, jotta voimme havainnoida” kuvaa prosessia hyvin.

’Jalkapallotekoja’ määritelmässä viittaa pelissä tapahtuviin keinoihin, joilla pyritään pääsemään pelin tavoitteeseen. Jalkapalloteot eivät voi tapahtua tyhjiössä vaan ne toteutetaan aina vuorovaikutuksessa ympäristön kanssa. Jalkapallotekoja ovat esimerkiksi kuljettaminen, tukeminen, syöttäminen, taklaaminen ja laukominen.

’Pelitilanteen vaatimalla’ tavalla viittaa pelin muuttuviin tilanteisiin. Taitava pelaaja mukauttaa toimintaansa esimerkiksi suhteessa tilaan ja kanssapelaajien liikkeisiin sekä pelin strategisiin vaatimuksiin (onko joukkue tappiolla vai johdossa).

Jalkapallotaito on siis kykyä tehdä oikeita jalkapallotekoja oikeaan aikaan. Jalkapallon tapauksessa on hyvin kyseenalaista puhua yksilötaidoista tai henkilökohtaisista taidoista, koska taidot voivat ilmetä vain pelissä muiden pelaajien kanssa.

Miksi Messi on taitava jalkapalloilija?

Jotta pääsemme syvemmin kiinni taitoon jalkapallossa, otetaan seuraavaksi esimerkki. Aiemmin tekstissä esitetyillä kriteereillä voimme varmasti kiistatta todeta Lionel Messin olevan taitava jalkapalloilija, taitopelaaja.

Alla olevassa videoklipissä analysoidaan Messin harhautuksia, ja sitä kuinka ne pelissä ovat niin toimivia. Videon avulla saamme paremman käsityksen siitä, mitä taito oikeasti jalkapallossa on.

Messin harhauttamisen taito ei ole hänen aivoihinsa tallentuneita motorisia liikemalleja, vaan kyse on Messin liikkeiden suhteesta ympäristöön. Voimme siis todeta, että Messin taitojen kopioiminen ei onnistuisi todennäköisesti kovinkaan hyvin opettelemalla hänen pelissä käyttämänsä liikkeet yksi kerrallaan pelkästään motorisesti. Jonkin verran hyötyä siitä toki voisi olla, mutta emme siinä tapauksessa voisi puhua vielä jalkapallotaidosta.

Liikkeiden motorinen opettelu olisi lisäksi todella aikaa vievää puuhaa, ellei jopa mahdotonta, sillä Messin jokainen kosketus palloon on hieman erilainen. Kahden täysin samankaltaisen liikkeen tunnistaminen olisi kuin etsisi vettä aavikolta.

Messin taidot eivät siis löydy tallennettuina aivoihin, ja se erottaa jalkapallotaidon esimerkiksi parhaiden freestyle-jalkapalloilijoiden taidoista.

Messin jalkapallotaito on sitä, että hän vuorovaikuttaa ympäristönsä kanssa: pallokosketuksilla hän joko liikuttaa vastustajaa, siirtää pallon pois vastustajan ulottumattomilta tai hyödyntää muodostunutta tilaa. Hänen katseensa on ohitustilanteissa kiinnittynyt siihen, minne tyhjä tila muodostuu ja siihen, milloin vastustajan jalka kurottaa kohti palloa. Messi menee tilanteeseen toimimaan ympäristön mukaan, eikä varmasti koskaan siten, että olisi tilanteeseen mennessään jo valmiiksi päättänyt, millaisen motorisen suorituksen tekee ohittaakseen vastustajan.

Jokainen, joka on harjoitellut jalkapalloa alkeita pidemmälle, osaisi varmasti tehdä Messin yleisimmin käyttämät liikkeet ilman vastustajia, mutta ero amatöörin ja ekspertin välille tuleekin siinä, kun mukaan otetaan pelikonteksti, ja liikkeet pitää pystyä sopeuttamaan ympäristöön.

