Jalkapallon juniorivalmennuksen vastuullisuus – talentista potentiaaliin ja yksittäisistä puista metsään

Voiko suomalaisessa juniorijalkapallossa olla pelaajien ystävä niin, että on myös talenttien puolella? Siis siten, että haluaa suojella kaikkia pelaajia yhtä paljon, myös talentteja.1

Jyväskylän yliopisto, Jalkapallon Juniorivalmentajat ja Suomen Palloliitto järjestivät perjantaina 28.5. webinaarin, jossa keskusteltiin pelaajakehityksestä ja tiedosta jalkapallossa. Sain kunnian osallistua Jyväskylän yliopiston dosentti Antti Laineen lempeässä ohjauksessa paneelikeskusteluun (Pelaajakehitys juniorijalkapallossa – missä Suomessa mennään?) yhdessä Palloliiton urheilutoimenjohtajan Hannu Tihisen sekä Jalkapallon Juniorivalmentajat ry:n puheenjohtajan J-P Savolaisen kanssa. 

Keskustelumme oli vilkasta ja on epäreilua keskittyä vain yhteen aiheista, mutta Hannu laittoi kovan syötön suoraan jalkaan ja kehotti syöttämään/kuljettamaan palloa eteenpäin. Joukkuepelaajana otan pelin ja pelitoverien vaatimuksen vastaan ja kerron omat ajatukseni aiheesta nimeltä talenttivalmennus sekä esitän näkökulmamme muuttamista nykyisestä.

Yksi keskustelumme teemoista liittyi isompaan aiheeseen nimeltä Vastuullisuus suomalaisessa juniorijalkapallossa. Kuten Inseadin apulaisprofessori Kaisa Snellman on kertonut HS:n artikkelissa Kerro meille Kaisa2, ja jonka jälkeen hän ja Outi Aarresola keskustelivat aiheesta Twitterissä3, lasten ja nuorten eriarvoistuminen on edelleen ongelma yhteiskunnassamme. Se on ongelma myös urheilussa ja se on ongelma jalkapallossa. Esimerkkinä toimintamaksut, vanhempien kyky maksaa näitä maksuja ja lasten saama valmennuksen laatu. Kaikilla lapsilla ja nuorilla ei ole lähellekään samanlaista mahdollisuutta olla mukana tasokkaassa toiminnassa ja saada tukevaa maaperää kehitykselleen.

SPL yrittää puuttua tilanteeseen muun muassa Kehitämme lasten valmentamisen ydintaitoja seuraympäristössä -strategiaprojektin4 avulla, jossa pyritään kehittämään valmentajien ydintaitoja laajalla rintamalla. Tämä liittyy osaltaan isompaan Seurojen Palloliitto -kehitysohjelmaan, ”jonka ydintavoitteena on hallintoa keskittämällä siirtää lisää resursseja kentälle.”5. Eri puolilta Suomea on kuitenkin kuulunut ajatuksia siitä, kuinka Seurojen Palloliitto on koettu ennemminkin Isojen Seurojen Palloliittona. Tilanne on se, että useat seurat ja seuratyöntekijät kokevat jääneensä vaille Palloliiton tukea. Samaan aikaan liitolla on merkittäviä rahallisia panostuksia tukiin, jotka kohdistuvat vain pienelle osalle seuroista. Talenttivalmennus on yksi kyseisistä tukimuodoista, joka aiheuttaa elitismiä ja useita muita ongelmia.

***

Talenttivalmennuksen ongelmista

Miten niin elitismiä? Tukea on hyvin vaikea saada pienellä/keskisuurella seuralla, joka kuitenkin tekee erittäin hyvää työtä ja joista pelaajat menevät isoihin seuroihin. Talenttivalmennustukea saadakseen seuran pitää täyttää monenlaisia kriteereitä – käytännössä tukea saavat suureksi osaksi jo valmiiksi vahvat ja isot seurat.

Samalla on hyvä muistaa, että suurin osa EM-kisoihin päässeen Suomen A-maajoukkueen pelaajista on pienissä ja keskisuurissa seuroissa jalkapallon aloittaneita pelaajia.6 Nämä seurat tarvitsevat tukea samalla tavoin kuin suuret seurat, ehkä jopa enemmän – esimerkiksi HJK kykenee rakentamaan laadukkaan valmennuspolun ilman Palloliiton ylellisyystuotetta.

Talentteihin liittyen meillä on muitakin eettisiä ongelmia. Olen kirjoittanut jo aiemmin siitä, että teemme pelaajakehitystä ja talenttien tunnistelemista väärän ajattelumallin ohjaamana. Kuka tekee talenttien valinnat seuroissa ja millä tavalla? Emme tiedä, kuka on talentti! 

Lisäksi talenttivalmentaja keskittyy vain muutamiin pelaajiin ja kuulemani mukaan joissakin seuroissa priorisoidaan harjoitteissa talenttipelaajia muiden kustannuksella – kuinka eettistä tällainen toiminta on? Se lisää korruptoitunutta mieltä ihmisissä ja seuroissa, joissa panostetaan mahdollisesti jo 13-vuotiaana tai aiemmin niin sanottuihin talentteihin, eikä auta kehittämään seurakulttuureja, joissa nähdään enemmän potentiaalia ja annetaan laajemmalle joukolle hyvä mahdollisuus kehittyä.

Kerron käytännön esimerkin talenttien valintaan liittyen omalta valmennusuraltani. Olen kokenut tilanteen, jossa seuraan tullut talenttivalmentaja mietti muiden valmentajien kanssa, ketä noin 10 pelaajan talenttivalmennusryhmään otetaan. Ryhmästä oltiin pudottaa pelaaja, joka oli usean valmentajan mielestä seuran potentiaalisimpia pelaajia. Ongelma oli se, että hän oli juuri kasvanut pituutta ja liikkui kuin Bambi. Hän ei näyttänyt talentilta. Lopulta pelaaja valittiin talenttivalmennusryhmään ja nyt hän on ryhmästä ainoa Veikkausliigassa pelaava pelaaja.

Samalla seuran valmennus yleisellä tasolla oli vain välttävää. Useassa ikäluokassa oli vaikeaa saada kasaan joukkueellinen pelaajia, koska niiden toiminta oli niin huonoa. Seurassa oli ylellisyystuotteena talenttivalmennus, vaikka seuralle olisi ollut parempi, että valmennuksen tasoa olisi yleisesti saatu parannettua – se olisi auttanut laajempaa joukkoa pelaajia ja tukenut laajan potentiaalin, ei vain yksittäisten pelaajien, kehittymistä.

***

Talentista potentiaaliin – puista metsään

Ihmisten oppimiseen ja kasvuun liittyen tuon esiin antropologi Tim Ingoldin ajatuksia. Hän esittää kirjassaan The perception of the environment: essays on livelihood, dwelling and skill ajatukset, jotka ovat englanniksi nimeltään enskilment ja wayfinding.

Enskilment on Ingoldin mukaan oppimista metsästäjä-keräilijöiden tapaan sisällä maailmassa ja on erottamatonta tekemisestä ja paikasta. Opittu ei ole siis muistiin varastoitua eksplisiittistä tietoa, joka olisi välitetty oppijan mieleen esimerkiksi opettajan kautta, vaan se on asteittain syvenevää kehollista ja ympäristöön tiiviisti sitoutunutta tarkkaavaisuutta, jossa yksilö oppii herkistymään maailmalle eli esimerkiksi jalkapallolle. Hänen mukanaan kulkijat eli vaikka pelikaverit, vanhemmat tai valmentaja voivat auttaa häntä herkistymään maailmassa tietynlaisille asioille.

Wayfindingin puolestaan voisi ajatella metsässä kulkemisena, jossa ollaan menossa jonnekin, mutta ei olla tarkasti määritelty koordinaatteja. Polulla kulkiessa päivitetään koko ajan suuntaa riippuen siitä, miltä maasto näyttää – polkua ei ole siis määritelty ennakolta, vaan sitä tunnustellaan matkan aikana. Jälleen mukana kulkija voi auttaa maaston tunnustelussa ja suunnan löytämisessä.

Näihin ajatuksiin liittyy meille tuttu education -sana, joka tulee Ingoldin mukaan latinan sanastaex-ducere. Se puolestaan tarkoittaa vapaasti suomennettuna ohjata ulos. Ingoldin mukaan asiaa voisi ajatella siten, että lasta tai aikuista ohjataan herkistämään aistinsa kohti maailmassa olevia asioita. Tähän taas liittyy attention -termi, joka tulee Ingoldin mukaan latinan termistä ad-tendere, tarkoittaen jälleen vapaasti suomennettuna ojentua kohti jotain. Oppija siis ohjautuu ulos maailmaan, ojentuu sitä kohti ja herkistyy sen sisältämälle informaatiolle. Tällä tavoin hän oppii kasvamaan sisään siihen maailmaan, jossa elää.

Mitä tekemistä yllä mainituilla on talenttivalmennuksen kanssa? Muiden muassa Hollannin Palloliiton Jorg van der Breggen ja Jan Verbeek ovat puhuneet siitä, että talentin sijaan meidän kannattaisi miettiä potentiaalia.7 Talenttius on asia, jonka uskomme näkevämme aikaisin ja joka ei paljoa muutu lapsen kasvaessa. Se on suhteellisen pysyvä ominaisuus, pelaaja joko on tai ei ole talentti. 

Potentiaali sen sijaan on asia, jota voi löytää paljon laajemmasta joukosta lapsia. Se voi olla piilossa ja alkaa puhjeta kukkaan vasta myöhäisemmässä nuoruusvaiheessa tai joskus jopa aikuisiällä. Potentiaaliajattelussa keskitytään yksilön sijaan enemmän ympäristön luonteeseen – laitetaan ikään kuin metsän perusta kuntoon, jotta pienet taimet voivat kasvaa terveiksi puiksi. Ei keskitytä vain parhaisiin taimiin ja anneta niille suurta osaa huolenpidosta eikä keskitytä vain isoon metsään vaan myös pienempiin metsän osiin.

Tämä on holistinen ekologinen lähestymistapa pelaajakehitykseen. Keskitytään valmennuksen laatuun, jossa autetaan mentoreita kulkemaan lasten ja nuorten sekä heidän valmentajiensa viereen. Enskilment ja Wayfinding.

***

Mitä nyt…

Talenttivalmennus on tällä hetkellä Hannu Tihisen esittämän mukaan 810 000 euron kokonaisuus ja kohdistetaan maksimissaan 30 työntekijään.

Talenttivalmennus kohdistuu muutamaan kymmeneen seuraan ja muutamaan sataan pelaajaan, kun meillä on Suomessa melkein 1000 seuraa ja yli 130 000 rekisteröityä pelaajaa (huom. korona-aika on muuttanut tilannetta).8 Samalla tiedämme, että yhteiskunnassamme, urheilussamme ja jalkapallossamme on eriarvoisuutta. Jalkapallo maksaa yleisellä tasolla liian paljon, vanhemmilla ei ole aina varaa maksaa siitä ja hyvä valmennus jakautuu räikeän epätasaisesti. 

Palloliiton työntekijöillä ja tukemilla kouluttajilla (esim. valmennusosaamisen kehittämistuet)9 ei ole tällä hetkellä mahdollisuutta auttaa seuroja Suomessa laajalti. Esimerkiksi Lapissa RoPS:n Antti Okkonen toimii 50% seuran junioripäällikkönä ja 50% yhteistyöseurojen valmennustoiminnan kehittäjänä (10 yhteistyöseuraa ympäri Lapin). Samalla Lapin seuroja pitäisi auttaa mm. aluevalmentaja Mika Nurmelan, jolla on paljon töitä maajoukkuetoiminnassa niin kuin normaalisti aluevalmentajilla. Alueen seuroja ei kyetä auttamaan tarvittavalla tavalla. 

Seurojen valmennuspäälliköillä (joilla sellainen on) pitäisi tehdä kenttätyötä ja auttaa seurojensa valmentajia, mutta heidän aikansa menee usein kaikenlaiseen byrokratiaan ja tiedon keräämiseen. Olemme tilanteessa, jossa jalkapallossa on edelleen paljon byrokratiaa ja tiedon keräämistä eikä kaikista tärkeintä, kentällä laajasti laadukasta valmennusta ja valmentajien mentoreita auttamassa heitä kehittymään.

Jääkiekkoliitossa on toisenlainen meno. Siellä on töissä valmentajakouluttajia, jotka kulkevat seuroissa opastaen valmentajia taitavampaan valmennukseen. Jääkiekkoliiton kouluttaja käy esimerkiksi auttamassa pienen Ylivieskan Jääkarhujen toimintaa sillä tuloksella, että ainakin yksi tuntemistani seuran valmentajista on hyvin tyytyväinen saamaansa opastukseen toisin kuin jalkapallossa, jossa hänen valmennustaan ei käy Palloliitosta (tai mistään muualtakaan) opastamassa kukaan.

Jääkiekossa liiton kouluttajat menevät auttamaan valmentajia heidän omaan maailmaansa. Valmennuskoulutuksen ja mentoroinnin pitäisi jalkapallossakin lisääntyä ja siihen suuntaan, että valmentajia autetaan toimimaan kentällä – heidän maailmassaan. Meillä pitäisi keskittyä enemmän siihen, mitä valmentajat osaavat kentällä, ei kentästä – ja lapsien kanssa, ei lapsista.

Fokuksen pitäisi olla enemmän siinä, mitä ympäristössämme tapahtuu ja miten voimme siihen vaikuttaa. Tämä tarkoittaa suurempien suuntaviivojen lisäksi aivan käytännön työtä. Miten luomme joukkueelle urheiluun kiinnittymistä ja kehittymistä edistävän ilmapiirin? Muiden muassa Keith Davids ja Carl Woods10 ovat puhuneet oppimisympäristöjen rakentamisen tärkeydestä. Tähän voimme vaikuttaa liittotasolla koulutuksen kehittämisenä ja osaamisen levittämisenä mahdollisimman laajalle.

Olen kuullut erään suomalaisen ison profiilin jalkapallovaikuttajan sanovan, että miten voisimme viedä hyvää valmennusta ympäri Suomen, eihän meillä ole hyviä valmentajia. Sanoisin tähän kaksi asiaa. Ensinnäkin voimme kehittää hyviä valmentajia samoin kuin hyviä pelaajia. Toiseksi väitän, että meillä on jo nyt hyviä valmentajia töissä JA tekemättä töitä. Useat hyvät valmentajatyypit eivät ole valmentamassa, koska eivät koe jalkapallon ja seurojen ilmapiirejä sellaisiksi, joissa tykkäisivät työskennellä. Heidät pitää saada mukaan valmentamaan. Lisäksi valmentajia voidaan rekrytoida myös ulkomailta.

Nyt meillä ei ole tarpeeksi polulla mukana kulkijoita kouluttajien tai mentorien roolissa. Rahaa meillä on rajallisesti ja sillä rahalla pitää saada laaja vaikuttavuus. Melkein miljoona talenttivalmentajuuteen on iso raha niin sanottuun luksustuotteeseen, joka kohdistuu vain hyvin pienelle osalle pelaajia. 

***

…mitä sitten?

Palloliiton rahat eivät riitä kaikkeen, joten asioita pitää laittaa tärkeysjärjestykseen. Seurojen ja valmentajien laatu on meille suomalaisille hyvin tärkeää. Lapsilla ja nuorilla sukupuoleen, ikään ja asuinpaikkaan katsomatta on oikeus saada hyvää valmennusta. Se kuuluu lasten perustavanlaatuisiin oikeuksiin.

Valmentajat tarvitsevat ympäri Suomen hyvää koulutusta ja mentoreita auttamaan heitä matkallaan taitavaan valmentamiseen – huolimatta seuran koosta ja sijainnista. Sekä talenttivalmennus- että valmennusosaamisen kehittämistukien hakukriteerit ovat kuitenkin suunniteltu siten, että ne suosivat isompia ja hyvin toimeentulevia seuroja. Pienemmillä seuroilla on hyvin vaikea päästä käsiksi näihin tukiin, jotka ovat yhteismitassaan reilusti yli miljoona euroa. 

Tällainen toiminta on omiaan laajentamaan kuilua isojen ja pienien sekä varakkaiden ja köyhempien seurojen välillä eikä sillä edistetä tasa-arvoisen jalkapalloyhteiskunnan kasvua vaan päinvastoin lisätään elitismiä ja korruptoitunutta mieltä.

On tietysti iso haaste jakaa resurssit koko Suomeen. Tässä projektissa auttaisi se, että noin miljoona euroa talenttivalmennuksesta, (ja aiemmin esittämäni mukaan Taitokisojen lopettamisesta sekä kehittymisen seurantakonseptin testitoimintaa supistamalla) siirrettäisiin valmennuskoulutukseen ja valmentajien auttamiseen kentällä. 

Rahat pitää ohjata luksustuote talenttivalmentajuudesta, turhista taitokisoista ja turhasta testaamisesta (huom. ei kaikesta testaamisesta!) kohti parempaa seuratoimintaa ja valmentajuutta – tarvitsemme enemmän hyviä valmentajia kulkemaan matkaa pelaajien kanssa, tarvitsemme laajan ja hyvän maaperän metsälle, josta pelaajat voivat kasvaa potentiaalista parhaaksi itsekseen. 

***

Ehdotus valmentaja- mentorikouluttajajärjestelmästä

Ehdotukseni on, että lopetetaan elitismiä ja eriarvoisuutta lisäävä talenttivalmennus. Aiemmin olen jo ehdottanut taitokisojen lopettamista sekä kehittymisen seurantakonseptin testien supistamista. Näistä voidaan ohjata rahaa useiden kymmenien valmentaja- ja mentorikouluttajien kouluttamiseen ja palkkaamiseen eri puolille Suomea. Valmentajakouluttajat keskittyisivät valmennuskoulutuksiin ja mentorikouluttajat mentorointiin sekä seuramentoreiden kouluttamiseen – ei keskittymistä talenttiin vaan keskittyminen potentiaaliin, metsän perustan kuntoon laittoon ja metsässä kulkemiseen yhdessä.

Suomessa on tällä hetkellä 19 maakuntaa. Varojen uudelleenjärjestelyllä voitaisiin tukea valmentaja- ja mentorikouluttajien palkkausta ja mietittäisiin eri kriteereiden kautta, miten valmentaja- ja mentorikouluttajat sijoitettaisiin maantieteellisesti. Harvaan asutumpiin ja vähemmän pelaajia sisältäviin maakuntiin riittäisi vähemmän kouluttajia paitsi, jos koettaisiin maakunnassa olevan demografian ja muiden syiden vuoksi suuri uusien pelaajien potentiaali.

Järjestelmä voitaisiin integroida jo olemassa olevaan aluevalmentaja- ja VOK-toimintaan siten, että aluevalmentaja, VOK:it sekä valmentaja- ja mentorikouluttajat työskentelisivät yhdessä koordinoidusti. Suurempi VOK-tuki säilyisi edelleen Palloliiton tasojärjestelmässä korkeammalle sijoittuville seuroille, mutta valmentaja- ja mentorikouluttajat tekisivät töitä kaiken kokoisille seuroille ja pienempi VOK-tuki sulautettaisiin valmentaja- ja mentorikouluttajajärjestelmään.

Ihmiset oppivat taitaviksi parhaiten omassa maailmassaan ja omaan maailmaansa tuodulla opastuksella. Valmentaja- ja mentorikouluttajatoiminnassa pyrittäisiin Jääkiekkoliiton tavoin viemään koulutusta mahdollisimman lähelle arkea, jolloin valmentaja- ja mentorikouluttajat pyrkisivät järjestämään koulutuksia myös arki-iltoina ja tekemään sekä yksittäisiä seurakäyntejä että muutaman toisiaan lähellä sijaitsevan seuran yhteisiä tapahtumia.

Valmentaja- ja mentorikouluttajat veisivät seurojen arkeen Palloliiton tärkeäksi kokemia asioita, esimerkiksi tällä tavoin saataisiin jo aiemmin esitettyä paradigman muutosta peliin, taitoon ja taitavien pelaajien kehittymiseen liittyen nopeammin käytäntöön. Mentorikouluttajat mentoroisivat valmentajia sekä auttaisivat seuraihmisiä auttamaan toisiaan eli kulkemaan toistensa matkassa omassa ympäristössään (taulukko 1).

Taulukko 1. Valmentaja- ja mentorikouluttajien tehtäviä.

ValmentajakouluttajatMentorikouluttajat
1. Valmentajakoulutus seuroissa ja muutamien seurojen yhteispäivinä. 
2. Palloliiton linjausten vieminen käytäntöön – esim. paradigman muutos peliin, taitoon ja taitavien pelaajien kehittymiseen liittyen. 
1. Valmentajien mentorointi ja uusien seuramentorien kouluttaminen (yksittäisinä seurapäivinä sekä muutamien seurojen yhteispäivinä).

