Kommentti: Herätys, jalkapalloseurat – Olette työnantajia!

Koeaika on pidempi kuin laissa mainittu enimmäiskesto.

Työsuhteen määräaikaisuuden perustetta ei ole ilmoitettu työntekijälle.

Sopimuksessa todetaan, että työsuhteen voi purkaa myös kevyemmällä syyllä kuin työsopimuslain vaatimalla perusteella.

Työntekijän irtisanomisaika on pidempi kuin työnantajan.

Kaikki yllämainitut esimerkit ovat todellisia. Olen lukenut vuosien saatossa useiden suomalaisten jalkapalloseurojen työsopimuspohjia ja -malleja. Sopimuksissa on ollut hyvin usein lainvastaisia ehtoja.

Monella valmentajalla ei ole – ymmärrettävistä syistä – kykyä tunnistaa eteensä saaman sopimusehdotuksen ongelmakohtia. Vain harvalla valmentajalla on mahdollisuus hyödyntää sopimuksen läpikäynnissä asiantuntija-apua.

Jos saisin luettavakseni 20 sattumanvaraisesti valittua valmentajan ja jalkapalloseuran välistä työsopimusta, arvelen, että yli puolet sopimuksista ei kestäisi juristin kriittistä tarkastelua.

Asetelma on monella tavalla kinkkinen. Näin on varsinkin siinä käytännössä yleisessä tilanteessa, että valmentaja havahtuu lainvastaiseen ehtoon vasta sopimuksen allekirjoittamisen jälkeen.

Toisinaan olen törmännyt myös tilanteisiin, joissa työnantajaseura on muuttanut työsuhteen olennaisia ehtoja yksipuolisesti.

Korkea oikeudenkäyntikuluriski aiheuttaa sen, että moni valmentaja ei uskalla, eikä heidän ole välttämättä järkevääkään, viedä mahdollista sopimusriitaa yleisen tuomioistuimen käsiteltäväksi. Tuomioistuinprosessi aiheuttaa kuluriskin lisäksi myös henkistä taakkaa.

Sovinnolliset neuvottelut puolestaan eivät tuota tulosta, kun työnantajaseuralla ei ole todellista painetta tai intressiä muuttaa työsuhteen ehtoja lainmukaisiksi.

Oikeuksiensa perään kyselevä valmentaja voi myös saada helposti hankalan tyypin maineen, mikä taas vaikuttaa usein rekrytointiprosessiin ja myöhemmin valmentajan asemaan työyhteisössä. Valmentaja saattaa leimautua, ja maine voi pahimmillaan levitä myös muihin seuroihin.

Kaiken yllä esitetyn valossa ei siis ole mitenkään yllättävää, että valmentaja ”tyytyy kohtaloonsa”, eikä ryhdy jatkotoimenpiteisiin – vaikka syytä olisi. Epäluottamuksen siemen on kuitenkin kylvetty.

Suomalaisista jalkapalloseuroista puuttuu usein sekä halu että asiantuntemus huolehtia työsuhteisiin liittyvistä kysymyksistä lainmukaisesti. Ongelma ei kosketa tietenkään kaikkia seuroja, mutta vuosien kokemuksen perusteella uskallan väittää, että ilmiössä ei suinkaan ole kyse yksittäisistä poikkeuksista.

Työntekijä on lähes aina alisteisessa asemassa työnantajaansa nähden. Tällainen tilanne on myös juniorijalkapallossa. Alisteisesta asemasta seuraa, että työntekijä saattaa sitoutua neuvotteluvaiheessa hyvin ongelmallisiin ehtoihin. Esimerkiksi nuorella valmentajalla, joka tekee ensimmäistä kertaa sopimusta työnantajaseuran kanssa, ei ole uskallusta puuttua lainvastaisiin ehtoihin – jos sellaista edes huomaa. Vaarana on, että seura valitsee jonkun toisen.

Toimiva työsuhde seuran ja valmentajan välillä perustuu luottamukseen. Yksi osa tätä luottamusta on se, että valmentajan ja seuran oikeuksia ja velvollisuuksia määrittävä työsopimus ei sisällä lainvastaisia ehtoja. Jos perusta ei ole kunnossa, myöhempi yhteistyö voi olla vaikeaa.

Argumentit, kuten ”me olemme aina tehneet näin” tai ”tämä on vain jalkapalloa”, eivät ole kestäviä tilanteessa, jossa työsopimuksen ehdot ovat ristiriidassa lain pakottavien säännösten kanssa.

Ymmärtävätkö seurat roolinsa työnantajina?

***

Jalkapallo on Suomen harrastetuin laji. Seurat ovat työnantajia sadoille valmentajille ja muille toimijoille. Tähän asemaan liittyy vastuu. Seurat vaikuttavat omalla toiminnallaan merkittävästi siihen, millaisena ammattina juniorivalmentajan tehtävä näyttäytyy.

Onko kyse sellaisesta ammattikunnasta, jonka piirissä työsuhteen ehdoista voidaan sopia ”vähän sinne päin”? Vai suhtaudutaanko työsopimukseen sellaisella vakavuudella, että se laaditaan asiantuntevasti ja selkeästi?

Sisällöllisesti pätevä työsopimus, joka sisältää keskeiset vähimmäisehdot (esimerkiksi työtehtävät, työaika ja työsuhteen laatu), turvaa myös työnantajan asemaa. Mitä huolellisemmin sopimus on laadittu, sitä vähemmän se herättää epäselvyyksiä työsuhteen aikana ja sitä paremmin sopimus ennaltaehkäisee mahdollisia riitoja. Osapuolet voivat luottaa toisiinsa.

On todennäköistä, että erilaiset vastuullisuuteen liittyvät kysymykset läpäisevät 2020-luvulla voimakkaasti myös juniorijalkapallokentän. Sellaiset seikat, kuten hyvä työnantajamielikuva, laadukas rekrytointiprosessi ja työntekijöiden työhyvinvointi, voivat nousta suureen rooliin. Varsinkin kokeneemmat ammattivalmentajat vertailevat eri seuroja ja vaihtavat ajatuksia keskenään. Seuran huono maine voi kiiriä kauas.

Juniorijalkapallossa menestyvät tulevaisuudessa sellaiset seurat, joissa valmentajat voivat hyvin ja joissa luottamuksen ilmapiiri näkyy muuallakin kuin seuran nettisivujen iskulauseissa.

Suomalaisten junioriseurojen hallituksissa ja johtokunnissa istuu monesti korkeassa asemassa ja vastuullisissa työtehtävissä toimivia henkilöitä. Kuinka hyvin nämä päättäjät tietävät, millaisia työsopimuksia heidän seurassaan tehdään? Hyväksyisivätkö he esimiehinä lainvastaisia ehtoja omissa siviilitehtävissään?

***

Kokemukseni mukaan tietoisuuden puute on suurin syy siihen, että jalkapalloseuran ja valmentajan välinen työsopimus sisältää lainvastaisia ehtoja. Seura ei tunne työsopimuslain sisältöä riittävän hyvin, eikä valmentaja ole perillä oikeuksistaan. Välillä tietoisuuden puutetta suurempi ongelma on puhdas laiskuus tai opportunistiset pyrkimykset.

Ne seurat, joissa työsopimusasiat hoidetaan puolivillaisesti, ovat usein yhteisöjä, joissa myös valmentajien kouluttaminen ja muu ammatillisen osaamisen kehittäminen on retuperällä. Kouluttaminen ei tietystikään koske vain ammattivalmentajia, vaan se on ratkaisevan tärkeää myös vapaaehtoisten ja oman toimensa ohella toimivien henkilöiden kohdalla.

Muiden valmentajien kanssa keskustellessani minulla tulee usein sellainen tunne, että suomalaisille junioriseuroille riittää se, että homma ainoastaan pyörii. Laadun, kehittymisen ja osaamisen sijasta huomio on status quon säilyttämisessä tai ”tulipalojen sammuttamisessa”.

Milloin suomalaisessa juniorijalkapallossa ymmärretään aidosti, että ihmiset ovat seuran tärkein voimavara?

Joka kerta, kun olen kuullut seuratoimijan voivottelevan rekrytoinnin vaikeutta, olen kysynyt vastakysymyksen: Miten koulutatte ja kehitätte nykyisiä työntekijöitä?

Välittyykö ulkopuoliselle kuva, että seurassa on aidosti mahdollisuus kasvaa jalkapallo-osaajana? Tunnetaanko yhteisö siitä, että se on valmentajille hyvä paikka toimia?

***

Suomalainen jalkapallo elää juuri nyt hienoja aikoja. Menestys ei saa kuitenkaan sokaista. Pahin pelkoni on, että kirkkaiden valojen loistaessa unohdamme sen, missä suomalaisen jalkapallon kehitys todella tapahtuu – siis seuratasolla.

Pelaajat kehittyvät, kun valmentajat kehittyvät. Valmentajat kehittyvät, kun seura kehittyy. Seura kehittyy, kun seurassa toimivat ihmiset voivat hyvin ja antavat panoksensa tärkeäksi kokemalleen yhteisölle.

Se, kuinka tämä vuorovaikutussuhde toimii, riippuu hyvin paljon siitä, hallitseeko yhteisön toimintaa luottamus vai epäluottamus.

Luottamukseen perustuvassa jalkapalloseurassa sopimukset tehdään lainmukaisesti, työntekijät tietävät, mitä oikeuksia ja velvollisuuksia heillä on, ja työnantaja on kiinnostunut siitä, miten valmentajien ammattitaitoa voidaan kehittää.

 

***

Erkko Meri (@ErkkoMeri)

24 valmentajatarinaa – Muistoja vuosien varrelta

Tähän tekstiin on kerätty 24 tarinaa ja muistoa valmentajista, joilta olen oppinut jotakin tärkeää vuosien saatossa.


Mika Lehkosuo

Olen saanut tutustua vuosien saatossa useisiin suomalaisiin jalkapallovalmentajiin. Yksi eniten arvostamistani valmentajista on Mika Lehkosuo. Syyt arvostukseeni eivät kuitenkaan liity Lehkosuon saavutuksiin valmentajana. Ne ovat itselleni toissijaisia.

Arvostan ihmisiä, jotka haluavat nälkäisesti oppia uutta. Valmentajia, jotka etsivät nöyrästi tietoa sellaisistakin paikoista, joista kovin moni muu ei etsisi. Henkilöitä, jotka ovat ulkoisen vaikutelman ja brändin rakentamisen sijasta kiinnostuneempia sisällöstä ja vain sisällöstä.

Mika Lehkosuo on ollut lähes jokaisessa Jalkapallon Juniorivalmentajat ry:n koulutuksessa. Pienessä ja hämärässä luokkatilassa on istunut valmentajia, joita on yhdistänyt yksi asia: halu oppia uutta.

Lehkosuo on ollut yksi muista. Hän ei ole vain osallistunut, vaan myös heittäytynyt: kysellyt, kommentoinut ja kertonut omia ajatuksiaan. Kaikki muut osallistujat ovat olleet juniorivalmentajia.

Se, miten aktiivisesti ja millä tavoin ihminen haluaa kehittää itseään, kertoo paljon. Tiedän monia juniorivalmentajia, jotka eivät jaksa käydä eri koulutuksissa, koska ”perustiedot ovat jo hallussa” tai sitten ”aihe ei kiinnosta”. Lehkosuo on ollut täysin päinvastainen esimerkki.

Muistan myös, kuinka Lehkosuo soitti kesällä. Hän kiitti koulutuksista ja harmitteli, että tilaisuuksissa on ollut niin vähän väkeä. Sanoin hänelle, että järjestäisimme koulutuksia, vaikka niissä kävisi vain viisi ihmistä. Lehkosuo korosti, kuinka tärkeää hänelle on pyrkimys kehittyä ja oppia. On myös valmentajia, jotka jättävät ilmoittautumisesta huolimatta koulutuksia välistä.

Se, että kaiken mahdollisen Suomessa voittanut valmentaja, on ollut aina eturivissä hakemassa nöyränä oppia yhdessä vasta-aloittaneiden juniorivalmentajien kanssa, on tehnyt itseeni sellaisen vaikutuksen, että en unohda sitä koskaan.

Voitot ja tittelit ovat uteliaisuuden, kyltymättömän tiedonjanon, äärimmäisen nöyryyden ja kehittymisen halun lopputulos.

IMG-20181217-WA0042
Mika Lehkosuo Jalkapallon Juniorivalmentajat ry:n tilaisuudessa joulukuussa 2018.

 

Juha Valla

Jos minun pitäisi nimetä oikeudenmukaisin, sivistynein ja suoraselkäisin valmentaja, jonka tiedän, vastaukseni olisi: Juha Valla.

Annoin kesällä 2018 voimakasta kritiikkiä suomalaisten juniorimaajoukkueiden toimintakulttuurista. Muotoilin ydinajatukseni kärkkäästi ja ehkä turhan provosoiden. Sain kuulla, että ihmiset liitossa olivat loukkaantuneet. Ajattelin, että nyt tuli varmaan töpättyä.