Kun katsoo Messin harhauttamisen taitoa, on nurinkurista, että pidämme jalkapallon taitoharjoitteluna harjoittelua, joka tapahtuu ilman pelikontekstia ja pidämme taitavina pelaajia, jotka osaavat tehdä paljon erilaisia liikesuorituksia pallon kanssa ilman vastustajia. Taito jalkapallossa on jotain paljon arvokkaampaa.

Aleksi Piirainen

JP Savolainen

Maestro Kai Pahlman

”Kai ”Kaitsu” Pahlman oli aktiiviurallaan ehdoton väriläiskä suomalaisessa jalkapallokentässä. Urat muusikkona ja jalkapalloilijana kulkivat rinnakkain ja menestys molemmilla saroilla nosti hänet julkisuuteen. Kaitsu oli tuttu TV:sta jo sen alkuajoista lähtien. Oma viikoittainen tv-ohjelma teki hänestä koko kansan omaisuutta. Hän eli julkisuudesta ja se oli geeneissä verenperintönä. Pahlman rakasti olla esillä ja huomion kohteena.”

Näin kirjoittaa Kaitsu Pahlmanista Kristian Lindbohm mainiossa HPS:n seurahistoriikissaan ”Vihreät Jääkärit”.

Pahlmanin perhe, Heleksi kutsttu Helge-isä, Sirkka-äiti ja vuonna 1935 syntynyt Kaitsu, asui Aleksis Kivenkadulla niin sanotun Pamauksen talon kuudennessa kerroksessa. Helge oli kuuluisa muusikko ja hänen perustamansa Dallape-yhtyeensä Suomen suosituimpia viihdeorkestereita. Kaitsu kävi Aleksis Kiven kansakoulua ja suuntasi lähes jokaisen koulupäivänsä päätyttyä Brakulle eli Kallion kentälle pelailemaan. Varsinainen kotikenttä oli kuitenkin Vallilassa sijainnut Kuntsin kenttä, joka läheisyydessä parhaat frendit asuivat.

Kaitsu liittyi vuonna 1943 Helsingin Palloseuraan (HPS) ja pääsi C-nuorten joukkueeseen. Samana vuonna äiti kiikutti poikansa Sibelius-Akatemiaan musiikkiopintoihin. Opettajikseen Kaitsu sai muun muassa professori Martti Paavolan, professori Timo Mikkilän ja director musices Tapani Valstan. Soittotunnit ja jalkapalloharjoitukset osuivat usein samoiksi ajankohdiksi. Kaitsun harmiksi vanhemmat panivat musiikkiopinnot aina jalkapallon edelle. Futisura lähti HPS:ssa nopeaan nousuun, sillä C-nuoret voittivat ensimmäisen piirinmestaruutensa vuonna 1943 ja toisen vuonna 1945. Kaitsu pelasi – yllätys yllätys – keskuspuolustajana.

Koulunkäynti ei maistunut Kaitsulle. Oppikoulua hän kävi Helsingin yksityisessä keskikoulussa. Futis oli numero yksi, mutta pianonsoitto vahva kakkonen. Kun sitten muutaman vuoden kuluttua Kaitsu sai ”joululahjaksi” kuusi nelosta, Hele armahti nuorukaisen eikä hänen tarvinnut enää mennä kouluun. Mutta soitto-opinnot oli otettava sitäkin vakavammin. Kaitsu päätti jatkaa isänsä ammattia ja valmistua muusikoksi ja pelata siinä ohessa jalkapalloa mahdollisimman korkealla tasolla. Hän oli ja halusi olla myös Stadin Kundi.

