Taidon kultivointi osa 3: Edustava mallinnus ja informaation spesifisyys

Viime kerralla käsittelimme ekologisesta näkökulmasta rajoitteita ja eri skaalojen harjoittelua sekä artikkelissa että vlogissa. Kolmannessa Taidon kultivointi -sarjan osassa sukellamme Edustavan mallinnuksen ja informaation spesifisyyden käsitteisiin.

Ekologisen dynamiikan mukaan pelaaja toimii ympäristön informaation perusteella. Harjoittelun vaikutuksesta tämä informaation ja toiminnan välinen suhde vahvistuu ja ilmenee taitavampana pelaamisena. Jotta on mahdollista taata siirtovaikutus harjoitustilanteesta ottelutilanteeseen, voidaan hyödyntää Edustava mallinnus-konseptia: Optimaalisen oppimisen ja siirtovaikutuksen saavuttamiseksi tulisi oppimisympäristön edustaa pelin kilpailuympäristöä.

Konseptin tulee alkuperin Egon Brunswikin tutkimustyöstä. Brunswik väitti, että yksilön tulisi oppia löytämään ja käyttää oleellista aisti-informaatiota toiminnan ohjaamiseen mahdollistaakseen selviytymisen kompleksisissa ympäristöissä. Konsepti edustavuudesta on tarpeellinen, jotta on mahdollista oppia herkistymään oleelliseen informaatioon toiminnan säätelyssä.

Ekologisen dynamiikan viitekehyksessä edustavuus toteutuu harjoittelussa kun harjoitusympäristön tehtävärajoitteet vastaavat ottelun tehtävärajoitteita. Toisin sanoen harjoitteiden tulisi sisältää sama avaininformaatio kuin ottelutilanteeessa.

Pieni muutos tehtävärajoitteissa saattaa muuttaa huomattavasti pelaajien suorittamista ja liikeratkaisuja. Kun baseball -pelaajien lyöntitaitoa on yritetty kehittää heittotykkien avulla, on huomattu, että pelaajien liikesuoritukset eroavat kilpailusuorituksista. Ilmiössä on kyse eri avaininformaatiolle herkistymisestä: Heittäjän käden ja muun vartalon liike on normaalisti lyönnin onnistumisen kannalta oleellista informaatiota lyöjälle. Heittotykillä harjoiteltaessa tämä informaatio puuttuu, joten lyöjän liikesuoritus perustuu vain pallon liikkeeseen. Tällöin lyönnistä tulee erilainen. Eri informaatio – eri toiminta.

Kun runsaasti heittotykillä harjoitellut baseball-lyöjä joutuu aitoon ottelutilanteeseen, ei tämä välttämättä pysty suoriutumaan harjoittelun mukaisella tasolla. Syy löytyy informaation eroavaisuudesta: Koska lyöjä on oppinut toimimaan eri informaation perusteella, ei tämä pysty sopeuttamaan toimintaansa tilanteessa heittäjän liikkeisiin, jolloin informaatio ja toiminta eivät yhdisty optimaalisella tavalla. Juuri tästä syystä ekologisessa viitekehyksessä puhutaan tärkeydestä pitää informaatio ja toiminta kytkettynä yhteen.  

Samanlaisia esimerkkejä on myös jalkapallovalmennuksesta:

Videolla nähdään ensimmäiseksi tapoja käyttää erilaisia välineitä maalivahtiharjoittelussa. Informaation spesifisyyden ja edustavuuden näkökulmasta ongelma on sama kuin baseball-esimerkissä: Välineitä käytettäessä informaatio eroaa aidosta pelitilanteesta ja herkistää pelaajat väärälle informaatiolle. Pallotykkejä käytettäessä puuttuu pelaajan lähestyminen palloon sekä potkuliike, lautoja käytettäessä hyökkääjän liike kohti palloa ja pusku. Edellä mainituista syistä tällaisten välineiden (liiallinen) käyttö voi pitkällä aikavälillä olla haitallista tai tehotonta.

Informaation köyhdyttäminen (ei nähdä laukaisuhetkeä jne. ) ei monesti ole toimivin ratkaisu. Tehtävää voidaan sitä vastoin yksinkertaistaa. Nappulamaalivahdin esimerkissä on helppo nähdä, kuinka pelaajan on vaikea havaita avaininformaatiota, koska palloa potkaistaan käsistä. Pelaajan toiminta muuttuu heti, kun pallo laitetaan maahan ja potkaistaan normaalisti.

Harjoittelun suunnittelu on todella tärkeää, jotta pelaajien on mahdollista oppia taitoja, jotka siirtyvät ottelutilanteeseen. Katsotaan esimerkki pienpelistä:

Pienpelissä ei ole paitsiota, joten tältä osin harjoite eroaa merkittävästi ottelusta. Videosta huomaamme, että pelaajat toimivat hyvin eri tavalla harjoitteessa kuin normaalissa ottelussa. Pelaajien ei tarvitse ottaa huomioon paitsiota esimerkiksi liikkuessaan syvyyteen vastustajan linjan taakse. Paitsiolinjan korkeus on erittäin oleellinen informaatio, mikäli haluamme hyökätä tilaan vastustajan selustassa. Jos joukkue harjoittelee paljon ilman paitsiota, pelaajien taito tehdä syvyysjuoksuja ei välttämättä kehity optimaalisesti. Liiallinen paitsioton harjoittelu voi olla jopa haitallista johtuen väärään avaininformaatioon herkistymiselle.

Harjoitteiden suunnittelu

Edustava mallinnus -konsepti antaa hyviä suuntaviivoja harjoitteiden suunnitteluun. Valmentajan on analysoitava peliä ja poimittava tilanteista oleellinen informaatio, joka on sisällytettävä harjoitteisiin. Harjoitteet voivat itsessään olla hyvin monimuotoisia: Niiden ei tarvitse välttämättä olla pelejä (vaikka usein ovatkin), kunhan avaininformaatio säilyy.

