Futisvuoden 2018 topit ja flopit

Vuoden puheenvuoro

Jari Kupila

Perustelut: Jari Kupilan ELMO-lehdessä huhtikuussa julkaistu artikkeli ottaa vahvasti kantaa suomalaiseen urheilukulttuuriin. Kupila kyseenalaistaa aiheellisesti sen, saako Suomessa olla urheilun parissa ollenkaan tosissaan. Jos peliä analysoi liikaa, kuulee naljailua. Jos muutosta tehdään, sitä tehdään reunaehdoilla, joissa sitä tai tätä ei saa muuttaa. Kupila kannustaa artikkelissaan nuoria urheilijoita ja valmentajia heittäytymään tosissaan siihen, mitä tekee. Huipulle pyrittäessä on joskus syytä käydä Kupilan mukaan jopa pelottavilla rajoilla.

Puheenvuoron kriittisyys osuu hyvin erityisesti jalkapalloon, jossa luulemme pelottavan usein pysyvämme huippu-urheilun kyydissä, vaikka emme ottaisi tekemistä kovinkaan tosissaan. Puhumme asioiden muuttamisesta, vaikka samalla meillä on jarruttelun kulttuuria. Kupilan puheenvuoro on vallitsevan kulttuurin suhteen tiukan kriittinen, mutta antaa samaan aikaan uuden polven toimijoille toivoa paremmasta huomisesta.

Kuva: Ote Jari Kupilan huhtikuisesta ELMO-lehden tekstistä.

***

Vuoden seura

Rovaniemen Palloseura

Perustelut: Kaikki tietävät Rovaniemen Palloseuran edustusjoukkueen hyvän menestyksen tällä kaudella. Me Suunnanmuutos –blogin kirjoittajat haluamme katsoa myös syvemmälle. RoPS:ssa on tapahtunut viime vuosina täyskäännös, ja asioita on alettu tekemään uudella otteella. Monella seuran joukkueella edustuksesta juniorijoukkueisiin alkaa olla havaittavissa loogisen pallonhallintapelaamisen elementtejä ja toisteista peli-identiteettiä.

Lisäksi RoPS on tehnyt järkeviä ja harkittuja rekrytointeja, kuten Pasi Tuutti Ilveksestä sekä Toni Koskela ja Mikko Lignell HJK:sta. Tuutin johdolla seura julkaisi tänä vuonna valmennuslinjauksen, joka kestää vertailun mihin tahansa seuraan Suomessa.

Moni suomalainen seura elää ilman tavoitteita syvässä horroksessa vailla selkeää suuntaa. RoPS on yksi harvoista suomalaisista seuroista, joka on pystynyt nostamaan oman toiminnan tasoa selvästi korkeammalle. Tulokset ovat alkaneet näkymään esimerkiksi poikamaajoukkuepelaajien lukumäärässä ja ulkomaille myytyjen pelaajien määrässä.

***

Vuoden esimerkki

Erotuomari Mohammed Al-Emara

Perustelut: 26-vuotiaan erotuomarin kulunut vuosi on tarjonnut kaksi opetusta. Ensimmäinen on työnteon merkitys. Viidessä vuodessa peruskurssilta Veikkausliiga-tuomariksi edennyt Al-Emara harjoittelee kuin huippu-urheilija – yli 13 tuntia viikossa. Fysiikkaharjoittelun lisäksi nuori erotuomari käyttää huomattavasti aikaa pelissä eteen tulevien haastavien tilanteiden harjoitteluun. Lisäksi hän katsoo tuntitolkulla eri joukkueiden pelejä kehittääkseen omaa ammattitaitoa. Al-Emara osoittaa esimerkillään, että hyviä asioita tapahtuu, kun käärii hihat ja ryhtyy raakaan työntekoon. Kehitystä ei tapahdu ilman sitoutumista ja omaan asiaan omistautumista.

Toinen Al-Emaran suomalaiselle jalkapalloyhteisölle tarjoama opetus on, kuinka tärkeää rasismin kitkeminen urheilusta on. Heinäkuussa Al-Emara keskeytti FC Hakan ja KTP:n välisen ottelun ja käski pelaajat pukukoppeihin katsomosta kuuluneiden rasististen huutojen vuoksi. Huutelija saatiin kiinni, poistettiin tapahtumasta ja peli jatkui. Esimerkillinen teko osoitti rohkeutta, josta nuori erotuomari on saanut paljon kiitosta. Jokainen lajitoimija voi omilla valinnoillaan rakentaa suvaitsevaisempaa jalkapalloympäristöä.

***

Vuoden joukkue

Suomen alle 17-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue

Perustelut: Huuhkajien syksyn hyvistä otteista huolimatta vuoden joukkueen valinta on tänä vuonna helppoa. Tyttöjen U17-maajoukkue eteni toukokuussa upeasti jalkapallon MM-kisoihin sijoittuen EM-turnauksessa kolmanneksi. Saavutus on historiallisen kova. Pikkuhelmarit synnytti Suomessa loppukeväästä ja -syksystä jopa pienoisen jalkapallobuumin.

Arvot U17-joukkueen ympärillä ovat kunnossa. Tärkeä osa joukkueen menestystä oli valmennustiimiajattelu sekä maajoukkueen ja seurojen läheinen yhteistyö. Valmennustiimissä oli sisältöosaajia. Vaikka maajoukkueen menestys MM-kisoissa on jäänyt vaatimattomaksi, joukkueen pallonhallintaan nojautuva peli-identiteetti on kerännyt laajalti ihastusta. Päävalmentaja Marko Saloranta ja muu valmennustiimi on omassa prosessissaan näyttänyt, kuinka selkeällä pelitavalla on mahdollista maksimoida oma potentiaali.

***

Vuoden blogikirjoitus

Eero LaurilaViisi vuotta, 411 ottelua, iloa, yksinäisyyttä ja paljon oppia – mitä on elämä jalkapallokirjeenvaihtajana?

Perustelut: Eero Laurila toimi pitkään jalkapallokirjeenvaihtajana Brittien saarilla. Laurilan avoin ja rehellinen teksti kertoo jalkapallosta, mutta ennen kaikkea elämästä. Kirjoitus ei maalaa ruusuista tai säkenöivää kuvaa, vaan se piirtää rehellisen kuvan ennen kaikkea arjesta sekä siihen kuuluvista haasteista ja valinnoista.

Laurila onnistui tekstillään avaamaan paitsi yksittäisen henkilön kokemuksia myös laajemmin suomalaisen jalkapallon paikkaa maailmankartalla. Tekstin henkilökohtaisuus vetosi laajasti jalkapalloihmisiin. Blogikirjoitus kertoi omistautumisesta ja sitoutumisesta – arvoista, jotka ovat tärkeitä kaikessa toiminnassa ja kaikissa rooleissa, pelaamisesta valmentamiseen ja seurajohtamisesta jalkapallokirjoittamiseen.

***

Vuoden teko

Hyväntekijät Sparv ja Hetemaj

Perustelut: Syksyllä 2018 kaksi suomalaista ammattilaispelaaja, Tim Sparv ja Perparim Hetemaj, osoittivat suuruutensa. Huuhkajien kapteeni Sparv kustansi henkilökohtaisesti vaasalaiselle Vasa övningsskolalle upouuden tekonurmikentän. Vanha hiekkakenttä sai uuden pinnan ja koulun lapset paremman alustan päivittäisille peleille.

Italiassa ammattilaisena pelaava Hetemaj puolestaan riensi apuun, kun Turun Palloseuran Poropuiston jalkapallohalli oli joutunut surullisesti ilkivallan kohteeksi. HJK-kasvatti Hetemaj halusi tukea TPS:ää hallin korjaamisessa. Hetemaj’n ja muiden tukijoiden avulla halli saatiin nopeasti kuntoon junioripelaajia varten. Harjoitukset pääsivät taas jatkumaan normaalisti.

Ammattilaisina maailmalla pelaavat Sparv ja Hetemaj antoivat omalla toiminnallaan tärkeän panoksen suomalaisten junioripelaajien arkeen. Hienoa toimintaa!

***

Vuoden rekrytointi

Ricardo Duarte, Suomen Palloliitto

Perustelut: Palloliitolla on suomalaisen jalkapallon kattojärjestönä tärkeä rooli lajin kehittäjänä, muutosten toteuttajana ja lajikulttuurin edistäjänä. Henkilövalinnoillaan liitto viestii paitsi arvoistaan myös siitä suunnasta, johon se haluaa viedä suomalaista jalkapalloa. Tärkeä kysymys on, miten voimme pysyä edes auttavasti kansainvälisen kehityksen perässä. On selvää, että suomalainen jalkapallo tarvitsee ulkomaisia osaajia, jotka tuovat ympäristöömme sellaista ammattitaitoa ja ajattelua, joita meillä ei täällä välttämättä ole.

Portugalilainen Ricardo Duarte tuo Palloliittoon merkittävää jalkapallo-osaamista. Duarte on väitellyt tohtoriksi Lissabonin yliopistossa ja kouluttanut vuosien ajan jalkapallovalmentajia eri maista. Hänen jalkapallotutkimuksensa edustavat syvyydeltään ja yksityiskohtaisuudeltaan sellaista tasoa, johon Suomessa ei juuri lainkaan törmää.

On selvää, että Duarten rekrytointi ei yksinään riitä. Se, kuinka suuren hyödyn hän tuo suomalaiseen jalkapalloon, riippuu hyvin pitkälti myös siitä, millaisia ihmisiä hänen ympärillään on ja kuinka oppimis- ja muutoshaluisia nämä henkilöt ovat. Pahin pelko on, että yhteisö Duarten ympärillä estää todellisen kehityksen.

***

Vuoden kannanotto

Kyösti Lampinen

”Suomessa pitäisi jo vähitellen ymmärtää että ei tavoitteellinen urheilu ole missään urheilijauran vaiheessa kompromissien tekoa. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö se voisi olla hauskaa ja toimintaa toteutetaan pilkettä silmäkulmassa!”

(Kyösti Lampisen Twitter, 19.6.2018)

Perustelut: Suomalaisessa urheilua koskevassa keskustelussa esiintyy ajoittain sellaisia lausuntoja ja ajatuksia, että erittäin kilpailluissa lajeissa, kuten vaikkapa jalkapallossa, huipulle olisi mahdollista päästä jonkinlaisella epämääräisellä, vesivellimäisellä puuhastelulla. Erityisen ongelmallista tämä on, jos tällaisia kannanottoja esittävät julkisuudessa paljon esillä olevat ”urheiluvaikuttajat”.

Sami Hyypiä Akatemian johtajana toimiva Kyösti Lampinen on suhteellisen harvinainen urheilujohtaja: Lampisella on paitsi osaamista ja urheiluymmärrystä myös rohkeutta sanoa asioita ääneen – myös ikäviä sellaisia. Lampisen ulostulo Twitterissä kesällä 2018 oli erittäin virkistävä. Vastaavanlaisiin kannanottoihin törmää harvoin.

Kannanotto alleviivaa, että tavoitteellisen toiminnan ei pidä olla mitään vakavaa, hampaat irvessä ”pakottamista”. Päinvastoin, tavoitteellisuus ja systemaattisuus luovat usein turvallisuutta ja hyvän olon tunnetta, kun on jokin suunta, johon urheilija tai joukkue tähtää. Toiminta perustuu johonkin järkevään, pitkän aikavälin päämäärään.

Toisaalta on muistettava, että tavoitteellisessa urheilussa on harvoin sijaa kompromisseille. On tehtävä loogiseen punnintaan perustuvia kovia päätöksiä, joiden tulokset saattavat näkyä vasta vuosien päästä. Mutta sellaista urheilu on.

***

Vuoden erikoisin twiitti

Juha Malinen

Screen Shot 2018-11-12 at 13.03.44

Perustelut: Juha Malinen on näkyvä jalkapallovaikuttaja. Kesällä 2018 hän toimi Suomen U19 -maajoukkueen päävalmentajana EM-kotikisoissa. Merkittävässä asemassa toimivien valmentajien asemasta, valinnoista ja ratkaisuista on aina voitava käydä keskustelua. Valtaa seuraa aina myös vastuu. Kriittisten kysymysten esittäminen ja tiettyjen ratkaisujen kyseenalaistaminen eivät ole ”naljailua”. Suomalaisessa jalkapallossa on mahdollista tehdä lukematon määrä asioita paremmin.

Jos maajoukkueen valmennustiimin jäsen ei ole mukana valmistavissa harjoituksissa ennen EM -avausta, valinta on nostettava esille. Jos joukkue häviää kaikki ottelut, onnistumisesta on voitava käydä keskustelua. Kuten Filosofian Akatemian hankejohtaja Reima Launonen on todennut: ”On tärkeää ylläpitää hyvää fiilistä, mutta se ei voi tapahtua toiminnan järkevyyden kustannuksella. Vääränlainen “hyvä fiilis” on tilanne, jossa ihmisiä vaaditaan olemaan tuomatta epäkohtia esille, ettei se “droppaisi tunnelmaa”.”

Maajoukkueen päävalmentajan on kestettävä epäkohtien esille nostamista, vaikka se saattaisikin tuntua itsestä epämiellyttävältä. Muuten henkilö ei ole oikeassa paikassa. Malisen muuten asiallinen twiittaus sai ikävän sivumaun, kun hän meni erikoisella tavalla möläyttämään ”naljailijoista”.

***

Vuoden erikoisin lausunto

Palloliiton nuorisopäällikkö Marko Viitanen

”Viitanen uskoo, että tulevaisuudessa junioriturnauksissa pitää tehdä poikkeuksellisia innovaatioita. Kilpailu ihmisten vapaa-ajasta on yhä kovempaa, kun tekemistä on tarjolla mielin määrin.

– Vaikkapa niin, että musiikin soidessa maali onkin kahden maaliin veroinen. Tarvitsemme sellaista tietokonepelien luovuutta lasten kilpailutoimintaan, raumalainen visioi.”

(Länsi-Suomi 6.2.2018)

Perustelut: Palloliiton nuorisopäällikö Marko Viitanen tuli omalla kommentillaan, todennäköisesti tahattomasti, alleviivanneeksi suomalaisen juniorijalkapallon problematiikkaa. Viitasen lausunto henkii vahvaa kerhomaisen kokeilulajin ideologiaa.

Jalkapallo on itsessään arvokas asia. Peli joko kiinnostaa tai ei kiinnosta. On peräti luonnollista, että laji ei innosta kaikkia lapsia – ja hyvä niin! Onhan meillä Suomessa paljon muitakin hienoja urheilulajeja, joissa lapset voivat liikkua ja toteuttaa omia unelmiaan. Jalkapallon ei pidä haalia lisää harrastajia keinolla millä hyvänsä, eikä lajia pidä väkisin paketoida hienoihin lahjakääreisiin.

Jalkapallo pelinä on aina kiehtonut lapsia, nuoria ja aikuisia. Peliä ei tule ”värittää” tai ”elävöittää” millään lyhytnäköisillä vippaskonsteilla. Jos peli ei enää riitä, vika on jossain muussa kuin itse lajissa: useimmiten lajitoimijoissa, kuten meissä valmentajissa. Liiton nuorisopäällikön erikoinen heitto herätti lajitoimijoissa hämmästyneitä ajatuksia – täysin aiheesta.

***

Elämäntyöpalkinto

Jouko Jokinen, VPS

Suomalaisessa jalkapallossa on useita pitkän linjan toimijoita, jotka eivät ole välttämättä suurelle yleisölle tuttuja, mutta jotka ovat omassa seuraympäristössään lähes korvaamattomia. Tällaiset henkilöt ovat elintärkeitä arjen mahdollistajia, jotka tuovat jatkuvuutta muutosten hetkillä ja luovat pysyvyyttä seuraorganisaatiossa.

Vaasan Palloseuran joukkueenjohtaja Jouko Jokinen on toiminut vaasalaisseurassa eri tehtävissä yli 50 vuoden ajan. Edustusjoukkueen matkassa Jokinen on ollut yli 20 vuotta. Elokuussa 2018 Jokinen sai täyteen yhteensä 900 ottelua VPS:ssä (pelaajana ja joukkueenjohtajana). Vaikka pelaajat ja valmentajat ovat vaihtuneet, Jokinen on pysynyt mukana.