Ensimmäisen ottelunsa HPS:n edustusjoukkueessa Kaitsu pelasi 17-vuotiaana elokuussa 1952. Hän oli tullut Bollikselle katsomaan Helen kanssa HPS:n suomensarjan matsia Kullervoa vastaan. Kaitsu istui kaikessa rauhassa katsomossa ottelun alkua odotellen ja ihmetteli, miksi pelaajavalmentaja Yrjö ”Yrkka” Sotiola steppaili hermostuneena edestakaisin. Yksi pelaaja oli jäänyt syytä ilmoittamatta pois eikä varamiestä eturiviin ollut. Sotiola pyysi Kaitsua mukaansa, otti käsivarresta kiinni ja lähti viemään pukusuojaan päin. ”Sinä korvaat puuttuvan pelaajan.” Kaitsu tokaisi hätääntyneenä, ettei hänellä ollut mukanaan jalkapallokenkiä, mutta puki samalla ripeästi pelipaidan ja housut päälle. Jostain Sotiola taikoi kolme numeroa liian isot jalkapallokengät ja ojensi ne Kaitsulle. Muutama ylimääräinen sukka jalkaan ja menoksi. Olli ”Kape” Forsgren teki kaikkiaan viisi maalia ja HPS voitti ottelun 7–3. Aivan ottelun loppuminuuteilla myös Kaitsu onnistui tekemään elämänsä ensimmäisen täysosuman elämänsä ensimmäisessä miesten sarjaottelussa.

Isäni ei suinkaan istunut ääneti jalkapallokatsomossa. Eräässä ottelussa Pallokentällä mikään ei tahtonut onnistua minulle. – Kaitsu! Älä pelleile, vaan tee maali, kuului Helen huuto. Muutaman minuutin päästä hän toisti huutonsa.

Samassa tuli peliin sopiva katko ja olin sattumalta juuri sillä kohtaa kenttää, missä isäni istui katsomossa. Käännyin häntä kohden, kumarsin ja vastasin: ”Kyllä isä!” Ja tuokion kuluttua onnistuinkin ampumaan maalin. Isäni ei suinkaan istunut ääneti jalkapallokatsomossa. Eräässä ottelussa Pallokentällä mikään ei tahtonut onnistua minulle. – Kaitsu! Älä pelleile, vaan tee maali, kuului Helen huuto. Muutaman minuutin päästä hän toisti huutonsa.”

Bolliksella ratkaistiin 6. lokakuuta 1957 jalkapallon Suomen mestaruus, kun HPS kohtasi sarjan viimeisellä kierroksella Vaasan Palloseuran (VPS). Etukäteisasetelmat olivat jännittävät, sillä Haka keikkui sarjataulukossa vain pisteen päässä HPS:sta ja se kohtasi samaan aikaan Kotkassa Kotkan Työväen Palloilijat (KTP). Jos HPS voittaisi sarjataulukon häntäpäässä majailleen VPS:n, se varmistaisi Suomen mestaruuden.

HPS sai voimakkaan tuulen heti alkuun selkänsä taakse ja niin tauolle siirryttiin HPS:n 4–3 -johdossa. Osat vaihtuivat toisella puoliajalla päälaelleen, kun VPS sai pelata myötätuuleen ja painosti vimmatusti. HPS:n toisena välihyökkääjinä pelannen Leo ”Mikki” Mikanderin päätehtävänä oli ruokkia toista väliä pelannutta Kaitsua hyvillä syötöillä. Jossain vaiheessa Kaitsu hermostui pallottomuuteensa ja muistutti Mikanderia tämän jobista: ”Mikki, kymmenen minuuttia, eikä palloja.” Ottelu ratkesi 71. minuutilla, kun Kaitsu pujotteli laidalta läpi ja keskitti Ossi Eldsbackalle, joka ampui 5–3, mikä jäikin lopputulokseksi. Riemu purkautui kentällä ja Vihreät Jääkärit voitti yhdeksännen jalkapallomestaruutensa. Edellisestä mestaruudesta oli kulunut jo iänikuiset 22 vuotta.

Mestaruuden ratkeamista seuranneena päivänä nähtiin Herttoniemessä sijainneen Siilitie 1 L:n pihassa puiden väliin vedetyillä naruilla kuivuvan joukkueellisen verran vihreitä paitoja, valkoisia housuja ja vihreitä sukkia – kuten aina jokaisen HPS:n ottelun jälkeen. Seuran sihteerinä, rahastonhoitajana ja joukkueenjohtajana suuressa roolissa touhunnut, joitakin vuosia sitten edesmennyt kaikkien palloilulajien yleismies Fjalar ”Fjalle” Åsten otti aina matsin jälkeen likaiset pelivaatteet matkaansa, luovutti ne kotonaan Pirkko-rouvalle, joka pesi ne talon pyykkituvassa. Turun Saippualla duunissa ollut Fjalle toi mukanaan tietysti saippuat. Pirkko teki varsinaisen likaisen työn ja pesi huolellisesti puuvillaiset paidat, housut ja sukat. Lopuksi Pirkko vielä silitti kaikki kamat. Yhdentoista vihreän pelipaidan hulmuaminen lienee ollut vaikuttava näky Herttoniemen väelle.