Esimerkkinä harjoitteen suunnitelusta katsotaan ensiksi video puolustajien prässinpurusta:

Videolla nähdään laitapuolustajien toimintaa vastustajan prässätessä. Tilanteissa puolustajat purkavat prässin kuljettamalla ja ohittamalla prässäävän pelaajan. Mikäli haluamme harjoitella pelaajiemme taitoa purkaa prässi vastaavalla tavalla, niin miten suunnittelemme harjoitteistamme edustavia? Toisin sanoen mikä on videoilla nähtävissä tilanteissa avaininformaatiota? Sitä on esimerkiksi prässäävä vastustaja, vastustajan vauhti ja lähestymiskulma sekä tilat vastustajan takana ja molemmilla puolilla. Sopivaa harjoitetta suunnitellessa on siis pyrittävä sisällyttämään mainittu avaininformaatio harjoitteeseen.

Seuraavaksi johdetaan tilanteesta edustava harjoite prässinpurkuun:

1v1 -harjoite, jossa pallollisen pelaajan tavoitteena on joko syöttää pallo maaliin tai edetä vasemmassa kulmassa olevalle maalialueelle. Puolustavan pelaajan tavoitteena on estää pallollisen maalinteko ja eteneminen. Peli lähtee käyntiin aina topparin syötöstä laitapuolustajalle. Maalin asettaminen laitakaistalle palvelee kahta tarkoitusta: Ensimmäiseksi, se pakottaa puolustajan liikkumaan kohti pallollista ja peittämään maalin, jolloin tilanteesta tulee edustavampi. Usein pelissä pelaajien pitää prässätessään myös peittää samalla syöttösuuntia. Toiseksi, pelissä laitapuolustajan syöttö laitaa pitkin on usein realistinen vaihtoehto.

Voimme helposti huomata, että harjoitteeseen sisältyy aiemmin mainitut avaininformaatiot: Vastustaja, joka prässää tietyllä nopeudella tietystä kulmasta, sekä tila prässäävän vastustajan ympärillä.

On tärkeää lisätä harjoitteeseen vaihtelua manipuloimalla puolustavan pelaajan vauhtia ja lähestymiskulmaa sekä alueelle syöttävän pelaajan pelipaikkaa ja etäisyyttä. Lisäksi tehtävärajoitteita voi manipuloida esimerkiksi seuraavasti:

Harjoitteessa on muutettu maalin paikkaa vasempaan yläreunaan. Tällä on tarkoitus simuloida syöttösuuntaa alemmalle keskikenttäpelaajalle. Muutos pakottaa puolustajan peittämään keskustan, jolloin todennäköisesti pallollisella pelaajalla on mahdollisuus edetä laidan kautta maalialueelle.

Otetaan toinen esimerkki edustavasta mallinnuksesta harjoitteen suunnittelussa:

Videolla harjoitellaan pitkää syöttöä maalipotkussa. Maalivahdin tavoitteena on syöttää pallo ilmassa vasemmalle laitapuolustajalle. Harjoitteeseen lisätään variaatio kerrallaan informaatiota rajoitteita manipuloimalla. Ensin tavoitteena on vain saada syötettyä pallo laitapuolustajalle. Tämän jälkeen lisätään prässääjä, jolloin tavoitteena on syöttää pallo laitapuolustajalle niin, että prässääjä ei ehdi palloon. Seuraavaksi lisätään harjoitteeseen toinen prässääjä ja pallolliselle joukkueelle keskikenttäpelaaja. Nyt tavoitteena on syöttää pallo laitapuolustajalle niin, että tämän on mahdollista jatkaa pallo keskikenttäpelaajlle. Viimeisessä variaatiossa peli jatkuu vielä keskikenttäpelaajan syötöllä maalivahdille, jonka jälkeen pelataan 3v2-tilanne.

On huomionarvoista, miten maalivahti alkaa sopeuttamaan toimintaansa rajoitteiden muuttuessa. Lisäämällä prässäävän pelaajan ja muuttamalla tavoitetta, pelaaja alkaa luonnostaan itseorganisoituen etsimään sopivaa liikeratkaisua tehtävään. Pikku hiljaa syötöt alkavat tippumaan laitapuolustajan etupuolelle. Koska tilanne on edustava (etäisyydet, tilat, vastustaja), siirtyy harjoittelu todennäköisemmin ottelutilanteeseen, eli oppiminen on tehokkaampaa.

Harjoitteessa maalivahdin tarkkaavaisuuden kohde on kaukana kehon ulkopuolella. Tämä eroaa perinteisestä tekniikkarjoittelusta, jossa tarkkaavaisuus on kehossa sisällä, kuten esimerkiksi nilkan asennossa tai tukijalan paikassa.

Yllä videolla nähty harjoite ja sen variaatiot piirroksena. Samaa harjoitetta voidaan käyttää myös nuoremmilla maalivahdeilla helpottamalla harjoitetta esimerkiksi pienentämällä etäisyyksiä tai aloittamalla maassa annettavalla syötöllä.

Kuten olemme aiemmissa artikkeleissa ja vlogeissa todenneet, taito nähdään jalkapallossa usein pallollisen pelaajan toimintana. Taito on kuitenkin paljon muutakin. Alla olevissa videoissa nähdään esimerkkejä laukauksen blokkaamisen ja pallon riistämisen taidoista sekä yhdestä tavasta harjoitella blokkaamista:

Edellisiä esimerkkejä seuraten katso video ja analysoi mikä on avaininformaatiota laukausten blokkaamisessa ja pallon riistämisessä. Tämän jälkeen suunnittele edustava harjoite, joka sisältää tarvittavan avaininformaation. Millainen harjoitteesta tuli? Miten sitä voisi varioida?