Jos koetaan, että valmentaja- ja mentorikouluttajien ei tulisi olla Palloliiton palkkalistoilla, heidän toimintansa voitaisiin rakentaa samoin kuin VOK-toiminta, jossa alueen vahvempi seura ottaa sateenvarjonsa alle pienempiä seuroja ja tarjoaa heille VOK:ien tapaan koulutusta ja tukea. Seurat hankkisivat itse osan kouluttajien rahoituksesta.

Toiminnan voi organisoida monella muullakin tavalla, kunhan pääasia eli useita valmentajia vähälle osalle seuroja ja pelaajia korvataan toiminnalla, jossa päästään auttamaan suurempaa osaa seuroja ja pelaajia.

***

Lopuksi

Palaan takaisin kirjoituksen alussa esittämääni kysymykseen: Voiko suomalaisessa juniorijalkapallossa olla pelaajien ystävä niin, että on myös talenttien puolella? Siis siten, että haluaa suojella kaikkia pelaajia yhtä paljon, myös talentteja.

Vastaukseni on kyllä, mutta meidän pitää vaihtaa talentti potentiaaliin ja auttaa juniorijalkapallon metsää laaja-alaisesti. Siksi talenttivalmennustuki, kehityksen seuranta ja taitokisat täytyy uudistaa ja siirtää varoja laaja-alaisesti suomalaisen juniorivalmennuksen kehittämiseen. 

Tämä voidaan tehdä lisäämällä laadukasta valmennuskoulutusta sekä lisäämällä kentällä toimivia valmentajakouluttajia ja mentoreita.

Hannu, olemme lähestymässä maalintekoa. Vastaustasi odottaen,

Jani Sarajärvi

***

Kysymys on muokattu sosiologi, yhteiskuntatieteiden tohtori ja tietokirjailija Salla Tuomivaaran esittämästä, ihmisten ja eläinten suhteeseen liittyvästä kysymyksestä, josta keskustellaan Perttu Häkkinen -ohjelmassa Yle Areenassa (1.5.2018) jaksossa nimeltä Soutajat: https://areena.yle.fi/audio/1-4416514

Veera Luoma-ahon artikkeli Kaisa Snellmanista Helsingin Sanomissa: https://www.hs.fi/visio/art-2000007971601.html

Outi Aarresolan ja Kaisa Snellmanin Twitter-keskustelua: https://twitter.com/outiaarresola/status/1393456549696315393?s=11

4 Strategiaprojekti: Kehitämme lasten valmentamisen ydintaitoja seuraympäristössä: https://www.palloliitto.fi/ajankohtaista/strategiaprojekti-kehitamme-lasten-valmentamisen-ydintaitoja-seuraymparistossa

5 Mitä Seurojen Palloliitto on? https://www.palloliitto.fi/seurojen-palloliitto/mita-seurojen-palloliitto

Erkko Meren listaus EM-kisajoukkueen pelaajien jalkapallon aloitusseuroista Twitterissä: https://twitter.com/ErkkoMeri/status/1399796713511063556

van der Breggen, Jorg & Verbeek, Jan. 2020. Building an Evidence Based Youth Football Development Programme. MSAI 2020 Webinars #7: https://www.youtube.com/watch?v=DVTXzN0fE0k

Palloliitto: https://www.palloliitto.fi/info/palloliitto

Valmennusosaamisen kehittämistuen haku on nyt auki – hae heinäkuun loppuun mennessä: https://www.palloliitto.fi/jalkapallouutiset/valmennusosaamisen-kehittamistuen-haku-nyt-auki-hae-heinakuun-loppuun-mennessa

10 Woods et al. 2020. Sport Practitioners as Sport Ecology Designers: How Ecological Dynamics Has Progressively Changed Perceptions of Skill ‘Acquisition’ in the Sporting Habitat, Frontiers in Psychology 11(654):1–15.

11 Talenttivalmennustuen seurahaku on käynnissä: https://www.palloliitto.fi/jalkapallouutiset/talenttivalmennustuen-seurahaku-kaynnissa

Taidon kultivoinnin esitys maalivahtien taitokisoista

Maalivahdit ovat erittäin tärkeä osa jalkapalloa. Taidon merkityksen kasvaessa huippujalkapallossa on Taidon kultivointi päättänyt esittää taitokisojen järjestämistä myös maalivahdeille.

Arsene Wenger muistutti tekniikan merkityksestä huippupelaajaksi kehittymisessä Suomen Palloliiton järjestämillä jalkapallon kehityspäivilllä viime joulukuussa. Suomessa on pitkään ymmärretty tekniikan merkitys jalkapallossa ja jalkapallon taitokisoja on järjestetty jo 1940-luvulta saakka. Taitokisoissa testataan pääasiallisesti kenttäpelaajien tekniikoita ja maalivahtien testit loistavat poissaolollaan. Esimerkiksi Belgian liitto on kuuleman mukaan siirtymässä yksilökeskeisempään pelaajakehitykseen, jossa myös maalivahdin tekniikat ja niiden seuranta otetaan keskiöön.

Taidon kultivoinnin näkemyksen mukaan Suomessa täytyy kyetä kehittämään testejä löytääksemme tulevaisuuden huippuvahdit mahdollisimman nuorena ja lisätäksemme maalivahtien motivaatiota tekniikkaharjoittelua kohtaan.

Taitokisat on todettu hyödylliseksi toiminnaksi kenttäpelaajien harjoitusmotivaation osalta, josta merkkinä on kisojen jatkuva suosio. On aika mennä eteenpäin ja kehittää testistö myös maalivahdeille. Alla tulemme esittelemään uuden, toivottavasti mahdollisimman pian käyttöön otettavan maalivahtien taitokisaosion, jota tultaisiin järjestämään taitokisojen yhteydessä.

1. Torjuntatesti: Maalivahti lähtee maaliviivalta keskeltä maalia. Ajanotto aloitetaan mv:n aloittaessa liikkeen ja lopetetaan hänen kosketettuaan viimeisen kerran palloa. Neljä suoritusta: Pallot roikkuvat vasemmassa ja oikeassa yläkulmassa sekä molemmissa alakulmissa. Alhaalla pallot liimataan ja ylhäällä palloa kosketetaan kädellä. 

Suoritusjärjestys: Ensin vasen ja oikea alakulma, sitten vasen ja oikea yläkulma. 

Pisteytys: Kokonaisaika, onnistuneet suoritukset vähentävät sekunnin ajasta.

Huomioita: Taidon kultivointi mietti myös ristikkäisiä kulmia vaihtoehtoisena suoritusjärjestyksenä, mutta päätyi lopulta nykyiseen loogiseen järjestykseen.

2. Keskitysten liimaus: Mv lähtee keskeltä maalia keskitysten puolustamisasennosta. Neljä suoritusta vasen-oikea-vasen-oikea. Valmentajat heittävät pallon (tai vuokrattu pallotykki SPL:n aluetoimistoilta), jonka mv ottaa kiinni. 

Pisteytys: Onnistuneet keskitysten liimaukset (1 piste/liimaus) ja suorituksen puhtaus (valmentajien arvio lomakkeelle 1–5) muodostavat kokonaispisteet.

Alueiden ja valtakunnallisissa kisoissa pallotykit järjestäjiltä. 

Huomioita: Tästä testistä Taidon kultivoinnissa syntyi enemmänkin keskustelua, koska osa halusi pitäytyä toistettavammassa tekniikkapainotteisessa testissä ja osa halusi kehittää keskitysten puolustamis- JA avausheittotestin, jossa keskityksen puolustamisen jälkeen mv heittää pallon minimaaleihin (pisteytys nopeus ja tarkkuus).

3. 1v1-testi. Kokonaisvaltaisempi teknispsykologinen testi, jossa mitataan maalivahdin 1v1-tekniikkaa ja psykologisista osa-alueista päätöksentekoa sekä rohkeutta (tärkeä henkinen ominaisuus maalivahdeille etenkin 1v1-tilanteissa). 

Mv katsoo näyttöruutua, jossa näkyy erilaisia 1v1-tilanteita. Mv:n tehtävänä on mahdollisimman nopeasti valita näytöllä näkyvään tilanteeseen sopiva 1v1-tekniikka ja suorittaa se. Neljä suoritusta.

Psykologinen testi järjestetään paperilla monivalintakysymyksinä, josta testistöstä voidaan arvioida maalivahdin rohkeus.

Pisteytys: Oikeat tekniikkavalinnat videolla näkyviin tilanteisiin ja oikeat vastaukset esitettyihin psykologisiin kysymyksiin.

4. Nyrkkeilytesti: Maalivahti lähtee peliasennosta pallo kädessään. Omasta heitosta hyökätään kohti palloa ja nyrkkeillään pallo ilmasta kohdealueelle (1,3 ja 5 pisteen alueet). Neljä suoritusta.

Pisteytys: Suorituspisteet eri alueille nyrkkeillyistä palloista. Testissä arvioidaan valmentajien toimesta myös teknisen suorituksen puhtaus (liikevaihe, lyöntivaihe, follow-through).

5. Maalivahdin jalallapeluutesti: Maalivahdilla on mv-alueen viivalla neljä palloa ja rangaistuspilkun kohdalla penkki. Hänen tehtävänään on syöttää pallo ensin penkkiin (syöttö aktivoi valosysteemin, joka näyttää mihin maaliin jatkosyöttö tulee tehdä) ja sen jälkeen kahta kosketusta käyttäen syöttää pallo joko r-alueen nurkissa sijaitseviin minimaaleihin tai kauempana sijaitseviin junnumaaleihin. 

Pisteytys: Kokonaisaika, onnistuneet suoritukset vähentävät sekunnin ajasta.

Sertifioitu valojärjestelmä ja minimaalit olisivat ostettavissa SPL:n verkkokaupasta. Maalivahtivalmentajille järjestettäisiin SPL:n toimesta arviointikoulutus (maksullinen ja pakollinen), jossa liiton miehet kouluttavat mv-valmentajat arvioimaan eri testejä.

Esitetyllä maalivahtien taitokisaosiolla kyetään tukemaan pelaajien kokonaisvaltaista kehittymistä ja motivaatiota harjoitella maalivahdeille tärkeitä teknisiä suorituksia. Toivomme SPL:n harkitsevan jalkapallon taitokisojen uudistamista nykypäivän tasolle, jolloin kisoissa olisi mukana myös maalivahtien tekniikat.

Jarkko Tuomisto, Jani Sarajärvi, Jussi-Pekka Savolainen

Taidon kultivointi osa 5: Taito pelaaja- ja ryhmätason ilmiönä (ja hieman ekspertiisistä)

Taidon kultivointi on edennyt kultivointimatkallaan päätösjaksoon. Aiemmat blogimme ja vlogimme voi käydä lukemassa ja katsomassa Jalkapalloblogista ja Youtube-kanavaltamme. Kultivointia voi edistää myös Twitter-tilillämme @TKultivointi.

Viimeisessä Taidon kultivoinnin blogissa palaamme rosvon lailla rikospaikalle eli jo ensimmäisessä jaksossa käsiteltyyn taidon olemukseen. Nyt keskitymme tarkastelemaan taidon olemusta pelaaja- ja ryhmätason ilmiönä sekä eksperttitasoa jalkapallossa.

Taitokäsityksillä on Suomessa hyvin palapelimäinen pohjavire. Asian ydin pilkotaan osiin ja harjoitellaan näitä osia eli perusliiketaitoja, peruslajitekniikoita, fysiikkaa, mentaalista puolta ym. tiettyinä herkkyyskausina (joka konsepti on kohdannut vahvaa kritiikkiä). Lopulta tekniikat ja muut osat laitetaan yhteen ja kas kummaa – taitava pelaaja on valmis! Taidon kultivointityöryhmä on osaltaan haastanut tällaisen osittuneen käsityksen ja puhunut siitä, että kaikkein tärkeintä meille olisi ymmärtää taidon ydin ja sen syvin olemus.

Olemme kuvanneet taitoa aina suhteessa ympäristöön tapahtuviksi, vuorovaikutuksellisiksi peliteoiksi – kuin kauniiksi tanssiksi muiden kanssa.

Taitoa ja taidokasta pelaamista voidaan ymmärtää eri tasoilta analysoituna (kuva 1.). 

Kuva 1. Taito eri tasoilla.

Joukkuepallopelissä, kuten jalkapallo, taitoa on ensinnäkin laadukas kollektiivinen toiminta, jossa joukkue kykenee laadukkaisiin yhdessä tehtyihin suorituksiin kuten pitämään joukkueen tiiviinä, prässäämään koko joukkueena tai avaamaan peliä yhdessä. 

Toiseksi ryhmätason taitoa on yhteiskoordinaatio, jossa ryhmä pelaajia toimii keskenään sujuvasti kuin vuosia yhdessä tanssinut tanssiryhmä. Esimerkkinä puolustuslinjan toiminta, jonka yhteinen koordinoituminen viimeiseen asti hiottuine liikkeineen on parhaimmillaan kuin kaunista tanssia. Yhteistä koordinoitumista voi olla myös vastustajan hyökkäyksen viivyttäminen ja etenemisen esto tai laukausten peittäminen yhteistyössä puolustajien kanssa.

Kolmas ryhmätason taitoon liittyvä asia on synergiat, joiden avulla taitavat pelaajat tulevat vahvemmiksi kuin olisivat yksinään. Kaksi “yksilönä” keskivertoa pelaajaa voivat olla supervahvoja yhdessä, sama koskee koko joukkuetta. 

Kaikki edellä mainitut ilmiökuvaukset ohjaavat meitä ajattelemaan taitoa yhdessä toteutettavana toimintana – hyvin tärkeää sekä lasten- että huippujalkapallossa.

Pelaajatasolla taitoa voidaan ajatella pelitekoina kuten kuljettaminen, syöttäminen, prässääminen, riistäminen tai purkaminen. Useat peliteoista eivät tapahdu pallon välittömässä läheisyydessä, esimerkkinä tilojen peittäminen ja puolustuslinjan pelaajien tilojen hallinta dynaamisine sijoittumisineen ja kehon orientoitumisineen. Kaikki peliteot ovat vuorovaikutuksellisia, mitään ei jalkapallossa tehdä ikinä yksin. 

Vaikka pallolliset peliteot kuten haastot ja ohitukset jäävät usein ihmisten mieliin, on suurin osa peliteoista pallottomia. Esimerkiksi pelattavaksi liikkuminen ja tilojen peittäminen ovat taitavien pelaajien pelitekoja. 

Pallottomat peliteot eivät ole synnynnäisiä tai itsekseen kehittyviä taitoja, eivätkä ne ole tärkeysjärjestyksessä pallollisen toiminnan jäljessä. 

Pallottomia taitoja voi ja pitää opiskella heti lapsuudesta asti ja niiden oppimista voi helposti viedä eteenpäin pallollisten pelitekojen opettelun kanssa. Itse asiassa nämä kaksi asiakokonaisuutta tukevat toistensa oppimista – kun pelaajat tulevat paremmiksi pallottomissa peliteoissa, täytyy pallollisten pelitekojen myös kehittyä ja päinvastoin.

Edellä kuvattu on jalkapallotaidon ydintä. Taidon ydintä ei ole 50:llä eri tavalla pallon pomputtelu, kärrynpyörät tai x-hypyt. Kaikki ihmisen liikunta ja erilaiset liiketaidot voivat auttaa pelaajia tulemaan taitaviksi, mutta niiden pitää pysyä omassa roolissaan – ne eivät ole ydintä eivätkä siksi saa liian isoa roolia. Eri tasojen peliteot saavat suuren roolin, koska ne ovat taidon ydintä.

”Technique is not being able to juggle a ball 1000 times. Anyone can do that by practicing. Then go and work in the circus.”

Johan Cruyff

Koska olemme keskittyneet Suomessa liikaa taidon osatekijöihin kuten tekniikkaan, olemme kehittäneet pelaajista sopeutumattomia, geneerisiä pakottajia. Esimerkkinä useat kansainvälistä läpimurtoa tekemään pyrkineet laitahyökkääjät, jotka eivät tanssi pelitilanteissa muiden kanssa vaan yksin pallon kanssa. Pelaajamme saattavat olla teknisiä, mutta eivät taitavia, jolloin he pakottavat liikesuoritukset koneistosta ulos ilman suurempaa ymmärrystä. He eivät tulisi paremmiksi lisäämällä 1-2 geneeristä harhautusta työkalupakkiinsa, vaan ymmärtämällä taidon todellisen olemuksen ja tulemalla paremmaksi siinä.

Esimerkkeinä käyttämämme haasto- ja ohitustilanteet ovat ytimeltään aivan eriä kuin geneeriset harhautustaidot. Ne ovat kuin tanssia toisten ihmisten kanssa, ja tähän tanssiin kyetäkseen täytyy…harjoitella tanssia muiden kanssa.

Taitava pelaaja on sopeutuva. Hänen ei tarvitse olla pallojonglööri tai superfyysinen, koska taidon ydin ei ole tekniikka, fysiikka, taktiikka eikä psyyke. Nämä kaikki asiat ovat osa taitoa, mutta ne eivät ole ydintä eivätkä siksi saa ottaa liian suurta roolia taidokkaan pelaamisen kehittämisessä.

Taidokas pelaaja eksperttinä

Ekspertiisi jalkapallossa tarkoittaa pelaamisen erityisen korkeaa suorituskykyä. Vanhassa taitoajattelussa ekspertiisi perustuu symboliseen käsitykseen taidosta ja vahvoihin prosesseihin aivoissa (laaja tietopankki, hyvä muisti, kyky varastoida ja hakea tietoa ym.). Ekspertillä on paljon liikemalleja aivoissaan ja kyky informaation prosessoinnin jälkeen toteuttaa ne tarkasti ja nopeasti. Ekspertillä on paljon tietoa jostakin (esim. pystyy kuvaamaan pelitilannetta kuvasta katsotun perusteella) ja tieto voidaan erottaa liikkeestä. Tämän vuoksi vanhassa taitoajattelussa koetaan, että pelaajan taitoa kyetään kehittämään ja tutkimaan erillään taidon toteuttamisesta esimerkiksi kyselyin ja teknisin testein.

Ekologisen dynamiikan mukaan taito ei ole pelaajan päässä eikä ympäristössä vaan pelaajan ja ympäristön välisessä vuorovaikutuksessa. Ekspertillä on tietoa jossakin (esimerkiksi pelitilanteen sisällä), koska hän on herkistynyt merkitykselliselle informaatiolle ja kykenee sopeutumaan ja muokkaamaan toimintaansa informaation perusteella. Ekspertti ei välttämättä kykene kertomaan taidosta, mutta kykenee kuitenkin toimimaan taitoa vaativissa tilanteissa “kuin kala vedessä.” 

Siksi ekspertiisiä täytyy ajatella kykynä toimia spesifeissä tilanteissa, ei kykynä vastata kysymyksiin tai kykynä kiertää tötsiä. Tällainen ekspertiisikäsitys sopii hyvin yhteen aiemmin tekstissä esittämämme taitoajattelun kanssa. 

Tekstissämme kuvattuun mieltä ylevöittävään taitokäsitykseen päättyy Taidon kultivoinnin blogimatka tältä erää. Haluamme kiittää kaikkia Taidon kultivoinnin matkassa olleita ja meitä auttaneita ihmisiä!

Palautetta on tullut paljon ja on ollut ilahduttavaa nähdä, että jalkapallolla on merkitystä ja suomalaisilla on laajasti halua kehittää taitokäsityksiä. Ennen lopullisia jäähyväisiä tapaamme vielä kerran perjantaina, jolloin kultivoidaan viimeisen vlogin muodossa. Hyvää viikon jatkoa, nähdään perjantaina!

Jarkko Tuomisto, Jani Sarajärvi, Jussi-Pekka Savolainen

Taidon kultivointi osa 4: Vaihtelu ja tarkkaavaisuuden kohdentaminen

Vanhemmissa neuro- ja aivopohjaisissa taidon oppimisen metodeissa ihmisten ajateltiin kehittävän aivoihin yhdelle tekniikalle yhden tietyn liikemallin. Koska olisi olemassa yksi tietty, oikea liikemalli per tekniikka, ajateltiin näitä voitavan opettaa hyvin ohjeellisesti. Valmentaja perinteisesti antoi urheilijalle ohjeita oikeasta tekniikasta, näytti oikeita suorituksia tai purki tekniikkaa osiin ja opetti näitä osia. Harjoitteluun kuului myös paljon toistoja, korjaamista eikä siinä ollut paljon varaa yksilöllisyydelle.

