Ympäristömme ei kehitä erinomaisia 1v1-pelaajia – jäsentelyä ja pohdintaa aiheesta

Peruspelaamiseen kuuluvista taidoista 1v1-pelaamisen jäsentely on jäänyt viime vuosina vähemmälle huomiolle varsinkin syöttämisen ja tukemisen korostuessa. Yhtään väheksymättä näiden sisältöjen merkitystä, ympäristömme täytyy kasvattaa myös paremmin 1v1-tilanteissa viihtyviä pelaajia.

Aloitetaan muutamalla kysymyksellä. Milloin viimeksi olet nähnyt junioripeleissä erinomaisesti 1v1-pelaamisen taitavan pelaajan? Näyttääkö esimerkiksi 10-vuotiaiden junioreiden peli sellaiselta kuin sen pitäisi ikävaiheessa näyttää? Olemmeko 1v1-pelaamisen jäsentelyssä jämähtäneet vuosien taakse, jolloin opeteltiin harhautusta ja rytminvaihdosta välittämättä vastustajan olemassaolosta?

Se mitä pidämme laadukkaana pelaamisena junioreissa täytyy olla erilaista kuin se, mitä odotamme 10-vuotiaiden peliltä. Aikuisten otteluissa laatua voi olla enemmän pelaajien välillä tapahtuvat syöttökombinaatiot, pallon liikuttaminen ja organisoitu prässipelaaminen. 10-vuotiaat pitäisi sen sijaan olla oppineet mestareiksi pallon kanssa tapahtuvissa asioissa, kuten suojaamisessa, ohittamisessa, kuljettamisessa ja 1v1-puolustamisessa. Jos pelaaminen perustuu aikaisessa vaiheessa syöttökombinaatioihin, se on aikuisten jalkapallon kontekstissa laadukasta, mutta onko se laadukasta ikävaihe huomioiden?

Junioripelejä seuratessa yksi asia vie tällä hetkellä erityisesti huomion. Miksi erinomaiset 1v1-pelaamisen taitajat ovat niin harvassa? Ja jos joku pelaajaa pystyykin ohittamaan, se perustuu usein aikaisen fyysisen kasvun tuomaan etuun eikä suoranaisesti jalkapalloilullisiin kykyihin.

Lähdetään selvittämään sitä, mikä tekee 1v1-pelaamisesta laadukkaan. Opimme varmasti samalla myös sen, että se voi olla muutakin kuin harhautusten opettelua, kovaa juoksemista tai pelkkää asenteen voimalla runttaamista. Lopuksi käydään myös läpi, miten laadukas 1v1-puolustaminen voi auttaa hyökkääviä pelaajia parantamaan toimintaansa entisestään.

Väärän informaation antaminen

Ensimmäiseksi on tärkeä ymmärtää, että jalkapallossa 1v1-tilanteiden tapa toteutua pelissä vaihtelee todella paljon. Tilanne pelissä ei aina ole se klassisin, että hyökkäävä pelaaja kuljettaa kohti puolustajaa isossa tilassa vaan puolustaja voi esimerkiksi rynnätä, sijoittua sivulle suhteessa hyökkävään pelaajaan tai hyökkääjä itse voi olla selkä kohti maalintekosuuntaa. Nämä kaikki ovat erilaisia pelissä tapahtuvia 1v1-tilanteita.

Toinen tärkeä asia on ymmärtää, että pelaaja ei voi toimia 1v1-tilanteissa kuten esimerkiksi suljetun taidon lajeissa toimitaan – voimistelussa parhaat pisteet saa toteuttamalla ennakkoon tiedossa olevan liikesarjan laadukkaasti mutta jalkapallopelissä etukäteen päätetty liikemalli 1v1-tilanteessa ei johda useinkaan etuun pelissä. Olennaista on toimia suhteessa ympäristön ja toimia valmiiden motoristen mallien sijaan periaatteiden ohjaamana. Tämä on myös tärkeä perustelu sille, miksei 1v1-tilanteiden harjoittelu voi olla pelkkää tötsien harhauttelua.

Ensimmäinen periaate on väärän informaation antaminen puolustajalle. Voimme puhua myös vastustajan manipuloinnista tai huijaamisesta ja se voi tapahtua erilaisin keinoin.

Klassisin tapa on antaa väärää tietoa harhautuksilla. Yksinkertaisimmillan harhautukset voivat olla ylävartalon nojaaminen sivulle tai askel pallon viereen. Hieman unohdettu tapa on hyödyntää harhauttaessa muita omia pelaajia. Pallollinen pelaaja voi ladata syöttöä vapaaseen tilaan tekevälle kanssapelaajalle samalla nostaen katseen kohti pelaajaa. Kun puolustaja on saatu luulemaan syötön lähtevän, ohittaminen toiselta puolelta tulee mahdolliseksi.

Toinen erinomainen keino antaa väärää informaatiota on suunnata kosketukset tiettyyn suuntaan. Jos pelaaja haluaa ohittaa oikealta, kosketukset voi suunnata hieman vasemmalle, jolla vastustajan saa sivuttaisliikkeeseen. Tämän jälkeen ohittaminen oikealta helpottuu vastustajan liike-energian suuntautuessa eri suuntaan. Sama keino toimii pelaajan pelatessa selkä kohti maalintekosuuntaa: paikalleen ei usein kannata jäädä kamppailemaan vaan saada pallokosketuksia ottamalla vastustaja seuraamaan ja kääntyä sitten tyhjäksi jääneeseen tilaan.

Tilanteen mukaan toimiminen

Väärän informaation antamisen ja puolustajan manipuloinnin lisäksi tärkeää on pyrkiä toimimaan tilanteen mukaan. Freestyle-temppuilijat voivat toimia ympäristöstä välittämättä, mutta jalkapallossa vastustaja on otettava huomioon. Aina vastustaja ei 1v1-tilanteissa odota hyökkääjän tekevän aloitetta, vaan ryntää palloon. Tällöin väärän tiedon antamista ei tarvita vaan oleellista on reagoida nopesti muuttuneeseen tilanteeseen ja vain siirtää pallo vastustajan ohi tai sivulle tyhjään tilaan.

1v1-tilanteissa yksi havainnoinnin kohteista kannattaa siis olla vastustajan toiminnassa. Kun pelaaja tekee harhautuksen, meneekö vastustaja siihen vai pysyykö tämä staattisesti paikallaan? Mihin vastustajan liike-energia suuntautuu? Yksi varmasti parhaista 1v1-pelaajista, Lionel Messi, on haastatteluissa kertonut seuraavansa pallon sijaan vastustajan polvien sekä lantion asentoa ja päättelevänsä sen perusteella sekunnin murto-osissa, mihin suuntaan vastustaja lähtee. Kun vastustaja on saatu menemään harhautukseen ja tämän liike-energia suuntautuu selvästi johonkin suuntaan, ei ole järkevää enää toteuttaa turhaan harhautuksia vaan pelaajan on peliä edistääkseen yritettävä hyödyntää saavutettu etu.

Vastustajan lähimmän pelaajan lisäksi hyökkäävän pelaajan kannattaa 1v1-tilanteissa seurata sitä, missä mahdollinen puolustuksen tuki on. Jos pelaaja yrittää ohittaa usein tuen puolelta, peli ei edisty vaan pelaaja päätyy ahtaaseen tilaan ja uuteen 1v1-kamppailuun.

Tilanteiden luonne vaihtelee myös sen mukaan, millä osalla kenttää ollaan. Alimmalla kolmanneksella voi olettaa, että puolustajat hyppivät enemmän prässäämään kohti palloa, joten siellä siirrot sivuun voivat olla käyttökelpoisia prässääjän ohittamiseksi. Ylhäällä laitakaistoilla korostuu ohittaminen. Keskellä kenttää ja parhaiden maalintekosektoreiden läheisyydessä 1v1-tilanteen tarkoitus on enemmän jalan vapaaksi pelaaminen syötölle tai laukaukselle. Kun tarkoituksena on pelata jalka vapaaksi, pienikin väylä syötölle tai laukaukselle riittää. Näin ollen keinot manipuloida vastustajaa ei tarvitse olla suurieleisiä vaan pienet syöttö/laukaisuharhautukset tai pallon pysäyttäminen hetkeksi ja siirto uudelleen liikkeeseen ovat usein hyödyllisiä.

Edun hyödyntäminen

Positional playn käsitteistöstä tuttu etu tarkoittaa jalkapallossa sitä, että pelaaja on paremmin sijoittunut kuin vastustajan lähin tai lähimmät pelaajat. 1v1-tilanteen jälkeen etu voi muodostua joko pallolliselle itselleen esimerkiksi ohituksen ansiosta tai jollekkin muulle pelaajalle, jos pallollinen on imenyt vastustajia ympärilleen.

Kun pelaaja on saanut manipuloitua puolustajaa ja saanut tämän hieman jäämään jälkeensä, edun voi silti helposti menettää, koska puolustaja pyrkii palaamaan pallon alapuolelle nopeasti. Ohitusyrityksessä pelitekojen intensiteetin täytyy muuttua ja lisäksi hyökkäävän pelaajaan on olennaista heti ohituksen jälkeen pyrkiä leikkaamaan kuljetussuunta vastustajan juoksulinjalle ja laittamaan sisempi käsivarsi vastustajan ja pallon väliin. Tähän sääntöön on toki poikkeuksena esimerkiksi tilanteet, joissa tarkoituksena on ohittaa keskitystä tai laukomista varten.

1v1-tilanteet eivät ole ikinä eristettyjä vaan muiden kanssapelaajien tilanne on otettava myös huomioon. 1v1-haastamista voi käyttää myös tapana sitoa pelaaja tai enemmän pelaajia pallon lähelle, jolloin jonkun muun pelaajan etu kasvaa ja syöttö tälle tulee peliä edistävimmäksi valinnaksi. 1v1-tilanteissa on siis todella tärkeä havainnoida kanssapelaajien tilannetta ja videopelimaailmasta vertausta hakien pitää syöttönappi valmiudessa jatkuvasti.

Kuva: Taitavat suomalaiset 1v1-pelaajat ovat harvassa. Kuvassa Pyry Soiri.

1v1-puolustaminen harjoittelulla haastetta myös hyökkääville pelaajille

Sisältöjen kehittämisen lisäksi 1v1-hyökkäämisen opettelussa on tärkeää vaatimustaso ja se, että pelaajat joutuvat toimimaan koko ajan taitojensa ylärajoilla. Tämän takia sisältöjä ja pelaajien osaamista kannattaa kehittää myös vastakkaisen roolin eli 1v1-puolustamisen osalta.

Samalla tavalla kuin hyökkäämisessä myös puolustamisessa on 6-10 -vuotiaiden valmentajan huomion on oltava joukkuepelaamisen sijaan siinä, mitä pallon lähellä tapahtuu. 10-vuotiaan pelaajan tulisi osata 1v1-tilanteissa puolustaa selustansa ja osata muutamat riistotekniikat, tunnistaa ketä vastaan pelaa ja ymmärtää jo hieman, miten toimitaan pallollisen puolustajan tukena.

Kuten aiemmin todettiin 1v1-tilanteissa on paljon vaihtelua ja myös puolustamisen osalta on tärkeä sopeutua tilanteeseen. Muutamia nyrkkisääntöjä löytyy.

Klassisimmassa 1v1-tilanteessa, jossa hyökkääjä kuljettaa kohti puolustajaa, ensimmäisenä periaatteena on ohituksen välttäminen. Pelaajan kannattaa mennä nopeasti pallollisen lähelle, jotta tälle tulee tila- ja aikapainetta. Puolustajan kannattaa kuitenkin välttää ryntäämistä tai jalka edellä kurottamista kohti palloa, koska pallollisen on tällöin helppo ohittaa.

Puolustajan kannattaa ohjata hyökkääjää poispäin maalista, sijoittua hieman diagonaaliin suhteessa pallolliseen ja ottaa matala painopiste kylkiasennossa. Jalat kannattaa pitää liikkeessä, jotta hyökkääjän liikkeisiin on helpompi reagoida. Riistoa yrittääkseen puolustajan kannattaa seurata sitä hetkeä, kun hyökkävän pelaajan kosketus on liian pitkä (pallo karkaa) tai tämä yrittää ohitusta. Näissä tilanteissa pelaajan kannattaa yrittää riistoa ja siihen löytyy muutama tekniikka. Jos puolustaja pääsee nopealla regoinnilla hieman lähemmäs palloa kuin hyökkäävä pelaaja, tämä voi sisemmällä kädellään yrittää työntää hyökkääjän pois pallosta. Toinen toimiva tapa on leikata oma juoksulinja pallon ja hyökkääjän väliin.

Pelissä tulee myös 1v1-tilanteita, joissa puolustaja voi olla aggressiivisempi. Niitä ovat tilanteet, joissa hyökkääjä ei kuljeta liikkeessä kohti puolustajaa. Esimerkiksi, kun hyökkääjä on selkä maalia kohti puolustajan kannattaa olla riittävän lähellä ja pyrkiä käsivarsilla horjuttamaan pelaajaa ennen kuin tämä saa pallon. Jos syöttö on lyhyt, puolustajan ei kannata kuitenkaan yrittää riistoa syötön aikana vaan tämän kannattaa odottaa hyökkääjältä yksi kosketus, jonka jälkeen pyrkiä riistämään pallo. Jos riistoa yrittää liian aggressiivisesti jo syötön aikana, hyökkääjän on helppo käännähtää vapaaksi kroppaansa hyödyntäen.

Kun vastustaja on staattisesti paikallaan pallon kanssa lähellä omaa boksia 1v1-tilanteessa, puolustajan ei kannata lähteä juoksemaan pallollisen perässä hölmösti vaan valita linja, jota puolustaa ja minkä ohi vastustaja ei saa edetä ilman aggressiivista riistoyritystä. Lähellä maalia linja on usein boksin raja. Ylempänä kenttää pelaajan kannattaa useimmiten pyrkiä hakemaan kontakti vastustajan yläkroppaan ja yrittää riistoa jaloillaan, jos se on tilanteessa mahdollista.

Laukausten blokkaamisessa lähellä maalia lapsiurheiluvaiheessa pelaajan tulisi ensinnäkin säilyttää rintamasuunta koko ajan palloa kohti eikä hyppiä tai yrittää voittaa pallo menemällä maahan liian aikaisin. Puolustajan pitäisi laukaustilanteessa pitää jalat liikkeessä tiheällä askeltiheydellä ja pysyä pallon ja maalin välissä myötäilemällä hyökkäävän pelaajan liikkeitä. Myöhemmin lapsiurheiluvaiheen jälkeen laukausten blokkaamisessa korostuu puolustajien ja maalivahdin yhteistyö, mutta aikaisessa vaiheessa kannattaa korostaa periaatteita pallollista lähimmän puolustajan näkökulmasta.

Puolustamisen harjoittelulla on iso vaikutus toki puolustuspelaamisen laatuun, mutta myös vaatimustason nousemisen kautta hyökkäävät pelaajat joutuvat laittamaan parastaan 1v1-tilanteissa ja kehitystä tulee myös heille.

Lopuksi

Kyvykkyys 1v1-tilanteissa mitataan tosissaan silloin, kun fyysiset erot ovat tasaiset. Ja se tapahtuu viimeistään aivan huipputasolla, usein jo aiemmin, esimerkiksi ensimmäisissä poikien/tyttöjen maaotteluissa. Jos pelaajan koko pelaaminen on perustunut vuosia pelkkään fyysiseen etuun – esimerkiksi nopeusominaisuuteen – siitä jää aivan varmasti kiinni ennemmin tai myöhemmin. Tämän takia 1v1-tilanteiden periaatteiden opettelulla on valtava merkitys varsinkin lapsiurheiluvaiheessa.

Juniorivalmentajilta vaaditaan kärsivällisyyttä ja malttia. Pelaamisen ei tarvitse (eikä pidä olla) 6-10 -vuotiailla olla etujen etsimistä syöttämällä tai organisoitua prässipelaamista vaan keskiössä tulisi olla pallon välittömässä läheisyydessä tapahtuvat asiat kuten pallon pitäminen itsellä suojaamalla tai tekemällä pieniä käännöksiä, kuljettaminen kohti tyhjiä tiloja suuntaa vaihtaen tai ohittaminen 1v1-tilanteissa. Pelaajien osaamista tulisi arvioida ja kehittää enemmän ikävaihe huomioiden.

Muistetaan lisäksi, että taidot eivät kehity pelkästään tötsiä harhauttelemalla vaan 1v1-tilanne vaatii toimintaansa varioivan puolustajan päihittämisen ja muun ympäristön kanssa vuorovaikuttamisen.

Toivottavasti tulevaisuudessa näemme junioripeleissä enemmän taidokkaita 1v1-pelaajia hyvien syöttelijöiden lisäksi.

Aleksi Piirainen (@ApiPiirainen)

100 teesiä juniorijoukkueen toimintakulttuurin kehittämiseksi

Laadin tällä viikolla Twitteriin listan asioista, joita voidaan viedä juniorijoukkueen toimintakulttuuriin ilman isoja rahasummia tai resursseja. Lista keräsi paljon mielenkiintoa ja julkaisen sen kokonaisuudessaan nyt Suunnanmuutos-blogissa.

Listan tarkoituksena oli koota universaaleja asioita lisättäväksi juniorijoukkueen päivittäiseen arkeen – riippumatta esimerkiksi siitä, onko kyseessä harrastejoukkue vai kilpatavoitteelinen joukkue. Jos juniorijalkapallon toimijat kokevat, että edes yksittäiset kohdat ovat sovellettavissa omien joukkueidensa arkeen, olen asiasta iloinen. Huomautan myös, että joukkueen toiminta voi olla laadukasta ilman, että aivan kaikki listan kohdat toteutuvat.

Ennen kuin puhutaan resursseista, pyritään tekemään ilmaiset asiat mahdollisimman hyvin!

***

1. Valmentaja tervehtii kaikki pelaajat erikseen nimeltä ennen treenien alkua ja kysyy päivän kuulumiset. Tutkimusten mukaan pelaajat antavat silloin enemmän itsestään treeneissä.

