Viimeinen tekstini

Aloitin valmentamisen täysin sattumalta vuonna 2012 – ilman suunnitelmia tai tavoitteita. Ajatuksenani oli heti alusta lähtien, että valmennan vain yliopisto-opintojeni ajan. Valmistuin joulukuussa 2017, mutta jäin juniorifutiksen pariin vielä neljäksi vuodeksi. Miksi?

Pidin lasten ja nuorten kanssa toimimisesta ja muistan hyvin jokaisen valmentamani pelaajan. Viimeisinä vuosina huomasin kuitenkin, että suurin motivaationi kohdistui ensisijaisesti juniorivalmentajien arvostuksen nostamiseen. Tietysti myös ympärilläni olleet hienot pelaajat, valmentajat ja muut seuraihmiset vaikuttivat tämän ”lisäajan” venymiseen.

Sanon suoraan, että minua v*tutti, kun huomasin vuonna 2018, että urheiluvalmentajan ammatti oli sijalla 301 Suomen Kuvalehden tekemässä selvityksessä eri ammattien arvostuksesta. Koin, että jalkapallolla lajina oli tästä sijoituksesta oma vastuunsa.

Ärtymykseni kumpusi osittain siitä, että tiesin monia erinomaisia lasten ja nuorten jalkapallovalmentajia. Toinen syy turhautumiseeni johtui siitä, että arvostus – tai pikemminkin sen puute – oli monelta osin seurausta futisyhteisön omasta toiminnasta. Myöhemmin olen oivaltanut, että vaikuttamispyrkimyksieni taustalla ovat olleet myös omat pelaaja-aikojeni kokemukset. Juniorivalmentaminen ei näyttäytynyt silloin arvokkaalta asialta, jolla on merkitystä.

Olin varsin keskinkertainen pelaaja ja korkeintaan kohtalainen juniorivalmentaja. Ymmärsin varsin nopeasti, että voisin yrittää vaikuttaa suomalaiseen juniorifutikseen jollain toisella tavalla. Kantava ajatus kiteytyi päässäni seuraavaan muotoon: Pidä juniorivalmennuksen merkitystä ja arvostusta kaikin keinoin esillä.

Päätimme Aleksi Piiraisen ja J- P Savolaisen kanssa tämän blogin perustamisesta joulukuussa 2016. Hauskana anekdoottina kerrottakoon, että töölöläisen kuppilan viereisessä pöydässä omia suunnitelmiaan hioi samaan aikaan Ylen politiikan toimittajien porukka. Molemmat seurueet olivat tiedon välittämisen perässä.

Tiedän, että tekstimme eivät ole miellyttäneet kaikkia tahoja, ja hutipotkujakin on tullut, mutta yhdestä asiasta olen viiden vuoden, yli 200 tekstin ja noin 620 000 lukukerran jälkeen erityisen ylpeä: olemme tuoneet esille tärkeitä ruohonjuuritason futistoimijoita ja pitäneet yllä keskustelua juniorijalkapallon polttavista puheenaiheista. Laskin joskus, että blogissamme on saanut äänensä kuuluviin yli 50 junioritoimijaa. Tuosta määrästä olen iloinen.

En toiminut koskaan päätoimisena valmentajana, enkä tähyillyt korkeisiin pesteihin. Tämä ”ulkopuolisen” asema antoi minulle tietynlaisen suojakilven esittää sellaista kritiikkiä, jota jalkapallon parissa työskentelevät eivät voineet antaa. Käytin tätä suojaa välillä myös väärällä tavalla – syyllistyen turhaan henkilöintiin ja lapselliseen provosointiin –, mutta vaikuttimeni olivat aidot: juniorifutis ja sen etu.

Toisaalta uskallan sanoa, että suomalaisessa futiksessa on edelleen hyvä veli -verkostoja, ylimielisyyttä, laiskuutta ja osaamisen väheksymistä. Yritin itse ”taistella” tätä vastaan siten, että halusin nostaa puolueettomasti esille eri seurojen tekemää laadukasta työtä. Ajattelin, että se ei ole omalta seuraltani pois, jos annan tunnustusta muualle.

Olen tajunnut myöhemmin, että päädyin esimerkiksi Ylen suoriin lähetyksiin sen takia, että jaksoin pitää tiettyjä juniorifutiksen teemoja riittävän kauan esillä. En todellakaan sen takia, että olisin ollut jotenkin muita paremmin perillä näistä aiheista. Jos olen rehellinen, sain ehkä enemmän näkyvyyttä kuin mitä olisin osaamiseni perusteella ansainnut. En ole ainoa henkilö, joka on ollut – tai on edelleen – tällaisessa tilanteessa suomalaisessa jalkapallossa.

Jossain vaiheessa mietin, että ”miten ihmeessä kirjoitan jo viidettä kertaa kilpailullisuudesta tai vanhempien merkityksestä pelaajakehityksessä”. Varsinkin silloin, kun entuudestaan tuntemattomat vanhemmat tulivat kiittelemään joistakin kannanotoista tai valmentajat totesivat, että ”hyvä, kun nostit tämän epäkohdan esille”, ymmärsin kuitenkin, että ehkä olimme teksteillämme täyttäneet jotakin tyhjiötä.

Myös se tuntui ”makealta”, kun pienen seuran edustaja, satojen kilometrien päässä Helsingistä, kertoi blogimme olleen tärkeä innoittaja seuran kehitystyössä.

Se, että halusin pitää juniorijalkapallon teemoja esillä, vei minut välillä aika erikoisiin tilanteisiin.

Kun olin vieraana radiossa, toinen keskustelija, korismaajoukkueen päävalmentaja Henrik Dettmann kysyi hieman hämmästyneenä ennen lähetystä, että ”kukas sinä olet ja minkä takia olet täällä?”.

Kun odottelin keväällä 2020 Ylen lämpiössä ”100 päivää EM-kisoihin”-keskustelutilaisuuden alkamista, muistan katsoneeni ympärilleni. Pöydän ääressä istuivat entiset pelaajalegendat. Huoneen toisella puolella lähetyksen alkua odottelivat vielä suuremmat legendat, Martti Kuusela ja Pekka Luhtanen. Silloin ajattelin, että ”en ole täällä todellakaan ansioluetteloni takia”.

Kahden käden sormet eivät riitä laskemaan niitä tilanteita, kun joku henkilö on tuohtunut jostakin jutustani ja ehdottanut kahdenkeskistä keskustelua. Näitä toimijoita on ollut miesten A-maajoukkueen joukkueenjohdosta alkaen.

Vuosien aikana huomasin, että ne asiat ja teemat, joita pidetään keskusteluissa esillä, tulevat yleensä ennemmin tai myöhemmin tärkeiksi asioiksi myös käytännössä. Tämä koskee myös juniorivalmennuksen arvostusta.

Juniorivalmentajien oma yhdistys syntyi juuri tämän takia. Ajattelin, että vaikka koulutuksissa kävisi vain yksi ihminen tai ainoastaan yhden valmentajan hyvä työ tulisi huomioiduksi, yhdistys on tarpeellinen. Samalla yhdistys toteutti ja toteuttaa edelleen sitä isoa tavoitetta, että futisyhteisön pitää synnyttää ensin itse oma arvostuksensa.

En ole kovin tunteellinen ihminen, mutta muistan herkistyneeni, kun soitin talvella 2021 eräälle pienemmän paikkakunnan valmentajalle, jolle oli myönnetty valmentajayhdistyksen tunnustus hyvästä työstä. Puhelimen toisessa päässä oli hetken aikaa hiljaista, minkä jälkeen palkittu juniorivalmentaja kertoi lähes ääni väristen, ettei ollut osannut odottaa tällaista kunniamainintaa. Yhtä hienoa oli huomata, kuinka esimerkiksi Länsi-Suomi- ja Tornionlaakso-lehdet uutisoivat oman alueensa juniorivalmentejien palkitsemisesta.

Nämä esimerkit ovat olleet itselleni tärkeitä sen takia, että ne eivät ole todellakaan itsestäänselvyyksiä. Suomessa juniorivalmentaja voi tehdä viisi vuotta laadukasta työtä ja saada ensimmäisen kerran kiitosta vasta sen jälkeen, kun hän lopettaa seurassa – jos silloinkaan. Tämä on verinen vääryys. Jos seuratoimijat eivät anna kiitosta hyvästä työstä toisilleen, on ihan turha odottaa arvostusta myöskään muilta.

Toivottavasti juniorivalmentajat osaavat olla myös itse ylpeitä työstään. Vaikka olin ”vain” oto-valmentaja, kerroin varsinkin opiskeluaikonani useammin, että olen juniorivalmentaja kuin oikeustieteen opiskelija. En usko, että tulen koskaan poistamaan työ-CV:stäni mainintaa, että olen ollut lasten ja nuorten jalkapallovalmentaja.

En pidä eri tehtävien välisestä vertailusta, mutta väitän, että lasten ja nuorten kanssa toimivat henkilöt ovat yhteiskunnan peruspilari. Tämä koskee myös urheiluseuratoimintaa.

Jotkut ovat varmasti sitä mieltä, että olen ”paukuttanut” kyllästymiseen saakka siitä, että seurojen pitäisi huomioida viestinnässään paremmin yhteisössä tärkeää työtä tekevät ihmiset. Tähän on yksinkertainen syy: näillä asioilla on aidosti merkitystä. Ne ovat seurakulttuurin yksi tärkeä ilmentymä.

Olen tarkkaillut ilolla, että yhä useampi seura tekee valmentajaesittelyjä nettisivuilleen ja some-kanaviinsa sekä huomioi muulla tavalla arjen työmyyriä. Näiden toimenpiteiden tärkeyttä ei voi mitata rahassa.

Tämä kaikki pätee myös moneen muuhun seurakulttuurin osa-alueeseen. Kun ehdotin Käpylän Pallossa vuonna 2017, että seuran harjoituskeskukseen tulisi laittaa valokuvia KäPan entisistä junioripelaajista, vastaanotto oli aluksi nihkeä. Muistutin asiasta välillä varmasti kyllästymiseen saakka.

Valokuvat tulivat pukukoppikäytävän seinälle lopulta kolmen vuoden jälkeen. Nyt näiden pelaajien kuvat näkyvät joka päivä nykyisille junioripelaajille. Muutaman kerran olen huomannut, että jopa B-juniori-ikäiset pelaajat ovat jääneet katsomaan näitä valokuvatauluja. Kuinka paljon suomalaisessa juniorifutiksessa on näitä ilmaisia asioita, joita olisi helppo laittaa kuntoon?