Joukkueenjohtajana hän mahdollistaa, että pelaajat ja valmentajat voivat keskittyä työhönsä. ”Vepsun” nettisivuilla Jokista on kuvattu seuraavasti: ”Pitkäaikainen joukkueenjohtaja ”Takku” on joukkueen herra ja hidalgo. Todella tykätty ja sympaattinen mies, joka organisoi kaiken ja enemmänkin.”. Jotakin Jokisen arvostuksesta kertoo myös se, että hän on saanut viimeisen seitsemän vuoden aikana viisi kertaa Vuoden herrasmiesjoukkueenjohtaja -palkinnon.

Maaliskuussa 2015 Jokisella todettiin olevan eturauhassyöpä. Taistelu syöpää vastaan päättyi Jokisen voittoon. Huhtikuusta 2017 eteenpäin hän on voinut keskittyä täysillä taas rakkaaseen seuraansa. Myös Jokisen vaimo ja lapset ovat olleet vuosien ajan mukana VPS:n toiminnassa. Jouko Jokisen kaltaiset näkymättömät ja kokeneet arjen puurtajat ovat valtava voimavara suomalaisessa jalkapallossa.

***

Helsingissä, 19.11.2018

Aleksi Piirainen

Erkko Meri

J-P Savolainen

12 huomiota portugalilaisesta valmennuskulttuurista

Vierailin tällä viikolla Lissabonissa tutustumassa portugalilaiseen valmennuskulttuuriin ja seuratoimintaan. Mukana matkalla oli JJK:n Teemu Lukkari sekä NJS:n Aki Käyrä. Reissu sisälsi tutustumispäivän Lissabonin yliopiston liikuntatieteiden kampukselle, tutustumisen Lissabonin kolmanneksi suurimman seuran CF Os Belenensesin toimintaan ikäluokissa U13-U19, G.D. Estrolinin U23-joukkueen treenien seuraamisen sekä toisen sarjatason C.D. Cova da Piedaden edustusjoukkueen harjoitusten seuraamisen. Näiden lisäksi kävimme lukemattomia keskusteluita isäntämme, Lissabonissa tohtorintutkintoaan suorittavan, Jani Sarajärven kanssa. Kiitos Jani vieraanvaraisuudesta! Obrigado!

Kokosin Twitteriin listan havainnoista portugalilaisesta toimintaympäristöstä pelaajakehityksen näkökulmasta. Lista koottuna alla muutamalla lisäyksellä.

1. Valmentajien taso on todella, todella kova. Perustyyppi on akateeminen, jämäkkä ja opettaa pelaajia pelaamaan peliä paremmin. Harjoituksissa kova vaatimustaso: Jos pelaaja ei toiminut pelin virran mukaan tai prässäsi löysästi, seurasi usein armoton myllytys.

2. Valmentajat tekevät työtä pienellä korvauksella ja vain harva on päätoiminen. Suurimmilla seuroilla on päätoiminen valmentaja noin U15-ikäluokasta alkaen ja tällä on yleensä vain yksi joukkue valmennettavanaan.

3. Suomalaiset seurat, herätkää rekrytoinnissa! Portugalissa on paljon valmentajia, joiden taso on eri luokkaa mihin Suomessa totuttu ja he voisivat tehdä omalla toiminnan laadullaan kilpailuetua seuralle junioritasolla ja myös aikuistasolla! Jos löytää oikeat tyypit.

4. Useilla valmentajilla koutsaus perustuu tarkkaan pelin jäsentelyyn. Joukkueen harjoittelu Portugalissa voi olla jäsennelty esimerkiksi puolustaessa neljään periaatteeseen: viivytys, puolustustuki, tasapaino ja alueiden täyttö.

5. Periaatteiden ylle luodaan joukkueen Game model, joka määrittelee minkä pelipaikan pelaaja toteuttaa periaatetta kussakin tilanteessa. Joukkueiden pelaaminen Portugalissa on hyvin kollektiivista, juuri tarkasta jäsentelystä johtuen.

6. Harjoitteet olivat joko alkuaktivointeja, rondoja tai joukkuetaktisia harjoitteita. Vaikka ns. peruspelaamista ei juurikaan harjoitteissa treenattu, esim. Ekkono-jaottelun peruspelaaminen oli näkemillämme pelaajilla jäätävän hyvällä tasolla.

7. Jalkapallotutkimuksen merkitys Portugalissa on järjettömän suuri. Maassa ei tutkita pelkkää fysiikkaa jalkapallossa vaan myös muita tulosten kannalta merkityksellisiä juttuja. Sijoittuuko toppari metrin etutolpan ulkopuolelle vai etutolpan kohdalle keskityksissä? Pienet asiat.

8. Valmentajat ja toiminta todella kilpailullisia. Harjoituksissa valmistetaan pelaajia seuraavan pelin voittoon, valmentajat eivät siedä häviämistä jne.

9. Valmennustiimiajattelua näki todella vähän seuraamissamme joukkueissa. Päävalmentajalla usein iso vastuu ja muut keräilevät tötsiä. Tässä Suomelle iso kilpailuedun mahdollisuus?

10. Game modelissa variaatiota monella joukkueella vastustajan mukaan. Yhdellä jengillä oli variaationa klassinen laitapakki-laituri-keskikenttä rotaatioliikkuminen (laituri taskuun, laitapakki ylös, kk laitapakiksi). Kaikkia joukkueita vastaan tuo ei kuitenkaan ole käytössä.

11. Laadukkaissakin seuroissa kuitenkin paljon haasteita. Esimerkiksi Portugalin top8-joukkoon kuuluvalla 2005-syntyneiden joukkueella pelaajamäärä oli 50 pelaajaa, ja se vaikutti toiminnan laatuun. Seura joutuu pitämään isoja ryhmäkokoja rahan takia.

12. Harjoitteiden suunnittelussa vahvasti käytössä constraints led approach. Harjoitteet suunnitellaan siten, että harjoite itsessään opettaa pelaajia paremmiksi jalkapalloilijoiksi eri sääntöjä (rajoitteita) muokkaamalla. Yleensä sääntö oli jokin tietty maalintekosääntö.

***

Kuva 1: Syvimmin tutustuimme CF Os Belenensesin toimintaan. Harjoituskeskus oli hienolla paikalla ja seuran historia näkyi.
Kuva 2: Portugalin toisen sarjatason edustusjoukkueenkin treeniolosuhteet voivat olla karut.
Kuva 3: Lissabonin yliopiston professori Tiago Matosin antama yksityisluento suomalaisporukalle jää ikuisesti mieleen.

Aleksi Piirainen (@ApiPiirainen)

Pelaajatarinoita vuosien varrelta

Junioriaikoinani Oulussa oli tasan yksi paikka, missä harjoitella talvisin. Paikka oli Ouluhalli, jonka noin sentin mittaisen tekonurmimaton alla oli kovaakin kovempaa betonia. Joku taisikin meitä nuorempia pelotella tositarinalla, jossa eräs FC Oulun pelaaja oli aikoinaan halvaantunut niskoilleen mattoon lentämällä.

Koska mitään muuta mahdollisuutta ei talviharjoitteluun ollut, Ouluhalliin kerääntyi tiiviitä porukoita harjoittelemaan, ja usein käynnissä oli myös pelit ennen joukkueharjoitusten alkua. Yleinen fiilis nuorilla pelaajilla oli, että joukkueharjoitukset katkaisivat ikävästi omatoimisen harjoittelun ja pelailun, joka oli selvästi mielekkäämpää, vaikka sitä tosissaan tehtiinkin.

Meitä hieman vanhempien pelaajien porukassa harjoitteli kolme pelaajaa, joiden nimet muistan yhä. Toni Kolehmainen, Lasse Pohjola ja Teemu Pähtilä. Varsinkin ensiksi mainitun tekemistä seurasimme tarkasti, olihan tuleva A-maajoukkuepelaaja siirtymässä ulkomaille Blackburnin akatemiaan.

Pelaajien nimien lisäksi muistan sen harjoitteluun saadun lisäbuustin, jonka sai seuraamalla oikeasti hyvien, muutamaa ikävuotta vanhempien pelaajien tekemistä. Parhaat idolit tulevat läheltä, ja tuolloin pelaajaesikuvani ei ollut monen muun tapaan Jari Litmanen, vaan silloin superlupauksena pidetty nuori Toni Kolehmainen. Koin hallissa monia iltapäiviä vietettäessäni ahaa-elämyksen, ja se ajatus nuoren pojan päässä oli mullistava: Täältä lumisen kaupungin betonialustalta on mahdollista päästä ulkomaille pelaamaan. Jopas jotakin.

Harjoittelin monta vuotta varmasti yhtä paljon, jos en enemmänkin, kuin Kolehmainen, Pohjola ja Pähtilä, mutta poikamaajoukkueleirejä pidemmälle rahkeeni eivät riittäneet.

Ajatus läheltä tulevien esikuvien voimasta jäi kuitenkin elämään. Nykyisin valmentajana en kerro pelaajille Alexander Ringin tai Teemu Pukin urapoluista, vaan kerron heille tarinoita heitä muutamaa vuotta vanhemmista junioripelaajista. Litmasen Ajax-muisteloita kertoessani pelaajat haukottelevat, mutta kertoessani tarinan pelaajasta, jonka he ovat eilen nähneet samalla kentällä, pelaajat kuuntelevat silmät kiiluen.

Tarkoitus on myös saada aikaan kiertokulku. Tarinoita kuuntelevista pelaajista syntyy uusia tarinoita. Ja niistä edelleen uusia. Näin on jo kerran käynyt, joskin tarina on vielä kesken.

***

Valmentamaani joukkueeseen siirtyi muutama vuosi takaperin pelaaja pienemmästä seurasta. Joukkueeni pelaajatilanne oli tuolloin heikohko, joten päätimme ottaa pojan joukkueeseen, vaikka pallokosketus ei ollut pehmein mahdollinen, eikä harjoitustekeminenkään aivan kaikkia kriteereitä täyttänyt. Muistaakseni päätöksen ratkaisi se, että pelaaja oli nopea. Mitään muita valintaa puoltavia syitä oli mahdoton keksiä.

Ensimmäinen kausi joukkueessa oli vaikea. Sen lisäksi, että pelaaja oli taidollisesti jäljessä muita, harjoittelua hankaloitti ongelmat jalan rasitusvamman kanssa. Poika niin sanotusti roikkui toiminnassa mukana, ja pelipaikkana oli usein laitapelaaja, jonne hieman kimpoilevan kosketuksen omaava pelaaja oli helpoin piilottaa.

Oli useita pelejä, jolloin poika ei pelannut minuuttiakaan. Ensimmäisen kauden elokuussa muistan saaneeni viestin pelaajalta, jossa tämä kertoi jättävänsä treenit väliin golfin pelaamisen takia. Tuon viestin jälkeen muistan miettineeni, jatkaakohan pelaaja kauden jälkeen ylipäänsä jalkapallon pelaamista.

Syksyn jälkeen alkoi tapahtumaketju, joka muutti käsitykseni pelaajan potentiaalista täysin.

Pelaaja otettiin mukaan Sami Hyypiä Akatemian henkisen valmennuksen pilottiin, joka oli juuri starttaamassa. Samoihin aikoihin, kollegani suosituksesta, pelaajan pelipaikka muutettiin laitapelaajasta toppariksi. Todella nopeasti pojan kiinnostus omaa kehittymistä kohtaan alkoi kasvaa yhä suuremmaksi.

Helmikuussa olimme aloittelemassa luentoa pelaajille, kun katsoimme kollegani kanssa ikkunasta, että joku harjoittelee ulkona yksikseen pallon kanssa. Kyseinen pallon kanssa harjoittelija oli tarinan pelaaja, joka oli kolannut itselleen 20m x 5m -kokoisen kaistaleen lumen peittämälle kentälle.

Kehitystä tuli nopeaan tahtiin, ja esimerkiksi taitokisojen ponnauttelutestin tulos parani kahdessa kuukaudessa maksimiajasta neljäkymmentä sekuntia kahdeksaantoista. Lisäksi pitkä syöttö ei aiemmin noussut juuri edes ilmaan, mutta pian se kantoi jo 40 metriä omatoimiharjoittelun määrä noustessa koko ajan isommaksi.

Vaikean ensimmäisen kauden aikana en saanut yhtä ainoatakaan viestiä tai kommenttia vähäisestä peliajasta vanhemmilta tai pelaajalta itseltään. Pelaajan oman suhtautumistavan muutos koko urheilua kohtaan ja perheen tuki tässä olivat tärkeimmät tekijät kehittymisessä ja vastuun kasvamisessa. Nyt pelaajalla ei ole vaikeuksia saada peliaikaa – ja hän pelaa vanhemman ikäluokan mukana SM-sarjaa.

IMG_2075
Kuva: Olen valmentanut monia eri joukkueita valmentajaurani aikana. Jokaisesta joukkueesta löytyy tarinoita, jotka ovat jääneet mieleen.

***

Kuten edellisessä tarinassakin, pelaajan oman suhtautumistavan lisäksi perheen merkitys urheilijaksi kasvamisessa on järisyttävän suuri.

Aloitin joitain vuosia sitten kasvattiseurani 11-vuotiaiden joukkueen valmentajana. Kyseinen joukkue ei ollut sillä hetkellä mikään kummoinen, pienessä kaupungissa taisi olla tuloksien perusteella kolme parempaa saman ikäluokan joukkuetta. Pelaajistakaan oikein kukaan ei pistänyt erityisesti silmään. Vuosien saatossa huomasin kuitenkin, että olin katsonut vääriä asioita.

Yhden pelaajista muistan hieman pienikokoisena, vahvana juoksukoneena, joka kyllä prässäsi hyökkääjän paikalta toppareita juoksuillaan, vaikkei olisi edes käsketty. Sen kyseinen pelaaja osasi. Muistan monta kertaa tuskailleeni pelaajan rehellisesti sanoen heikkojen pallokosketusten kanssa. Turhauduin lukemattomia kertoja, kun pallo kimposi pelaajan jalasta suoraan vastustajalle, tai välillä keskialueelta jopa sivurajan yli.

Yhtä asiaa en ollut osannut pelaajan kohdalla ottaa huomioon: perhetaustaa ja ympäristöä, jossa hän päivittäin toimii joukkuetreenien ulkopuolella. Kahden kauden jälkeen jäin joukkueen valmennuksesta pois ja muutin etelään. Tarinan pelaajan osalta alkoi tapahtua. Pallokosketus parani huimasti harjoittelemalla autotalliin tehdyllä pienellä jalkapallokentällä, jossa oli seinissä vanerit ensimmäisen kosketuksen treenaamiseen ja painava pressu potkutekniikkaa varten. Harjoittelu lähti aina pojan omasta halusta tehdä, vanhemmat olivat mukana ainoastaan pyydettäessä. Isä mahdollisti omatoimiharjoittelun rakentamalla autotallikentän, mutta pakottamista ei katsottu perheessä oikeaksi keinoksi toimia. Yleensä autotallitreenit tapahtuivatkin yhdessä pelikavereiden kanssa, ja futis otettiin tosissaan, mutta hauskaa sai olla.

Pallokosketus kehittyi huimasti, pelipaikka vaihtui keskikentäksi ja pelaaja alkoi saada ensimmäistä kertaa tunnustusta taitopelaajana. Urheilijaksi kasvamiseen ei riitä kuitenkaan pelkät pallokosketukset, vaan se vaatii myös sen, että elää kuin urheilija. Poika sai koko ajan tehdä omat valintansa, mutta valintojen seuraukset piti tietää ja vanhemmat selittivät niitä auki. Miksi on hyödyllistä juoda proteiinijuoma kovan treenin jälkeen? Miksi on tärkeää syödä pelipäivää ennen järkevästi? Äidin ammatti ravintovalmentajana saattoi auttaa toki asiaa, mutta perustekemisellä pääsee pitkälle. Pelaaja alkoi pikkuhiljaa tehdä ruokailuun ja lihashuoltoon liittyvät valinnat urheilun ehdoilla, lähes joka päivä.