2. Kun joukkue kokoontuu yhteen, kukaan ei löntystele laiskasti paikalle vaan liikkuu ryhdikkäästi. Valmentaja voi laskea sekunteja viidestä nollaan ja silloin oltava valmis kuuntelemaan ohjeet.

3. Valmentajan (tai kenen tahansa) puhuessa katse kohti puhujaa, hyvä ryhti ja kaikki muu tekeminen tauolle. Puuttuminen aina, jos nämä asiat eivät ole kunnossa.

4. Joukkueen pelaajilla treeneissä samanlainen varustus. Esimerkiksi kaikilla samanlainen seuran pipo, hanskat ja muu varustus talvipakkasilla. Jos näissä asioissa mahdollisuus sooloilla, sitä tapahtuu myös helposti pelikentällä.

5. Valmentaja pysäyttää harjoitteen ja puuttuu asiaan aina, jos joku pelaajista jää kävelemään toistuvasti paitsioon tilanteen jälkeen tai jää muita alemmas joukkueen puolustuslinjan nostaessa ylöspäin. Pelaajille ei mahdollisuutta olla tauolla pelin aikana.

6. Pelaajat huolehtivat joukkueen varusteista ja harjoitusvälineistä – esimerkiksi maalien siirtäminen, tötsien kerääminen ja varusteiden huolehtiminen varastoon pelaajien vastuulla. Kaikilla selvä rooli, ei mahdollisuutta valita osallistuuko va ei.

7. Joukkueessa kerrotaan tarinoita Helmareista/Huuhkajista sekä seuran omasta edustusjoukkueesta.

8. Joukkueen pelaajat ilmoittavat itse viestillä valmentajalle, jos ovat pois treenistä (noin 10 ikävuodesta eteenpäin). Korostetaan reippautta ja autonomiaa.

9. Joukkueen kaikki pelaajat kiittävät AINA keittiöhenkilökuntaa esimerkiksi turnausruokailun jälkeen.

10. Valmennus laittaa vanhemmille pienen yleisen raportin jokaisen harjoitusjakson (esim. 8 viikkoa) jälkeen – mitä on tehty, mihin asioihin on kiinnitetty huomiota ja mitä seuraavassa jaksossa on luvassa.

11. Pelaajien juomapullot, reput yms. siistissä rivissä kentän vieressä. Pelaajat huolehtivat tästä itse ja palaute aina jos näin ei ole tapahtunut.

12. Joukkueen pelaajat tekevät valmennuksen antamia kotitehtäviä jalkapalloon liittyen esimerkiksi kerran viikossa. Huippupelaajien videoklippien analysointia, fysiikkaharjoittelua tms.

13. Joukkueen tehdessä maalin, koko joukkue juhlii sitä yhdessä – lentopallon tapaan.

14. Joukkueen harjoituksissa kilpaillaan ja kisaillaan paljon. Esimerkiksi loppupelin voitosta pelaaja saa taulukkoon aina kolme pistettä ja taulukon kolme parasta palkitaan muutaman kuukauden pelien jälkeen.

15. Pelaajat käyvät antamassa ylävitoset laukauksen eteen heittäytyneelle puolustajalle eli onnittelevat kuten maalintekijää.

16. Joukkueen pelaajat ovat katsomassa edustusjoukkueen ottelua aina, kun mahdollista. Tarvittaessa treenien siirto, jos peli on päällekkäin.

17. Valmentajan puhuessa joukkueelle, pelaajat kuuntelevat ohjeita kaarimuodostelmassa ryhdikkäästi.

18. Joukkue kuvaa ottelunsa aina, kun mahdollista. Ja panostaa myös kuvauksen laatuun.

19. Joukkue keskustelee yhdessä vähintään kerran viikossa noin 10 minuuttia. Pelaajat saavat kertoa haastavista asioista, harjoituksissa koetuista tunteista jne.

20. Joukkue palkitsee ansioituneita pelaajia kauden jälkeen yhteisessä ”gaalassa”. Palkinnot nimetty esimerkiksi Huuhkajien/Helmareiden pelaajien mukaan.

21. Joukkueen vanhemmat osallistuvat ottelujärjestelyihin. Ainakin ”isoissa” kotipeleissä ja turnauksissa mahdollisuuksien mukaan kahvio, musiikki, kuulutukset jne.

22. Pelaajat ohjeistettu, etteivät ole puhelimella tai pelaa Fortnitea treeniä edeltävän tunnin aikana. Iso vaikutus keskittymiseen harjoituksissa.

23. Turnauspäivän jälkeen joukkue käsittelee päivän tapahtumat illalla yhteisessä palaverissa esimerkiksi venyttelyjen yhteydessä.

24. Valmennus antaa pelaajille henkilökohtaisen palautteen kauden päätapahtuman (esim SM-turnaus) jälkeen – missä pelaaja onnistui, missä kehitettävää jne.

25. Joukkue juhlii isoja yhdessä ringissä äänekkäästi hyppien ja hetkestä nauttien.

26. Joukkueen pelaajat pyöräilevät harjoituksiin, jos matka on sopiva.

27. Joukkueella on muutama iskulause tai arvo joukkueen pukukopin seinällä.

28. Joukkueen pelaajat äänestävät itse kapteeniston ennen kauden alkua. Samalla käydään läpi kapteeniston rooli jalkapallossa.

29. Pelaajat asettavat valmentajan ohjauksella joukkueelle muutaman yhteisen tavoitteen ennen kauden alkua – esimerkiksi kilpailuihin tai tekemisen laatuun liittyen.

30. Joukkueella on videopalaveri esimerkiksi kerran kahdessa viikossa (riippuen pelaajien iästä).

31. Joukkueen pelaajat tervehtivät aina myös seuran muiden joukkueiden valmentajia ja kenttähenkilökuntaa.

32. Reissuilla joukkue syö mahdollisuuksien mukaan aina terveellistä urheilijan ruokaa ja jättää roskaruoat väliin.

33. Turnausmatkoilla joukkueen pelaajilla ja taustoilla yhtenäinen matkustusasu.

34. Joukkueen kapteeni käy tervehtimässä vastustajan valmentajia ennen matsin alkua.

35. Joukkue ei peru treenejä sääolosuhteiden vuoksi, jollei ole aivan pakko.

36. Loukkaantuneet pelaajat eivät jää kotiin vaan tulevat tekemään esimerkiksi liikkuvuus/voimaharjoituksen kuntonsa mukaan kentän laidalle. Osallistuminen ja kehittyminen myös loukkaantuneena tärkeää.

37. Joukkue on aktiivinen somessa (muutakin kuin tuloksia). Lisäksi nettisivuilla esimerkiksi kattavat pelaajaesittelyt kuten huippujoukkueilla.

38. Joukkueella ei ole KOSKAAN pelejä tai treenejä päällekkäin Huuhkajien/Helmareiden ottelun kanssa.

39. EM-kisojen aikaan Suomen matsin jälkeiset treenit aloitetaan kertaamalla ottelun tapahtumat.

40. Joukkueen kopissa soi koppimusiikki ennen matsia.

41. Joukkue ruokailee leireillä/turnauksissa saman pöydän ääressä (tai vierekkäisissä pöydissä, jos se ei ole mahdollista.)

42. Valmennus suunnittelee treenit aina etukäteen – esimerkiksi powerpoint-pohjalle.

43. Valmentaja on suunnitellut etukäteen pelaajien pelipaikat ja joukkueet harjoitteissa (esim. loppupeli), jottei niiden säätämiseen mene aikaa harjoituksen aikana.

44. Pallot eivät ole treeneissä löysiä.

45. Valmentajat eivät keskity otteluissa tuomarille huutamiseen vaan oman joukkueensa auttamiseen ja tsemppaamiseen.

46. Pelaajien vanhemmilla ja sisaruksilla matseissa näkyvää seurarekvisiittaa esim. kaulahuivit/liput/banderollit.

47. Valmennus on jakanut etukäteen roolit valmennustiimin sisällä harjoituksia varten. Yksi valmentajista keskittyy puolustuslinjan toimintaan, yksi valmentaja keskittyy hyökkääjien pystyliikkeisiin jne.

48. Valmennus käy läpi harjoituksen treenin jälkeen pikaisesti – missä kehitettävää, miten pelaajat suoriutuivat jne?.

49. Joukkueella yhteisiä peliin valmistautumisen rutiineja – esimerkiksi futsal-maajoukkueen ”läpyrinki”, jolla virittäydytään matsiin ja lievitetään jännitystä.

50. Pelaajat ja taustat eivät käytä puhelimia joukkueen tapahtumissa – esim. ruokailuissa.

51. Joukkueessa kulttuuri, että ongelmia ei ulkoisteta. Syyt tappioon etsitään aina omasta toiminnasta.

52. Joukkue käy läpi treenin jälkeen harjoituksen huippusuoritukset ja niiden tekijät aplodien kera.

53. Joukkueen pelaajat kunnioittavat varusteitaan! Ei nappikset jalassa muualla kuin kentällä ja pelipaita päällä ainoastaan ottelun aikana. Pelaajat huolehtivat itse treenikamat pesuun ja nappikset kuivumaan treenin jälkeen.

54. Pelaajat tervehtivät toisiaan esim. klikaten tai muulla sovitulla tavalla ennen harjoituksia ja sieltä lähdettäessä.

55. Pelin jälkeen pelaajat käyvät suihkussa ja vaihtavat pelikamat siviilivaatteisiin kopissa aina kun mahdollista.

56. Pelaajilla on mukana välipala syötäväksi heti treenin jälkeen palautumisen tehostamiseksi (noin yläkouluikäisistä eteenpäin).

57. Valmentaja puuttuu välittömästi pelaajan ylimieliseen tai muita kohtaan halventavaan käytökseen.

58. Joukkueen pelaajille ja vanhemmilla on selkeää, millä perusteilla peliaika jakaantuu. Esim. 1. harjoitusaktiivisuus 2. nykyinen taso 3. treeniasenne.

59. Joukkueella on ennen kauden alkua vanhempieninfo, jossa käydään läpi valmennuksen ja joukkueenjohtajan johdolla joukkueen toiminnan periaatteet seuran ohjeiden pohjalta.

60. Joukkue hakee ”rivalry-matseihin” extralatauksen. Voitto tai tappio tällaisissa peleissä täytyy olla iso juttu ja näkyä pitkään.

61. Valmennus voi omalla toiminnallaan vaikuttaa treenien tempoon. Jos intensiteetti tippuu 5%, se pitää vaatia takaisin ylös aktivoimalla pelaajia kamppailemaan ja juoksemaan lujempaa.

62. Joukkueella on pelaajien itsensä (valmennuksen avustamana) sopimat omaleimaiset erikoistilannekuviot.

63. Joukkueen pelaajat käyvät pelinohjaajakurssin yläkouluiässä ja toimivat pelinohjaajina pikkujunnujen peleissä säännöllisesti. Sääntötuntemus tärkeää.

64. Joukkueella on pelaajille henkilökohtaiset kehityskeskustelut pari kertaa vuodessa. Valmentaja voi antaa vinkkejä kehittymiseen, kysellä ajankohtaiset pelaajan kuulumiset ja auttaa tavoitteiden asettelemisessa.

65. Joukkueella on säännöllisesti rentoja team building -osioita harjoituksissa ja ainakin muutaman kerran vuodessa erillinen joukkuehenkitapahtuma, jossa tehdään muuta kuin futista.

66. Pelaajille sattuneista pienistä kolhuista, ei heti huoltoa paikalle vaan totutaan jatkamaan peliä nopeasti, vaikka hieman sattuisi (oikeat vammat eri tapaus).

67. Joukkueella on käytössä ottelupalavereihin taktiikkataulu, jolla havainnollistaa pelaajille joukkueen pelaamisen periaatteita. Mielellään riittävän iso. Okei ei ole ilmainen, muttei maksa paljon.

68. Joukkue kokoontuu hävityn pelin jälkeen rinkiin ja ottaa tappion vastaan yhdessä.

69. Turnauksissa vanhemmat liikkuvat erillään joukkueesta. Pelaajille ja valmennukselle täysi rauha keskittyä jalkapalloon.

70. Joukkueen harjoituksissa aikaa ei tuhlata odotteluun – kentät on tehty valmiiksi ja ryhmien koko sellainen, ettei jonotusta muodostu.

71. Joukkue testaa pelaajien kestävyyttä ainakin kaksi kertaa vuodessa esimerkiksi piip-testin avulla. Joukkueen pelaajilta vaaditaan tietty minimitulos kestävyystestissä (lähinnä kilpajoukkuekontekstissa).

72. Valmentaja käyttää pelaajien ja joukkueen kanssa vuorovaikutustaitojen työkaluja – esimerkiksi minä-viestit ja erilaiset kuuntelun taidot.

73. Joukkueessa vahva omatoimiharjoittelun kulttuuri – esimerkiksi erilaisia haasteita ja pelaajia vaaditaan tekemään tietty minimimäärä viikossa omatoimiharjoittelua.

74. Joukkueessa vahva ”pihapelikulttuuri” – esimerkiksi puoli tuntia ennen treenin alkua peli kahteen maaliin käyntiin ja halukkaat mukaan.

75. Joukkueella on jalkapallosta myös teorialuentoja esimerkiksi muutaman kerran vuodessa.

76. Puoliaikapalaverista palatessa pelaajat eivät kävele laiskasti takaisin kentälle vaan ryhdikkäästi juosten.

77. Joukkueenjohtaja toimii suodattimena vanhempien ja valmentajan välillä ja tuo oleellisimmat kysymykset valmentajan tietoon heti, kun niitä ilmenee.

78. Jos treeneissä on mukana esimerkiksi pelaajia kakkosjoukkueesta, nämä pelaajat otetaan hyvin mukaan eikä suljeta ulkopuolelle. Tervehditään jne.

79. Joukkueen vanhemmilla on yhteen hiileen puhaltamisen henki eikä selkeitä kuppikuntia.

80. Joukkue huomioi pelaajan kasvuvaiheen harjoittelussa: pienikokoisille pelaajille tsemppausta yrittää, kasvupyrähdyksessä oleville pelaajille loukkaantumisten ennaltaehkäisyä/rasituksen seurantaa enemmän.

81. Joukkueessa, jossa on jo vakiintuneet pelipaikat, pelinumerot noudattavat ainakin suurilta osin futiksen perinnettä, jossa pelipaikoilla on tietyt pelinumerot.

82. Joukkueessa ottelun tuloksilla on merkitystä ja tappiot täytyy harmittaa sopivan aikaa. Vasta sen jälkeen katse seuraavaan peliin.

83. Joukkueen tapahtumissa opetellaan myös futiksen historiaa – MM-kisojen voittajat, isot tapahtumat arvokisoissa, suuret pelaajat jne.

84. Pelaajat osaavat tunnistaa kaikki maajoukkueen pelaajat kuvista.

85. Joukkueen pelaajat käyvät yhteisesti kiittämässä faneja kannustuksesta ottelun jälkeen – tuloksesta riippumatta.

86. Joukkue jättää pukukopin treenien/ottelun jälkeen aina siistiin kuntoon.

87. Pelaajat hoitavat tietyn osan ottelujen alkuverryttelyistä ilman valmentajan ohjausta.

88. Pelaajat pukeutuvat harjoituksiin sään mukaan. Esimerkiksi kylmällä ilmalla aina pipo, hanskat, kauluri käytössä.

89. Joukkueeseen rakennettu voittamisen kulttuuri. Lannistumista ei sallita treenien loppupeleissä koskaan vaan valmennus puuttuu lannistumisen merkkeihin aina.

90. Joukkue laskee peleistä maaliodottaman, jotta palaute pelistä ei vain mutuilun varassa. Käytännössä: kirjataan maalintekoyritysten lähtöpaikat paperille pelin aikana ja syötetään ne netistä löytyvään yksinkertaiseen xg-laskentatyökaluun matsin jälkeen.

91. Joukkueen treeneissä ”tuomarilinja” on hieman sallivampi kuin oikeassa pelissä. Näin treeneihin tulee sujuvuutta ja pelaajat oppivat pelaamaan kovempaa.

92. Joukkueen pelaajat tekevät aina parhaansa, vaikka olosuhteet olisivat heikot (kenttä lumessa tms.) – kyse on ylpeydestä jalkapallon pelaamista kohtaan.

93. Jos kenttä on hieman lumessa ennen harjoituksia, treenejä ei automaattisesti peruta vaan pelaajat ja tausta pyrkivät kolaamaan kentän jonkinlaiseen treenikuntoon, jos se on mahdollista.

94. Turnauksissa joukkue liikkuu yhdessä niin paljon kuin mahdollista eikä erillisissä kuppikunnissa.

95. Joukkueella on erikoistilannekuviot ja pelaamisen pääperiaatteet kopin seinälle printattuna ennen peliä.

96. Joukkueen valmennus pyrkii kysymään hieman enemmän asioita niiltä, jotka ovat yleensä joukkueen hiljaisimpia. Näin he eivät jää puheliaimpien jalkoihin ja saavat huomiota riittävästi.

97. Joukkueessa myös parhaat pelaajat saavat kriittistä palautetta koko joukkueen edessä ja heiltä vaaditaan asioita. Tämä auttaa siinä, ettei kukaan ala leijumaan.

98. Valmentajan pitäessä ottelupalaveria tai muuta palaveria, pelaajat ovat sijoittuneet siten, ettei valmentajan taustalla tapahdu mitään mielenkiintoista (esim. matsi käynnissä tms.).

99. Joukkueen kapteenilla on kapteeninnauha peleissä aina kädessään.

100. Ylpeys. Pelaajat ovat ylpeitä pukiessaan seuran pelipaidan päälle. Valmentajat ja taustat ovat joka päivä ylpeitä tärkeästä työstään lasten eteen. Vanhemmat ovat ylpeitä, että heidän lapsensa tekee päivittäin parhaansa jalkapallon parissa.

***

Aleksi Piirainen (@ApiPiirainen)

4 hyökkäyspelin periaatetta, jotka valmentaja voi organisoida joukkueensa pelaamiseen

Viime vuosina suomalaisessakin valmennuskeskustelussa on tullut enemmän esille periaatteiden kautta valmentaminen. Mitä periaatteet tarkoittavat pallopelien kontekstissa ja mistä niiden käyttäminen valmentamisessa on lähtöisin?