Spesifi informaatio ohjaa pelaajien toimintaa ja edustavan mallinnuksen avulla on mahdollista säilyttää avaininfrmaatio harjoitteissa ja suunnitella tehokkaita oppimisympäristöjä. Jatkamme aiheen käsittelyä perjantain vlogissa, palataan silloin asiaan.

ps. Kiitokset FC Ylivieska P08, Independiente Del Valle U12 & NoPS, TPV ja Ilves

Jarkko Tuomisto, Jani Sarajärvi, Jussi-Pekka Savolainen

Taidon kultivointi osa 1: Taidon olemus ja Constraints-Led Approach

Taidosta ja sen kehittämisestä on ollut ilahduttavan paljon puhetta viime aikoina. Samalla ihmisillä on noussut esiin monenlaisia kysymyksiä liittyen esimerkiksi ekologisen dynamiikan pohjalta tehtävään taitoharjoitteluun. On kysytty, “miten korona-ajan yksilöharjoittelua voi tehdä ekologiselta pohjalta ja miten se eroaa niin sanotusta perinteisestä taitoharjoittelusta”, “onko ekologinen harjoittelu vain urheilijan vapaata itseorganisoitumista ilman valmentamista” tai ”pitäisikö ekologista harjoittelua tehdä vasta sen jälkeen, kun on laitettu perusta (perusliikkumistaidot ja peruslajitekniikat) kuntoon?”

Tällainen pohdinta on hyvin tärkeää ja samalla avoin keskustelu voi auttaa meitä kehittymään yhdessä. Haluamme osallistua suomalaiseen taitokeskusteluun viiden ytimekkään artikkelin ja niihin liittyvien vlogien avulla. Julkaisemme seuraavien viiden viikon aikana tiistaisin artikkelin liittyen taitoon ja sen kehittämiseen sekä saman viikon perjantaina vlogin artikkelissa käsittelemästämme aiheesta. Artikkeleihin ja vlogeihin voi ottaa kantaa @TKultivointi Twitter-tilillä.

Pyrimme pitämään teoriaosuudet lyhyinä ja tuomaan mukaan paljon esimerkkejä, jotta pääsemme käsiksi konkreettisiin asioihin. Teoriaosuudet pohjautuvat muun muassa taidon tutkijoiden Rob Grayn (perceptionaction.com), Duarte Araújon ja Keith Davidsin ansiokkaisiin artikkeleihin, podcasteihin ja videoihin.

Mitä taito on?

Niin kuin tunnettua, taito on määritelty monin eri tavoin. Käsittelemme sarjassamme taitoa pääasiassa jalkapallon ja ekologisen dynamiikan viitekehyksen kautta.

Invaasiopallopeleissä taidokkaan suorituksen ajatellaan useinkin liittyvän pelivälineen hallintaan tai pelivälinettä hallitsevan pelaajan ja hänen välittömässä läheisyydessä sijaitsevan vastustajan toimintaan. Toinen iso ajatus liittyy siihen, että taito on pelaajan omassa päässä tai omissa individualistisissa toimissaan.

Haastamme tällaiset käsitykset seuraavan videon avulla. Katso ja mieti, millaista taidokasta pelaamista videolla näkyy? Lisäksi mieti, ovatko taidokkaat suoritukset “yksilösuorituksia” vai tehdäänkö niitä tiiviissä vuorovaikutuksessa koko tilanteen dynamiikkaan?

Taito jalkapallossa on määritelty jalkapallon taitokisatyöryhmän työn pohjalta (päivitettynä nykymuotoon) “pelaajan tai joukkueen kyvyksi tehdä pelitilanteen mukaisia voittavia ratkaisuja.” Taidokkaat suoritukset ovat vuorovaikutuksellisia ja tapahtuvat aina suhteessa ympäristöön sekä toiminnan tavoitteeseen. Niitä voidaan myös kuvata pelitekoina kuten prässääminen, riistäminen tai purkaminen. Useat peliteoista eivät tapahdu pallon välittömässä läheisyydessä, esimerkkinä tilojen peittäminen ja puolustuslinjan pelaajien tilojen hallinta dynaamisine sijoittumisineen ja kehon orientoitumisineen.

Ekologisen dynamiikan viitekehyksessä ihmisen kognition ajatellaan olevan kehollista ja ympäristöstä sekä oppijan ja ympäristön vastavuoroisuudesta riippuvaista. Taidon oppimisen katsotaan syntyvän oppijan ja ympäristönsä tiiviin ja vastavuoroisen suhteen kautta. Tämä suhde oppijan ja ympäristön välillä on hyvin kehollinen, ympäristöön sulautunut ja dynaaminen. 

Suhteessa tärkeitä tekijöitä ovat muiden muassa rajoitteet, avaininformaatio ja sille herkistyminen sekä affordanssit eli tarjoumat. Edellä mainittujen ilmiöiden johdosta Araújo ja Davids ovat ehdottaneet taidon oppimisen tilalle termejä taidon adaptoituminen tai taidon herkistyminen.

Tekniikka on jalkapallon taitokisatyöryhmän mukaan “pelaajan kykyä tehdä tekninen suoritus (syöttö, haltuunotto ym.) tarkasti ja sujuvasti ilman kontekstia.” Tekninen suoritus voi olla esimerkiksi samanlainen syöttö kuin pelissä voisi tehdä, mutta se tehdään ilman pelin kontekstia. Täten tekninen suoritus eroaa taitavasta suorituksesta. Tässäkin on huomioitava, että tekniikka on paljon muuta kuin pallon kanssa tapahtuvaa toimintaa, esimerkkinä tilojen peittäminen erilaisin liikkein tai puolustuslinjan pudottaminen jalkapallon ristiaskeljuoksulla.

Taito ja tekniikka ovat suhteessa toisiinsa, mutta ne eivät ole sama asia. Usein ajatellaan perustekniikan kehittämisen riittävälle tasolle olevan edellytyksenä taidokkaalle suoritukselle, mutta ekologisesta näkökulmasta asiaa lähestytään eri kautta. ED:n näkökulmasta taidokasta toimintaa voidaan alkaa opetella heti alkuvaiheessa ja kehittää sekä taidokasta suoritusta että tekniikkaa ekologisissa, peliä vastaavissa (huom. ei pelkästään pelejä!) ympäristöissä.

Jos valmentaja haluaa tehdä eristetympää tekniikkaharjoittelua, saa hän esimerkiksi ekologisesta dynamiikasta johdetusta käytännön valmennusmenetelmästä constraints-led approachista (CLA) paljon apua toimintaansa. Ekologinen lähestymistapa taipuu siis moneen.