Pelasimme kerran Suomen Cupin matsin Herttoniemen Urheilijoita vastaan. Herttoniemeläiset johtivat eräässä vaiheessa jo 3–1, mutta loppujen lopuksi käänsimme ottelun eduksemme.

Olin maajoukkueleirillä Eerikkilässä harjoitellut huvin vuoksi rangaistuspotkun suorittamista ns. pingviinipotkulla. Potku suoritetaan siten, että jalkaterät on käännetty voimakkaasti ulospäin ja yläruumista heilutellaan vauhdinotossa sivusuuntaan.

Saimme rangaistuspotkun ja päätin koetella pingviiniä. Pallo meni maaliin, mutta erotuomari Arnold Stubin ei hyväksynyt rangaistuspotkua. Lisäksi hän antoi minulle varoituksen epäurheilijamaisesta käyttäytymisestä.

Kaitsu joutui kaudella 1963 epäilyksen kohteeksi sopupelistä Lahden Reipasta vastaan. Syyttely rikkoi HPS:n ja Kaitsun välit. Kaitsu puolustautui voimakkaasti julkisuudessa. Sopupelisyytettä ei koskaan näytetty toteen, mutta Suomen Palloliitto rankaisi Kaitsua vuoden pelikiellolla Palloliittoa ja jalkapalloa halventavista lausunnoista. Kaitsu toimi pelikieltovuotenaan 1964 maakuntasarjassa pelanneen Kallion Palloseuran (KaPS) valmentajana, mutta pesti loppui melko lyhyeen kesken kauden.

Kaikki pitivät Kaitsua jo entisenä pelaajana. Hän ajatteli itse kuitenkin toisin ja asteli tammikuussa 1965 HJK:n harjoituksiin. Pelikieltonsa aikana Kaitsu oli syventynyt laukaisutaitonsa kehittämiseen. Keväinen leiri Teneriffalla vetreytti miehen iskuun. Kauden avausottelussa kohtasivat edellisvuoden mestari HJK ja vuoden 1963 mestari Lahden Reipas. Yli 7000-päinen Bolliksen yleisö sai todistaa Maestron tulleen entistä ehompana takaisin. Ensin Kaitsu irtosi vartijastaan ja täräytti 25 metristä hirmukudin ylänurkkaan. Reipas meni välillä jo johtoon 2–1, kunnes Kaitsu tasoitti rankkarillaan. Hän harhautti maalivahti Markku Talsin toiseen kulmaan ja ampui pallon toiseen kulmaan. Kaitsu päästi show-mielensä valloilleen ja kävi ”herrasmiehen lailla” lausumassa Talsille lohdutuksen sanoja olalle kevyesti taputtaen. Lisämaaleja ei enää syntynyt ja lopputulokseksi jäi 2–2. Paluuvuoden saldoksi kertyi 22 maalia 22 SM-sarjaottelussa.

Kaitsun mukaantuloa Klubiin pidettiin riskinä, sillä boheemina taiteilijaluonteena hän oli suuri arvoitus. Klubi-leirissä pelättiin kanssapelaajien reaktioita. Joukkue hyväksyi kuitenkin Kaitsun ominaispiirteet: särmikkään luonteen, diivan elkeet ja omalaatuisen huumorin ja tavan toimia. Kaitsulle jalkapallon pelaaminen oli myös taidetta kuten hänen päätyönsä pianonsoitto. Kyllähän muilla pelaajilla oli naurussa pitelemistä, kun Kaitsu ilmestyi Stadionin  sisärataharjoituksiin muovihousut jalassa. Ai miksikö muovihousut? Hän uskoi näin laihtuvansa nopeammin painijoiden tyyliin.