Kolmisenkymmentä vuotta sitten Portugalissa Porton yliopiston urheilutieteiden professori Vítor Frade kyllästyi siihen asti vallalla olleisiin jalkapallon harjoitusmetodeihin. Koska pelaamisen kehittäminen oli nähty siihen asti pääosin yksittäisten pelaajien ominaisuuksien kehittämisen kautta, Frade halusi kehittää pallopeliin paremmin sopivan lähestymistavan ja metodologian. Työssä apuna käytettiin muun muassa kaaosteoriaa, fysiologiaa, kompleksisuusteoriaa ja neuropsykologiaa. Näiden pohjalta syntyi metodologia, josta käytetään nimitystä Tactical periodization.

Frade ja kumppanit käsittivät jalkapallon enemmän systeeminä, jossa pelaajat ja joukkueet vuorovaikuttavat keskenään. Lisäksi haluttiin, että kaikissa harjoitteissa olisi mukana jokainen pelin neljästä vaiheesta ja harjoitteiden tulisi simuloida aitoa ottelutilannetta. Fyysinen harjoittelu nähtiin edelleen tärkeänä, mutta alettiin nähdä, että fyysisten toimintojen tuli liittyä aina jollain tavalla taktiseen tarkoitukseen. Tämä oli iso muutos aiempaan, jolloin pelaajien harjoittelu koostui lähinnä peliin liittymättömästä fysiikkaharjoittelusta sekä mekaanisista taitoradoista.

Tactical periodizationin näkemyksen mukaan jalkapalloharjoittelun tulee perustua siihen, miten joukkue haluaa pelata. Tämän pohjalta syntyi termi pelimalli, joka on valmentajan luoma perusta joukkueen pelaamalle pelille. Pelimalli koostuu periaatteista sekä alaperiaatteista.

Periaatteiden tarkoitus on luoda jalkapallopelin kaaoksen keskelle ennakoitavuutta sekä pelaajille yhteisen näkemyksen siitä, kuinka pelin eri tilanteissa tulisi toimia. Ne ovat ikään kuin yleisiä ohjenuoria pelin asettamiin haasteisiin – eivät esimerkiksi valmentajan asettamia valmiita mekaanisia kuvioita.

Fraden aloittamaa työtä ja Tactical periodization -metodologiaa ovat vuosien saatossa hyödyntäneet ja kehitelleet eri huippuvalmentajat José Mourinhosta Liverpoolin Pepijn Lijndersiin.

Tactical periodization -metodologia sisältää myös esimerkiksi viikon harjoitusten rytmittämisen mallin taktisen sekä fyysisen rasituksen mukaan, mutta keskityn tässä artikkelissa avaamaan periaatteita muutaman esimerkin avulla.

Alla esitetyt periaatteet ovat omia subjektiivisia näkemyksiäni laadukkaasta pelaamisesta. Tactical periodization ei anna valmentajille valmiita periaatteita, joita kaikkien tulisi noudattaa vaan metodologian mukaan pelimalli on valmentajan henkilökohtainen idea pelaamisesta ja metodologia kannustaa kaikkia valmentajia luomaan rohkeasti oman pelimallinsa.

Periaate 1: Puhdas eteneminen ensimmäisen linjan ohi

Alaperiaatteet: sijoittuminen kaistoille, edun luominen, pallon liikuttaminen

Kuten espanjalainen valmentaja Juan Manuel Lillo on todennut, avaamisvaiheessa tulisi pyrkiä puhtaaseen etenemiseen, jolloin hyökkäyspelin seuraavat vaiheet ovat paljon helpompia.

Puhtaalla etenemisellä jalkapallossa tarkoitetaan sitä, että joukkue pystyy etenemään seuraavaan linjaan ilman 1v1-tilannetta tai vastustajan painetta pallolliseen pelaajaan. Jotta puhdas eteneminen on mahdollista, joukkueella on oltava muutamia alaperiaatteita.

Ensiksi kannattaa tarkastella joukkueen pelaajien sijoittumista kentän kaistoille. Kentän kaikki viisi kaistaa tulisi olla täytetty tasaisesti ja joukkueen pelitilan tulisi olla riittävän laaja. Yleisesti kaistat kannattaa täyttää siten, että joukkueella on kaksi pelaajaa molemmilla laitakaistoilla luomassa leveyttä ja topparit ovat sijoittuneet välikaistoille. Lisäksi, jos joukkue pelaa kolmella keskikenttäpelaajalla, näiden kannattaa sijoittua eri kaistoille toisiinsa nähden. Kahden keskikenttäpelaajista kannattaa sijoittua myös riittävän ylös seuraavan linjan tasalle, jotta pelitila laajenee ja tyhjää tilaa muodostuu esimerkiksi ensimmäisen linjan ohittamiseen kuljettamalla.

Toiseksi puhtaan etenemisen mahdollistamisessa korostuu määrällisen edun luominen. Tämä tarkoittaa sitä, että joukkueella tulisi olla ensimmäisessä linjassa vähintään yksi pelaaja enemmän kuin vastustajalla.

Määrällisen edun luomiseen ensimmäistä linjaa vastaan on kaksi erilaista tapaa. Jos vastustajan puolustusblokki on ylempänä, joukkueen kannattaa luoda ylivoima tuomalla maalivahti pelaamaan ensimmäistä prässilinjaa vastaan. Jos vastustajan blokki on lähempänä puolta kenttää, joukkue voi tiputtaa yhden keskikenttäpelaajista toppareiden väliin ja luoda näin vastustajan ylintä prässilinjaa vastaan 3v2-tilanteen.

Usein puhtaan etenemisen mahdollistamiseksi joukkueen on lisäksi liikutettava palloa, joten se on kolmas alaperiaate. Pallon liikuttaminen tehdään vapaan pelaajan löytämiseksi ja, jotta se on mahdollista, palloa syöttämällä täytyy pyrkiä liikuttamaan myös vastustajaa. Jos pallo liikkuu vain keski- ja välikaistoilla, vastustajan on helppo pysyä vain muodossaan eikä välejä synny. Palloa kannattaa pyrkiä siis käyttämään myös laitakaistoilla, jotta vastustajan on suurempi mahdollisuus tehdä virheitä sijoittumisessaan ja vapaa pelaaja löytyy todennäköisemmin.

Kuva 1: Vasemmalla joukkue on sijoittunut kaistoille tasaisesti, keskellä joukkue on muodostanut määrällisen edun tiputtamalla keskikenttäpelaajan toppareiden väliin, oikealla joukkue liikuttaa palloa ja löytää vapaan pelaajan.

Periaate 2: Eteneminen säilyttäen etu

Alaperiaatteet: edun luominen, pallon liikuttaminen, intensiteetin muuttaminen, tasapaino

Jalkapallossa pelin vaiheet eivät ole toisistaan irrallisia, vaan ne voivat toimia limittäin ja linkittyvät toisiinsa. Ensimmäisen linjan puhdas ohittaminen linkittyy vahvasti pelin seuraavaan vaiheeseen eli rakenteluvaiheeseen. Ensimmäisen linjan puhtaasta ohittamisesta saavutettu etu pitäisi pystyä säilyttämään sekä etenemään kentällä.

Laadukkaasti periaatteiden kautta organisoitu jalkapallojoukkue luottaa etenemisessään todennäköisyyksiin. Alivoimaisena ilman etua eteenpäin puskeminen voi toimia yksittäisissä tilanteissa, mutta pitkässä juoksussa joukkueen rakentelu ei tule olemaan kovinkaan tehokasta.

Rakenteluvaiheessa ensimmäiseksi huomio kannattaa kiinnittää siihen, kuinka joukkue luo etutilanteita vastustajan keskikenttälinjaa vastaan. Edun voi luoda positionaalista etua hyödyntäen, jolloin kaksi keskikenttäpelaajista sijoittuu vastustajan keskikenttälinjan yläpuolelle, linjojen väleihin. Joukkue voi myös pyrkiä mudostamaan määrällisen edun laitakaistalle toisen keskikenttäpelaajan, laitapelaajan ja laitapakin muodostaman kolmion avulla.

Aina etua ei ole mahdollista luoda , jolloin joukkueen kannattaa pyrkiä jälleen liikuttamaan palloa. Pallon liikuttaminen voi tapahtua kentän sivuttaissuunnassa kaistalle, jossa joukkueella on ylivoima. Joukkue voi myös liikuttaa palloa kentän syvyyssuunnassa, jolloin tarkoituksena on saada vastustajaa liikkumaan ja tilat linjojen välissä kasvavat. Pelaajien tulisi sijoittua kentälle siten, että pallon liikuttaminen on mahdollista. Usein käy niin, että pallon ollessa esimerkiksi laitakaistalla, kaikki kolme keskikenttäpelaajaa sijoittuu samalle ja lähimmälle kaistalle. Joukkueen keskikenttäpelaajien kannattaa pyrkiä sijoittumaan siten, että lähimmällä välikaistalla on yksi pelaaja ja keskikaistalla eri korkeudella kaksi pelaajaa.

Jotta eteneminen edulla on mahdollista, joukkueen tulee osata muuttaa intensiteettiä. Yksinkertaistettuna tämä tarkoittaa sitä, että kun on mahdollista edetä, joukkue kasvattaa pelitekojen intensiteettiä (kuljetukset ja liikkuminen vauhdikkaammin, syötöt kovempia). Jos etu menetetään etenemisyrityksen aikana, joukkueen tulisi pienentää intensiteettiä, syöttää pallo ahtaasta tilasta pois ja jatkaa rauhallisemmilla syötöillä uuden edun etsimistä.

Viimeinen alaperiaate on tasapaino, jolla valmistaudutaan tilanteenvaihtoihin. Joukkueen tulee pystyä säilyttämään tasapaino jokaisessa pelin vaiheessa. Jos tasapainoa ei ole, vastustaja voi pallon riistäessään saada ison edun vastahyökkäyksiä, jotka näkyvät varmasti tulostaululla ja sarjataulukossa. Tasapainoa joukkue voi hyökätessä ylläpitää siten, että toppareiden edessä pelintekoalueella on aina vähintään yksi pelaaja. Lisäksi kun pallo on vastakkaisella puolella, painottoman puolen laitapuolustajan kannattaa liikkua lähemmäs toista topparia puolustusvalmiuden ylläpitämiseksi. Näin vastustajan hyökkääjiä vastaan on jatkuvasti määrällinen ylivoima.

Kuva 2: Vasemmalla joukkue muodostaa edun keskikenttälinjaa vastaan, keskellä joukkue liikuttaa palloa kaistalle, jossa sillä on etu, oikealla joukkue etenee tasapainon säilyttäen – vastustajan hyökkääjiä vastaan on 4v2-ylivoima.

Periaate 3: Eteneminen syöttöalueille

Alaperiaatteet: edun luominen, pallon liikuttaminen, tasapaino

Kuten todettua, laadukas jalkapallojoukkue luottaa pelaamisessaan todennäköisyyksiin. Aikaisemmissa pelin vaiheissa todennäköisyydet liittyivät edun kautta etenemiseen, kun taas maalintekotilanteen luomisessa joukkueella tulee olla yhtenäinen näkemys, miltä alueilta pallon toimittaminen maalille saa korkean onnistumisprosentin. Korkea onnistumistodennäköisyys tarkoittaa tässä sitä, kuinka mahdollisesti syötön jälkeen joukkue pääsee yrittämään maalintekoa niin sanotulta ykkösalueelta.

Korkean todennäköisyyden syöttöihin ei kuulu keskitykset kaukaa sivurajalta, joten joukkueen kannattaa pyrkiä etenemään syöttöalueille. Parhaiksi syöttöalueiksi voidaan laskea boksin reunat sekä boksin ulkopuolelle jäävät kulmat. Jälkimmäinen syöttöalue tunnetaan alueena, josta Manchester Cityn Kevin de Bruyne antaa usein kierteisiä syöttöjään hyökkääjille.

Näille alueille edetäkseen, joukkueen tulee pystyä jälleen luomaan etutilanteita vastustajan pelaajia vastaan. Maalintekotilannetta luotaessa laidalta, joukkueen kannattaa pyrkiä luomaan määrällinen etu vastustajan laitapuolustajaa vastaan. Käyttökelpoinen tapa tähän on aloitteet syvyyteen välikaistaa pitkin: jos laitapelaajalla on pallo jalassa, esimerkiksi toinen ylempi keskikenttäpelaaja voi liikkua välikaistaa pitkin selustaan ja saada pallon lähelle syöttöaluetta. Jotta liikkeet välikaistaa pitkin ovat mahdollisia, kyseinen väli kannattaa jättää tyhjäksi liikettä varten ja tehdä sitä pitkin vain yksi liike, jotta tilat eivät tukkeudu. Määrällisen edun lisäksi myös laadullinen etu on mahdollinen: jos laitapelaaja pääsee hyvään vauhtiin isossa tilassa eikä pallollisen puolustajalla ole tukea, kannattaa laitapelaajan haastaa 1v1-tilanteessa.

Paras mahdollinen syöttöalue voi myös muuttua tilanteen aikana. Tällöin joukkueen pitäisi pystyä hyödyntämään pallon liikuttamisen alaperiaatetta. Esimerkiksi joukkueen edetessä syöttöalueen lähettyville, vastustaja voi tuoda nopeasti pelaajia pallollisen lähelle, jolloin syöttäminen maalille on haastavaa. Joukkueen kannattaa pyrkiä näissä tilanteissa liikuttamaan pallo toiselle syöttöalueelle boksin ulkopuolelle. Jos syöttäminen maalille ei ole sieltäkään mahdollista, on pallon liikuttamista jatkettava alueelle, josta eteneminen maalipaikkaan olisi todennäköisempää.

Myös maalintekotilanteen luomisen vaiheessa joukkueen tulee säilyttää tasapaino tilanteenvaihdon varalle. Nyrkkisääntönä toimii se, että vastustajan hyökkääjiä vastaan on hyvä pitää kahden pelaajan ylivoima

Kuva 3: Vasemmalla joukkue muodostaa määrällisen edun laitapuolustajaa vastaan ja etenee syöttöalueelle 1, keskellä vastustaja tuo pelaajia pallon lähelle syöttöalueella 1, joten joukkue liikuttaa pallon syöttöalueelle 2, oikealla joukkue säilyttää tasapainon tilanteenvaihdon varalle.

Periaate 4: Viimeistely korkean maalinteko-odottaman alueilta

Alaperiaatteet: maalintekoalueiden täyttäminen, pelattavaksi liikkuminen, vapaimman pelaajan löytäminen

Muutama päivä sitten julkaistu tilasto Erling Hålandista osoittaa, että jalkapallomaailma on suhtautuu nykyisin eri tavalla maalintekoon kuin aiemmin. Håland on pelannut Dortmundissa hieman yli vuoden ja on laukonut boksin ulkopuolelta ainoastaan kolme kertaa. Tämä kertoo toki Hålandista itsestään pelaajana, mutta taustalla on myös joukkueen harjoittelemia periaatteita. Viimeistelyä halutaan ensisijaisesti yrittää alueilta, joilta se on todennäköisintä.

Kun parhaimmat syöttöalueet ovat boksin reunoilla, ensisijainen maalintekoalue sijaistee boksin keskellä. Jotta viimeistely-yritys alueelta on mahdollista, alue tulisi ensiksi pyrkiä täyttämään. Nyrkkisääntönä voidaan pitää, että kolme pelaajaa liikkuu ensisijaiselle maalintekoalueelle ja alue täytetään järjestyksessä: etualue, keskikaista, taka-alue. Pelaajien tulee pyrkiä sijoittumaan myös eri korkeuksille. Jos kaksi pelaajista liikkuu syvälle, yhden pelaajista kannattaa pysähtyä ja tarjota vaihtoehto niin sanotulle cut-back -syötölle takaviistoon.

Kun alueet on täytetty pelaajien tulisi pystyä liikkumaan pelattavaksi (viimeistely vartioituna pelaajana ei ole helpointa). Maalinteon todennäköisyyttä lisää se, että hyökkääjä pääsee yrittämään maalintekoa liikkeestä ja riittävän tyhjästä tilasta. Ennen keskityksen lähtöä hyökkääjä voi käydä lähellä topparia, jolloin toppari saadaan luulemaan, että pelaaja on hänellä kontrollissa. Ensimmäistä liikettä tulisi kuitenkin seurata toinen liike, jolla hyökkääjä irtoaa tyhjään tilaan esimerkiksi toppareiden väliin. Muita tapoja pelattavaksi liikkumiselle on esimerkiksi hyökkääjän liike ensin puolustajan selän taakse pimeälle puolelle ja sen jälkeen etupuolelle.

Pelaajat voivat tehdä maalintekoalueella tilaa myös toisilleen. Esimerkiksi yksi hyökkääjistä voi viedä vartioivan pelaajan kohti etualuetta, jolloin cutback -syöttöä tarjoava pelaaja jää vapaaksi.

Kolmas ja viimeinen alaperiaate on vapaimman pelaajan löytäminen. Joukkueen tulisi syöttöalueille ollessaan toimittamaan pallo sellaiselle pelaajalle, jolla on suurin todennäköisyys tehdä tilanteessa maali. Esimerkiksi, jos pallo pelataan maalintekoalueen keskellä olevalle pelaajalle, mutta vastustaja ryntää kahden pelaajan voimin kohti, pallo kannattaa pyrkiä siirtämään vielä vapaaksi jääneelle pelaajalle.

Kuva 4: Vasemmalla joukkue täyttää ensisijaisen maalintekoalueen kolmella pelaajalla, oikealla joukkue löytää vapaimman pelaajan.

***

Lopuksi suosittelen kaikille luettavaksi Xavier Tamaritin kirjoittamaa kirjaa What is Tactical Periodization? Se avaa hyvin metodologiaa, joka perustuu pelin näkemiseen systeeminä. Kirjaa on käytetty myös tämän artikkelin lähteenä.

Aleksi Piirainen (@ApiPiirainen)

Vieraskynä: Sarajärven harharetki – Kyösti Lampisen vastine Jani Sarajärven kirjoitukseen

Katselin maanantaina kännykkääni tulleita Twitter-ilmoituksia ja huomasin, että olin näemmä päässyt Suunnanmuutos-blogiin ihan otsikoihin: ”Suomen Palloliiton ja Kyösti Lampisen virheet – ja miksi meidän ei tulisi jatkaa niitä” (28.12.2020).