Katsotaan videolta alla, millainen ilmiö on taidokas haasto ja ohitus. Millaisin sanoin pystyisimme ilmiötä kuvaamaan? Mikä tai mitkä asiat ovat ilmiön ydintä?

Kertaus CLA:sta

CLA on ekologisen dynamiikan perustalta kehitetty käytännön valmennusmenetelmä (kuva 1.). Siinä pyritään rajoitteita (esitellään myöhemmin) manipuloimalla seuraaviin asioihin:

  1. Horjuttaa urheilijan / ryhmän olemassa olevaa, ei-optimaalista liikeratkaisua
  2. Rohkaista urheilijaa / ryhmää uusien liikeratkaisujen etsintään ja itseorganisoitumiseen
  3. Vahvistaa avaininformaatiota ja auttaa urheilijaa / ryhmää löytämään uusia affordansseja (mahdollisuuksia toimintaan)
  4. Antaa “siirtymäpalautetta” kehityksestä kohti uutta, parempaa liikeratkaisua
Kuva 1. Constraints-led approach to coaching. Gray 2020, perceptionaction.com.

On olemassa ääretön määrä erilaisia liikeratkaisuja, esimerkiksi sisäsyrjäsyötön voi tehdä monin eri tavoin. Rajoitteet rajoittavat suoritusavaruuttamme niin, että ohjaudumme kohti tietynlaista suoritusta. Näihin rajoitteisiin valmentaja voi vaikuttaa erilaisin tavoin.

Rajoitteet asettavat siis reunaehdot mahdollisille suorituksille. Samalla jokaisen tilanteen ainutlaatuiset rajoitteet ja niiden keskinäinen vuorovaikutus määrittävät, mitkä liikeratkaisut ovat kaikkein sopivimpia juuri kyseiseen liikeongelmaan kullekin yksilölle.

Rajoitteet jaetaan kolmeen kategoriaan: Yksilö, ympäristö ja tehtävä -rajoitteet.

Yksilön rajoitteet ovat luonteeltaan strukturaalisia tai toiminnallisia.  Strukturaalisia rajoitteita ovat muun muassa paino, pituus, kehon mittasuhteet tai genotyyppi. Toiminnallisia rajoitteita ovat muun muassa oppijan totutut liiketavat, kognitio, motivaatio ja emootiot.

Ympäristön rajoitteet ovat puolestaan fyysisiä tai sosiaalisia. Jalkapallokentän alusta vaikuttaa pelaajien toimintaan ja sosio-kulttuuriset tekijät (eis. yleisö ja ympäristön vaateet joukkueen pelaamisesta) voivat toimia merkittävänä rajoitteena.

Tehtävä-rajoitteet liittyvät harjoiteltavaan tehtävään. Valmentajalla on paljon suurempi mahdollisuus manipuloida tehtävärajoitteita verrattuna yksilö- ja ympäristörajoitteisiin. Tehtävärajoitteita ovat tehtävän tavoite, maalintekotapa, pelaajamäärä, alueen koko ja muut säännöt. Johdonmukaisella tehtävärajoitteiden manipuloinnilla on mahdollista auttaa pelaajia oppimaan ”yksilöllisiä” taitoja.

Rajoitteet ovat keskenään vuorovaikutteisia (kuva 2.) ja muutos yhdessä rajoitteessa vaikuttaa myös muihin rajoitteisiin, jolloin on vaikea ennustaa kokonaisvaikutusta yksilö-ympäristö -systeemiin.

Kuva 2. Vuorovaikutteiset rajoitteet. Bosch 2020, Anatomy of Agility.

Lopuksi kysymme, mitä hyötyjä tällaisesta taitoajattelusta on? Artikkelin aiheisiin ja tähän kysymykseen otetaan kantaa perjantain vlogissa, pysykää matkassa.

Jarkko Tuomisto, Jani Sarajärvi, Jussi-Pekka Savolainen

Maestro Kai Pahlman

”Kai ”Kaitsu” Pahlman oli aktiiviurallaan ehdoton väriläiskä suomalaisessa jalkapallokentässä. Urat muusikkona ja jalkapalloilijana kulkivat rinnakkain ja menestys molemmilla saroilla nosti hänet julkisuuteen. Kaitsu oli tuttu TV:sta jo sen alkuajoista lähtien. Oma viikoittainen tv-ohjelma teki hänestä koko kansan omaisuutta. Hän eli julkisuudesta ja se oli geeneissä verenperintönä. Pahlman rakasti olla esillä ja huomion kohteena.”

Näin kirjoittaa Kaitsu Pahlmanista Kristian Lindbohm mainiossa HPS:n seurahistoriikissaan ”Vihreät Jääkärit”.

Pahlmanin perhe, Heleksi kutsttu Helge-isä, Sirkka-äiti ja vuonna 1935 syntynyt Kaitsu, asui Aleksis Kivenkadulla niin sanotun Pamauksen talon kuudennessa kerroksessa. Helge oli kuuluisa muusikko ja hänen perustamansa Dallape-yhtyeensä Suomen suosituimpia viihdeorkestereita. Kaitsu kävi Aleksis Kiven kansakoulua ja suuntasi lähes jokaisen koulupäivänsä päätyttyä Brakulle eli Kallion kentälle pelailemaan. Varsinainen kotikenttä oli kuitenkin Vallilassa sijainnut Kuntsin kenttä, joka läheisyydessä parhaat frendit asuivat.

Kaitsu liittyi vuonna 1943 Helsingin Palloseuraan (HPS) ja pääsi C-nuorten joukkueeseen. Samana vuonna äiti kiikutti poikansa Sibelius-Akatemiaan musiikkiopintoihin. Opettajikseen Kaitsu sai muun muassa professori Martti Paavolan, professori Timo Mikkilän ja director musices Tapani Valstan. Soittotunnit ja jalkapalloharjoitukset osuivat usein samoiksi ajankohdiksi. Kaitsun harmiksi vanhemmat panivat musiikkiopinnot aina jalkapallon edelle. Futisura lähti HPS:ssa nopeaan nousuun, sillä C-nuoret voittivat ensimmäisen piirinmestaruutensa vuonna 1943 ja toisen vuonna 1945. Kaitsu pelasi – yllätys yllätys – keskuspuolustajana.