Banaanipotku – tavalla jolla minä sen suoritan – on yksilöllinen kärkipotku. Se vastaa biljardin alalyöntiä. Mutta banaanipotku voidaan suorittaa myös muilla tavoin. Brasilian Pele laukaisee banaaninsa sisäterällä. Englannissa banaanipotku on jalkapalloterminäkin. Meillä Suomessa banaanipotkun nimen keksivät jalkapallosanastoomme nappulat. Banaani on yleensä aika kaareva, ja banaanipotkussa pallon lentorata on myös kaareva. Siksi nimeä on pidettävä onnistuneena.

Suoritan banaanipotkun siis kärjellä. Jalan kärjen on osuttava keskelle palloa siten, että potku hipaistessaan palloa oikealta vasemmalle antaa sille kulkusuunnan oikealle. Voimakas kierre yllättää helposti kokeneenkin maalivahdin. Potkun pitää osua aivan pallon keskelle, niin silloin pallo ei nouse pilviin. Banaanipotku on aina yllättävä. Potkaisijan vartalon liike harhauttaa helposti maalivahdin. Jos banaanin ampuu kovaa, vaikuttaa kierre vasta aivan lopussa, ja tällöin maalivahdin on vielä vaikeampi torjua laukausta.”

Kaitsu toimi eräänlaisena symbolina Klubin hyökkäävälle pelityylille. Kansa reagoi välittömästi iloisen pelin kutsuun ylittäen matsista toiseen 10 000 katsojan haamurajan. Näistä katsojamääristä iso osa oli laskettava Kassamagneetti-Kaitsun tilille. Hänen valovoimainen show, tekniset oivallukset ja upeat maalit herättivät yleisön. Huippuna oli 1965 pelattu titaanien kamppailu HJK-Haka, jolloin Stadionin lehterit täytti ennätysyleisö 17 293 katsojaa.

Vuoden 1965 kohokohdaksi muodostui HJK:n kautta aikain ensimmäinen osallistuminen Euroopan Cupiin. Vastustajaksi Klubi sai legendaarisen Matt Busbyn luotsaaman Manchester Unitedin, jossa pelasivat muun muassa edellisenä vuonna Euroopan parhaaksi valittu Denis Law ja Bobby Charlton. Kotiottelu alkoi murheellisesti Law`n maalilla. Kaitsu ei kuitenkaan häkeltynyt vaan hänen vapaapotkusta ampuma banaaninsa kiersi maaliin David Gaskellin taakse. ManU teki vielä kaksi maalia, mutta 18-vuotias Markku ”Peltsi” Peltoniemi jysäytti rankkarialueen rajalta varsinaisen pommin ylänurkkaan suoraan kulmapotkusta. Kunniakas 2–3 -tappio niskassa HJK lensi sitten Manchesteriin, jossa Klubi pestiin perusteellisesti 6–0. Pahimpana kylvettäjänä toimi George Best, joka ei pelannut Helsingissä.

Kaitsusta tuli nopeasti meidän junnujen suosikki. Äijien matseja oli kiva lähteä katsomaan: ”Onhan siellä ainakin Kaitsu.” Olimme Pertti-broidin kanssa 13-vuotiaita innokkaita klubilaisia, joille Kaitsu oli erityinen pelaaja. Aina saattoi odottaa jotain temppua, herkullista banaania, tarinointia yleisön ja varsinkin Hele-faijan kanssa, pallon suojaamista loppuhetkillä minuuttikaupalla kulmalipulla, vastustajan ärsyttämistä, äänekästä keskustelua tuomareiden kanssa.