Hieno otsikko. Totta on se, että olen joka vuosi elämässäni tehnyt virheitä, oppinut ne tunnustamaan sekä pyytämään tarvittaessa myös anteeksi.

Oma valmennusfilosofiani tähän päivään saakka on kiteytynyt – ollessani 24-vuotias – lauseeseen: ”Kaikki on mahdollista ja kaiken voi tehdä paremmin”. Toinen verraten pysyvä periaatteeni koko työurallani on ollut: ”Rakentavaa kritiikkiä pitää kyetä käyttämään työvälineenä asioita kehitettäessä”.

Työelämässäni minua on usein kritisoitu ja haastettu. Se on saanut minuun aina lisää virtaa. Saamaani kritiikkiin olen aina suhtautunut niin, että onko tälle kritiikille perusteita, perustuuko se johonkin. Jos se on perustunut johonkin, niin se on ollut minusta makeata, hienoa. Se on antanut kehityssysäyksiä.

Sitten olen miettinyt, kuka on tämä kritisoija. Onko tämä kritisoija vastuussa jostakin oikeasti vai onko tämä sitä normaalia vastuutonta sivusta huutelua, jonka voi jättää ihan omaan arvoonsa? Nimittäin, kun minua tai asioita on kritisoitu, olen aina ollut niiden suhteen vastuullinen. Vastuullinen ihminen elää reaalimaailmassa, keksii pienillä resursseilla haasteisiin käytännöllisiä ratkaisumalleja, ei haihattele ja menee eteenpäin kohti tavoitteita.

Kysymys on prosessista, jossa koko ajan kehitetään ja kehitytään. Niin se SHA:kin on kehittynyt ja kehittyy koko ajan. Sen on huomannut, jos sen toimintaan on oikeasti perehtynyt.

Luin tämän hienolla otsikolla ”myydyn” jutun kahteen kertaan läpi ja olin todella pettynyt. Piti oikein katsoa uudestaan.

Kirjoittaja on Jani Sarajärvi, joka oli ystäväni Mika Lehkosuon kakkoskoutsi HJK:ssa ja jalkapallon tohtoriopiskelija Lissabonin yliopistossa. Tuo pettymys tuli siitä, että tällaisen henkilön olisi pitänyt pystyä kyllä paljon parempaan. Hän ei viitsinyt edes tehdä kotiläksyjään ennen kirjoitustaan. Hän ei tiedä mitään SHA:n toiminnasta, sen taustoista eikä mitään myöskään minusta.

Suomalaisilla urheilutoimittajilla on yleensä ”huoneentaulu”, jossa on toimittajan etiikkaan liittyviä periaatteita. Yksi niistä on, että kun tarkoituksena on tehdä kriittinen juttu, asioita kysellään ”molemmilta osapuolilta” sekä tarkistetaan faktat. Näillä periaatteilla toimii vastuullinen kirjoittaja.

Erkko Meri totesi minulle, että ”tee Kyösti tähän vastine”. Kerroin hänelle, että tällaiseen kirjoitukseen ei kannata vastata ollenkaan, koska jutussa on pääasiassa asiavirheitä. Tämä on sitä sivusta huutelun ”kohinaa”.

Jenkkiläisittäin ajatellen siinä on yksi kohta, josta voisi haastaa oikeuteen kunnianloukkauksesta. Itse olen jo vanhuuseläkkeellä ja uskon, että Palloliitto ja Eerikkilä ehkä asiaan reagoivat, koska jutussa on niin paljon asiavirheitä.

Minulle tuo juttu oli vain kokemattoman ja innokkaan, tosin jo nelikymppisen henkilön kirjoitusta, joka ei ole sanomisistaan missään vastuussa. Mutta kyllä Janista hyvä mies vielä tulee ”kasvun asenteella”, kunhan tekee jatkossa kotiläksynsä paremmin sekä kokonaisnäkemys asioista paranee.

Muutin kuitenkin mieltäni eli tässä on vastineeni juttuun. Koin, että ainakin muutama asiavirhe on hyvä korjata osaltani ja toisaalta Suunnanmuutos-blogi on hyvä foorumi. Siellä on pääasiassa erinomaisia kirjoituksia ja lukijoina fiksuja, itsenäisesti ajattelevia futisihmisiä. He ansaitsevat tämän vastauksen.

Toivon, että vastaukseni osaltaan vie eteenpäin vastuullista keskustelua futiskulttuurimme kehittämisestä. Kaikki, mitä tässä alla esitän, ovat faktoja, ei mielipiteitä eikä epämääräisiä vihjailuja.

***

SHA:n testit ovat lisänneet intoa kehittyä pelaajana sekä SHA-tapahtumat ovat lisänneet intoa harjoitella jalkapalloa.

SHA:n ensimmäisen pilottikauden 2011-2013 jälkeen tehtiin toiminnan vaikuttavuuskyselyt sekä kuvattiin pelaajien tilaa ja kehittymistä kahden vuoden aikana. Asiassa järjestettiin myös tiedotustilaisuus julkisen sanan edustajille ja koko pilottivaiheen yhteenveto toimitettiin julkisen sanan edustajille.

Lyhyesti SHA:n pilottivaiheen yhteenvedon kiteytys oli: Kokonaisuuden tarkoitus ymmärretään, toiminta innostaa pelaajia ja valmentajia sekä pelaajien ja valmentajien välistä kaksisuuntaista vuorovaikutusta tulee kehittää.

Tässä muutama fakta tuosta yhteenvedosta. Vaikuttavuuskyselyyn osallistui 130 poika- ja 55 tyttöpelaajaa sekä 42 valmentajaa/valmennuspäällikköä:

Kysymykseen ”ymmärrän miksi SHA:ssa tehdään testejä”, vastasi 95% täysin samaa tai samaa mieltä.

Kysymykseen ”ymmärrän miten SHA:n testit liittyvät jalkapalloon” vastasi pojissa 95% täysin samaa tai samaa mieltä, tytöissä vastaavasti 68% ja valmentajissa/valmennuspäälliköissä 92%.

Kysymykseen ”SHA:n tapahtumassa tehdyt testit ja niistä saadut palautteet ovat lisänneet intoani kehittyä pelaajana”, vastasi tytöissä ja pojissa 77% ja valmentajissa 82% täysin samaa tai samaa mieltä.

Kysymykseen ”SHA-tapahtumat ovat lisänneet intoani harjoitella jalkapalloa”, vastasi pojissa 75%, tytöissä 74% ja valmentajissa 82% täysin samaa tai samaa mieltä.

Eli tämä näin verryttelyksi näistä motivaatioasioista.

***

Palloliiton taitokisoissa on paljon hyvää sekä myös hyviä, järkeviä, yksinkertaisia peruskontrolleja.

En tunne SPL:n taitokisojen taustoja riittävästi, mutta muutaman asia niihin liittyen tiedän ihan tarkasti. Taitokisat ovat olleet aikansa hyvä kokonaisuus tavoitteena nostaa esiin muutamia jalkapallon perusasioita.

Taitokisat on tarkoitettu alle 12/13-vuotiaille pelaajille, joiden kasvupyrähdys ei ole vielä alkanut. Ei kukaan ole
käsittääkseni ainakaan minun kuulleen sanonut, että ponnauttelu- ja puskutesteillä olisi jokin syvä yhteys peliin.

Ponnauttelu 3 x 4-4-4 antaa tietoa silmän ja jalan yhteistoiminnasta sekä koko kropan koordinaatiosta. Lisäksi se kertoo siitä, että pelaaja on ollut omalla ajallaan paljon tekemisissä pallon kanssa. Ei muuta.

Sen sijaan syöttöseinätesti ja pujottelutesti ovat oikein hyviä perusvalmiuksien kontrolleja. Ne on myös todettu luotettaviksi ja toistettaviksi testeiksi (Tomi Vänttisen väitöskirja).

Syöttöseinätestissä voi hyvin omaksua perusteet tarkkaan, maata pitkin olevaan syöttöön, oikea-aikaiseen liikkumiseen syötön jälkeen, hyvään peliasentoon syötön vastaanottoon, ensimmäisen kosketuksen suuntaamiseen, jne.

Kun SHA alkoi vuonna 2011, silloin lähdettiin sellaisista kontrolleista, jotka olivat olemassa. Tuohon aikaan oli noin 6 000 lisenssipelaajaa pojissa per eri ikäluokka ja kultamerkkejä sai ikäluokasta riippuen 10-20 poikaa. Kultamerkin saannin kriteerit eivät olleet korkeat. Eli nämä pelaajien alut olivat todella taitamattomia jo yksin ”suljetuissa” testeissäkin.

Tuolloin minulta kyseltiin avoimista ja suljetuista testeistä. Totesin, että näillä mennään, kunnes parempia testejä ja kontrolleja on kehitetty. Tuolloin ei myöskään ollut kiire hypätä uusiin testeihin, koska perusvalmiudet olivat niin alhaisella tasolla.

Myöhemmin SHA:ssa, kun samoja testejä tekivät ruotsalaisten ja tanskalaisten seurojen pelaajat, havaitsimme heidän olevan parempia tasollisesti muun muassa syöttöseinä- ja pujottelukontrollissa. He eivät koskaan kotimaassaan tällaisia kontrolleja tee, vaan esimerkiksi laadukas pienpeliharjoittelu tuo hyviä valmiuksia, jotka näkyvät yksinkertaisissa kontrolleissa.

Eli haasteemme eivät ole testit tai kontrollit vaan se, että pelaajien perustaidot eivät kehity päivittäisessä toiminnassa. Se on todettu todella yksinkertaisilla kontrolleilla.

Palloliiton taitokisoista on hyvä mainita myös se, että en tiedä ketään maajoukkueisiin kuulunutta pelaajaa, joka ei olisi kultamerkkiläinen. Taitokisoille pitää antaa se rooli, mikä sille pelaajakehityksessä halutaan. On selvää, että jos niiden merkitystä halutaan muuttaa, se edellyttää taitokisojen kehittämistä sekä toisaalta myös asennemuokkausta valmentajakunnassa.

Oleellista ei ole ”viisaiden hienot jutut”, vaan ymmärrys käytännön valmennuksen haasteista, joita osittain taitokisakokonaisuudella ja sen suuntaamisella voidaan ratkaista.

Vuosina 2013-2015 kehitimme jalkapallon perusvalmiuksien selvittämiseen liittyvän pienpelikokonaisuuden, jota kokeiltiin SHA tapahtumissa. Sitä ei otettu käyttöön varsinaisesti, koska sitä ei kyetty hyödyntämään käytännössä johtuen valmentajien puutteellisesta kyvystä nähdä pelistä oleellisia elementtejä sekä ilmiöitä.

Tämän nähtyäni ja myöhemmin kuunneltuani kaksi vuotta neljässä salissa valmentajien videopalavereita pelaajille ymmärsin, että se isoin haaste onkin valmentajien valmiudet saattaa pelaajat oppimaan pelaamista.

Tähän haasteeseen toi ratkaisun Ekkono-metodi, joka on looginen, jossa avainasiat sekä laatutekijät saivat konkreettiset muodot ja toimintatapa sai pelaajat oikeasti ajattelemaan kentällä tapahtuvia asioita sekä sisäistämään, mitä on oleellista havainnoida, että voi ennakoida. Ekkono antaa tuon lisäarvon, jonka mainitsin. Se tarvittiin suomalaisten juniorivalmentajien kehittämiseen. Se on yksi hyvä teknistaktisten taitojen oppimisohjelma.

***

Eerikkilän/SHA:n kehittämät ja käyttöön otetut kontrollit, testit ja itsearviot mittaavat niitä asioita, mitä on ilmoitettu, miksi ne on kehitetty tai otettu käyttöön. Keskeisten kontrollien, itsearviointien ja testien reliabiliteetti ja validiteetti ovat kunnossa.

Eerikkilän/SHA:n rooli on ollut selkeä Palloliiton strategisena kumppanina. Se on todella keskittynyt siihen rooliin, mikä sille on annettu: tavoitteellinen kilpajalkapallo lapsista aikuiseksi. Tämän johdosta asioita on koko ajan perustettu faktoihin ja tutkimustuloksiin, ja toisaalta ollaan oltu koko ajan kiinni seurapinnassa linkkinä tieteen ja kentän välillä.

Eerikkilän tulokulma, kokonaisvaltainen pelaajan kehittämisen ja kehittymisen seurannan –konsepti, on ainutlaatuinen Suomessa ja harvinainen jopa ulkomailla eräiden lähteiden mukaan. Ehkä se on syy, miksi AC Milan esitti Eerikkilälle yhteistyötä jo vuosia sitten.

Toki on selvää, että joka vuosi pitää kehittyä jossakin asiassa. Tätä kehitystä ovat olleet tukemassa kriittiset seurayhteistyökumppanit Suomessa ja ulkomailla, Palloliiton erilaiset työryhmät, KIHU, UKK-instituutti sekä muutama yliopisto.

SHA:n datasta on syntynyt jo useita väitöskirjoja, kansainvälisiä tieteellisiä julkaisuja ja muita opinnäytetöitä. SHA:ssa on tehty asioita oikein. Tämä näkyy muun muassa siinä, että ulkomaiset jalkapallon yhteistyöseurat jatkavat yhteistyötä, ja Olympiakomitea toivoo Eerikkilän laajempaa mukaantuloa joukkuepelien kehittämiseen kokonaisvaltaisen kehittymisen seurannan näkökulmasta.

Kaksi vuotta sitten Eerikkilän yhteistyökumppani Jyväskylän Yliopiston IT-tiedekunta totesi, että Eerikkilän jalkapallodata on suomalaisessa urheilussa ainoa sen tason kokonaisuus, että asioihin voidaan päästä kiinni tekoälyn keinoin.

Yhteistyön tuloksena tehdyn kansainvälisen tutkimusartikkelin tuloksena voidaan sanoa, että suomalaisten nuorten ulkomaisiin akatemioihin sopimuksen tehneiden pelaajien taso oli SHA-mittareilla parempi kuin muiden sekä erityisesti heidän profiilinsa oli erilainen.

Tutkimuksen mukaan 1000 pelaajasta voitiin löytää 200 pelaajaa, joiden ennuste kansainvälisen tason futariksi on hyvä. Mukavaa oli myös se, että kotimaasta löytyi saman profiilin omaavia pelaajia kuin ulkomaille menneet.

No tämä asia on vielä alussa, mutta ehkä Lissaboninkin miehet pyytävät tulevaisuudessa tulla käymään Suomessa ja Eerikkilässä?

***

Eerikkilän kontrollit, testi ja itsearviot ovat kehittyneet koko ajan – haasteemme eivät ole testit, kontrollit ja itsearviot.

SHA:n alkuajoista asiat ovat kehittyneet verraten paljon. Varsinaisia asioiden rukkauksia on tehty aina kahden vuoden välein. Juuri nyt on menossa suuret uudistukset strategisen kumppanin Palloliiton kanssa.

Näille muutoksille antaa hyvän pohjan jo olemassa oleva data ja siitä johdetut asioiden syy-seuraussuhteet sekä jo koetut toimintatavat. Tulevaisuus näyttää todella erinomaiselta. Yhdessä Palloliitto ja Eerikkilä voivat ottaa todella suuren loikan taas eteenpäin. Kiitos siitä kuuluu erityisesti Ville-Pekka Inkilälle, joka on tehtäviensä tasolla oleva henkilö.

SHA:ssa on selkeästi määritelty eri ikäluokkiin liittyvät kokonaisvaltaisen kehittymisen seurannan tavat sekä myös mietitty tarkasti kontrolleja, testejä ja itsearviointeja, jotka kulkevat mukana uravaiheesta toiseen. Tämä tulokulma on antanut mahdollisuuden tehdä selvityksiä ja tutkimuksia sekä toisaalta antaa kokonaisvaltaisesta kehittymisestä välitöntä palautetta, toimenpidesuosituksia sekä työkaluja seurapintaan, joukkue- ja yksilötasolle.

Muutamia hyviä testejä, kontrolleja ja itsearviointeja olemme saaneet matkan varrella mukaan. Kun keskustelin espanjalaisten asiantuntijoiden kanssa ja kysyin ”mikä yksittäinen fyysinen testi ennustaa parhaiten jalkapallossa menestymistä”, niin sain heti vastauksen: ”kiihtyvyydet 1-1 tilanteessa” eli kun pallollinen harhauttaa puolustajan, niin voimantuoton teho harhautuksen jälkeen vastakkaiseen suuntaan. Tämän he todensivat pienellä kiintyvyysanturilla, joka oli pelaajassa kiinni.

Samaan asiaan ”karvalakkimallina” löytyi Hollannista yksinkertainen suunnanmuutostesti juosten ilman palloa ja pallon kanssa. Tämä testi on Eerikkilässä käytössä. Hollantilaisen tutkimuksen mukaan tässä testissä pärjänneillä pelaajilla oli seitsemän kertaa suurempi todennäköisyys tehdä sopimus Hollannissa ylimmälle sarjatasolle verrattuna niihin, jotka tässä testissä eivät pärjänneet.

Samoin Hollannista löysimme hyvän itsearviointikyselyn, joka mittaa sijoittumista ja päätöksentekoa. Tässä itsearvioinnissa korkean arvion saaneilla oli kahdeksan kertaa suurempi todennäköisyys tehdä sopimus Hollannissa ylimmälle sarjatasolle kuin samassa testissä matalan arvon saaneilla.

Hyvä työkalu valmentajien ja pelaajien yhteistoimintaan on myös Hannele Forsmanin väitöskirjassa syntynyt koettujen pelitaitojen itsearviointi (hyökkäys, puolustus ja 1v1-tilanne), joka yhdistettynä valmentajan ja pelaajan väliseen omasta pelistä katsottavaan videoon, vie hyvin pelaajan ja valmentajan välistä yhteistä pelaamisen kehittämisprosessia eteenpäin.