Ekologisen dynamiikan mukaan taidon kehittyminen sisältää sopeutuvan yhteyden kehittämisen ympäristön kanssa, eikä oikeaa tekniikkaa ole. ED:ssa urheilijaa autetaan löytämään itselleen sopivia liikeratkaisuja, toistamaan ilman toistoja (vaihtelua) ja kehittymään liikeongelmien sujuvaksi ratkaisijaksi. Harjoittelussa pyritään liikemallien vakauttamisen sijaan ikään kuin puskemaan oppijaa uusiin liikeratkaisuihin. Harjoittelusta tulee yksilöllistä eikä massoille tehtävää mekaanista, robottimaista toimintaa.

Koska sopeutuvan toiminnan syntyminen on olennainen osa taitavaa pelaajuutta, ajatellaan ED:ssa vaihtelu taidon kehittymistä edistävänä asiana heti oppimisen alkuvaiheessa (toisin kuin vanhoissa metodeissa, joissa taidon oppimisen alkuvaiheessa vaihtelu liikkeessä katsotaan haitalliseksi). Vaihtelu mahdollistaa erilaisten liikeratkaisujen etsimisen ja hyödyntämisen, jonka vuoksi sitä tulisi olla harjoittelussa heti alusta asti. Harjoittelun seurauksena pelaaja herkistyy avaininformaatiolle ja kykenee sopeuttamaan liikkumistaan tämän informaation perusteella. Tällöin pelaaja oppii pääsemään samaan lopputulokseen vaihtelevilla liikeratkaisuilla.

Vaihtelun ei kuitenkaan pidä olla mitä tahansa vaihtelua, vaan kontekstiin sidottua, eli edellisessä jaksossa käsitelty edustavuus ja avaininformaatio tulee olla mukana harjoittelussa. Esimerkiksi viime jaksossa nähtyjä prässinpurkuharjoitteita voidaan varioida kentän eri osilla tehtäväksi, eri kokoisiksi, ja voidaan ohjeistaa prässäävä pelaaja lähtemään eri kulmista sekä liikkumaan eri nopeuksilla.

Videoesimerkissä näemme erilaisia rondoja, joita muuttamalla harjoitteluun tulee vaihtelua. Videoilta näemme, että rajoitemuutoksia on helppo ja nopea tehdä (esim. pelaajamäärä, kosketussääntö, alueen koko ja muoto). Huomatkaa myös, miten erilaiset rajoitteet muokkaavat harjoitteiden dynamiikkaa. Tällainen kontekstuaalinen vaihtelu auttaa pelaajia kehittymään taitavammiksi nimenomaan siinä mielessä, että ke kykenevät paremmin sopeutumaan erilaisiin tilanteisiin.

Tarkkaavaisuuden kohdentaminen

Valmentajan ohjeistuksesta ja palautteenannosta on julkaistu paljon tutkimusta viime vuosina. Valmentajan toiminnalla on merkittävä vaikutus pelaajan / ryhmän taidon oppimiseen ja siksi on tärkeää oppia ymmärtämään oman toimintansa vaikutus pelaajaan / ryhmään.

Ekologiseen dynamiikkaan pohjautuvan käytännön valmennusmenetelmän, constraints-led approachin, tavoite on antaa urheilijalle / ryhmälle “siirtymäpalautetta” kehityksestä kohti uutta, parempaa liikeratkaisua. Valmentajan tehtävänä on siis auttaa urheilijoita etsimään ja löytämään liikeratkaisuja, ei antaa heille valmista ratkaisua oikeasta tavasta suorittaa tehtävä (joskus tämäkin voi olla toki mahdollista).

Yksi valmentajan työkaluista on auttaa urheilijaa tarkkaavaisuuden (fokuksen) kohdistamisessa. Valmentaja voi auttaa pelaajaa suuntaamaan tarkkaavaisuuttaan eri kohteisiin. Ensinnäkin tarkkaavaisuus voidaan jakaa tehtävän kannalta olennaiseen ja epäolennaiseen. Olennainen tarkkaavaisuuden kohde voi jalkapallossa tarkoittaa esim. fokusoitumista tehtävän tavoitteeseen, sen luonteeseen ja vastustajien liikkumiseen lähiympäristössä. Epäolennainen fokus voi tarkoittaa keskittymistä yleisöön tai harjoituksen ympärillä tapahtuvaan ihmisten hälinään. Lapsista on helppo huomata, että tarkkaavaisuus saattaa vaihdella mitä ihmeellisimpiin kohteisiin. Omalla ohjeistuksella ja palautteenannolla valmentaja voi auttaa lasta keskittymään ja kohdentamaan tarkkaavaisuuttaan olennaisiin asioihin.

Tarkkaavaisuuden voi olennaisen ja epäolennaisen lisäksi määritellä muillakin tavoin. Seuraavaksi esittelemme viisi erilaista tarkkaavaisuuden kohdetta, joilla kaikilla on erilainen vaikutus taidon oppimiseen:   

  1. Kehon sisäinen, asentoon liittyvä
  2. Kehon sisäinen, holistinen eli sisäiset mielikuvat 
  3. Kehon ulkopuolinen, lähellä kehoa
  4. Kehon ulkopuolinen, kaukana kehosta
  5. Ulkoiset mielikuvat

On näyttöä siitä, että kehon sisäinen ja asentoon liittyvä tarkkaavaisuuden kohde (esim. pelaaja keskittyy nilkan tai käsien asentoon) ei ole liialti käytettynä tehokasta taidon oppimisessa. Erityisesti taitavammilla pelaajilla tämä on todennäköisesti haitallista oppimiselle. Aiemmin ajateltiin taidon oppimisen alkuvaiheessa kehon sisäisen ja asentoon liittyvän fokuksen olevan hyödyllisen, mutta viime aikoina tämäkin oletus on haastettu – aihe on tiiviin tutkimuksen alla. 

Niin sanotusta holistisesta fokuksesta on tullut mielenkiintoista, positiivista tietoa viime aikoina. Holistinen fokus on mielikuvia toiminnasta, ei tarkkoja ajatuksia kehon asennoista. Holistinen fokus voi auttaa pelaajaa löytämään hienon sujuvuuden toimintaansa ilman tietoista keskittymistä kehon tarkkoihin asentoihin. Esimerkkejä holistisesta fokuksesta voisivat olla “liiku kevyesti kuin intiaani”, “kiihdytä kuin lentokone nousee” tai “syötä jämäkästi.”

Valmentajan kannattaa myös auttaa urheilijaa kohdistamaan tarkkaavaisuuttaan kehon ulkopuolelle joko lähelle kehoa tai kauemmas kehosta. Viime jaksossa nähdyssä maalipotkuharjoitteessa Jarkko olisi voinut ohjeistaa mv:n kohdistamaan tarkkaavaisuutensa palloon ja tiettyyn osumakohtaan, joka olisi ollut kehon ulkopuolinen, sitä lähellä oleva kohde. Tehtävässä mv:n tarkkaavaisuus kohdistui kuitenkin Jarkon rakentaman tehtävän luonteen vuoksi tehtävään, palloa vastaanottavaan pelaajaan ja vapaisiin tiloihin hänen ympärillään (joita vastustajat rajoittivat). Jos mv potkaisi palloa liian kovaa, Jarkko ohjeisti hänet syöttämään hitaamman syötön (mielikuva). Toinen mielikuva olisi voinut olla, “potkaise pallo prässäävän vastustajan yli sateenkaarimaisella lentoradalla.” Erilaiset vaihtelut harjoitteen sisällä ohjasivat mv:n tarkkaavaisuuden kohdetta eri asioihin. Tässä nähtiin esimerkki aiemmin esitetystä kontekstuaalisesta vaihtelusta.

Erilaisten tarkkaavaisuuden kohteiden kokeilu on hyvin mielenkiintoista ja voi auttaa pelaajia nopeastikin löytämään tilanteisiin uusia liikeratkaisuja.

Koska jalkapallotaito on vuorovaikutuksellista ja ryhmässä tapahtuvaa toimintaa, voi valmentaja auttaa koko ryhmää kohdistamaan tarkkaavaisuutta tiettyihin avainasioihin, esimerkiksi prässissä prässitriggereihin (vastustajan huono peliasento, huono syöttö ym.). Tämä liittyy osaltaan aiemmin esiteltyihin rajoitteisiin – valmentajan ohjeistus voi toimia ryhmätason rajoitteena ja ohjata ryhmää haluttuun suuntaan.

Perjantain vlogissa keskustellaan näistä asioista lisää, hyvää viikon jatkoa!

ps. Kiitokset Stefano Prato, KäPa 07U, NoPS, TPV ja Ilves

Jarkko Tuomisto, Jani Sarajärvi, Jussi-Pekka Savolainen

Taidon kultivointi osa 2: Rajoitteet ja eri tasojen eli skaalojen harjoittelu

Viime artikkelissa ja vlogissa kävimme läpi taidon olemusta ekologisin silmin katsottuna. Lisäksi esittelimme yhden ED-pohjalta syntyneen käytännön valmennusmenetelmän, rajoiteperusteisen menetelmän, periaatteita (constraints-led approach, CLA). Toisessa Taidon kultivointi -sarjan osassa jatkamme taidon kehittymispohdintaa ekologisen dynamiikan ja CLA:n avulla, mutta aloitamme edesmenneen neuvostoliittolaisen neurofysiologin tärkeällä pohdinnalla liittyen liikkeidemme kontrollointiin.

Miten pystymme kontrolloimaan liikkeitämme, vaikka kehomme koostuu niin monista liikkuvista osista? Yhden helponkin liikkeen pystyy tekemään äärettömällä määrällä erilaisia liikeyhdistelmiä, joten miten voimme kontrolloida hyvin monimuotoista liikkumistamme sujuvalla tavalla. Nikolai Bernstein esitti aikoinaan tämän ongelman, joka on edelleen ajankohtainen nimellä Bernsteinin vapausasteongelma. 

Niin yksittäisissä suljetuissa kuin monimuotoisissa avoimissa liikkeissä on olemassa mahdollisuuksien avaruus – urheilija voi suorittaa liikkeen monin eri tavoin. Tätä mahdollisuuksien avaruutta rajoittavat erilaiset rajoitteet ja niiden avulla urheilija ohjautuu kohti hänelle luontevia liikeratkaisuja. Koordinaatio siis syntyy erilaisten rajoitteiden vaikutuksen alaisina, jotka rajoittavat ihmisten toimintaa, mutta samalla myös antavat mahdollisuuksia toiminnoille. 

Esimerkiksi Garrinchan harhautustaitoa rajoittivat muiden muassa hänen kampurajalkansa sekä Brasilialainen kulttuuri, johon sisältyy viranomaisten harhauttamisen ajatus siirtyneenä kentälle. Eksperttipelaamisen kehittyminen on siis sosiokulttuurinen ilmiö, ei pelkästään ihmisen omissa aivoissa. Garrinchan harhauttelu olikin hyvin erilaista kuin mihin oli normaalisti totuttu.

Harjoittelussa rajoitteiden avulla muokataan oppijan etsintää ja käytännön ratkaisuja. Nämä ratkaisut ovat eri urheilijoille erilaisia, koska heidän omat rajoitteensa ovat erilaisia. Tämän vuoksi tehtävissä voi olla sama tavoite, mutta useita eri tapoja päästä siihen. Liikeratkaisujen tulee olla sopeutuvia, koska urheilija ei koskaan kohtaa täysin samanlaista tilannetta.

CLA:n tavoitteet kertauksena antamaan kontekstia videolle:

  1. Horjuttaa urheilijan / ryhmän olemassa olevaa, ei-optimaalista liikeratkaisua
  2. Rohkaista urheilijaa / ryhmää uusien liikeratkaisujen etsintään ja itseorganisoitumiseen
  3. Vahvistaa avaininformaatiota ja auttaa urheilijaa / ryhmää löytämään uusia affordansseja (mahdollisuuksia toimintaan)
  4. Antaa “siirtymäpalautetta” kehityksestä kohti uutta, parempaa liikeratkaisua

Jalkapallomaalivahdilla on useinkin syytä päästä nopeinta tietä palloon. Videolla näemme, että NoPS:n 8-vuotiaalla mv:lla on 1v1-konseptin irtopalloon hyökkäämisessä aluksi hankaluuksia löytää sujuva suoritustapa. Nyt voisimme ajatella, että mv:n tulee tehdä tuhansia toistoja ja erilaisia ositettuja tekniikkaharjoitteita (tämä on toki mahdollista myös) oppiakseen optimaalisen tekniikan, mutta kyseisellä videolla mv oppii nopeasti sopeutumaan tilanteeseen rajoitteiden ympäröiminä (mm. valmentajan antama ohjeistus ja palaute). Tässä nähdään taitavaa, tilanteeseen sopeutuvaa valmennusta ja taitavaa, sopeutuvaa toimintaa nuorelta mv:lta. Valmentaja käytti rajoitteita (tehtävä, palaute) ja pelaaja sopeutui tekemään hienon irtopalloon hyökkäämisen.

Jalkapallossa tilanteet ovat hyvin vuorovaikutuksellisia ja dynaamisia siten, että ympärillä on yleensä useita omia ja vastustajan pelaajia jatkuvassa liikkeessä. Siten pelaajan taidot ovat vuorovaikutuksellisia pelitekoja kuten tilojen peittäminen ja riistäminen. Taitoa ja peliä voi ajatella monen eri tason (skaalan) ja niihin liittyvien toimintojen kautta (kuva 1.).

Kuva 1. Pelin tasot (skaalat). Mukaeltu Ricardo Duarten esityksestä (27.5.2016). 

Lähdetään kulkemaan tasoja kuin tikapuita alhaalta ylös. Pelaajatasolta otamme tarkasteluun jo edellisviikolla käsitellyt haasto- ja ohitustilanteet, joissa pallollinen pelaaja pyrkii etenemiseen haastamalla ja mahdollisesti (mutta ei välttämättä) ohittamalla puolustavan pelaajan. Samalla puolustaja pyrkii etenemisen estoon hidastamalla, ohjaamalla ja mahdollisesti riistämällä pallon (huomataan, että pelaajatasonkin käsittely on aina vuorovaikutuksellista). Kysymme, millaisia nämä tilanteet ovat, mitä taitoja pelaajan täytyy näissä tilanteissa osata ja miten niitä voitaisiin harjoitella? 

Katsotaan esimerkkejä Eden Hazardin haastoista ja ohituksista sekä vastikään Independiente del Vallesta Brightoniin siirtyneen Moises Caicedon (s. 2001) riistoista.

Huomioikaa, millä tavoilla Caicedo liikkuu, ajoittaa toimintansa ja riistää pallon. Haastaminen ja ohittaminen sekä riistäminen ovat hyvin monimuotoisia ilmiöitä. Pelaajien sijoittumiset ja vauhdit suhteessa toisiinsa sekä koko ajan muuttuvat etäisyydet ja tilat tekevät ilmiöstä kompleksisen ja dynaamisen. Yhtä oikeaa tekniikkaa ei ole olemassa, vaan taitavalla pelaajalla on kyky sopeutua monimuotoisiin tilanteisiin menestyksekkäästi.

Miten näitä tilanteita voitaisiin harjoitella? Pitääkö pelaajien opetella ensin “perustaidot” ja sitten siirtyä opettelemaan (vaikeampia?) haastotilanteita vai voidaanko ydinasiaa eli haastamista opetella hyvinkin aikaisessa vaiheessa ekologisesti paremmin peliä vastaavassa ympäristössä kokonaissuorituksena? Taidon kultivointiryhmän vastaus on: kyllä voi. Ydinasiaa voi opetella tehtävän helpottamisella (task simplification) säilyttämällä kuitenkin kokonaistoiminnan ytimen ja tilanteessa olevan avaininformaation.

Lapsi voi jo hyvin pienenä alkaa opettelemaan haasto- ja riistotaitoja esimerkiksi kuljettamalla palloa ja liikuttelemalla sitä eri suuntiin vaikka vanhempaa tai sisarustaan vastaan kotona tai kavereiden kanssa kadulla. Pieni lapsi voi esimerkiksi kuljettaa kohti maalia siten, että vanhempi tai sisarus tulee eri vauhdeilla jostakin suunnasta ottamaan palloa pois. Tällä tavoin lapsi oppii toimimaan rikkaassa ympäristössä, jossa on tarjolla pelinomaisempaa avaininformaatiota. Muistamme, että taidokas pelaaja on oppinut herkistymään avaininformaatiolle ja sopeuttamaan liikkumistaan suhteessa ympäristön tarjoamiin mahdollisuuksiin (vahva pelaaja-ympäristö -linkki).

Millaista pelaajaa tässä autetaan kehittymään? Pelaajia, jotka kykenevät haastamaan ja ohittamaan sujuvasti dynaamisissa, muuttuvissa tilanteissa, joissa on aina läsnä useita pelaajia. Sama perustelu liittyy riistämiseen, riistotilanteet ja -taidot vaihtelevat paljon.

Rajoitteina tällaisessa harjoittelussa toimivat mm. tehtävä, pelaaja(t) ja tilat. 

Ryhmätason toiminnassa rajoitteilla vaikutetaan sekä yksittäisten pelaajien että ryhmätason toimintaan. Ryhmätasolla taitoa voidaan ajatella pelaajien yhteiskoordinaationa tai synergioina. Taito ei ole siis pelkästään yksilön taitoa vaan kykyä toimia ryhmässä toista ryhmää vastaan. Katsokaa seuraavalta videolta esimerkiksi sitä, miten pelaajat pyrkivät yhteistoiminnassa peittämään tiloja. Tilojen peittämiseen valmentaja voi videolla vaikuttaa nopeasti esim. muuttamalla pelialueen kokoa tai antamalla ryhmälle erilaisia mielikuvia toiminnasta. Rajoitteita ryhmätason toiminnassa ovat esimerkiksi ohjeistus, säännöt, tilat, ja palautteenanto.

Pelissä joukkuetason toimintaa rajoittavat esimerkiksi joukkueen yhteiset periaatteet. Junioreillakin kannattaa olla peleissään periaatteita, jotka ohjaavat heidän avaininformaation etsintää ja auttavat synnyttämään laadukasta yhteistoimintaa – taito kun ei ole junioreillakaan vain pelaajan päässä vaan pelaaja-ympäristö-vuorovaikutuksessa. Alla olevalla videolla nähtävä FC Ylivieskan P08-joukkue on yhdessä sopinut periaatteita, joihin kuuluu mm. pallonmenetyksen jälkeinen vauhdikas juoksu kohti omaa maalia.

Aikuisilla periaatteet voivat olla joukkueesta riippuen tarkempia. Pelin avaamisessa periaatteena voi olla esimerkiksi Estorilin tavoin vastustajan 1. prässilinjan ohittaminen kohteena laitapuolustaja (jos esim. ennen peliä on ennustettu, että vastustaja tulee peittämään vahvasti keskikaistoja). 

Näemme, että rajoitteet ohjaavat toimintaa, mutta lopulliseen päämäärään on monta eri reittiä. Näissä klipeissä taito on ryhmätason taitavaa yhteiskoordinaatiota ja synergioiden rakentumista. Yhdessä ollaan vahvempia! Tavoitteeseen ei aina päästä ja silloinkin pitää pystyä sopeutumaan (esim. järjestämällä vapaapotku omalle joukkueelle).

Pelin taso on viimeinen tarkastelun alla oleva ilmiö. Pelin dynamiikkaa rajoittavat muiden muassa jalkapallon säännöt. Esimerkiksi kentän rajat, pelaajamäärä ja pelin tavoite rajoittavat ja ohjaavat koko pelin dynamiikkaa. Pelin dynamiikan ymmärtäminen on kaikkien muiden tasojen lisäksi tärkeää halutessamme kehittää taitavaa pelaamista. Katsotaan pelin dynamiikkaa tactical camista. Miltä jalkapallopeli näyttää? Millaista dynamiikkaa siinä on sisäänrakennettuna?

Joukkueen tasolla taitava toiminta on kollektiivista yhteistoimintaa ja siinä pitää huomioida pelin monimuotoinen dynamiikka. Taito jalkapallossa on siis rajoitteiden ohjaamaa, monimuotoista eri tasoilla ymmärrettävää toimintaa. Näitä aiheita käsitellään jälleen perjantain vlogissa, nähdään silloin!

ps. Kiitokset FC Ylivieska P08, Independiente Del Valle U12 & NoPS!