Koulunkäynti ei maistunut Kaitsulle. Oppikoulua hän kävi Helsingin yksityisessä keskikoulussa. Futis oli numero yksi, mutta pianonsoitto vahva kakkonen. Kun sitten muutaman vuoden kuluttua Kaitsu sai ”joululahjaksi” kuusi nelosta, Hele armahti nuorukaisen eikä hänen tarvinnut enää mennä kouluun. Mutta soitto-opinnot oli otettava sitäkin vakavammin. Kaitsu päätti jatkaa isänsä ammattia ja valmistua muusikoksi ja pelata siinä ohessa jalkapalloa mahdollisimman korkealla tasolla. Hän oli ja halusi olla myös Stadin Kundi.

Ensimmäisen ottelunsa HPS:n edustusjoukkueessa Kaitsu pelasi 17-vuotiaana elokuussa 1952. Hän oli tullut Bollikselle katsomaan Helen kanssa HPS:n suomensarjan matsia Kullervoa vastaan. Kaitsu istui kaikessa rauhassa katsomossa ottelun alkua odotellen ja ihmetteli, miksi pelaajavalmentaja Yrjö ”Yrkka” Sotiola steppaili hermostuneena edestakaisin. Yksi pelaaja oli jäänyt syytä ilmoittamatta pois eikä varamiestä eturiviin ollut. Sotiola pyysi Kaitsua mukaansa, otti käsivarresta kiinni ja lähti viemään pukusuojaan päin. ”Sinä korvaat puuttuvan pelaajan.” Kaitsu tokaisi hätääntyneenä, ettei hänellä ollut mukanaan jalkapallokenkiä, mutta puki samalla ripeästi pelipaidan ja housut päälle. Jostain Sotiola taikoi kolme numeroa liian isot jalkapallokengät ja ojensi ne Kaitsulle. Muutama ylimääräinen sukka jalkaan ja menoksi. Olli ”Kape” Forsgren teki kaikkiaan viisi maalia ja HPS voitti ottelun 7–3. Aivan ottelun loppuminuuteilla myös Kaitsu onnistui tekemään elämänsä ensimmäisen täysosuman elämänsä ensimmäisessä miesten sarjaottelussa.

Isäni ei suinkaan istunut ääneti jalkapallokatsomossa. Eräässä ottelussa Pallokentällä mikään ei tahtonut onnistua minulle. – Kaitsu! Älä pelleile, vaan tee maali, kuului Helen huuto. Muutaman minuutin päästä hän toisti huutonsa.

Samassa tuli peliin sopiva katko ja olin sattumalta juuri sillä kohtaa kenttää, missä isäni istui katsomossa. Käännyin häntä kohden, kumarsin ja vastasin: ”Kyllä isä!” Ja tuokion kuluttua onnistuinkin ampumaan maalin. Isäni ei suinkaan istunut ääneti jalkapallokatsomossa. Eräässä ottelussa Pallokentällä mikään ei tahtonut onnistua minulle. – Kaitsu! Älä pelleile, vaan tee maali, kuului Helen huuto. Muutaman minuutin päästä hän toisti huutonsa.”

Bolliksella ratkaistiin 6. lokakuuta 1957 jalkapallon Suomen mestaruus, kun HPS kohtasi sarjan viimeisellä kierroksella Vaasan Palloseuran (VPS). Etukäteisasetelmat olivat jännittävät, sillä Haka keikkui sarjataulukossa vain pisteen päässä HPS:sta ja se kohtasi samaan aikaan Kotkassa Kotkan Työväen Palloilijat (KTP). Jos HPS voittaisi sarjataulukon häntäpäässä majailleen VPS:n, se varmistaisi Suomen mestaruuden.

HPS sai voimakkaan tuulen heti alkuun selkänsä taakse ja niin tauolle siirryttiin HPS:n 4–3 -johdossa. Osat vaihtuivat toisella puoliajalla päälaelleen, kun VPS sai pelata myötätuuleen ja painosti vimmatusti. HPS:n toisena välihyökkääjinä pelannen Leo ”Mikki” Mikanderin päätehtävänä oli ruokkia toista väliä pelannutta Kaitsua hyvillä syötöillä. Jossain vaiheessa Kaitsu hermostui pallottomuuteensa ja muistutti Mikanderia tämän jobista: ”Mikki, kymmenen minuuttia, eikä palloja.” Ottelu ratkesi 71. minuutilla, kun Kaitsu pujotteli laidalta läpi ja keskitti Ossi Eldsbackalle, joka ampui 5–3, mikä jäikin lopputulokseksi. Riemu purkautui kentällä ja Vihreät Jääkärit voitti yhdeksännen jalkapallomestaruutensa. Edellisestä mestaruudesta oli kulunut jo iänikuiset 22 vuotta.

Mestaruuden ratkeamista seuranneena päivänä nähtiin Herttoniemessä sijainneen Siilitie 1 L:n pihassa puiden väliin vedetyillä naruilla kuivuvan joukkueellisen verran vihreitä paitoja, valkoisia housuja ja vihreitä sukkia – kuten aina jokaisen HPS:n ottelun jälkeen. Seuran sihteerinä, rahastonhoitajana ja joukkueenjohtajana suuressa roolissa touhunnut, joitakin vuosia sitten edesmennyt kaikkien palloilulajien yleismies Fjalar ”Fjalle” Åsten otti aina matsin jälkeen likaiset pelivaatteet matkaansa, luovutti ne kotonaan Pirkko-rouvalle, joka pesi ne talon pyykkituvassa. Turun Saippualla duunissa ollut Fjalle toi mukanaan tietysti saippuat. Pirkko teki varsinaisen likaisen työn ja pesi huolellisesti puuvillaiset paidat, housut ja sukat. Lopuksi Pirkko vielä silitti kaikki kamat. Yhdentoista vihreän pelipaidan hulmuaminen lienee ollut vaikuttava näky Herttoniemen väelle.