Lisäksi Eerikkilän todellinen vahvuus on psyykkinen valmennus sekä sen osa-alueen valmiuksien tilan ja kehittymisen seuranta. Käytössä olevat mittarit antavat myös tietoa koko toimintaympäristöstä ja joukkueen toiminnasta. Nyt asiaan liittyy myös kehitettyjä prosessityökaluja. Siitä kiitos kuuluu Hannele Forsmanille ja Aleksi Tossavaiselle. Samoin fyysisen puolen asiantuntijuuden uusia voimia edustaa Elisa Hakamäki.

Näistä prosesseista, kuten muistakin, voisi kertoa lukuisia konkreettisia esimerkkejä. On selvää, että jalkapallossa peli on keskiössä ja nyt Eerikkilässä on pelianalyysejä varten maailmanluokan laitteistot, joihin ei ole ollut varaa aikaisemmin. Näiden hyödyntämistä on harjoiteltu jo vuosia ja eteenpäin on päästy askel kerrallaan.

***

Eerikkilän toimintatavat ovat läpinäkyvät, vastuulliset sekä perustuvat holistiseen ihmiskäsitykseen sekä nykyaikaisiin oppimiskäsityksiin.

Tässä holistisessa ihmiskäsitys-/ oppimiskäsitysasiassa minua alkoi Jani Sarajärven kirjoitus naurattamaan. Luulisin tohtoriopiskelijan jo tietävän, miten tutkimuksia tehdään ja miten asioihin päästään kiinni. Se tarkoittaa pääasiassa asioiden rajaamista kokonaisuuden hallitsemiseksi. Oleellista on ymmärtää, ”miten faktoja hankitaan”. Toinen asia on ”miten faktoja käytetään”. Eerikkilässä osataan viedä kokonaisuutta eteenpäin noilla eri osa-alueiden faktoilla. Tiedoksi Janille, kun et kotiläksyjä näemmä ole tehnyt.

Olen jo Vierumäen aikoinani rehtorin kanssa laatinut kirjallisen tuotoksen siitä, miten ihmisiä koulutetaan Vierumäellä holistisen ja nykyaikaisten oppimiskäsitysten mukaisesti sekä myös vastannut tuosta toiminnasta käytännössä. Kun SHA vuonna 2011 alkoi, se perustui heti alusta alkaen holistiseen ihmiskäsitykseen sekä nykyaikaisen oppimisen näkökulmiin. Sinänsä voin todeta, että tämä nykyaikaisen johtamisen, oppimisen, vuorovaikutuksen, prosessien hallinta ja siihen liittyen tunnetietoisuus, -osaaminen ja -vastuullisuus sekä ihmisten erilaisuuden ymmärtäminen, ovat kokonaisuutena vaativia asioita.

Sarajärvi otti kantaa myös siihen, että SHA:ssa palaute annetaan keskiarvoina yhteisissä tilaisuuksissa. Syyt tähän ovat perin yksinkertaisia.

Tietosuojalaki aiheuttaa tiettyjä rajoitteita, ja lisäksi joukkueiden keskiarvojen kautta tulee nopeasti joukkueen tila esille. Sen kautta on helppo alkaa halliten keskustella asioiden syy-seuraussuhteista. Näin valmentajat oppivat testeistä, itsearvioista ja niiden taustalla olevista asioista. Palautetilaisuuksissa valmentaja saa valmiuksia käydä kaikkien faktojen pohjalta henkilökohtaiset keskustelut pelaajien kanssa.

Pakko on myös sanoa, että Eerikkilässä testit, kontrollit ja itsearviot eivät ole se avainjuttu. Avainjuttu on koko ajan ollut faktoista johdettu prosessi ja arjen toiminnan vaikuttavuuden kehittäminen. Töitä on vielä paljon edessä.

Vuosikymmenen aikana kehitimme Eerikkilän E-Way –filosofian, joka näkee ihmisen kokonaisvaltaisesti, ja jonka toimintatavat prosessissa perustuvat holistiseen ihmiskäsitykseen sekä nykyaikaisen oppimisen näkökulmiin.

Tämän kehittämisestä ja sen kehittämisessä mukana olleesta tiimistäni olen itseasiassa verraten ylpeä. Fiksuja, koulutettuja ihmisiä, jotka ovat uteliaita, nöyriä sekä terveen itseluottamuksen ja itsetunnon omaavia.

***

Meidän suurin haasteemme on valmentajien osaaminen – eivät testit.

Jotta tuota otsikkoa ei ymmärretä väärin, niin Suomessa on suuri joukko futisvalmentajia, jotka tekevät todella paljon arvokasta työtä, ja joita arvostan ja kunnioitan. He yrittävät parastaan. Ei ole valmentajien vika, jos heillä ei ole riittävästi osaamista tavoitteellisen kilpajalkapallon tulokulmasta.

Vika on meissä, jotka vastaamme tai olemme vastanneet suomalaisesta jalkapallon valmentajakoulutuksesta.

Olen oikeasti perin kyllästynyt siihen, että liian paljon suomalaisessa jalkapallossa mietitään parasta testiä, kun pitäisi käyttää edes jotain testiä systemaattisesti ja sen kautta nähdä, kehitytäänkö.

Seuraavassa yksinkertainen esimerkki ilmiöstä.

On ihan sama, testataanko jalkapalloilijan kestävyyttä erilaisilla yoyo- testeillä, 1000 tai 1200 metrin juoksulla, cooperin testillä tai tunnin juoksulla. Näistä kaikista saadaan haluttaessa laskettua teoreettisesti hapenotto ml/kg/min ja eri kynnystasot. Varmaa kuitenkin on, että nykyjalkapallossa vaaditaan kansainvälisellä tasolla noin 65 ml/kg/min hapenottoa.

Toisaalta nykyfutiksessa tarvitaan pelissä 30-50 intensiivistä, lyhyttä maitohapotonta spurttia, jotka hoidetaan välittömillä lihaksien energiavarastoilla. Meillä Suomessa tällaisia nähdään pelissä keskimäärin 10-30 ja nekin ovat värittyneitä vahvasti maitohapolla. Suomalaiset liigapelaajat ovat keskimäärin verraten huonokuntoisia, kun ajatellaan kansainvälisen jalkapallon vaatimuksia.

Toinen helppo esimerkki on voimantuotto. Lähes kaikki tietävät, että kansainvälisen tason jalkapalloilijan kontaktimattohyppytestin tulokset ovat 50-60 sentin välillä. Meidän liigatason pelaajien perustaso liikkuu 35-45 cm välillä. Me tiedämme, että maailman parhaimpien pelaajien huippunopeus pallollisena on 30-36 km/h tietämillä ja suomalainen liigapelaaja taapertaa ilman palloa noin 30-35 km/h vauhdilla.

Jalkapallo on kova laji yksin fyysisesti ja taidon toteutumiseen optimaalisesti tarvitaan fyysistä reserviä. Tämä on fakta. Kai jokainen ymmärtää, että tarvitaan lisää lihasta, kimmoisuutta, kimmokestävyyttä, tuoreelta voimin terävää ja rentoa hermotusta sekä ripaus hiussuonia palvelemaan lihaksia. Näitä asioita pitää vaalia erillisharjoittelulla sekä rutiinien avulla 12 kuukautta vuodessa. Näin ei Suomessa toimita oikeasti kuin harvassa paikassa.

Jalkapalloharjoittelulla on mahdollista kehittää fyysisiä ominaisuuksia. Ulkomaisissa kulttuureissa se onnistuu. Itse olen aikoinani ostanut kaiken tiedon Vierumäelle espanjalaisesta R-järjestelmästä, jonka avulla voidaan todellakin pelinomaisin jalkapalloharjoittein hoitaa kestävyyteen ja nopeuteen liittyviä asioita. Se vain vaatii systemaattisuutta.

Tämä R-järjestelmäkin perustui tehtyyn väitöskirjaan. Tämä ei onnistu juurikaan Suomessa. Suuri osa suomalaisista pelaajista ovat testien mukaan marraskuussa samassa kunnossa kuin olivat vuotta aikaisemmin. Tarvittavaa fyysistä kehitystä ei siis tapahdu 5-7 vuodessa kuten jalkapallon huippumaissa.

Meillä painopiste on liikaa pelaajien kuormittumisen seurannassa, kun pitäisi oikeasti saada ominaisuuksia kehittymään pysyvämmin. On selvää, että pelaajat ylikuormittuvat, kun heidän fyysiset pohjat ovat verraten vaatimattomalla tasolla.

Sama tilanne meillä on pelianalyysien osalta. Me saamme pelistä nykyään irti melkein mitä tahansa. Haasteemme eivät ole pelianalyysi,t vaan pelitavan, kollektiivisen toiminnan sekä yksilön pelipaikkakohtaisen roolin ja tehtävien selkeyttäminen, harjoittaminen sekä kehityskohteena olevien asioiden seuranta peleistä. Meillä on aivan liian vähän laadukkaita toistoja niin teknisten kuin myös taktisten automaatioiden synnyttämiseen.

Junioripelaajan kehittäminen edustusjoukkueen pelaajaksi tiettyyn pelipaikkaan kestää noin seitsemän vuotta. Se edellyttää systemaattista ja progressiivista teknistaktisten valmiuksien kehitysohjelmaa. Sellaisia on ulkomaiden huippuseuroilla. Suomessa sellaista ei vielä ole kenelläkään muulla konkreettisena olemassa kuin HJK:lla. Senkin toimivuuden sitten ratkaisee päivittäisten harjoituksien laatu.

***

Taloudesta

Eerikkilä/SHA on pystynyt vuodesta 2011 tähän päivään saakka tarjoamaan todellisuudessa koko kehittymisen seurannan – testit, kontrollit ja itsearviot sekä niiden palautteet ja koko konseptin kehittämisen – ilmaiseksi avainasiakkailleen. Siitä on kiittäminen opetus- ja kulttuuriministeriötä kehittämisrahojen osalta sekä toisaalta vapaan sivistystoimen lain mukaista rahoitusta valtakunnalliselle valmennuskeskukselle. Eerikkilän SHA:n kehittymisen seuranta -tapahtumissa asiakas on maksanut vain täysihoidosta.

***

Virheistäni

Taaksejääneessä Eerikkilän valmennuskeskuksen ja SHA:n johtajan työssäni olen toki tehnyt myös virheitä.

Suurin virheeni oli, että vasta myöhemmin jo työssä ollessani tajusin, että futisperheen kokonaistilanne ja osaamistaso sekä kyky omaksua asioita oli tavoitteellisen urheilun tulokulmasta huonompi kuin olin kuvitellut. Johdollani me SHA:laiset synnytimme seuravalmentajiin melkoisen ähkyn uudenlaisilla toimintatavoilla, faktoilla ja toimenpidesuosituksilla. Olisi pitänyt olla vähän rauhallisempi tahti sekä pienempi annostus alkuun.

***

Lopuksi

On hienoa kiihdytellä kiikkutuolissa, kun Eerikkilässä on nuoria kyvykkäitä osaajia, jotka yhdessä Palloliiton osaajien kanssa ovat tukemassa suomalaisia futisseuroja, joissa ne pelaajat syntyvät!

Kirjoittelen parasta aikaa muutaman ihmisen kanssa kirjaa ”Parempia pelaajia”. Se tulee markkinoille jouluna 2021. Kirjasta tulee tarkempaa tietoa todennäköisesti helmikuussa 2021. Jospa siinä on sitten kerrottu suomalaisen jalkapallon keskeisiä haasteita vielä paremmalla tasolla sekä ratkaisuja niihin.

***

Kyösti Lampinen

Kirjoittaja työskenteli Eerikkilän valmennuskeskuksen johtajana vuosina 2011-2019.

”Prässää, prässää!” – Kuinka eteenpäin puolustamisesta tuli Suomi-futiksen sudenkuoppa?

Palloliiton valmennuslinjaus, nuorten maajoukkueiden pelitapa, seurojen valmennuslinjaukset, lasten ja nuorten ottelut, keskustelut valmentajien välillä.

Näissä kaikissa on viimeisen viiden vuoden aikana korostunut selvästi yksi trendi ylitse muiden. Puhutaan eteenpäin puolustamisesta, pallon riistämisestä mahdollisimman nopeasti oman joukkueen haltuun, aggressiivisesta ja aktiivisesta prässistä.

Useimmiten noista puhutessa tarkoitetaan yhtä ja samaa asiaa, joten käytetään tässä artikkelissa selvyyden vuoksi termiä eteenpäin puolustaminen. Sen voimme määritellä karkeasti siten, että vastustajan liikuttaessa palloa pelaajalta toiselle puolustavan joukkueen lähin tai lähimmät pelaajat liikkuvat jatkuvasti (ja nopeasti) kohti pallollista pelaajaa tarkoituksenaan riistää pallo.

Eteenpäin puolustaminen on helppo ihannoinnin kohde. Se saa pelin näyttämään vauhdikkaammalta, kamppailutilanteita tulee enemmän ja yleisö tykkää. Lisäksi junioriotteluissa raivokas valmentajan ohjeistama eteenpäin puolustaminen auttaa tasoltaan vastustajaa parempaa joukkuetta saavuttamaan tuloksia.

Eteenpäin puolustaminen voi hetkellisesti näyttää pelaajakehityksellisesti hyvältä valinnalta ja tulostakin tulee. Tätä iloa ei kuitenkaan kestä todennäköisesti kauaa. Kun fysiikkaerot tasoittuvat 15 ikävuoden jälkeen, raiteillaan kohti pallollista juoksemaan oppinut pelaaja jää auttamatta jälkeen älykkäitä puolustuspelitekoja oppineista pelaajista, jotka ovat tottuneet puolustamaan vaihtelevissa pelitilanteissa.

Ja ne tulokset. Suomalaisten palloilujoukkueiden viime vuosien menestys esimerkiksi Helmareiden, Huuhkajien ja miesten koripallomaajoukkueen osalta ei ole perustunut voimakkaaseen eteenpäin puolustamiseen, vaan realistiseen käsitykseen siitä, että suomalaisen pelaajamassan urheilullisuus harvoin riittää aggressiiviseen ylhäällä puolustamiseen.

Räikeimmän esimerkin pelien häviämisestä eteenpäin puolustamisen korostumisen takia tarjoili viime vuonna Lappeenrannassa pelattu U21-maaottelu Suomi – Ruotsi. Tilanteessa 2-2 ottelun lopussa Suomen joukkueen puolustaminen ja yksittäisten pelaajien peliteot tarjosivat Ruotsille ison edun tilanteita sekä ansaitun rangaistuspotkun, josta syntyi ottelun voittomaali. Tämän tilanteesta taltioidun klipin avulla pääsemme seuraavaksi kiinni puolustamisen filosofiaan jalkapallossa.

Muutama sana joukkueena puolustamisesta

Puolustaminen jalkapallossa voidaan jakaa eri vaiheisiin. Vaiheiden määrittely vaihtelee riippuen siitä keneltä kysyy, mutta modernein näkemys mukailee hyökkäyspelin vaiheita. Tällöin puolustamisen vaiheet ovat avaamisen estäminen, rakentelun häiritseminen, maalintekotilanteen estäminen ja viimeistelyn estäminen.

Suomi – Ruotsi -pelin maalissa ensimmäinen ja isoin ongelma liittyy siihen, ettei Suomi joukkueena pysty liikkumaan vaiheesta toiseen sujuvasti. Palloa lähimmät pelaajat jatkavat korkeaa prässiä avaamisen estämisen vaiheessa, vaikka alemmat linjat ovat vetäytyneet rakentelun häiritsemisen vaiheeseen. Todella voimakas eteenpäin puolustaminen ja palloa kohti juokseminen pelaajien välisten etäisyyksien ollessa isot aiheuttaa sen, että yksittäiset pelaajat puolustavat aivan liian isoa tilaa. Tällöin yksilön puolustuspelitekojen laadulla ei ole juurikaan enää merkitystä, vaan hyökkäävä joukkue saa todella ison edun tilanteita helposti, jos se edes auttavasti osaa syöttää palloa.

Laadukkaan modernisti valmennetun jalkapallojoukkueen pitäisi pystyä joustavasti, yhtenäisesti ja nopeasti vaihtamaan puolustamisen vaiheesta toiseen. Pitää pystyä tippumaan nopesti kolmeen tasapainoiseen linjaan matalampaan blokkiin, jos vastustaja pääsee korkean prässin ohi. Pitää pystyä tarvittaessa muodostamaan tiivis blokki boksin läheisyyteen ja puolustamaan sitkeästi, jos vastustaja yrittää edelleen edetä maalipaikkaan. Matalasta blokista pitää pystyä vaihtamaan nopeasti korkeaan prässiin, kun jokin joukkueen prässitriggereistä toteutuu. Ja niin edelleen.

Oleellista on nopea ja yhtenäinen vaihtelu vaiheiden välillä, ja se tuo pelaamiseen siihen vaadittavan intensiteetin. Ei jatkuva palloa kohti juokseminen, kuten moni suomalainen jalkapallotoimija tuntuu edelleen ajattelevan.

Meidän olisi syytä tehdä paradigman muutos siinä, että peli on intensiivistä vain silloin, kun siinä on paljon kamppailutilanteita tai jatkuvaa palloa kohti juoksemista. Meidän on syytä antaa arvoa monille eri tavoille aiheuttaa vastustajalle ongelmia puolustusvaiheessa: korkea prässi, tiiviillä etäisyyksillä puolustaminen blokissa tai oman boksin läheisyydessä puolustaminen siten, ettei vastustajalla ole helppoa reittiä 16-alueen sisään. Pääasia on, että vastustajalla ei ole helppoa hyökkäysvaiheessaan.

Esimerkiksi rakentelun häiritsemisen vaiheessa matalampaan blokkiin sijoittuessa vastustajalle ei aiheuteta ongelmia pallollista kohti juoksemisella, vaan jatkuvalla pelaajien välisellä vuorovaikutuksella, jolla minimoidaan vastustajan pelitilaa linjojen välissä sekä estetään määrällisiä alivoimatilanteita laitakaistoilla. Kun joukkueen pelaajat jatkuvasti optimoivat etäisyyksiään syvyys-leveyssuunnassa, pelaaminen ei missään nimessä ole passiivista, vaan hyvinkin intensiivistä.