Moni henkilö on kysellyt minulta, millä fiiliksillä olen jäänyt sivuun juniorifutiksen käytännön arjesta. Olen joutunut tuottamaan kyselijöille pettymyksen sanomalla, että minulla ei ole ollut oikein mitään fiiliksiä. Ehkä tähän on vaikuttanut se, että olin koko ajan asennoitunut olemaan mukana vain hetken aikaa. Tuo aika vain venyi hieman odotettua pidemmäksi – samalla tavalla osittain suunnittelematta kuin olin tullut valmennuksen pariin noin kymmenen vuotta sitten.

Kaikkein eniten olen oppinut arvostamaan vuosien saatossa niitä arjen ”näkymättömiä” juniorivalmentajia, jotka tekevät joka päivä sitoutunutta työtä lasten ja nuorten parissa poissa julkisuuden valokeilasta. Panoksenne merkitys vain korostuu, kun koronavirusepidemian jälkeen koittaa paluu normaaliin. Toivottavasti olen voinut olla osalle teistä avuksi matkan varrella.

Tämä on omalta osaltani viimeinen tekstini Suunnanmuutos-jalkapalloblogissa. Kiitos kaikille lukijoille! Näitä tekstejä on tehty teitä varten.

***

Erkko Meri (@ErkkoMeri)

Unohdettu sana

Päätin maaliskuun alussa, että nostan Twitterissä kuukauden ajan esille lasten ja nuorten valmentajia ja muita seuratoimijoita, joiden toiminta on jäänyt vuosien saatossa positiivisella tavalla mieleeni. Ajatuksenani on ollut, että eri seurojen juniorivalmentajien hyvä työ tulee näkyväksi.

Vaikka Twitter-ketju on vielä kesken, se on poikinut jo nyt kaksi mielenkiintoista seurausta.

Ensinnäkin muutamat seurat ovat lähestyneet yksityisviestillä ja tiedustelleet, voisinko mainita jossain twiitissä valmentajan myös heidän seurastaan. Ymmärrettävä ja jalo ajatus.

Itselleni vielä mielenkiintoisempi havainto on ollut se, että jotkut mainitsemistani valmentajista ovat soittaneet tai lähettäneet viestiä bongattuaan oman nimensä ketjusta. Näiden yhteydenottojen ydinviestinä on ollut se, että valmentajat ovat olleet positiivisesti yllättyneitä, hieman jopa hämmentyneitä ja iloisia 280 merkin viserryksestä. Kiitosta ja palautetta tulee kuulemma niin harvoin.

Yksi valmentajista innostui avaamaan ajatuksiaan enemmän. Hänen mukaansa on erikoista, kuinka harvoin Suomessa annetaan juniorivalmentajille tunnustusta positiivisesta työstä. Palaute loistaa poissaolollaan. Tämä näkyy ensisijaisesti päivittäisessä arjessa ja ihmisten kohtaamisessa. Valmentaja voi tehdä tärkeää työtä useiden vuosien ajan ja saa ensimmäisen kerran kiitosta tästä työstään lähtiessään seurasta – jos silloinkaan.

Juniorivalmentajat tai muut futistoimijat eivät tietystikään tee työtä kiitosten tai yksittäisten twiittien takia. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että positiivinen palaute muilta ihmisiltä – saman seuran toimijoilta, vanhemmilta tai vaikkapa valmentajakollegoilta – olisi vailla merkitystä.

Myönteinen palaute, jopa pelkkä kiitos-sana, voi rohkaista, kannustaa ja antaa lisää virtaa valmennustyöhön. Nämä, jos mitkä, ovat niitä kuuluisia ilmaisia asioita. Myös tutkimukset ovat osoittaneet, että kiitollisuuden tuntemisella on useita positiivisia vaikutuksia esimerkiksi terveydelle.

Jalkapalloihmisten keskinäinen arvostus on yhteydessä myös konfliktien hallintaan. Kun valmentajien työ esimerkiksi seuraympäristössä tulee huomioiduksi, yhteisössä on paremmat mahdollisuudet luottamuksellisen ja avoimen ilmapiirin kehittämiselle. Tällainen keskinäiseen arvostukseen rakentuva ilmapiiri voi auttaa hallitsemaan luonnollisia konflikteja, joita seuratoiminnassa tulee väistämättä eteen.

Tunnistan suomalaisessa juniorijalkapallossa edelleen sellaista ajattelua, että toisen seuran valmentajan työn kehuminen, esimerkiksi yksittäiset positiiviset sanat kentänlaitakeskusteluissa, nähdään uhkana omalle toiminnalle. Tällainen ajattelu kertoo vääränlaisesta pelosta ja arvomaailmasta. ”Jos annan jotain, se on itseltäni pois.”

Terveessä kulttuurissa juniorivalmentajat voivat antaa myös toisen seuran valmentajalle positiivista palautetta ilman, että tällainen toiminta vähentää oikeanlaisia jännitteitä joukkueiden välillä kentällä. Keskinäinen arvostus ei tarkoita mielistelyä, laimeaa selkään taputtamista tai kilpailutilanteen vääristämistä. Valmentajat, pelaajat ja joukkueet voivat kamppailla peleissä kiihkeästi, taistella ja tehdä kaikkensa voittamisen eteen, mutta samalla arvostaa toistensa työtä.

Kun on valmis antamaan tunnustusta muille, on yleensä myös valmis oppimaan muilta.

Neljä yhdysvaltalaista sosiaalipsykologiaan perehtynyttä tutkijaa julkaisi elokuussa 2019 mielenkiintoisen tutkimuksen. Tutkijoiden tekemien havaintojen mukaan kiitollisuuden osoittaminen ei edistä vain kahden henkilön, kiitoksen esittäjän ja sen vastaanottajan, välistä suhdetta, vaan vaikuttaa myös niihin henkilöihin, jotka todistavat kiitollisuuden osoittamista.

Tutkimusryhmän jäsenen, sosiaalipsykologian tohtori Sara B. Algoen mukaan hyvien tekojen tunnustaminen yhteisössä voi nostaa kyseisen yhteisön toiminnallisuuden tasoa ja lisätä yhteisön jäsenten avuliaisuutta toisiaan kohtaan. Positiiviset vaikutukset eivät siis rajoitu vain kahteen henkilöön, vaan ulottuvat laajemmin tilannetta todistaneeseen ryhmään. Koko osallistuva yhteisö kehittyy.

Algoen mukaan jo pelkästään vilpitön kiitosten sanominen voi saada aikaan positiivisen vaikutuksen myös muissa henkilöissä kuin kiitoksen esittäjässä ja sen vastaanottajassa. Pitäisikö kiitollisuutta siis osoittaa nykyistä enemmän? Pohjois-Carolinan yliopiston apuslaisprofessori Algoen mukaan ”kyllä, vaikka konteksti ja kulttuuri tietysti vaikuttavat kiitollisuuden ilmaisemiseen”.

Suomalaisessa juniorijalkapallossa on olemassa hienoja käytäntöjä. Seurat, kuten esimerkiksi HJK ja Ilves, nostavat esille kuukauden vapaaehtoisia. Moni yhteisö palkitsee kauden päätteeksi ansioituneita juniorivalmentajia. Jotkut seurat viestivät esimerkiksi sosiaalisessa mediassa olevansa ylpeitä valmentajiensa työstä. Tämä kaikki on tärkeää seurakulttuuria ja arvostuksen osoittamista.

Kiitosten antamisen ei pidä kuitenkaan rajoittua vain näkyviin palkitsemisiin, tiedotteisiin tai teemaviikkoihin. Tätä pitäisi näkyä säännöllisesti myös arjen yksittäisissä tilanteissa. Yhdessä valmentamassani joukkueessa erään maahanmuuttajataustaisen pelaajan isä tuli säännöllisin väliajoin kiittämään ja kertomaan, että arvostaa valmentajien tekemää työtä. Kun juttelimme enemmän, pelaajan isä kertoi, että hänen aikaisemmassa kotimaassaan valmentajat ovat lähes opettajien veroisessa asemassa. Hän halusi vilpittömillä sanoillaan osoittaa arvostavansa juniorivalmentajien työtä. Muistelen noita sanoja lämmöllä vielä seitsemän vuotta myöhemminkin.

Esimerkiksi vanhempien ja valmentajien keskinäinen oikeanlainen kunnioitus voi parhaimmassa tapauksessa edistää toimijoiden välistä yhteistyötä. Vähemmän vastakkainasettelua, enemmän köyden vetämistä yhteen suuntaan. Omiin poteroihin kaivautumista näkee edelleen liikaa. Vastaavasti eri seurojen valmentajien osoittama arvostus toistensa työtä kohtaan voi edistää koko ammattikunnan arvoa ja sopivaa ylpeyttä omaa työtä kohtaan.

Mitä jos valmentajat esimerkiksi kiittäisivät pelaajien vanhempia yhteisessä palaverissa, jos vanhemmat ovat tukeneet joukkuetta hienosti tai olleet valmentajien apuna joissakin tukitoimissa? En myöskään usko, että valmentajat saavat omasta työstään liikaa kiitosta tällä hetkellä. Pari kannustavaa sanaa silloin tällöin voi merkitä jo paljon.

Kiitosten esittäminen ja rakentava, kehittävä keskustelu eivät sulje toisiaan pois. Molemmille pitää olla tilaa. Kun luottamus on vakaalla pohjalla ja keskusteluyhteys on avoin, myös kritiikkiä voi esittää. Sen vastinparina on positiivisen palautteen antaminen silloin, kun siihen on aihetta. Rehellisyys ja johdonmukaisuus ovat avainasemassa.

Esitänkin, että suomalaisessa juniorijalkapallossa annettaisiin nykyistä rohkeammin tunnustusta hyvästä työstä myös aikuisten kesken. Valmentajilta vanhemmille, vanhemmilta valmentajille. Hallinnosta kentälle ja kentältä hallintoon. Myös kilpailevien seurojen valmentajien kesken. Tämä kaikki luo perustaa lajin, urheilun ja yhteisen tekemisen arvostukselle paitsi lajiyhteisössä myös koko yhteiskunnassa. Ja mikä tärkeintä, tämä voisi tomia todella tärkeänä esimerkkinä myös pelaajille.

Lähdettäisiinkö siis liikkeelle siitä, että sanoisimme muille jalkapallotoimijoille aikaisempaa useammin yhden unohdetun sanan – kiitos?