Toinen asia, joka jäi mieleen, oli, että isä kuvasi jokaisen pelin minkä vain pystyi. Yleensä vanhemman pelien kuvaaminen on merkki yli-innokkuudesta, mutta perheessä oli periaatteena, että pelejä ei pelata kotona uudestaan vanhempien toimesta. Poika katsoi jokaikisen pelin – välillä onnistuneen pelin jälkeen vanhempien kanssa, välillä yksin huoneeseensa lukkiutuneena. Oman tekemisen katsominen videolta alkoi toimia valmentajana: mitä teen hyvin, mitä pitää kehittää, millainen pelaaja olen?

Oma raaka työnteko, sitä kautta saatu positiivinen palaute taitopelaajana ja perheen innokas, mutta kärsivällinen suhtautuminen tavoitteellisen futarin polkuun on saanut aikaan sen, että pelaaja on ottanut ikätovereitaan kiinni ja mennyt useammasta ohi. Tarina jatkuu tästä: viime viikolla pelaaja tervehti allekirjoittanutta poikamaajoukkueen voittoisan maaottelun jälkeen, kapteeninnauha kädessään.

***

Kuten edellinen tarina osoittaa, perheen merkitys voi olla valtava. Olen saanut valmentaa monia veljespareja valmentajaurani aikana. Isoin huomio valmentamistani veljeksistä on, että kotikasvatus näkyy yleensä heissä molemmissa –  joko hyvässä tai pahassa.

Seuraavilla tarinoilla on ajallisesti väliä noin kaksi viikkoa, ja kyseessä ovat siis veljekset. Ensimmäisessä olemme valmentajakollegoideni kanssa valmistelemassa aamuharjoituksia Käpylän hallissa. Tiedämme, että aamutreeneihin on tulossa kyseisenä päivänä jo seurasta eteenpäin siirtynyt pelaaja, joka haluaa pitää kuntoaan yllä seuraavan viikon maaotteluita varten.

Seuramme aamuharjoituksissa käy yläaste- ja lukioikäisiä pelaajia. Normaalisti, kun pelaajat tulevat hallille harjoituksia varten, he tulevat yleensä viime tipassa ja siirtyvät vähin äänin laittamaan treenivarusteita päälleen. Osa tervehtii, osa ei.

Vieraileva pelaaja toimi toisin. Vaikka kyseisellä vierailevalla tähdelläkään ei ikää vielä hirveästi ollut, hän tuli hyvissä ajoin paikalle, ei mennyt ensimmäisen vaihtamaan varusteitaan huppu päässä hallin nurkkaan, vaan sen sijaan tuli kättelemään kaikki valmentajat ja kyselemään kasvattiseuransa kuulumisia noin viiden minuutin ajaksi. Sen jälkeen varusteet päälle ja huikkaus seuran kolme vuotta nuoremmalle lupaukselle, että tulee syöttelemään lämmittelyksi ennen treenien alkua.

Tyylikkyyttä ei voi ostaa kaupasta, vaan se tulee kasvatuksen kautta. Voi olla, että tuosta harjoituksesta jäi nuoremmalle pelaajalle mieleen valmentajien vetämien harjoitteiden sijaan tuon vierailevan tähden kanssa treenaaminen.

Toisessa tarinassa pääosassa on edellisen veli. Olimme joukkueeni kanssa valmistautumassa kaksiosaiseen karsintapeliin noususta ylemmälle sarjatasolle. Olimme koko kauden ajan puhuneet pelaajillemme, että kollektiivi tulee aina ennen yksilöä jokaisessa tilanteessa, ja pelaajia oli pyritty kasvattamaan koko kauden ajan siihen, että he pystyvät tekemään sellaisia valintoja kentällä, jotka ovat pelin virran ja kollektiivin kannalta parhaita mahdollisia. Yhtenä isona ajatuksena pelaajille oli esitetty, että olette jalkapalloilijoina hyvällä tiellä, jos mietitte koko ajan kentällä, miten voitte auttaa kanssapelaajaa ja joukkuetta.

Osalle ajattelutapaa tarttui, osalle ei. Karsintapelit olisivat jo itsessään tarinan arvoisia. Ensimmäinen peli päättyi joukkueemme hienoisesta hallinnasta huolimatta maalittomaan tasapeliin. Toisessa pelissä tapahtui sitten ensimmäisenkin edestä. Tasoitimme pelin lukemiin 2-2 peliminuutilla 80+2 ja olimme kiinni nousussa vierasmaalisäännön perusteella. Heti seuraavasta aloituspotkusta vastustaja pelaa pitkän pallon maalille ja lukemat puskemalla lähietäisyydeltä 3-2. Peli päättyy käytännössä tuohon maaliin, enkä ole nähnyt koskaan yhtä pettyneitä pelaajia.

Muutama pelaaja ei pelannut ottelussa yhtäkään minuuttia. Siitä huolimatta yksi heistä oli koko pelin ajan elänyt tapahtumien mukana: rynnännyt kentän puolelle juhlimaan tasoitusmaalia ja itkenyt vastustajan viime hetkien johtomaalia. Pelin aikana en nähnyt tai kuullut yhtäkään omaa roolia protestoivaa elettä tai sanaa. Ottelun jälkeen, muiden potkiessa juomapulloja ja suunnatessa suorinta tietä pukukoppiin, kyseinen tarinan pelaaja kysyy valmennustiimin jäseneltä, että voiko hän auttaa kantamaan kamoja koppiin.

Kollektiivi menee aina yksilön edelle – jokaisessa tilanteessa. Myöhemmin nousimme ylempään sarjaan ja viikko sitten syyskierroksen ensimmäisessä pelissä pelaaja oli raivannut itselleen paikan avauksessa.

IMG_0255
Kuva: Yhden joukkueen ja pelaajan osalta kilpailullinen asenne näkyi erityisen hyvin ulkomaanturnauksissa. Kuva U12-turnauksesta Saksasta.

***

Omassa valmennustoiminnassani haluan kasvattaa kilpailullisia pelaajia, jotka pystyvät toimimaan epämukavuusalueella. Aloitin muutama vuosi sitten joukkueessa, jonka pelaajat olivat todella kilpailuhenkisiä jo valmiiksi. Vaikka harjoituksissa oli jatkuvasti konflikteja, kilpailu haluttiin pitää jokaisessa harjoitteessa läsnä. Ja tuloksilla oli todellakin pelaajille merkitystä.

Harjoitusten meininki seurasi myös ulkomaanturnauksiin, joissa pelasimme parin vuoden aikana Euroopan suurimpien seurojen akatemiajoukkueita vastaan – välillä voittaen, välillä häviten katkerasti. Monta pelaajaa voisi nostaa esimerkiksi, mutta yksi pelaaja on jäänyt erityisesti mieleen.

Kyseinen pelaaja näytti jo lentokentällä ulkomaanturnauksiin lähdettäessä siltä, että nyt olemme tosissaan, eikä turistimatkalla. Välillä ennen turnausta pelaajan kohdalla tuli joitakin häiriöitä: migreeni edeltävänä päivänä, ranteen hiusmurtuma, ja niin edelleen. Monta kertaa valmentajat miettivät, että pelaakohan pelaaja seuraavana päivänä. Poika oli kuitenkin joka kerta avauksessa turnauksen alkaessa.

Pelaajalla oli kyky viedä itsensä täysin äärirajoille fyysisesti ja henkisesti. Kyvyn harvinaisuudesta kertoo, että olen tavannut valmentajaurani aikana ainoastaan kaksi tällaista junioripelaajaa. Muistan, kun pelasimme joukkueeni kanssa Borussia Dortmundia vastaan Saksassa. Kyseessä oli lohkon viimeinen peli ja tarvitsimme tasapelin, jotta menisimme lohkoykkösinä jatkoon.

Teemme ottelun puolivälissä 1-0-johtomaalin ja vastustaja aloittaa kirin. Ottelu on niin vaativa henkisesti ja fyysisesti, että pari pelaajaamme itkee kentällä ja haluaisi tulla vaihtoon. Tällaisessa pelissä luulisi, että uutta vaihdetta ei enää pelin aikana löytyisi, mutta tarinan pelaaja ja muutama muu alkavat juoksemaan enemmän ja kovempaa sekä menemään lujempaa kaksikamppailuihin. Ottelu päättyy lopulta 1-1 ja jatkopaikka meille. Tappio ei ollut vaihtoehto ja sen takia mentiin aivan jaksamisen rajoilla. Pelin jälkeen tarinan pelaajalla ja muutamalla muulla on kyynärpäät ja polvet verillä, mutta valmistautuminen vähintään yhtä kovaan jatkopeliin alkaa pienen hengähdystauon jälkeen. Lapsella on kyky laittaa itsensä täysillä likoon, jos kyse on lapselle itselleen tärkeästä asiasta.

Epilogi

Kyseiset tarinat ovat tositarinoita aivan viime vuosilta. Pelaajat ovat tällä hetkellä yhtä lukuunottamatta 14-15-vuotiaita, ja se on myös syy, miksi kerron tarinat nimettöminä. Pelaajat ovat tehneet kovan työn, mutta nyt heillä on vasta mahdollisuus valita ammattilaisen polku tulevina vuosina. Ja kyseessä on siis vasta mahdollisuus, joka ei tarkoita vielä mitään konkreettista. 15-ikävuoden jälkeen pelaajien täytyy aika monena perjantai-iltana tehdä valintoja, lähteäkö harjoittelemaan vai kavereiden kanssa puistoon tekemään jotain muuta. Näissä valinnoissa mitataan se, kenestä tulee pelaaja ja kenestä ei.

Mistä ikinä haaveiletkin, usko unelmiisi ja ole valmis tekemään niiden eteen töitä.

Aleksi Piirainen (@ApiPiirainen)

Miten Guardiola ja Sarri organisoivat joukkueensa pelaamisen? – Esittelyssä täsmävalmentaminen

Hyvin usein tuntuu, että jalkapallotoimijoina katseemme on menneisyydessä tai nykyisyydessä, kun sen pitäisi olla tulevaisuudessa. Haikailemme Suomeen vuoroin Islannin tai Belgian pelaajakehitysmalleja, jotka on kehitetty vuosia sitten. Jos saisimmekin noita maita vastaavan systeemin kasaan, uskallan väittää, että systeemi olisi auttamatta vanhentunut, kun se otettaisiin käyttöön.

Ehkä katseen suuntautuminen menneisyyteen johtuu akateemisuuden puutteesta. Suomessa ei ole mahdollista opiskella pallopelien valmennusta yliopistotasolla. Joku voi toki väittää, että pystyy, mutta silloin puhutaan Jyväkylän liikuntatieteellisestä, joka on suuntautunut enemmän liikunnanopettajamaisen ajattelun kehittämiseen pallopelien osalta. Huippu-urheilun kanssa sillä ei ole liiemmin tekemistä. Joku taisikin taannoin osuvasti todeta, että Suomeen tarvittaisiin liikuntatieteellisen rinnalle urheilutieteellinen yliopisto.

Kun Suomessa puuttuu tutkijan mieli, muualla jalkapallomaailmassa mennään nykyhetkeä aina muutama vuosi edellä. Hyvänä esimerkkinä tästä toimii pelianalyysi. Nykyään datalla pystytään mittaamaan esimerkiksi syötön onnistumista suhteessa prässin voimakkuuteen, syötöllä kontrolloidusti ohitetut vastustajat ja muun muassa se, kuinka paljon kullakin pelaajalla on eri tilanteissa tilaa käytössään. Näitä ei vielä 5-6 vuotta sitten pystynyt mittamaan, mutta pelianalyysi on ottanut isoja hyppäyksiä viime vuosina. Ja seuraavia askeleita otetaan jo.

Pahiten akateemisuuden puute näkyy kuitenkin kenttätyössä. Kun maailmalla on menty Pep Guardiolan, Unai Emeryn, Maurizio Sarrin ja kumppaneiden johdolla entistä enemmän täsmävalmentamisen suuntaan, Suomessa pelkäämme liiallisen informaatiomäärän antamista pelaajille. Pelipuhe ja pelaajien toiminnan organisointi kentällä on hyvin väljää.

Parhaat suomalaisjoukkueet pärjäävät kansainvälisissä peleissä nuorisourheiluvaiheen alkuun asti, mutta sen jälkeen kyyti on usein rajua. Notkahdukseen voi löytää monia syitä, mutta yksi isoimmista jarruttavista tekijöistä on se, että emme ole rehellisesti sanottuna kovin hyviä organisoimaan 11v11-pelaamista. Monien joukkueiden pelaamisesta on todella vaikea löytää positional playn, joukkuepuolustamisen tai vaikka Jürgen Kloppin gegenpressingin elementtejä.

Pyrin seuraavien otsikoiden alla avaamaan sitä, millaisia erilaisia pelitilanteita ja elementtejä pelaamiseen voi 11v11-pelissä organisoida. Kun joukkueen pelaaminen on vahvasti organisoitua, puhumme niin sanotusta täsmävalmentamisesta.

Täsmävalmennusta puolustusvaiheessa

Täsmävalmentamisesta ei voi puhua ilman Pep Guardiolan nimen mainitsemista. Guardiola organisoi joukkueensa pelaamiseen elementtejä harjoituskentällä ja ne hyvin usein siirtyvät käytäntöön pelitilanteisiin. Joukkueen yhteistyön pelaamisen lisäksi Guardiola pystyy auttamaan yksittäisiä pelaajia toimimaan periaatteiden mukaan eri pelitilanteissa, osana kollektiivia.

Paras esimerkki Guardiolan täsmävalmentamisesta saatiin viime kaudella, kun Manchester Cityn harjoituksista taltioidulla videolla näkyy Guardiolan ohjeistukset Raheem Sterlingille. Sterling selvästi ohjeistetaan kymppialueella avaamaan paremmin peliasentonsa, jotta tämä pystyy paremmin toteuttamaan ykkösprioriteettiaan tuossa tilanteessa eli tyhjän tilan havainnointia. Tätä on täsmävalmentaminen – ohjeistetaan pelaajat siihen, kuinka havainnoida, mitä havainnoida ja kuinka toimia kerätyn informaation mukaan kussakin tilanteessa. Jos pelaajien havainnointia ei ole organisoitu, katse kiinnittyy miljoonaan eri asiaan ja pelaamisesta voi tulla pahimmillaan kaoottista.

guardiola
Kuva 1: Pep Guardiolan menestyksen salaisuus on se, ettei sitä ole. Raaka työ harjoituskentällä ja pelaajien täsmävalmentaminen ovat olleet ratkaisevia tekijöitä.

Kirjoituksissani tässä blogissa olen käsitellyt paljon pallonhallintavaiheen organisointia. Oman ja lukijoiden mielen virkistämiseksi aloitetaan asian läpikäynti puolustusvaiheen kautta ja erityisesti puolustuslinjan toiminnan näkökulmasta. Oma kokemukseni on, että jos esimerkiksi keskitysten puolustamista ei ole organisoitu, vastustaja tekee keskityksistä paljon maaleja tai jos kymppialueen puolustamista ei ole organisoitu, vastustaja pääsee murtautumaan paremmilta paikoilta. Pelaajat eivät siis itse näitä automaattisesti kentällä toteuta, vaan he tarvitsevat toimintaohjeita ja periaatteita eri tilanteisiin.

Käydään ensiksi läpi keskitysten puolustamisen organisointi. Suomalaispelaajilla on keskityksissä yleensä suuria ongelmia, ja asia on näkyvillä esimerkiksi poikamaajoukkueiden maalikoosteissa. Syy ei ole pelaajien, vaan he eivät vain ole saaneet riittävän tarkkoja ohjeita omissa seurajoukkueissaan ja maajoukkueessa, mitä asioita havainnoida ja miten toimia keskitystilanteissa.

Keskitysten puolustamisen vaihe alkaa, kun vastustajalla on laitakaistalla jalka auki tai 1v1-tilanne. Ensimmäinen prioriteetti puolustaessa keskitystä on se, että topparit ottavat nopeasti peruuttamalla tilan pois maalivahdin ja heidän välistä. Molempien toppareiden on tärkeää sijoittua myös keskelle maalitolppien väliin ja priorisoida maalinedustan puolustaminen.