HJK hävisi vuonna 1967 Suomen Cupin toisen kierroksen ottelun Valkeakosken Koskenpojille Valkeakoskella katastrofaalisesti 3–1. Kenttä lainehti vedestä, mutta siitä huolimatta Kaitsun pelivehkeet kiilsivät ottelun jälkeen puhtauttaan. Kaitsu oli varannut itselleen kentän siisteimmän, pari metriä kertaa pari metriä suuruisen tontin, jossa hän jaloitteli koko pelin ajan. Muutaman päivän kuluttua Klubi pelasi seuraavan SM-sarjapelin Reipasta vastaan Lahdessa. Valmentaja Aulis Rytkönen totesi matsin alla Kaitsulle, ettei voi millään laittaa häntä kentälle, muuten koko muu joukkue tekee kapinan. Kaitsu maanitteli antamaan hänelle alusta kymmenen minuuttia peliaikaa ja lopulta Rytkönen suostui näihin aneluihin. Pelikaverit kuuntelivat epäuskoisena Rytkösen ratkaisua peluuttaa Kaitsua. Heti toisella minuutilla Kaitsu ampui kulmapotkun suoraan sisään vastustajan maalin takatolpan vierestä sivuverkkoon kaikkien hämmästellessä tätä ”maalien maalia”. Tästä maalista hän intoutui juoksemaan ympäri kenttää vähintäänkin viiden ottelun edestä. Iltapuhteen kruunasi vielä toinen maali. Reipas kaatui 3–2.

Eräs aikakausi päättyi HJK:n historiasssa, kun Kaitsu vaihtoi Klubin vuoden 1969 lopussa Lahden Reippaaseen ja saavutti siellä uransa toisen mestaruuden. Peliura päättyi vuonna 1972.  Kaitsu palasi Klubiin valmentajaksi vuonna 1973 ja luotsasi jengin mestaruuteen. Hän valmensi vielä seuraavankin vuoden, jonka jälkeen hän siirtyi aktiiviseksi penkkiurheilijaksi. Tosin vuosikymmenen loppupuolella Kaitsu valmensi vielä Klubin junnuja. Näillä main hän innostui pingiksenpeluusta ja saavutti entisen mestaripelaajan Max Laineen kanssa nelinpelin kultaa veteraanien SM-kisoissa vuonna 1987.

Kaitsu pelasi 1950-, 1960- ja 1970-luvuilla kaikkiaan 288 pääsarjaottelua, joissa hän teki 191 maalia. Tällä määrällä hän on edelleen kaikkien aikojen toiseksi paras maalintekijä Suomen pääsarjassa. Hän voitti SM-sarjan maalikuninkuuden kolmesti. Maaotteluita Kaitsulle kertyi vuosien 1954–1968 aikana 56 ja maaleja niissä 13. Hän oli voittamassa kapteenina Pohjoismaiden mestaruuden vuonna 1966.

Kai Pahlman oli suomalainen jalkapalloilija ja muusikko. Kuva: Arto Tenhunen.

Toimiessani vuodet 1998–1999 HJK:n toimitusjohtajana minulla oli ilo olla läheisessä kanssakäymisessä Kaitsun kanssa. Hän asui lähellä toimistoamme ja otti tavaksi piipahtaa keskimäärin kerran viikossa ”bunkkerissamme”, Manskun ja Sallinkadun kulmassa sijainneessa toimistossa. Istunnot saattoivat kestää tuntikausiakin, sillä niiden aikana kerrattiin Kaitsun uraa, maaleja ja sattumuksia ja juteltiin ihmiselon ihanuuksista ja kurjuuksista. Kaitsu toi mukanaan aina tuliaisia: virkistäviä juomia, kalaa suoraan toritiskiltä tai muita herkkuja. Hän eli seesteistä elämänvaihetta, oli hyvässä fyysisessä ja henkisessä kunnossa, soitto soi ja HJK oli hänelle tärkeä ystäväkumppani. Kun Klubi vuonna 1998 ponkaisi mukaan Mestarien liigan lohkovaiheeseen, Kaitsu oli useimmilla reissuilla mukana nauttimassa ja viihdyttämässä joukkuettamme, kannattajiamme ja vastustajien väkeä.