Jarkko Tuomisto, Jani Sarajärvi, Jussi-Pekka Savolainen

Potentiaalin kielto ja muita tapoja tuhota talentti – Pelaajien kehittämisen ja tunnistamisen uudelleenarvioinnin paikka

Kirjoitin hieman aikaa sitten Suunnanmuutos-jalkapalloblogiin kriittisen tekstin Sami Hyypiä Akatemian (SHA) kehittymisen seurantakonseptin te-ta-fys-psy-testeistä ja Suomen Palloliiton (SPL) taitokisoista. Artikkeli herätti keskustelua eri puolilla ja johti muun muassa SHA:n valmennuskeskuksen entisen johtajan Kyösti Lampisen kirjoittamaan rapsakkaan vastineeseen. Nyt taidosta, sen kehittämisestä ja kehityksen seurannasta päästään helmikuun alkupuolella käymään Jalkapallon Juniorivalmentajat ry:n järjestämä julkinen keskustelu, joka on erittäin virkistävää.

Päästyämme rannasta vesille on aika sukeltaa syvemmälle ja pureutua pinnan alla virtaaviin, pintaveden laatuun vaikuttaviin ilmiöihin. Tulevassa webinaarissa tulen laajemmin osallistumaan muihinkin keskustelussa määriteltyihin aiheisiin, mutta tässä kirjoituksessa keskityn taidokkaiden pelaajien (talenttien) kehittämisen ja tunnistamisen sekä näihin liittyen myös SHA:n kehittymisen seurantakonseptin te-ta-fys-psy-testien ja SPL:n taitokisojen ongelmiin sekä ongelmien ratkaisuehdotuksiin.

SHA:lla tulee kymmenen vuotta toiminta-aikaa täyteen. SHA:ssa on haluttu kehittää seurojen toimintaa – hyvä ajatus ja se on toiminut monestakin syystä. Esimerkiksi SHA:ssa on pelattu kovia kansainvälisiä ja kansallisia pelejä, verkostoiduttu muiden kanssa sekä analysoitu itse peliä ja saatu palautetta mm. Ekkono-valmentaja Pol Deulonderilta.

Jalkapallon taitokisat (aiemmin tekniikkakisat) puolestaan perustettiin jo 1940-luvulla ja niiden avulla on pyritty mm. lisäämään pelaajien motivaatiota harjoitella omalla ajalla. Ajoittain on myös heitetty ilmaan ajatuksia siitä, että taitokisojen avulla voitaisiin tehdä talenttien tunnistamista. Talenttien tunnistamisesta ovat puhuneet myös SHA:n Kyösti Lampinen ja Hannele Forsman eri foorumeissa.

Olen halunnut herättää laajempaa keskustelua talenttien kehittämisestä ja tunnistamisesta sekä näihin liittyen SHA:n kehittymisen seurantakonseptin te-ta-fys-psy-testeistä ja SPL:n järjestämistä jalkapallon taitokisoista. Tulen tässä esityksessä perustelemaan, miksi tälle keskustelulle on tarvetta sekä miksi esitän SHA:n testien rajua muokkaamista ja taitokisojen lopettamista kokonaan.

***

Taustaa

Koko keskusteluun liittyen meidän on hyvä ottaa ensin pieni katsanto ajatteluumme ja toimintaamme vaikuttaviin tekijöihin. Olemme omassa elämänmuodossamme Suomessa ja historiamme vaikuttaa meihin vahvasti. Elämänmuodon hyvät ja huonot puolet on aina tärkeää pyrkiä ymmärtämään, jotta voimme arvostaa sekä tarvittaessa myös muuttaa niitä.

Jokaisessa kulttuurissa on tietynlaiset ihmiskäsitykset ja asioiden arvottaminen. Millainen ihminen on? Mitä asioita arvostamme? Muiden muassa näistä asioista johtuvat mahdollisesti tekemämme kehittämisohjelmat, testit, ym. Testit puolestaan muokkaavat käsitystämme siitä, mikä on arvokasta. Mitä arvostetaan, sitä testataan – mitä testataan, sitä arvostetaan.

Meillä on rikas urheiluhistoria erityisesti yksilölajeissa. Olemme lentäneet pitkälle mäkihypyssä, juosseet nopeasti eri matkoilla ja heittäneet keihästä kauas. Paljon mitaleja, paljon muistoja. Näihin saavutuksiin meitä ovat auttaneet erinomaiset asiantuntijat muiden muassa Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskuksesta KIHU:sta ja Jyväskylän yliopistosta, joissa on tutkittu ihmisen anatomiaa, fysiologiaa, biomekaniikkaa ja paljon muuta. Näissä instituutioissa urheilijaa on testattu erilaisin menetelmin ja laadukkaasti. Toiminnasta on ollut hyötyä, erityisesti yksilöurheiluun. Siitä kertovat myös lukuisat tutkimusartikkelit, joita Jyväskylästä on tullut.

KIHU ja Jyväskylän yliopisto eivät kuitenkaan ole olleet jalkapallotutkimuksen uranuurtajia. Kyseisistä instituutioista on tullut jalkapalloon pääasiassa fysiikkaan ja pelin tekniseen puoleen liittyvää osaamista ja testistöä, ei niinkään pelin dynamiikkaan liittyvää ymmärrystä.

***

Kulttuuri eri tasoilla

Taidon oppimista sosiokulttuurisessa kontekstissa on viime vuosina jonkin verran tutkittu liikuntatieteissä (Araújo et al. 2010; Uehara et al. 2016, 2020; Vélez-Agosto et al. 2017). Katsotaan seuraavaksi Bronfenbrennerin bioekologisen mallin avulla (kuva 1.), miksi tällaisella kulttuuripohdinnalla on merkitystä jalkapallossa. Urie Bronfenbrenner kehitti bioekologisen mallinsa selittääkseen, miten lapsen ominaisuudet ja lapsen ympäristö vaikuttavat hänen kasvuunsa ja kehitykseensä. Hänelle oli tärkeää ymmärtää, mitkä erilaiset asiat vaikuttavat lapsen kehitykseen eri tasoilla. Bioekologinen malli koostuu useasta sisäkkäin toimivasta systeemistä.

Kuva 1. Bronfenbrennerin bioekologinen malli suomalaisessa jalkapallossa (mukailtu Araújo et al. 2010; Vélez-Agosto et al. 2017).

Mikrosysteemi on lasta lähinnä oleva kerros ja suorassa yhteydessä häneen. Mikrosysteemiin kuuluu esimerkiksi lapsen suhteet ja vuorovaikutukset perheessä, koulussa tai joukkueessa. Tällä tasolla vuorovaikutukset lapsen ja ympäristön kanssa ovat voimakkaimmat ja vaikuttavat eniten lapseen.

Mesosysteemi(t) koostuvat kahdesta tai useammasta mikrosysteemistä, joissa lapsi ja hänen perheensä elävät. Esimerkiksi yhteys lapsen valmentajan ja hänen vanhempiensa välillä tai seuran ja koulun välillä ovat mesosysteemejä.

Eksosysteemi tarkoittaa suurempaa sosiaalista järjestelmää. Tämän kerroksen rakenteet vaikuttavat lapsen kehitykseen epäsuorasti, koska ne vaikuttavat johonkin tai joihinkin hänen ympärillänsä oleviin mikrojärjestelmiin ja sitä kautta lapseen. Esimerkkeinä vanhempien työpaikat tai SPL:n aloittamat suuremman skaalan ohjelmat, jotka tulevat käytännön toimenpiteiksi lapsen maailmaan.

Makrosysteemi on laajempi kulttuurikonteksti, kuten arvostukset, asenteet ja sosiaaliset olosuhteet kulttuurissa, jossa lapsi elää.

Kronosysteemi: On huomattava, että koko systeemi on jatkuvassa kehityksessä. Esimerkiksi ihmisten arvostukset muuttuvat, vaikkakin hitaahkosti. Kronosysteemi kuvaa tätä ilmiön ajallista kehitystä. Eri kulttuureissa on erilaiset kehityskaaret ja erilaiset arvostukset, jotka on tärkeää ottaa huomioon, kun analysoimme kulttuuria.

Bronfenbrennerin mallin mukaan ihmisen kehitystä ja käyttäytymistä ei voida täysin ymmärtää ottamatta huomioon kaikkia eri tasojen tekijöitä. Ihminen ympäristössään on monimutkainen järjestelmä, joka koostuu monista osista. Kokonaisuutta ei ole mahdollista ymmärtää tunnistamatta komponenttien vuorovaikutusta. Tämä osien välinen vuorovaikutus luo kokonaisuuden luonteen ja toiminnan, ei osat yksinään (Araújo et al. 2010; Uehara et al. 2016, 2020; Vélez-Agosto et al. 2017).

SHA:n ja SPL:n toiminta on osiltaan Bronfenbrennerin mallin eksosysteemin tasolla tapahtuvaa toimintaa, jonka vaikutukset heijastuvat laajasti muille tasoille. SHA:n ja SPL:n toimintaa ohjaavat kulttuurimme asenteet ja arvostukset, mutta samalla niiden valinnat ja toiminta ohjaavat ajatteluamme ja toimintaamme mikrotasolla.

SHA:n ja SPL:n toimintaan vaikuttaa makrotasolla arvostuksemme. Makrotasolla kommunikoimme usein kulttuurissamme olevan interpretivistisiä ja holistisia filosofisia ajatussuuntia. Interpretivismi on tyypillinen tieteenfilosofinen tausta laadullisessa tutkimuksessa ja se perustuu ilmiön ymmärtämiseen kontekstissaan sekä sisältää lukuisia erilaisia tulkinnallisuutta korostavia tieteenfilosofisia suuntauksia. Yleensä ajatellaan interpretivismin toimivan vastaparina positivismille (Uehara et al. 2016).

SHA väittää toimintansa pohjautuvan holistiseen näkemykseen ihmisen toiminnasta (mm. Lampinen 2020; Pakkanen 2016). Holismin mukaan kokonaisuus on enemmän kuin osiensa summa. Holismissa kokonaisuuteen ajatellaan ilmaantuvan ominaisuuksia, joita ei esiinny yhdessäkään sen osassa sinänsä. Holismissa kritisoidaan läntisen tieteen perinteistä reduktionistista näkemystä, jonka mukaan tutkimusongelma on jaettava osiin ja selvitettävä ongelmaa osa kerrallaan. Koska osissa ei ilmene kokonaisuudessa syntyviä piirteitä, ei sitä voi holismin mukaan ymmärtää pelkästään osista lähtemällä (Uehara et al. 2016).

Holismissa tyypillisiä kysymyksiä ovat: Mitä osia kokonaisuuteen kuuluu? Millaiset ovat osien vuorovaikutukset keskenään? Mitä ominaisuuksia kokonaisuuteen syntyy osien vuorovaikutuksen seurauksena? Reduktionismissa kysytään myös, mitä osia kokonaisuuteen kuuluu, mutta sen jälkeen painopiste on enemmän osien tutkimisessa irrallaan toisistaan. Vuorovaikutuksia ja niistä syntyviä ilmiöitä ei päästä ymmärtämään.

Väitän, että SHA:n kehittymisen seurantakonseptin testistö ja SPL:n taitokisat eivät perustu holismiin vaan positivismiin ja reduktionismiin. Positivismissa ilmiöiden suora ja mahdollisimman objektiivisena pidetty havainnointi ja mittaus erilaisten määrällisten muuttujien avulla on tärkeää (Uehara et al. 2016). Asiat laitetaan numeroiksi, poikki ja pinoon. Reduktionisminmukaan kokonaisuus eli tässä tapauksessa vaikkapa pelaaja on palautettavissa osiinsa, jonka jälkeen pystymme sitten analysoimaan pelaajaa näiden osien avulla. Esimerkkinä toimivat SHA:n te-ta-fys-psy-testit ja SPL:n taitokisat.

***

Perusteita kehittymisen seurannalle ja taitokisoille

SHA:n yksi tärkeimmistä tehtävistä on organisaation itsensä lausuman mukaan (Eerikkilän urheiluopisto 2020) ”…kokonaisvaltaisen kehittymisen seurantakonseptin kehittäminen ja toteuttaminen eri-ikäisille jalkapalloilijoille.” Tätä konseptia toteutettiin ja kehitettiin yhdessä yhteistyöseurojen kanssa aiemmin pelkästään Eerikkilässä, mutta viime vuosina toimintaa on levitetty SPL:n alueellisiin valmennuskeskuksiin ja nyt sitä ollaan viemässä vielä enemmän seuratasolle.

Konsepti sisältää ”…mittareita jalkapallossa vaadittavien teknisten, taktisten, fyysisten, henkisten ja sosiaalisten valmiuksien seurantaan lähtökohtana peli” (Inkilä and Forsman 2020). Mittareita on lukuisia ja niitä voi tarkemmin käydä katsomossa SHA:n sivuilta. Väitteestä pelin olevan lähtökohtana mittareille olen vahvasti eri mieltä. Tulen perustelemaan kantaani kirjoituksen kuluessa.

Alkuaikoina SHA:ssa keskusteltiin siitä, mikä olisi toiminnan ohjenuora. Mietittiin muun muassa, mitä on hyvä valmentajuus? Tähän vastauksena oli, että hyvän valmentajan pitää pystyä osoittamaan pelaajien kehittyminen. Tuo ihanne kirjoitettiin SHA:n kulttuuriin heti alussa ja se ohjaa toimintaa edelleen vahvasti.

SPL:n taitokisat puolestaan sisältävät yksilökohtaisia tekniikkatestejä, kuten ponnauttelun ja puskun omasta heitosta. SPL:n taitokisoja on aikojen saatossa perusteltu monenlaisilla asioilla. Viime vuosina yleisin perustelu on ollut, että taitokisat lisäävät pelaajien motivaatiota oman ajan harjoittelua kohtaa. Ilmassa on leijunut myös väitteitä siitä, että voisimme mahdollisesti tunnistaa testien avulla taitavia pelaajia / talentteja. Tulen näyttämään, että perusteet SHA:n nykyisille testeille ja SPL:n taitokisoille ovat hatarat.

***

Timantteja etsimässä

Pelaajat ”saavat” (viitearvotasoja on esitetty ajoittain timanttitasoina) SHA:n testeistä ”timantteja” sen mukaan, kuinka hyvin niissä menestyvät suhteessa kronologisessa iässä oman ikäisten viitearvoihin. Hitaammin kehittyvät saattavat jäädä näissä testeissä vuosiksi jalkoihin. Vaikka testipalautteista ei SHA:n puolesta tehdä pelaajien välistä vertailua, niin muut sitä tekevät (pelaajat itse myös). Mikä vaikutus tällä on heidän motivaatiolleen?

Taitokisoista pelaajat saavat mitaleja suorituksistaan. Myös näissä testeissä pelaajat tavoittelevat hyviä suorituksia suhteessa kronologisessa iässä oman ikäisten viitearvoihin.

Muistan, kun valmentaja ja kouluttaja Martin Rooney kävi vuosia sitten Suomessa ja kertoi tarinan vanhasta yliopistovalmentajastaan. Hän oli valmentanut olympiaurheilijoita ja häneltä kysyttiin: ”Mistä tiedät, kuka on timantti?” Valmentaja vastasi: ”En tiedäkään, kaikki ovat minulle timantteja.”

Lapset kehittyvät hyvin eri tahtiin ja ovat eri tavoin herkkiä. KIHU:n erikoistutkija Outi Aarresola huomautti Kylmäsen lehtiartikkelissa (2017), että ”urheileva lapsi saattaa kysyä jo harrastuksen alkuvaiheessa itseltään, pärjääkö hän joukossa, onko hän tarpeeksi hyvä” ja ”jos porukassa ei pärjää, niin sitten jäädään pois.” Samassa artikkelissa SPL:n silloinen pelaajakehityspäällikkö (nyk. urheilutoimenjohtaja) Hannu Tihinen kertoi seuraavaa: ”Viime vuosien mittaan olemme pyrkineet siihen, ettei pelaajia arvioida liian aikaisin” ja ”meillä ei ole varaa hukata ketään tässä maassa.”

***

Talenttien tunnistaminen – vai tunnistelu?

Fokus pelaajien kehitys- ja talenttien tunnistusohjelmissa on kuitenkin liian usein niissä, jotka tunnistetaan talenteiksi, ei siinä laajemmassa lajin osallistujamäärässä, jotka voisivat täyttää standardit myöhemmin. Näemme järjestelmässä selviytyneet pelaajat ja se voi aiheuttaa meille harhan hyvästä toiminnasta (Johnston and Baker 2020).

Esitämme pelaajakehityksen usein pyramidin mallisena (kuva 2.). Etenemiseen tasolta toiselle sisältyy suuren määrän tippumista systeemistä ja mahdollisesti koko urheilusta. Liitot, akatemiat, ym. asettavat testejä ja viitearvoja, jotka ohjaavat talenttien tunnistamista ja seuraaville tasoille pääsyä. Jos pelaaja tippuu ”reitiltä”, niin hänen on vaikea päästä sille takaisin. Hän ei ole talentti. Tähän toimintaan yhdistyy usein ajatus ”aikaisesta kyvykkyydestä”, jossa talentit näyttävät kyvykkyytensä jo nuorena (Bailey and Collins 2013; Baker, Schorer, and Wattie 2018; Johnston and Baker 2020).

Kuva 2. Pelaajakehityspyramidi ja siihen liittyviä ongelmia (mukailtu van der Breggen & Verbeek, 2020. Muut viitteet tekstissä).

Talenttien kehittämis- ja tunnistamisjärjestelmien teho on optinen harha, koska emme voi tietää, olisivatko huipulle päässeet menestyneet erilaisissa systeemeissä tai mitä olisi tapahtunut niille useille systeemistä pois jätetyille / jääneille eri olosuhteissa. Pois jätetyistä / jääneistä ei ole paljoa tutkimusta. Joka tapauksessa talenttien kehittämis- ja tunnistamismallien epämääräisen ennustepätevyyden (Bergkamp et al. 2019; Johnston and Baker 2020) ohella tulee ottaa huomioon niiden mahdollisesti motivaatiota alentava vaikutus (Johnston and Baker 2020). Useat tippuvat rattaista, olisiko tässä yksi syy?

Tiedämme, että aiemmin akatemioihin sisään tulleet lähtevät myös aiemmin ulos niistä kuin myöhemmin sisään tulleet (van der Breggen ja Verbeek, 2020). Lisäksi myöhemmin sisään tulleet ovat yliedustettuina aikuisissa (Güllich 2014).

Pelaajien kehitys ja kasvu on hyvin epälineaarista. Samassa kronologisessa iässä olevat pelaajat voivat erota toisistaan jopa vuosia biologisessa iässä. Lisäksi, eri fyysiset ja psyykkiset kyvyt kehittyvät hyvin eri tahtiin (Bergkamp et al. 2019; Johnston and Baker 2020; Murr et al. 2018).

Ross Pinder onkin kollegoidensa kanssa (2013) kutsunut talenttien tunnistamisessa tehtyjä vääriä päätöksiä talenttien tuhlaamiseksi ja väittänyt, että suuri joukko potentiaalisia urheilijoita hukataan tällaisessa toiminnassa. Pelaajan jäätyä valitsematta aiheuttaa se hänelle monenlaisia negatiivisia tunteita ja vaikuttaa hänen motivaatioonsa urheilua ja lajia kohtaan. Kuinka eettistä tällainen toiminta on? Jatkopohdintana voidaan miettiä, millaisia nuorten pelaajien valintamekanismeja meillä Suomessa on eri-ikäisten edustusjoukkueissa? Ovatko ne selkeitä ja luotettavia?

***

Millaisia riskejä haluamme ottaa?

Otamme talenttien kehitys- ja tunnistamisohjelmissa erilaisia riskejä (Baker et al. 2018) (kuva 3.). Se, että voimme testien perusteella sanoa pelaajien joidenkin ominaisuuksien (eri tutkimuksissa vaihtelevien) olevan yhteydessä esim. U19 eliittipelaajuteen, ei pitäisi riittää talenttien tunnistamisen perusteeksi. Sama koskee mainintoja siitä, että tiettyjen testien perusteella voidaan sanoa pelaajalla olevan niin ja niin monta kertaa parempi mahdollisuus tulla joksikin. Otamme talenttien tunnistamisessa riskejä, joita meillä kannattaa todella tarkkaan miettiä.

Kuva 3. Talenttien tunnistamisen riskimatriisi (mukailtu Baker et al. 2018).