Täsmävalmentamisesta puhuttaessa on oleellista ymmärtää yksi asia. Kun pelaajia on valmennettu täsmällisesti, he eivät vain reagoi siihen, mitä kentällä tapahtuu vaan he toimivat suunnitellusti ja ennakoivasti. He pyrkivät keräämään informaatiota siitä, mitä pelissä voi tapahtua 1-2 tilanteen päästä ja pystyvät näin ollen varautumaan siihen.

Kuinka sitten täsmävalmennetut topparit toimivat, kun keskitys on lähtemässä? Ensinnäkin on tärkeää, että toppareilla on selkeät roolit. Yleensä etummainen toppari puolustaa etutolpan aluetta ja vartioi samanaikaisesti alueellaan mahdollisesti liikkuvan hyökkääjän. Takimmaisen topparin tehtävä on vartioida hyökkääjä keskellä.

Toppareiden pitäisi pystyä estämään vastustajia pääsemään maalintekoyritykseen. Jos alueiden puolustaminen ja vartiointi toimii, keskityksistä on lähes mahdoton tehdä maalia. Hyökkääjiä vartioitaessa tärkeää on nähdä pelaaja, mutta myös ottaa käsivarsilla kontaktia, jotta topparilla on paremmin tiedossa se, milloin vastustaja pyrkii selän puolelle irti vartioinnista. Pelaajat ovat tottuneet käyttämään havainnoinnissa ainoastaan näköaistia, mutta käsien käyttö varsinkin puolustusvaiheessa on hyvin oleellinen havainnoinnin taito.

keskitystenpuol
Kuva 2: Keskitysten puolustamisen organisointi. Vasemmalla: Kun laidalla 1v1-tilanne, tila pois maalivahdin edestä peruuttamalla nopeasti. Oikealla: Etummainen toppari puolustaa etutolpan aluetta ja samanaikaisesti vartioi sinne liikkunutta hyökkääjää. Takimmainen toppari puolustaa hyökkääjää vastaan keskellä.

Suomessa on viime aikoina puhuttu paljon adjektiivivalmentamisesta, jossa pelaamisesta puhutaan väljillä adjektiiveilla kuten ”aktiivinen” ja ”rohkea”. Termistä on tehty hieman jopa olkiukko Suomen U19-maajoukkueen päävalmentaja Juha Malista vastaan.

Mielestäni meidän on silti hoksattava yksi iso asia adjektiivivalmentamisen ja täsmävalmentamisen eroista. Jos valmentaja toistelee esimerkiksi aktiivista eteenpäin puolustamista sen kummemmin sitä avaamatta, pelaajat oppivat kyllä sitä tekemään. Jalkapallossa oleellisempaa olisi kuitenkin ymmärtää, missä asioissa olla aktiivinen ja missä ei. Keskitysten puolustamisessa ei kannata aktiivisesti pyrkiä ensimmäisenä palloon, koska vaarana on itsensä ajaminen ulos tilanteesta, mutta vastustajien havainnoinnissa ja käsien käytössä täytyy olla hyvinkin aktiivinen.

Mitä muita asioita keskitysten puolustamisen lisäksi puolustuslinjan toiminnassa on mahdollista organisoida? Monelle lukijalle tuttu pumppaamisen termi ja se, mitä sillä tarkoitetaan. Tiivistetysti puolustuslinjan tulisi liikkua synkronoidusti syvyyssuunnanssa riippuen pelitilanteesta. Jos linjan taakse on pystyliikkellä uhka ja sinne on mahdollista pelata, linjan tulisi laskea muutama metri ja ottaa tila pois selustasta. Sama juttu jos, linjaa vastaan tulee hyökkäys ja omat keskikenttäpelaajat ovat kaukana. Vastaavasti jos uhkaa ei ole ja pallo pelataan esimerkiksi alaspäin, linjan tulisi nostaa synkronoidusti ylöspäin.

Pumppaamisen lisäksi tärkeää olisi organisoida kymppialueen ja selustan puolustaminen. Suomessa topparit ovat usein hyvin pelaajaorientoituneita, vaikka suurimman osan ajasta topparin tulisi puolustaa omaa aluettaan. On kuitenkin tilanteita, joissa yhden pelaajan täytyy irrota linjasta blokkamaan syöttö kymppialueella liikkuvalle vastustajalle tai vaihtoehtoisesti estää tämän eteneminen. Pelaajien on silloin oleellista tietää, kuka irtoaa ja milloin sekä miten muut pelaajat puolustuslinjassa tähän reagoivat.

Kymppialueen puolustamisessa voimme puhua kymppialueen tukkimisesta, jolla tarkoitetaan sitä, että vastustaja ei löydä vapaata pelaajaa puolustuslinjan edestä. Toppareiden pitäisi olla koko ajan pienessä kylkiasennossa valmiina irtoamaan, jos kymppialueelle on mahdollista syöttää ja siellä on pelaaja vapaana. Tällöin lähimmän topparin tulisi irrota blokkaamaan ennakoivasti syöttö tai ainakin estämään 1. kosketus eteenpäin. Samanaikaisesti muun linjan tulisi liikkua poikittain ja paikata aukko irronneen topparin selustasta.

Enemmän on siis kuitenkin tilanteita, jolloin prioriteetti tulee olla linjan tasapainon säilyttäminen ja oman alueen puolustaminen selustassa. Topparin ei kannata irrota kymppialueelle, jos tämän alueelle selustaan tulee samanaikaisesti pystyliike. Irrota ei kannata myöskään silloin, jos kymppialueella liikkuvalla vastustajan pelaajalla on tuki heti alapuolella. Jos toppari irtoaa tällaisissa tilanteessa, tämän selustaan voi olla helppo pelata. Aina ei siis kannata puolustaa pelaajaorientoituneesti eteenpäin, vaan tunnistaa se, milloin vaihtaa prioriteetti oman alueen puolustamisesta pelaajan vartiointiin.

topparitlinjassa.PNG
Kuva 3: Puolustuslinjan toiminnan tulisi olla vahvasti täsmävalmennettua. Vasemmalla toppari voi irrota estämään etenemisen, kun tämän selustaan ei ole uhkaa eikä pallollisella ole tukea alapuolella. Oikealla topparin täytyy priorisoida selustan puolustaminen.

Veikkausliigan valmennuskulttuuri on muuttunut viime vuosina radikaalisti, eikä löyhästi organisoidulla pelaamisella ole enää mitään asiaa sarjataulukon top6-paikoille kotoisessa liigassammekaan. Selkeimmin täsmävalmentamista toteuttavat liigavalmentajista HJK:n Mika Lehkosuo, Hongan Vesa Vasara sekä Rovaniemen Palloseuran Toni Koskela. Nousevana nimenä on pakko mainita Hongan B-junioreiden 30-vuotias päävalmentaja Riku Paularinne, jonka joukkueen pelaamisessa täsmävalmennus näkyy selvästi.

Lisää positional playn elementtejä pelaamiseen

Lähdemme siis oletuksesta, jossa sekä allekirjoittanut että lukija ymmärtävät, että pelaamisen organisointi auttaa pelaajia pelaamaan paremmin jalkapalloa.

Monesti kuulee puhuttavan, että valmentajajohtoinen organisointi tappaa pelaajilta jonkin mystisen luovuuden. Urheilutieteen professori Robert Hristovksi on todennut, että organisoiduilla joukkueilla on enemmän toiminnan mahdollisuuksia pelitilanteissa. Kun hyviä mahdollisuuksia esimerkiksi syöttää on paljon, emmekö silloin voi puhua, että pelaajan valintamahdollisuudet kasvavat ja ”luovuus” pääsee esiin?

Positional playssa on kyse juuri tästä. Tarkoitus on luoda paljon pelin edistämisen kannalta mahdollisimman hyviä syöttösuuntia positionaalisen ja numeraalisen edun kautta. Jos positional playn perusteet eivät ole tutut, tässä vaiheessa kannattaa lukaista JP Savolaisen alustus aiheeseen tästä. Tässä tekstissä käyn läpi muutaman käytännön esimerkin, millaisia positional playn periaatteita pelaamiseen on mahdollista organisoida.

Emme voi puhua positional playsta, jos joukkueen pelaamiseen ei ole organisoitu kentän eri kaistojen täyttämistä. Kenttä voidaan jakaa monella eri tavalla kaistoihin, mutta henkilökohtaisesti parhaana pidän jakoa, jossa kenttä on jaettu laitakaistoihin, keskikaistaan ja ylä-ja alataskuihin (englanniksi termi on monelle tuttu half-space).

Tässä positional playta käsittelevässä artikkelissa avataan kaistoihin liittyen olennainen periaate. Pelaajilla on oltava tiedossa vastuukaista, johon he sijoittuvat aina lähtökohtaisesti. Kun vastuualue on tiedossa, pelaaja pystyy lähteä toteuttamaan peruspelaamisen periaatteita, kuten tukemista, omalla alueellaan ja tilanteen niin vaatiessa liikkua myös alueeltansa pois edistääkseen peliä.

Joukkueen täyttäessä kenttää, oleellista on, että joukkue on täyttänyt mahdollisimman monta kaistaa. Lisäksi tärkeää on se, että kaksi pelaajaa ei tarjoa samaa syöttösuuntaa eli esimerkiksi samaan taskuun ei ole järkevä sijoittaa kahta pelaajaa.

kaistat.PNG
Kuva 4: Yksi vaihtoehto kaistojen täyttämiseen. 6 pelintekoalueella, 8 alataskussa, laitapuolustajat laitakaistoilla, vasen laitapelaaja taskussa ja 10 taskussa. Hyökkääjä tekee syvyyden ja oikea laita laitakaistalla, ettei keskusta mene tukkoon.

Kun alueet on täytetty laadukkaasti, voimme lähteä organisoimaan sitä, milloin ja miten omalta alueelta kannattaa poistua esimerkiksi luomaan numeraalisia etuja kentälle.

Klassisin ja eniten käytetty esimerkki lienee numeraalinen etu pelinavaamisvaiheessa, jos vastustaja puolustaa ensimmäistä linjaa vastaan kahdella hyökkääjällä. Tällöin yleensä pelintekoalueelle lähtötilanteessa sijoittunut pelaaja tippuu alemmas toppareiden väliin ja pelaajat voivat alkaa 4v2-ylivoimasta etsimään vapaata pelaajaa joko syöttämällä suoraan yläjalkaan tai löytämällä vapaan pelaajan kolmas pelaaja -periaatteen avulla, jolloin alemmas tippunut keskikenttäpelaaja toimii yleensä ”palloseinänä”.

Positional playn numeraalisella edulla on siis tarkoitus luoda ”rondoja” pallon ympärille, jotta vapaan pelaajan löytäminen syöttämällä on mahdollista. Rondojen tarkoituksena on myös juoksuttaa vastustajaa, joten jos selkeää vapaata pelaajaa ei heti löydy, kannattaa pelata muutama käyttösyöttö ja väsyttää vastustajaa. Rondojen käyttösyötöt ovat vaikeita suomalaispelaajille, ja pelaajilla tulee kiire heti, kun tila muuttuu hiemankaan ahtaammaksi. Oma joukkueeni onkin kansainvälisissä peleissä ollut usein juoksutettavana osapuolena. Parhaimmilla positional play -joukkueilla on usein periaatteena: Luo ylivoima pallon ympärille, liikuta palloa nopeilla käyttösyötöillä muutaman kerran ja pelaa pallo vapaalle pelaajalle, joka pääsee etenemään. Pallo liikkuu nopeasti, mutta tilanteesta ei ole kiire nopeasti pois. Ja vastustaja juoksee.

Pelinavaamisvaiheen lisäksi numeraalisen edun ja rondon voi muodostaa rakenteluvaiheeseen tiputtamalla kymppipaikan pelaajan pelintekoalueelle vastustajan keskikenttälinjan alapuolelle, jos vapaata pelaajaa pelintekoalueelta ei muuten löydy ja kymppialueella ei ole tilaa. Vaikka pelaajille on tietyt vastuualueet, heidän täytyy välillä liikkua eri alueilla ja ikään kuin ”kokeilla” seuraako vastustaja liikkeen tai reagoiko tämä siihen. Jos vastustaja pystyy reagoimaan, niin silloin pelaajan järkevää palata omalle pallonhallintavaiheen vastuukaistalleen.

Positional playn periaatteita toteuttavassa joukkueessa yksi pelaamisen tärkeimmistä peruskivistä on se, että pelaajat tunnistavat kollektiivisesti, minne he haluavat edetä ja miten he sinne pääsevät.

Aloitetaan siitä, mihin joukkueen kannattaa ensisijaisesti edetä. On eri asia päästä etenemään vastustajan kymppialueelle laitapakin kuljetuksella laitakaistaa pitkin kuin syöttää pelintekoalueelta taskuun sijoittuneelle pelaajalle yläjalkaan. Miksi näin? Syyt ovat pelin logiikassa. Taskuihin on helpompi syöttää diagonaalikulmaisia syöttöjä. Lisäksi kun pelaaja saa pallon taskuun, syöttövaihtoehtoja paremmilla syöttökulmilla on huomattavasti enemmän kuin laitakaistoilla.

Kun laitapakki syöttää tai kuljettaa laitakaistaa pitkin etenemisvaihtoehtoja toiminnon jälkeen on todella vähän. Tämän takia laitakaistalle on tärkeä muodostaa numeraalinen ylivoima ja rondo – ei etenemistä varten vaan pallon liikuttamista varten.

eteneminen
Kuva 5: Kaksi tapaa edetä. Vasemmalla: Laitapakki etenee kuljettamalla kymppialueelle laitakaistaa pitkin, vaihtoehdot kuljetuksen jälkeen ovat vähissä. Oikealla: Joukkueen tulisi ensijaisesti pyrkiä etenemään taskuihin, joista on paljon hyvien syöttökulmien vaihtoehtoja jatkaa peliä.

Laitapuolustajan ei siis kannata pyrkiä etenemään syötöillä tai kuljetuksilla ja laitapuolustajan roolin tulisi ennemminkin olla vaihtoehdon luonti leveyteen kymppialueelle ja viimeiseen linjaan täysivauhtisilla juoksuilla ilman palloa. Kun joukkue on tilanteessa, jossa taskuihin ei joko kannata syöttää (pallo laitakaistalla) tai sinne ei ole mahdollista syöttää (välit kiinni), joukkueen tulisi kollektiivisesti alkaa tekemään taskuihin pelaaminen mahdolliseksi. Tämä tapahtuu siis liikuttamalla palloa – ja samalla vastustajaa.

Palloa ja vastustajaa voi jalkapallossa liikuttaa poikittais- ja pystysuuntaisilla syötöillä. Laitapakkiesimerkissä pallon liikuttaminen mahdollistetaan sillä, että keskikenttäpelaaja tulee nopeasti muodostamaan ylivoiman pallon ympärille ja mahdollistaa poikittaissyötön. Näin joukkue pääsee liikuttamaan pallon etenemisen kannalta paremmalle kaistalle.

Usein vapaan pelaajan löytämisen taskuista estää se, ettei syöttöväliä tai tilaa ole muodostunut. Tällöin joukkueen tulisi kollektiivisesti tunnistaa, ettemme vielä pysty etenemään haluamaamme paikkaan, mutta liikuttamalla vastustajaa voimme tehdä sinne tilaa. Joukkue voi esimerkiksi käyttää poikittaissyöttöjä apuna ja saada syöttövälin avattua. Keskikenttäpelaajien tai toppareiden välinen poikittaissyöttö voi saada vastustajan irtoamaan paikaltaan ja syöttösuunnan auki taskuihin. Käyttökelpoinen tapa vastustajan liikuttamiseen ovat myös niin kutsutut käyttösyötöt, joissa pallo syötetään ylempänä olevalle pelaajalle, joka palauttaa pallon heti takaisin. Tarkoituksena on saada vastustaja irtoamaan syötön aikana kohti palloa ja tilaa muodostuu syöttää tämän selustaan.