Tiedän, että tilanne oli KäPan urheilutoimenjohtajana toimineelle Juhalle vaikeahko. Hän joutui hankalaan välikäteen: yhdellä puolella oli seuran valmentaja, toisella puolella läheiset tutut liitosta. Jälkikäteen ajatellen saatoin Juhan pahaan paikkaan. Tiukassa tilanteessa näkyy kuitenkin ihmisen todellinen luonne.

Miten Juhan oikeudenmukaisuus sitten näkyi? Hän antoi tukensa ja ymmärsi kritiikkini, vaikka asetelma oli hänelle varmasti tukala. Juha muistutti, että ikävien asioiden esille nostamisen seurauksena on aina se, että joku suuttuu. Hän ei tuominnut, vaan tuki. Juhan suoraselkäisyys teki minuun suuren vaikutuksen. Juha näytti, mitä on tinkimättömyys ja rehellisyys omia arvoja kohtaan.

Olen oppinut Juhalta paljon – jalkapallosta, mutta ennen kaikkea historiasta, kulttuurista ja politiikasta. Harvalla jalkapallovalmentajalla on vastaavanlaista tietopankkia erilaisista yhteiskunnallisista ilmiöistä. Olen ymmärtänyt keskusteluissa Juhan kanssa, kuinka vähän tiedän itse. Automatkat Eerikkilään menivät aina nopeasti, kun Juha innostui kertomaan toisen maailmansodan taisteluista tai Suomen 1970-luvun poliittisesta ilmapiiristä.

Valmentaja, joka ymmärtää maailmaa ja sen menoa, ymmärtää myös jalkapalloa. Vaikka Juha on nähnyt ja kokenut paljon, en ole koskaan nähnyt hänen nostavan itseään muiden yläpuolelle. Olen aistinut, kuinka Juha on halunnut kehittyä vielä kokeneenakin valmentajana.

Kun ajattelen Juhaa, näen hänet suomalaisen jalkapallon vanhempana valtiomiehenä, joka auttaa, opastaa ja tukee nuorempia kokelaita vailla minkäänlaista ylimielisyyttä tai itsekkäitä pyrkimyksiä.

Juha Valla töölöläisessä kahvilassa elokuussa 2019. Kuva: Erkko Meri.
Juha Valla elokuussa 2019.

 

Jesse Martin

Olen usein pohtinut, että jos olisin nyt junioripelaaja, millaista valmentajaa kaipaisin. Millaisen valmentajan alaisuudessa saisin itsestäni eniten irti, jos olisin esimerkiksi 12-vuotias?

Tuollainen valmentaja olisi Jesse Martin. Hänessä on paljon niitä ominaisuuksia, joita pidän korkeassa arvossa. Valmentaja, joka välittää, omistautuu asialleen ja on aidosti olemassa pelaajiaan varten, voi myös vaatia pelaajilta. Pelaajat kyllä kestävät tiukankin palautteen, jos valmentaja on osoittanut joka päivä omalla sitoutumisellaan välittävänsä heistä.

On Käpylän Pallon onni ja jonkin suomalaisen koulun menetys, että Jesse on valinnut opettajan työn sijasta jalkapallovalmentajan ammatin. Jessestä aistii aidon lämmön jalkapallon opettamista kohtaan. Hänellä on valmentajan sydän.

Tiedän, että Jesse sai kritiikkiä, kun hän rohkeana ihmisenä arvioi kesällä 2018 tiukkaan sävyyn Huuhkaja-turnauksen tapahtumia. Hän huomasi valmentajana, että monta asiaa olisi ollut mahdollista tehdä paremmin. Harva olisi uskaltanut ottaa asiaan kantaa omalla nimellään. Suurin osa oli hiljaa. Jesse ei varmastikaan saanut kannanotollaan uusia ystäviä.

Tapahtumaa kritisoineen viestin olisi varmasti voinut muotoilla toisin ja tarkemmin, mutta yhdestä asiasta olen varma: Henkilö, jolla on rohkeutta nostaa esille epäkohtia silläkin uhalla, että joku suuttuu, voi katsoa itseään peilistä.

Välittämistä on myös se, että uskaltaa olla eri mieltä. Sellainen vie asioita monesti paremmin eteenpäin kuin yleisen mielipiteen myötäily. Peesailijoita ja hiljaisia nyökyttelijöitä on suomalaisessa juniorijalkapallossa jo ihan riittävästi.

Suomalainen jalkapallo tarvitsee rohkeita ja pelaajista välittäviä valmentajia – sellaisia kuten Jesse. Tällaiset henkilöt mahdollistavat muutoksen.

 

Joonas Tuomi

Elämässä on aina myös sattumaa. En usko, että minusta olisi koskaan tullut juniorivalmentajaa, ellei Joonas Tuomi olisi repinyt minua Gnistanin 7-vuotiaiden treeneihin syyskuussa 2012.

Olimme ”Jonden” kanssa pallottelemassa meille molemmille tutussa Oulunkylän urheilupuistossa. Gnistanin junioreita valmentanut Jonde pyysi minua sitten auttamaan seuran 2005-syntyneiden junioreiden treeneihin. Olen ollut jälkikäteen suuresti kiitollinen tuosta kutsusta, vaikka arvelen, että valinnan syynä oli lähinnä se, että ketään muutakaan ei löytynyt.

Muistan aina nuo ensimmäiset treenit valmentajana. Kun yksi pelaaja pyysi auttamaan kengännauhojen kanssa, toinen pelaaja kaatoi juomapullosta vedet niskaani. Ajattelin, että seuraavat treenit menevät kyllä paremmin. Ja sitä seuraavat. Ja sitä seuraavat.

Oulunkylän urheilupuisto on itselleni edelleen tietyllä tavalla maaginen paikka – olen viettänyt siellä pelaajana ja valmentajana varmasti lähes 10 000 tuntia. Nuo ensimmäiset treenit valmentajana tulevat aina mieleen, kun hengitän ilmaa Ogelissa.

Jonde antoi vastuuta ja opasti keltanokkavalmentajaa. En osannut valmentajana mitään, mutta nautin valtavasti valmentamisesta Jonden kanssa.

Opin todella paljon kärsivällisyyttä ja pitkäjänteisyyttä. Oli helppoa aloittaa valmentaminen henkilön kanssa, jonka tiesin todelliseksi jalkapalloihmiseksi. Valmennusinto tarttui. Pelaajavuodet Gnistanissa yhdistivät. Jonkinlainen kipinä syttyi, kun valmensin Jonden kanssa.

Moni asia olisi jäänyt tapahtumatta ja hetki kokematta, jos Jonde ei olisi tarjonnut mahdollisuutta. Valmentaminen ja jalkapallo yleisemmin on mahdollisuuksien synnyttämistä ja käyttämistä.

 

Gert Remmel

Ehdotin kesällä 2018 Gert Remmelille, että tekisin hänestä jutun blogiimme. En tiennyt silloin, mitä odottaa. En tuntenut häntä lainkaan. Olen iloinen, että ehdotin, sillä olen oppinut sen jälkeen Gertiltä paljon.

Kun olemme keskustelleet puhelimen välityksellä viimeisen kahden vuoden ajan joka viikko jalkapallosta ja valmentamisesta, olen havahtunut pohtimaan myös omaa suhdettani lajiin. Gert ei ole päästänyt löysiä puheitani läpi. Hän on kysynyt sellaisia tiukkoja jatkokysymyksiä, joita moni ei ole esittänyt. Pohdin jalkapalloon liittyviä kysymyksiä nykyään useammasta näkökulmasta kuin aikaisemmin.

Ehkä nuo keskustelut ovat olleet minulle eräänlaista jalkapalloterapiaa. Olen saanut vastakaikua henkilöltä, joka ei elä jalkapalloarkea Suomessa. Se on ollut hyvä asia.

Tapasimme viimeksi heinäkuussa pienessä ja rauhallisessa veronalaisessa ravintolassa. Silloin tuntui kuin edellisestä tapaamisesta olisi ollut vain pari päivää, vaikka olimme tavanneet viimeksi yhdeksän kuukautta aikaisemmin. Keskustelu jatkui siitä, mihin oli viimeksi päättynyt.

Sain noin vuosi sitten mahdollisuuden tutustua Gertin ja hänen seuransa, Giorgione Calcion, arkeen. Viimeistään tuo matka avasi silmäni sen suhteen, kuinka kova haaste ulkomailla valmentaminen on. Moni haluaa, mutta ani harva on oikeasti valmis tuollaiseen arkeen.

On osattava kieltä ja sopeuduttava kulttuuriin, on oltava paljon parempi kuin paikalliset, on tehtävä töitä aamusta yöhön, on elettävä koko sielulla jalkapalloelämää, on saatava tuloksia, on kestettävä kovat paineet, on noustava pohjalta, on unohdettava työsuhteen edut ja hylättävä kaikki Suomessa opitut asiat.

Väitän, että Gert on vaikuttanut suomalaiseen jalkapalloon paljon enemmän kuin monet haluavat myöntää. Tiedän useita valmentajia, jotka ovat oppineet häneltä paljon ja saaneet runsaasti vaikutteita. Usein kuitenkin tuntuu, että monella on vielä jotain hampaankolossa. Ehkä osa näkee hänet vain kirjoitusten kautta, mikä on toki luonnollista. Viime vuodet ovat hieman muuttaneet asetelmaa.

Voin rehellisesti myöntää, että Gert Remmel on yksi niistä harvoista valmentajista, joka on säännöllisesti haastanut ajatteluani valmentamisesta ja jalkapallosta. Hän on myös ainoa, joka on kritisoinut autolla ajamisen taitoani. Laitan pienet haasteet kuitenkin italialaisen vuokra-auton piikkiin.

20181016_171243
Gert Remmel syksyllä 2018.

 

Martti Kuusela

Lämmin katse. Herrasmies. Kosmopoliitti. Jalkapallointoa kuin pienellä pojalla. Tiedon etsijä. Pilke aina silmäkulmassa. Valmentaja.

Aika kului kuin siivillä, kun istuimme Martti Kuuselan kanssa keväällä vantaalaisessa kahvilassa. Kaiken nähneellä valmentajalla nousi useaan otteeseen tunteet pintaan. Kuuntelin herkeämättä mielenkiintoisia muistoja ja tarinoita. Tuon innostuneen äänen olen kuullut lukuisia kertoja TV:n välityksellä.

Moni tuntee Kuuselan saavutukset, harvempi tietää, millaisia uhrauksia hän on tehnyt. Lista saavutuksista löytyy helposti, mutta vaikeat valinnat ja kovat päätökset on helppo häivyttää taustalle.

Kuuselasta olisi tuskin koskaan tullut Unkarin mestaria, jos hän ei olisi raivannut tietään Kölnin urheilukorkeakouluun. Valmentaja haki lainaa pankista, pakkasi autoon kaksi pahvilaatikkoa ja lähti perheensä kanssa kohti Saksaa. Koulutuksia oli joka päivä ja viikonloput olivat kiinni. Syy Kuuselan uhrauksiin oli selvä: Hän halusi paikkaan, jossa voisi oppia eniten.

Vaikka Martti Kuusela on jo 74-vuotias, liekki jalkapalloa kohtaan roihuaa edelleen. Muistan, kuinka valmentajalegenda lähetti viime keväänä sähköpostia, jossa hän analysoi Saksan ja Hollannin välistä maaottelua. Kuuselan sähköposti päättyi lauseeseen: ”Olin taas ihan innoissani, miten futista voidaan ja kannattaa pelata.” Lisäksi hän muistutti, kuinka tärkeää kiinnostus peliä kohtaan on – iästä riippumatta. Viisaita sanoja kaiken kokeneelta valmentajalta.

Martti Kuusela on ollut monella tavalla suomalaisen jalkapallovalmennuksen suunnannäyttäjä. Hän on päässyt paikkoihin, joissa suomalaisia ei ole totuttu näkemään.

Kun palaan ajatuksissani viime kevään tapaamiseen, mieleeni tulee pieni, mutta sitäkin hienompi hetki. Kesken jutustelun Kuusela laski kahvikuppinsa pöydälle, mietti hetken ja sanoi: ”Niin kauan kuin elän, kysyn ihmisiltä neuvoja. Olen aina halunnut oppia muilta.”

Martti Kuusela, kuva 2
Martti Kuusela keväällä 2019.

 

Tuomas Rantanen

Kun HJK voitti kesällä Kai Pahlman -turnauksen finaalissa Käpylän Pallon, olin harmissani KäPan hienojen pelaajien ja valmentajien puolesta. Ainoa syy, miksi olin iloinen HJK:n voitosta, oli, että Klubin 15-vuotiaiden valmentajana oli Tuomas Rantanen.

Olin iloinen ”Tuopin” puolesta, sillä tiedän, että hän on tehnyt valmentajana paljon töitä ja matkan varrelle on osunut vaikeita jalkapallohetkiä. Kai Pahlman -voitto oli varmasti eräänlaista ”balsamia haavoille”. Juniorivalmentajan työ ei ole aina ruusuilla tanssimista.