Seuraava eteenpäin puolustamisen ongelmista liittyy siihen, että koulukunta hyvin usein näkee puolustamisen pelaaja pelaajaa vastaan -kamppailuna. Luotetaan siihen, että yhden pelaajan kyky riittää puolustamaan vastustajan yhtä pelaajaa vastaan ja näin ollen kentälle muodostuu paljon kamppailua vaativia tilanteita. Kun puolustetaan jatkuvasti tosi voimakkaasti eteenpäin, puolustavan joukkueen pelaajat usein valuvat jo valmiiksi lähelle vastustajan pelaajia ja pelaajien väliset etäisyydet kasvavat. Lisäksi eteenpäin puolustamisen filosofia näkee, että pallon voittaminen joukkueen haltuun tapahtuisi ensisijaisesti pallonriistojen avulla, ei niinkään esimerkiksi syötönkatkoilla.

Kun pallonriistot ja yksittäisten pelaajien kyky selvitä pelaaja vastaan pelaaja -kamppailuista isoilla alueilla korostuvat, on sanomattakin selvää, että se vaikuttaa myös siihen, millaisia pelaajia arvostamme. Arvostus kohdistuu väkisinkin pelaajiin, jotka ovat juoksuvoimaisia ja fyysisiä. Näin ollen esimerkiksi pelinsä vahvasti taitoon perustavat pelaajat tai nuorten vaiheessa fyysisesti myöhemmin kehittyvät jäävät hyvin helposti tutkan alta pois, koska heidän juoksuvoimansa ei riitä valittuun tapaan puolustaa.

Miten sitten rakentaa joukkueen puolustuspelaaminen, jotta nämä ongelmat vältettäisiin?

Ensimmäiseksi pelaajaorientoituneen ”yksi pelaaja pelaa yhtä vastustajaa vastaan” -ajattelun sijaan meidän tulisi puhua enemmän vaihtoehto-orientoituneesta tavasta puolustaa. Siinä on tavoitteena, että joukkueen pelaajat pystyisivät puolustamaan kahta vastustajan pelaajaa vastaan ja näin rajoittamaan vastustajan vaihtoehtoja jatkaa peliä.

Otetaan esimerkiksi avaamisen estämisen vaihe. Jos joukkue korkealla prässätessään haluaa tehdä vastustajan pelaamisen vaikeaksi, sen kannattaa vastustajan merkkaamisen tai valmiiksi määriteltyjen alueiden puolustamisen sijaan sijoittua ennen prässäämisen aloittamista tasapainoisesti suhteessa vastustajan pelaajiin. Tälle on suomalaisessa futiskielessä myös termi: puolittaminen. Puolittamisen periaatetta toteuttavan joukkueen pelaajat pyrkivät sijoittumaan puoleen väliin suhteessa kahteen vastustajan pelaajaan. Näin tapahtuessa yksi pelaaja pystyy puolustamaan kahta vastaan ja jokaisen pelaajan matka paineistamaan pallon vastaanottavaa pelaajaa ei ole liian pitkä. Kaikilla vastustajan pelaajilla on yhtä vähän tilaa käytössään.

Kun vastustajan käytettävissä olevan tilan määrä on tasapainoisella sijoittumisella puolitettu, on joukkueella yhteys käytännössä jokaiseen vastustajan pelaajaan ja on mahdollista käynnistää laadukkaampi korkea prässi. Tilojen puolittamisen lisäksi korkeassa prässissä on olennaista systemaattinen cover shadow’n käyttö. Cover shadow’lla tarkoitetaan sitä, että pelaaja pyrkii puolustaessa sijoittumaan siten, että tämä on suoraan pallon ja vastustajan vapaan pelaajan välissä, muodostaen ikään kuin varjon, jonne syöttäminen on äärimmäisen vaikeaa. Cover shadow’n hyödyntämiseen pyrkimisen takia on olennaista, että pelaajat osaavat sokean pallollista kohti juoksemisen sijaan prässätä siten, että pelaajat tiedostavat myös sen, mitä heidän selustassaan tapahtuu. Termille ei valitettavasti vielä ole löytynyt järkevää suomenkielistä vastinetta.

Kuva 1: Vasemmalla puolittaminen. Keskellä cover shadow. Oikealla prässiansa keskikaistalla.

Puolittamista ja cover shadow’ta puolustamisessaan hyödyntävä joukkue ei todennäköisesti tee yhtä paljon palloriistoja suoraan pallollisen jalasta, vaan luottaa kamppailujen voittamisen sijaan enemmän älykkäisiin, yhteistyöllä tehtäviin syötönkatkoihin.

Kuinka nämä syötönkatkot yhteistyötä hyödyntäen saadaan toteutettua?

Joukkueen kannattaa ensin pyrkiä ohjaamaan vastustajan peliä halutuille alueille. Tällöin pelaajat pystyvät ennakoimaan, mille alueille kannattaa liikkua puolittamaan vastustajan tiloja ja yhteys jokaiseen vastustajan sillä hetkellä vaaralliseen pelaajaan säilyy helpommin. Toinen tärkeä syötönkatkoihin liittyvä työkalu joukkueen puolustuspelaamisessa on prässiansat. Niissä joukkue jättää tarkoituksella jonkin syöttösuunnan vapaaksi, mutta vapaana olevan pelaajan pelin jatkamismahdollisuuksia on rajoitettu. Näin puolustavan joukkueen pelaajat pystyvät ennakoimaan ja pääsemään väliin ainoaan mahdolliseen syöttösuuntaan, joka pelaajalla on käytössään.

Moderni puolustuspelaaminen ei perustu pelkkään juoksemiseen, jatkuvaan prässäämiseen ja kamppailutilanteissa tsemppaamiseen. Se on ennemminkin monen pelaajan kekseliästä yhteistyötä, nopeaa vaihtelua eri puolustusperiaatteiden välillä sekä kykyä puolustaa montaa pelaajaa vastaan kerralla.

Seuraavassa kappaleessa annan oman ehdotukseni, miltä puolustuspelaamisen tulisi näyttää lapsiurheiluvaiheessa.

Raivoprässiä vai vaihtelevaa puolustamista lasten futiksessa?

Kuten todettua, suomalaisen juniorivalmennuksen isoin trendi havainnoinnin ja vaikkapa pallonhallinnan sijaan on ollut raivokas prässääminen. Yksi yleisimmistä tavoista organisoida puolustuspelaaminen 9-13-vuotiaiden 8v8-peleissä on antaa vastustajan ensin avata peli lyhyellä syötöllä esimerkiksi maalipotkusta ja käynnistää tämän jälkeen prässi, jossa ennalta määritetyn pelipaikan pelaaja juoksee täysillä kohti pallollista pelaajaa ilman pelaajan omaa päätöstä paineistamisesta.

Se, miltä peli näyttää, kertoo yllättävän paljon meistä juniorivalmentajista. Saatamme puhua power point-ympäristöissä vaikka pienikokoisten pelaajien huomioinnista, oppimisen tärkeydestä ja pallonhallinnan arvostamisesta, mutta peli kertoo, että oikeasti arvostamme juoksuvoimaa sekä vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Valmentajan salaiset mielihalut kovasta ja fyyisestä pelistä sekä tulosorientoituneisuus ohjaavat toimintaa.

Kun junioripelissä ennakkoon vahvempi joukkue pelaa altavastajaa vastaan, mekaaninen raivoprässääminen on tehokas tapa saavuttaa tuloksia, sillä fyysisesti ja taidollisesti heikomman joukkueen syöttövoima tai kuljetusvauhdin nopeus ei vielä riitä prässin purkamiseen. Ennakkoon tasavahvojen joukkueiden perustaessa pelinsä mekaaniseen prässiin, pelistä tulee jatkuva tilanteenvaihtoa ja kamppailua pienessä tilassa. Pelin dynamiikasta puuttuu tällöin monia oleellisia puolustamisen elementtejä, joita ehdottomasti pitäisi lasten jalkapallo-otteluissa näkyä. Lisäksi monia pienikokoisia pelaajia tällainen lähestymistapa ei missään tapauksessa suosi.

Insinöörimäisille mekaanisille malleille perustuvaan jalkapalloon ei tulisi olla juurikaan sijaa lasten jalkapallossa. Pelaamisen puolustusvaiheessa tulisi perustua pelaajien peruspelaamisen toteuttamiseen, hieman autettuna joukkuepelaamisen periaatteilla. Joukkuepelin periaatteiden käyttämisessä pelin organisoimiseksi tulisi kuitenkin muistaa viisaus: käytä niin paljon kuin tarpeellista, mutta niin vähän kuin mahdollista.

Millaista lasten jalkapallossa puolustuspelaamisen tulisi sitten olla, jos perustamme sen pelaajien peruspelitaitojen toteuttamiseen ja niiden oppimiseen?

Pelkän raivoprässäämisen ja riistämisen yrittämisen sijaan puolustuspelin tulisi sisältää enemmän myös vastustajan ohjailua. Prässihetkien valinta tulisi perustua pelaajien päätöksiin siitä, puolustavatko he selustansa vai pystyvätkö puolustamaan tilanteessa eteenpäin. Puolustuspelissä tulisi olla myös se elementti, että pelaajat siirtyvät nopeasti alaspäin matalampaan blokkiin, jos prässi ohitetaan ja siitä taas korkeampaan prässiin, jos pelitilanne niin kutsuu.

Käytännön tasolla 9-13-vuotiaiden valmentajan kannattaa valita muutama konsepti joukkuepelaamisen periaatteista, jotka auttavat pelaajia toteuttamaan peruspelaamisen periaatteita. Valituja periaatteita voi olla erilaisia, mutta esimerkiksi yksinkertaisimpia voisi olla vastustajan ohjaaminen kohti laitaa, ja pelaajien siirtyminen puolittamaan tiloja alueelle, jonne peli ohjataan. Lisäksi kannattaa vaatia sitä, että pelaajat sijoittuvat kolmeen linjaan ja etäisyydet säilyvät tiiviinä leveys- ja syvyyssuunnassa. Eli esimerkiksi kärki ei jää ylös pitämään taukoa, kun joukkue siirtyy matalampaan blokkiin. Tai keskikenttälinja ei jää liian alas, kun liikutaan matalasta blokista korkeampaan prässiin. Yleensä jo muutama periaate riittää auttamaan pelaajia riittävällä tavalla.

Kuva 2: Vasemmalla joukkue on sijoittunut kolmeen tasapainoiseen linjaan ja pyrkii ohjaamaan pelin laitaan. Keskellä toinen keksikenttäpelaaja päättää paineistaa pallollista, lähimmät pelaajat auttavat ja peittävät syöttölinjoja. Oikealla joukkue vaihtaa nopeasti korkeasta prässistä malampaan blokkiin.

Sitten, kun muutamat joukkuepelaamisen konseptit on valittu, pelaajat ja valmennus voivat keskittyä peruspelaamiseen. Jos ohjaamisesta huolimatta vastustaja kierrättää pallon toiselle topparille, irtoaako toinen keskikenttäpelaajista paineistamaan vai onko tämän järkevämpi puolustaa selustansa kyseisessä tilanteessa? Jos keskikenttäpelaaja irtoaa paineistamaan topparia, kuinka muut pelaajat auttavat pallollisen puolustajaa tai peittävät syöttövälejä? Lasten valmennuksessa olennaista eivät ole valmentajan luomat mekaaniset (prässi)mallit, vaan pelaajan peruspeliteot ja valitseminen eri vaihtoehtojen välillä.

Ylipäänsä vaihtelu on yksipuolisuutta parempi vaihtoehto. Voimme kuvitella, mitä käy niille pelaajille, jotka ovat juniorivuosinaan tottuneet juoksemaan vain palloa kohti riistotarkoituksessa.

Kyllä, pelaajista tulee juoksukoneita jalkapalloilijoiden sijaan.

Aleksi Piirainen (@ApiPiirainen)

***

Lähteenä käytetty: MSC Pressing Presentation (Adin Osmanbasic)

Kiitokset: JP Savolainen ja Miika Nuutinen.

Unelmoinnista, heittäytymisestä ja epämukavuuden sietämisestä

Ihmiset etsivät elämäänsä merkitystä, syitä herätä aamuisin kohtaamaan uuden päivän mukanaan tuomat haasteet. Merkityksen etsimistä voi verrata shakkinappuloihin; kun ihmiset pelaavat shakkia ja tietävät pelin säännöt, nappuloilla on merkityksellinen rooli pelin onnistumisen kannalta. Jos ihmiset unohtavat säännöt ja pelin, shakkinappuloista tulee vain koriste-esineitä hyllyn päälle. Merkitystä täynnä olevan ihmisen on helppo heittäytyä, antaa kaikkensa. Ilman ulkoisia motivointikeinoja.

Urheilu on monelle ihmiselle tapa löytää merkitystä. Urheilu-sanan englanninkielinen vastine sport tulee vanhasta ranskalaisesta sanasta desport, joka tarkoittaa vapaa-aikaa. Myöhemmin urheilun kattojärjestö GAISF on määritellyt urheilun yhdeksi elementiksi kilpailun erottaakseen sen muista vapaa-ajan aktiviteeteista. Ihminen voi urheilun kiehtovan kilpailuelementin parissa unohtaa hetkeksi seuraavan päivän työmurheet tai pelata pallopelejä pysyäkseen fyysisesti hyvässä kunnossa, kuka mitäkin.

Suomen liikuntalaissa tämankaltainen urheilu määritellään liikunnaksi. Tavoitteellisen urheilun erottaa liikunnasta se, että siinä katsotaan, mihin ihmisestä on. Pyritään venyttämään oman tai joukkueen suorituskyvyn rajoja. Tavoitteellisessa urheilussa kilpaillaan siis itseä vastaan, mutta samalla myös suhteessa muihin.

Kilpailusta ja unelmista

Koska tavoitteelliseen urheiluun liittyy vahvasti vertailu muihin, osa tulee ilahtumaan ja osa varmasti pettymään. Urheilun maailma on ikään kuin vuori, jonka kiipeämiseen menee aikaa. Huippu on kapea ja osa huomaa matkan aikana, ettei voimat riittäneetkään kovasta yrittämisestä huolimatta.

Esimerkiksi jalkapallon tapaisessa todella suositussa lajissa kilpailun taso on mielettömän kova. Jos miellämme absoluuttiseksi huipputasoksi Euroopan top 4 -sarjat, pelaavissa kokoonpanoissa on yhteensä noin 1550 pelaajaa. Niitä, jotka ovat valmiita pistämään kaikkensa peliin päästäkseen parrasvaloihin isoissa sarjoissa on varovaisesti arvioiden miljoonia.

Huipputasoa on myös pelaaminen seuran edustusjoukkueessa pääsarjassa. Luvut eivät ole kovinkaan paljon armollisemmat. Suomessa 12-vuotiaita poikalisenssipelaajia on noin 9000. Jos ajatellaan, että tavoitteellisen harjoittelun parissa on yhdestä ikäluokasta noin 500 pelaajaa, heistä Veikkausliigassa tulee pelaamaan noin 15-25 pelaajaa.

Kun ymmärtäisimme nämä luvut, välttäisimme ehkä jatkossa puhumasta ”maitojunasta” ulkomaisesta jalkapalloakatemiasta kotimaahan palaavan nuoren pelaajan kohdalla tai käyttämästä pitkän uran kotimaan pääsarjassa tehneestä pelaajasta termiä ”entinen lupaus”?

Asetelma on sama myös muilla elämänaloilla. Vaganovan balettiakatemiaan hakee vuosittain noin 1000 nuorta huipputanssijaa, joista 30 otetaan sisään. Maailman parhaaksi valittuun orkesteriin Berliinin filharmonikoihin ei pääse soittamaan kaikki klassisen musiikin harrastajat.

Onko järkeä edes yrittää? Jos alamme laskemaan todennäköisyyksiä, niin ei varmasti. 17-vuotiaana kannattaa urheiluharjoittelun tai viulunsoiton väsymättömän harjoittelun sijaan aika käyttää vaikkapa kauppakorkeakoulun pääsykoekirjojen lukemiseen. Kyse on kuitenkin todennäköisyyksiä isommasta asiasta, unelmoinnista.

On tutkittu, että modernin ihmisen toimintakykyyn vaikuttaa paljon se, että on jotain mitä odottaa tulevalta. Oli se sitten kesälomareissu ystävien kanssa tai oman asunnon ostaminen viihtyisältä asuinalueelta. Ilman tulevaisuudennäkymiä ihminen elää kuin tyhjiössä.

Sama ilmiö on myös aineettomissa unelmissa. Tavoitteellinen urheilu tai vaikkapa viulunsoitto tarjoaa mahdollisuuden siihen, että illalla nukkumaan mennessä omat unelmat saavat odottamaan heräämistä aamulla uuteen päivään.

Viiltävän rationaalinen ajattelu on myrkkyä unelmoinnille. Joka kerta, kun me aikuiset paasaamme todennäköisyyksistä tai suhtaudumme naureskellen suurille suunnitelmille, yksi unelma kuolee.

Pitkäjänteisyydestä ja ponnistelusta

Tavoitteellisessa urheilussa, kuten muillakin merkityksellisillä elämä osa-alueilla, täytyy ymmärtää ajatus, että saavuttaakseen jotain täytyy ensin antaa paljon. Jos ihminen antaa itse paljon, vain silloin on mahdollisuus onnistua – tai epäonnistua. ”When you ain’t got nothing, you got nothing to lose”, laulaa Bob Dylan Like a Rolling Stone -kappaleessaan.

Virtuaalipelit ovat suunniteltu siten, että pelaaja saa mahdollisimman pienellä vaivalla palkinnon ja dopamiiniryöpyn etenemällä pelimaailmassa. Jos näin ei tapahdu, pelaaja kyllästyy ja siirtyy nopeasti jonkin toisen hittipelin pariin.

Urheilussa kehittyminen ja kilpaileminen on erilaista kuin virtuaalipelien maailma. Täytyy jaksaa harjoitella pitkäjänteisesti vuosia, kestää ajoittaista turhautumista ja venyttää välittömän mielihyvän tunnetta. Tavoitteellisessa urheilussa palkinto ei tule helposti eikä hyvää fiilistä saa vain nappia painamalla.