Mitä keinoa sitten käytettiinkään, oleellista on, että jokaisella joukkueen yhdellätoista pelaajalla on kaikilla sama ajatus siitä, mitä ollaan tekemässä. Mihin halutaan edetä, milloin luodaan tilaa etenemiselle, milloin edetään. Jalkapallojoukkueen tulee olla vahvasti täsmävalmennettu ja organisoitu kollektiivi.

Loppuun positional playsta ja pallonhallinnan työkaluista ylipäänsä on tärkeä ymmärtää se, että nämä elementit eivät ole mitään pallonhallintaidentiteetin omaavien seurojen erityisjuttuja. Yhtä hyvin voisin nähdä, että matalan blokin joukkue käyttää näitä elementtejä levätäkseen pelin sisällä tai, että gegenpressing-joukkue jäädyttäisi pelin johtoasemassa näillä pallonhallinnan työkaluilla. Totta on myös se, että täysin ilman positional playn elementtejä on joukkueen nykypäivänä todella vaikea pärjätä edes Veikkausliigassa.

Aleksi Piirainen (@ApiPiirainen)

Huoli pelaajakehityksen laadusta – 24 kehitysehdotusta

Huoli pelaajakehityksen laadusta. Huoli siitä, että kilpaurheilukeskustelun on ottanut haltuun Suomessa tahot, joilla ei ole mitään kosketuspintaa huippu-urheiluun. Huoli ylipäänsä kriittisen tarkastelun vähäisestä määrästä.

Nämä asiat ajoivat blogin kirjoittajat istumaan juhannusta edeltävällä viikolla alas ja pohtimaan suomalaisen huippupelaajakehityksen tilaa. Voitaisiko Huuhkajat nähdä joskus säännöllisesti MM-kisoissa?

Pitkän palaverin tuotoksena syntyi 24:n kehitysehdotuksen lista, joka julkaistiin ketjuna mikroblogipalvelu Twitterissä viime torstaina. Teesit rajattiin koskemaan tällä kertaa pelkästään huippupelaajakehitystä, poikapuolen toimintaa sekä Huuhkajia,  mutta monet asiat koskettavat kuitenkin myös tyttöpuolta ja Helmareita. Lista on herättänyt suurta kiinnostusta lisäksi muiden lajien toimijoiden keskuudessa. Kiitämme kommenteista, palautteesta ja kritiikistä. Julkaisemme nyt listan kootusti alla.

kuva

1. Futiksesta on tehty kerhomainen kokeilulaji. Massojen epämääräisen liikuttamisen sijaan tarkasteltava kriittisemmin laatua. Laadun mittareina esim. poikamaajoukkueiden tulokset ja poikamaajoukkuepelaajien määrä seuroittain.

2. Oletuksen, että pelaajamäärien kasvu tuottaa parempia pelaajia, loputtava. Meidän täytyy siirtyä ajatteluun, jossa toimintakulttuuri ja laatu ovat keskiössä. Milloin joku seura sanoo haluavansa hoitaa kilpatoiminnan 9-12 -vuotiaille mahdollisimman laadukkaasti?

3. Kilpaurheilun realiteetit tuotava selkeämmin esiin. Kuten Sami Hyypiä Akatemian johtaja Kyösti Lampinen on todennut, tavoitteellinen urheilu ei ole kompromissien tekoa. Toimivatko kaikki kilpaseuroiksi itseään tituleeraavat oikeasti kilpaurheilun periaatteiden mukaan?

4. Huippupelaajakehityksen parissa toimivien henkilöiden otettava paljon tiukemmin kantaa pelaajakehitystä koskeviin asioihin. Kumpi johtaa huippupelaajakehityskeskustelua Palloliitto vai Nuorisotutkimusseura?

5. Seuroille maksettavien maaottelukorvausten määrä reilusti isommaksi. Lisää kannustinta toiminnan parantamiseksi. Onko alle 1000€ vuodessa viidestä poikien/nuorten maajoukkuepelaajasta riittävä määrä kannustimeksi?

6. Liiton tapahtumiin pitäisi säännöllisesti osallistua ulkopuolisia kriittisiä tarkkailijoita, jotka tekevät raportin kehitysehdotuksista tapahtuman jälkeen vastuuhenkilöille. Tarvitsemme rehellisyyttä, kriittisyyttä ja objektiivisuutta esim. poikamaajoukkueprosessissa.

7. Palloliittoon lasten ja nuorten valmennuksen asiantuntija, jolla on jalkapallovalmennukseen liittyvä yliopistotutkinto ulkomailta. Vastaako valmennuskoulutuksesta tällä hetkellä parhaat mahdolliset osaajat?

8. Pelaajakehityksen parissa toimivien valmentajien on otettava enemmän vastuuta huippupelaajakehityskeskustelusta. Hymistely ja tumput suorina seisominen ei johda mihinkään. ”Jalkapalloperheen” sisällä on oltava kriittistä keskustelua, myös kaveri pitää suututtaa joskus.

9. Parhaille pelaajakehitysseuroille akatemia-status, jos tietyt tiukat laatukriteerit täyttyvät. Statuksen saaneille seuroille ohjattava liiton korvamerkitty raha toiminnan kehittämiseen. Statuksen saaneiden seurojen vuosittainen tarkastaminen.

10. Lupaavimpien valmentajien auttaminen eteenpäin. Esimerkiksi liitto sponsoroi opiskelua Kölnin tai Lissabonin yliopistoissa. Vastineeksi valmentajat sitoutuvat suomifutiksen kehittämiseen. Liiton nykyiset koulutukset eivät anna kaikille valmentajille riittävästi haastetta.

11. ”Höntsäkulttuurin” sijaan kilpailu keskiöön. Harjoituksissa kova vaatimustaso, pisteidenlasku harjoitteissa, kilpailemaan oppiminen ja tappioiden/voittojen käsittely avainasemassa. Tarvitsemme enemmän kilpailusuuntautuneita pelaajia.

12. Seurojen vahva keskittyminen vain muutamaan asiaan. Ei enää kaikille kaikkea, vaan kilpaseurojen aito fokusoituminen huippupelaajakasvatukseen. Päätökset, vaatimustaso ja valmennuksen laatu sen mukaan. Suomifutiksen pelastus pienet ja ketterät erikoisseurat?

13. Vahvemmat jännitteet seurojen välille ja kilpailu toiminnan laadulla. Kilpailu pakottaa kehittymään tai seura putoaa kelkasta. Mikä seura on omalla alallaan maan paras (harraste, kilpa, poikapuoli, tyttöpuoli)?

14. Pelaajien sosiaalistuminen seuraan painopisteeksi. Nyt tilanne se, että pelaajat saattavat pelata 10 vuotta seurassa eikä synny minkäänlaista tunnesidettä. Ensimmäinen askel seurojen arvojen konkretisointi käytännön toimintatavoiksi.

15. Palloliiton pelipuheen konkretisointi samalle tasolle kuin, miten parhaissa seuroissa on totuttu puhumaan pelistä. Mitä tarkoittaa esimerkiksi ”rohkea pelinavaaminen”? Futistermistön täsmällisyys opettaa ja kehittää myös valmentajia.

16. Maajoukkueille kilpailuedun hankkiminen muihin maihin nähden, esimerkiksi erikoistilannepelaaminen Euroopan huipputasolle kuten jalkapallovalmentaja -ja toimittaja Gert Remmel on ehdottanut.

17. Palloliiton rekryilmoitusten on mahdollistettava jatkossa paremmin myös ulkomaisten osaajien hakemukset. Kansainvälinen dialogi tehtävä osaksi päivittäistä arkea.

18. Rekrytoinnissa painotettava pätevyyttä. Ilman maineikasta pelaajauraa toimiva valmentaja voi olla paljon pätevämpi kuin vasta valmentamisen aloittanut entinen huippupelaaja.

19. Liiton ja seurojen työntekijöillä oltava periaatteena jatkuva kehittyminen ja tietotaidon päivittäminen esimerkiksi seminaareissa ulkomailla. Nyt isoissa pesteissä paljon tekijöitä, jotka ovat jämähtäneet eri vuosikymmenelle. Jalkapallovalmentaminen kehittyy jatkuvasti.

20. Seurojen ymmärrettävä, että pelaajat eivät kehity itsestään. Seurojen luotava opetussunnitelma, kuinka kehittää pelaajien peruspelaamista, pelipaikkakohtaista peruspelaamista, futisfysiikkaa ja futiksen henkisiä valmiuksia huippupelaajan uraa varten.

21. Urheilijaksi kasvamisen ottaminen painopistealueeksi seuroissa. Pelaajia pitää valmistaa siihen, että heistä osa siirtyy nuorella iällä ulkomaiseen akatemiaan. Mitä pelaaja syö, miten hoitaa lihashuollon, millä liikkeillä aktivoi kroppansa harjoitusta varten?

22. Panostaminen talenttien löytämiseen. Meidän pitää löytää sellaiset pelaajat, joilla parhaimmat edellytykset olla parhaita futareita tulevaisuudessa. Talenttien löytämiseen selvät periaatteet, mitä asioita tarkkaillaan. Koriksen tapainen stipendijärjestelmä seuroihin?

23. Huippupelaajakehityksessä ei ole kompromisseja. Meidän on kerrottava rehellisesti pelaajillemme, mitä huipulle pääsy vaatii ja se, että joistain asioista on tingittävä. Tavoitteellisten pelaajien syyllistäminen ja patistaminen muiden asioiden pariin loputtava.

24. Jos nämäkään keinot eivät auta, tarvitsemme kovempaa lobbaamista FIFA:n päättävissä elimissä, jotta tulevaisuudessa MM-kisat pelattaisiin 64:n maan voimin.

***

Aleksi Piirainen

JP Savolainen

Erkko Meri

Kun et ole nopein ja vahvin, ole viisain

Kaikille on varmasti tuttu Raamatun tarina Daavidista ja Goljatista. Tarinassa lähtöasetelma on hullunkurinen; jättiläisen kokoinen haarniskaan pukeutunut Goljat saa vastaansa pienikokoisen lammaspaimenen, jolla on aseenaan vain kivilinko eikä taisteluvarusteita yllään. Taistelun lopputulos on myös kaikilla muistissa. Daavid ampuu Goljatia kivellä keskelle otsaa ja tämä kaatuu tajuttomana maahan.

Käsitteenä Daavid ja Goljat on ollut pitkään metafora altavastaajan epätodennäköisille voitoille vahvempaa vastustajaa vastaan. Pidämme itsestäänselvyytenä, että Goljatilla oli taistelussa ennakkoon etu ja Daavid oli ainoastaan altavastaaja.

New Yorkerin toimittaja Malcolm Gladwell kääntää kirjassaan David and Goliath: Underdogs, Misfits, and the Art of Battling Giants tapauksen päälaelleen. Entä jos Daavidilla olikin taistelussa etu puolellaan?

Kun mietimme tarkemmin taistelun lähtökohtia, vastakkain olivat sairas kömpelö jättiläinen painavien varusteiden ja täysin taisteluun soveltumattomien aseiden kera sekä lammaspaimen, jolla oli tuhoisa ase, paljon harjoittelua ja juuri oikea taktiikka kamppailua varten. Goljat oli valmistautunut lähikamppailuun, mutta Daavid oli ajatellut toisin.

Toisin kuin olemme olettaneet, Daavidilla oli etu kamppailussa eikä tämä ollut edes lähtökohtaisesti altavastaaja. Mutta miksi? Se liittyy otsikon ajatukseen; ollakko vahvin ja nopein vai viisain.

Olen viimeiset viisi vuotta ollut äärimmäisen kiinnostunut siitä, miten ihmiset tai  organisaatiot menestyvät. Tai oikeastaan siitä, mitä tekijöitä menestymisen taustalla on. Taustani puolesta olen kiinnostunut tästä erityisesti jalkapallon ja huippu-urheilun näkökulmasta.

Daavidin ja Goljatin tarina toteutuu myös huippu-urheilussa ja korostuneesti jalkapallon kaltaisessa lajissa, jossa tosissaan huipulle himoavat jopa miljoonat nuoret pelaajat.

Jalkapallossa asiaan liittyen on kaksi tasoa: Huipulle pyrkivät yksittäiset pelaajat sekä maa- ja seurajoukkueet, jotka pyrkivät menestymään arvokisoissa tai eurocupeissa.

Yksittäisen huipulle pyrkivän nuoren pelaajan tieltä tulee aina tulee löytymään ”goljatteja”, jotka ovat vahvempia, nopeampia ja esimerkiksi parempia 1v1-pelaajia. Aina löytyy pelaajia, joilla on kovempi taistelutahto. Vastaavasti arvokisakarsinnoissa ja eurocupeissa tulee vastaan aina joukkueita, joilla on isommat resurssit ja lähtökohtaisesti parempia pelaajia.

Siispä, jos teemme asiat samalla tavalla kuin muut, lähdemme taisteluun Goljatia vastaan painava haarniska päällä, keihään kanssa ja häviämme varmasti. Mutta jos pyrimme vahvimman ja nopeimman sijaan olemaan viisaimpia, voimme kääntää ennakkoasetelmat päälaelleen.

Lähdin selvittämään, mitä viisaus voisi tarkoittaa jalkapallossa.

Miten käytät nopeuttasi kentällä?

Minulla oli toissa viikolla palaveri valmentamani 14-vuotiaan pelaajan kanssa. Keskustelimme juttutuokion aluksi muutoksista, joita hän on tehnyt toimintaasa viimeisen puolen vuoden aikana. Kyseisen pelaajan kohdalla nuo ahaa-elämykset ovat aiheuttaneet sen, että puolessa vuodessa pelaaja on noussut rivipelaajasta BSM-sarjajoukkueen harjoitusrinkiin. Seuraavaksi keskustelimme siitä, mitä täytyisi vielä parantaa, jotta tämä pärjäisi paremmin B-junioreita vastaan. Aluksi keskustelu ajatui nopeusominaisuuksien kehittämiseen, mutta lopulta pohdimme, että oleellisempaa onkin se, kuinka pelaaja käyttää nykyistä nopeuttaan paremmin hyödykseen pelitilanteissa –  onhan pelaaja tällä hetkellä joukkueen yksi nopeimmista pelaajista.

Miksi päädyimme pelaajan kanssa tällaiseen ajatteluun?

Ensinnäkin, täytyy ymmärtää, että jalkapallo ja muut pallopelit ovat komplekseja systeemejä. Kompleksisuus tulee latinankielen sanasta kompleksi, joka tarkoittaa yhteen kudottua. Kuten monesti luullaan, se ei ole siis synonyymi monimutkaiselle. Kompleksinen teoria ei näe kokonaisuutta yksittäisten osasten kautta, vaan ymmärtää että osien keskinäisen vuorovaikutuksen takia kokonaisuus on aina suurempi kuin nuo osaset yhteenlaskettuna.

Hollantilainen valmentaja ja kirjailija Frans Bosch lähestyy teoksissaan valmentamista kompleksisen teorian kautta ja hänen mukaansa pelaaminen on aina enemmän kuin yksittäisten ominaisuuksien summa. Jalkojen lihasvoiman kehittymisestä ei ole hyötyä, jos sitä ei pysty käyttämään pelissä.

On äärimmäisen tärkeä ymmärtää, mitä nykypäivän jalkapallossa tarkoittaa nopeus. Se on kykyä ennakoida pelitilanteita. Se on sitä, kuinka nopeasti pelaaja havainnoi mahdollisuuksia toimia pelin kutsumalla tavalla. Se on myös liikkeiden oikeaa ajoitusta: Pelaaja voi saada ison edun ominaisuuksiltaan nopeampaankin vastustajaan sillä, että liike tyhjään tilaan tapahtuu juuri oikealla hetkellä. Jalkapallonopeutta ymmärtääksemme, meidän täytyy hoksata, että esimerkiksi 30 metrin ajaltaan hitaampi pelaaja voi olla pelitilanteessa nopeampi. Nopeus pelikentällä siis linkittyy hyvin vahvasti havainnoinnin ja päätöksenteon taitoihin.