Erkko Meri (@ErkkoMeri)

***

Tekstissä viitattu tutkimus:

Algoe S. B. et al: A new perspective on the social functions of emotions: Gratitude and the witnessing effect (2019)

https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/31414873/

100 teesiä juniorijoukkueen toimintakulttuurin kehittämiseksi

Laadin tällä viikolla Twitteriin listan asioista, joita voidaan viedä juniorijoukkueen toimintakulttuuriin ilman isoja rahasummia tai resursseja. Lista keräsi paljon mielenkiintoa ja julkaisen sen kokonaisuudessaan nyt Suunnanmuutos-blogissa.

Listan tarkoituksena oli koota universaaleja asioita lisättäväksi juniorijoukkueen päivittäiseen arkeen – riippumatta esimerkiksi siitä, onko kyseessä harrastejoukkue vai kilpatavoitteelinen joukkue. Jos juniorijalkapallon toimijat kokevat, että edes yksittäiset kohdat ovat sovellettavissa omien joukkueidensa arkeen, olen asiasta iloinen. Huomautan myös, että joukkueen toiminta voi olla laadukasta ilman, että aivan kaikki listan kohdat toteutuvat.

Ennen kuin puhutaan resursseista, pyritään tekemään ilmaiset asiat mahdollisimman hyvin!

***

1. Valmentaja tervehtii kaikki pelaajat erikseen nimeltä ennen treenien alkua ja kysyy päivän kuulumiset. Tutkimusten mukaan pelaajat antavat silloin enemmän itsestään treeneissä.

2. Kun joukkue kokoontuu yhteen, kukaan ei löntystele laiskasti paikalle vaan liikkuu ryhdikkäästi. Valmentaja voi laskea sekunteja viidestä nollaan ja silloin oltava valmis kuuntelemaan ohjeet.

3. Valmentajan (tai kenen tahansa) puhuessa katse kohti puhujaa, hyvä ryhti ja kaikki muu tekeminen tauolle. Puuttuminen aina, jos nämä asiat eivät ole kunnossa.

4. Joukkueen pelaajilla treeneissä samanlainen varustus. Esimerkiksi kaikilla samanlainen seuran pipo, hanskat ja muu varustus talvipakkasilla. Jos näissä asioissa mahdollisuus sooloilla, sitä tapahtuu myös helposti pelikentällä.

5. Valmentaja pysäyttää harjoitteen ja puuttuu asiaan aina, jos joku pelaajista jää kävelemään toistuvasti paitsioon tilanteen jälkeen tai jää muita alemmas joukkueen puolustuslinjan nostaessa ylöspäin. Pelaajille ei mahdollisuutta olla tauolla pelin aikana.

6. Pelaajat huolehtivat joukkueen varusteista ja harjoitusvälineistä – esimerkiksi maalien siirtäminen, tötsien kerääminen ja varusteiden huolehtiminen varastoon pelaajien vastuulla. Kaikilla selvä rooli, ei mahdollisuutta valita osallistuuko va ei.

7. Joukkueessa kerrotaan tarinoita Helmareista/Huuhkajista sekä seuran omasta edustusjoukkueesta.

8. Joukkueen pelaajat ilmoittavat itse viestillä valmentajalle, jos ovat pois treenistä (noin 10 ikävuodesta eteenpäin). Korostetaan reippautta ja autonomiaa.

9. Joukkueen kaikki pelaajat kiittävät AINA keittiöhenkilökuntaa esimerkiksi turnausruokailun jälkeen.

10. Valmennus laittaa vanhemmille pienen yleisen raportin jokaisen harjoitusjakson (esim. 8 viikkoa) jälkeen – mitä on tehty, mihin asioihin on kiinnitetty huomiota ja mitä seuraavassa jaksossa on luvassa.

11. Pelaajien juomapullot, reput yms. siistissä rivissä kentän vieressä. Pelaajat huolehtivat tästä itse ja palaute aina jos näin ei ole tapahtunut.

12. Joukkueen pelaajat tekevät valmennuksen antamia kotitehtäviä jalkapalloon liittyen esimerkiksi kerran viikossa. Huippupelaajien videoklippien analysointia, fysiikkaharjoittelua tms.

13. Joukkueen tehdessä maalin, koko joukkue juhlii sitä yhdessä – lentopallon tapaan.

14. Joukkueen harjoituksissa kilpaillaan ja kisaillaan paljon. Esimerkiksi loppupelin voitosta pelaaja saa taulukkoon aina kolme pistettä ja taulukon kolme parasta palkitaan muutaman kuukauden pelien jälkeen.

15. Pelaajat käyvät antamassa ylävitoset laukauksen eteen heittäytyneelle puolustajalle eli onnittelevat kuten maalintekijää.

16. Joukkueen pelaajat ovat katsomassa edustusjoukkueen ottelua aina, kun mahdollista. Tarvittaessa treenien siirto, jos peli on päällekkäin.

17. Valmentajan puhuessa joukkueelle, pelaajat kuuntelevat ohjeita kaarimuodostelmassa ryhdikkäästi.

18. Joukkue kuvaa ottelunsa aina, kun mahdollista. Ja panostaa myös kuvauksen laatuun.

19. Joukkue keskustelee yhdessä vähintään kerran viikossa noin 10 minuuttia. Pelaajat saavat kertoa haastavista asioista, harjoituksissa koetuista tunteista jne.

20. Joukkue palkitsee ansioituneita pelaajia kauden jälkeen yhteisessä ”gaalassa”. Palkinnot nimetty esimerkiksi Huuhkajien/Helmareiden pelaajien mukaan.

21. Joukkueen vanhemmat osallistuvat ottelujärjestelyihin. Ainakin ”isoissa” kotipeleissä ja turnauksissa mahdollisuuksien mukaan kahvio, musiikki, kuulutukset jne.

22. Pelaajat ohjeistettu, etteivät ole puhelimella tai pelaa Fortnitea treeniä edeltävän tunnin aikana. Iso vaikutus keskittymiseen harjoituksissa.

23. Turnauspäivän jälkeen joukkue käsittelee päivän tapahtumat illalla yhteisessä palaverissa esimerkiksi venyttelyjen yhteydessä.

24. Valmennus antaa pelaajille henkilökohtaisen palautteen kauden päätapahtuman (esim SM-turnaus) jälkeen – missä pelaaja onnistui, missä kehitettävää jne.

25. Joukkue juhlii isoja yhdessä ringissä äänekkäästi hyppien ja hetkestä nauttien.

26. Joukkueen pelaajat pyöräilevät harjoituksiin, jos matka on sopiva.

27. Joukkueella on muutama iskulause tai arvo joukkueen pukukopin seinällä.

28. Joukkueen pelaajat äänestävät itse kapteeniston ennen kauden alkua. Samalla käydään läpi kapteeniston rooli jalkapallossa.

29. Pelaajat asettavat valmentajan ohjauksella joukkueelle muutaman yhteisen tavoitteen ennen kauden alkua – esimerkiksi kilpailuihin tai tekemisen laatuun liittyen.

30. Joukkueella on videopalaveri esimerkiksi kerran kahdessa viikossa (riippuen pelaajien iästä).

31. Joukkueen pelaajat tervehtivät aina myös seuran muiden joukkueiden valmentajia ja kenttähenkilökuntaa.

32. Reissuilla joukkue syö mahdollisuuksien mukaan aina terveellistä urheilijan ruokaa ja jättää roskaruoat väliin.

33. Turnausmatkoilla joukkueen pelaajilla ja taustoilla yhtenäinen matkustusasu.

34. Joukkueen kapteeni käy tervehtimässä vastustajan valmentajia ennen matsin alkua.

35. Joukkue ei peru treenejä sääolosuhteiden vuoksi, jollei ole aivan pakko.

36. Loukkaantuneet pelaajat eivät jää kotiin vaan tulevat tekemään esimerkiksi liikkuvuus/voimaharjoituksen kuntonsa mukaan kentän laidalle. Osallistuminen ja kehittyminen myös loukkaantuneena tärkeää.

37. Joukkue on aktiivinen somessa (muutakin kuin tuloksia). Lisäksi nettisivuilla esimerkiksi kattavat pelaajaesittelyt kuten huippujoukkueilla.

38. Joukkueella ei ole KOSKAAN pelejä tai treenejä päällekkäin Huuhkajien/Helmareiden ottelun kanssa.

39. EM-kisojen aikaan Suomen matsin jälkeiset treenit aloitetaan kertaamalla ottelun tapahtumat.

40. Joukkueen kopissa soi koppimusiikki ennen matsia.

41. Joukkue ruokailee leireillä/turnauksissa saman pöydän ääressä (tai vierekkäisissä pöydissä, jos se ei ole mahdollista.)

42. Valmennus suunnittelee treenit aina etukäteen – esimerkiksi powerpoint-pohjalle.

43. Valmentaja on suunnitellut etukäteen pelaajien pelipaikat ja joukkueet harjoitteissa (esim. loppupeli), jottei niiden säätämiseen mene aikaa harjoituksen aikana.

44. Pallot eivät ole treeneissä löysiä.

45. Valmentajat eivät keskity otteluissa tuomarille huutamiseen vaan oman joukkueensa auttamiseen ja tsemppaamiseen.

46. Pelaajien vanhemmilla ja sisaruksilla matseissa näkyvää seurarekvisiittaa esim. kaulahuivit/liput/banderollit.

47. Valmennus on jakanut etukäteen roolit valmennustiimin sisällä harjoituksia varten. Yksi valmentajista keskittyy puolustuslinjan toimintaan, yksi valmentaja keskittyy hyökkääjien pystyliikkeisiin jne.

48. Valmennus käy läpi harjoituksen treenin jälkeen pikaisesti – missä kehitettävää, miten pelaajat suoriutuivat jne?.

49. Joukkueella yhteisiä peliin valmistautumisen rutiineja – esimerkiksi futsal-maajoukkueen ”läpyrinki”, jolla virittäydytään matsiin ja lievitetään jännitystä.

50. Pelaajat ja taustat eivät käytä puhelimia joukkueen tapahtumissa – esim. ruokailuissa.

51. Joukkueessa kulttuuri, että ongelmia ei ulkoisteta. Syyt tappioon etsitään aina omasta toiminnasta.

52. Joukkue käy läpi treenin jälkeen harjoituksen huippusuoritukset ja niiden tekijät aplodien kera.

53. Joukkueen pelaajat kunnioittavat varusteitaan! Ei nappikset jalassa muualla kuin kentällä ja pelipaita päällä ainoastaan ottelun aikana. Pelaajat huolehtivat itse treenikamat pesuun ja nappikset kuivumaan treenin jälkeen.