Kun ymmärrämme tämän, tuntuu oudolta, että lapsen ympärillä olevat aikuiset luovuttavat niin helposti. Kun pikkujuniorina maaleja paukutellut nuori urheilija tulee esiteini-ikään, kasvanut kroppa ei ole enää hallussa ja kehitykseen tulee taantuma, ajattelemme vanhempina ja valmentajina, ettei tästä tullutkaan mitään. Hanskat heitetään tiskiin. Vasta tuolloin kuitenkin mitataan se, kuka jaksaa harjoitella laadukkaasti ja riittävän pitkään. Silloinkin, kun seuran, vanhempien ja muiden futisihmisten huomio on kiinnittynyt jo uusiin ”superlupauksiin”.

Irvokkasta on myös se, että muutaman päivän futisleirejä järjestävä yritys mainostaa itseään pelaajien auttajana ja tien tarjoana kohti huippua. Joko härskiyttä tai totaalista ymmärtämättömyyttä, mene ja tiedä.

Olemme mestareita oikoreittien käyttämisessä. Yritämme etsiä viisasten kiveä, jotta meidän ei tarvitsisi pelaajakehityksessä ryhtyä toteuttamaan ainoaa tapaa kehittymiseen: raakaa ja vuosia kestävää perustyötä.

Tuo työ tehdään leirien ja muiden huippukohtien sijaan urheiluseurojen ja pelaajan omassa arjessa. Lähteekö pelaaja kerta toisensa jälkeen tekemään omatoimiharjoitteensa, vaikka taivaalta sataisi hieman vettä? Jaksaako valmentaja pitää vaatimustasoa yllä jokaisessa treenissä ympäri vuoden?

Heittäytymisestä ja epämukavuusalueesta

Tavoitteellisessa urheilussa on kyse heittäytymisestä ja äärirajojen kokeilemisesta. Jos emme pääse säännöllisesti kokeilemaan osaamisemme ja suorituskykymme rajoja, elämme väljähtäneessä maailmassa, jossa mikään ei tunnu oikein miltään. Urheilu on keino saada noita tärkeitä kokemuksia.

Tämän takia onkin outoa, että urheilujärjestöjen ja lajiliittojen kampanjat painottavat lähes yksinomaan hyvää fiilistä, kannustamista ja osallistumisen riemua. Tämäntyyppiset kampanjat ajavat toki tärkeää asiaa, mutta tavoittavatko ne oikeasti urheilun ydintä – itsensä haastamista?

Virkistäviä poikkeuksiakin löytyy. Oululaisessa Kastellin koulussa on liikuntaluokkalaisille järjestetty jo viiden vuoden ajan tapahtuma, jossa tarkoitus on testata 5.- ja 6. -luokkalaisten oppilaiden fyysisen ja psyykkisen kuormituksen kestokykyä. Ensin pyöräillään 22 kilometriä ja sitten juostaan 7 kilometrin juoksulenkki. Jos matka ei tuota haastetta, sitä haetaan ajasta. Ollaan nuorilta urheilijoilta vaadittavien taitojen ytimessä: itsensä voittaminen ja korvien välin kestäminen.

Kun keskustelua tavoitteellisesta urheilusta johtaa Nuorisotutkimusseura ja höpötämme itsellemme, että Espanjassa jalkapalloilijat harjoittelevat vähän, me aikuiset olemme alkaneet varovaisiksi. Jotkut ovat pienentäneet pelaajien harjoittelumääriä, useat joukkueet vetävät höntsätreenejä perjantaisin, jotta kukaan ei olisi varmasti tippaakaan väsynyt viikonlopun pelissä. Harjoittelu on muuttunut pelaajien miellyttämiseksi ja toimimme liikunnan periaatteiden mukaan.

Jos oikeasti toimisimme tavoitteellisen urheilun periaatteiden mukaan, osaisimme korostaa riemukkaan fiiliksen ja muotitermi freesiyden lisäksi myös olennaisesti urheilijana kasvuun vaadittavia elementtejä?

***

Aleksi Piirainen (@ApiPiirainen)

Jalkapalloteoriaa: Positional play ja edun käsite

Sattuma on jalkapallon tapaisessa, kahden joukkueen väliseen konfliktiin perustuvassa pelissä isossa roolissa. Se, mihin peliin osallistuvat toimijat voivat vaikuttaa, on onnistumisen todennäköisyyden nostaminen pelin eri tilanteissa.

Yksi keino ymmärtää tätä todennäköisyyksiin vaikuttamista on edun käsite. Käsite tulee Positional playn teoriasta, jonka yhtenä pääperiaatteena voidaan pitää edun etsimistä tietyltä kentän osa-alueella, jotta esimerkiksi eteneminen seuraavaan linjaan on mahdollista. Edulla tarkoitetaan tietyllä kentän osa-alueella eräänlaista voittoa vastustajaan nähden. Tällöin todennäköisyys päästä tavoitteeseen on suurempi kuin vastustajalla.

Positional playn teoriaa on käsitelty jo aiemmin tämän blogin kirjoituksissa, mutta muistin virkistämiseksi lienee syytä kerrata eri edun muodot.

Määrällinen etu = joukkueella on enemmän pelaajia tietyllä kentän alueella kuin vastustajalla

Positionaalinen etu = joukkueen pelaajat ovat sijoittuneet tilanteessa paremmin kuin vastustajan pelaajat

Laadullinen etu = joukkueen pelaajat ovat laadukkaampia kuin vastustajan pelaajat tietyllä kentän alueella

Edun käsite tarjoaa työkalun luoda joukkueen pelaamiseen organisointia ja raameja. Joukkueen kannattaa esimerkiksi pyrkiä etenemään kentän alueelta, jossa sillä on määrällinen etu. Etenemistä alivoimaisena eteenpäin kentän alueelta, jossa määrällistä etua ei ole, voidaan pitää laaduttomana.

Joukkuenäkökulman lisäksi mielekiintoinen on myös edun käsitteen hyödyntäminen yksittäisen pelaajan pelitekojen ymmärtämisen näkökulmasta. Pelaajalla tulisi esimerkiksi olla korkea ymmärrys omasta asemastaan – onko pelaajalla tilanteessa etu vai ei? Lisäksi voimme päästä kiinni siihen, kuinka pelaaja voi pelissä kasvattaa omaa tai kanssapelaajiensa etua. Tässä tekstissä käsittelläänkin etua juuri yksittäisen pelaajan näkökulmasta.

 

Ymmärrys omasta asemasta

Pelissä joukkueen ja pelaajan pyrkimyksenä tulisi olla pelin edistäminen. Näin ollen pelkkä määrällinen etu ei riitä, vaan pelaajien tulisi pyrkiä sijoittumaan niin, että pelin edistäminen on mahdollista. Määrällinen etu pitäisi siis jalostaa myös positionaaliseksi eduksi.

Yksittäisen pelaajan näkökulmasta oleelliseksi näissä tilanteissa muodostuu ymmärrys omasta asemasta. Jos joukkueella on mahdollisuus yrittää etenemistä, pelaajan tulisi pyrkiä sijoittumaan vastustajan lähimmän pelaajan tasalle tai tämän yläpuolelle, jotta eteneminen syötöllä on mahdollista. Jos pelaajalla ei ole ymmärrystä positionaaliseen etuun sijoittumisen periaatteesta, vastustajan onnistumisen todennäköisyys omassa tavoitteessaan, etenemisen estämisessä, on suurempi.

numeraalinenetupositionaalinen
Kuva 1: Vasemmalla määrällinen etu ilman positionaalista etua. Oikealla pelaajat ovat liikkuneet seuraavaan linjaan muodostaen määrällisen edun myös positionaaliseksi.

Oman aseman ymmärtämisen osalta tärkeää on myös se, että pelaaja ymmärtää, milloin hänellä on tilanteessa positionaalinen etu. Vaikka pelaaja olisikin sijoittunut laadukkaasti, pelaaminen ei saisi jäädä ”tauolle”, vaan pelaajan tulisi pystyä ennen mahdollista pallon vastaanottoa suuntaamaan vartalonsa oikein sekä keräämään tietoa oleellisista asioista ympärillään.

Paras esimerkki tästä lienee Manchester Cityn harjoituksista muutama vuosi sitten videolle tarttunut hetki, jossa Pep Guardiola opettaa kädestä pitäen Raheem Sterlingin suuntaamaan vartalonsa kylkipeliasentoon positionaaliseen etuun sijoittuessa ja havainnoimaan lähimmän vastustajan sijaintia ja tyhjiä tiloja, joihon voi edetä.

On myös mahdollista, että vaikka pelaaja sijoittuisi mahdollisimman hyvin, tällä ei silti ole tilanteessa etua. Pelaaja voi olla esimerkiksi vartioitu vastustajan toimesta ja pelin edistäminen ei siksi ole mahdollista. Pelaajan ei tulisi tällöinkään jäädä pelin ulkopuolelle, vaan pyrkiä kasvattamaan muiden pelaajia etua tai toimia ”palloseinänä”, jolloin pelaajan kautta on mahdollista syöttää edun omaavalle vapaalle pelaajalle.

Jos pelaajalla ei ole ymmärrystä siitä, onko tämä vartioitu vai ei, pelaaja voi usein pienentää kanssapelaajiensa etua tai yrittää kääntyä pallon eteenpäin tilanteissa, joissa etu on jollain muulla pelaajalla.

palloseinäteetilaa
Kuva 2: Vasemmalla pelaajalla ei itsellään ole etua, joten tämä toimii ”palloseinänä”, jotta tämän kautta voidaan pelata edun omaavalle pelaajalle. Oikealla pelaajalla ei ole etua, joten tämä pyrkii kasvattamaan kanssapelaajan etua.

Positionaalisesta edusta puhuttaessa täytyy ottaa huomioon myös se itsestäänselvä seikka, että vastustaja yrittää kaikin tavoin pienentää hyökkäävän joukkueen etua. Oiva esimerkki tästä on vastustajan puolustaminen selkeästi kahdessa linjassa. Tällöin usein linjojen väleissä on pelaajia sijoittuneena positionaaliseen etuun, mutta vastustajan ylempi linja ”romahtaa” alaspäin ennen syöttöä ja etu linjojen väleissä katoaa. Tällöin pelaajan tulisi hoksata pienentyvä etu ja tippua pelaamaan esimerkiksi alempaan linjaan.

 

Edun antaminen ja säilyttäminen

Edun käsitettä voidaan hyödyntää pallottoman pelaajan pelitekojen lisäksi myös pallollisen pelaajan pelaamisen jäsentelemiseksi.

Positional playn teoriassa syöttämisellä on iso merkitys. Syöttämistä ei kuitenkaan haluta tehtävän vain syöttämisen itsensä vuoksi, vaan iso painoarvo teoriassa on vastustajan manipuloinnilla, joka tapahtuu palloa liikuttamalla kentän leveys- tai pystysuunnassa. Optimitilanteessa jokaisen syötön tarkoitus tulisi olla etenemisen mahdollistaminen, kun etu on löydetty.

Pallollisen pelaajan toiminnoille voidaan johtaa tästä muutama periaate.

  • Syötä etuun, jos kanssapelaajalla on sellainen.
  • Älä yritä syöttää, jos kanssapelaajalla ei ole etua.

Pelaajan ymmärtäessä vastaanottajan aseman muodostuu seuraavaksi oleellisia kysymyksiä. Kuinka etu säilyisi mahdollisimman hyvin vastaanottajan saadessa pallon? Millä peliteoilla pelissä voi pyrkiä luomaan etua, jos sitä ei ole vielä muodostunut?

Jos syötön vastaanottajalla on tilanteessa etu, pallollisen tulisi pystyä syöttämään luja, kenttää pitkin rullaava syöttö ylempään jalkaan. Oleellista on myös se, että pelaaja pystyisi hieman salaamaan syötön kohdetta esimerkiksi suuntaamalla lantionsa tai katseensa eri suuntaan kuin mihin syöttö lopulta lähtee.

Syöttöjen ollessa löysiä, pomppivia tai alempaan jalkaan suuntautuvia, vastustaja ehtii syötön aikana pienentää vastaanottajan etua ja eteneminen vaikeutuu huomattavasti. Joku viisaampi onkin todennut osuvasti, että syötön tulisi olla lahja sen vastaanottajalle. Lahjalla tarkoitetaan tässä yhteydessä kirjoituksen teeman mukaisesti edun antamista vastaanottajalle.

Jos edun omaavaa kanssapelaajaa ei löydy, pelaaja voi esimerkiksi kuljettamalla tai pitämällä palloa hetken jalassaan pyrkiä saamaan vastustajan puolustavia pelaajia liikkumaan ja luomaan edun jollekin lähemmälle pelaajalle. Tai vaihtoehtoisesti pelaaja voi lähteä liikuttamaan palloa, jolloin Positional playta toteuttavan joukkueen tavoitteena on manipuloida (liikuttaa) vastustajaa ja löytää etu sitä kautta.

syöttäminenetuun
Kuva 3: Vasemmalla kanssapelaajalla on etu, joten pallollisen kannattaa syöttää. Oikealla kanssapelaajilla ei ole etua, joten pallollisen ei kannata heti yrittää syöttää, vaan tämä pyrkii luomaan lähimmille pelaajille etua kuljettamalla.

Pelkkä edun saavuttaminen ei toki riitä, vaan etu pitäisi pystyä sen jälkeen myös säilyttämään ja hyödyntämään. Tästä voimme päästä kiinni valmennusissältöihin kuten pallon vastaanottaminen ja kuljettaminen.

Kun pelaaja on sijoittuneena positionaaliseen etuun, tämän pitäisi pystyä vastaanottamaan pallo ylempää jalkaa käyttäen. Jos etu on iso, kosketus tulisi saada myös irti jalasta, jotta edun hyödyntäminen seuraavilla kosketuksilla on helpompaa. Jos etu on pienempi, pallo kannattaa pyrkiä pitämään lähempänä jalkaa, jotta kääntyminen tarvittaessa pois ahtaasta tilasta olisi mahdollista.

Jos etu on iso, se siis pitäisi pystyä pelissä ehdottomasti hyödyntämään. Pallon vastaanottamisen jälkeen edun hyödyntäminen tapahtuu hyvin usein kuljettamalla. Jotta vastustaja ei ehdi ryhmittäytyä pallon alle, pelitekojen intensiteetin pitäisi muuttua ja kuljetuksen tapahtua kovalla vauhdilla rytmiä nopeasti muuttaen. Kuljetusten olisi myös hyvä suuntautua vastustajan juoksulinjoille, jotta pallon riistäminen olisi haastavampaa ja etu säilyisi paremmin.

edunhyödyntäminen
Kuva 4: Vasemmalla syötetään etuun laadukkaasti ja pystytään sen jälkeen hyödyntämään etu intensiteettiä muuttamalla. Oikealla joukkue löytää edun hitaasti eikä pysty myöskään hyödyntämään sitä. Etu katoaa vastustajan liikkuessa poikittain.

Vastustajan juoksulinjalle pyrkimisen ja rytminmuutoksen lisäksi pelaaja pystyy kuljettaessa säilyttämään etua myös siten, että tämä pyrkii kuljettamaan ulommalla jalalla suhteessa lähimpään vastustajaan ja vaikeuttaa näin vastustajan pääsemistä lähelle palloa.

Jos pelaajilla ei ole keinoja hyödyntää ja säilyttää saavutettua etua, vapaan pelaajan löytämisestä esimerkiksi linjojen väleissä ei ole juurikaan hyötyä, jos etu menetetään välittömästi pelaajan saadessa pallon.

Lopuksi

Juego de Posición, Positional play, on pelifilosofia, jota muun muassa Pep Guardiola on soveltanut menestyksekkäästi omissa joukkueissaan. Yksi filosofian kehittäjistä on Juan Manuel Lillo. Toinen tärkeä hahmo on Paco Seirul•lo, joka on ollut kehittämässä FC Barcelonan metodologiaa. Nykyisin on vaikea löytää huippusarjoissa menestyvää valmentajaa, joka ei näkisi peliä ainakin osittain Positional playn periaatteiden kautta.

Positional playn edun käsite tarjoaa työkalun ymmärtää, miksi jotkut pelaajista ymmärtävät pelin virtaa paremmin kuin toiset. Lisäksi se voi auttaa valmentajia jäsentelemään pelaamisen eri opetussisällöiksi harjoituksissa.

lillo
Kuva 5: Juan Manuel Lillo on yksi Juego de Posiciónin pioneereista.

***

Aleksi Piirainen (@ApiPiirainen)

Analyysi: Maalin syntymisen anatomia

Maalinteko on jalkapallopelissä toinen osatavoite vastustajan maalinteon estämisen lisäksi. Samalla maalinteko sisältää pelin vaiheista eniten myyttejä ja puhtaita väärinymmärryksiä.

Norwichin ja Huuhkajien Teemu Pukki on nyt kaikkien huulilla tehokkaan alkukautensa ja Suomen EM-kisapaikan takia. Kuten kaikille hyökkääjille, myös Pukille tulee jaksoja, jolloin maaleja ei tunnu syntyvän millään. Kuivia kausia selitetään usein sillä, että ”pelaaja ei nyt vain satu osumaan maalipuiden väliin”. Välillä puhutaan myös henkisestä taakasta, apinasta selässä ja niin edelleen.

Toisaalta, kun hyökkääjä tekee paljon maaleja tietyllä ajanjaksolla, puhutaan synnynnäisestä maalinteon taidosta, mystisestä maalipaikkojen haistamisesta tai muusta yhtä abstraktista.

Ovatko nämä ainoita selittäviä tekijöitä maalittomuudelle tai maalien tekemiselle?

Maalinteossa moni asia nivoutuu yhteen. Koska yksilösuorituksia tapahtuu pelissä todella harvoin, joukkueen täytyy ensiksi luoda riittävän hyviä maalipaikkoja, viimeistelyä yrittävän pelaajan suorituksessa täytyy olla laatua ja pelaajalla täytyy olla henkisesti rohkeutta mennä pieniin väleihin vastustajan puolustajien keskellä. Rentoudesta viimeistelysuorituksessa on myös varmasti apua, joten näin ollen onnistumiset toki myös ruokkivat itseään.