14-vuotiaan valmennettavani kanssa lähdimme miettimään seuraavia askelia kehittymisessä sitä kautta, että nopeusominaisuutta on jo olemassa ja kyse on hänen kohdallaan siitä, kuinka hyvin tämä pystyy sitä hyödyntämään pelitilanteessa.

Yksi tärkeimmistä periaatteista nopealle hyökkäävälle pelaajalle on se, että tämä tunnistaa, milloin pyytää pallo liikkeeseen ja milloin jalkaan. Palaverissa pyysin pelaaja alkaa seuraamaan vastustajan laitapuolustajien sijoittumista; jatkossa jos nämä olivat sijoittuneet liian ylös, pelaajan tulisi jatkossa liikkua täysillä tuohon tilaan laitapakin taakse, jos siihen olisi mahdollista syöttää.

Toinen asia liittyi ensimmäiseen kosketukseen. Kerroin, että pelaajalla on ihan riittävä räjähtävyys siihen, että pääsee ohittamaan vastustajia, kun tälle syötetään linjan tasalle tai linjojen väliin yläjalkaan. Pelaajan täytyisi vaan alkaa kiinnittämään paremmin huomiota siihen, että on jo hieman liikkeessä päkiaskelilla siihen suuntaan, johon on kosketuksen ottamassa.

Molemmissa periaatteissa kyse on siis siitä, että pelaaja pääsee enemmän tilanteisiin, joissa on pallon saadessaan jo valmiiksi liikkeessä. Nopeus linkittyy siis havainnoinnin, päätöksenteon sekä myös koordinaation taitoihin ja pelaaja voi näitä kehittämällä olla pelitilanteessa merkittävästi nopeampi kuin aiemmin. Huipulle pyrkivien pelaajien osalta marginaalit ovat hyvin pieniä ja aina tulee löytymään pelaajia, jotka ovat hieman nopeampia ja vahvempia. Etua kannattaa lähteä etsimään silloin viisauden kautta.

messi
Kuva: Messi on ominaisuuksiltaan nopea, mutta osaa käyttää nopeuttaan hyödyksi myös pelitilanteissa.

Ehkäise vaaralliset tilanteet jo ennen niiden syntyä

Luin talvella Juventuksen topparilegenda Giorgio Chiellinin haastattelun, jossa tämä oli huolestunut siitä, että ”guardiolamainen” pallonhallintapelaaminen on vaikuttanut heikentävästi pelaajien puolustamisen taitoihin. Chiellinin mukaan nykyään Serie A:han tulevat nuoret pelaajat osaavat syöttää lyhyitä ja pitkiä syöttöjä, mutta heillä ei ole tietoakaan, miten esimerkiksi vartioida vastustajan hyökkääjää.

Täytyy toki muistaa, että pelin eri vaiheet eivät ole toisistaan riippumattomia ja joukkueen laadukkaan pallonhallintavaiheen ansioista puolustajat pystyvät pallomenetyksen hetkellä jatkamaan puolustamista paremmin organisoituneena (=kompleksisuus). Muuten olen Chiellinin kanssa samaa mieltä. Etenkin siitä, että tämä näkee puolustamisen nimenomaan opeteltavina taitoina.

Olemme tottuneet näkemään hyvät puolustajat pelaajina, jotka voittavat nopeudella juoksukisoja ja kaksinkamppailuja hyökkääjiä vastaan sekä pelaavat kovaa. Taas törmäämme samaan ongelmaan; aina löytyy puolustaja joka pelaa lujempaa ja juoksee kovempaa.

Vahvuuden ja nopeuden lisäksi puolustamista voi lähestyä myös viisauden kautta ja etsiä sieltä kilpailuetua muihin.

Puolustamisen mestarit joutuvat vähemmän juoksukisoihin ja kaksinkamppailuihin kuin amatööritason puolustajat. Syy on siinä, että he pyrkivät ennaltaehkäisemään fyysisiä kamppailuja. Real Madridin ex-puolustaja, nykyisin Besiktasissa pelaava Pepe on tehnyt pitkän uran huipulla, vaikka nopeusominaisuuksien vuoksi sen ei pitäisi olla mitenkään mahdollista. Pepe kompensoi nopeusominaisuuksien puutetta sillä, että pallon ollessa vastustajalla tämä on matalan painopisteen kylkiasennossa koko ajan valmiina seuraamaan linjan taakse lähtevän vastustajan pystyliikkeen. Juuri kun syöttö lähtee, Pepe ehtii yleensä ennen hyökkääjää palloon muutamalla juoksuaskeleella, eikä varsinaista kaksinkamppailua ehdi edes syntyä.

Kuten pallonhallintavaiheessa, myös puolustaessa pelaajat eivät voi vain seurata, mitä vastustaja tekee vaan pelitapahtumia voi pyrkiä kontrolloimaan myös silloin, kun pallo on vastustajan hallussa.

Jalkapallossa pelaaminen voi perustua joko pelkkään reagointiin tai reagoinnin ja ennakoinnin yhdistelmään. Jos esimerkiksi keskikenttäpelaaja perustaa pelinsä pelkästään reagointiin, voi silti näyttää siltä, että tämä on hyvä puolustamaan – juokseehan hän paljon ja tekee paljon töitä. Parhaimmat keskikenttäpelaajat perustavat pelaamisensa puolustusvaiheessa kuitenkin myös ennakointiin. Nämä pystyvät estämään vaarallisia syöttöjä sillä, että omaa aluettaan puolustaessaan ovat kylkiasennossa valmiina ottamaan syötön lähtiessä muutaman askeleen räjähtävästi kohti pallon vastaanottavaa pelaajaa. Näin syöttäjä ei uskallakkaan syöttää vaan joutuu pelaamaan huonomman syötön alaspäin tai sivuttain. Pelaaja, joka on hyvä puolustamaan estää siis jo ennalta vastustajan kannalta parhaita syöttöjä tapahtumasta ja määrää näin myös puolustaessa, mitä pelissä tapahtuu.

Vastikään Bayer Leverkuseniin siirtynyt Lukas Hradecky on lähestynyt pelaamista viisauden kautta. Hradecky puhui pari vuotta sitten Jalkapallolehden haastattelussa siitä, että maalivahdin pelaaminen ei ole haamupelastuksia vaan oikeastaan niiden välttämistä sijoittumalla oikein ja organisoimalla puolustuksen niin hyvin, ettei vaarallisia laukauksia edes pääse syntymään. AC Milanin legenda Paolo Maldini taklasi keskiarvollisesti vain noin kerran kahdessa pelissä ja on puhunut moneen otteeseen siitä, että jos pelaaja joutuu taklaamaan, tämä on jo aiemmin tehnyt virheen. Tämä suhtautumistapa on syy, miksi Maldini pelasi niin kauan huipulla ja syy miksi, Hradecky tulee pelaamaan urallaan vielä Leverkuseniakin kovemmassa joukkueessa.

Modernissa jalkapallossa vaarallisten tilanteiden ehkäiseminen jo ennen niiden syntyä on tärkeä taito. Joskus jopa poikamaajoukkuetasolla vastustajan paremmuutta on selitetty kaksinkamppailupelaamisella. Viisauden kautta jalkapalloa lähestyessämme kiinnitämme huomiota kuitenkin enemmän siihen, mitä ennen tuota kaksinkamppailuun joutumista on tapahtunut.

chiellini
Kuva: Parhaat puolustajat, kuten Italian ja Juventuksen Giorgio Chiellini, perustavat pelinsä reagoinnin ja ennakoinnin yhdistelmään.

Rakenna identiteetti ja tiedä vahvuutesi

Stanfordin yliopiston psykologian professori Carol Dweck kollegoineen kehitti noin 30 vuotta sitten growth mindsetin teorian. Tiivistetysti teoriassa on kyse siitä, kuinka ihminen suhtautuu kykyihinsä ja oppimiseen. Growth mindsetin omaava ihminen ajattelee, että paljon työtä tekemällä mikä tahansa kyky voi kehittyä huomattavasti vaikka lähtötilanne olisi kuinka heikko.

Olen itsekin puhunut varsinkin growth mindsetiin liittyvän sinnikkyyden merkityksestä urheilijan kehittymisessä jo pitkään. Mitä pidempään ihminen jaksaa yrittää vaikealta tuntuvaa asiaa, sitä parempi hänestä alallaan tulee. Ja niin edelleen.

Mutta onko asia sittenkään näin? Viime viikolla julkaistiin Michigan State Universityn ja Case Western Reserve Universityn tutkijoiden toimesta tutkimus, jossa todettiin growth mindset -ajattelutavan merkityksen olevan pienehkö opiskelijoiden akateemisessa menestyksessä.

Growth mindsetin kanssa hieman vastaavaa ajattelua edustaa niin sanottu 10 000 tunnin sääntö, jonka mukaan tuon verran harjoitteluun käytettyjä tunteja korreloi vahvasti menestymisen kanssä lähes millä tahansa allalla.

Molemmat teoriat liittyvät siis puurtamiseen ja ajatteluun siitä, että kovalla työllä kehittyminen on mahdollista. Ajattelusta on varmasti huippu-urheilussa hyötyä, mutta mitä jos miettisimme asiaa tässäkin viisauden lähestymiskulman kautta. Tärkeintä olisikin se, että mitä ja miten tehdään kuin se, että kuinka paljon.

Yksi iso asia, missä olemme valmentajina epäonnistuneet on se, että suurimmalla osalla pelaajistamme ei ole pelaajaidentiteettiä ollenkaan. He eivät tiedä, millaisia pelaajia he ovat ja millaisia heidän kykynsä ovat. Pahimmillaan pelaajat ajattelevat, että ovat kaikessa ”ihan ok” -tasolla.

Pelaajan on olennaisen tärkeää tietää vahvuutensa. Aki Riihilahti muutti pelaamisensa täysin ennen uraansa Englannissa ja päätti keskittyä siihen, että sai mahdollisimman paljon riistoja ja syötöt niiden jälkeen omille. Ilman tätä hoksaamista – kaikella kunnioituksella Riihilahtea kohtaan – hänen uransa olisi tapahtunut Suomen kentillä. Nykyisin Serie A:ssa pelaava Sauli Väisänen lähti rakentamaan itsestään päämäärätietoisesti oikeilla keinoilla hyvin peliä avaavaa topparia sen jälkeen kun tämä ei mahtunut Hongan B-junioreissa pelaamaan.

Mitä jos kaikkien asioiden yksitoikkoisen puurtamisen sijaan, pelaaja miettisi yhdessä valmentajansa kanssa vahvuutensa, tekisi niistä itselleen huoneentaulun ja lähtisi toteuttamaan ylöskirjattuja asioita harjoituksissa ja peleissä enemmän kuin aiemmin?

Mitä jos harjoituskentällä ratkaiseekin se, kuka tekee asioita viisaammin. Kun muut tekevät kentällä vähän kaikkea, vahvan pelaajaidentiteetin muodostanut pelaaja treenaa muutaman vahvuutensa huipuksi ja saa niistä etua pelitilanteissa muihin nähden. Ulkomaisten seurojen pelaajatarkkailijat etsivät pelaajia, joilla on erinomaisten peruspelitaitojen lisäksi jotain extraa. Nämä asiat voivat olla lähes mitä tahansa täsmällisesti ajoitetuista räjähtävistä pystyliikkeistä pääpeliin. Oleellista on, että pelaajalla on vahva pelaajaidentiteetti ja asioita, joita tämä tekee paremmin kuin muut. Oleellista on myös se, että pelaajalle rakennetaan valmentajan johdolla itseluottamus vahvuuksiinsa.

Aina tulee löytymään pelaajia, jotka ovat kovempia tekemään töitä ja pelaajia, jotka puurtavat enemmän harjoituskentällä. Kilpailuetu muihin voi tässäkin löytyä siitä, että tekee asiat viisaammin kuin muut.

Aleksi Piirainen ( @ApiPiirainen )

Xavin ja Toni Kroosin jäljillä – Mitä on peruspelaaminen jalkapallossa?

Peruspelaamisella jalkapallossa tarkoitetaan taitoja, joita tarvitaan pelissä pelaajan pelipaikasta, joukkueen pelijärjestelmästä tai joukkueen pelitavasta riippumatta. Toisena määritelmänä voimme pitää sitä, että peruspelaamisella tarkoitetaan yksilön teknistaktisia kykyjä pelissä yhteistyön pelaamisen kontekstissa. Jalkapalloa ei voi pelata ottamatta ympärillä olevia pelaajia huomioon.

Mitä peruspelaaminen tarkemmin pitää sitten sisällään? Aloitetaan esimerkillä maajoukkuetoiminnasta.

A-maajoukkueen valmennustiimillä on sattuneista syistä hyvin rajallisesti aikaa toimia joukkueen ja pelaajiensa kanssa. Ennen EM- tai MM-karsintapelejä puhutaan noin 3-4 päivästä, ennen arvokisoja valmennustiimillä on vähän enemmän aikaa, noin muutamia viikkoja aikaa valmistaa joukkueensa turnaukseen.

Koska aikaa joukkueen ja pelaajien kanssa toimia on vähän, maajoukkueen valmennustiimin täytyy tehdä valintoja, mihin asioihin he pystyvät vaikuttamaan eniten lyhyessä ajassa. Jos olisin jonkin A-maajoukkueen päävalmentaja, keskittyisin itse joukkueen toimintakulttuurin vahvistamiseen, joukkuetaktisten periaatteiden valmentamiseen, ottelusuunnitelmaan, ottelun strategisiin valintoihin ja joukkueen valmistamiseen sekä henkisesti että fyysisesti optimaaliseen vireystilaan ottelua varten.

Mitä listalta uupuu? Niin, yksilön ennakoivan päätöksenteon taidot. Se peruspelaaminen.

Vaikka maajoukkueen valmennus olisi onnistunut täydellisesti omassa hommassaan peliä edeltävinä päivinä, maajoukkueen pelaaminen voi silti näyttää siltä kuin klassisessa vertauksessa, jossa norsu on eksynyt posliinikauppaan. Pelaajilla tuntuu olevan pallon kanssa aina kiire, tulee ylimääräisiä kosketuksia palloon, kuljetuksia väärillä hetkillä, pitkiä syöttöjä vaikka tilaa sille ei ole muodostunut. Ja niin edelleen.

Kyse ei ole siitä, mitä maajoukkueen harjoituksissa on tehty peliä edeltävällä viikolla. Kyse on koko aiemmasta noin viidentoista vuoden ajanjaksosta, jonka pelaaja on läpikäynyt juniorina. Maajoukkueen valmennustiimi ei pysty enää vaikuttamaan yksilön peruspelaamisen laatuun juurikaan ja kriittiset pari päivää ennen karsintapeliä täytyy käyttää aivan muihin asioihin.

Tässä kirjoituksessa esittelen kolme elementtiä, joista laadukkaan jalkapallon peruspelaamisen tulisi koostua ja mitä asioita A-maajoukkueen mukaan tulevalla pelaajalla pitäisi olla jo hallussaan. Rajaan aiheen tällä kertaa pallonhallintavaiheeseen, mutta myös puolustusvaiheessa pelaamisen voi toki jakaa peruspelaamisen periaatteisiin.

Havainnointitaidot ovat kaiken perusta

FC Bayern Münchenin puolustaja Joshua Kimmichiltä kysyttiin alkukeväällä brittilehti The Guardianin haastattelussa hänen yhteistyöstään Pep Guardiolan kanssa. Kimmich kertoi Guardiolan vaikuttaneen eniten hänen havainnointitaitoihinsa kentällä.

There are many things – but Pep showed me completely new spaces in the field. I improved a lot. He cares about your first touch a lot and that you know what to do even before you get the ball. You have to know where your team-mates are, so he wants you to screen the whole field.

Kuten Kimmich ymmärtää, pelatessa pelaajan pitää pystyä näkemään kentällä siis paljon muutakin kuin pallo. Pelkkä katseen nostaminen ylös pois pelivälineestä ei kuitenkaan riitä, vaan vilkaisut ilman selvää suunnitelmaa siitä, mitä katsoa voi jopa vaikeuttaa ja hidastaa pelaajan pelaamista kentällä.