54. Pelaajat tervehtivät toisiaan esim. klikaten tai muulla sovitulla tavalla ennen harjoituksia ja sieltä lähdettäessä.

55. Pelin jälkeen pelaajat käyvät suihkussa ja vaihtavat pelikamat siviilivaatteisiin kopissa aina kun mahdollista.

56. Pelaajilla on mukana välipala syötäväksi heti treenin jälkeen palautumisen tehostamiseksi (noin yläkouluikäisistä eteenpäin).

57. Valmentaja puuttuu välittömästi pelaajan ylimieliseen tai muita kohtaan halventavaan käytökseen.

58. Joukkueen pelaajille ja vanhemmilla on selkeää, millä perusteilla peliaika jakaantuu. Esim. 1. harjoitusaktiivisuus 2. nykyinen taso 3. treeniasenne.

59. Joukkueella on ennen kauden alkua vanhempieninfo, jossa käydään läpi valmennuksen ja joukkueenjohtajan johdolla joukkueen toiminnan periaatteet seuran ohjeiden pohjalta.

60. Joukkue hakee ”rivalry-matseihin” extralatauksen. Voitto tai tappio tällaisissa peleissä täytyy olla iso juttu ja näkyä pitkään.

61. Valmennus voi omalla toiminnallaan vaikuttaa treenien tempoon. Jos intensiteetti tippuu 5%, se pitää vaatia takaisin ylös aktivoimalla pelaajia kamppailemaan ja juoksemaan lujempaa.

62. Joukkueella on pelaajien itsensä (valmennuksen avustamana) sopimat omaleimaiset erikoistilannekuviot.

63. Joukkueen pelaajat käyvät pelinohjaajakurssin yläkouluiässä ja toimivat pelinohjaajina pikkujunnujen peleissä säännöllisesti. Sääntötuntemus tärkeää.

64. Joukkueella on pelaajille henkilökohtaiset kehityskeskustelut pari kertaa vuodessa. Valmentaja voi antaa vinkkejä kehittymiseen, kysellä ajankohtaiset pelaajan kuulumiset ja auttaa tavoitteiden asettelemisessa.

65. Joukkueella on säännöllisesti rentoja team building -osioita harjoituksissa ja ainakin muutaman kerran vuodessa erillinen joukkuehenkitapahtuma, jossa tehdään muuta kuin futista.

66. Pelaajille sattuneista pienistä kolhuista, ei heti huoltoa paikalle vaan totutaan jatkamaan peliä nopeasti, vaikka hieman sattuisi (oikeat vammat eri tapaus).

67. Joukkueella on käytössä ottelupalavereihin taktiikkataulu, jolla havainnollistaa pelaajille joukkueen pelaamisen periaatteita. Mielellään riittävän iso. Okei ei ole ilmainen, muttei maksa paljon.

68. Joukkue kokoontuu hävityn pelin jälkeen rinkiin ja ottaa tappion vastaan yhdessä.

69. Turnauksissa vanhemmat liikkuvat erillään joukkueesta. Pelaajille ja valmennukselle täysi rauha keskittyä jalkapalloon.

70. Joukkueen harjoituksissa aikaa ei tuhlata odotteluun – kentät on tehty valmiiksi ja ryhmien koko sellainen, ettei jonotusta muodostu.

71. Joukkue testaa pelaajien kestävyyttä ainakin kaksi kertaa vuodessa esimerkiksi piip-testin avulla. Joukkueen pelaajilta vaaditaan tietty minimitulos kestävyystestissä (lähinnä kilpajoukkuekontekstissa).

72. Valmentaja käyttää pelaajien ja joukkueen kanssa vuorovaikutustaitojen työkaluja – esimerkiksi minä-viestit ja erilaiset kuuntelun taidot.

73. Joukkueessa vahva omatoimiharjoittelun kulttuuri – esimerkiksi erilaisia haasteita ja pelaajia vaaditaan tekemään tietty minimimäärä viikossa omatoimiharjoittelua.

74. Joukkueessa vahva ”pihapelikulttuuri” – esimerkiksi puoli tuntia ennen treenin alkua peli kahteen maaliin käyntiin ja halukkaat mukaan.

75. Joukkueella on jalkapallosta myös teorialuentoja esimerkiksi muutaman kerran vuodessa.

76. Puoliaikapalaverista palatessa pelaajat eivät kävele laiskasti takaisin kentälle vaan ryhdikkäästi juosten.

77. Joukkueenjohtaja toimii suodattimena vanhempien ja valmentajan välillä ja tuo oleellisimmat kysymykset valmentajan tietoon heti, kun niitä ilmenee.

78. Jos treeneissä on mukana esimerkiksi pelaajia kakkosjoukkueesta, nämä pelaajat otetaan hyvin mukaan eikä suljeta ulkopuolelle. Tervehditään jne.

79. Joukkueen vanhemmilla on yhteen hiileen puhaltamisen henki eikä selkeitä kuppikuntia.

80. Joukkue huomioi pelaajan kasvuvaiheen harjoittelussa: pienikokoisille pelaajille tsemppausta yrittää, kasvupyrähdyksessä oleville pelaajille loukkaantumisten ennaltaehkäisyä/rasituksen seurantaa enemmän.

81. Joukkueessa, jossa on jo vakiintuneet pelipaikat, pelinumerot noudattavat ainakin suurilta osin futiksen perinnettä, jossa pelipaikoilla on tietyt pelinumerot.

82. Joukkueessa ottelun tuloksilla on merkitystä ja tappiot täytyy harmittaa sopivan aikaa. Vasta sen jälkeen katse seuraavaan peliin.

83. Joukkueen tapahtumissa opetellaan myös futiksen historiaa – MM-kisojen voittajat, isot tapahtumat arvokisoissa, suuret pelaajat jne.

84. Pelaajat osaavat tunnistaa kaikki maajoukkueen pelaajat kuvista.

85. Joukkueen pelaajat käyvät yhteisesti kiittämässä faneja kannustuksesta ottelun jälkeen – tuloksesta riippumatta.

86. Joukkue jättää pukukopin treenien/ottelun jälkeen aina siistiin kuntoon.

87. Pelaajat hoitavat tietyn osan ottelujen alkuverryttelyistä ilman valmentajan ohjausta.

88. Pelaajat pukeutuvat harjoituksiin sään mukaan. Esimerkiksi kylmällä ilmalla aina pipo, hanskat, kauluri käytössä.

89. Joukkueeseen rakennettu voittamisen kulttuuri. Lannistumista ei sallita treenien loppupeleissä koskaan vaan valmennus puuttuu lannistumisen merkkeihin aina.

90. Joukkue laskee peleistä maaliodottaman, jotta palaute pelistä ei vain mutuilun varassa. Käytännössä: kirjataan maalintekoyritysten lähtöpaikat paperille pelin aikana ja syötetään ne netistä löytyvään yksinkertaiseen xg-laskentatyökaluun matsin jälkeen.

91. Joukkueen treeneissä ”tuomarilinja” on hieman sallivampi kuin oikeassa pelissä. Näin treeneihin tulee sujuvuutta ja pelaajat oppivat pelaamaan kovempaa.

92. Joukkueen pelaajat tekevät aina parhaansa, vaikka olosuhteet olisivat heikot (kenttä lumessa tms.) – kyse on ylpeydestä jalkapallon pelaamista kohtaan.

93. Jos kenttä on hieman lumessa ennen harjoituksia, treenejä ei automaattisesti peruta vaan pelaajat ja tausta pyrkivät kolaamaan kentän jonkinlaiseen treenikuntoon, jos se on mahdollista.

94. Turnauksissa joukkue liikkuu yhdessä niin paljon kuin mahdollista eikä erillisissä kuppikunnissa.

95. Joukkueella on erikoistilannekuviot ja pelaamisen pääperiaatteet kopin seinälle printattuna ennen peliä.

96. Joukkueen valmennus pyrkii kysymään hieman enemmän asioita niiltä, jotka ovat yleensä joukkueen hiljaisimpia. Näin he eivät jää puheliaimpien jalkoihin ja saavat huomiota riittävästi.

97. Joukkueessa myös parhaat pelaajat saavat kriittistä palautetta koko joukkueen edessä ja heiltä vaaditaan asioita. Tämä auttaa siinä, ettei kukaan ala leijumaan.

98. Valmentajan pitäessä ottelupalaveria tai muuta palaveria, pelaajat ovat sijoittuneet siten, ettei valmentajan taustalla tapahdu mitään mielenkiintoista (esim. matsi käynnissä tms.).

99. Joukkueen kapteenilla on kapteeninnauha peleissä aina kädessään.

100. Ylpeys. Pelaajat ovat ylpeitä pukiessaan seuran pelipaidan päälle. Valmentajat ja taustat ovat joka päivä ylpeitä tärkeästä työstään lasten eteen. Vanhemmat ovat ylpeitä, että heidän lapsensa tekee päivittäin parhaansa jalkapallon parissa.

***

Aleksi Piirainen (@ApiPiirainen)

Jalkapallon Juniorivalmentajat ry on palkinnut ensimmäistä kertaa lasten ja nuorten valmentajia

Juniorivalmentajien oma yhdistys, Jalkapallon Juniorivalmentajat ry, on myöntänyt ensimmäistä kertaa historiassaan tunnustuksia ansioituneille juniorivalmentajille. Yhdistys keräsi 4.-18.1.2021 jäsenistöltään ehdotuksia hyvää työtä tekevistä lasten ja nuorten valmentajista.

Yhdistyksen jäsenet ehdottivat kahden viikon aikana peräti 52 juniorivalmentajaa tunnustusten saajiksi. Ehdokkaita kertyi yli 30 seurasta ympäri Suomea, esimerkiksi Pellosta, Torniosta, Ylivieskasta, Jyväskylästä, Vaasasta, Lahdesta, Kuopiosta ja Riihimäeltä. Kaikki ehdokkaat löytyvät tämän tekstin lopusta.

Juniorivalmentajat ry:n asettama viisihenkinen palkintoraati teki kaikkien ehdokkaiden joukosta lopulliset valinnat perjantaina 22.1.2021. Raatiin ovat kuuluneet Kimmo Eronen (VJS), Jan-Erik Kotka (Ilves), Veli Lampi (VPS), Sanna Malaska (HJK) sekä Erkko Meri (KäPa).

Yhdistyksen ensimmäiset Juniorivalmentaja-tunnustukset on myönnetty neljälle lasten ja nuorten valmentajalle. Perustelut ovat tulleet muiden seurojen valmentajilta.