Tuoppi oli minulle varsinkin vuosina 2012-2014 yksi tärkeimmistä valmentajaesikuvista. Valmensimme yhdessä Gnistanissa ennen kuin Tuoppi siirtyi Klubiin. Seurasin paljon hänen treenejään. Arvostin silloin ja arvostan edelleen Tuopin tapaa kommunikoida pelaajien kanssa. Ei ole todellakaan sattumaa, että Tuoppi pääsi opiskelemaan kasvatustieteitä.

Kun tapaamme Tuopin kanssa futiskentän ulkopuolella, keskustelu kääntyy aina nopeasti jalkapalloon. Olen nauttinut väittelyistä hänen kanssaan. Olen oppinut paljon niistä keskusteluista, joissa olemme olleet eri mieltä. Kerran väänsimme kaksi tuntia siitä, oliko eräs HJK:n Veikkausliiga-joukkueen pelaaja pelannut hyvän kauden vai ei.

Vaikka Tuoppi on valmentanut HJK:ssa pitkään, hänellä on Gnistan-sydän. Minusta on hienoa, että yksi Tuopin unelmista tai pikemminkin tavoitteista on valmentaa joskus Gnistanin miesten joukkueessa. Valmentaja voi lähteä Oulunkylästä, mutta Oulunkylä ei lähde valmentajasta.

Tuoppi seuraa edelleen todella tarkasti, kuinka Gnistanin 2002-syntyneillä pelaajilla menee. Hän valmensi poikia kuusi vuotta. Se on erittäin pitkä aika yhdessä joukkueessa.

Minulla tulee yhä hetkiä, jolloin saatan yhtäkkiä kysyä Tuopin mielipidettä johonkin pelilliseen yksityiskohtaan. En ole koskaan valmentanut Tuopin kanssa samassa joukkueessa, mutta hän on ehdottomasti yksi niistä valmentajista, joilta olen saanut eniten vaikutteita omaan valmentamiseeni.

28126369_10214366410169450_243337856_o
Tuomas Rantanen keväällä 2018.

 

Kimmo Eronen

En tiedä, olisinko niin kiinnostunut toimintakulttuurista, jos en olisi nähnyt HJK Cupissa syksyllä 2013 FC Hongan 2002-syntyneiden joukkueen pelejä. Seurasin tarkasti joukkueen valmentajan Kimmo Erosen ryhdikästä toimintaa. Olin valmentanut vain vuoden verran ja elin valmentajakuplassa. Havahduin siihen, millaista laadukas junioritoiminta voi parhaimmillaan olla.

Muistan tehneeni sivukaupalla muistiinpanoja turnauksesta. Oli erittäin opettavaa seurata Kimmon selkeää vuorovaikutusta ja jämäkkää ottelujohtamista sekä joukkueen kollektiivista käyttäytymistä alkulämmittelyistä loppukättelyihin. Muistan myös etsineeni lähes kaiken Kimmon tuottaman teksti- ja videomateriaalin, jota ”googlettamalla” vain saattoi löytää.

Jos olisin toimittaja, ottaisin varmaankin ensimmäisenä aina Kimmoon yhteyttä, jos julkisuudessa olisi esillä juniorijalkapalloon liittyviä ilmiöitä. Hänellä on ymmärrystä, kokemusta ja kykyä selkeään viestintään. Se on tärkeää aikakaudella, jolloin julkisuudessa puhutaan juniorijalkapallosta hyvin hatarilla argumenteilla.

Juuri edellä mainituista syistä Kimmo oli myös luonteva ja helppo valinta Jalkapallon Juniorivalmentajat ry:n historian ensimmäisen jäsentilaisuuden puhujaksi. Hän oli luottamuksen arvoinen ja luennoi henkisestä valmennuksesta niin kuin asiantuntijalta voi odottaa.

Kimmon valmentaman FC Hongan ja Ossi Virran koutsaaman KäPan välinen 12-vuotiaiden Helsinki Cup -finaali vuonna 2014 on edelleen yksi parhaista juniorijalkapallotapahtumista, jossa olen ollut katsojana. Vastaavanlaiseen positiiviseen lataukseen en ole useinkaan törmännyt. Valmentajan vaikutus näkyi muun muassa siinä, että kaikki Hongan pelaajat juhlivat yhdessä maaleja. Tuo peli tulee aina mieleeni, kun kävelen Bolliksen ohi.

kimmo.jpeg
Kimmo Eronen helmikuussa 2018.

 

Shiro Karis

Muistan, kun Shiro Karis tuli ensimmäisen kerran auttamaan minua treeneihin. Vuosi oli 2014. Irakissa syntynyt Shiro oli surffailut netissä ja löytänyt jostakin Gnistanin valmentajailmoituksen. Hän soitti seuran toiminnanjohtajalle ja pääsi valmennushommiin.

Shiro ei ollut valmentanut koskaan aikaisemmin, mutta ensimmäisten treenien perusteella hän vaikutti innostuneelta. Ote oli vielä hieman haparoiva, mutta Shiro ei antanut sen häiritä.

Shiro oli muuttanut opettajaisänsä perässä Irakista Suomeen 17-vuotiaana vuonna 2007. Ensimmäinen työpaikka löytyi Sörnäisistä Alepan kassalta. Shiro opiskeli ahkerasti Eiran aikuislukiossa ja oppi nopeasti suomen kielen. Hän on saanut Suomesta paljon ystäviä.

Samana vuonna, kun Shiro aloitti valmentamisen, hän valmistui ylioppilaaksi. Seitsemän vuotta aikaisemmin hän ei osannut sanaakaan suomea. Arvostan tuota saavutusta valtavan korkealle.

Kun opin tuntemaan Shiron paremmin, ymmärsin, kuinka paljon hän on tehnyt töitä sopeutuakseen suomalaiseen yhteiskuntaan. Hän ei ole saanut mitään helpolla.

Shiro on valmentanut Gnistanissa jo viisi vuotta. Hänestä on tullut erittäin pidetty valmentaja, joka on tärkeä osa Gnistan-yhteisöä. Shiron ja pelaajien välillä on lämmin ja tiivis suhde, jonka aistii kauemmaskin.

Olin valtavan iloinen, kun kuulin, että Shiro valittiin vuonna 2017 Gnistanin vuoden valmentajaksi. Palkinto meni täysin oikeaan osoitteeseen. Monella valmentajalla olisi ammennettavaa Shiron positiivisesta asenteesta ja vilpittömästä työnteon kulttuurista.

Näemme Shiron kanssa nykyään harvemmin. Aina, kun kohtaamme, hän puhuu innoissaan jalkapallosta leveä hymy huulillaan. Vuodet ovat vierineet, mutta jalkapallointo ei ole laantunut. Shiron tarina inspiroi minua yhä valtavasti.

42067273152_7afa923be1_o
Shiro Karis kesällä 2018.

 

Jyrki Ahola

Olin keväällä 2004 mukana Helsingin piirijoukkueen karsinnoissa. Vaikka pääsin useammalta kierrokselta ”jatkoon”, rahkeeni eivät riittäneet varsinaiseen piirijoukkueeseen. Muut keskikenttäpelaajat olivat yksinkertaisesti parempia.

Muistan hyvin vain yhden valmentajan tuolta keväältä. Hänen nimensä on Jyrki Ahola. ”Jykä” jäi mieleeni tiukkana, mutta oikeudenmukaisena valmentajana, joka ei päästänyt pelaajia helpolla. Jykä oli jo silloin hyvällä tavalla särmikäs.

Törmäsin Jykään sattumalta kymmenen vuotta myöhemmin Helsinki Cupissa Käpylässä. Yllätyin suuresti, kun hän muisti minut. Olin ollut varsin keskinkertainen pelaaja, ja Jykä on kuitenkin nähnyt vuosien aikana varmasti tuhansia pelaajia. Jykän muisti on pelottavan tarkka.

Myöhemmin olen kohdannut valmentajana Jykän peleissä, joissa joukkueemme ovat pelanneet vastakkain. Arvostan suuresti sitä, kuinka paljon Jykä saa pelaajistaan irti. Hän, jos kuka, on jalkapallon opettaja.

Kun olimme hävinneet viime kesänä erään turnauksen finaalin Jykän joukkuetta vastaan, hän soitti minulle seuraavana päivänä. Kävimme peliä läpi ja vaihdoimme ajatuksia. Jykän ele teki minuun suuren vaikutuksen.

Sekin kertoo Jykästä paljon, että hän haluaa vieläkin, lähes 50-vuotiaana, oppia ja kehittyä valmentajana. Moni samanikäinen tai jopa nuorempi valmentaja on saattanut heittää jo hanskat tiskiin. Jykä sen sijaan aloitti vuosi sitten opinnot Lapin ammattikorkeakoulussa. Kun olen keskustellut hänen kanssaan, on vaikuttanut, että opinnot ovat herättäneet Jykässä paljon uusia ajatuksia.

Ykkösen AC Oulu saa Jykästä hyvän päävalmentajan, mutta minua harmittaa juniorifutiksen puolesta: Jykän kaltaisia juniorivalmentajia on Suomessa liian vähän. Hänestä aistii, että jalkapallovalmentaminen on merkityksellinen asia. Se ei ole suomalaisessa juniorijalkapallossa todellakaan itsestäänselvyys.

Jyrki Ahola heinäkuussa 2019. Kuva: Erkko Meri.
Jyrki Ahola heinäkuussa 2019.

 

Pertti Kemppinen

Pertti Kemppinen on varmasti yksi suomalaisen juniorijalkapallon ristiriitaisimmista henkilöistä. On erotettava valmentaja-Kemppinen ja kirjoittaja-Kemppinen. Kerron kahdesta hetkestä, jotka ovat muuttaneet omaa käsitystäni hänestä. Ne piirtävät kuvan valmentaja-Kemppisestä.

Osallistuin kesällä 2017 Kemppisen koulutukseen. Koulutustilana oli Myyrmäen futisstadionin hämärä koulutustila. Paikalla oli kuusi valmentajaa.

Olen ollut koulutuksissa, joissa puhuja lukee satapäiselle yleisölle paperista sanoja tunnin ajan, veloittaa ”luennosta” tuhat euroa ja yrittää päästä tilaisuudesta mahdollisimman nopeasti pois. Kemppisen koulutus oli kaikkea muuta.

Kemppinen puristi itsestään ulos kaiken mahdollisen energian. Koulutus kesti neljä tuntia ja sen aikana oli vain yksi parin minuutin tauko. Kemppinen näytti esimerkkejä lattialla maaten, provosoi, herkistyi, eläytyi ja puhui välillä yhdestä diasta puoli tuntia.

Kemppistä ei kiinnostanut, että paikalla oli vain kourallinen valmentajia. Hän antoi itsestään silti – tai ehkä juuri sen takia – kaiken. Yli kuusikymppinen mies näytti välillä sellaisia mallisuorituksia, että nuorempaa hirvitti. Tilaisuus ei ollut koulutus, vaan osallistujien ajatuksia ravisteleva performanssi.

Menin muutama kuukausi koulutuksen jälkeen seuraamaan Kemppisen harjoituksia Tikkurilaan. Treeneissä oli aikaisin sunnuntaiaamuna neljä pelaajaa. Se heittäytyminen, itsensä likoon laittaminen ja hikipisaroiden vuodattaminen, jota todistin koulutuksessa, näkyi nyt treenikentällä. Kemppisen verkkarit olivat likaiset ja hän teki kaiken mahdollisen sen eteen, että pelaajat onnistuivat suorituksissa. Esimerkit olivat välillä hullunkurisia, mutta ne toimivat.

Arvostan sitä tapaa, jolla Kemppinen heittäytyi näihin kahteen tapahtumaan. Sellainen on äärimmäisen harvinaista suomalaisessa juniorijalkapallossa. Monilla valmentajakollegoilla on samanlaisia ajatuksia useiden vuosien ajalta.

Asian voisi vertauskuvallisesti ilmaista niin, että kun keskivertovalmentaja valitsee lyhyen ja suoran asfalttitien, Pertti Kemppinen hakeutuu jyrkälle, pitkälle ja kiemurtelevalle, mutta kauniille vuoristopolulle.

20181204_122737
Pertti Kemppinen joulukuussa 2018.

 

Mohaiman Abdilamir

On juniorivalmentajia, joiden kohdalla minulla tulee usein tunne, että kyseinen valmentaja on kuin luotu toimimaan lasten ja nuorten kanssa. Tällaiselle ihmiselle lasten ohjaaminen on mitä luontevin tapa toteuttaa itseä.

Yksi tällainen valmentaja on ehdottomasti Mohaiman Abdilamir.