Otetaan esimerkki shakista. Shakissa huippupelaaja ymmärtää monimutkaisen tilanteen vain vilkaisemalla laudalle ja osaa heti sen jälkeen miettiä muutaman tilanteeseen sopivan siirron. Minä tai joku muu aloittelija näkisi vilkaisulla tilanteen kaoottisena ja nappuloiden eri mahdollisuuksia liikkua joutuisi miettimään pitkään. Jos joku kaipaisi nopeaa vastausta parhaasta siirrosta, menisin ainoastaan lukkoon eikä luontevaa vastausta tilanteen ratkaisemiseen löytyisi. Ja vaikka vilkaisisin lautaa viisikymmentä kertaa uudestaan, tilanne näyttäisi edelleen yhtä kaoottiselta kuin se oli aluksi.

Vastaavasti jalkapallossakin pelaaja voi kyllä katsoa ympärilleen, mutta tämä ei silti välttämättä näe mitään. Havainnoinnin tarkoitus on löytää ympäristöstä olennainen tieto tai ”vinkki”, joka auttaa ennakoimaan tilanteen kulkua ja saamaan siten etua vastustajaan nähden.

FC Barcelonan ex-keskikenttämoottori Xavia pidetään ansaitusti havainnoinnin mestarina. Hänestä on pyöritetty eri koulutuksissa puolen minuutin videoklippiä, jossa vilkaisuja ympärille tulee kolmetoista kappaletta. Uskallan väittää, että yhtäkään vilkaisua Xavi ei tehnyt vain katsoakseen, vaan pikemminkin löytääkseen ympäristöstään jotain.

Mihin asioihin katse kannattaa siis jalkapalloa pelatessa kiinnittää?


Oma pelitila

Ehkäpä helpoiten ymmärrettävä havainnoinnin periaate on, että pelaajan täytyy nähdä oma pelitilansa yläpuolellaan ja hyödyntämään mahdollinen tila ensimmäisellä kosketuksella, kuljettamalla tai syöttämällä eteenpäin. Pelaajan täytyisi pystyä vilkaisemaan omaa pelitilaansa kerran ennen syötön lähtöä ja toisen kerran syötön rullaamisen aikana.

Oman pelitilan havainnointi on olennaista myös sen takia, jotta pelaaja voi sijoittua mahdollisimman kauas lähimmistä vastustajista. Pelaajan pitäisi vilkaisuilla nähdä tyhjä tila, johon avata itselle pelitila ennen syötön vastaanottoa.

Omat pelaajat

Oman joukkueeni kanssa meillä oli talvella ongelma. Pelaajat oli kyllä opetettu havainnoimaan pelitilaansa ja he pystyivät hyödyntämään tilaa ensimmäisillä kosketuksilla ja kuljetuksilla eteenpäin. Menetimme kuitenkin paljon palloja ensimmäisten kosketusten jälkeen. Ongelma oli siinä, että tilanteen muuttuessa yhtäkkiä ja vastustajan tullessa prässäämään pelaajani eivät tienneet, kenelle pystyvät syöttämään. Pelaajan pitäisi pystyä vilkaisemalla tietämään yksi tai kaksi vaihtoehtoa, mihin pelata vähillä kosketuksilla, jos tilanne niin vaatii.

Omien pelaajien sijoittumisen tietäminen vilkaisuilla on oleellista myös kentän täyttämisen takia. Jalkapallossa syöttösuunnat pitäisi maksimoida, mutta usein tilanne on se, että kaksi pelaajaa tarjoaa samaa syöttösuuntaa. Perussääntönä voidaan pitää, että jos tilassa on jo oma pelaaja/omia pelaajia, lähde etsimään uusi tyhjä tila ja liiku pois.

Lähin vastustaja

Kun pelaaja on löytänyt tyhjän tilan ja tietää muutama syöttövaihtoehdon, tämä voi alkaa vilkaisemaan lisäksi lähimmän vastustajan toimintaa. Jos pelaaja tietää, mistä suunnasta lähin vastustaja tulee prässäämään, tämä pystyy ahtaassakin tilassa olemaan rauhallinen. Pallon kanssa ei ole koskaan hätä, jos on ennakoinut.

Syöttövälit

Hyvä peruspelaamista toteuttava pelaaja etsii jatkuvasti sellaisia välejä, joista on mahdollista syöttää linjan ohittava syöttö. Vastustajan puolustamisen voi tehdä vaikeammaksi sillä, että pelaaja pyrkii sijoittumaan eri väliin kuin kanssapelaaja. Myös syöttäessä pelaajan kannattaa etsiä mahdollisuuksia syöttää kahden vastustajan pelaajan välistä.

Millainen tuki tarvitaan?

Pelaajan tulisi myös kiinnittää katseensa sen pelaajan tilanteeseen, kenelle pallo on liikkumassa ja lähteä muokkaamaan tukiliikkeitänsä sen mukaan. Pallollisen tilanteen tietämisen jälkeen pelaaja voi tukea esimerkiksi liikkumalla positionaaliseen etuun seuraavaan linjaan tai avaamalla tilaa kuljettaa eteenpäin, tällöin pelaajan tulisi liikkua tuosta tilasta poispäin.

havainnointiblogi
Kuva: Pelaajan pitää kentällä nähdä ennakoivasti vilkaisuilla muun muassa omia pelaajia, kenelle syöttää (vasemmalla) sekä tyhjää tilaa, johon liikkua (oikealla).

Yksi asia, jota painotan omille valmennettavilleni on periaate ”liiku ja havainnoi samaan aikaan”. Monesti käy niin, että pelaaja vilkaisee ollessaan paikallaan ja liikkuu sen jälkeen esimerkiksi tyhjään tilaan jatkamatta havainnoimista. Tyhjän tilan löytämisen jälkeen ja siihen liikkumisen aikana lähdettävä etsimään esimerkiksi vapaita syöttösuuntia. Liikenteessäkään kukaan ei katso viidenkymmenen metrin päästä, että vihreä valo palaa ja kävele sen jälkeen katse tiehen liimantuneena. Havainnointi ja liike pitäisi tapahtua jatkuvasti yhdessä  – myös jalkapallokentällä.

Poista turhat asiat pelaamisesta

Nassim Taleb esittelee kirjassaan Antifragile kristillisestä teologiasta tutun Via negativa -teorian nykymaailmaan sovellettuna. Tiivistetysti ajatuksena teoriassa on se, että turhien asioiden poistamisella on yleensä isompi hyöty elämässä kuin uusien asioiden lisäämisellä.

Jos ihmisen tavoitteena on lisätä hyvinvointiaan, isompi hyöty tälle on tupakoinnin lopettamisesta kuin liikunnan määrän pienestä päivittäisestä lisäämisestä. Välttämällä turhia asioita on iso vaikutus menestykseen: shakkimestarit voittavat vastustajana oikeastaan vain välttämällä tappion ja Applen Steve Jobs kehitti innovaationsa lähinnä hylkäämällä tuhansia muita huonompia ehdotuksia.

Miten tämä liittyy jalkapallon peruspelaamiseen? Itse asiassa paljonkin. Harjoittelussa keskitytään usein uusien taitojen opetteluun, mutta suurimmalle osalle nuorista pelaajista ensimmäisiä maaotteluita pelaavista ikäluokista Veikkausliigatasolle isompi hyöty olisi turhien asioiden poistamisella pelaamisesta.

Oman joukkueeni pelaajille toistan harjoituksesta toiseen fraasia ”jokaisella kosketuksella palloon täytyy olla tarkoitus”. Toistelen heille, että hyvä jalkapalloilija välttää turhien, pelin kannalta merkityksettömien kosketusten ottamista palloon. Jos pelaaja lähtee pallon saadessaan esimerkiksi kuljettamaan kohti sivurajaa ilman peliä edistävää tarkoitusta, tämä huomaa pian, että on kolmen vastustajan ympäröimä eikä ulospääsyä tilanteesta ole. Tai kun pelaaja on heikon ennakoivan havainnoinnin takia joutunut käyttämään syöttöön paremmassa asemassa olevalle pelaajalle yhden sijaan kolme kosketusta, haluaisin käyttää elokuvassa Click nähtyä kaukosäädintä, pysäyttää tilanteen ja kysyä pelaajilta ”miksi otit tuon, tuon ja tuon kosketuksen, mikä niiden tarkoitus oli?”

Peruspelaamiseen ei kuulu ylimääräiset peliä edistämättömät kuljetukset tai kääntymisen yrittäminen kolmen vastustajan ollessa selän takana. Kun pelaaja ymmärtää, että jokaisella kosketuksella palloon voi olla tarkoitus, mahdollisuudet ovat sen jälkeen rajattomat.

Jalkapallossa ylimääräiset kosketukset palloon ovat loistava keino houkutella vastustaja tai vastustajia irtoamaan omalta paikaltaan, täytyy vain ymmärtää, milloin keinoa tulee käyttää. Kuljettamalla katse ylhäällä rauhallisesti kohti omaa aluettaan puolustavaa vastustajaa, tämä joutuu ehkä jossain vaiheessa irtoamaan ja tilaa syntyy syötölle vapaalle pelaajalle tämän selustaan. Tai esimerkiksi espanjalaiset pelaajat tekevät suomalaisia pelaajia enemmän sitä, että he kuljettavat täysillä kohti boxia uhaten ohittamisella, viime hetkillä lyövät jarrut päälle ja syöttävät pelaajalle, jolle on muodostunut enemmän tilaa vastustajien liikuttua puolustamaan pallollista pelaajaa.

Seuraavan kerran, kun seuraat Real Madridin tai Saksan maajoukkueen peliä katso, miten Toni Kroos ottaa kosketuksia palloon. Kroos on mestari siinä, että hän ottaa ensimmäisen kosketuksen lyhyenä jalkaansa, saa vastustajan houkuteltua lähemmäs ja sen jälkeen hyödyntää tyhjän tilan pidemmällä kosketuksella, ehkä pienen vartaloharhautuksen jälkeen.

Ensimmäisellä kosketuksella vastustajan voi saada myös poikittaisliikkeeseen. Sen takia esimerkiksi topparille oleellista on pyrkiä ottamaan ensimmäinen kosketus kohti keskustaa, vastustajan laitapelaaja joutuu liikkumaan hieman kohti palloa ja parempi syöttölinja avautuu laitaan.

Valmentajien tehtävä on auttaa pelaajia. Jos olet valmentaja, uskon, että seuraavissa harjoituksissa ja peleissä katsot pelaajiesi tekemistä hieman eri tavalla. Laitapelaajalle iso apu voi olla siitä, että kun mieleen tulee kuljetus vailla tarkoitusta, tämä lainaa seuraavan kerran palloa ja lähtee itse liikkumaan uuteen paikkaan. Via negativa -teoriaa mukaillen: Uuden asian oppiminen vaatii tosi paljon työtä, turhien asioiden poistaminen on hieman helpompaa. Miksi emme siis aloittaisi niistä?

Peliteot aina joko pelikaverille tai vastustajalle

Turhien asioiden poistamisen lisäksi monen pelaajan pelaaminen parantuisi huomattavasti, jos nämä muuttaisivat hieman suhtautumistaan peliin.

Liian usein eri peliteot kentällä tehdään itseä varten: Syötetään sellaisia syöttöjä, joiden tarkoitus on ainoastaan siirtää vastuu pallosta kanssapelaajalle, tuetaan pallollista ainoastaan silloin, kun ei tarvitse liikkua kovin intensiivisesti. Tai pelaaja tekee harhautuksia pelissä vain näyttääkseen omaa osaamistaan katsojille.

Jalkapallossa peliteot pitäisi tehdä joko pelikaveria tai vastustajaa varten, harvemmin itselle. Jos pelaaja ymmärtää tämän ajatuksen, hän on jo pitkällä.

Suomi pääsisi tulevaisuudessa jokaikisiin arvokisoihin ilman, että meillä olisi yhtään parempia pelaajia vain sillä, jos jokaisen junioripelaajan päässä jyskyttäisi pelatessa ajatus ”kuinka voin auttaa pelaajaa x?” Tukiliikkeiden ja esimerkiksi syöttämisen tarkoitus pallopeleissä on auttaa kanssapelaaja parempaan tilanteeseen. Jos pelaaja on sijoittumisellaan saavuttanut esimerkiksi positionaalisen edun vastustajan keskikenttää vastaan, mutta syöttö on hiljainen ja pomppiva, syöttäjä ei auttanut vastaanottajaa säilyttämään tuota etua vaan pikemminkin aiheutti tälle ongelman.

Omien kanssapelaajien auttamisen lisäksi osa peliteoista kentällä tulisi tehdä vastustajaa varten. Maaliskuussa koripalloilija LeBron James teki NBA-pelissä kaksi pientä liikettä, ja tuota videota katseltiin seuraavina päivinä miljoonia kertoja. Ensin syöttöharhautuksella neljä vastustajan pelaajaa väärään suuntaan ja sen jälkeen syöttö korin alle täysin vapaana olevalle pelaajalle. Kun espanjalaiset pelaavat rondoa, yksi tärkeimmistä elementeistä siinä on vastustajan huijaaminen eri suuntaan, mihin syöttö lopulta lähtee.

Monen suomalaispelaajan pitäisi lisätä pelaamiseensa näitä vastustajan huijaamisen elementtejä. Coerver-tyylisten liikesarjojen tekeminen voi futarinaluilla auttaa siihen, että pallo saadaan paremmin kontrolliin ja katse nostettua ylös pelivälineestä. Jalkapallossa vastustajan huijaaminen tapahtuu kuitenkin pienillä liikkeillä, ei coervereiden tyylisillä isoilla liikkeillä.

Jos pääsisimme seuraamaan jotain yksittäistä huippupelaajaa lähikameralla koko 90 minuutin ajan, asia avautuisi. Huippupelaaja tekee normaalia divarijyrää enemmän pieniä syöttöharhautuksia pallo lähellä jalkaa, saa vastustajan liikkumaan aavistuksen ja syöttää eri paikkaan. Pallon ollessa lähellä jalkaa huippupelaaja käyttää myös aloittelijaa enemmän yläkroppaansa harhauttaakseen vastustajan – yläkropan pieni nojaus vasemmalle, kosketus oikealla tyhjään tilaan. Pallottomana huippuhyökkääjä liikkuu ensin puolustajan selän taakse ja liikkuu viime hetkillä etupuolelle. Vastustajan huijaamista sekin.

Peruspelaaminen jalkapallossa ei ole askelharhautuksia, zidane-käännöksiä tai turhia kuljetuksia vailla tarkoitusta, vaan informaation keräämistä havainnoinnilla, vastustajan houkuttelua tarkoituksenmukaisilla kosketuksilla palloon, kanssapelaajien auttamista ja vastustajan huijaamista. Kyse on siis pelaamisesta.

Aleksi Piirainen (@ApiPiirainen)

Miksei maaleja synny?

Jonatan Johansson 11 maalia Valioliigassa kaudella 2000-2001. Mikael Forssell 17 maalia Valioliigassa kaudella 2003-2004.

Näiden maalimäärien arvoa yhdessä maailman parhaista sarjoista ei monikaan osaa riittävästi arvostaa. Ajatusleikkinä voimme miettiä, miltä kuulostaisi, jos joku kertoisi meille suomalaisen hyökkääjän tekevän yli 10 maalia Top4-sarjassa vuonna 2020. Torppaisimme ajatuksen välittömästi alas täysin utopistisena.

Forssellin ja Johanssonin jälkeen A-maajoukkueessa ei ole nähty heidän tasoisiaan maalintekijöitä. Joel Pohjanpalo ei ole pystynyt vakiinnuttamaan paikkaansa Bundesliigassa. Teemu Pukki on hyvä maalintekijä – mutta tällä hetkellä vain Tanskan pääsarjassa.

Suomalaisen hyökkääjätuotannon tehottomuudesta kertoo lisäksi se, että viimeksi yli 20:lla maalilla Veikkausliigan maalikuninkuus on voitettu vuonna 2011, jolloin Interin Timo Furuholm vei tittelin.