Joukkueen pelaamisen vaikutuksesta maalintekoon puhutaan sen merkittävyyteen nähden liian vähän. Teemu Pukki on sisäistänyt joukkueen yhteistyön merkityksen, sillä hän kiittää lähes aina maalinsa jälkeen sen syöttäjää ensimmäisenä. Jos joukkue ei systemaattisesti ja tasaisesti luo riittävän hyviä maalipaikkoja, myös hyökkääjien ruuti on varmasti ajoittain märkää. Kiitokset maalien syöttäjille ovat siis paikallaan.

Mikä on hyvä maalipaikka?

Jotta pääsemme eteenpäin, meidän täytyy määritellä ensiksi se, mitä pidämme hyvänä maalintekopaikkana.

Yli 50 vuotta sitten, kun pelistä alettiin kerätä ensimmäistä kertaa jonkinlaista dataa, analyytikot Charles Reep ja Bernard Benjamin löysivät yhteyden laukausten lukumäärän ja maalien syntymisen välillä. Jos joukkue laukoi 10 kertaa, Reepin ja Benjaminin mukaan joukkueen pitäisi tehdä laukauksista vähintään yksi maali.

Ajatus oli siis, että mitä enemmän joukkue laukoo, sitä todennäköisemmin maaleja syntyy. Reepin ja Benjaminin analyyseilla oli pitkään iso vaikutus valmennuskulttuuriin Englannissa. Myöhemmin myös esimerkiksi Norjan miesten maajoukkueen pelikirja pohjautui heidän ajatuksiinsa.

Se, mitä analyysi ei ottanut huomioon, oli kysymys siitä, miltä alueelta ja millaisesta tilanteesta maalintekoyritykset tapahtuivat.

Koska kaikkien maalipaikkojen ei katsottu voivan olevan laadultaan samanarvoisia, avuksi otettiin maaliodottaman laskeminen joukkueelle ottelussa sekä jokaiselle joukkueen luomalle maalipaikalle.

Yksinkertaistettuna maaliodottama laskee arvon jokaiselle maalintekoyritykselle perustuen siihen, mitä tilanteesta tiedetään. Jos maaliodottama on esimerkiksi 0,24, yritys menee maaliin 24 %:n todennäköisyydellä. Ja niin edelleen.

Se, minkä lukeman yksittäinen maalipaikka saa, riippuu muun muassa siitä, kuinka kaukaa ja mistä kulmasta yritys tapahtuu.

 

XG_kuva

Yllä olevassa kuvassa maalintekoalueet on jaettu karkeasti neljään kategoriaan. Ykkösalueelta maalintekoa yritettäessä onnistumisen todennäköisyys ja sitä myöten maaliodottamalukema on suurempi kuin kakkosalueelta ja niin edelleen. Lisäksi kuvasta voidaan tarkastella esimerkkeinä Lionel Messin, Neymarin ja Luis Suarezin laukaisukarttoja kaudelta 2017-2018. Huomaamme, että selvästi suurin osa maaleista on tullut alueilta 1-3. Voimme pohtia, onko kyseessä pelkästään sattuman vaikutus.

Jotta pääsemme jälleen analyysissä eteenpäin, voimme pitää yhteisymmärryksen raameina sitä, että jalkapallossa suurin osa maaleista tehdään vähillä kosketuksilla ensisijaisilta maalintekoalueilta (alueet 1-3). Näin ollen kilpailussa menestystä haluavan jalkapallojoukkueen tulisi keskimäärin pyrkiä rakentamaan maalipaikat noilta alueilta. En usko, että kaukolaukaukset ovat missään huippujoukkueessa täysin kiellettyjä, kunhan joukkueen maalipaikkojen maaliodottamalukemat säilyvät halutun keskiarvon rajoissa. Lisäksi yksittäisillä kaukolaukauksilla voi olla muita funktioita, kuten vastustajan saaminen puolustamaan ylemmäs, jolloin tiloja selustaan voi syntyä.

 

Mistä maalintekotilanteeseen kannattaa syöttää?

Kun joukkueella on selvä tavoite, mistä se haluaa keskimäärin yrittää maalintekoa, oleellista on miettiä seuraavaksi, miltä alueelta viimeinen syöttö ennen maalintekoyritystä tulee. On hyvin eri asia, tuleeko syöttö 16-alueen sisältä matalana syöttönä vai korkeana keskityksenä läheltä sivurajaa.

Tässä pelin vaiheessa joukkueen lähestymistapa riippuu myös joukkueen pelitapavalinnasta. Joukkue voi pyrkiä lähettämään systemaattisesti maalintekoalueille ylivoimatilanteisiin kontrolloituja syöttöjä, jotka omien hyökkääjien on helppo ennakoida tai pyrkiä suoraviivaisesti maalintekoalueille syöttämällä kauempaa, jolloin tekniset suoritukset ovat vaikeampia ja joukkue luottaa tällöin enemmän yksittäisten pelaajien laatuun kaksinkamppailuissa. Ja tällöin myös sattumalla on isompi rooli.

Ottamatta kantaa siihen, mikä on hyvä tai huono lähestymistapa, tässä tekstissä lähdetään ajatusleikkinä miettimään joukkuetta, joka haluaa viimeiset syötöt maalintekoalueille kontrolloidusti sellaisilta alueilta, joista syötön onnistuminen on todennäköisempää.

syöttöalueet

Ruotsalainen jalkapallovalmentaja ja analyytikko Douglas Jacobsen on löytänyt yhteyden boksin sivuilta ensisijaisille maalintekoalueille suuntautuvien syöttöjen ja laadukkaan maalintekopaikan syntymisen välillä. Todennäköisyyksiin pelinsä perustava joukkue voi siis pyrkiä saamaan pallon ensin syöttöalueelle, josta pallo toimitetaan ensisijaisille maalintekoalueille eli niin sanotulle kultaiselle alueelle.

Kuten jalkapallossa usein, totuus ei kuitenkaan ole tässäkään asiassa niin absoluuttinen, että ainoa sauma pallon toimittamiselle ensisijaisille maalintekoalueille olisi boksin sisältä. Joukkueella voi olla muita triggereitä käytössä maalipaikkaan syöttämiselle myös boksin ulkopuolelta. Yleisinä periaatteina voimme todeta, että syötön onnistumiseen boksin ulkopuolelta vaikuttaa kaksi asiaa.

1. Onko syöttävällä pelaajalla jalka auki, ts. ei prässiä tai häirintää?

2. Onko ensisijaisilla maalintekoalueilla tilaa, jonne syötön voi toimittaa?

Joukkue voi määrittää, että nämä kaksi asiaa toimivat triggerinä sille, että joukkue pyrkii syöttämään ensisijaiselle maalintekoalueelle myös boksin ulkopuolelta. Syötöt maalintekotilanteeseen olisi siis hyvä kohdistaa kohti tilaa, eikä kohti pelaajia. Voimme miettiä, kuinka suuri todennäköisyys maalinteolle on, jos suurin osa joukkueen syötöistä boksiin maalintekoalueille tulee tilanteissa, joissa vastustajan topparit ja omat hyökkääjät ovat paikallaan boksissa ja syöttö tulee tyhjän tilan sijasta kohti paikallaan seisovia pelaajia.

Kun pallo toimitetaan ensisijaiselle maalintekoalueelle, roiskaisuja tulisi välttää ja säilyttää syötönomaisuus. Syötöt boksin kulmilta maalintekoalueelle vaativat pelaajien potkuteknisiltä taidoilta paljon. Syöttö pitäisi saada lähtemään lujaa lyhyellä latauksella, sopivalla kierteellä ja tarkasti kohti tilaa maalivahdin ja vastustajan toppareiden välissä. Huippupelaajista esimerkiksi Manchester Cityn Kevin de Bruyne on luonut tästä syötöstä tavaramerkkinsä.

 

Miten syöttöalueille päästään?

Hyökkäävän joukkueen ensisijaiset syöttöalueet ovat samalla toki puolustavan joukkueen prioriteettilistalla korkealla tiloista, joihin vastustajaa ei missään tilanteessa saisi päästää. Syöttämään edullisilta alueilta ei ole siis suinkaan helppo päästä, vaan se vaatii joukkueelta riittävää organisoitumista.

Suurin osa huippujoukkueista käyttää jollain tavalla kentän jakamista kaistoihin organisoidessaan pelaamistaan.

Syöttöalueille ja maalintekoalueelle pääsemisestä puhuttaessa kaistoista tärkeässä roolissa ovat taskut. Taskuilla kentällä tarkoitetaan vastustajan puolustuslinjan ja keskikenttälinjan sekä keski- ja laitakaistan väliin jäävää tilaa.

Taskuista on selvä väylä syöttöalueille. Joukkueella voi olla esimerkiksi periaate, että aina kun laitakaistalla on jalka auki, tulee yhden pelaajan tehdä liike syöttöalueelle. Pelaajien sijoittuminen kentälle kannattaa tällöin organisoida siten, että pallollisen puolen taskussa on aina vähintään yksi pelaaja ja vastustajan topparin ja laitapakin väli on jätetty tyhjäksi. Syöttöalueelle pääsemisen esteeksi muodostuu usein se, että joku pelaajista tukkii väylän syöttöalueelle seisomalla paikallaan syöttöväylällä.

taskufinal

Jos väylää syöttöalueelle liikkumiseksi ei löydy vastustajan puolustaessa selustan tilan pois, silloin yhden pelaajan kannattaa sijoittua taskuun siten, että tälle voi syöttää takaviistoon diagonaalisti. Jos syötön jälkeen taskussa olevalla pelaajalla on jalka auki ja toppareiden selustassa ensisijaisella maalintekoalueelle on tilaa, voi joukkue pyrkiä syöttämään sinne. Jos tilaa ei ole tai vastustaja estää nopean syötön, kannattaa joukkueen alkaa palloa liikuttamalla etsiä parempaa mahdollisuutta maalintekoalueelle pääsemiseksi.

tasku2final

Varsinkin hieman matalammassa blokissa puolustavia joukkueita vastaan käyttökelpoinen tapa löytää tiensä syöttöalueelle vastustajan puolustuksen selustaan on käyttää kombinaatioita, joista hyödyllisin joukkueelle on varmasti kolmas pelaaja -kombinaatiot. Kolmas pelaaja -periaatetta toteuttaessa joukkue pyrkii löytämään syöttöalueelle liikkuvan vapaaksi jääneen pelaajan syöttämällä sinne jonkun muun pelaajan kautta. Kolmas pelaaja -kombinaatioiden teho perustuu siihen, että pallon liikkuessa ensimmäiseltä pelaajalta toiselle, vastustajien huomio voi kiinnittyä liikaa kohti palloa ja pelaajien liikkeiden seuraaminen unohtuu hetkeksi.

Kolmas pelaaja -kombinaatioissa ideana on siis pelata (usein) vartioidun pelaajan kautta vapaalle pelaajalle. Vartioidun pelaajan on tällöin syytä ymmärtää, ettei syöttöä ole tarkoitettu hänelle itselleen, vaan pelaaja toimii ainoastaan eräänlaisena linkkinä syöttäjän ja vapaan pelaajan välissä. Kahden pelaajan väliset seinäkombinaatiot on suhteellisen helppo puolustaa pois, joten joukkue parantaa todennäköisyyttä löytää vapaa pelaaja, jos pelaajat etsivät systemaattisesti kolmatta pelaajaa luodessaan maalintekotilannetta.

3rdman

Pallon ollessa joukkueen hallussa pelin voi jakaa avaamisvaiheseen, etenemisvaiheeseen ja maalintekotilanteen luomiseen, riippuen siitä, millä alueella kentällä ollaan ja mitä vastustajan linjaa vastaan pelataan.

Avaamis- ja etenemisvaiheen organisoinnissa ei huippujoukkueet jätä yksittäisille pelaajille juurikaan vapauksia soveltaa, vaan liikkeet tapahtuvat ja pitääkin tapahtua kuin raiteilla. Maalintekotilanteen luomisen vaiheessa osa huippujoukkueistakin jättää pelaajille enemmän vapauksia toteuttaa liikkeitä ja tehdä kombinaatioita ilman ennalta sovittuja kuvioita.

Guardiolan ajan FC Barcelonassa kolmikolla Messi, Samuel Eto’o ja Thierry Henry oli suhteellisen vapaat kädet vastustajan viimeistä linjaa vastaan, mutta legenda kertoo, että Henryn erehtyessä sijoittumaan väärään paikkaan etenemisvaiheessa, hän joutui puoliajalla vaihtoon ja sai Guardiolan haukut niskoilleen, vaikka oli ehtinyt tehdä ottelussa jo yhden maalinkin.

Jos pelaajat ovat riittävän hyviä ja kykeneväisiä soveltamaan, maalintekotilanteen luomiseen raamit voi jättää hieman väljemmiksi kuin muissa pelin vaiheissa.

 

Itse viimeistelyvaihe

Viimeisellä syötöllä tai sillä, miten maalintekotilanne on rakennettu, ei ole juurikaan merkitystä, jos viimeistelyvaihe on laaduton ja hyökkääjien ruuti on märkää.

Maalintekovaiheen voi jakaa kahteen vaiheeseen:

1. Toiminta juuri ennen viimeistelysuoritusta

2. Itse viimeistelysuoritus

Maalinteon todennäköisyyttä kasvattavan joukkueen kannattaa pyrkiä täyttämään ensijainen maalintekoalue järkevästi. Kultainen alue voidaan jakaa vielä poikittaissuunnassa kolmeen alueeseen: etualue, keskikaista sekä taka-alue. Optimitilanteessa nuo kaikki alueet on täytetty, mutta jos riittävästi pelaajia ei ehdi maalintekoon kannattaa alueet priorisoida siten, että ensiksi täytetään etualue, sitten keskikaista ja sen jälkeen taka-alue. Jos kaikki kaistat on täytetty syötön lähtiessä kannattaa pelaajien sijoittua vielä eri korkeuksilla suhteessa toisiinsa – etualueen pelaaja kohti etutolppaa, keskikaistan pelaaja takaviistoon. Ja niin edelleen.

Joukkueen pelaajien liikkuessa maalintekoalueelle on tärkeää muistaa, etteivät pelaajat ole alueella liian aikaisin, vaan joukkueen pelaajien kannattaa liikkua alueille vasta viime hetkillä syötön lähtiessä, jotta syötölle on tilaa vastustajan toppareiden selustassa.

maalialueet

Kun ensisijaiset maalintekoalueet on täytetty, nivoutuu joukkuepelaaminen yhteen yksilön peruspelaamisen sekä pelipaikkakohtaisten taitojen kanssa.

Ennen viimeistelysuoritusta pelaajan on tärkeää ymmärtää pelattavaksi liikkumisen merkitys. Jos hyökkääjä joutuu toistuvasti yrittämään viimeistelyä vartioituna tai ollessaan paikallaan, maalimäärät tippuvat kauden edetessä varmasti.

Maalinteon todennäköisyyttä lisää se, että hyökkääjä pääsee yrittämään maalintekoa tyhjästä tilasta. Ennen keskityksen lähtöä hyökkääjä voi käydä lähellä topparia, jolloin toppari saadaan luulemaan, että pelaaja on hänellä kontrollissa. Ensimmäistä liikettä tulisi kuitenkin seurata toinen liike, jolla hyökkääjä irtoaa tyhjään tilaan esimerkiksi toppareiden väliin. Muita tapoja pelattavaksi liikkumiselle on esimerkiksi hyökkääjän liike ensin puolustajan selän taakse pimeälle puolelle ja sen jälkeen etupuolelle.

Jotta viimeistelyn todennäköisyys kasvaa, hyökkääjän tulisi siis ennen viimeistelyä tunnistaa tilanteeseen parhaiten sopiva pelattavaksi liikkumisen malli.

Alla olevasta videoklipistä voimme seurata PSG:n Mauro Icardin toimintaa juuri ennen viimeistelyvaihetta.

Itse viimeistelysuoritus tapahtuu usein potkutekniikkavalmentajien kauhuksi erilaisilla nopeilla lyhyen latauksen laukauksilla, tökkäisyillä ja laukauksilla huonosta tasapainosta, joihin on mahdotonta löytää yhtä ainoaa absoluuttisen oikeaa opeteltavaa tekniikkaa.

Muutamia periaatteita toki löytyy, jotka kasvattavat maalinteon todennäkköisyyttä. Viimeistelysuoritus on hyvin usein 1v1-tilanne vastustajan maalivahtia vastaan ja päämäärä on tuon tilanteen voittaminen.

Jos pelaaja ehtii havainnoida ennen suoritusta, viimeistelyä kannattaa yrittää tyhjempään kulmaan. Laukaus tulisi yrittää pitää matalana ja laukauksessa tulisi priorisoida tarkkuus sekä nopeus.

Jos pelaaja ei ehdi havainnoida ennen suoritusta, kuten usein nopeatempoisissa viimeistelyvaiheen tilanteissa voi käydä, tämän kannattaa yrittää maalintekoa systemaattisesti maalivahdin tulokulmaan matalalla vedolla. Tulokulmalla tarkoitetaan sitä kulmaa, josta syöttö tulee ja josta maalivahti todennäköisesti liikkuu poispäin sivuttaissyötön aikana.

Viimeistelyssä hyvä osuma on tärkein. Näin ollen havainnointi tulisi tapahtua ennen laukausta ja itse laukauksen aikana katse voi olla pallossa, jotta hyvän osuman saaminen palloon helpottuisi. Se, millä kehon osalla viimeistelyä kannattaa yrittää, riippuu tilanteesta. Pelaajan kykyä on valita tilanteeseen sopiva tekniikka; joskus se on tökkäys kengän kärjellä, joskus hieman tarkempi sijoitus sisäsyrjällä, joskus kurotus palloon ulkosyrjällä ja joskus kobramainen terävä pusku päällä maan kautta maaliin. Tärkeää on, että osuma on tilanteeseen nähden paras mahdollinen ja yritys lähtee  mahdollisimman nopeasti lyhyellä latauksella.

Maalintekotilanteen luomisessa ja viimeistelyssä nivoutuu siis vahvasti yhteen joukkuetaktinen puoli sekä yksilön peruspelaamisen sekä pelipaikkakohtaisten taitojen laatu. Kummankaan tärkeyttä ei sovi unohtaa ja hyökkääjien kannattaa muistaa maaliensa syöttäjiä.

 

***

Aleksi Piirainen (@ApiPiirainen)