Urheilijat kuvan valkoisissa bokseissa eivät yleensä ole ongelma, he ovat niin sanotusti helposti tunnistettavia (tässäkin on tosin riskejä, esim. Garrincha oli lapsena hyvin heikko ja kampurajalkainen). Vaaleanharmaissa bokseissa olevat ovat kohtalainen riski, koska he edustavat keskivertoa suorittamista (heistä ei tule eksperttejä, mutta saattavat ottaa paikan muilta / potentiaalisia, mutta nykyinen taso ei korkea). Korkeinta riskiä edustavat urheilijat tummanharmaissa bokseissa, joissa urheilijat voivat olla todella potentiaalisia, mutta eivät pääse mukaan, koska eivät ole sillä hetkellä erityisiä. Tai sitten he näyttävät tällä hetkellä erityisiltä, mutta heidän pitkän tähtäimen potentiaalinsa ei olekaan suuri. Tämäkin ryhmä ottaa potentiaalisten paikkoja valinnoissa. Nyt meillä pitää miettiä, millaisen riskin olemme Suomen kokoisessa maassa valmiita ottamaan. Emme saa hukata potentiaalia koneiston rattaisiin.

Olemme huonoja erottamaan pelaajan nykyisen tason ja hänen potentiaalinsa. Otetaan esimerkki kahdesta tytöstä, joista ensimmäinen on perheestä, jossa positiivisella tavalla ohjataan urheiluun ja tyttö saa kokea erilaisia lajeja, kiinnittyy vaikka jalkapalloon ja menee seuraan harrastamaan. Tässä seurassa on innostava valmentaja, ja tyttö kehittyy taidoissaan nopeasti. Toisessa perheessä yksinhuoltajaäiti tuskailee arjen kanssa eikä kykene antamaan tytölleen virikkeitä liikuntaan. Hänen suvussaan urheiluharrastusta ei pidetä muutenkaan hyvänä asiana, ja jalkapallosta innostunut tyttö saa tuskailla kaiken tämän keskellä. Jossakin vaiheessa hän pääsee kuin pääseekin seuraan pelaamaan. Hän menee itse asiassa samaan seuraan kuin ensimmäinen tyttö, mutta aloittaa 2-joukkueessa. Nyt tyttöjä aletaan vertailemaan keskenään. Kummalla on korkeampi nykyinen taso ja kummalla suurempi potentiaali? Miten pystymme arvioimaan tätä?

Myöskin urheilulajin tulevaisuus on haaste talenttien tunnistamisessa. Ennen Usain Boltin aikakautta talenttien tunnistaminen pikajuoksussa keskittyi muun muassa askeltiheyteen ja voimalla runttaamiseen, ja pitkien tai laihojen juoksijoiden ajateltiin olevan tässä suhteessa jäljessä lyhyempiä. Nyt keskitytään sekä askeltiheyteen että -pituuteen ja monenlaisilla juoksijoilla katsotaan olevan mahdollisuuksia hyviin tuloksiin. Jalkapallo on pelinä muuttunut ja spekulaatiot tulevaisuuden pelistä liittyvät muun muassa mahdollisesti lisääntyvään pallon syöttämismäärään per minuutti ja pallon keskimääräisen liikkumisnopeuden sekä korkeaintensiteettisten liikkeiden lisääntymiseen (Nassis et al. 2020). Millainen peli jalkapallo on 10-15 vuoden päästä, kun kehittämämme ja valitsemamme talentit pääsevät parhaaseen peli-ikäänsä?

***

Jatkoa talenttien kehittämisen ja tunnistamisen ongelmiin

Onko talentti muuttumaton ominaisuus? Ajattelemme aikaisten indikaattorien olevan luotettavia merkkejä tulevaisuuden potentiaalista ja että pystymme tunnistamaan sen aikaisin eikä se ehkä muutu ajan saatossa (Bailey and Collins 2013).

Useat tutkijat ovat esittäneet, että monet huippu-urheiluvaiheeseen ja noviisitasolle jääneitä urheilijoita erottelevat tekijät ilmenevät vasta myöhäisessä murrosiässä. Sitä aiemmin (ja sen jälkeenkin?) meillä on hyvin vaikea ennustaa, kenestä tulee eliittiurheilija (Baker et al. 2018; Bergkamp et al. 2019; Johnston and Baker 2020)

Teknisten, taktisten, psykologisten ja fyysisten ominaisuuksien välillä on kompleksinen vuorovaikutus ja ne kehittyvät eri tahtiin (Pinder et al. 2013). Urheilija ei kehity tyhjiössä ja ympäristö vaikuttaa kehitykseen ja ominaisuuksien ilmenemiseen (Uehara et al. 2020). Esimerkkinä urheilijan psykologia ja siihen liittyen psykologiset testit. Ekologisesta näkökulmasta psykologisten ominaisuuksien ajattelu ihmisen sisäisinä, erillisinä, stabiileina ja ympäristöstä riippumattomina ilmiöinä ei ole järkevää, koska ne ovat yhteydessä esim. sosiaaliseen ympäristöön ja ilmenevät vuorovaikutuksessa ympäristön kanssa (Sarmento et al. 2018).

Eri ominaisuuksia käsitelleiden ja tulevaisuuden korkeaa suorituskykyä ennustamaan (talenttiutta) pyrkineiden tutkimusten efektikoot ovat yleisesti pieniä. Psykologisten, fyysisten ja muiden testien sensitiivisyys ja ennustearvo ovat heikkoja eikä niiden avulla kyetä luotettavasti tunnistamaan talentteja (Bailey and Collins 2013; Baker et al. 2018; Bergkamp et al. 2019; Johnston and Baker 2020; Murr et al. 2018). Kunnes kykenemme kehittämään luotettavampia testejä, niiden käytössä täytyy olla hyvin varovaisia.

Suuressa osassa talenttien tunnistamistutkimuksia on käytetty dikotomista jakoa korkeaan / matalaan tai ekspertti / noviisi -tasoon (Baker et al. 2018; Johnston and Baker 2020). Kun on testattu esim. 15-vuotiaita urheilijoita ja seurattu heitä 19-vuotiaiksi, urheilijat on tutkimuksen lopussa jaettu joko korkean tai matalan suorituskyvyn omaavien joukkoon. Tämä jako on hyvin karkea eikä kerro vielä siitä, miten urheilijoiden urat jatkuvat. Esim. alle 19-vuotiaana ei-korkealla tasolla pelaavasta voi hyvin tulla ammattipelaaja ja saman ikäisestä maajoukkuepelaajasta aladivaripelaaja.

Seuranta aikuisurheiluun saakka onkin harvinaista tutkimuksissa, joissa on pyritty löytämään korkean tason suoritusta ennustavia tekijöitä. Useat tutkimukset eivät seuraa urheilijoita huippu-urheiluvaiheeseen vaan esim. U19-ikäluokkaan (Bergkamp et al. 2019). Mitä tapahtuu sen jälkeen?

Samoin tutkimusten pienet otoskoot ja ristiriitaiset tulokset ovat ongelmia. Ei ole esimerkiksi selvyyttä varmasti siitä, mitkä ovat ne psykologiset tekijät, jotka ennustavat aikuisiän korkean tason suoritusta. Tulokset ovat vaihdelleet paljon (Bailey and Collins 2013; Baker et al. 2018; Bergkamp et al. 2019; Johnston and Baker 2020; Murr et al. 2018).

Tämä kaikki johtuu osaksi siitä, että käytettyjen testien ekologisuus eli oikeaa peliä vastaavuus on hyvin heikko (Bergkamp et al. 2019; Pinder et al. 2013). Käytetyt testit eivät saa kiinni siitä, mitä on taito tai hyvä pelaajuus jalkapallossa. Tekniikkatestit ovat irrallisia suorituksia, jotka vastaavat hyvin huonosti kompleksista ja dynaamista jalkapallopeliä. Tämä on eri asia kuin taidokkaat jalkapallosuoritukset. Taito- tai tekniikkatesteissä ei esimerkiksi ikinä tutkita taitoa pallottomana. Manchester Cityn toppari Rúben Dias on hyvä esimerkki superpelaajasta pallottomassa vaiheessa. Testejä täytyy kyetä kehittämään pelinomaisempaan suuntaan, jos niiden tekemistä jatketaan laajassa mittakaavassa.

Lisää talenttien tunnistamistutkimusten ongelmia ovat niin sanottu range restriction (RR) (Bergkamp et al. 2019), relative age effect (RAE) ja biologinen ikä (Webdale et al. 2020). RR tarkoittaa talenttitutkimuksissa sitä, että tutkimuksen otos on rajoitettu esimerkiksi talentin tai taidon suhteen eikä otos vastaa koko populaatiota. Tutkimuksissa on usein käytetty otoksena akatemiapelaajia, jossa joukossa on todennäköisesti eri määrä talentteja kuin koko joukossa saman ikäisiä pelaajia. Tämän vuoksi tutkimuksien yleistettävyys suurempaan joukkoon on ongelma.

RAE:sta ja biologisestä iästä on puhuttu jo aiemmin. Edellinen viittaa alkuvuonna syntyneiden suurempaan osuuteen juniorijoukkueissa ja jälkimmäinen ihmisen erilaisiin biologisiin kehityskaariin. Esim. kaksi saman ikäistä pelaajaa saattaa olla biologiselta iältään hyvin eri vaiheissa. Näitä asioita otetaan jossakin määrin huomioon SHA:ssa, mutta ei lähellekään riittävästi.  Jalkapallon taitokisoissa ei huomioida RAE:tä eikä biologista ikää. Kummassakin toiminnassa menestymisen viitearvot ja palaute ovat suhteutettuja kronologiseen ikään.

Tällaisessa toiminnassa lukuisat biologiselta iältään nuoremmat pelaajat saattavat jäädä vanhempien varjoon vuosiksi. Tiedän, että useissa seuroissa on käyty keskustelua siitä, tehdäänkö meillä jotain väärin, ”kun nuo ja nuo pelaajat ovat testeissä huonompia kuin muut.” Testituloksien tulkinnassa pitää olla hyvin huolellinen.

Silti valmennuspäälliköille annetaan SHA:n testeistä palaute ”könttänä” ja hänen pitäisi tämä könttä avata seuransa valmentajille. Valmennuspäälliköt eivät ole psykologian, fysiikan ym. asiantuntijoita. Kuka osaa analysoida ison könttäpalautteen laadukkaasti ja mitä käytännön toimenpiteitä tämä aiheuttaa? Mitä enemmän osa-aluetestejä, sitä vaikeampaa valmentajilla on näitä ymmärtää. Toisaalta mitä enemmän jalkapalloa, sitä paremmin me jalkapallovalmentajat ymmärrämme.

SHA:n testeistä ja SPL:n taitokisoista on esitetty kommentteja liittyen siihen, että mitä pahaa näistä toimista meille olisi. Tätä asiaa voidaan lähestyä vaihtoehtokustannusten näkökulmasta. Vaihtoehtokustannukset ovat menetetty voitto, kun yksi vaihtoehto valitaan toisen sijaan. Käsite on hyödyllinen, koska se muistuttaa meitä kaikkien kohtuullisten vaihtoehtojen tutkimisesta ennen päätöksen tekemistä (Moreau, Macnamara, and Hambrick 2019).

Kun yksilö tekee säännöllisesti jotakin, hän kuluttaa aikaansa siihen eikä muuhun mahdollisesti hyödyllisempään. Yhteiskunnan tasolla tämä tarkoittaa sitä, että taitokisoihin ja vaikeiden testitulosten pähkäilemiseen käytetty aika on pois jostakin muusta mahdollisesti meille hyödyllisemmästä toiminnasta. Sama liittyy tutkimukseen. Kaikki suomalainen jalkapallotutkimus, joka ei ole peliä, on pois peliin ja sen harjoitteluun käyttämästämme tutkimuksesta. Tämä liittyy Bronfenbrennerin malliin ja arvostuksiimme. Mitä arvostamme, sitä tutkimme ja niin edelleen.

***

Mitä näemme?

Clever Hans oli 1900-luvun alussa elänyt hevonen, joka väitetysti osasi laskea ja tehdä muita älykkyyttä vaativia tehtäviä. Hänen omistajansa William von Osten käytti Hansia yleisötilaisuuksissa, joissa Hans tosiaan näytti osaavan laskea. Kävi kuitenkin ilmi, että Clever Hans ei oikeasti osannut laskea vaan hän seurasi tarkasti ihmisten aivan pieniäkin eleitä ja ilmeitä antaessaan vastauksen. Clever Hansin tarinaa on käytetty esimerkkinä ns. pygmalion-efektistä, jossa ihmisten asettamat odotukset käyvät toteen. Ilmiöstä kirjoittaa mm. Rutger Bregman kirjassaan Humankind: A Hopeful History.

Ilmiön tieteellisyys on kyseenalaistettu, vaikka jotkut ovat löytäneet siitä hieman näyttöä (Siekanska, Blecharz, and Wojtowicz 2013). Pohdinta on kuitenkin kiinnostava. Urheilussa ilmiö voisi esiintyä näin: Jos ajattelemme urheilijan olevan talentti tai timantti, niin käyttäydymme häntä kohtaan pieninkin elkein positiivisesti. Lapset ja nuoret näkevät nämä pienet elkeet tarkasti. Jos taas emme usko pelaajan talenttiuteen, niin saatamme alitajuisesti osoittaa sen hänelle pienin tai suurin elkein ja sanoin. Tätä kutsutaan Golem-efektiksi.

Ongelma tässä kaikessa on se, että usein ajatellaan talentin olevan joku pysyvä (ehkä geeneistä saatu) ominaisuus, jota ei voi muuttaa (Bailey and Collins 2013). Voisimme ajatella mieluummin niin, että lapsilla ja nuorilla on potentiaalia. Muistetaan Martin Rooneyn valmentaja ja ”jokainen on timantti.”

***

Sosiokulttuuriset rajoitteet ja esimerkki Brasiliasta

Lyhyesti takaisin kulttuuriin. Sosiokulttuuristen vaikutusten ymmärtäminen urheilijoiden poluilla on meille tärkeä tehtävä. Miksi Brasiliasta tulee tietynlaisia pelaajia ja miksi meiltä Suomesta tietynlaisia? Brasiliassa on paljon korruptiota eikä viranomaisiin luoteta. He vievät kansan rahat, joten heitä pitää huijata. Tätä huijaamiskulttuuria kutsutaan nimellä malandragem. Siitä on kehittynyt käytännön elämään ilmiö nimeltä ginga, joka jalkapallossa esiintyy harhauttavana vartalon liikkeenä. Brasilialaispelaajilla on ginga (Uehara et al. 2020). Mitä suomalaisilla pelaajilla on ja miksi?

Hyvä pelaaja kehittyy useiden erilaisten toistensa kanssa vuorovaikutuksissa olevien vaikuttajien keskellä. Eksperttitaso jalkapallossa on hyvin monimutkainen ilmiö, jota on vaikea saada kiinni reduktionistisilla kehittämisohjelmilla ja testipattereilla. Tähän vaaditaan kokonaisvaltaisempaa tutkimusotetta, jossa oikeasti osien analysoinnin sijaan pyritään osien välisen vuorovaikutuksen ja niistä syntyvien ilmiöiden analyysiin (Araújo et al. 2017; Uehara et al. 2020). Suomalaisessa ympäristössä on useita erilaisia asenteita ja käyttäytymismalleja, jotka vaikuttavat urheilijoiden kehittymiseen (jotkut positiivisesti, toiset negatiivisesti). Meillä täytyy ymmärtää nämä ilmiöt eikä jäädä jumiin vanhoihin ajatusmalleihin.

Fokuksen pitäisi olla enemmän siinä, mitä ympäristössämme tapahtuu ja miten voimme siihen vaikuttaa. Tämä tarkoittaa suurempien suuntaviivojen lisäksi aivan käytännön työtä. Miten luomme joukkueelle urheiluun kiinnittymistä ja kehittymistä edistävän ilmapiirin? Muiden muassa Keith Davids ja Carl Woods ovat puhuneet oppimisympäristöjen rakentamisesta (Woods et al. 2020). Tähän voimme vaikuttaa liittotasolla koulutuksen kehittämisenä ja osaamisen levittämisenä joka Suomen kolkkaan. Tähän EI tarvitse testien levittämistä joka Suomen kolkkaan.

***

Mitä tilalle?

Lähestymme kirjoituksen loppua ja nyt sitten kysymme, mitä SHA:n testien ja SPL:n taitokisojen tilalle. Bonney ja kollegansa (2019) (kuva 4.) ovat esitelleet joukkueurheilulajeihin viisiportaisen suorituskyvyn testaamisen mallin, jota käyn nyt läpi.

Kuva 4. Suorituskyvyn testaamisen malli joukkueurheilulajeihin (mukailtu Bonney et al. 2019).

Mallin alatasolla on notaatioanalyysi pelistä, jonka avulla etsitään pelissä tapahtuvia avainsuorituksia. Alatasoilla (1-2) on laboratorio- ja kenttätestejä, jotka ovat eristettyjä teknis-taktis-fyysis-psyykkis-testejä. Tasot 3-4 sisältävät kenttä- ja pienpelitestejä, joiden edustavuus suhteessa peliin on suurempi. Näissä ympäristöissä pelaajat altistuvat epävakaille ja dynaamisille ympäristöille samoin kuin pelissä. Tasojen 3-4 testeissä ei jaotella pelaajaa moneen eri osa-alueeseen vaan arvioidaan hänen kykyjään pelata tilanteita tai pelejä. Pelaajan osaaminen tulee parhaiten esille toimintana pelissä, jossa spesifin informaation ja toiminnan välinen kytkentä on voimakkaimmillaan.

***

Tilannetestit ja pienpelit

Pelin dynamiikka perustuu vuorovaikutukseen. Jalkapalloteot voivat olla joko pallollisia tai pallottomia ja suurin osa pelissä tapahtuvista jalkapalloteoista on pallottomia. Erilaisten pienpelien käytön puolesta talenttien kehittämis- ja tunnistamisohjelmissa ovat puhuneet useat tutkijat (Davids et al. 2013; Silva et al. 2014). Itse olen puhunut myös ”tilannetestien” puolesta, jotka pyritään rakentamaan oikeaa peliä vastaaviksi.

Yksinkertaisia pelitestejä voisivat olla esim. Horst Weinin 1v1-päätypeli (kuva 5.), jossa saadaan nopeasti toistoja eri vastustajia vastaan. Kyseisessä testissä pääsisimme näkemään pallollista ja pallotonta toimintaa: Kuka tekee ohituksia, kuka estää niitä? Toinen mahdollisuus on yksinkertainen 2v2-minimaalipeli (syöttölinjojen avaaminen, linjan murtaminen syötöllä, prässääminen ja peittäminen, kahden pelaajan yhteistyö) samoin periaattein, joissa minijoukkueita vaihdellaan joka pelin jälkeen. Useita lyhyitä pelejä kyetään tekemään nopeasti.

Kuva 5. Ehdotuksia testeiksi. A. Horst Weinin 1v1-päätypeli. B. 2v2 -minimaalipeli.

Nämä edustavat edellisessä diassa esitellyn suorituskyvyn testaamisen mallin toiseksi ja kolmanneksi ylintä tasoa ennen oikeaa peliä ja ovat erittäin edustavia suhteessa nykyisiin rajoittuneisiin testeihin. Pelaajien informaatio-toiminta -yhteys on vahvempi, toiminta on pelinomaisempaa ja rikkaampaa.

Esitykseni ovat ehdotuksia, joita voitaisiin helposti kehittää yhteistuumin lisää.

Oikean pelin ollessa kaikkein rikkain pelaajan taidokkaasta suorituksesta kertovan testin, voimme toki miettiä, kannattaako paljon muita testejä edes olla? Mitä tulee tilannetestien, pienpelien sekä oikeiden pelien analysointiin, niitä voidaan analysoida Bonneyn ja kollegoiden (2019) esittämän viitekehyksen pohjalta sekä laadullisin että määrällisin menetelmin. Laadulliset menetelmät voivat sisältää ns. ekspertin analyysiä, jota käytetään esim. täällä Portugalissa useissa seuroissa. Siinä valmentajat analysoivat harjoituksia ja pelejä kehittämiensä arviointimenetelmien pohjalta.

Lampinen (2020) kritisoi kirjoituksessaan suomalaisten valmentajien pelin ymmärtämistä. Uskon suomalaisten valmentajien pelin ymmärryksen olevan koko ajan paremmalla tasolla ja että sitä voidaan lisätä pelitestistön avulla: kun valmentaja analysoi pelitestejä, oppii hän ymmärtämään taidon eri tavoin kuin katsoen pomputtelu- tai pääpuskutestiä.

Määrälliset menetelmät voisivat olla sekä perinteistä tapahtumadataa, esim. ohitukset, ohituksen estot, syötöt, syötönkatkot ym. Tätä toimintaa kuitenkin kehitettäisiin myös ns. kehittyneiden analyysimenetelmien suuntaan, joissa pyritään esim. pelaajien liikedataa analysoimalla ymmärtämään heidän toimintaansa kentällä. Tämä auttaisi meitä pelin ymmärtämisenä kompleksisena systeeminä.