***

Lasten valmentaja, tytöt

Santtu Luoto, Helsingin Ponnistus

”Kokenut ja ansioitunut valmentaja teki meihin suuren vaikutuksen seuratessamme hänen valmennustaan yhteisissä ottelutilanteissa viime vuoden aikana. Omaa joukkuettaan hän luotsasi ottelutilanteen vaatimalla herkkyydellä, antaen pelaajien tehdä itse ratkaisut pelitilanteissa, mutta kuitenkin nostamalla esiin onnistumisia tilanteiden päätyttyä. Erityisesti mieleemme jäi kuitenkin se, kuinka hän huomioi meitä, vastustajajoukkuetta ja yksittäisiä pelaajiamme, nimeltä mainiten ja heidän onnistumisiaan esiin nostaen. Myös pelaajamme muistavat hänet ja hänen kehuvat sanansa edelleen, ja ne ovat vaikuttaneet heidän intoonsa tehdä kaikkensa pelitilanteissa. Hienointa valmennusta, josta nauttii koko yhteisö.

Luoto on tehnyt myös vaikutuksen sillä, että hän on otteluiden ulkopuolellakin aidosti kiinnostunut joukkueen ja pelaajien tekemisestä. Hän on poikkeuksellisen helposti lähestyttävä, avoin ja ottaa myös itse kontaktia ja kyselee aktiivisesti kuulumisia esimerkiksi turnausten yhteydessä. Luodon kanssa on aina mukava keskustella niin joukkueiden asioista kuin jalkapallosta yleensä. Hänen tekemisestään huokuu kiinnostus yhteiseen asiaan ja on aina ilahduttavaa, kun joku osaa ajatella asioita laajemmassa kontekstissa.”

***

Lasten valmentaja, pojat

Tomi Leivo, Parikkalan Urheilijat

Tomi on perustanut Parikkalaan jalkapallojaoston ja ei pelkästään perustanut, vaan luonut kehittyvän ja kasvavan seuran muutamassa vuodessa.

Kauempaa toimintaa seuranneena on ollut hieno nähdä, kuinka seuran pelaajat on kasvatettu ”paulaisuuteen”. Pelaajilla (ja myös vanhemmilla) näkyvät seuran asusteet ja värit, pienelle paikkakunnalle on luotu jalkapallokulttuuri. Tomi on kasvattanut ympärilleen aktiivisten vanhempien organisaation ja seura on elävöittänyt eteläkarjalaista jalkapalloilua omalla tavallaan.

Tomi on valmentajana hyvin innostunut toiminnan kehittämisestä ja on aktiivinen muihin alueen toimijoihin. Hänen kanssa keskustellessa asiat eivät jää pintatasolle, vaan kohti ydintä, mikä on harvinaista. Tämä näkyy myös pelaajakehityksessä. PaU:n ikäluokat ovat syntyvyyden vuoksi pieniä, mutta se ei ole estänyt joukkueita isompia seuroja vastaan kamppailessa. PaU:n pelaajat tunnistaa hyvistä pallonkäsittelytaidoista ja suuresta palosta lajia kohtaan. Omalla esimerkillä johtaminen on tässä tapauksessa suurimpana syynä.”

***

Nuorten valmentaja, tytöt

Elina Kuronen, FC Espoo

”Elina aloitti valmentamisen omassa kasvattajaseurassaan PEP:issä vuonna 2008 ja tämän seuran väreissä hän myös valmensi alusta saakka 2006-syntyneitä tyttöjä, jotka sykähdyttävät tavallaan pelata jalkapalloa. Sittemmin Elina on valmentanut FC Espoossa 2006- ja 2007-syntyneitä ja tehnyt erinomaisesta työtä. Molemmat joukkueet ovat oman ikäluokkansa kärkeä Suomessa. 

Vastustajan valmentajan näkökulmasta Elina on tehnyt ison vaikutuksen toiminnallaan. Hän on todellinen ammattilainen ja pystyy pelien jälkeen tuloksesta riippumatta käymään peliä analyyttisesti läpi sekä keskittymään peleissä vain ja ainoastaan oman joukkueensa auttamiseen, jättäen kaiken ylimääräisen ulkopuolelle. Koskaan en ole kuullut hänen selittelevän mitään. Erittäin pidetty ja arvostettu valmentajapersoona kautta linjan.”

***

Nuorten valmentaja, pojat

Johan Suominen, Pallo-Iirot

”Pallo-Iirot on yksi viime vuosina eniten tasoaan nostaneista seuroista. Aiemmin seuralla oli vaikeuksia saada yhtään joukkuetta Etelä-liigaan, nyt seura on tilanteessa, jossa C15, C14 ja D13 pelaavat Etelä-liigaa, ja ikäluokan haastajajoukkue löytyy myös toiseksi korkeimmalta sarjatasolta.

Suomisen valmentama 2006-syntyneiden ikäluokka toteuttaa seuran valmennuslinjaa niin harjoittelun kuin joukkueen pelimallin osalta. Pelin sanotaan olevan valmentajan CV, Suomisen CV näyttää tällä hetkellä timanttiselta. ”Iiroista” valittiin aiemmin usein 1-3 pelaajaa ikäluokan Huuhkajaturnaukseen, -06 ikäluokkasta valittiin 11 pelaajaa kyseiseen turnaukseen. Tämä kertoo siitä erinomaisesta työstä, jota Johan on tehnyt jo pitkään.”

***

Aloite lasten ja nuorten valmentajien muistamisesta tuli yhdistyksen jäseneltä Kimmo Eroselta, joka työskentelee Vantaan Jalkapalloseuran teknisenä johtajana.

”Suomalaisen jalkapallokulttuurin ja pelaajakehityksen tulevaisuus luodaan lasten ja nuorten valmentajien toimesta. Se työ tehdään usein hieman taustalla, kirkkaiden valojen ulkopuolella. Tämän arkisen työn merkitys on valtava suomalaiselle jalkapallolle ja yhteiskunnalle. Juniorivalmentajien huomioimisen puute erilaisissa tunnustuksissa on ollut huolestuttava puute. Onkin äärimmäisen tärkeää, että me suomalaiset jalkapallotoimijat pidämme tämän työn tärkeyttä säännöllisesti esillä”, Kimmo Eronen sanoo.

Juniorivalmentaja-tunnustusten myöntämisestä on tarkoitus tehdä vuosittainen perinne. Tavoitteena on paitsi muistaa ansioituneita toimijoita myös nostaa juniorivalmennuksen arvostusta.

”Valintojen tekeminen ei ole koskaan helppoa, eikä varsinkaan nyt, sillä erinomaisia ehdokkaita oli niin paljon. Painotimme valinnoissa hieman pienempien seurojen valmentajia, jotka ovat omalla työllään mahdollistaneet esimerkiksi laadukkaan pelaajakasvatuksen ja seuran elinvoimaisuuden sekä valmentajia, jotka ovat pitkäjänteisesti tehneet työtä tietyn ikäluokan kanssa kehittäen joukkuettaan kohti Suomen kärkeä”, Jalkapallon Juniorivalmentajat ry:n puheenjohtaja Erkko Meri toteaa.

Yksi tunnustuksen saaneista valmentajista on Parikkalan Urheilijoiden Tomi Leivo.

”Juniorivalmennus on intohimoni ja se merkitsee minulle todella paljon. Pidän lasten liikuttamista todella tärkeänä. Täällä Parikkalassa ei ole lapsille liikaa harrastamisvaihtoehtoja, ja viimeksi täällä oli ollut jalkapallotoimintaa 30 vuotta sitten. Kun toimintaa on lähdetty luomaan tyhjästä, niin mutkia on ollut matkassa. Mutta laji on silti antanut todella paljon. Tämä tunnustus merkitsee minulle paljon. Minua lämmittää, että se on tullut muilta valmentajilta. Tässä on melkein sanaton olo”, Tomi Leivo kertoo.

Jalkapallon Juniorivalmentajat ry onnittelee kaikkia tunnustuksen saaneita valmentajia sekä erinomaisia ehdokkaita!

Kaikki ehdokkaat (suluissa valmentajan seura kaudella 2020):

Mohaiman Abdilamir (KäPa, Helsinki), Ismo Airio (FC Kontu, Helsinki), Mika Alavahtola (TP-47, Tornio), Joni Annila (VPS, Vaasa), Sami Hakala (NuPS, Nummela), Kalle Hakkola (KäPa, Helsinki), Kimmo Havantola (Ilves, Tampere), Tatu Helenius (HJK, Helsinki), Marko Hirvonen (HJK, Helsinki), Sinikka Itälinna (Ilves, Tampere), Joonatan Jännes (VJS, Vantaa), Jyrki Kalmari (EBK, Espoo), Teemu Karhu (TPV, Tampere), Pertti Kemppinen (ei seuraa), KTP:n 2013-syntyneiden valmennustiimi (Kotka), Antti Kukkola (FC Ylivieska), Elina Kuronen (FC Espoo), Anna-Pauliina Kyllönen (FC Kuusysi, Lahti), Jani Lehmuskoski (EPS, Espoo), Pasi Lehtonen (Pallo-Iirot, Rauma), Tomi Leivo (PaU, Parikkala), Ilari Lintukangas (KäPa, Helsinki), Santtu Luoto (Ponnistus, Helsinki), Sanna Malaska (HJK, Helsinki), Veera Malmberg (LeKi-Futis, Lempäälä), Juuso Mattila (PK-35, Helsinki), Maria Mäki (Pellon Ponsi), Sanni Määttänen (Ponnistus, Helsinki), Kari Naakka (HJK, Helsinki), Tuomas Nikula (FC Ylivieska), Jonas Nyholm (HJK, Helsinki), Otto Oja (LePa, Espoo), Erkka Peltonen (VPS, Vaasa), Susanna Pitko (FC Kontu, Helsinki), Petri Plym (Ilves, Tampere), Jarkki Pöyhönen (KuPS, Kuopio), Miki Rautakorpi (VPS, Vaasa), Jarmo Rinne (Valtti, Helsinki), Tomi Rouhiainen (HIFK, Helsinki), Miika Salmi (FC Espoo), Ilkka Salonen (LPS, Helsinki), Joonas Sarelius (HJK, Helsinki), Henri Sillanpää (VPS, Vaasa), Johan Suominen (Pallo-Iirot, Rauma), Toni Tammi (KuPS, Kuopio), Tero Toivanen (JoKi, Jokela), Pishkoh Yari (HoDy, Jyväskylä), Timo Vanninen (RiPS, Riihimäki), Saravanan Vellu (HJK, Helsinki), Severi Vielma (JJK, Jyväskylä), Mikko Viitsalo (FC Kirkkonummi), Boris Wistuba (EPS, Espoo)

Jalkapallon Juniorivalmentajat ry on vuonna 2018 perustettu yhdistys, jonka tavoitteena on edistää juniorivalmennusta ja sen arvostusta Suomessa. Yhdistys pitää koulutuksia, järjestää vuosittaisen Juniorivalmentajapäivän, tarjoaa jäsenilleen sopimusneuvontaa sekä toteuttaa vaikuttamistyötä juniorivalmennuksen saralla. Yhdistykseen kuuluu lähes 350 juniorivalmentajaa.

