Korona ja urheiluseurat – Vastauksia työsuhteisiin liittyviin kysymyksiin

Olen saanut juniorivalmentajilta eilisen ja tämän päivän aikana paljon yhteydenottoja. Päällimmäinen tunne on ymmärrettävästi monella epävarmuus. Kysymykset ovat liittyneet ennen kaikkea työsuhteen voimassaoloon.

Olen koonnut tähän blogitekstiin ohjeita sekä valmentajille että seuroille. Tilanne on monella tavalla poikkeuksellinen. Pidän erittäin tärkeänä, että osapuolten välillä on avoin vuorovaikutus. Sekä työnantajan että työntekijän on tärkeää yrittää ymmärtää toisen osapuolen tilannetta. Näissä poikkeuksellisissa oloissa olisi suotavaa, jos osapuolet pystyisivät löytämään esimerkiksi normaalia toimintaa mukauttamalla molempia tahoja tyydyttävän ratkaisun.

 

Määräaikaiset työsopimukset

Monella juniorivalmentajalla on määräajan voimassa oleva työsopimus, jonka päättymispäivä on molempien osapuolten tiedossa. Mikäli juniorivalmentaja työskentelee määräaikaisesti, työnantaja voi lomauttaa hänet vain, jos valmentaja toimii toisen henkilön sijaisena ja työnantajalla olisi oikeus lomauttaa tämä vakituinen työntekijä. Tällaiset tilanteet lienevät juniorijalkapallossa varsin harvinaisia, joten lähtökohtaisesti määräaikaisen työsopimuksen perusteella työskentelevät valmentajat ovat suojassa lomautuksilta. Työnantaja ei voi koronan perusteella myöskään purkaa valmentajan määräaikaista työsopimusta. Irtisanominen on työnantajaseuran puolelta mahdollista vain, jos irtisanomisoikeudesta on nimenomaisesti sovittu.

 

Toistaiseksi voimassa olevat työsopimukset

Työnantajaseura voi lomauttaa juniorivalmentajan, joka työskentelee toistaiseksi voimassa olevan työsopimuksen perusteella. Lomauttaminen tarkoittaa sitä, että työnantajan palkanmaksuvelvoite ja työntekijän työntekovelvoite keskeytyvät väliaikaisesti. Lomauttaminen ei siis tarkoita työsuhteen päättämistä.

Lomauttaminen edellyttää aina työsopimuslain mukaista perustetta. Lomauttaminen on mahdollista, jos

a) työantajalla on laissa todettu taloudellinen tai tuotannollinen peruste työsopimuksen irtisanomiseen, tai

b) työ tai työnantajan edellytykset tarjota työtä ovat vähentyneet tilapäisesti eikä työnantaja voi kohtuudella järjestää työntekijälle muuta sopivaa työtä tai työnantajan tarpeita vastaavaa koulutusta.

Lomauttaminen voi koronan kaltaisessa tilanteessa olla hyvin mahdollista. Työnantajan tulee kuitenkin arvioida hyvin tarkasti, onko se tarkoituksenmukainen ratkaisu. Ainakin seuroissa on järkevää pohtia, millaisin keinoin junioripelaajia voidaan tukea ja millaista toimintaa seurat voivat tarjota sinä aikana, kun joukkueharjoitukset ovat keskeytetty. Joka tapauksessa juniorivalmentajan ja seuran on tärkeää huomata, että toistaiseksi voimassa olevan työsopimuksen irtisanominen koronan perusteella ei tule kyseeseen, sillä koronan ei voida katsoa vähentävän työtä pysyvästi.

Lähtökohtaisesti juniorivalmentajan lomauttaminen on mahdollista enintään 90 päivän ajaksi. Joukkuetoiminnan keskeytymisen kestoa on vielä tässä vaiheessa vaikea arvioida. Se voi hyvin jäädä 90 päivää lyhyemmäksi, jolloin myös lomautuksen keston tulisi olla lyhyempi seuraten työn vähentymisen aikaa.