”Muhis” kuuluu siihen juniorivalmentajien joukkoon, joiden tekemä työ ei juuri koskaan nouse esille julkisuudessa, mutta jotka tekevät korvaamattoman tärkeää työtä ruohonjuuritasolla. Tällaiset valmentajat mahdollistavat sen, että futiskentillä kasvaa reippaita nuoria pelaajanalkuja. Näistä arjen mahdollistajista pitäisi puhua paljon enemmän.

Muhis työskentelee päivisin ohjaajana leikkipuistossa. Iltoja varten hän siirtyy jalkapallokentälle valmentamaan junioripelaajia. Tämä toistuu päivästä ja viikosta toiseen. Tällainen yhdistelmä vaatii valmentajalta aitoa rakkautta lasten ja nuorten ohjaamista kohtaan. Monella tekemisen laatu kärsisi. Muhis kuitenkin kohtaa jokaisen lapsen ainutlaatuisena yksilönä ja antaa itsestään kaiken pelaajille.

On hienoa seurata sivusta, kuinka kiinnostunut hän on jokaisen lapsen kuulumisista ja hyvinvoinnista. Muhiksen iloinen nauru ja rento huumori tarttuu. Valmentaminen on todellakin ihmissuhdetyötä.

Tunnen usein salaa ylpeyttä siitä, että saan toimia seurassa, jossa valmentajat saavat sitä, mitä ansaitsevat. Muhis on kasvanut KäPassa askel askeleelta kohti haastavampia tehtäviä. Hän on ollut luottamuksen arvoinen ja ansainnut vastuuta. Mitään ei ole tullut ilmaiseksi.

Olen varma, että pelaajat, jotka ovat saaneet olla Muhiksen valmennuksessa, arvostavat häntä paljon. Sama koskee niitä valmentajakollegoita, jotka ovat on valmentaneet Muhiksen kanssa.

20190902_091239 (1)
Mohaiman Abdilamir syksyllä 2019.

 

Iikka Miettinen

Olen päässyt tapaamaan vuoden 2019 aikana useita mielenkiintoisia jalkapalloihmisiä. Kohtaamiset ovat opettaneet, jättäneet jäljen ja herättäneet ajatuksia – osa enemmän, osa vähemmän.

Iikka Miettinen on ollut ja on yhä monelle suomalaiselle jalkapalloihmiselle tuntematon hahmo. Miettisen polku jalkapallon parissa on kuitenkin sellainen tarina, joka jokaisen pitäisi tuntea.

Miettinen muutti parikymppisenä kielitaidottomana opiskelijana Pietariin. Seitsemän vuotta myöhemmin hänet nimitettiin pietarilaisen suurseura Zenitin akatemian urheilutoimenjohtajaksi.

Miettinen on todistanut, että myös suomalainen voi nousta merkittävään pestiin kansainvälisessä jalkapalloympäristössä. Se on äärimmäisen vaikeaa, mutta mahdollista.

Ensin pitää lähteä pois Suomesta. Sen jälkeen pitää opiskella uusi kieli. Samaan aikaan pitää sopeutua uuteen ympäristöön. Kun on parempi kuin muut 50 opiskelijaa, voi saada ensimmäisen mahdollisuuden.

Jotta mahdollisuus realisoituu, on tehtävä valtavasti töitä. Palkkaa ei tule ja vapaa-aika puuttuu. Pääsy harjoittelujaksolle toiseen ulkomaiseen seuraan vaatii yli sata hakemusta. Vieläkään ei tule palkkaa.

Kun on tehnyt riittävän pitkään ja riittävän laadukkaasti töitä ja tuonut omalla osaamisella lisäarvoa, joku voi kiinnostua oikeasti. Sitten vasta työnteko alkaa. Oma paikka on hierarkiassa vielä alhaisella tasolla.

Kaiken aikaa on pidettävä huolta omasta kehittymisestä. Jokainen päivä on eräänlainen työhaastattelu. Joku seuraa koko ajan, mitä teet. Kukaan ei tule hakemaan sinua kotoa. Kahdeksan tunnin työpäivä ei kiinnosta ketään.

Sen jälkeen, kun on elänyt seitsemän vuotta tällaista jalkapalloelämää, voi päästä merkittävään tehtävään. Ja pian on aika huomata, että on pakko päästä uuteen ja erilaiseen ympäristöön, jotta kehitys voi jatkua.

Sellainen on Iikka Miettisen tarinan opetus suomalaiselle jalkapalloväelle.

 

20190615_123752
Iikka Miettinen kesällä 2019.

 

Pekka Luhtanen

Minua harmittaa usein, kun ajattelen, kuinka harvoin suomalaisessa jalkapallojulkisuudessa nostetaan esiin historian tärkeitä toimijoita, avainhenkilöitä menneiltä vuosikymmeniltä.

Ihmiset, jotka ovat vaikuttaneet vuosikymmenten ajan kotimaisessa jalkapallossa, putoavat historian lehdiltä kuin leivänmuruset.

Olen vahvasti sitä mieltä, että emeritusprofessori Pekka Luhtanen, 77, on yksi suomalaisen jalkapallovalmennuksen tärkeimpiä hahmoja. Luhtanen koulutti jalkapallovalmentajia 40 vuoden ajan muun muassa UEFA Pro -kurssilla, julkaisi valmennuskirjoja, tutki lajia yliopistolla ja toimi eri maajoukkueiden valmennustiimissä.

Moni suomalaisen jalkapallon eturivin valmentajista on ollut hänen opissaan. Luhtasen teoksia on luettu myös Suomen ulkopuolella.

Vuonna 2002 Real Madrid kutsui Luhtasen puhujaksi seuran 100-vuotisseminaariin.

Matkustin vuonna 2017 Jyväskylään tapaamaan Luhtasta. Kun olimme juoneet kahvit, Luhtanen kaivoi kannettavan tietokoneensa esiin. Tietokoneen arkistoista löytyi valtava määrä jalkapalloaiheista materiaalia – pääosin Luhtasen tuottamana. Oli selvityksiä, kaavioita, videoita, laskelmia, tutkimuksia ja tilastoja.

Olin kuullut Luhtasesta ja hänen työstään vain yksittäisiä kertoja aikaisemmin. Kun kuuntelin tohtorin näkemyksiä ja ajatuksia, ymmärsin, että vastapäätäni istui suomalaisen jalkapallon yksi pioneereista. En yllättynyt, kun moni jalkapallotoimija kehui minulle myöhemmin Luhtasen merkitystä.

Pekka Luhtasen nimeä ei löydy ainakaan vielä Palloliiton Hall of Fame -kunniagalleriasta. Se on erhe, joka olisi syytä korjata mahdollisimman pian. Suomalaisen jalkapallotutkimuksen pioneeri ansaitsee paikkansa tärkeimpien vaikuttajien joukossa.

 

20629822_10212773274262048_1873584174_o
Pekka Luhtanen kesällä 2017.

 

Jari Karjalainen

Kahden käden sormet eivät riitä laskemaan niitä kertoja, kun puhelimessani on vilkkunut ”Jari Karjalainen soittaa”. Välillä puhelin on soinut klo 7.30 aamulla, toisinaan myöhään illalla. Ainoa varma asia on ollut se, että soittajalla on ollut paljon jalkapalloajatuksia.

Yhteen aikaan Jari kävi usein katsomassa valmentamani KäPan joukkueen pelejä. Muutama tunti pelin jälkeen sain puhelimitse pitkän ja jäsennellyn palautteen ottelusta. Jari oli seurannut pelejä tarkkaan ja kertoi yksityiskohtaisesti näkemästään.

En ollut pyytänyt palautetta, eikä Jarilla olisi ollut mitään syytä sellaisen antamiseen, mutta hän teki sen silti. Jari on ollut aina kiinnostunut ja halunnut vaihtaa ajatuksia. Nuo puhelut ovat opettaneet paljon. Jari on käyttänyt vähäistä vapaa-aikaansa myös monen muun KäPa-valmentajan sparraamiseen.

Minulla on tullut usein sellainen tunne, että Jari tuntee jokaisen suomalaisen jalkapalloihmisen. Hän on saattanut esimerkiksi kutsua Martti Kuuselan tai Markku Kanervan seuraamaan KäPan juniorijoukkueiden treenejä. Jarin kanssa samoilla valmennuskursseilla opiskellut valmentaja on kuvaillut Jaria epäsuomalaiseksi tyypiksi, jolla on oikealla tavalla ”jenkkimentaliteetti”. Luonnehdinta on erinomainen.

Moni ei tiedä, kuinka pitkän päivätyön Jari on tehnyt suomalaisessa jalkapallossa. Hän on valmentanut vuosia ja työskennellyt erilaisissa tehtävissä esimerkiksi HJK:ssa ja Palloliitossa. Jarin verkostot ovat laajat.

En ole tuntenut Jaria pitkään, mutta kaikki hänen kommenttinsa, tekonsa ja valintansa ovat joka kerta osoittaneet valtavaa halua oppia ja kehittyä. En tiedä kovin montaa yli 50-vuotiasta valmentajaa, jolla on yhtä innostunut suhtautuminen uusiin valmennusoppeihin. Jari on aina kuunnellut muiden ajatuksia – nöyrästi, innostuneesti ja vailla minkäänlaisia ennakkokäsityksiä.

Ihmiset, jotka ovat valmiita jakamaan tietojaan, opastamaan nuorempiaan ja haluavat koko ajan kehittyä myös itse, ovat tärkeämpiä kuin he itse usein aavistavatkaan.

 

Ossi Virta

En tiedä kovin montaa toista valmentajaa, joka olisi vaikuttanut yhden seuran pelaajakehityksen sisältöön yhtä paljon ja yhtä pitkän aikaa kuin Ossi Virta Käpylän Pallossa.

Ossi aloitti valmentamisen jo hyvin nuorena KäPan harrastejoukkueessa. Kymmenessä vuodessa hän nousi askel kerrallaan lopulta seuran valmennuspäälliköksi. Urakehitys ei perustunut mihinkään muuhun kuin valtavaan työntekoon ja sitoutumiseen.

Olen myöhemmin kuullut, että Ossin työtahti oli välillä jopa epänormaali, mutta kaikki perustui haluun kehittää seuraa ja sen joukkueita. Vähäisen vapaa-aikansa Ossi käytti futiskirjojen ja -videoiden ahmimiseen.

Ossin kaltaisia moottoriturpia ja jalkapallon käveleviä tietopankkeja on suomalaisessa futiksessa erittäin vähän. Hän on todellinen futishullu – sanan positiivisessa merkityksessä. Jalkapallo on Ossille elämäntapa. Jokainen, joka on joskus keskustellut Ossin kanssa futiksesta, tietää, kuinka helposti Ossin innostus tarttuu.

Muistan, kun pelasimme vuosia sitten samassa kolmosdivarijoukkueessa. Kun joukkueen valmentaja pohti jotakin pelillistä yksityiskohtaa, hän kääntyi aina ensimmäisenä Ossin puoleen. Muiden pelaajien Ossille antama lempinimi, ”Litti”, perustui enemmän Ossin triviatietoon kuin pelitaitoihin. Luulen, että Ossi on ollut aina sielultaan valmentaja.

Vaikka Ossilla ei ole merkittävää pelaajataustaa, eikä hän ole toiminut huippuvalmentajien alaisuudessa, hänelle ei ole ollut mikään ongelma puhua valmentajakursseilla esimerkiksi Mika Väyrysen tai Jari Litmasen kanssa. Arvelen, että entiset huippupelaajat ovat oppineet enemmän Ossilta kuin mitä Ossi kurssitovereiltaan.

Moni ei tiedä, kuinka valtavan työn Ossi on tehnyt suomalaisessa juniorijalkapallossa. Erinomaiset toimijat saavat liian harvoin kiitosta työstään. Viimeiset vuodet Ossi on toiminut enemmän aikuisten jalkapallon maailmassa. Ymmärrän Ossin ratkaisun, vaikka näkisin mielelläni hänet vieläkin sytyttämässä ja opettamassa junioripelaajia.

Toivon, että Ossi ei koskaan menettäisi pikkupojan innostusta jalkapalloa kohtaan. Se on valtava voimavara, joka välittyy pelaajille ja muille valmentajille.

Ossi
Ossi Virta Eerikkilässä Jari Litmasen kanssa.

 

Saravanan Vellu

Kuulin Saravanan Vellusta ensimmäisen kerran talvella 2013. Silloin en tosin tiennyt lainkaan, kenestä on kyse. Valmentajakollegani Gnistanissa kertoi, että ”Sara”-niminen tyyppi kolaa traktorilla lunta Oulunkylän kentällä. En osannut aavistaa, millaiseksi jalkapallo-osaajaksi Sara myöhemmin paljastui.

Sara oli muuttanut suomalaisen puolisonsa kanssa Malesiasta Helsinkiin vuonna 2012. Alku ei ollut helpoin mahdollinen, sillä oleskelulupaprosessi kesti kuusi kuukautta. Jalkapallo astui nopeasti mukaan. Saran puolison mies vinkkasi, että lähialueella pelaava IF Gnistan etsii pelaajia miesten kakkosjoukkueeseen.