***

Erkko Meri (@ErkkoMeri)

Helsinki Cup 2020 – ja mitä siitä jäi käteen?

Vuoden 2020 Helsinki Cup päättyi lauantaina 11.7.2020 perinteiseen finaalipäivään Töölön Pallokentällä. Mitä turnauksesta jäi päällimmäisenä mieleen? Millaisena kulttuurisena ilmiönä Helsinki Cup näyttäytyi valmentajan silmin?

Tähän blogitekstiin on koottu huomioita kuusipäiväiseltä turnausviikolta.

 

Laadukasta juniorifutista 2010-syntyneiden finaalissa

Helsinki Cupin laadukkaimmat loppuottelut pelataan usein nuorimmissa ikäluokissa. U10-sarjan finaali HJK:n ja KäPan välillä jatkoi tätä perinnettä. Pelaamisen intensiteetti oli koko ottelun ajan korkea, molemmat joukkueet pystyivät liikuttamaan palloa hyvin (myös prässin alla) ja luomaan maalintekopaikkoja tilanteenvaihtojen lisäksi myös pitkien hyökkäysten päätteeksi. Toisin kuin yleensä Suomessa, monet pelaajat kykenivät myös kuljettamaan palloa nopealla rytmillä ja suorittamaan räjähtäviä ohituksia. Lasten jalkapallolle tyypillistä koheltamista ja pallon tökkimistä nähtiin varsin vähän. Jokaisen pelaajan yrittämisen taso oli – kuten sen pitääkin olla – korkealla. Tasainen ottelu päättyi lopulta HJK:n 1-0-voittoon. Onnittelut Klubille!

 

Perjantain klassikkopäivä Käpylässä on unohdettu

Yksi Helsinki Cupin pitkäaikaisimpia ja samalla hienoimpia traditioita on ollut U10- ja U11-ikäluokkien neljännesvälierä-, puolivälierä- ja välieräpelien keskittäminen Käpylän urheilupuistoon. Viime vuosina kyseiset jatkopelit on pelattu kuitenkin eri puolilla pääkaupunkiseutua, tänä vuonna esimerkiksi Myllypurossa ja Tapiolassa. Tämän perinteen hylkääminen – vaikka taustalla olisikin sinänsä perustellut syyt – on sääli. Moni jalkapalloihminen muistaa varmasti sen upean tunnelman sekä jännittävän ja odottavan ilmapiirin, joka Käpylässä on ollut aikaisempina vuosina, kun kaikki turnauksessa mukana olevat joukkueet ovat olleet samassa paikassa. Toivottavasti tämä traditio palaa taas ensi vuonna Helsinki Cupin ohjelmaan. Käpylän urheilupuisto, ”Ravis”, on merkittävä osa suomalaisen juniorijalkapallon historiaa ja perinnettä.

 

”The test of the pudding is in the eating”

Mikä on sopiva aikajänne mitata yhden seuran pelaajakehityksen vaikuttavuutta? Kuinka nopeassa ajassa yhden seuran toimintakulttuuria voi edes muuttaa niin, että se läpäisee kaikki ikäluokat? Suomalaisessa juniorijalkapallossa käytetään nykyään enenevässä määrin esimerkiksi ”akatemia”-käsitettä pyrkimyksenä kuvata seuran laadukasta junioritoimintaa. Yksittäisiä tuloksia saatetaan korostaa näkyvästi. Myös muita markkinointitemppuja käytetään aggressiivisesti. Tätä näkyi myös Helsinki Cupin yhteydessä. Kaiken ”pöhinän” ympärillä on kuitenkin hyvä muistaa, että esimerkiksi menestys Helsinki Cupissa on vain yksi (pieni) osa pelaajakehityksen tuloksellisuuden arviointia. Olennaisempaa on arvioida, mitä seurassa on tehty esimerkiksi viimeisen viiden vuoden ajan, millaisia toimijoita seurassa on, mitä tavoitteita seuralla on ja miten se pyrkii saavuttamaan nämä tavoitteet jokapäiväisellä tekemisellään.

 

Hienoja mahdollisuuksia useammille seuroille

Vain harva Eteläliigan tai Ykkösen tasoinen joukkue osallistuu Helsinki Cupiin enää vanhemmissa ikäluokissa. Parhaimpien joukkueiden puuttuminen heijastuu luonnollisesti turnauksen tasoon, mutta se ei poista Helsinki Cupin jalkapallokulttuurista merkitystä ja arvoa yksittäisille joukkueille. Nämä kaksi asiaa, kilpailullinen taso ja merkitys tapahtumana, on syytä erottaa toisistaan, kun puhutaan Helsinki Cupin asemasta suomalaisessa junnufutiksessa. Finaalit ovat aina merkittäviä tapahtumia urheilussa. Kuinka usein esimerkiksi Pitäjänmäen Tarmon, Nurmijärven Jalkapalloseuran tai Malmin Palloseuran juniorijoukkueet ovat pelanneet Helsinki Cupin loppuotteluissa? Näille seuroille ja niiden toimijoille Helsinki Cupin finaalissa pelaaminen on usein ainutlaatuinen mahdollisuus ja hetki, joka jää seuraihmisten mieleen pitkäksi aikaa. Nuo hetket voivat parhaassa tapauksessa kantaa pitkälle.

 

Ottelutapahtumiin tarvitaan lisää tunnetta!

Suurinta osaa näkemistäni turnauspeleistä leimasi lattea ja vaisu tunnelma. Tätä näkyi vielä pudotuspelivaiheessakin. Olen usein pohtinut, onko sillä, että vanhempien aktiivista otetta arvioidaan usein negatiiviseen, jopa tuomitsevaan sävyyn, vaikutusta tähän hiljaiseen ja vaisuun tunnelmaan pelitapahtumissa. Vaikka vanhemmilta välillä lipsahtaisikin joitakin pelillisiä neuvoja, tärkeintä olisi, että peleissä olisi ääntä, tunnetta, kannustusta ja tsemppaamista. Huippupelaajakehityksen kannalta olisi tärkeää, että pelaajat oppisivat toimimaan myös sellaisessa painetilanteessa, jossa katsomosta tulisi erilaisia ärsykkeitä – siis muuta kuin vain hiljaisuutta. Jos Suomessa junioripeleissä on säännöllisesti harmaa ja lattea tunnelma, kuinka pelaajat pärjäävät esimerkiksi ulkomaisissa turnauksissa, joissa otteluympäristö voi helposti välittää aivan erilaista tunnetta, jopa stressiä. Ihan pienimmissä nappuloissa asiaa pitää tietysti arvioida kriittisemmin, mutta jo 11-vuotiaan pelaaja olisi hiljalleen hyvä oppia toimia myös sellaisessa peli- ja urheiluympäristössä, jossa erilaiset kentän ulkopuoliset ärsykkeet vaikuttavat tavalla tai toisella toimintaan ottelussa. Se kasvattaa tulevaisuuteen.

 

Mitä pitäisi ajatella suurista valmennustiimeistä?

Tarkkasilmäisimmät Helsinki Cup -seuraajat eivät voineet olla huomaamatta, että monien joukkueiden vaihtopenkeillä nähtiin turnauksen aikana suuri määrä valmentajia ja muita taustatoimijoita. Joissakin tapauksissa valmentajia oli jopa viisi tai kuusi. Mitä tästä pitäisi ajatella? Lähtökohtaisesti valmennustiimiajattelu on hyvä asia: Kun valmentajilla on tarkasti sovitut täsmäroolit, he voivat tuoda omalla vastuualueellaan tärkeää lisäarvoa joukkueen toiminnalle ja pelaajien suorituskyvylle. Esimerkiksi maalivahtivalmentajan panos ottelujohtamisessa voi olla keskeinen. Toinen kysymys on se, kuinka pitkälle tämä ajattelu kannattaa viedä juniorijalkapallossa ja yksittäisessä turnauksessa. Monessa pelissä valmennustiimien toiminnasta jäi valitettavasti sellainen kuva, että esimerkiksi mukana olleiden neljän tai viiden valmentajan rooleja ei ollut mietitty kovin pitkälle. Kuinka paljon pelaaja saa aidosti tukea siitä, että suuri joukko valmentajia antaa lyhyen pelin aikana ohjeita samaan aikaan? Onko valmennustiimiajattelu säännöllinen osa joukkueen toimintaa vai ainoastaan yksittäisessä turnauksessa esille pompahtava satunnainen ilmiö?

 

Onnistunut finaalipäivä – jälleen kerran

Töölössä järjestettävät Helsinki Cupin loppuottelut ovat joka vuosi hieno tapahtuma. Edes epävakaa keli ei onnistunut viemään hohtoa tämän vuoden finaaleista. Pelaajat saapuivat estradille kahdessa jonossa, joukkueet esiteltiin kuulutuksin ja ottelun päättymisen jälkeen järjestettiin asiaan kuuluvat seremoniat (tänä vuonna toki poikkeusjärjestelyin). Kaikki nämä elementit ovat osa laadukasta ottelutapahtumaa, ja niitä olisi hienoa nähdä myös muissa turnauksissa ja sarjapeleissä soveltuvin osin. Vaikka finaalipäivän järjestelyistä voi antaa turnausjärjestäjälle vähintäänkin kiitettävän arvosanan, myös petrattavaa jäi hieman. Miksi U10- ja U11-ikäluokkien finaalit pelattiin osittain päällekkäin? Molemmat ikäluokat olisivat ansainneet kaikkien katsojien täyden huomion.

 

Lyhyt peliaika toimii

U10- ja U11-ikäluokissa kaikki pelit olivat kestoltaan 2 x 15 minuuttia. Tämä on hyvä peliaika kyseisissä ikäluokissa ja antaa ainakin mahdollisuuden sille, että pelit eivät lässähdä nopeasti ja yrittämisen taso pysyy korkeana koko pelin ajan. Yksittäisen maalin arvo on lyhyen peliajan takia suuri, mikä luo peleihin esimerkiksi sarjapeleistä poikkeavan oppimis- ja toimimisympäristön. Pelaajien on tärkeää oppia toimimaan esimerkiksi tilanteessa, jossa vastustaja vetäytyy johtomaalin jälkeen matalaan blokkiin suojelemaan johtoasemaa. Sarjapeleille usein tyypillisiä 7-0-lukemia ei Helsinki Cupin jatkopeleissä pääse ainakaan kovin helposti syntymään. Tämä luo turnauspeleihin poikkeavan jännitteen, kiireen tunteen sekä painetilan, joilla on tärkeä pelaajakehityksellinen arvo.