Pelasimme kerran Suomen Cupin matsin Herttoniemen Urheilijoita vastaan. Herttoniemeläiset johtivat eräässä vaiheessa jo 3–1, mutta loppujen lopuksi käänsimme ottelun eduksemme.

Olin maajoukkueleirillä Eerikkilässä harjoitellut huvin vuoksi rangaistuspotkun suorittamista ns. pingviinipotkulla. Potku suoritetaan siten, että jalkaterät on käännetty voimakkaasti ulospäin ja yläruumista heilutellaan vauhdinotossa sivusuuntaan.

Saimme rangaistuspotkun ja päätin koetella pingviiniä. Pallo meni maaliin, mutta erotuomari Arnold Stubin ei hyväksynyt rangaistuspotkua. Lisäksi hän antoi minulle varoituksen epäurheilijamaisesta käyttäytymisestä.

Kaitsu joutui kaudella 1963 epäilyksen kohteeksi sopupelistä Lahden Reipasta vastaan. Syyttely rikkoi HPS:n ja Kaitsun välit. Kaitsu puolustautui voimakkaasti julkisuudessa. Sopupelisyytettä ei koskaan näytetty toteen, mutta Suomen Palloliitto rankaisi Kaitsua vuoden pelikiellolla Palloliittoa ja jalkapalloa halventavista lausunnoista. Kaitsu toimi pelikieltovuotenaan 1964 maakuntasarjassa pelanneen Kallion Palloseuran (KaPS) valmentajana, mutta pesti loppui melko lyhyeen kesken kauden.

Kaikki pitivät Kaitsua jo entisenä pelaajana. Hän ajatteli itse kuitenkin toisin ja asteli tammikuussa 1965 HJK:n harjoituksiin. Pelikieltonsa aikana Kaitsu oli syventynyt laukaisutaitonsa kehittämiseen. Keväinen leiri Teneriffalla vetreytti miehen iskuun. Kauden avausottelussa kohtasivat edellisvuoden mestari HJK ja vuoden 1963 mestari Lahden Reipas. Yli 7000-päinen Bolliksen yleisö sai todistaa Maestron tulleen entistä ehompana takaisin. Ensin Kaitsu irtosi vartijastaan ja täräytti 25 metristä hirmukudin ylänurkkaan. Reipas meni välillä jo johtoon 2–1, kunnes Kaitsu tasoitti rankkarillaan. Hän harhautti maalivahti Markku Talsin toiseen kulmaan ja ampui pallon toiseen kulmaan. Kaitsu päästi show-mielensä valloilleen ja kävi ”herrasmiehen lailla” lausumassa Talsille lohdutuksen sanoja olalle kevyesti taputtaen. Lisämaaleja ei enää syntynyt ja lopputulokseksi jäi 2–2. Paluuvuoden saldoksi kertyi 22 maalia 22 SM-sarjaottelussa.

Kaitsun mukaantuloa Klubiin pidettiin riskinä, sillä boheemina taiteilijaluonteena hän oli suuri arvoitus. Klubi-leirissä pelättiin kanssapelaajien reaktioita. Joukkue hyväksyi kuitenkin Kaitsun ominaispiirteet: särmikkään luonteen, diivan elkeet ja omalaatuisen huumorin ja tavan toimia. Kaitsulle jalkapallon pelaaminen oli myös taidetta kuten hänen päätyönsä pianonsoitto. Kyllähän muilla pelaajilla oli naurussa pitelemistä, kun Kaitsu ilmestyi Stadionin  sisärataharjoituksiin muovihousut jalassa. Ai miksikö muovihousut? Hän uskoi näin laihtuvansa nopeammin painijoiden tyyliin.

Banaanipotku – tavalla jolla minä sen suoritan – on yksilöllinen kärkipotku. Se vastaa biljardin alalyöntiä. Mutta banaanipotku voidaan suorittaa myös muilla tavoin. Brasilian Pele laukaisee banaaninsa sisäterällä. Englannissa banaanipotku on jalkapalloterminäkin. Meillä Suomessa banaanipotkun nimen keksivät jalkapallosanastoomme nappulat. Banaani on yleensä aika kaareva, ja banaanipotkussa pallon lentorata on myös kaareva. Siksi nimeä on pidettävä onnistuneena.

Suoritan banaanipotkun siis kärjellä. Jalan kärjen on osuttava keskelle palloa siten, että potku hipaistessaan palloa oikealta vasemmalle antaa sille kulkusuunnan oikealle. Voimakas kierre yllättää helposti kokeneenkin maalivahdin. Potkun pitää osua aivan pallon keskelle, niin silloin pallo ei nouse pilviin. Banaanipotku on aina yllättävä. Potkaisijan vartalon liike harhauttaa helposti maalivahdin. Jos banaanin ampuu kovaa, vaikuttaa kierre vasta aivan lopussa, ja tällöin maalivahdin on vielä vaikeampi torjua laukausta.”

Kaitsu toimi eräänlaisena symbolina Klubin hyökkäävälle pelityylille. Kansa reagoi välittömästi iloisen pelin kutsuun ylittäen matsista toiseen 10 000 katsojan haamurajan. Näistä katsojamääristä iso osa oli laskettava Kassamagneetti-Kaitsun tilille. Hänen valovoimainen show, tekniset oivallukset ja upeat maalit herättivät yleisön. Huippuna oli 1965 pelattu titaanien kamppailu HJK-Haka, jolloin Stadionin lehterit täytti ennätysyleisö 17 293 katsojaa.