Saran pelitaidot paljastuivat joukkuetovereille nopeasti – olihan hän pelannut vuosina 1997-2004 Malesian maajoukkueessa 43 ottelussa.

Yksi asia johti toiseen, ja lopulta Sara sai paikan juniorivalmentajana Gnistanissa. Nyt, kuusi vuotta myöhemmin, Sara valmentaa HJK:n akatemiassa. Saran suomen kielen taito on parantunut ja hänen ajattelutapansa on muuttunut pelaajasta valmentajaksi.

Saran tietotaito, kokemus ja kyky innostaa lapsia pääsevät oikeuksiinsa, kun hän saa toimia junioripelaajien kanssa. En tiedä toista valmentajaa, joka pystyisi näyttämään mallisuoritukset yhtä sujuvasti kuin Sara. Lisäksi hänen valoisa persoonansa sytyttää pelaajissa kipinän. Muistan, kuinka yhdessä vaiheessa lähes jokainen Gnistan-valmentaja olisi halunnut Saran tiimiinsä.

Sara on yksi nöyrimmistä ihmisistä, jonka tiedän. Hän on pelannut lukuisia huippupelaajia, kuten Thierry Henryä, vastaan. Sara ei voi liikkua rauhassa Malesiassa, sillä entisenä suurpelaajana hänet tunnetaan yhä. En ole kuitenkaan koskaan aistinut hänessä pienintäkään ylimielisyyttä.

Sara on joutunut todistamaan osaamisensa kerta toisensa jälkeen. Ensin hän pääsi Gnistaniin apuvalmentajaksi. Vastuu lisääntyi ja rooli muuttui vastuuvalmentajaksi. Sen jälkeen Saralle alettiin maksaa kunnon korvausta. Vuosien pitkäjänteisen työn jälkeen Saralle tarjottiin paikkaa HJK:sta. Nyt hän on noussut Klubin haastejoukkueesta akatemiaryhmän valmentajaksi. Arvostan tätä kehityskaarta erittäin paljon.

On suomalaisen juniorijalkapallon etu, että Sara ei kolaa enää lunta Oulunkylässä. Työ tekijäänsä kiittää.

 

 Jyri Nieminen

Suomi, Viro, Qatar, Yhdysvallat, Etelä-Afrikka.

Maalivahtivalmentaja Jyri Niemisen tie pienestä Ylivieskasta lähes 90 000 katsojan eteen Etelä-Afrikkaan on sisältänyt kovia päätöksiä ja valintoja. Nieminen on raivannut tiensä ympäristöihin, joissa suomalaisia ei ole juuri nähty.

Valmentaja on näyttänyt, että kovalla työllä, jatkuvalla kehittymisellä, korkealla ammattitaidolla ja verkostoitumalla on mahdollista työntää suuriakin ovia auki. Niihin pesteihin, joihin Nieminen on valittu, kiinnostuneita ja potentiaalisia kandidaatteja on ollut ympäri maailman. Moni ei olisi valmis näin kovaan kansainväliseen kilpailuun.

”Pelko oppimisen pysähtymisestä pitää minut liikkeessä”, Nieminen on sanonut. Hän on antanut tunnustusta niille henkilöille, jotka ovat auttaneet ja tukeneet matkan varrella. Yksi tärkeimmistä on ollut Jarkko Tuomisto. Kunnioitus ja nöyryys kulkevat käsi kädessä.

Nieminen vieraili jouluna 2018 lyhyen aikaa Suomessa. MLS-kausi Yhdysvalloissa oli päättynyt ja Nieminen piti ansaittua lomaa ennen paluuta takaisin Amerikan manterelle. Kun kysyin Niemiseltä, pääsisikö hän pitämään esityksen juniorivalmentajien tilaisuuteen, hän ei empinyt hetkeäkään.

Nieminen matkusti lyhyen lomansa aikana Helsinkiin, valmisteli erittäin kattavan esityksen ja luennoi kiinnostuneille valmentajille lähes kolmen tunnin ajan. Hän oli valmis jakamaan oppejaan, kertomaan urapolustaan ja avaamaan maalivahtivalmennuksen yksityiskohtia. Joku toinen valmentaja olisi jäänyt kotiin lepäämään. Niemisen esityksestä paistoi läpi uteliaisuus, nöyryys ja yksityiskohtiin paneutuminen.

Kun olen keskustellut Niemisen kanssa, yksi asia on tehnyt minuun erityisen vaikutuksen. Valmentajalle, joka on äärimmäisen omistautunut omalle asialleen, nöyrä oppimista kohtaan ja aidosti kiinnostunut erilaisista kulttuureista, tapahtuu hyviä asioita.

Jyri, kuva 4
Jyri Nieminen joulukuussa 2018.

 

Rasmus Jansson

Keväällä 2017 nuori, alle 20-vuotias valmentaja saapui katsomaan harjoituksiani. En ollut tavannut häntä koskaan aikaisemmin. Seurasin sivusilmällä, kuinka valmentaja kirjoitti kynä sauhuten muistiinpanoja harjoituksista.

Harjoitusten jälkeen oli palautteen aika. Nuori tarkkailija ihmetteli esimerkiksi sitä, miksi drillissä ei ollut puolustajaa, miksi pallonhallintaharjoitteen alue oli kentän leveys- eikä pituussuuntaisesti ja miksi valmentajalla ei ollut nappiksia jalassa.

Muistan, että ihmettelin aluksi, että ”mikäs kaveri tämä on”. En ollut koskaan aikaisemmin saanut niin jäsenneltyä, yksityiskohtaista ja kriittistä palautetta. Rasmus Janssonin muistivihko oli täynnä merkintöjä, muistiinpanoja ja piirroksia. Hän kysyi ikäviä, mutta kullanarvoisia kysymyksiä.

”Rassen” hyvällä tavalla maaninen suhtautuminen valmentamiseen yllättää minut kerta toisensa jälkeen. Toivon, että hän ei koskaan menettäisi tuota asennetta.

Hän kuvaa dronella nelosdivisioonajoukkueen harjoituksia, jotta voisi arvioida paremmin pelaajien välisiä etäisyyksiä. Hän kiertää vapaa-ajalla helsinkiläisten yritysten luona ja hakee sponsoriavustuksia, jotta joukkueen arkea voisi parantaa entisestään. Hän menee kentälle kaksi tuntia etuajoissa, jotta voi laittaa jokaisen tötsän sentilleen oikeaan paikkaan. Hän matkustaa vapaa-ajalla satojen kilometrien päähän, jotta voi keskustella toisen valmentajan kanssa pari tuntia. Vastaavanlaisia esimerkkejä on erittäin paljon.

Olen iloinen, että olen voinut auttaa Rassea edes vähän matkan varrella. Kun olen saanut kuunnella Rassen näkemyksiä, olen oppinut siinä samalla myös itse. Arvostan Rassen sitoutumista ja itsensä likoon laittamista. Hänelle puolivillainen tekeminen ei ole vaihtoehto.

Rasse on osoittanut omalla valmennustoiminnallaan todeksi sanonnan: Se, joka tahtoo, keksii keinot – se, joka ei tahdo, keksii tekosyyt. Rasse toimii kuin ammattilainen, vaikka hän on saanut jalkapallosta lähes aina vain taskurahoja – jos sitäkään.

Vaikka Rassella on ollut välillä vaikeita vaiheita, uskon siihen, että valmentaja, joka antaa itsestään valtavasti lajille, saa siitä myös paljon takaisin.

 

Jukka Korkka

Käpylän Pallo on monella tavalla ainutlaatuinen yhteisö. KäPan, kuten jokaisen muun suomalaisen jalkapalloseuran, tärkein voimavara on ihmiset. Yksi KäPan kantavia voimia on ollut jo pitkään Jukka Korkka.

Jukka on toiminut KäPassa monessa roolissa – puheenjohtajan tehtävästä juniorivalmentajan rooliin. Kun KäPa teki kymmenen vuotta sitten suuren ryhtiliikkeen, Jukka oli mukana: hän valmensi seuran ensimmäistä United-ikäluokkaa, 1997-syntyneitä. Mutta jopa vielä tärkeämpää on, että hän on mahdollistanut yli 10 vuoden ajan KäPan pelaajille paremmat harjoitteluolosuhteet.

Vaikka Jukka on käyttänyt vuosien aikana valtavasti aikaa Käpylän Pallon toimintaan, hän on yhä kentällä – satoi tai paistoi, oli pakkasta tai ei. Tällä hetkellä Jukka kuuluu seuran 15-vuotiaiden joukkueen valmennustiimiin. Hän on nähnyt ja kokenut paljon, mutta haluaa edelleen olla antamassa panoksensa seuran ja sen junioreiden hyväksi.

Ei ole epäilystäkään, etteikö Jukalla olisi KäPa-sydän. Hän on tehnyt seuran eteen valtavasti töitä. KäPa on elinvoimainen, koska seurassa toimii kokeneita seuraihmisiä, kuten Jukka ja seuran puheenjohtaja Petri Vanhala, mutta myös nuoria ja nälkäisiä valmentajia. Uskon, että tällainen sekoitus on hyödyksi kaikille.

Jukka on ollut KäPassa arjen mahdollistaja. Hän ei pidä itsestään meteliä, tärkeintä on teot. Moni asia seurassa olisi jäänyt tapahtumatta, jos Jukka ei olisi laittanut itseään likoon. Monet toimijat ympärillä ovat vaihtuneet, mutta Jukka on jatkanut tinkimätöntä työtä itselleen rakkaan seuran eteen.

Käpylän Pallo ei olisi Käpylän Pallo, jos siinä ei toimisi sellaisia tyyppejä kuten Jukka Korkka. 

 

Mika Kokko

Valmentajat ovat vaikuttaneet minuun eri tavoin. On valmentajia, joiden kanssa olen toiminut vuosia ja joilta olen saanut vaikutteita pitkän aikaa. Sitten on valmentajia, jotka ovat vaikuttaneet vain hetken, mutta joiden panos on ollut kriittisellä hetkellä tärkeä.

Mika Kokko toimii Gnistanissa ensin Fortum Tutorin roolissa ja myöhemmin valmennuspäällikkönä. Tutorointiin kuului, että ”Billy” kävi kahden vuoden aikana noin kuusi kertaa katsomassa harjoituksiani. Keskustelimme treenien jälkeen harjoitteista, toiminnastani sekä ajatuksistani valmentajana.

Olin valmentanut vasta hetken aikaa ja tein alussa varmasti kaikki mahdolliset virheet. Billyn tuki, rohkaisevat sanat ja rakentava tapa antaa palautetta olivat minulle kuin kultahippuja. Billy antoi aiheellisesti kritiikkiä, mutta se ei ollut koskaan sävyltään tuomitsevaa tai väheksyvää. Hän löysi heikosta suorituksestani aina pienen hyvänkin asian.

Sain palautekeskusteluista Billyn kanssa erittäin paljon irti. Kyse oli eräänlaisesta ”mestari-kisälli -asetelmasta”. Billy ei ole varmasti tietotaidoltaan paras kouluttaja, mutta hän osasi vuorovaikutuksen tärkeän taidon. Billy sai minut pohtimaan ja ajattelemaan omaa valmentamistani. Hän ei korostanut koskaan itseään, vaan halusi aidosti auttaa kokemattomampaa valmentajaa.

Monet valmentajat vaihtavat nykyään seuraa lähes joka kausi. Kun jostain tarjotaan hieman parempaa palkkaa, verkkaritakin väri vaihtuu. Billy toimi MPS:ssä 11 vuotta ennen kuin hän siirtyi Gnistaniin, jossa hän valmensi yli viisi vuotta. Nyt hän työskentelee POHU:ssa.

Olen usein miettinyt, kuinka paljon Suomessa hukataan potentiaalisia aloittelevia valmentajia pelkästään sen takia, että kukaan ei sparraa heitä. Tuki puuttuu silloin, kun sitä tarvitsisi eniten. En ole varma, valmentaisinko vielä tänäkin päivänä, jos Billy ei olisi alkuvaiheessa auttanut, sparrannut ja kannustanut.

 

Aleksi Piirainen

Olen usein miettinyt, mitä hyvä valmentajuus tarkoittaa. Milloin ihmisestä voi sanoa, että hän on aidosti valmentaja, eikä vain pelaajien ulkoiluttaja tai toiminnan pyörittäjä?

Olen saanut nähdä viime vuosina läheltä Aleksi Piiraisen toimintaa. Hän on aina antanut itsestään kaiken kentällä. Kun harjoituksista on ollut taukoa, Api on lähtenyt ulkomaille etsimään oppia ja syventämään ymmärrystään jalkapallosta. Milloin Lissaboniin, milloin Barcelonaan. Hän on matkustanut paikkoihin, joista voi saada eniten oppia.