Onko tilanteeseen tulossa muutosta lähivuosina? Tulisiko nuoremmista ikäluokista huippuhyökkääjiä Euroopan isoihin sarjoihin ja A-maajoukkueeseen?

Juniorisarjoissa parhaiden maalintekijöiden maalimäärät ovat vielä kohtalaisella tasolla ja Etelä-Länsi -liigan ja Puolen Suomen Liigan maalintekijätilasto on monesti voitettu hieman alle tai jopa yli 30 maalilla, kun pelejä pelataan kaudessa noin 20. Maalintekijätyyppien alkuja siis löytyy, mutta mistään kovin suuresta massasta ei voida kuitenkaan puhua.

Huolestuttava ilmiö liittyy siihen, että juniorisarjojen maalinsylkijät alkavat yleensä hiipua 16-ikävuoden jälkeen, eikä maaleja enää synny totuttuun tahtiin. Näistä lupaavina pidetyistä kentänlaitakeskustelujen vakionimistä poikien maajoukkueissa ainoastaan Maximo Tolosen maalimäärät täyttävät maalintekijän kriteerit. Ulkomaille akatemioihin siirtyneiden pelaajien maalimäärät ovat pienentyneet radikaalisti uuteen ympäristöön siirtymisen jälkeen. Lisäksi Veikkausliigan maalipörssin kärkisijoilla alle 20-vuotiaat hyökkääjät ovat harvinaisuus.

Miksi Suomesta ei tule hyviä maalintekijöitä? Ja jos sellainen löytyykin, miksi urakehitys hiipuu? Lähdin selvittämään kysymyksiin vastausta. Vika ei ole pelaajien, vaan se on syvemmällä.

Pelikäsityksen eteen tehty työ ratkaisevaa

Jalkapallon kohdalla voidaan puhua mahdollisuuksista. 16-ikävuoden paikkeilla pelaajalla pitäisi olla realistinen mahdollisuus valita jalkapalloammattilaisen polku. Tuon valinnan mahdollisuuteen vaikuttaa kaikki se, mitä on tehty tuon 16 vuoden aikana.

Monelle nuorelle pelaajalle ammattilaisen polun valitseminen ei tunnu realistiselta tai se ei ole mahdollisuus enää ollenkaan. Syynä on se, että juuri 16-ikävuoden paikkeilla pelaajien fyysiset erot alkavat tasoittumaan ja pelikäsityksen eteen tehty pohjatyö alkaa näkymään. Ja valitettavasti myös sen tekemättömyys.

Jalkapallossa tiettyyn vaiheeseen asti fyysiset erot muodostavat ikään kuin varjon pelaajien todellisen potentiaalin eteen. Pelaaja voi ehtiä palloihin, vaikka ei ole ennakoinut ollenkaan tilannetta tai pelaaja tekee paljon maaleja, koska tällä on kovempi laukaus kuin muilla ikätovereilla. Kun erot fysiikassa ovat tasoittuneet, ratkaisevaan rooliin nousee se, kuka pelaajista pystyy päihittämään kentällä vastustajansa havainnointi- ja päätöksentekotaitojensa ansiosta. Lisäksi näkyville tulee se, ketkä pelaajista ovat päivästä toiseen pitkäjänteisimmin tehneet hommia taitojen kehittymisen eteen myös joukkuetreenien ulkopuolella.

Maalinteko on hyvä esimerkki havainnointi- ja päätöksentekotaitojen eteen tehtävän pohjatyön merkityksestä. Kuten ehkä Patrik Laineen esimerkki jääkiekon puolella antaa ymmärtää, tehokkaaksi maalintekijäsi jalkapallossa ei tulla pelkästään hyvällä laukauksella. Jalkapallossa oikeaa laukaisutekniikkaa oleellisempaa on ymmärtää, kuinka maalipaikoille päästään.

Maaliodottama (expected goals, xG) on hyvä työkalu selittämään, mikä on jalkapallossa hyvä maalipaikka ja mikä ei. Yksinkertaistettuna maaliodottama laskee arvon jokaiselle maalintekoyritykselle perustuen siihen, mitä tilanteesta tiedetään. Jos maaliodottama on 0.91, yritys menee maaliin 91%:n todennäköisyydellä. Ja niin edelleen.

Maaliodottamaan vaikuttaa esimerkiksi:

  • Miltä alueelta yritys lähtee
  • Mistä kulmasta yritys lähtee
  • Tapahtuuko yritys jalalla vai päällä
  • Onko pelaaja 1v1-tilanteessa vai tapahtuuko yritys tyhjästä tilasta
  • Millaisesta syötöstä yritys tapahtuu
  • Onko tilanne avoin pelitilanne, kulmapotku, suora vapaapotku, jne.

Voimme siis todeta, että mitä paremman maaliodottaman paikkoja hyökkääjä saa pelissä, sitä tehokkaampi hän todennäköisesti on. Jos hyökkääjä pyrkii saamaan enemmän maalintekoyrityksiä maaliviivan ja pilkun väliseltä alueelta, hyvästä kulmasta maalitolppien sisältä ja välttäen 1v1-tilanteet topparin kanssa, hän tekee pitkässä juoksussa myös enemmän maaleja. Hyökkääjä, jonka maalintekoyritykset tulevat suurilta osin boxin ulkopuolelta, voi olla yksittäisissä peleissä tehokas, mutta kun pelejä on alla enemmän, maalintekomäärät eivät ole todennäköisesti kovinkaan suuria. Tehokas maalintekijä pyrkii siis toimimaan todennäköisyyksien mukaan.

Hyvä hyökkääjä osallistuu maalipaikkojen rakentamiseen

Miten sitten päästään näille hyville maalipaikoille, joista onnistumisen todennäköisyys on suurempi?

Emme voi tarkastella hyökkääjän toimintaa pelkästään maalintekovaiheen kautta, vaan tärkeää on ymmärtää, että maalintekovaihetta edeltävät tapahtumat vaikuttavat siihen, kuinka hyviltä paikoilta hyökkääjä pääsee maalintekoa yrittämään. Moderni ysipaikan pelaaja osallistuu olennaisena osana joukkueen rakenteluun sekä murtautumiseen, ja näillä vaiheilla on iso vaikutus siihen, kuinka paljon ja kuinka laadukkaita maalipaikkoja joukkue pelissä saa.

Valitettavan usein hyökkääjän näkee liikkuvan pelkästään viimeisessä linjassa toppareiden vartioitavana. Rakenteluvaiheessa hyökkääjällä pitäisi olla ainakin kaksi periaatetta, joita toteuttaa. Ensiksi, hyökkääjän pitäisi pystyä toimimaan niin sanotun ”kolmas pelaaja” -periaatteen mukaan ja pudottelemaan palloja vapaille pelaajille kymppialueella, jos vapaata pelaajaa ei muilla keinoin löydy vastustajan puolustaessa keskikentän esimerkiksi miesvartioinnilla. Toiseksi, hyökkääjän täytyy osata liikkua linjojen välissä ja osallistua kymppialueen täyttämiseen sijoittuen keskelle tyhjää tilaa kylkipeliasentoon. Jos ysipaikan pelaaja liikkuu väleihin täyttämään kymppialuetta, tällöin esimerkiksi laitapelaajan on tehtävä pystyliikkeellä uhka syvyyteen.

Jalkapallossa parhaat hyökkääjät pystyvät jatkuvasti haastamaan vastustajan toppareita liikkumisellaan. Toppareille puolustaminen on hankalaa, jos ysipaikan pelaaja pyrkii koko ajan toteuttamaan periaatetta, että tämä sijoittuu murtautumisvaiheessa diagonaalikulmaan suhteessa palloon ja pyrkii lähtemään pystyliikkeisiin jomman kumman topparin pimeästä kulmasta eli selän takaa. Näin vastustajan toppareiden on vaikeampi kontrolloida katseellaan samanaikaisesti sekä palloa että pelaajaa. Lisäksi hyökkääjän tulisi ”kytätä” sitä hetkeä, jolloin vastustajan toppari irtoaa omalta paikaltaan kohti palloa ja pyrkiä tekemään pystyliikeitä tämän irtoavan topparin taakse.

Hyvä hyökkääjä tunnistaa syy-seuraussuhteita ja toteuttaa yhteistyön pelaamista murtautumisvaiheessa. Otetaan kaksi esimerkkiä: Hyökkääjä voi esimerkiksi irrottaa topparin seuraamaan pystyliikkeensä ja luoda epätasapainon vastustajan puolustuslinjaan, Joukkue voi hyödyntää tämän epätasapainon tekemällä toisen liikkeen pystyyn esimerkiksi painottoman puolen laitapelaajan toimesta. Toisena esimerkkinä kuvitellaan tilanne, jossa hyökkääjä on tehnyt pystyliikkeen, mutta pallo on pelattukin poikittain keskikentällä. Tällöin hyökkääjä voi tulla seuraavaksi vastaan tarjoamaan syöttösuuntaa jalkaan väleihin ja esimerkiksi kymppipaikan pelaaja liikkuu vuorostaan pystyyn. Jokaisella aloitteellaan hyökkääjän ei ole siis tarkoituskaan saada palloa itse, vaan hyökkääjän täytyy ymmärtää, milloin tämän kannattaa tehdä tarkoituksellisesti tilaa muille pelaajille.

Jalkapallo on kompleksinen peli ja pelin eri vaiheet linkittyvät toisiinsa. Pallon menetyksen hetkellä joukkueella on mahdollisuus riistää pallo välittömästi, jos pallonhallintavaiheessa pelaajien etäisyydet ovat olleet hyvät. Täysin vastaavasti joukkueen rakentelu- ja murtautumisvaiheen toiminnan laatu vaikuttaa siihen, kuinka hyviä maalipaikkoja joukkue saa.

rakentelufinal
Kuva 1: Hyökkääjän tulee rakenteluvaiheessa pystyä toimimaan ”kolmas pelaaja” -periaatteen mukaan sekä osallistua kymppialueen täyttämiseen.

Ehdi palloon ennen vastustajaa ja viimeistele

Jalkapallossa iso osa maaleista tehdään niin sanotulta ykkösalueelta maaliviivan ja pilkun välistä vähillä kosketuksilla. Kun kaukolaukaukset osuvat kohdalleen, päätyvät ne miljoonien ihmisten katseltavaksi Instagramiin ja Youtubeen. Jätän niiden käsittelyn tässä kirjoituksessa kuitenkin vähemmälle, koska tehokkaan maalinteon kannalta niiden merkitys on pienehkö.

Maalintekovaiheen voimme jakaa toimintaan juuri ennen maalintekoyritystä ja itse viimeistelysuoritukseen.

Pelaajan toiminta juuri ennen maalintekoyritystä on hyvin ratkaisevaa. Tuossa vaiheessa on kyse siitä, onko hyökkääjällä työkaluja siihen, että tämä pystyy päihittämään lähimmän vastustajansa. Jos hyökkääjää ei ole valmennettu näissä pelipaikkakohtaisissa periaatteissa, viimeistelyitä tulee enemmän 1v1-tilanteista vartioituna. Huonoimmassa tapauksessa pelaaja ei pääse ollenkaan yrittämään viimeistelyä.

kuvituskuva3
Kuva 2: Jalkapallossa maalit tehdään usein niin sanotulta ykkösalueelta maaliviivan ja pilkun välistä.

Klassinen esimerkki maalintekovaiheesta on keskitystilanne. Kun katsomme huippuhyökkääjien tekemiä maaleja näissä tilanteissa, emme voi olla huomaamatta, että puhtaan teknisen suorituksen sijaan olennaista on palloon ehtiminen ennen vastustajaa.

Liiankin tuttu tilanne varsinkin junioripeleissä on, että hyökkääjä ei ehdi palloon ja keskitys menee niin sanotusti läpi. Suurin syy tähän ei ole teknisissä suorituksissa, vaan kommunikoinnissa. Jotta hyökkääjä pääsee yrittämään maalintekoa keskityksistä, vaaditaan yhteistyötä keskittäjän ja vastaanottajan välillä. Esimerkiksi Italiassa monella seuralla on ohjeita, montako kosketusta palloon tulee ottaa tietyllä alueella: Jos keskityksen vastaanottaja tietää, että keskitys lähtee kolmen kosketuksen rytmillä, hän pystyy ajoittamaan liikkeensä ja palloon ehtiminen ennen vastustajaa sekä siihen osuman saaminen on todennäköisempää.

Maalinteon todennäköisyyttä lisää myös se, jos hyökkääjä pääsee yrittämään maalintekoa tyhjästä tilasta. Ennen keskityksen lähtöä hyökkääjä voi käydä lähellä topparia, jolloin toppari saadaan luulemaan, että pelaaja on hänellä kontrollissa. Ensimmäistä liikettä tulisi kuitenkin seurata toinen liike, jolla hyökkääjä irtoaa tyhjään tilaan esimerkiksi toppareiden väliin. Muita periaatteita tyhjään tilaan liikkumiselle on liike ensin puolustajan pimeälle puolelle ja sen jälkeen etupuolelle. Tai pallon ollessa lähellä päätyrajaa hyökkääjä voi juosta täysillä kohti maalia ja pysähtyä sitten tyhjään tilaan takaviistokeskitystä varten.

Keskityksistä viimeistelyn lisäksi maalintekosuoritus läheltä maalia voi tapahtua erilaisista syötöistä – esimerkiksi murto- tai poikittaissyötöistä. Tällöin oleellista on, tapahtuuko viimeistely-yritys yhdellä vai kahdella kosketuksella. Jos hyökkääjä ehtii ottaa kosketuksen ennen viimeistelyä, hänen tulisi pyrkiä liikuttamaan maalivahtia sivuttaisliikkeeseen. Kosketus oikealle avaa paremman mahdollisuuden viimeistellä vasempaan kulmaan. Ja toisinpäin.

Yhdellä kosketuksella poikittaissyötöstä viimeistellessä, tulisi yrittää laukausta maalivahdin tulokulmaan. Syötön lähtiessä maalivahti liikkuu sivuttain syötön suuntaan, jolloin avautuu mahdollisuus viimeistellä siihen kulmaan, miltä puolelta syöttö on lähtenyt.

Hyökkääjän ollessa yksin läpi hänen täytyy pystyä kiertämään tai nostamaan pallo vastaan tulleen maalivahdin yli. Jos maalivahti ei lähde vastaan, hyökkääjän tulisi sijoittaa pallo maalivahdin jalan vierestä matalana.

Millainen itse viimeistelysuoritus sitten on? Jos olisin 13-vuotias hyökkääjä, antaisin itselleni jälkiviisaana seuraavia ohjeita. Treenaa yhden kosketuksen laukaukset sellaisiksi, että pystyt pitämään ne matalana kohti maalia täydestä juoksuvauhdista, kurottaen, huonosta tasapainosta ja silloinkin, jos syöttö on pomppiva tai tulee ilmassa. Lisäksi harjoittele terävästi lähteviä lyhyen latauksen laukauksia eri asennoista, pyri pitämään laukaukset matalina ja sellaisina, että ne ottaisivat pompun juuri ennen maalivahdin torjuntayritystä. Puskemalla viimeistelystä treenaa näitä periaatteita: pidä niska jäykkänä, pyri pitämään puskuliike terävänä ”kobraniskuna” ja yritä puskea pallo maan kautta maaliin.

Maalintekemisen todellisuus on vastakkainen siihen, mihin olemme tottuneet ja miten olemme sitä harjoitelleet. Maalintekoa harjoitellaan liian kaukaa pitkistä kuljetuksista, vaikka vain harva maali jalkapallossa tehdään siten. Lisäksi on kysyttävä, käytämmekö liikaa aikaa potkun teknisten yksityskohtien hiomiseen, kun oleellisempaa on vastustajan topparin päihittäminen oveluudella, palloon ehtiminen ensiksi ja kyky pitää laukaus matalana erilaisista syötöistä sekä asennoista?

Jos hyökkääjän pelikäsityksen eteen on tehty töitä, 16-vuotiaana pelaajalla voi olla mahdollisuus. Muussa tapauksessa ei ole mitään saumaa.

Aleksi Piirainen (@ApiPiirainen)