Vuoden 1965 kohokohdaksi muodostui HJK:n kautta aikain ensimmäinen osallistuminen Euroopan Cupiin. Vastustajaksi Klubi sai legendaarisen Matt Busbyn luotsaaman Manchester Unitedin, jossa pelasivat muun muassa edellisenä vuonna Euroopan parhaaksi valittu Denis Law ja Bobby Charlton. Kotiottelu alkoi murheellisesti Law`n maalilla. Kaitsu ei kuitenkaan häkeltynyt vaan hänen vapaapotkusta ampuma banaaninsa kiersi maaliin David Gaskellin taakse. ManU teki vielä kaksi maalia, mutta 18-vuotias Markku ”Peltsi” Peltoniemi jysäytti rankkarialueen rajalta varsinaisen pommin ylänurkkaan suoraan kulmapotkusta. Kunniakas 2–3 -tappio niskassa HJK lensi sitten Manchesteriin, jossa Klubi pestiin perusteellisesti 6–0. Pahimpana kylvettäjänä toimi George Best, joka ei pelannut Helsingissä.

Kaitsusta tuli nopeasti meidän junnujen suosikki. Äijien matseja oli kiva lähteä katsomaan: ”Onhan siellä ainakin Kaitsu.” Olimme Pertti-broidin kanssa 13-vuotiaita innokkaita klubilaisia, joille Kaitsu oli erityinen pelaaja. Aina saattoi odottaa jotain temppua, herkullista banaania, tarinointia yleisön ja varsinkin Hele-faijan kanssa, pallon suojaamista loppuhetkillä minuuttikaupalla kulmalipulla, vastustajan ärsyttämistä, äänekästä keskustelua tuomareiden kanssa.

HJK hävisi vuonna 1967 Suomen Cupin toisen kierroksen ottelun Valkeakosken Koskenpojille Valkeakoskella katastrofaalisesti 3–1. Kenttä lainehti vedestä, mutta siitä huolimatta Kaitsun pelivehkeet kiilsivät ottelun jälkeen puhtauttaan. Kaitsu oli varannut itselleen kentän siisteimmän, pari metriä kertaa pari metriä suuruisen tontin, jossa hän jaloitteli koko pelin ajan. Muutaman päivän kuluttua Klubi pelasi seuraavan SM-sarjapelin Reipasta vastaan Lahdessa. Valmentaja Aulis Rytkönen totesi matsin alla Kaitsulle, ettei voi millään laittaa häntä kentälle, muuten koko muu joukkue tekee kapinan. Kaitsu maanitteli antamaan hänelle alusta kymmenen minuuttia peliaikaa ja lopulta Rytkönen suostui näihin aneluihin. Pelikaverit kuuntelivat epäuskoisena Rytkösen ratkaisua peluuttaa Kaitsua. Heti toisella minuutilla Kaitsu ampui kulmapotkun suoraan sisään vastustajan maalin takatolpan vierestä sivuverkkoon kaikkien hämmästellessä tätä ”maalien maalia”. Tästä maalista hän intoutui juoksemaan ympäri kenttää vähintäänkin viiden ottelun edestä. Iltapuhteen kruunasi vielä toinen maali. Reipas kaatui 3–2.

Eräs aikakausi päättyi HJK:n historiasssa, kun Kaitsu vaihtoi Klubin vuoden 1969 lopussa Lahden Reippaaseen ja saavutti siellä uransa toisen mestaruuden. Peliura päättyi vuonna 1972.  Kaitsu palasi Klubiin valmentajaksi vuonna 1973 ja luotsasi jengin mestaruuteen. Hän valmensi vielä seuraavankin vuoden, jonka jälkeen hän siirtyi aktiiviseksi penkkiurheilijaksi. Tosin vuosikymmenen loppupuolella Kaitsu valmensi vielä Klubin junnuja. Näillä main hän innostui pingiksenpeluusta ja saavutti entisen mestaripelaajan Max Laineen kanssa nelinpelin kultaa veteraanien SM-kisoissa vuonna 1987.

Kaitsu pelasi 1950-, 1960- ja 1970-luvuilla kaikkiaan 288 pääsarjaottelua, joissa hän teki 191 maalia. Tällä määrällä hän on edelleen kaikkien aikojen toiseksi paras maalintekijä Suomen pääsarjassa. Hän voitti SM-sarjan maalikuninkuuden kolmesti. Maaotteluita Kaitsulle kertyi vuosien 1954–1968 aikana 56 ja maaleja niissä 13. Hän oli voittamassa kapteenina Pohjoismaiden mestaruuden vuonna 1966.

Kai Pahlman oli suomalainen jalkapalloilija ja muusikko. Kuva: Arto Tenhunen.

Toimiessani vuodet 1998–1999 HJK:n toimitusjohtajana minulla oli ilo olla läheisessä kanssakäymisessä Kaitsun kanssa. Hän asui lähellä toimistoamme ja otti tavaksi piipahtaa keskimäärin kerran viikossa ”bunkkerissamme”, Manskun ja Sallinkadun kulmassa sijainneessa toimistossa. Istunnot saattoivat kestää tuntikausiakin, sillä niiden aikana kerrattiin Kaitsun uraa, maaleja ja sattumuksia ja juteltiin ihmiselon ihanuuksista ja kurjuuksista. Kaitsu toi mukanaan aina tuliaisia: virkistäviä juomia, kalaa suoraan toritiskiltä tai muita herkkuja. Hän eli seesteistä elämänvaihetta, oli hyvässä fyysisessä ja henkisessä kunnossa, soitto soi ja HJK oli hänelle tärkeä ystäväkumppani. Kun Klubi vuonna 1998 ponkaisi mukaan Mestarien liigan lohkovaiheeseen, Kaitsu oli useimmilla reissuilla mukana nauttimassa ja viihdyttämässä joukkuettamme, kannattajiamme ja vastustajien väkeä.

Pienestä pitäen Kaitsu leikitteli alvariinsa tennispallolla. Jos osaat temput pienellä pallolla, osaat isommallakin. Hän hallitsi myös kikkailun kolikoilla. Kolikko ilmaan, kolikon kuoletus jalan rinnalla pehmeästi, kolikon vispaus jalalla otsalle, siitä päätä nykäisemällä kolikko niskaan. Kuin sirkusjonglööri. Olen kerran nähnyt Kaitsun kneppaavan kolikon kantapäällään pään yli niin että kolikko kuoleentui saman jalan rinnalle. Mikä jippo!