Kun Api muutti pohjoisesta Etelä-Suomeen, hän matkusti ensimmäiset kuukaudet joka päivä Kirkkonummelta Kumpulaan harjoituksiin. Olen nähnyt, kuinka Api on pitänyt viikon sisällä yli 20 kehityskeskustelua ilman, että ote on kertaakaan herpaantunut. Hän on myös ainoa valmentaja, joka on selvittänyt KäPan entisen valmennuspäällikön Ossi Virran kuusiportaisen rekrytointiprosessin.

Välillä minusta on tuntunut, että Apin elämässä ei ole mitään muuta kuin jalkapalloa.

Se, kuinka paljon Api on antanut itsestään valmentamiselle, on vaikuttanut ajatteluuni paljon myös jalkapallon ulkopuolella. Tuolla tinkimättömällä ja rehellisellä työmoraalilla Api olisi pärjännyt monessa muussakin asiassa.

Olen usein pitänyt itseäni kriittisenä jalkapalloihmisenä, mutta Apin seurassa huomaan, että olen kaikkea muuta. Api kyseenalaistaa terveellä tavalla asioita. Väitän, että tällainen ajattelutapa potkisi juniorivalmentajakuntaa paremmin eteenpäin kuin laimea konsensushakuisuus.

Api on kuitenkin kaikkein kriittisin itseään kohtaan. Hänellä on ollut välillä vaikeitakin hetkiä valmentajana, mutta en ole koskaan nähnyt tai kuullut hänen etsivän tekosyitä muualta tai ulkoistavan vastuuta muille. Se on esimerkillä johtamista.

Jos minun pitäisi kuvailla Apia yhdellä adjektiivillä, sanoisin häntä rehelliseksi. Tuo rehellisyys näkyy muita ihmisiä ja asioita, mutta myös itseä kohtaan.

Joku aika sitten Api oli sopinut, että kaksi parikymppistä valmentajaa tulee seuraamaan hänen treenejään. Myöhemmin samalla viikolla he tapasivat kahvilassa ja kävivät harjoitteet yhdessä läpi. Api halusi kehittyä, häntä ei kiinnostanut valmentajien ikä tai kokemus. Api ei ole myöskään koskaan sanonut ”ei”, jos joku on pyytänyt häntä seuraamaan treenejä ja antamaan palautetta.

Tämä kaikki kertoo paljon Apin arvomaailmasta. Hän elää valmentamista varten.

 

 J-P Savolainen

Kun siirryin vuonna 2016 rakkaasta kasvattiseurastani Gnistanista Käpylän Palloon, luulin tietäväni jalkapallosta paljon. Kun olen valmentanut J-P Savolaisen kanssa, olen ymmärtänyt, että en tiedä todellisuudessa juuri mitään. Muutos on ollut huomattava.

Kun tapasin J-P:n ensimmäisen kerran Kumpulan toimistolla, tiesin, että olen tullut oikeaan paikkaan. Kiitos J-P:n ja monien muiden KäPa-ihmisten, seurasta on tullut henkinen kotini.

Jo ensimmäisessä tapaamisessa J-P puhui jalkapallosta intohimoisesti ja piirsi fläppitaululle kuvioita tulenpalavasti. Tuosta hetkestä on alkanut hieno matka. Yhteisiä treenejä, matkoja, palavereita ja pelejä on takana varmasti lähes tuhat.

Vietin varsinkin vuosina 2017 ja 2018 J-P:n kanssa uskomattoman hienoja hetkiä, kun valmensimme yhdessä. Koimme karvaita pettymyksiä ja upeita tunteita. En vaihtaisi mistään hinnasta noita hetkiä. Olen kasvanut J-P:n seurassa sekä valmentajana että ihmisenä.

Olemme ajaneet ikivanhalla autollani peleihin ympäri Etelä-Suomea. Olemme nukkuneet Italiassa pienen motellin ahtaan huoneen kapeassa parisängyssä. Olemme parantaneet jalkapallomaailmaa pimeinä iltoina syrjäisissä kahviloissa.

Muistan, kuinka pettyneitä olimme, kun kävelimme harmaassa ja sateisessa Tukholmassa syksyllä 2017 takaisin hotelille Brommapojkarnalle kärsityn rökäletappion jälkeen. Tai kun jumituimme Keravalla ruuhkaan surkean vieraspelin jälkeen. Tai kun nukuimme Milanon lentokentän kivikovalla lattialla rättiväsyneinä.

Hienoja hetkiä on käsittämättömän paljon. J-P:n yksi hienoimmista piirteistä valmentajana on, että hän on nöyrä ja todellinen joukkueihminen. Vaikeilla hetkillä hän on aina kantanut vastuunsa. Kun joukkueet ovat menestyneet, hän ei ole koskaan nostanut itseään jalustalle. Vaikka välillä olisi ollut todellakin syytä.

Opimme tuntemaan toisemme niin hyvin, että toinen tiesi usein sanomattakin mitä toinen ajattelee. Kerran J-P onnistui kuitenkin yllättämään minutkin.

Pelaajamme olivat käyttäytyneet vastustajaa kohtaan epäasiallisesti pelin jälkeen, ja J-P suuttui tästä toden teolla kopissa. Säikähdin itsekin yleensä erittäin rauhallisen J-P:n tiukkaa palautetta. Myöhemmin olemme muistelleet lämmöllä tuotakin hetkeä pelaajien kanssa.

Olen todennäköisesti oppinut eniten jalkapallosta J-P:ltä. Hän on ollut eräänlainen jalkapallo-opettajani, futismentorini.

20170705_165659
J-P Savolainen keväällä 2017.

 

 Oodi juniorivalmentajille

Muistan, kun Palloliiton urheilutoimenjohtaja Hannu Tihinen kysyi minulta kerran, mitä tavoitteita minulla on jalkapallossa. En muista enää sanatarkasti, mitä vastasin Tihiselle, mutta jotenkin se liittyi suomalaisen juniorivalmennuksen arvostuksen edistämiseen. En ole koskaan ollut kiinnostunut jalkapallouran luomisesta tai palkintojen voittamisesta.

Tämä valmentajakalenteri on ollut yksi osa tuota arvostuksen edistämistä. Vaikka mukana on myös joitakin aikuisten valmentajia, olen halunnut keskittyä tarinoissa nimenomaan juniorivalmentajiin. Samaan aikaan on sanottava, että kalenterista puuttuu useita hienoja valmentajatyyppejä, jotka tekevät päivittäin tärkeää työtä juniorikentillä.

Olen ollut juniorijalkapallossa mukana pian kahdeksan vuotta. Mitä kauemmin olen ollut mukana, sitä enemmän olen oppinut arvostamaan näkymättömiä arjen puurtajia, juniorivalmentajia. Teette erittäin tärkeää työtä aikakaudella, jolloin lasten ja nuorten yksinäisyys ja liikkumattomuus ovat todellisia ongelmia. Olen seissyt viime vuodet kilpafutisjoukoissa, mutta arvostan tasavertaisesti kaikilla tasoilla toimivia valmentajia.

Vaikka olen kriittinen, uskallan silti sanoa, että suomalaisen juniorivalmennuksen taso on noussut vajaan kymmenen vuoden aikana paljon.

Muiden arvostus on aina seurausta siitä, miten juniorivalmentaja arvostaa itse omaa työtään. Valmentajia, joista olen kertonut kalenterissa, yhdistää monta asiaa. Yksi niistä on oikeanlainen nöyryys lajia kohtaan. Se, jos mikä, osoittaa arvostusta valmentamista kohtaan. Laji on aina suurempi kuin yksikään toimija.

Parhaat lapsuus- ja nuoruusvuosieni muistot liittyvät jollain tavalla jalkapalloon. Aikuisena olen kokenut juniorikentillä tunteita, joita muualla elämässä tulee harvoin vastaan. Olen halunnut antaa lajille jotakin takaisin. Minulle on ollut suuri kunnia, että olen voinut esimerkiksi auttaa useita juniorivalmentajia työsopimusasioissa. Olen voinut yhdistää kaksi intohimoani, juridiikan ja jalkapallon.

Kun jonain päivänä, sen jälkeen, kun en enää valmenna, muistelen vuosiani juniorivalmentajana, olen varma, että muistan parhaiten ihmiset, joihin olen saanut vuosien saatossa tutustua. Ihmiset, joilta olen saanut oppia paljon. Ihmiset, joiden kanssa olen saanut toimia hienon lajin parissa.

 

***

Erkko Meri (@ErkkoMeri)

”Olen valmis tähän muutokseen” – Mika Lehkosuo kertoo siirrostaan Norjaan sekä kehittymisestään valmentajana

Mika Lehkosuo49, nimitettiin eilen Norjan toiseksi korkeimmalla sarjatasolla pelaavan Kongsvinger IL:n päävalmentajaksi. Sopimuksen pituus on kaksi vuotta. Lehkosuon edellinen pesti oli HJK:ssa, jossa hän valmensi vuosina 2014-2019.

Vuosikymmenen menestynein Veikkausliiga-valmentaja kertoo Suunnanmuutos-jalkapalloblogille uudesta työstään ja omasta kehittymisestään.


Millaisten vaiheiden jälkeen siirto Norjaan toteutui?

”Ensimmäiset yhteydenotot tulivat muutama viikko sitten. Kävin itse kaksi kertaa Norjassa, ja Kongsvingerin urheilujohtaja Espen Nystuen vieraili kerran Suomessa.

Toisella kerralla, kun olin Norjassa, vietimme Espenin kanssa 12 tuntia Oslon lentokenttähotellissa, ja esittelin hänelle videokuvan avulla oman pelimallini ja dioilla valmennusmetodini.

Espen oli soittanut todella monta ihmistä läpi ja tiedustellut, millainen valmentaja olen.

Tein myös itse perusteellista selvitystyötä ja otin selvää seurasta. Keskustelin Otto Fredriksonin kanssa, joka on pelannut aikaisemmin Kongsvingerissä. Itse asiassa Otto taisi olla ensimmäinen henkilö, joka suositteli minua Espenille. Lisäksi juttelin Tapio Heikkilän kanssa, joka on pelannut samaa sarjaa. Olin yhteydessä myös Ville Jalastoon, joka pelaa Kongsvingerissä tällä hetkellä.

Agenttini Suomen päässä on ollut Ari Masalin. Hän löysi hyvän kontaktin, norjalaisen agentin Torgeir Bjarmannin, joka on toiminut aikaisemmin muun muassa Lillestrømin urheilujohtajana. Myös Bjarmann suositteli Kongsvingeriä.”

 

Valmennustehtäväsi HJK:ssa päättyi toukokuussa. Mitä olet tehnyt sen jälkeen?

”Olen tehnyt todella paljon asioita. Olen ollut säännöllisesti yhteydessä urheilupsykologiaan perehtyneen psyykkisen valmentajan Hanna Pohjan kanssa. Hanna on auttanut minua prosessissa, jossa olen suunnitellut, miten saavutan tavoitteeni valmentaa ulkomailla. Olemme miettineet toimenpiteitä, miten tavoite toteutuu. Suunnitelma on sisältänyt muun muassa paljon lukemista ja tiedonhankintaa.

Olen lukenut laajalla säteellä kirjoja ja tutkimuksia liittyen esimerkiksi tarinankerrontaan, puheiden pitämiseen, ryhmädynamiikkaan ja tunneälyyn.

Toinen selkeä ”ohjelmanumero” on ollut kontaktit muihin kollegoihin – myös sellaisiin, joita en ole tuntenut aikaisemmin niin hyvin. Olin esimerkiksi viikon Simo Valakarin luona Tromssassa.

Jani Sarajärven kanssa vierailimme Leedsissä tutustumassa Marcelo Bielsan toimintaan ja Petri Vuorisen kanssa Ruotsissa seuraamassa Djurgårdenin arkea. Lisäksi olen ollut Italiassa Gert Remmelin luona.

Pääsin tutustumaan myös Lissabonin yliopiston toimintaan. Portugalissa tapasin Ricardo Duartenjoka kertoi tarkemmin maan jalkapallohistoriasta ja yliopiston roolista jalkapallon opettamisen suhteen.

Olen myös käynyt paljon Jalkapallon Juniorivalmentajat ry:n tilaisuuksissa. Vaikka aiheet ovat useimmiten liittyneet juniorivalmennukseen, monet teemat ovat koskettaneet myös aikuisten valmennuksen maailmaa.

Olen myös yrittänyt päivittää kielitaitoani opiskelemalla ruotsia ja lähiaikoina myös norjaa.

Lisäksi olen pitänyt itsestäni huolta urheilemalla paljon. Olen saanut fyysistä energia. Kesällä minulla oli myös paljon enemmän aikaa perheelleni.”

 

Mitä viimeinen HJK-kausi opetti?

”Vaikeat ajat opettavat yleensä enemmän. Kun joukkue menestyy, valmentaja voi vaarallisesti luulla tietävänsä liikaa.

Kaudesta löytyy paljon asioita, joita olisi voinut tehdä eri tavalla ja paremmin. Mitään yhtä tai kahta autuaaksi tekevää asiaa ei ole, vaan suuri määriä pieniä asioita.