Tällä tavalla voidaan sekä testata pelaajia että kouluttaa valmentajia ymmärtämään harjoitteita ja löytämään niistä oleellisia asioita. Valmentajien kouluttaminen ymmärtämään ja arvioimaan pelinomaista toimintaa on tärkeämpi asia meille suomalaisille kuin että tehdään laajasti osa-aluetestejä ja koulutetaan valmentajia analysoimaan testituloksia. Tämä toiminta auttaisi valmentajiamme kehittämään harjoitteiden ja pelien analysointitaitoja, jotka ovat heille erittäin tärkeitä. Tässä siis testaisimme sekä kehittäisimme valmennusta.

Samoin pelaajien jalkapalloon rakastuminen ja pelin oppimaan ymmärtäminen tapahtuu paljon rikkaammin, kun keskitymme vielä enemmän itse peliin.

Maailmalla mennään eteenpäin ja esitettyä toimintaa ollaan kehittämässä (van Maarseveen et al. 2017; Cobb et al. 2018). Voimme organisoituna ja korkeasti koulutettuna yhteiskuntana olla tässä kehityksessä eturintamassa. Tämä vaatii paradigman muutosta ja tutkimus- sekä kehittämistoiminnan fokuksen siirtoa kohti peliä.

***

Lopuksi

Iso haaste talenttien kehittämis- ja tunnistamisohjelmissa on se, että valmentajat keskittyvät rajoittuneisiin testeihin ja niiden tuloksiin (esim. fyysiset ja tekniset ominaisuudet), aliarvioivat jalkapallopelin kompleksisen luonteen, taidon vuorovaikutuksellisuuden ja ympäristön vaikutuksen kehittymiseen. Otamme riskejä hukata timantteja liukuhihnalta roskiin. Tämä johtuu historiastamme ja positivistisen sekä reduktionistisen ajattelun kulttuurista. Pilkomme ihmisen osiin ja mittaamme sekä analysoimme osia irrallaan toisistaan.

Tämä ei ole holismia, jossa pyritään ymmärtämään osien välistä vuorovaikutusta ja ihmistä ympäristössään. Peli on vuorovaikutuksellista ja yhdessä tehtävää toimintaa, jossa vietetään lyhyitä aikoja pallon kanssa ja erittäin pitkiä aikoja ilman palloa. Ehdotan, että siirrymme positivismista ja reduktionismista kohti interpretivismiä ja holismia ja yhdistämme eri lähestymistapojen hyvät puolet toimintaamme.

Kirjoituksessani esitettyjen perusteiden pohjalta väitän, että taitokisat pitää lopettaa. Ne eivät tuo meille suomalaisille laajassa skaalassa lisäarvoa, päinvastoin ohjaavat meitä rajoittuneisiin taitokäsityksiin. Taitokisat tukevat olemassa olevaa kulttuuria, joka voi olla haitallista pelaajien kehitykselle, valmentajille ja muille lajin parissa toimiville. Taitokisojen laajasta motivaatiota lisäävästä vaikutuksesta ei ole esitetty yhtään luotettavaa todistetta. Toistan, ei yhtään luotettavaa todistetta. Talenttien tunnistamista ei taitokisojen avulla voida tehdä eikä tarvitsekaan.

Laajat ja erityisesti pelaamisesta sekä kehittymisestä irralliset testit eivät tue lasten motivaation kehittymistä. Lasten motivaatiota tukevat monen muun asian kanssa hyvä valmennus ja tätä kautta lisääntynyt kyky pelata peliä. Taitokisojen osallistujamäärä on syystäkin pienentynyt viime vuosina. Kaikki muut maat, toistan kaikki muut maat, ovat tajunneet tällaisen toiminnan hyödyttömyyden. Taitokisojen tilalle ei tarvitse synnyttää väkisin mitään uutta vaan ohjata rahat koulutustoimintaan.

Taitokisoja vastaan esittämäni kritiikin lisäksi olen esittänyt vahvoja argumentteja SPL:n kehittymisen seurantakonseptin te-ta-fys-psy-testipatteria kohtaan. SHA:n kehittymisen seurannan testipatteri täytyy rajusti päivittää vastaamaan nykypäivän tarpeita. Ehdotukseni on, että karsitaan turhia testejä pois ja keskitytään enemmän ydinasioihin eli peliin. Kun testistöä viedään enemmän pelin suuntaan, auttaa se valmentajia, pelaajia ja koko suomalaista jalkapalloyhteisöä ymmärtämään sitä paremmin. Jalkapalloilijan osaaminen tulee parhaiten esille pelinomaisissa suorituksissa ja itse pelissä, kun vain osaamme niitä katsoa ja halutessamme seurata erilaisin mittarein. Pelinomaisten suoritusten ja pelin analysointiin eli taitoon jalkapallossa tulee tämän vuoksi panostaa entistä enemmän.

Pelaajien kehittyminen on monimutkaista ja epälineaaria. Talenttien kehittämistä ja tunnistamista pitää kehittää kapeasta ja köyhästä näkökulmasta holistisempaan ja rikkaampaan näkökulmaan, jotta emme tekisi talenttien tunnistelemista. Otamme tällä hetkellä isoja riskejä sen suhteen, että hukkaamme potentiaaliset timantit. Pois talentista, tilalle potentiaali!

Rahat voidaan allokoida uudelleen valmennuksen kehittämiseen ja taitokäsitysten päivittämiseen. Yksi SHA:n hyviksi koetuista asioista on pelit ja palaute niistä, keskitytään näihin. Lisäksi haasteemme on enemmän parempia valmentajia lapsillemme. Lisärahaa koulutukseen, lisää ihmisiä antamaan palautetta valmentajille, lisää ihmisiä kouluttamaan taidosta jalkapallossa, lisää hyvää valmennusta lapsillemme!

***

Jani Sarajärvi (@SarajarviJani)

Lähteet

Araújo, Duarte, Cristina Fonseca, Keith Davids, Júlio Garganta, Anna Volossovitch, Regina Brandão, and Ruy Krebs. 2010. “The Role of Ecological Constraints on Expertise Development.” Talent Development & Excellence 2(2):165–79.

Araújo, Duarte, Robert Hristovski, Ludovic Seifert, João Carvalho, and Keith Davids. 2017. “Ecological Cognition: Expert Decision-Making Behaviour in Sport.” International Review of Sport and Exercise Psychology 1–25.

Bailey, Richard, and David Collins. 2013. “The Standard Model of Talent Development and Its Discontents.” Kinesiology Review 2(4):248–59.

Baker, Joseph, Jörg Schorer, and Nick Wattie. 2018. “Compromising Talent: Issues in Identifying and Selecting Talent in Sport.” Quest 70(1):48–63.

Bergkamp, Tom L. G., A. Susan M. Niessen, Ruud. J. R. den Hartigh, Wouter G. P. Frencken, and Rob R. Meijer. 2019. “Methodological Issues in Soccer Talent Identification Research.” Sports Medicine 49(9):1317–35.

Bonney, Nathan, Jason Berry, Kevin Ball, and Paul Larkin. 2019. “Australian Football Skill-Based Assessments: A Proposed Model for Future Research.” Frontiers in Psychology 10(429):1–11.

Cobb N. M., Viswanath Unnithan and Allistair P. McRobert. 2018. The validity, objectivity, and reliability of a soccer-specific behaviour measurement tool. Science and Medicine in Football.

Davids, Keith, Duarte Araújo, Vanda Correia, and Luís Vilar. 2013. “How Small-Sided and Conditioned Games Enhance Acquisition of Movement and Decision-Making Skills:” Exercise and Sport Sciences Reviews 41(3):154–61.

Eerikkilän urheiluopisto. Jalkapallon kehittymisen seuranta -tapahtumat. Haettu: 14.10.2020. https://eerikkila.fi/urheilu/jalkapallo/jalkapallon-kehittymisen-seuranta-tapahtumat/

Güllich, Arne. 2014. “Selection, de-Selection and Progression in German Football Talent Promotion.” European Journal of Sport Science 14(6):530–37.

Inkilä, Ville, and Hannele Forsman. 2020. [PDF]. Vaikuttavuusanalyysi: kehittymisen seurantakonseptit. Suomen Palloliitto ry., Eerikkilä Sport & Outdoor Resort.

Johnston, Kathryn, and Joseph Baker. 2020. “Waste Reduction Strategies: Factors Affecting Talent Wastage and the Efficacy of Talent Selection in Sport.” Frontiers in Psychology 10(2925).

Kylmänen, Erkki. 2017. Alkuvuoden lapset jyräävät urheilussa, ja se voi vaikuttaa kansanterveyteen – HS selvitti, miksi loppuvuonna syntyneet jäävät alakynteen. Helsingin Sanomat, 1.2.2017. Haettu: 10.1.2020. https://www.hs.fi/urheilu/art-2000005068949.html

Lampinen, Kyösti. 2020. Vieraskynä: Sarajärven harharetki – Kyösti Lampisen vastine Jani Sarajärven kirjoitukseen. Suunnanmuutos. Haettu 21.1.2021. https://jalkapalloblogi.com/2020/12/30/vieraskyna-sarajarven-harharetki-kyosti-lampisen-vastine-jani-sarajarven-kirjoitukseen/

Moreau, David, Brooke N. Macnamara, and David Z. Hambrick. 2019. “Overstating the Role of Environmental Factors in Success: A Cautionary Note.” Current Directions in Psychological Science 28(1):28–33.

Murr, Dennis, Philip Feichtinger, Paul Larkin, Donna O‘Connor, and Oliver Höner. 2018. “Psychological Talent Predictors in Youth Soccer: A Systematic Review of the Prognostic Relevance of Psychomotor, Perceptual-Cognitive and Personality-Related Factors” edited by A. Blanch. PLOS ONE 13(10):e0205337.

Nassis, George P., Andrew Massey, Philipp Jacobsen, Joao Brito, Morten B. Randers, Carlo Castagna, Magni Mohr, and Peter Krustrup. 2020. “Elite Football of 2030 Will Not Be the Same as That of 2020: Preparing Players, Coaches, and Support Staff for the Evolution.” Scandinavian Journal of Medicine & Science in Sports 30(6):962–64.

Pakkanen, Mitri. 2016. Miten suomalaiset saadaan ymmärtämään jalkapalloa? Ilta-Sanomat. Haettu: 17.12.2020. https://www.is.fi/jalkapallo/art-2000001121156.html

Pinder, Ross A., Ian Renshaw, and Keith Davids. 2013. “The Role of Representative Design in Talent Development: A Comment on ‘Talent Identification and Promotion Programmes of Olympic Athletes.’” Journal of Sports Sciences 31(8):803–6.

Sarmento, Hugo, M. Teresa Anguera, Antonino Pereira, and Duarte Araújo. 2018. “Talent Identification and Development in Male Football: A Systematic Review.” Sports Medicine 48(4):907–31.

Siekanska, Małgorzata, Jan Blecharz, and Agnieszka Wojtowicz. 2013. “The Athlete’s Perception of Coaches’ Behavior Towards Competitors with a Different Sports Level.” Journal of Human Kinetics 39(1):231–42.

Silva, Pedro, Ricardo Duarte, Jaime Sampaio, Paulo Aguiar, Keith Davids, Duarte Araújo, and Júlio Garganta. 2014. “Field Dimension and Skill Level Constrain Team Tactical Behaviours in Small-Sided and Conditioned Games in Football.” Journal of Sports Sciences 32(20):1888–96.

Uehara, Luiz, Chris Button, Mark Falcous, and Keith Davids. 2016. “Contextualised Skill Acquisition Research: A New Framework to Study the Development of Sport Expertise.” Physical Education and Sport Pedagogy 21(2):153–68.

Uehara, Luiz, Chris Button, John Saunders, Duarte Araújo, Mark Falcous, and Keith Davids. 2020. “Malandragem and Ginga: Socio-Cultural Constraints on the Development of Expertise and Skills in Brazilian Football.” International Journal of Sports Science & Coaching 0(0):1-14.

van der Breggen, Jorg and Jan Verbeek. 2020. Building an Evidence Based Youth Football Development Programme. MSAI 2020 Webinars #7. Haettu 1.12.2019. https://www.youtube.com/watch?v=DVTXzN0fE0k

van Maarseveen, Mariëtte J. J., Raoul R. D. Oudejans and Geert J.P. Savelsbergh. 2017. System for notational analysis in small-sided soccer games. International Journal of Sports Science & Coaching, 12(2):194–206.

Vélez-Agosto, Nicole M., José G. Soto-Crespo, Mónica Vizcarrondo-Oppenheimer, Stephanie Vega-Molina, and Cynthia García Coll. 2017. “Bronfenbrenner’s Bioecological Theory Revision: Moving Culture From the Macro Into the Micro.” Perspectives on Psychological Science 12(5):900–910.

Webdale, Kelly, Joseph Baker, Jörg Schorer, and Nick Wattie. 2020. “Solving Sport’s ‘Relative Age’ Problem: A Systematic Review of Proposed Solutions.” International Review of Sport and Exercise Psychology 13(1):187–204.

Woods, Carl T., Ian McKeown, Martyn Rothwell, Duarte Araújo, Sam Robertson, and Keith Davids. 2020. “Sport Practitioners as Sport Ecology Designers: How Ecological Dynamics Has Progressively Changed Perceptions of Skill ‘Acquisition’ in the Sporting Habitat.” Frontiers in Psychology 11(654):1–15.

Suomen Palloliiton ja Kyösti Lampisen virheet –ja miksi meidän ei tulisi jatkaa niitä

Suomalainen jalkapallo pyrkii ottamaan liittotasolla isoja askelia eteenpäin. Rakenteita ja toimintatapoja on uudistettu ajoittaisista jarruttavista virroista huolimatta, toiminta on kehittynyt ja tulevaisuuteen katsotaan korkein tavoittein. Yksi Suomen Palloliiton (SPL) tavoitteista on tiedolla johtaminen. SPL:n urheilutoimenjohtaja Hannu Tihinen on kertonut akateemisuuden sekä tutkimus- ja kehitystiedon roolin korostuvan tulevina vuosina suomalaisessa jalkapallossa ja seuratyössä. Tämä tavoite on samansuuntainen kuin monessa maailman huipputason jalkapallo-organisaatiossa.

SPL on vaikutusvaltainen organisaatio ja sen näkemyksillä on suuri merkitys suomalaisessa jalkapallossa. Kun liitossa päätetään tulevaisuuden suunnista, niin vaikutukset ulottuvat Suomen eri kolkkiin. Kaikkien päätösten takana tulee olla huolellinen valmistelu, koska napin painalluksen jälkeen vaikutukset ovat laajat. Samalla päätöksiä ei kuitenkaan voi jäädä vatvomaan liian pitkiksi ajoiksi vaan suunta ja askeleet täytyy ottaa päättäväisesti.

SPL:n organisaatio ja toimijat itse pyrkivät olemaan kriittisiä toimintaansa kohtaan, mutta se ei ole helppoa oltaessa lähellä tapahtumia. Siksi kritiikkiä täytyy tulla myös ulkopuolelta. Se on monipuolisten näkökulmien avaamiseksi välttämätöntä.

Tässä kirjoituksessa otetaan kriittinen positio SPL:n osaomistaman Sami Hyypiä Akatemian (SHA) kehittymisen seurantakonseptia ja erityisesti siihen kuuluvia, teknisiä, taktisia, psykologisia ja fyysisiä testejä kohtaan. Sama positio otetaan SPL:n järjestämiin jalkapallon taitokisoihin.

SHA on toiminut vuodesta 2011 ja sen suurena arkkitehtina on toiminut valmennuskeskuksen johtajan paikalta viime vuonna eläkkeelle jäänyt Kyösti Lampinen (jatkaa toiminnassa erillisellä sopimuksella asiantuntijana). SHA:n yksi tärkeimmistä tehtävistä on organisaation itsensä lausuman mukaan ”…kokonaisvaltaisen kehittymisen seurantakonseptin kehittäminen ja toteuttaminen eri-ikäisille jalkapalloilijoille.” Tätä konseptia toteutettiin ja kehitettiin yhdessä yhteistyöseurojen kanssa aiemmin pelkästään Eerikkilässä, mutta viime vuosina toimintaa on levitetty SPL:n alueellisiin valmennuskeskuksiin ja nyt sitä ollaan viemässä vielä enemmän seuratasolle osana kehittymisen seuranta 2.0-konseptia, jota ollaan liittämässä osaksi Suomen Palloliiton laatujärjestelmää.

SHA:n palveluilla on Ville-Pekka Inkilän (SPL:n urheilutoiminnan tutkimus- ja kehityspäällikkö) ja Hannele Forsmanin (Director of Performance, Eerikkilä Performance Center) tekemän kehittymisen seurantakonseptien vaikuttavuusanalyysiraportin mukaan ”…pyritty kehittämään suomalaisen huippujalkapallon tilaa pitkällä aikavälillä tarjoamalla seuroille tietoperusteisen lähestymisen jalkapallovalmennus- ja -urheilutoimintaan.”

SHA:n mukaan ”konsepti pitää sisällään mittareita jalkapallossa vaadittavien teknisten, taktisten, fyysisten, henkisten ja sosiaalisten valmiuksien seurantaan lähtökohtana peli.” Inkilä ja Forsman esittävät testien mittaavan yleistaitoja, lajin perustaitoja sekä fyysisiä ja psyykkisiä valmiuksia. Huomattavaa on, että SHA:n ja SPL:n esityksissä termit taito ja tekniikka menevät usein sekaisin eikä selkeää, yhteisesti sovittua määritelmää näille asioille ole (tätä työstöä Panu Autio tekee SPL:n toimeksiannosta).

Jalkapallovalmennuksessa halutaan kehittää taitavia pelaajia. Taito jalkapallossa on SPL:n taitokisatyöryhmän ja Panu Aution (sekä käytettyjen asiantuntijoiden) työstön perusteella määritelty ”pelaajan tai joukkueen kyvyksi tehdä pelitilanteen mukaisia voittavia ratkaisuja.” Ilmiötä eli tässä tapauksessa taitoa jalkapallossa voidaan tarkastella useilta eri tasoilta. Normaali tapa suomalaisessa urheilussa on ollut pilkkoa ilmiö pieniin osiin, tutkia näitä osia ja johtaa tästä osien tutkinnasta päätelmiä.

Tämä näkyy hyvin SHA:n testien taustaoletuksissa ja niistä johdetuissa testeissä. Ihmisen kyvyt jaetaan neljään osaan, eli tekniseen, taktiseen, psykologiseen ja fyysiseen. Aiemmin Suomessa käsiteltiin näistä osista pääasiallisesti fyysistä osa-aluetta, koska siihen oli helpompi kehitellä testit ja esittää tulokset numeroina.

Viime vuosina SHA:ssa ja SPL:ssa on väitetysti (mm. Pakkanen, 2016) toimittu holistisen ihmiskäsityksen pohjalta, joka ottaa huomioon ihmisen kokonaisuutena. Vai onko sittenkään toimittu? Holismi on käsite, jonka mukaan kokonaisuus on enemmän kuin osiensa summa ja se kritisoi tieteemme perinteistä näkemystä, jonka mukaan tutkimusongelma on jaettava osiin ja selvitettävä osa kerrallaan. Tämä kritiikki siksi, että osissa ei holismin mukaan ilmene niiden yhteistoiminnassa nousevia ja syntyviä piirteitä eikä kokonaisuutta voi ymmärtää pelkästään osia tutkimalla.

Mitä tehdään SHA:ssa? Pelaajan eri osat (tekniset, taktiset, fyysiset, henkiset ja sosiaaliset. SHA:n eri julkaisuissa osia on neljä tai viisi, miksiköhän?) ja niiden alaosat ovat tutkimuksen keskiössä, mutta emme näe osia paljon pidemmälle. Palapelimäinen ajattelutapa on edelleen vallalla, nyt vain hieman monipalaisempana kuin ennen.

Ihminen ei kuitenkaan ole palapeli vaan dynaaminen ja kompleksinen. Kompleksista ilmiötä tarkastellessa pitää pyrkiä kaikkien mahdollisten osien tutkimisen sijaan ennemminkin ymmärtämään osien välistä vuorovaikutusta ja koko systeemin dynaamista toimintaa ympäristönsä kanssa. Tästä puhui jo 1930-luvulla psykologi Egon Brunswik kritisoidessaan psykologista tutkimusta, joka tehtiin laboratoriossa ja palasteltiin osiin.