Kai Pahlman oli aikansa Ronaldinho ja Ronaldinho oman aikansa Kai Pahlman. Samanlaisia velikultia. Pilke silmäkulmassa ja suupielessä. Performanssitaiteilijoita. Tanssia yli nurmikoiden. Rytmiä veressä: kuin blues soisi jokaikisessä solussa. Omintakeisia harhautuksia, maagisia hämäyksiä. Kikkailua ohi koutsien pelikirjan. Vähän niin kuin laitettaisiin läskiksi ja ei kuitenkaan – ja silti joskus. Läskiksi kuitenkin pääsääntöisesti vastustajan aikeet. Sitä pallon suomaa nautintoa, jota vain pyöreältä pallolta voi anoa. Yleisön viihdyttämistä, yleisön huomioon ottamista, yleisön palvelua. Tietoisesti ja tiedostamatta.

Kuten monet Kaitsun aikalaiset ja pelitoverit ovat todenneet, Kaitsu ei ollut helppo ihminen, hänen kanssaan ei ollut aina helppoa pelata eikä muutenkaan toimia. Pohjoismaiden mestaruuden vuonna 1966 voittaneen maajoukkueemme varakapteeni Pertti Mäkipää on kehunut vuolaasti joukkueen kapteenina toiminutta Kaitsua ja pitää tämän taitavaa hengenlietsontaa yhtenä suurimmista mestaruuden syistä. Oikuttelut ja tempaukset ovat saattaneet jopa häiritä Kaitsun jalkapalloilullisen nerouden objektiivista arviointia. Kaitsu oli pelikenttien Maestro – kapellimestari vailla vertaa.

2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen loppupuolella Kaitsun voimat alkoivat pikkuhiljaa huveta. Kun kävin häntä tervehtimässä sairaalassa Mikanderin veljesten Leksan ja Nipan kanssa, sumua oli jo laskeutunut Kaitsun silmille. Kun puhe kääntyi musiikkiin, Kaitsu syttyi uuteen hehkuun, alkoi kaitsumainen jammailu, silmät kirkastuivat, ilme terävöityi ja hän matkusti musiikin aalloilla onnellisen tietämättömänä muusta maailmasta…8. maaliskuuta 2013 Kaitsu sitten siirtyi taivallisiin soittoloihin ja taivaallisille pelikentille.

Lainaan loppuun oman Bollis-kirjani esipuheen viimeisen kappaleen:

Siirryn mielessäni vielä hetkeksi Bolliksen harjoitusalueelle, jonne yöunille juuri laskeutuva aurinko lahjoittaa viiimeisiä säteitään. Jo hiukan pyylevöitynyt Kaitsu Pahlmanhan se siellä hissuttelee verkkaisin askelin, pysähtyy ja taivuttelee kroppaansa sinne ja tänne, nostaa pallon jaloilleen, päälleen, pudottaa reisilleen ja leikittelee jälleen jaloillaan. Hissuttelu jatkuu. Kierroksensa päätteeksi Pahlman riisuu ylimmän villapuseronsa yltään, uusi kierros ja jälleen yhden villapuseron riisunta. Tämä striptease-show jatkuu neljän villapuseron verran. Kun iltajumppa on tehty, Pahlman suuntaa vastapäätä Bollista sijaitsevaan kotiinsa. Koranderin Jullelle hän huikkaa: “Kuppi kahvia ja elämä jatkuu.”

Erkki Alaja

Kirjoittaja on liikuntaneuvos, suomalaisen urheilumarkkinoinnin uranuurtaja, tietokirjailija sekä entinen pääsarjatason jalkapalloilija ja käsipalloilija.

TIEDOTE: Valmennuskirja ilmestyy 20.12.!

Olemme kirjoittaneet viimeisen vuoden juniorivalmennukseen keskittyvää teosta. Ajatus valmennuskirjasta syntyi syksyllä 2017.

Tavoitteemme on ollut kunnianhimoinen: kirjoittaa paras suomenkielinen jalkapallovalmentamista koskeva teos.

Valmennuskirja ilmestyy 20.12.2018. Kirja sisältää kolme laajaa lukua. Teoksen aiheina ovat muun muassa seurakulttuurin vahvistaminen, peruspelaamisen periaatteet, pelin teoria sekä epälineaarisen pedagogiikan soveltaminen jalkapallovalmennukseen.

Teos sisältää havainnollistavia kaavioita, selkiyttäviä esimerkkejä ja taustoittavia kuvia. Tarkoituksenamme on laajentaa ja syventää niitä aiheita, joita olemme käsitelleet Suunnanmuutos –jalkapalloblogissa.

Julkaisemme valmennuskirjan ainoastaan sähköisessä muodossa. Formaatti mahdollistaa kirjan tehokkaan levityksen, sisällön jatkuvan päivittämisen ja tarkkojen kuvien ja kaavioiden käytön, mutta ennen kaikkea sen, että voimme tarjota teoksen edulliseen hintaan kaikille aiheesta kiinnostuneille.

Teoksen hinta yhdistyksen jäsenille on ainoastaan 7,90 euroa. Muut kuin yhdistyksen jäsenet voivat tilata kirjan hintaan 11,90 euroa. 

Seuroille on lisäksi tarjolla 250,00 euron paketti, joka sisältää lukuoikeuden kaikille seuran valmentajille.

Kirjan tilaaminen ja lukeminen tapahtuu Jalkapallon Juniorivalmentajat ry:n Internet -sivuilla osoitteessa www.juniorivalmentajat.fi.

Lukuoikeuden tilaaminen on mahdollista joulukuun alusta alkaen. Teoksen lukeminen edellyttää rekisteröintiä yhdistyksen sivuille. Julkaisemme tarkat rekisteröinti-, maksu- ja lukuohjeet 6.12.2018 mennessä.

***

Erkko Meri

Aleksi Piirainen

J-P Savolainen

www.juniorivalmentajat.fi