Vaikeat vaiheet pakottavat ihmisen reflektoimaan tarkemmin koko valmennusprosessia, esimerkiksi sitä, miten jalkapalloilullisia asioita myydään pelaajille.

Olen tehnyt paljon itsereflektointia sekä keskustellut Janin (Sarajärvi) kanssa. Lisäksi olen jutellut muutamien pelaajien kanssa, jotka olivat mukana. Olen kysynyt heidän ajatuksiaan menneestä. Olin esimerkiksi Sebastian Dahlströmin kanssa viisi tuntia kahvilla. ”Dale” oli jutellut muiden pelaajien kanssa ennen kuin tapasimme ja hän toi esiin laajemmin mielipiteitä siitä, mitä tapahtui ja miksi.

Vaikka viimeinen kauteni HJK:ssa päättyi onnettomasti, en ottanut sitä mitenkään raskaasti. Näin sen mahdollisuutena oppimisen kannalta. Olen ollut viimeiset seitsemän kuukautta pois arkivalmennuksen maailmasta, oravanpyörästä. Minulla on ollut aikaa kehittää itseäni laajalla perspektiivillä.”

 

Valmennat ensimmäistä kertaa ulkomaalaisessa joukkueessa. Mitä odotat uudelta pestiltä?

”Vien Norjaan jalkapallofilosofiani ja metodini, joka on sydämessäni. Jos en tekisi asioita valmentajana niin kuin sydämeni on sanonut viimeiset 15 vuotta, valmentamisesta ei tule yhtään mitään.

Pidän itseäni sopeutuvana persoonana, joka sopeutuu erilaisiin olosuhteisiin. Minun pitää tietysti sopeutua paikalliseen kulttuuriin ja yhdistää tätä paikallista kulttuuria omaan metodiini. On löydettävä hyvä tasapaino.

Uusi pesti on itselleni mielettömän mielenkiintoinen haaste. Lähden Norjaan ammattimielessä todella innoissani. Muutenhan Norja on yhteiskunnallisesti kuin Suomi, eroa ei ole niin paljoa. Mitään kulttuurishokkia ei tule. Ja onhan minulla ikääkin jo melkein 50. Elämää ja maailmaa on tullut nähtyä.

Olen valmis tähän muutokseen.”

Millaisen valmennustiimin haluat?

”Minun pitää löytää ihmisiä, jotka tuovat lisäarvoa valmennustiimiin ja minulle. Muiden valmentajien pitää tuoda ekspertiyttä. En osaa itse valmentaa maalivahteja, enkä osaa tarpeeksi hyvin fyysiseen valmennukseen, palautumiseen ja kuormituksen hallintaan liittyviä asioita. Nämä ovat ehkä kaksi tärkeintä asiaa. En hallitse näitä asioita tarpeeksi hyvin.

Myös jalkapallo-osaaminen on kriittinen seikka. En halua perässäkulkijoita valmennustiimiin. Valmennustiimin jäsenillä täytyy olla kriittistä ajattelua. Toisaalta on tärkeää, että muilla valmentajilla on filosofisesti samanlainen lähestymistapa jalkapalloon. Jos se on täysin erilainen, niin yhteistyössä ei ole mitään järkeä.

Olen omalta osaltani yrittänyt löytää maalivahtivalmentajan ja strength and conditioning -valmentajan rooliin sopivia henkilöitä, joita tiedän. Paikat ovat vielä auki, mutta rekrytoinnit ovat käynnissä.

Kongsvingerin nykyiset fysiot jatkavat tehtävissään. Muihin tehtäviin etsimme urheilujohtaja Espenin (Nystuen) kanssa sopivia henkilöitä. Koska prosessit ovat vielä käynnissä, en voi paljastaa nimiä.”

 

Kongsvinger sijoittui viime kaudella sarjassa viidenneksi. Mitkä ovat ensi kauden tavoitteet?

”Olemme vasta joulukuussa. Valmennustiimi ja osa pelaajistosta on vielä auki, vaikka moni pelaaja jatkaakin. Lähikuukaudet näyttävät, millaiseksi joukkue lopulta muodostuu. Sen jälkeen on helpompi sanoa tulostavoitteita ääneen.

Seuralla on toki vakaa aikomus nousta lähivuosina pääsarjaan, Tippeligaeniin. Minulle ei ole erityisesti painotettu, että joukkueen olisi pakko nousta jo tulevalla kaudella. Kongsvingerin prosessi on edennyt monella mittarilla nousujohteisesti ja seurassa ajatellaan, että tämä prosessi johtaa pääsarjaan. Seurassa on tehty töitä jo pitkään systemaattisesti, ja tätä työtä jatketaan urheilupuolella nyt minun johdollani.

Tehtäväni on tuoda joukkueen arkeen ja menestykseen lisäarvoa oman metodini kautta.

Oma tavoitteeni on saada hyvä startti pelaamiseen ja toimintaan pelaajien kanssa. Muita tavoitteita minulla ei ole vielä mielessä.”

 

Miten valmennusprosessi uuden joukkueen kanssa alkaa?

”Aloitan työt vuoden alussa ja muutan perheeni kanssa Norjaan. Tarkoituksena on, että uusi valmennustiimi ja muutama seuraihminen lähtee yhdessä käymään Italiassa. Viikon ympärille on rakennettu ohjelmaa ja tavoitteena on, että tiimi aloittaa arjen toimintojen ja kulttuurin suunnittelun ja rakentamisen.

Joukkueen harjoitukset alkavat 16. tammikuuta. Siitä se sitten pyörähtää käyntiin. Harjoittelemme ensimmäiset kaksi viikkoa Kongsvingerissä ja lähdemme sen jälkeen, helmikuun alussa, vajaaksi kahdeksi viikoksi leirille Marbellaan.”

 

***

Erkko Meri (@ErkkoMeri)

Analyysi: Maalin syntymisen anatomia

Maalinteko on jalkapallopelissä toinen osatavoite vastustajan maalinteon estämisen lisäksi. Samalla maalinteko sisältää pelin vaiheista eniten myyttejä ja puhtaita väärinymmärryksiä.

Norwichin ja Huuhkajien Teemu Pukki on nyt kaikkien huulilla tehokkaan alkukautensa ja Suomen EM-kisapaikan takia. Kuten kaikille hyökkääjille, myös Pukille tulee jaksoja, jolloin maaleja ei tunnu syntyvän millään. Kuivia kausia selitetään usein sillä, että ”pelaaja ei nyt vain satu osumaan maalipuiden väliin”. Välillä puhutaan myös henkisestä taakasta, apinasta selässä ja niin edelleen.

Toisaalta, kun hyökkääjä tekee paljon maaleja tietyllä ajanjaksolla, puhutaan synnynnäisestä maalinteon taidosta, mystisestä maalipaikkojen haistamisesta tai muusta yhtä abstraktista.

Ovatko nämä ainoita selittäviä tekijöitä maalittomuudelle tai maalien tekemiselle?

Maalinteossa moni asia nivoutuu yhteen. Koska yksilösuorituksia tapahtuu pelissä todella harvoin, joukkueen täytyy ensiksi luoda riittävän hyviä maalipaikkoja, viimeistelyä yrittävän pelaajan suorituksessa täytyy olla laatua ja pelaajalla täytyy olla henkisesti rohkeutta mennä pieniin väleihin vastustajan puolustajien keskellä. Rentoudesta viimeistelysuorituksessa on myös varmasti apua, joten näin ollen onnistumiset toki myös ruokkivat itseään.

Joukkueen pelaamisen vaikutuksesta maalintekoon puhutaan sen merkittävyyteen nähden liian vähän. Teemu Pukki on sisäistänyt joukkueen yhteistyön merkityksen, sillä hän kiittää lähes aina maalinsa jälkeen sen syöttäjää ensimmäisenä. Jos joukkue ei systemaattisesti ja tasaisesti luo riittävän hyviä maalipaikkoja, myös hyökkääjien ruuti on varmasti ajoittain märkää. Kiitokset maalien syöttäjille ovat siis paikallaan.

Mikä on hyvä maalipaikka?

Jotta pääsemme eteenpäin, meidän täytyy määritellä ensiksi se, mitä pidämme hyvänä maalintekopaikkana.

Yli 50 vuotta sitten, kun pelistä alettiin kerätä ensimmäistä kertaa jonkinlaista dataa, analyytikot Charles Reep ja Bernard Benjamin löysivät yhteyden laukausten lukumäärän ja maalien syntymisen välillä. Jos joukkue laukoi 10 kertaa, Reepin ja Benjaminin mukaan joukkueen pitäisi tehdä laukauksista vähintään yksi maali.

Ajatus oli siis, että mitä enemmän joukkue laukoo, sitä todennäköisemmin maaleja syntyy. Reepin ja Benjaminin analyyseilla oli pitkään iso vaikutus valmennuskulttuuriin Englannissa. Myöhemmin myös esimerkiksi Norjan miesten maajoukkueen pelikirja pohjautui heidän ajatuksiinsa.

Se, mitä analyysi ei ottanut huomioon, oli kysymys siitä, miltä alueelta ja millaisesta tilanteesta maalintekoyritykset tapahtuivat.

Koska kaikkien maalipaikkojen ei katsottu voivan olevan laadultaan samanarvoisia, avuksi otettiin maaliodottaman laskeminen joukkueelle ottelussa sekä jokaiselle joukkueen luomalle maalipaikalle.

Yksinkertaistettuna maaliodottama laskee arvon jokaiselle maalintekoyritykselle perustuen siihen, mitä tilanteesta tiedetään. Jos maaliodottama on esimerkiksi 0,24, yritys menee maaliin 24 %:n todennäköisyydellä. Ja niin edelleen.

Se, minkä lukeman yksittäinen maalipaikka saa, riippuu muun muassa siitä, kuinka kaukaa ja mistä kulmasta yritys tapahtuu.

 

XG_kuva

Yllä olevassa kuvassa maalintekoalueet on jaettu karkeasti neljään kategoriaan. Ykkösalueelta maalintekoa yritettäessä onnistumisen todennäköisyys ja sitä myöten maaliodottamalukema on suurempi kuin kakkosalueelta ja niin edelleen. Lisäksi kuvasta voidaan tarkastella esimerkkeinä Lionel Messin, Neymarin ja Luis Suarezin laukaisukarttoja kaudelta 2017-2018. Huomaamme, että selvästi suurin osa maaleista on tullut alueilta 1-3. Voimme pohtia, onko kyseessä pelkästään sattuman vaikutus.

Jotta pääsemme jälleen analyysissä eteenpäin, voimme pitää yhteisymmärryksen raameina sitä, että jalkapallossa suurin osa maaleista tehdään vähillä kosketuksilla ensisijaisilta maalintekoalueilta (alueet 1-3). Näin ollen kilpailussa menestystä haluavan jalkapallojoukkueen tulisi keskimäärin pyrkiä rakentamaan maalipaikat noilta alueilta. En usko, että kaukolaukaukset ovat missään huippujoukkueessa täysin kiellettyjä, kunhan joukkueen maalipaikkojen maaliodottamalukemat säilyvät halutun keskiarvon rajoissa. Lisäksi yksittäisillä kaukolaukauksilla voi olla muita funktioita, kuten vastustajan saaminen puolustamaan ylemmäs, jolloin tiloja selustaan voi syntyä.

 

Mistä maalintekotilanteeseen kannattaa syöttää?

Kun joukkueella on selvä tavoite, mistä se haluaa keskimäärin yrittää maalintekoa, oleellista on miettiä seuraavaksi, miltä alueelta viimeinen syöttö ennen maalintekoyritystä tulee. On hyvin eri asia, tuleeko syöttö 16-alueen sisältä matalana syöttönä vai korkeana keskityksenä läheltä sivurajaa.

Tässä pelin vaiheessa joukkueen lähestymistapa riippuu myös joukkueen pelitapavalinnasta. Joukkue voi pyrkiä lähettämään systemaattisesti maalintekoalueille ylivoimatilanteisiin kontrolloituja syöttöjä, jotka omien hyökkääjien on helppo ennakoida tai pyrkiä suoraviivaisesti maalintekoalueille syöttämällä kauempaa, jolloin tekniset suoritukset ovat vaikeampia ja joukkue luottaa tällöin enemmän yksittäisten pelaajien laatuun kaksinkamppailuissa. Ja tällöin myös sattumalla on isompi rooli.

Ottamatta kantaa siihen, mikä on hyvä tai huono lähestymistapa, tässä tekstissä lähdetään ajatusleikkinä miettimään joukkuetta, joka haluaa viimeiset syötöt maalintekoalueille kontrolloidusti sellaisilta alueilta, joista syötön onnistuminen on todennäköisempää.

syöttöalueet

Ruotsalainen jalkapallovalmentaja ja analyytikko Douglas Jacobsen on löytänyt yhteyden boksin sivuilta ensisijaisille maalintekoalueille suuntautuvien syöttöjen ja laadukkaan maalintekopaikan syntymisen välillä. Todennäköisyyksiin pelinsä perustava joukkue voi siis pyrkiä saamaan pallon ensin syöttöalueelle, josta pallo toimitetaan ensisijaisille maalintekoalueille eli niin sanotulle kultaiselle alueelle.