Huomioida täytyy, että edellä esitetty tapa jaotella ihmisen toiminta on vain meidän ihmisten itsemme ”sopimus”. Jotkut uranuurtajat ovat tutkineet ihmistä ja tulleet johtopäätöksiin, että tällainen ihminen ja hänen toimintansa on. Se voidaan jakaa osiin ja niitä voidaan tutkia näillä ja näillä testeillä. Asian ollessa suhteellisen laajasti sovittu ei kuitenkaan tarkoita, että se olisi paras tapa tarkastella ilmiötä. Voisi olla jokin parempi tapa, mutta sitä ei nähdä vanhan ollessa niin juurtunut mieliimme.

Mehän voisimme toki sopia, että menemme nykyisessä mallissa entistä syvemmälle ja alkaisimme tarkastella osien osien osia. Ehkä lineaarinopeuden lisäksi pitäisi testata kaikki nopeuden lukuisat osa-alueet? Ehkä kestävyystestejä pitäisi lisätä, jotta todella näkisimme kattavasti pelaajien kestävyyden tilan? Ehkä psykologisia testejä pitäisi lisätä, jotta saisimme paremman kuvan pelaajan psyykkisistä (vai henkisistä tai sosiaalisista?) ominaisuuksista? Varmasti tekniikkatestit (vai taito?) ovat liian kapeat, onhan pelaajalla opittavanaan tuhat eri tekniikkaa.

Tai sitten sopisimme, että siirrymme oikeasti holistiseen ja ihmisen kompleksisuuden huomioonottavaan suuntaan.

Siirrytään itse testeihin. Huomata sopii, että en ole testivastainen sinänsä, vaan haastan käytetyt testit tietyin perustein. Jos testaamme, olemmeko valinneet oikeat testit? Saammeko tietoa taitavuudesta ja taitavasta pelaajasta? Otetaan esimerkiksi psykologiset testit. Niillä pyritään mittaamaan pelaajien motivaatiota, kilpailullisuutta ja itseluottamusta.

Miksi juuri näitä asioita mitataan? SHA kertoo seuraavaa: ”Kehittymisen seurannan välineet on kehitetty jalkapallon lajianalyysin, kansainvälisten vaatimusten ja kansainvälisten tutkimusten pohjalta.”

Tiedämme jalkapallosta ainakin sen, että se on hyvin syvällisesti yhteistyön peli. Huippujalkapallossa tärkeänä asiana on pidetty muun muassa pelaajan kykyä edistää joukkueen menestymistä. SHA:ssa psykologisia kykyjä mitataan kuitenkin hyvin yksilölähtöisesti ja se antaa meille väärän kuvan taitavasta joukkuepelaajasta.

On tehty sopimus tutkia em. psykologisia ominaisuuksia, mutta onko tehty oikea sopimus? Sitä paitsi käytetyt testit eivät välttämättä edes testaa haluttuja ominaisuuksia. Mitä on kilpailullisuus? Miten se ilmenee täytetyllä kyselylomakkeella kenttätoimintoihin verrattuna?

Kehittymisen seurannan tulosten esittely isolle yleisölle tapahtuu paljolti keskiarvojen kautta. Näytetään esimerkiksi kuvaajia fyysisten testien keskiarvoista, joiden perusteella syntyy aina mihinkään johtamattomia huomioita: ”Oho, olemme taas jäljessä 10–30 metrin nopeustestissä joka ikäluokassa!” Sama ilmiö toistuu vuodesta toiseen ja nyt näemme, että pelaajamme ovat edelleen hitaampia kuin ulkomaiset verrokkinsa.

Yksi ongelma tulosten esilletuonnissa on pintapuolisuus. Pelkkien keskiarvojen tilalle tulisi tuoda muitakin menetelmiä, jotka kuvaisivat ilmiön tilaa ja muutosta eri näkökulmista. Esimerkiksi pelaajien nopeuden muutos ajassa on hyvin epälineaarinen ilmiö, jonka asian Inkilä ja Forsman toivat raportissaan esille. Sama koskee taidon oppimista: siinä on ylä- ja alamäkiä sekä nopeitakin kehitys- tai taantumiskausia. Tiedämme pelaajilla olevan hyvin erilaisia kehityskulkuja, mutta esitämme nämä kehityskulut keskiarvoina. Lisäksi näiden kehityskulkujen seuranta päättyy kuin seinään, kun testaaminen lopetetaan pääosin ennen aikuisurheiluvaihetta.

Psykologisissa testeissä mitataan myös pelaajien motivaatiota. Tämä onkin mielenkiintoinen aihe, pidetäänhän motivaatiota hyvin tärkeänä eteenpäin ohjaavana voimana kaikilla ihmisillä. Miten kehittymisen seuranta vaikuttaa pelaajien motivaatioon vuosien aikajaksolla? Toivomme pelaajien kokevan pelaamisen iloa ja rakastuvan jalkapallopeliin, mutta mikä vaikutus laajamittaisella testaamisella on suomalaisten jalkapalloilevien lasten ja nuorten motivaatioon jalkapalloa ja harjoittelua kohtaan? Ainakin koululiikunnassa liikuntatestejä on kritisoitu juuri niiden negatiivisesta vaikutuksesta liikuntamotivaatioon.

Tähän kysymykseen ei ole vastattu SHA:ssa liittyen kehittymisen seurantakonseptin testeihin eikä SPL:ssa liittyen jalkapallon taitokisoihin. SHA:ssa pelaajat eivät samalla tavalla saa vapaaehtoisesti päättää osallistumisestaan kehittymisen seurantaan, jos seura on toiminnassa mukana. Taitokisoissa osallistuminen on vapaaehtoisempaa, vaikka vuosien varrella on kuultu lukuisia tarinoita kisoihin pakotetuista pelaajista.

Toiminnan ollessa taitokisoissa enemmän vapaaehtoista pelaajien motivaatiosta voidaan tehdä jonkin tasoisia johtopäätöksiä seuraamalla heidän osallistumistaan kisoihin. Osallistumismäärä on laskenut radikaalisti vuosi vuodelta. Jos taitokisat olisivat todella pelaajille iloinen ja motivaatiota lisäävä asia, niin kai he osallistuisivat kisoihin alati kasvavalla joukolla? SHA:ssa käytetään osittain samoja tekniikkatestejä kuin taitokisoissa. Miten ne vaikuttaisivat positiivisesti lasten ja nuorten motivaatioon jalkapalloa kohtaan, jos ne eivät taitokisoissakaan paljoa kiinnosta.

Motivaatiosta vielä sen verran, että SPL:n taitokisoja on pääasiallisesti perusteltu juuri motivaatiolla. Kisojen väitetään lisäävän motivaatiota omalla ajalla tehtävään harjoitteluun. Kisat ovat myös iloisia tapahtumia ja pelaajat kokevat onnistumisen iloa. Ajattelussamme on harha, sillä näemme vain kisoihin tulevat ja testejä varten harjoitelleet lapset, jotka yleensä myös onnistuvat niissä hyvin ja saavat onnistumisen kokemuksia. Näemme kisoissa iloisia lapsia, kisat toimivat!

Harha on siinä, että emme näe kisoissa suurinta osaa lapsista, jotka eivät halua osallistua eivätkä koe onnistumisen kokemuksia tehdessään irrallisia pomputteluja ja pujotteluja. Lapsia motivoi enemmän kaverien kanssa pelaaminen, pelaamisen ilo. Niin pitääkin, onhan yhdessä pelaaminen jalkapallon ydin. Lapset eivät koe taitokisoja motivaatiota lisäävinä eivätkä siksi osallistu niihin. Tarinoita kisoihin pakotetuista ja niihin pettyneistä on lukuisia, mutta näiden tarinoiden sijaan saamme kuulla SPL:n propagandaosastolta iloiset tarinat.

Yksi syy alhaiseen taitokisamotivaatioon saattaa olla juuri se, mitä siellä ei testata. Taitokisoissa ei testata taitoa vaan pelistä hyvin irrallista tekniikka, jonka korrelaatioarvo taitavaan pelaamiseen on joidenkin arvioiden mukaan lähellä nollaa. Ponnauttelutesti ei kerro mitään pelaajan taitavuudesta pelissä. Puskutesti ei kerro mitään pelaajan pääpelitaidoista. Pelaajat tajuavat tämän eivätkä kisat kiinnosta.

Hyvä niin, koska jos kisat todella lisäisivät pelaajien motivaatiota harjoitella, lisäisivät ne luultavasti motivaatiota harjoitella juuri kisalajeja, jotta seuraavat kisat menisivät paremmin ja jotta pelaajasta tulisi parempi jalkapallon pelaaja (oletus on, että kisalajeja harjoittelemalla tulee paremmaksi pelaajaksi). Tämä olisi pelottavaa, koska pelaajamme oppisivat harjoittelemaan jonglööreiksi eivätkä jalkapalloilijoiksi.

Taitokisojen tyyppiset testit eivät testaa pelaajan taitoa vaan irrallista ja spesifiä teknistä suoritusta, joka siirtyy huonosti pelisuoritukseen. Yleensä pelaajien testeissä tekemät liikesuoritukset eroavat peleissä käytetyistä eivätkä ole staattisina suorituksina käyttökelpoisia oikeassa ympäristössä (koska siellä on paljon vaihtelua ja sama stabiili tekniikka ei toimi).

Kaikesta (aika sievästä) kritiikistä huolimatta testejä tehdään enemmän ja testaustoimintaa on laajennettu SPL:n alueellisten valmennuskeskusten toimintaan. Lisäksi toimintaa pyritään laajentamaan myös seuratasolle. Tässä toiminnassa aikaa menee tekijöiden kouluttamiseen ja sen varmistamiseen, että asiat on ymmärretty oikein. Testien toteuttaminen ja niiden analysointi eivät ole helppoa ja vaativat laaja-alaista ymmärrystä. Suomessa on jo aivan tarpeeksi nähty toimintaa, jossa testituloksia ymmärtämättömät ihmiset tekevät niiden perusteella vääriä johtopäätöksiä.

Toimijoiden kouluttamiseen menee siis aikaa ja aika on rahaa. Kysymys kuuluu: Haluammeko käyttää resurssimme tähän vai voisiko rahalle olla parempaa käyttöä? Kyllä voisi, jalkapallotoimijoiden taitokäsitysten päivittäminen vastaamaan nykytietoa ja käytännön valmennuksen kehittäminen olisivat rahojen parempia käyttökohteita. Taidosta ja sen kehittämisestä on tullut viime vuosina huimasti uutta tutkimustietoa. Tieto on laadukasta ja sillä on isoja vaikutuksia käytännön valmennukseen. Taidon opettamisessa on Suomella koulutus- ja tietoyhteiskuntana mahdollisuus olla maailman paras. Kyllä, maailman paras.

Talous liittyy muullakin tavalla kehittymisen seurantakonseptiin sekä taitokisoihin. SHA ja SPL eivät vain anna omia resurssejaan jalkapallotoimijoille, vaan saavat rahaa toiminnastaan seuroilta ja pelaajien vanhemmilta. Kehittymisen seurantaan osallistuvat maksavat palveluista, joita tietenkin halutaan myydä mahdollisimman laajalle. Ei testaustoimintaa, ei SHA:ta eikä alueellisten valmennuskeskusten ja testausta mahdollisesti aloittavien seurojen rahoitusta.

Talous ja historialliset arvot vaikuttavat SHA:n testitoiminnan ja SPL:n taitokisojen perusteluihin. Taitokisoissa talous ei ole niin merkittävä tekijä, vaikka sielläkin toki kerätään lasten vanhemmilta osallistumismaksuja. Taitokisojen historia ulottuu 1950-luvulle saakka, joten ihmisillä on niistä paljon muistoja. Tällaisen toiminnan lakkauttaminen riipaisee aina sydäntä. Muistot omista kisahetkistä, muistot lapsen hymy kultamitali kaulassa, kaikki nämä kokemukset ovat syvällä meissä. Siksi taitokisojen lopettamista ei olla uskallettu oikeasti miettiä, vaikka instituutio on vanhentumassa käsiin kuin vanha kirja, jonka sivut tippuvat ja halkeilevat. Ei se enää liimalla parane.

Olemme suomalaisessa jalkapallossa tietyiltä osin menossa entistä enemmän ihmisen mekanistisen osittelun suuntaan, pois väitetystä holistisesta suunnasta. Testaamme osia ja niiden osia ymmärtämättä niiden vuorovaikutusta toistensa kanssa. Emme pääse vanhoista kartesialaisista käsityksistä eroon emmekä pääse näkemään laajalla skaalalla uudenlaista ajatusta taidosta, jos vanha mörkö vetää meitä takaisin pimeään kuoppaan.

Hakkarainen (2006) on muistuttanut meitä Auschwitzin keskitysleiristä selvinneen puolalaisen lääkärin Ludvig Fleckin 1930-luvulla esittämästä ajatuksesta verrata ihmisen älykästä toimintaa joukkuepeliin: ”Jos yksilöä verrattaisiin jalkapalloilijaan ja tietoyhteisöä jalkapallojoukkueeseen, joka on harjoitettu tekemään yhteistyötä, silloin älykästä toimintaa voitaisiin kuvata pelin etenemiseksi. Voitaisiinko tästä edistymisestä antaa asianmukaista raporttia tutkimalla yksittäisiä potkuja yksi kerrallaan. Koko peli menettäisi kokonaan merkityksensä.”

Reduktionismin susi on tullut keskuuteemme holismin vaatteissa. Kuinka pitkään pelaajamme joutuvat tekemään merkityksettömiä ponnauttelutestejä? Kuinka pitkään? Tämä suunta täytyy pysäyttää räjäyttämällä SHA:n kehittymisen seurantakonsepti niiltä osin kuin tässä kirjoituksessa on mainittu ja rakentaa tilalle laadukkaammat menetelmät. SPL:n taitokisat voi lopettaa kokonaan. Ne eivät mittaa taitoa jalkapallossa eivätkä tuota mitään lisäarvoa taitavien ja motivoituneiden pelaajien kehittämiseen. Jos tuottaisivat, niin kai tämä suomalaisen jalkapallon superinnovaatio olisi monistettu muihinkin maihin.

Muistot näistä taitavan pelaamisen tutkimiseen käytetyistä menetelmistä voi laittaa Jalkapallomuseon nurkkaan osioksi nimeltä ”Näin jalkapallossa tutkittiin taitoa.”

Jani Sarajärvi (@SarajarviJani)

Kirjoittaja on jalkapallovalmentaja ja jalkapallon tohtoriopiskelija Lissabonin yliopistossa

Lähteet:

Taito jalkapallossa –köyhästä sisäisestä prosessista kohti rikasta vuorovaikutuksellista toimintaa

Suomalaisen jalkapallon ja futsalin kehityspäivillä lauantaina 12.12. puhuttiin paljon taidosta. Arvostettu Arsene Wenger kertoi omia näkemyksiään pelaajakehityksestä sekä taitavasta pelaajasta. Herra Wenger muistutti, kuinka tärkeää nuorten pelaajien perustekniikan kehittäminen täydelliseksi on ja kuinka alle 10-vuotias pelaaja on vielä pallo ja minä -kehitysvaiheessa. Hän myös pohti, milloin pelaajan tulisi harjoitella huippupelaajille entistä tärkeämpiä kykyjä, nimittäin havainnointia ja päätöksentekoa.

Vertauksena herra Wenger käytti edesmennyttä Diego Maradonaa, joka pystyi tekemään pallon kanssa melkein mitä halusi. Yhtenä esimerkkinä tästä on meille tuttu videoklippi, jossa Maradona pomputtelee palloa kotilähiössään (Panu Autio näytti tästä kuvakaappauksen omassa taitoesityksessään).

Taidosta puhui myös futsalmaajoukkueen kapteeni Panu Autio, joka on johtanut Suomen Palloliiton taitokisatyöryhmää (johon kirjoittajat ovat kuuluneet) ja puhunut vahvasti taitokäsityksen päivittämisen puolesta. Autio toi esille vanhan yksilötaitoihin perustuvan taitokäsityksen uudistamisen tarpeen ja puhui taidon vuorovaikutuksellisuudesta jalkapallossa ja futsalissa.

Liittyen edellisiin ja suomalaisessa urheilussa kirjoittajien mielestä vallinneisiin rajoittuneisiin taitokäsityksiin, haluamme tässä kirjoituksessa perehtyä “vanhaan” ja “uuteen” tapaan ajatella taidosta. Tässä kirjoituksessa perehdytään kahteen eri taidon teoreettiseen virtaan, informaation prosessointiin (IP) ja ekologiseen dynamiikkaan (ED). Huomautettava on, että informaation prosessoinnin malleja on erilaisia, mutta niiden pääoletukset ovat samankaltaisia. Ekologinen dynamiikka puolestaan pohjautuu laajempaan, ekologiseen näkökulmaan ihmisen toiminnasta, mutta on omana alanaan ollut paljon esillä viime vuosina. Se ei kuitenkaan ole ekologisista malleista ainoa. IP:n ja ED:n pääoletuksia ja eroja avataan kirjoituksen seuraavissa vaiheissa perustuen taidon tutkijoiden Rob Grayn (perceptionaction.com), Duarte Araújon ja Keith Davidsin ansiokkaisiin artikkeleihin, podcasteihin ja videoihin.

Miksi tämä kirjoitus?

Ensin kuitenkin lyhyt perustelu sille, miksi näitä asioita tulisi pohtia. Onko teoria “vain” teoriaa ja käytäntö käytäntöä? Onko tällä pohdinnalla mitään arvoa käytäntöön? Uskomme, että teorioiden tietyn tasoisella ymmärryksellä todellakin on käytännön arvoa. Ymmärrys voi mahdollistaa asioiden kriittisen tarkastelun ja avata uusia näkökulmia käytännön valmentamiseen.

Nothing is as practical as a good theory

Kurt Lewin

Taitoa ja sen olemusta on pohdittu pitkään, eikä tämän kirjoituksen tarkoituksena ole käydä läpi taitopohdinnan täydellistä historiaa. Päälinja on viime vuosikymmeninä kuitenkin ollut, että taito on nähty hyvin vahvasti erilaisten informaation prosessoinnin malleihin perustuvana. Tämä lähestymistapa on sittemmin haastettu esimerkiksi ekologisesta näkökulmasta.

Taitoteorioilla Suomessa on hyvin palapelimäinen/kartesialainen pohjavire. Kokonaisuudet pilkotaan osiin, harjoitellaan näitä osia ja laitetaan ne sitten yhteen. Näin ajatellaan muodostuvan laadukkaan kokonaisuuden. Tämän tyyppinen ajattelutapa on kuitenkin haastettu, koska sillä ei väitetä saavutettavan ymmärrystä kokonaisuuksista ja erityisesti kokonaisuuksien osien suhteista toisiinsa.

Taidosta on kiitettävästi Suomessa puhunut muiden muassa taitotohtori Sami Kalaja ja ainakin Suomen Palloliitossa on hienosti herätty päivittämään taitokäsityksiä. Samoin jotkut urheilutoimittajat ovat pyrkineet pois vanhoista taitokäsityksistä ja pyrkineet kirjoittamaan artikkeleita, joissa esimerkiksi invaasiopelien vuorovaikutuksellisuus otetaan huomioon. Suuressa osassa näitä pohdintoja on kuitenkin ollut mielestämme vaikea päästä totaalisesti irti vanhasta informaation prosessointiin liittyvästä taitokäsityksestä. Esimerkiksi pelaamisen opettelun vaatimuksena on hyvin usein katsottu olevan perustekniikoiden hallitseminen. Vanhojen taitokäsitysten muuttamisen ja yleisen kehityksen vuoksi asian pohtiminen on edelleen paikallaan.

Uskomme pohdinnan antavan meille kaikille aivan uusia näkökulmia valmentajuuteen ja urheilijuuteen. Tulemme esittelemään informaation prosessoinnin ja ekologisen lähestymistavan eroja ja lopuksi näyttämään, miksi näistä kahdesta eri lähtökohdasta toteutettu urheiluvalmennus johtaa erilaisiin käytännön toimenpiteisiin ja miksi olemme nojautuneina ekologiseen suuntaan.

Kirjoituksessa käytetyt termit saattavat olla joillekin lukijoista uusia ja hankalia. Ekologinen dynamiikka nojautuu useaan eri tieteenalaan kuten biologiaan, psykologiaan ja kompleksisuustieteisiin ja käytetyt termit tulevat pääosin näistä suunnista. Ekologisen dynamiikan suunnalla ei ole tarkoitus olla väkisin yliviisas, vaan yrittää kuvata ilmiöitä eri tietenaloilla niille osoitetuilla termeillä.