Pienestä pitäen Kaitsu leikitteli alvariinsa tennispallolla. Jos osaat temput pienellä pallolla, osaat isommallakin. Hän hallitsi myös kikkailun kolikoilla. Kolikko ilmaan, kolikon kuoletus jalan rinnalla pehmeästi, kolikon vispaus jalalla otsalle, siitä päätä nykäisemällä kolikko niskaan. Kuin sirkusjonglööri. Olen kerran nähnyt Kaitsun kneppaavan kolikon kantapäällään pään yli niin että kolikko kuoleentui saman jalan rinnalle. Mikä jippo!

Kai Pahlman oli aikansa Ronaldinho ja Ronaldinho oman aikansa Kai Pahlman. Samanlaisia velikultia. Pilke silmäkulmassa ja suupielessä. Performanssitaiteilijoita. Tanssia yli nurmikoiden. Rytmiä veressä: kuin blues soisi jokaikisessä solussa. Omintakeisia harhautuksia, maagisia hämäyksiä. Kikkailua ohi koutsien pelikirjan. Vähän niin kuin laitettaisiin läskiksi ja ei kuitenkaan – ja silti joskus. Läskiksi kuitenkin pääsääntöisesti vastustajan aikeet. Sitä pallon suomaa nautintoa, jota vain pyöreältä pallolta voi anoa. Yleisön viihdyttämistä, yleisön huomioon ottamista, yleisön palvelua. Tietoisesti ja tiedostamatta.

Kuten monet Kaitsun aikalaiset ja pelitoverit ovat todenneet, Kaitsu ei ollut helppo ihminen, hänen kanssaan ei ollut aina helppoa pelata eikä muutenkaan toimia. Pohjoismaiden mestaruuden vuonna 1966 voittaneen maajoukkueemme varakapteeni Pertti Mäkipää on kehunut vuolaasti joukkueen kapteenina toiminutta Kaitsua ja pitää tämän taitavaa hengenlietsontaa yhtenä suurimmista mestaruuden syistä. Oikuttelut ja tempaukset ovat saattaneet jopa häiritä Kaitsun jalkapalloilullisen nerouden objektiivista arviointia. Kaitsu oli pelikenttien Maestro – kapellimestari vailla vertaa.

2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen loppupuolella Kaitsun voimat alkoivat pikkuhiljaa huveta. Kun kävin häntä tervehtimässä sairaalassa Mikanderin veljesten Leksan ja Nipan kanssa, sumua oli jo laskeutunut Kaitsun silmille. Kun puhe kääntyi musiikkiin, Kaitsu syttyi uuteen hehkuun, alkoi kaitsumainen jammailu, silmät kirkastuivat, ilme terävöityi ja hän matkusti musiikin aalloilla onnellisen tietämättömänä muusta maailmasta…8. maaliskuuta 2013 Kaitsu sitten siirtyi taivallisiin soittoloihin ja taivaallisille pelikentille.

Lainaan loppuun oman Bollis-kirjani esipuheen viimeisen kappaleen:

Siirryn mielessäni vielä hetkeksi Bolliksen harjoitusalueelle, jonne yöunille juuri laskeutuva aurinko lahjoittaa viiimeisiä säteitään. Jo hiukan pyylevöitynyt Kaitsu Pahlmanhan se siellä hissuttelee verkkaisin askelin, pysähtyy ja taivuttelee kroppaansa sinne ja tänne, nostaa pallon jaloilleen, päälleen, pudottaa reisilleen ja leikittelee jälleen jaloillaan. Hissuttelu jatkuu. Kierroksensa päätteeksi Pahlman riisuu ylimmän villapuseronsa yltään, uusi kierros ja jälleen yhden villapuseron riisunta. Tämä striptease-show jatkuu neljän villapuseron verran. Kun iltajumppa on tehty, Pahlman suuntaa vastapäätä Bollista sijaitsevaan kotiinsa. Koranderin Jullelle hän huikkaa: “Kuppi kahvia ja elämä jatkuu.”

Erkki Alaja

Kirjoittaja on liikuntaneuvos, suomalaisen urheilumarkkinoinnin uranuurtaja, tietokirjailija sekä entinen pääsarjatason jalkapalloilija ja käsipalloilija.