Kuten jalkapallossa usein, totuus ei kuitenkaan ole tässäkään asiassa niin absoluuttinen, että ainoa sauma pallon toimittamiselle ensisijaisille maalintekoalueille olisi boksin sisältä. Joukkueella voi olla muita triggereitä käytössä maalipaikkaan syöttämiselle myös boksin ulkopuolelta. Yleisinä periaatteina voimme todeta, että syötön onnistumiseen boksin ulkopuolelta vaikuttaa kaksi asiaa.

1. Onko syöttävällä pelaajalla jalka auki, ts. ei prässiä tai häirintää?

2. Onko ensisijaisilla maalintekoalueilla tilaa, jonne syötön voi toimittaa?

Joukkue voi määrittää, että nämä kaksi asiaa toimivat triggerinä sille, että joukkue pyrkii syöttämään ensisijaiselle maalintekoalueelle myös boksin ulkopuolelta. Syötöt maalintekotilanteeseen olisi siis hyvä kohdistaa kohti tilaa, eikä kohti pelaajia. Voimme miettiä, kuinka suuri todennäköisyys maalinteolle on, jos suurin osa joukkueen syötöistä boksiin maalintekoalueille tulee tilanteissa, joissa vastustajan topparit ja omat hyökkääjät ovat paikallaan boksissa ja syöttö tulee tyhjän tilan sijasta kohti paikallaan seisovia pelaajia.

Kun pallo toimitetaan ensisijaiselle maalintekoalueelle, roiskaisuja tulisi välttää ja säilyttää syötönomaisuus. Syötöt boksin kulmilta maalintekoalueelle vaativat pelaajien potkuteknisiltä taidoilta paljon. Syöttö pitäisi saada lähtemään lujaa lyhyellä latauksella, sopivalla kierteellä ja tarkasti kohti tilaa maalivahdin ja vastustajan toppareiden välissä. Huippupelaajista esimerkiksi Manchester Cityn Kevin de Bruyne on luonut tästä syötöstä tavaramerkkinsä.

 

Miten syöttöalueille päästään?

Hyökkäävän joukkueen ensisijaiset syöttöalueet ovat samalla toki puolustavan joukkueen prioriteettilistalla korkealla tiloista, joihin vastustajaa ei missään tilanteessa saisi päästää. Syöttämään edullisilta alueilta ei ole siis suinkaan helppo päästä, vaan se vaatii joukkueelta riittävää organisoitumista.

Suurin osa huippujoukkueista käyttää jollain tavalla kentän jakamista kaistoihin organisoidessaan pelaamistaan.

Syöttöalueille ja maalintekoalueelle pääsemisestä puhuttaessa kaistoista tärkeässä roolissa ovat taskut. Taskuilla kentällä tarkoitetaan vastustajan puolustuslinjan ja keskikenttälinjan sekä keski- ja laitakaistan väliin jäävää tilaa.

Taskuista on selvä väylä syöttöalueille. Joukkueella voi olla esimerkiksi periaate, että aina kun laitakaistalla on jalka auki, tulee yhden pelaajan tehdä liike syöttöalueelle. Pelaajien sijoittuminen kentälle kannattaa tällöin organisoida siten, että pallollisen puolen taskussa on aina vähintään yksi pelaaja ja vastustajan topparin ja laitapakin väli on jätetty tyhjäksi. Syöttöalueelle pääsemisen esteeksi muodostuu usein se, että joku pelaajista tukkii väylän syöttöalueelle seisomalla paikallaan syöttöväylällä.

taskufinal

Jos väylää syöttöalueelle liikkumiseksi ei löydy vastustajan puolustaessa selustan tilan pois, silloin yhden pelaajan kannattaa sijoittua taskuun siten, että tälle voi syöttää takaviistoon diagonaalisti. Jos syötön jälkeen taskussa olevalla pelaajalla on jalka auki ja toppareiden selustassa ensisijaisella maalintekoalueelle on tilaa, voi joukkue pyrkiä syöttämään sinne. Jos tilaa ei ole tai vastustaja estää nopean syötön, kannattaa joukkueen alkaa palloa liikuttamalla etsiä parempaa mahdollisuutta maalintekoalueelle pääsemiseksi.

tasku2final

Varsinkin hieman matalammassa blokissa puolustavia joukkueita vastaan käyttökelpoinen tapa löytää tiensä syöttöalueelle vastustajan puolustuksen selustaan on käyttää kombinaatioita, joista hyödyllisin joukkueelle on varmasti kolmas pelaaja -kombinaatiot. Kolmas pelaaja -periaatetta toteuttaessa joukkue pyrkii löytämään syöttöalueelle liikkuvan vapaaksi jääneen pelaajan syöttämällä sinne jonkun muun pelaajan kautta. Kolmas pelaaja -kombinaatioiden teho perustuu siihen, että pallon liikkuessa ensimmäiseltä pelaajalta toiselle, vastustajien huomio voi kiinnittyä liikaa kohti palloa ja pelaajien liikkeiden seuraaminen unohtuu hetkeksi.

Kolmas pelaaja -kombinaatioissa ideana on siis pelata (usein) vartioidun pelaajan kautta vapaalle pelaajalle. Vartioidun pelaajan on tällöin syytä ymmärtää, ettei syöttöä ole tarkoitettu hänelle itselleen, vaan pelaaja toimii ainoastaan eräänlaisena linkkinä syöttäjän ja vapaan pelaajan välissä. Kahden pelaajan väliset seinäkombinaatiot on suhteellisen helppo puolustaa pois, joten joukkue parantaa todennäköisyyttä löytää vapaa pelaaja, jos pelaajat etsivät systemaattisesti kolmatta pelaajaa luodessaan maalintekotilannetta.

3rdman

Pallon ollessa joukkueen hallussa pelin voi jakaa avaamisvaiheseen, etenemisvaiheeseen ja maalintekotilanteen luomiseen, riippuen siitä, millä alueella kentällä ollaan ja mitä vastustajan linjaa vastaan pelataan.

Avaamis- ja etenemisvaiheen organisoinnissa ei huippujoukkueet jätä yksittäisille pelaajille juurikaan vapauksia soveltaa, vaan liikkeet tapahtuvat ja pitääkin tapahtua kuin raiteilla. Maalintekotilanteen luomisen vaiheessa osa huippujoukkueistakin jättää pelaajille enemmän vapauksia toteuttaa liikkeitä ja tehdä kombinaatioita ilman ennalta sovittuja kuvioita.

Guardiolan ajan FC Barcelonassa kolmikolla Messi, Samuel Eto’o ja Thierry Henry oli suhteellisen vapaat kädet vastustajan viimeistä linjaa vastaan, mutta legenda kertoo, että Henryn erehtyessä sijoittumaan väärään paikkaan etenemisvaiheessa, hän joutui puoliajalla vaihtoon ja sai Guardiolan haukut niskoilleen, vaikka oli ehtinyt tehdä ottelussa jo yhden maalinkin.

Jos pelaajat ovat riittävän hyviä ja kykeneväisiä soveltamaan, maalintekotilanteen luomiseen raamit voi jättää hieman väljemmiksi kuin muissa pelin vaiheissa.

 

Itse viimeistelyvaihe

Viimeisellä syötöllä tai sillä, miten maalintekotilanne on rakennettu, ei ole juurikaan merkitystä, jos viimeistelyvaihe on laaduton ja hyökkääjien ruuti on märkää.

Maalintekovaiheen voi jakaa kahteen vaiheeseen:

1. Toiminta juuri ennen viimeistelysuoritusta

2. Itse viimeistelysuoritus

Maalinteon todennäköisyyttä kasvattavan joukkueen kannattaa pyrkiä täyttämään ensijainen maalintekoalue järkevästi. Kultainen alue voidaan jakaa vielä poikittaissuunnassa kolmeen alueeseen: etualue, keskikaista sekä taka-alue. Optimitilanteessa nuo kaikki alueet on täytetty, mutta jos riittävästi pelaajia ei ehdi maalintekoon kannattaa alueet priorisoida siten, että ensiksi täytetään etualue, sitten keskikaista ja sen jälkeen taka-alue. Jos kaikki kaistat on täytetty syötön lähtiessä kannattaa pelaajien sijoittua vielä eri korkeuksilla suhteessa toisiinsa – etualueen pelaaja kohti etutolppaa, keskikaistan pelaaja takaviistoon. Ja niin edelleen.

Joukkueen pelaajien liikkuessa maalintekoalueelle on tärkeää muistaa, etteivät pelaajat ole alueella liian aikaisin, vaan joukkueen pelaajien kannattaa liikkua alueille vasta viime hetkillä syötön lähtiessä, jotta syötölle on tilaa vastustajan toppareiden selustassa.

maalialueet

Kun ensisijaiset maalintekoalueet on täytetty, nivoutuu joukkuepelaaminen yhteen yksilön peruspelaamisen sekä pelipaikkakohtaisten taitojen kanssa.

Ennen viimeistelysuoritusta pelaajan on tärkeää ymmärtää pelattavaksi liikkumisen merkitys. Jos hyökkääjä joutuu toistuvasti yrittämään viimeistelyä vartioituna tai ollessaan paikallaan, maalimäärät tippuvat kauden edetessä varmasti.

Maalinteon todennäköisyyttä lisää se, että hyökkääjä pääsee yrittämään maalintekoa tyhjästä tilasta. Ennen keskityksen lähtöä hyökkääjä voi käydä lähellä topparia, jolloin toppari saadaan luulemaan, että pelaaja on hänellä kontrollissa. Ensimmäistä liikettä tulisi kuitenkin seurata toinen liike, jolla hyökkääjä irtoaa tyhjään tilaan esimerkiksi toppareiden väliin. Muita tapoja pelattavaksi liikkumiselle on esimerkiksi hyökkääjän liike ensin puolustajan selän taakse pimeälle puolelle ja sen jälkeen etupuolelle.

Jotta viimeistelyn todennäköisyys kasvaa, hyökkääjän tulisi siis ennen viimeistelyä tunnistaa tilanteeseen parhaiten sopiva pelattavaksi liikkumisen malli.

Alla olevasta videoklipistä voimme seurata PSG:n Mauro Icardin toimintaa juuri ennen viimeistelyvaihetta.

Itse viimeistelysuoritus tapahtuu usein potkutekniikkavalmentajien kauhuksi erilaisilla nopeilla lyhyen latauksen laukauksilla, tökkäisyillä ja laukauksilla huonosta tasapainosta, joihin on mahdotonta löytää yhtä ainoaa absoluuttisen oikeaa opeteltavaa tekniikkaa.

Muutamia periaatteita toki löytyy, jotka kasvattavat maalinteon todennäkköisyyttä. Viimeistelysuoritus on hyvin usein 1v1-tilanne vastustajan maalivahtia vastaan ja päämäärä on tuon tilanteen voittaminen.

Jos pelaaja ehtii havainnoida ennen suoritusta, viimeistelyä kannattaa yrittää tyhjempään kulmaan. Laukaus tulisi yrittää pitää matalana ja laukauksessa tulisi priorisoida tarkkuus sekä nopeus.

Jos pelaaja ei ehdi havainnoida ennen suoritusta, kuten usein nopeatempoisissa viimeistelyvaiheen tilanteissa voi käydä, tämän kannattaa yrittää maalintekoa systemaattisesti maalivahdin tulokulmaan matalalla vedolla. Tulokulmalla tarkoitetaan sitä kulmaa, josta syöttö tulee ja josta maalivahti todennäköisesti liikkuu poispäin sivuttaissyötön aikana.

Viimeistelyssä hyvä osuma on tärkein. Näin ollen havainnointi tulisi tapahtua ennen laukausta ja itse laukauksen aikana katse voi olla pallossa, jotta hyvän osuman saaminen palloon helpottuisi. Se, millä kehon osalla viimeistelyä kannattaa yrittää, riippuu tilanteesta. Pelaajan kykyä on valita tilanteeseen sopiva tekniikka; joskus se on tökkäys kengän kärjellä, joskus hieman tarkempi sijoitus sisäsyrjällä, joskus kurotus palloon ulkosyrjällä ja joskus kobramainen terävä pusku päällä maan kautta maaliin. Tärkeää on, että osuma on tilanteeseen nähden paras mahdollinen ja yritys lähtee  mahdollisimman nopeasti lyhyellä latauksella.

Maalintekotilanteen luomisessa ja viimeistelyssä nivoutuu siis vahvasti yhteen joukkuetaktinen puoli sekä yksilön peruspelaamisen sekä pelipaikkakohtaisten taitojen laatu. Kummankaan tärkeyttä ei sovi unohtaa ja hyökkääjien kannattaa muistaa maaliensa syöttäjiä.

 

***

Aleksi Piirainen (@ApiPiirainen)