Taidon taustateoriat

Informaation prosessoinnin malleihin pohjautuvissa taitoteorioissa ajatellaan, että taito on pelaajan aivoissa, pelaajan päässä tai pelaajan sisäisessä ymmärryksessä ympäristöstä. Niin kuin herra Wenger sanoi:  “Your body does what your brain wants.” Pelaajan aivoissa ovat pelaajan representaatiot maailmasta ja opitut mentaaliset mallit (motoriset ohjelmat) erilaisista taidoista, jotka hyvä pelaaja kykenee nopeasti hakemaan ja ottamaan tarkasti käyttöön nähtyään ja ennakoituaan tulevat tapahtumat. Tähän toimintaan yhdistetään yleensä metafora aivojen toiminnasta “tietokoneena”, joka kykenee rikastamaan ympäristöstä saadun köyhän informaation selkeäksi kuvaksi. Pelaaja siis havainnoi – ennakoi – tekee päätöksen – toteuttaa liikkeen/liikeketjun.

Ekologinen dynamiikka nojautuu hyvin erilaiseen näkemykseen ihmisen toiminnasta. ED pohjautuu oletukseen, että taito EI ole pelkästään pelaajan päässä vaan pelaajan JA ympäristön välisessä vuorovaikutuksessa. Pelaajan päässä ei ole “tietokonetta” vaan hän aktiivisesti katsoo (tai kerää muilla aisteilla) rikasta informaatiota ja kykenee sujuvasti ja suoraan adaptoitumaan ympäristöönsä. Havainnointi ja toiminta ovat syklisessä vuorovaikutuksessa. Tietokonetta ja raskasta prosessointia ei tarvita.

Havainnoinnin luonne

Havainnoinnin luonne on hyvin perustava IP:n ja ED:n erottava asia. IP:n avainoletus on, että ympäristön tarjoama informaatio EI ole riittävä toimiaksemme sujuvasti sen perusteella. IP:n oletuksen mukaan keräämme aisteilla “vihjeitä” ympäristöstä. Tämä “köyhä” informaatio täytyy käsitellä ja “rikastaa” aivoissamme mm. ottamalla mukaan ennakko-oletukset ja muistot vanhoista kokemuksista. Aistimme maailmaa ja aivoissa nämä aistihavainnot käsitellään prosessinomaisesti, jonka jälkeen kykenemme toimimaan eli liikkumaan. Aistiminen ja havainnointi ovat kaksi eri asiaa ja ne erotellaan toisistaan. Aistiminen on passiivista tiedon saamista ympäristöstä ja havainnointi tiedon prosessointia. Tätä kutsutaan epäsuoraksi havainnoinniksi (indirect perception).

ED:ssa oletukset havainnoinnin luonteesta ovat täysin erilaiset IP:iin verrattuna. Ekologisesta näkökulmasta ympäristön tarjoama informaatio ON riittävää toimiaksemme suoraan sen perusteella. Informaatio on rikasta ja tarkkaa eikä sitä tarvitse tulkita tai prosessoida. Voimme toimia suoraan rikkaan informaation pohjalta. Esimerkiksi vastaantuleva STOP-merkki ja sen koon muutos näkökentässämme on riittävän rikas informaatio, jotta voimme ajoittaa auton jarrutuksen. Aistiminen ja havainnointi ovat ekologisessa näkökulmassa samoja asioita, niitä ei erotella toisistaan kuten IP:ssa. Tätä kutsutaan suoraksi havainnoinniksi (direct perception).

Toiminnan kontrolli

Informaation ollessa IP:n mukaan köyhää pitää ihmisen ennakoida tarvittavat toimenpiteet esimerkiksi siitä, mihin lähestyvä pallo on menossa ja milloin se saapuu sinne. Tässä ihmistä auttaa sisäinen malli, jossa mallissa otetaan huomioon aiemmin mainitut vanhat kokemukset, vihjeet tilanteesta ym. Kaikki lasketaan päämme “tietokoneessa”, joka prosessoi tilanteen, tekee päätöksen ja antaa meille liikkeen (motorisen ohjelman) toteutettavaksi. Ennakoinnin perusteella voimme “päivittää” motorisen ohjelman tilanteeseen sopivaksi.

ED:n näkemys on, että informaatio on itsessään rikasta ja riittävää. Tämän vuoksi ihmisen ei tarvitse prosessoida ja ennakoida tulevaa vaan voimme toimia suoraan sen perusteella. Meidän tarvitsee vain oppia löytämään tämä avaininformaatio eli “kouluttaa tarkkaavaisuutemme” informaatiolle ja oppia sopeuttamaan liikkeemme informaation perusteella. Toiminnan kontrolli on suoraa ja tapahtuu “online”, joka mahdollistaa ihmisen adaptoitumisen tilanteisiin ilman ennakointia. Ihminen kontrolloi toimintaansa suhteessa “nykyiseen tulevaisuuteen” eli katsoo avaininformaatiota ja näkee, onko nykyinen toiminta (esim. juoksuvauhti palloa kiinni otettaessa) riittävää tehtävän saavuttamiseen vai pitääkö toimintaa muokata.

Miten toiminta syntyy?

IP:n mukaan liikkeen toteutus syntyy lineaarisen ja yksisuuntaisen prosessin tuloksena. Prosessimalleja on erilaisia, mutta yksi yleisimmistä on havainnointi – ennakointi – päätöksenteko – toiminta -malli. IP-malleissa päätöksenteko ja toiminta ovat prosessin tuotoksia. Prosessi käy ja lopulta ikään kuin painetaan nappia ja ajetaan liikemalli ulos. Liike on alisteinen muille prosesseille ja se on lopputulos aivojen tietokoneen tekemästä prosessoinnista ja liikehermoihin lähettämästä käskystä.

ED:n mukaan liikkeen synty ei ole lineaarista eikä yksisuuntaista vaan havainnointi ja liike on tiukasti ja jatkuvasti kytketty toisiinsa. Havainnoimme toimiaksemme ja toimimme havainnoidaksemme eikä ED:ssa ole IP:n vaiheita, jossa havainnointi aiheuttaa toiminnan. Liike ilmenee (sitä ei päätetä samalla tavoin kuin IP:ssa) havainnoinnin ja toiminnan yhteisvaikutuksesta.

Havainnointi on ekologisten teorioiden mukaan hyvin kehollista. Havainnoimme maailmasta “mahdollisuuksia” tai “kutsuja” toimintaan (affordansseja). Ne ovat yksilöllisiä muodostuen ympäristön ominaisuuksista ja yksilön kyvyistä. Affordanssit pelissä voisi selittää siten, että esimerkiksi ulkoisesti aivan samankaltaiselta näyttävä tilanne puolustajien keskellä kutsuu nopeaan kuljetukseen kykenevän hyökkääjän ja hyviin syöttöihin kykenevän keskikenttäpelaajan eri pelitekoihin.

Taidon olemus

IP:n teorioissa perusoletus on, että ihmisellä on jokaiseen taitoon “oikea” tekniikka, joka sisältää useita muuttumattomia ominaisuuksia. Aivoissamme on “tietokoneohjelma”, representaatio tai liikemalli selkeine perusominaisuuksineen, jota sitten säädellään tilanteen mukaan (esimerkiksi voiman säätely). Oikeassa tekniikassa on hieman variaatiota, mutta perustoiminnat eivät paljoa vaihtele. Tästä johdetaan yhden oikean tekniikan lukuisat eri ydinkohdat. Esimerkiksi jalkapallon ponnauttelussa on useita eri ydinkohtia (kuva 1.). 

Kuva 1. Ponnauttelun ydinkohtia (Mukaeltu SPL:n futistekniikat -kurssilta).

Oleellista on, että ydinkohtia on yleensä useita ja niillä voi olla vielä paljon alaydinkohtia. Lisäksi, ydinkohdat ovat yleensä IP-malleissa suoraan kehon asentoihin liittyviä. Oletuksena on, että pelaajan hallitessa kaikki ydinkohdat hän pystyy toistamaan suoritusta vähäisellä vaihtelulla.

ED:ssa perusoletus taidosta eroaa selkeästi IP-malleista. Ekologisen lähestymistavan perusoletus on, että oikeaa tekniikkaa EI ole olemassa. Koska ympäristö ja ihmisen oma “tila” vaihtelevat jatkuvasti, taitoa on kyky adaptoitua eri tilanteisiin. Ihmisen toiminnan ajatellaan syntyvän vuorovaikutteisien rajoitteiden vaikutuksen alaisena. Nämä rajoitteet ovat oppijaan (esim. fyysiset ominaisuudet ja motivaatio), tehtävään (esim. säännöt ja välineet) ja ympäristöön (esim. fyysinen tai sosiokulttuurinen ympäristö) liittyviä ja vaikuttavat ihmisen toimintaan yhtäaikaa (kuva 2.).

Kuva 2. Newellin vuorovaikutteisten rajoitteiden malli (Mukaeltu Duarte 2019; Newell 1985, 1986).

Vaikka ED:ssa ei ajatella taidoissa olevan yhtä paljon muuttumattomia osia kuin IP-malleissa, on liikkeissä kuitenkin joitakin perusominaisuuksia, jotka näyttävät toteutuvan aina kun joku tekee kyseisen liikkeen. Niitä kutsutaan ED:ssa attraktoreiksi tai tasapainopisteiksi. Ne ovat periaatteessa, mutta eivät kuitenkaan, samantyyppinen asia kuin IP-mallien ydinkohdat.

Esimerkkinä jalkapallon sisäsyrjäsyöttö, jossa pelaajan tukijalka asettuu pallon lähistölle (huomaa, ei välttämättä viereen niin kuin joissakin tekniikkaoppaissa sanotaan). ED:ssa tasapainopisteitä on yleensä vähemmän kuin IP-malleissa ydinkohtia ja niiden ajatellaan liittyvän voimien kontrollointiin, ei niinkään täydellisen tekniikan ydinkohtiin. Sisäsyrjäsyöttöön liittyen pelaajan tukijalan ajatellaan siis kontrolloivan ja ohjaavan voimia ja se asetetaan pallon lähistölle, jotta saadaan tasapainoa systeemin toimintaan. Pelaajalla ei kuitenkaan tarvitse pyrkiä asettamaan tukijalkaansa aina tiettyyn tarkkaan kohtaan vaan hänellä tulee säilyttää kyky syöttää, vaikka asettaisikin tukijalan jostakin syystä (joku vaikka työntää häntä) normaalista poikkeavaan kohtaan. Ja, koska täydellistä tekniikkaa ei ole eikä mikään suoritus ole samanlainen, tukijalan paikka vaihtelee luonnollisesti.

Taidon oppiminen

IP:n näkemyksen mukaan taidon oppiminen tapahtuu vaiheittaisesti ja lineaarisesti yhteen suuntaan. Malleja on erilaisia, mutta esimerkiksi Fittsin ja Posnerin (1967) mallissa oppija aloittaa kognitiivisesta vaiheesta ja etenee taidon karttuessa assosiatiivisen vaiheen kautta automaatiovaiheeseen, jolloin liikkeistä tulee “automaattisia” (aivoihin varastoidusta liikemallista tulee tehokkaampi) eikä tietoista ajattelua tarvita enää samoin kuin taidon opettelun alkuvaiheessa.

ED:ssa taidon ei ajatella olevan lineaarista ja vaiheittain kehittyvää, vaan taidon oppiminen on epälineaarista sisältäen ylä- ja alamäkiä, eteen- ja taaksepäin menoa sekä paljon etsintää ja sopeutumista. Ihmiset etsivät erilaisia liikeratkaisuja ja joskus liike saattaa muuttua tässä etsintäprosessissa yhtäkkiä merkittävästi. Taidon oppimista ajatellaan etsintänä ja sopeutumisena. Taitotutkijat Duarte Araújo ja Keith Davids ehdottivat taidon oppimiselle 2010-luvun alussa uusia termejä taidon sopeutuminen (skill adaptation) tai taidon viritys (skill attunement).

Valmentaminen

Toiminnan organisointi ja palautteenanto

IP-malleissa ajatellaan ihmisten kehittävän aivoihin yhdelle tekniikalle yhden tietyn liikemallin. Koska on olemassa yksi tietty, oikea liikemalli per tekniikka, niin näitä voidaan myös opettaa hyvin ohjeellisesti. Valmentaja perinteisesti antaa urheilijalle ohjeita oikeasta tekniikasta, näyttää oikeita suorituksia tai purkaa tekniikkaa osiin ja opettaa näitä osia. Harjoitteluun kuuluu myös paljon toistoja, korjaamista eikä siinä ole kauhean paljon varaa yksilöllisyydelle (koska on vain yksi oikea tekniikka).

ED:n mukaan taidon kehittyminen sisältää yhteyden kehittämisen ja säilyttämisen ympäristön kanssa (eikä oikeaa tekniikkaa ole). Urheilijaa autetaan itseorganisoitumaan (löytämään itselleen sopivia liikeratkaisuja), toistamaan ilman toistoja (vaihtelua) ja kehittymään liikeongelmien ratkaisijaksi muokkaamalla harjoitustilanteen vuorovaikutteisia rajoitteita. Harjoittelussa pyritään liikemallien vakauttamisen sijaan ikään kuin puskemaan oppijaa uusiin liikeratkaisuihin (esim. pois huonoista ratkaisuista). Harjoittelusta tulee erittäin yksilöllistä eikä massoille tehtävää mekaanista toimintaa.

Vaihtelu

IP:ssä vaihtelu liikkeessä katsotaan haitalliseksi. Harjoittelun tarkoituksena on vähentää liikkeen vaihtelua ja pystyä toistamaan liike mahdollisimman samankaltaisena. Vähentynyt vaihtelu liikkeessä johtaa useammin ja johdonmukaisemmin toivottuun lopputulokseen. Toisin sanoen toistamalla liike, toistetaan myös liikkeen lopputulos. Vaihtelua lisätään harjoitteluun vasta, kun oikea liiketekniikka on opittu. Harjoittelun vaihtelun tarkoitus on kehittää pelaajan kykyä säätää oikeaa tekniikkaa jokaiseen tilanteeseen sopivaksi.  

ED:ssa vaihtelu ajatellaan taidon kehittymistä edistävänä asiana. Vaihtelu mahdollistaa erilaisten liikeratkaisujen etsimisen ja hyödyntämisen. Tämän vuoksi vaihtelua tulisi olla harjoittelussa heti alusta asti. Harjoittelun seurauksena pelaaja herkistyy avaininformaatiolle ja kykenee sopeuttamaan liikkumistaan tämän perusteella. Tällöin pelaaja kykenee pääsemään samaan lopputulokseen vaihtelevilla liikeratkaisuilla.

Modulariteetti ja harjoittelun osittelu

Koska IP:ssa toiminta on erillään havainnoinnista ja päätöksenteosta, voidaan ne erottaa harjoittelussa toisistaan. Esimerkiksi syöttämistä voidaan harjoitella ensin analyyttisesti drilliharjoitteessa, jonka jälkeen siirrytään harjoittelemaan päätöksentekoa peliharjoitteeseen. Samoin yksittäinen taitosuoritus voidaan jakaa osiin ja näitä osia voidaan harjoitella erikseen. IP-teorian mukaisesti taidon osittelun katsotaan olevan hyödyllistä, sillä tällöin on mahdollista keskittyä yhteen taidon osaan kerrallaan ja helpottaa harjoitetta.

Koska ED:ssa havainnointi ja toiminta ovat toisiinsa läheisesti kytköksissä, ei niiden erottamista katsota hyödylliseksi. On olemassa näyttöä, että osittelu johtaa ei-toivottuihin toimintoihin. Olennaista on säilyttää informaation ja toiminnan yhteys harjoittelussa. Esimerkiksi syöttämistä harjoitellessa tulee avaininformaation olla läsnä harjoitteissa koko ajan. Harjoittelua voi helpottaa harjoitteita yksinkertaistamalla edellyttäen, että olennainen informaatio säilyy. ED:ssa ei erotella taidon osia toisistaan, jolloin taidon oppiminen ei edellytä tekniikan ja sen osien edistynyttä hallintaa.

Ekspertiisi

Tässäkin eri tulokulmat taitoon näkevät asian merkittävästi eri tavoin. IP:n maailmassa ekspertiisi perustuu symboliseen käsitykseen taidosta ja vahvoihin prosesseihin aivoissa (laaja tietopankki, hyvä muisti, kyky varastoida ja hakea tietoa ym.). Ekspertillä on paljon liikemalleja aivoissaan ja kyky informaation prosessoinnin jälkeen toteuttaa ne tarkasti ja nopeasti. Ekspertillä on paljon tietoa jostakin (esimerkiksi katsomalla pelitilannetta kuvasta, knowledge about, James Gibsonin kehittämä ajatus) ja tieto voidaan erottaa liikkeestä. Tämän vuoksi ihmisen taitoa pystytään tutkimaan erillään taidon toteuttamisesta, esimerkiksi kyselyin.

Ekologisen dynamiikan mukaan taito ei ole ihmisen päässä eikä ympäristössä vaan ihmisen ja ympäristön välisessä vuorovaikutuksessa. Ekspertillä on tietoa jossakin (esimerkiksi pelitilanteen sisällä, knowledge of, J.J. Gibson), koska hän on herkistynyt merkitykselliselle informaatiolle ja kykenee sopeutumaan ja muokkaamaan toimintaansa ympäristössä. Ekspertti ei välttämättä kykene kertomaan taidosta, mutta kykenee kuitenkin toimimaan taitoa vaativissa tilanteissa “kuin kala vedessä.” Siksi ekspertiisiä täytyykin mitata kykynä toimia spesifeissä tilanteissa, ei kykynä vastata kysymyksiin tai kykynä kiertää tötsiä.

To understand means to be capable of doing

Jonathan Wolfgang von Goethe

Lopuksi

Nyt sitten pään ollessa kuumana ajatuksista valmentaja saattaa kysyä, mitä opin? Ei hätää, asioiden saa antaa kypsyä ja niitä voi sparrailla toisten kanssa. Olemme käyttäneet vuosia itsemme kehittämiseen valmentajina, ehkä voimme antaa hieman aikaa ja mahdollisuuden uusien asioiden omaksumiseen. 

Koska tykkäämme pitää vanhoista asioista kiinni niin saatamme miettiä, pystyykö informaation prosessoinnin ja ekologisen dynamiikan teorioita yhdistämään? On ymmärrettävää, että tätä halua olisi. Harvat asiat maailmassa ovat selkeästi joko tai, joten miksei nämäkin teoriat voisi yhdistää. Ehkä yhdistäminen tekisi teorioista ja niistä johdetuista käytännön toiminnoista entistä vahvempia?

IP ja ED kuitenkin perustuvat niin erilaiselle maaperälle, että yhdistäminen ei ole mahdollista. Pitää valita jompi kumpi lähestymistapa. Vaikka tästä ajatuksesta tulisi pelko liittyen oman valmennuksen rajoittamiseen, niin asia ei ole tällä tavoin. Valmentaja voi käyttää isoa työkalupakkia kummassakin lähestymistavassa, vaikka eroja työkalupakeissa ja niiden käytössä on toki paljon. 

Huomautettava on, että joidenkin luulojen mukaan ekologinen harjoittelu on pelkkää pelaamista. Oletus perustuu mahdollisesti ekologiseen dynamiikkaan perustuvien valmennusmetodien kuten nonlineaarin pedagogiikan ja constraints-based approachin ymmärtämiseen pelkästään peleihin perustuviksi metodeiksi. Tämä ei ole totta. Esimerkkinä jalkapallossa haastava pitkä syöttö, jota voidaan ekologisesti harjoitella niin pelinomaisissa kuin hyvinkin “rajoitetuissa” harjoitteissa. Ero IP-maailmaan on se, että tämä “rajoitetuissa” harjoitteissa tapahtuva toiminta on hyvin erilaisiin periaatteisiin perustuvaa ja myös käytännössä erilaista (oletuksena on myös, että se on tehokkaampaa). 

Luontoa katsomalla voi nähdä luonnollisia muotoja ja luonnollista eloa. Luonto ei tee mitään pakottamalla. Luontoa voidaan kopioida, mutta luonnon ymmärtäminen on toinen asia. Luonnon kopiointi voi olla yksinkertaisesti sen muotojen kopiointi esineeksi. Kuusesta voi tehdä vaikka kuusikoristeen tai kuusen muotoisen naulakon. Tutkimalla kuusta ja katsomalla sen eloa elinympäristössään pidemmän ajan kuluessa voi saada syvempää ymmärrystä kuusesta. Miksi se kasvaa juuri tuolla tavalla? Miten se elää yhdessä ympäristönsä kanssa?

Samalla tavalla myös urheilussa tekniikoita voi kopioida. Voimme kopioida tuhat eri teknistä suoritusta ja harjoitella niitä koko elämämme. Emme kuitenkaan opi taidokkaaksi pelaajaksi omaksumalla nuo tuhat eri tekniikkaa, jos emme ymmärrä taidon luonnollista muotoa ja eloa.

Jani Sarajärvi ja JP Savolainen