 

”Kipinä” roihusi U11-ikäluokassa

Oulunkylän IF Gnistan otti historiansa ensimmäisen Helsinki Cup -voiton. Seuran 2009-syntyneiden joukkue voitti finaalissa PK-35:n lukemin 2-0. ”Kipinän” voitto lämmittää entisen Gnistan-pelaajan ja -valmentajan mieltä. Kyseisen joukkueen turnausmenestys on hyvä esimerkki siitä, kuinka tärkeää sitoutunut ja pitkäjänteinen työ lapsuusvaiheessa on. Joukkueessa ovat toimineet jo pitkään samat valmentajat ja joukkueenjohto. Toiminta on ollut hyvällä tavalla stabiilia. Tämä ei ole itsestäänselvä asia suomalaisessa juniorijalkapallossa, jossa valmentajat saattavat vaihtaa seuraa joka vuosi ja uutta joukkueenjohtajaa etsitään joka kauden jälkeen. Vakaa toiminta luo pohjaa kehitykselle. Valmentajien toiminnasta ja ottelujohtamisesta huokui innostuminen ja heittäytyminen, ja pelaajat olivat yritteliäitä ja urheilullisia. Pienten marginaalien turnauksessa nämä asiat näyttelevät suurta roolia. Onnittelut Oulunkylään historiallisesta saavutuksesta!

 

Jalkapalloriemua poikkeuksellisen kevään jälkeen

Oli upeaa, että Helsinki Cup järjestettiin poikkeuksellisen kevään jälkeen. Turnauksella on tärkeä paikka suomalaisessa juniorifutiksessa. Viikon aikana valmentajat tapasivat toinen toisiaan, saman seuran eri joukkueet näkivät toistensa pelejä, futiskentät täyttyivät kilpailemisen riemusta ja joukkueet pääsivät pelaamaan useamman kuukauden tauon jälkeen taas kilpailullisia pelejä. Kesä ei ole kesä ilman Helsinki Cupia!

 

Lopuksi haluan vielä toivottaa lämpimät onnittelut kaikille voittajajoukkueille!

Erkko Meri (@ErkkoMeri)

Suunnanmuutos-videosarja: Painavaa puhetta juniorijalkapallosta

Suunnanmuutos-jalkapalloblogi julkaisee kevään ajan videosarjaa, jossa suomalaiset jalkapallovalmentajat ja muut toimijat kertovat ajatuksiaan ajankohtaisista aiheista.

Videosarjan teemat liittyvät juniorijalkapalloon, valmennukseen ja pelaajakehitykseen. Pääset katsomaan videoita klikkaamalla alla olevia linkkejä.

Osa 1: Jalkapallovalmentajaksi ulkomailla?, vieraana Gert Remmel

Osa 2: Nykyjalkapallon vaatimukset?, vieraana Gert Remmel

Osa 3: Pelinavaaminen ja pallonhallinta, vieraana Jarkko Tuomisto

Osa 4: Suomesta jalkapalloyhteiskunta?, vieraana Gert Remmel

Osa 5: Kuinka nostaa lasten valmennuksen tasoa?, vieraana Pertti Kemppinen

Osa 6: Nuorten valmentamisen erityispiirteet?, vieraana Pertti Kemppinen

Osa 7: Valmentajan johtamiskäyttäytyminen ja kommunikointi, vieraana Joonas Rantanen

Osa 8: Mikä ihmeen Ekkono-metodi?, vieraina Aleksi Lalli ja J-P Savolainen

Osa 9: Valmentaja toimintakulttuurin välittäjänä – Case FC Honka U17, vieraana Riku Paularinne

Osa 10: Minäpystyvyys ja henkinen valmennus juniorijalkapallossa, vieraana Kimmo Eronen

Screenshot 2019-06-17 at 15.54.32

Kirje juniorivalmentajille

Hyvät juniorivalmentajat!

Olen saanut viimeisen viikon aikana noin 40 yhteydenottoa valmentajilta eri puolelta Suomea. Vaikka huoli on ollut suuri ja tilanne vakava, yksikään valmentaja ei ole viestissään tai puhelussaan kritisoinut omaa seuraansa tai muuten syyttänyt työnantajaansa.

Arvostan tuollaista lojaalisuutta erittäin korkealle. Sellaiseen törmää harvoin. Ajattelen, että kriisin keskellä mitataan ihmisen todellinen luonne.

Osallistuin keskiviikkona Palloliiton järjestämään sidosryhmien etäkokoukseen, jossa olivat edustettuina eri tahot, kuten seurat, pelaajat ja valmentajat. Toin esille sen syvän hädän, joka juniorikentällä vallitsee. Palloliitto ja muut lajiliitot ovat ilmoittaneet olleensa yhteydessä valtiovaltaan. Olen varma, että tässä viestissä valtiovallalle on tuotu esille juniorivalmentajien työn tärkeys seuratoiminnassa. Tätä vaikuttamistyötä pitää jatkaa, ja Jalkapallon Juniorivalmentajat ry aikoo olla siinä mukana myös jatkossa.

Liikkeellä on ollut paljon erilaisia – ja osin myös erikoisia – vinkkejä siitä, miten valmentajat voisivat käyttää aikansa nyt, kun joukkueharjoittelu on seis. Mielestäni tärkein velvoite on huolehtia terveydestä sekä omasta ja perheen toimeentulosta. Ymmärrän täysin, että palkanmaksun keskeyttämisen jälkeen tai lomauttamisen aikana arjesta selviytyminen on prioriteettilistalla korkealla. Se, että valmennuslinjan kehittäminen on parin kuukauden ajan seis, on kokonaisuuden kannalta aika pieni murhe.

Suomessa on elinkeinovapaus, ja teidän valmentajien ydinosaamista on jalkapallovalmennus. Seuratöiden ollessa paussilla ymmärrän täysin, että kiinnostus yksilövalmennuksen tarjoamista kohtaan saattaa olla korkealla. Tässä asiassa kehotan kuitenkin hyvin tarkkaan punnintaan ja avoimeen keskusteluun seuran kanssa. Jos yksilövalmennus toteutetaan koordinoimattomasti, tästä voi seurata sellaisia syviä haavoja, joiden paraneminen voi kestää pitkään seuratoiminnan joskus taas jatkuessa. Myös kilpailukieltoseikat kannattaa ottaa huomioon.

Uskon siihen, että kriisin keskellä ja sen jälkeen muistetaan parhaiten se, kuinka valmentajat ja seurat tuovat omassa viestinnässään yhteisöään ja sen ihmisiä esille. Se luo pohjaa yhteisöllisyydelle ja seurakulttuurille. Vaikutukset eivät välttämättä näy heti, mutta voivat kantaa pitkälle tulevaisuuteen. Tämä vinkki voi joistakin tuntua tässä tilanteessa turhalta, mutta olen varma, että jalkapalloihmiset kyllä muistavat tällaiset viestit. Mitä enemmän juniorivalmentajina teemme tätä, sitä kauemmas ääni kuuluu.

Jalkapallon Juniorivalmentajat ry haluaa olla juniorivalmentajien tukena. Koko jalkapalloyhteisöä koskevan haasteen edessä tarvitaan solidaarisuutta enemmän kuin koskaan.  Jos teillä juniorivalmentajilla tulee mieleen ajatuksia tai vinkkejä, miten yhdistyksen roolia voitaisiin hyödyntää vielä paremmin, älkää epäröikö ottaa yhteyttä. Autamme myös jatkossa työsuhteisiin liittyvissä kysymyksissä.

Pitäkää huoli omasta ja läheistenne jaksamisesta ja terveydestä. Jalkapallo kyllä jatkuu vielä jonain päivänä. Teitä juniorivalmentajia tarvitaan silloin enemmän kuin koskaan.

 

Erkko Meri

Jalkapallon Juniorivalmentajat ry:n puheenjohtaja

Yhteisöllisyyttä, perinteitä ja merkitystä – 20 esimerkkiä suomalaisesta seurakulttuurista

Koronavirusepidemia on keskeyttänyt juniorijalkapallon Suomessa. Kysymyksiä on vielä enemmän kuin vastauksia.

Joukkuetoiminnan pysähtyminen mahdollistaa pohdinnan, reflektoinnin: Miksi jalkapalloseura on meille tärkeä? Miten seura näkyy arjessamme? Miten seurakulttuuria voisi vahvistaa vielä entisestään?

Olen koonnut Suunnanmuutos-jalkapalloblogiin listan toimenpiteistä, kuinka suomalaisissa seuroissa on vahvistettu seurakulttuuria. Kun seuratoiminta taas jonain päivänä jatkuu normaalisti, toivon, että seurakulttuuri saa vielä vahvempaa jalansijaa suomalaisissa seuroissa.

 


1. Juniorijoukkueiden kotiottelut näkyvästi esille seuran nettisivuille

Seuraihmiset löytävät helposti yhdestä paikasta kaikki seuran juniorijoukkueita koskevat ottelut ja niiden ajankohdat. Koottu listaus otteluista mahdollistaa sen, että seuratoimijat löytävät helpommin eri ikäluokkien peleihin.

Esimerkki: Rauman Pallo-Iirot

Pallo-Iirot
Pallo-Iirojen junioreiden ottelut seuran Internet-sivuilla. Kuvakaappaus Pallo-Iirojen sivuilta.


2. Aikuisjoukkueen pelaajat vierailulla juniorijoukkueiden peleissä

Junioreita kannustetaan käymään edustusjoukkueen peleissä, mutta entäs toisin päin? Kuinka usein edustusjoukkueen pelaajat vierailevat junioreiden tapahtumissa? Yhteiset hetket ovat osoitus siitä, kuinka seura yhdistää eri-ikäiset pelaajat ja toimijat.

Esimerkki: FC Hongan edustusjoukkueen pelaajat junioreiden Helsinki Cupissa 2018

https://twitter.com/fchonka08/status/1016288254063149057


3. Opas joukkueenjohtajille seuran toimintatavoista

Seuran tärkeiden vapaaehtoisten sparraaminen on olennainen osa seurakulttuuria. KuPS on laatinut ”Joukkueenjohtajan käsikirja” -oppaan, jonka tarkoituksena on kertoa tarkemmin seuran yhteisistä toimintatavoista. Tunnistettavat toimintatavat vahvistavat usein sitoutumista. Opas löytyy täältä.

Esimerkki: KuPS

KuPS
Kuvakaappaus KuPS:n dokumentista.


4. Kuvat seuran kasvateista junioreiden harjoitushallissa

”Kuka on seuraava?” Lappeenrannan PEPO:n harjoitushallissa on kunniataulu niistä seuran kasvateista, jotka ovat ponnistaneet maajoukkuepaitaan. Kenestä esimerkiksi Mikko Kuningas ja Eveliina Summanen saavat seuraa? Seura ei ole kasvoton koneisto.

Esimerkki: PEPO


5. Yhteiset tapahtumat seuran aikuis- ja junioripelaajille

Seura on yhteisö, joka kokoaa jäsenet yhteen. Yhteiset tapahtumat ovat erinomaisia tilaisuuksia tutustua muihin seuraihmisiin sekä kokea yhteenkuuluvuuden tunnetta. Yhteisöllisyyden arvo on suuri.

Esimerkki: HJK

Kuva 4: Tärkeä osa seurakulttuurin vahvistamista ovat yhteiset tapahtumat, joihin seuran eri joukkueet osallistuvat. Perinteinen HJK Cup -rangaistuspotkukilpailu on kerännyt vuosien ajan Klubin juniori- ja edustusjoukkueet viettämään yhteistä aikaa Töölön jalkapallostadionille. Kuvan oikeudet: Jussi Eskola.
HJK:n yhteinen tapahtuma aikuis- ja junioripelaajille. Kuva: Jussi Eskola.


6. Seurasta maailmalle ponnistaneet ammattilaiset junioreiden kesäleireillä

Esikuvissa piilee suuri merkitys. Ruohonjuuritason seurojen on tärkeää viestiä, että juuri kyseisestä ympäristöstä voi ponnistaa kohtia unelmia. Löydätkö PK-35:n leirikuvasta seurassa lapsuusvuodet viettäneen Huuhkajat-pelaaja Joel Pohjanpalon?

Esimerkki: PK-35

PK-35
Joel Pohjanpalo PK-35:n junioreiden kesäleirillä. Kuva: PK-35.


7. Tärkeiden vapaaehtoisten ja seuratyöntekijöiden esittely

Ihmiset ovat seuran tärkein voimavara. Omien työntekijöiden ja tärkeää työtä tekevien vapaaehtoisten esittely on erinomainen tapa osoittaa ylpeyttä näistä tärkeistä arjen toimijoista. Kuinka moni seura esittelee yhteisössä toimivia ihmisiä?

Esimerkki: Ilves

Ilves
Kuvakaappaus Ilveksen Internet-sivuilta.


8. Seuran kasvatit kertomassa omasta urapolustaan nykyjunioreille

Tarinat voivat opettaa, luoda merkitystä ja sytyttää kipinän. Käpylän Pallossa lapsena pelannut Onni Valakari on vieraillut talvisin KäPan junioreiden treeneissä ja kertonut omasta matkastaan ja valinnoistaan jalkapallon parissa.

Esimerkki: KäPa

KäPa
Onni Valakari puhumassa KäPan junioreille. Kuva: Marko Honkanen.


9. Seuran värit ja logo näkyvästi esillä harjoituspaikoissa

Mikä on ensimmäinen asia, johon katse kiinnittyy VJS:n Aktia Areenalla? Seuran värit ja logo! Aktia Areenalla ei jää epäselväksi, minkä seuran kodissa ollaan. Osa identiteettiä on myös ulkoisesti havaittavat seikat.

Esimerkki: VJS

Kuva
Punainen ja keltainen näkyvät kaikkialla VJS:n Aktia Areenalla. Kuva: VJS.


10. Uutiset seuran kasvattien kuulumisista 

Ylpeys omasta juniorityöstä on keskeinen osa seurakulttuuria. Harva vanhempi, junioreista puhumattakaan, tietää seuran historiasta, jollei tätä historiaa avata. Yksi keino lisätä tietoisuutta on uutiset seuran kasvattien edesottamuksista. Mitä esimerkiksi kuuluu niille pelaajille, jotka olivat seurassa 15 vuotta sitten?

Esimerkki: Turun Nappulaliiga

TuNL
Uutinen Kaan Kairisen siirrosta Tanskaan. Kuvakaappaus TuNL:n Internet-sivuilta.


11. Perusteellinen historiaosio seuran nettisivuilla

”Mistä olemme tulleet? Mikä on seuramme tarina? Mitä vaiheita seuramme historiassa on ollut?” JJK:n nettisivut antavat vastaksen näihin kysymyksiin. Hieno ja kattava historiaosio kiinnittää nykyhetken ja historian yhteen. Jokaisella seuralla on jonkinlaiset juuret.

Esimerkki: JJK

JJK
Kuvakaappaus JJK:n nettisivujen historiaosiosta. Kuva: JJK.


12. Edustusjoukkueen pelaajat jakamassa palkintoja ja nimikirjoituksia junioritapahtumissa

Mikä olisikaan hienompaa kuin saada palkinto saman seuran edustusjoukkueen ammattilaispelaajilta? Seurakulttuurin kannalta on tärkeää, että aikuispelaajat ovat säännöllinen osa junioreiden arkea. Pienikin ele, kuten nimikirjoituksen antaminen, voi jättää tärkeän jäljen.

Esimerkki: SJK


13. Junioreille jaettavien palkintojen nimeäminen seuralegendojen mukaan

Olavi Kuikka -palkinto, Jorma Ruokonen -palkinto, ja niin edelleen. Kaarinan Pojat jakaa junioripelaajille ja -joukkueille vuosittain tunnustuksia, jotka on nimetty seuran legendojen, mm. entisten pelaajien, mukaan. Tämä on nerokas tapa tuoda seuran historiaa osaksi nykypäivää.

Esimerkki: KaaPo

KaaPo
Poimintoja palkinnoista, jotka on nimetty seuralegendojen mukaan. Kuvakaappaus KaaPon nettisivuilta.


14. Koko seuran yhteiset päättäjäiset

Seuran yhteiset päättäjäiset ovat tärkeitä tapahtumia, jotka kokoavat eri rooleissa toimivat lapset ja aikuiset yhteen. Päättäjäisissä syntyy kohtaamisia, jotka luovat merkitystä ja nostavat esiin seuran tärkeitä ihmisiä. Tunnustusten antaminen sitoutuneille toimijoille, ahkerille harjoittelijoille ja hyvää työtä tekeville valmentajille on olennainen osa kulttuuria.

Esimerkki: LePa

LePa
Leppävaaran Pallon kauden päättäjäiset. Kuva: LePan Twitter-tili.


15. Hall of Fame -kunniagalleria entisistä pelaajista

Pargas IF on koonnut seuran nettisivuille listan pelaajista, jotka ovat edustaneet PIF:iä ja pelanneet myöhemmin Veikkausliigassa. Seura kertoo, milloin pelaaja on pelannut PIF:ssä ja kuinka ura on jatkunut sen jälkeen. Pienet arjen ratkaisut kertovat paljon.

Esimerkki: PIF

PIF
Jonatan Johansson ja kumppanit. Kuvakaappaus PIF:n nettisivuilta.


16. Pienet siellä missä isotkin – Juniorit edustusjoukkueen kotikentällä

Seurakulttuurin kannalta on arvokasta, jos seuran pienimmät juniorit pääsevät pelaamaan samalla areenalla kuin naisten ja miesten edustusjoukkueet. Tämä on, jälleen kerran, yksi asia, joka luo merkitystä ja mahdollistaa sosiaalistumisen yhteisöön. Yksi seura, yksi koti.

Esimerkki: HJK

Kuva
HJK ja Ilves vastakkain 10-vuotiaden Miniliigassa. Kuva: Erkko Meri.


17. Tiedotus myös valmentajasiirroista – Aito ylpeys omasta työstä

Harva seura uutisoi valmentajien siirroista. Rauman Pallo-Iirot erottui positiivisesti, kun se uutisoi vuonna 2017 seuran valmentajan Aleksi Lallin siirrosta HJK:hon. Pallo-Iirot teki kattavan tiedotteen sekä videohaastattelun. Pallo-Iirojen tiedotteessa oli kaikki olennainen: ylpeys omasta työstä, kunnioitus valmentajaa kohtaan sekä muistutus työn jatkumisesta.

Esimerkki: Pallo-Iirot


18. Seuran kasvattien pelipaidat esillä seuran harjoitustiloissa

Mitä pelaajat näkevät joka päivä, kun he kävelevät pukukopista harjoituksiin? Millaista merkitystä ympäristö luo? Ehkä jossain pelaajassa voi syttyä jopa unelma: ”Haluan oman paitani joskus tuolle seinälle.”

Esimerkki: KäPa

Kuva
Kahden eri aikaukauden pelaajan, Simo Valakarin ja Noah Nurmen, pelipaidat esillä KäPan Kumpulan harjoituskeskuksessa. Kuva: Erkko Meri.


19. Seuran arvot näkyvästi esillä pukukoppikäytävällä

Arvot eivät siirry pukukoppikäytävän seiniltä suoraan kentille, mutta niiden esille tuominen, näkyväksi tekeminen, ainakin mahdollistaa kulttuurin kehittymisen. Kun arvot näkyvät kirjattuina joka päivä ja muistuttavat siitä, mikä on tärkeää, yhteinen päämäärä pysyy toimijoiden mielessä.

Esimerkki: EPS

Kuva
EPS:n arvot kirjattuna yhteisiin tiloihin. Kuva: Pauli Forma.


20. Pelaajat ja valmentajat kouluvierailuilla jakamassa jalkapallon ilosanomaa

Jalkapalloseurat ovat merkittäviä yhteiskunnallisia toimijoita. FC Interin pelaajat ja valmentajat ovat tehneet kouluvierailuita Turun alueella. Seuran toimijat ovat muun muassa jakaneet lapsille heijastimia ja kertoneet tarkemmin jalkapallosta. Esikuvat ovat tärkeitä.

Esimerkki: FC Inter

Kuvan mahdollinen sisältö: 2 henkilöä, hymyileviä ihmisiä, ihmiset seisovat ja lapsi
FC Interin pelaaja Juuso Hämäläinen ja valmentaja Erol Ates kouluvierailulla vastaamassa lasten kysymyksiin. Kuva: FC Inter Turku.


 

Erkko Meri (@ErkkoMeri)