Lomauttaminen on mahdollista sekä kokoaikaisesti että osa-aikaisesti. Kehotan seuroja ja valmentajia etsimään kaikin keinoin ratkaisuja ja vaihtoehtoisia malleja (esimerkiksi videovalmennus), joilla pelaajille voitaisiin tarjota valmennusta tilanteesta huolimatta. Näin myös kokoaikainen lomauttaminen voitaisiin välttää. Osa-aikainen työskentely on todennäköisesti monelle ammattivalmentajalle parempi vaihtoehto kuin lomauttaminen kokonaan.

 

Työnantajan ilmoitus koskien mahdollista lomauttamista

Ennen kuin työnantajaseura ryhtyy mahdollisiin lomauttamistoimiin, sen tulee esittää valmentajille ennakkoselvitys lomautuksen perusteista sekä sen arvioidusta laajuudesta, toteuttamistavasta, alkamisajankohdasta ja kestosta. Selvitys tulee antaa viipymättä sen jälkeen, kun lomautustarve on seuran tiedossa.

Työnantajan tulee ilmoittaa lomautuksesta valmentajille vähintään 14 vuorokautta ennen lomautuksen alkamista. Seuran tulee mainita ilmoituksessa seuraavat seikat:

  • Mikä on lomautuksen peruste?
  • Milloin lomautus alkaa?
  • Mikä on lomautuksen kesto tai arvioitu kesto?

 

Seurassa yli 20 työntekijää?

Mikäli seurassa on säännöllisesti yli 20 työntekijää (määräaikaiset ja toistaiseksi voimassa olevat työsuhteet yhteenlaskettuna), seuran tulee käydä YT-neuvottelut ennen lomautuspäätösten tekemistä. Tämä velvollisuus on olemassa jo siinä tilanteessa, että seura harkitsee yhden työntekijän lomauttamista.

Ottaen huomioon suomalaisissa junioriseuroissa toimivien työntekijöiden määrä, YT-neuvotteluvelvollisuus koskee mahdollisesti vain joitakin yksittäisiä isoja seuroja.

 

Muita tärkeitä huomioita

Kilpailukielto ja salassapitovelvollisuus

Valmentajan työsuhde pysyy voimassa lomautuksesta huolimatta. Näin ollen myös kilpailukielto ja salassapitovelvollisuus ovat voimassa myös lomautuksen aikana. Työntekijä voi tehdä lomautuksen aikana muita töitä, kunhan hän ei harjoita työnantajan kanssa kilpailevaa toimintaa. Olisin taipuvainen kallistumaan sille kannalle, että juniorivalmentaja voisi esimerkiksi tarjota omissa nimissään yksityisvalmennusta, mikäli seura lomauttaa juniorivalmentajan.

Suosittelen kuitenkin vahvasti seuraa ja valmentajaa etsimään sellaisia ratkaisuja, joissa valmentajan työsuhde jatkuu normaalisti ja mahdollinen yksityis- tai pienryhmävalmennus tapahtuu osana seuran toimintaa. Tähän mahdollisuuteen vaikuttavat tietysti paljon myös seuran koko, olosuhteet ja muut resurssit sekä koronatilanteen kehittyminen.

Työntekijä ei saa myöskään lomautuksen aikana ilmaista työnantajaa koskevia liikesalaisuuksia.

Työntekijän puolelta tapahtuva irtisanominen lomautuksen aikana

Työntekijä voi lomautuksen aikana irtisanoa työsopimuksensa ilman irtisanomisaikaa. Tätä mahdollisuutta työntekijällä ei ole kuitenkaan enää sen jälkeen, kun jäljellä on seitsemän päivää siihen, että työskentely lomautuksen jälkeen taas jatkuu (työnantajan ilmoituksen mukaan).

Entä jos seura päättää työsuhteen perusteettomasti?

Työntekijän työsuhdetta ei voi irtisanoa tai purkaa koronan perusteella. Mikäli työnantaja päättää sopimuksen perusteettomasti, työntekijä voi nostaa käräjäoikeudessa kanteen työsuhteen perusteettomasta päättämisestä. Pidän kuitenkin erittäin tärkeänä, että molemmat osapuolet käyttäytyvät toisiaan kohtaan asiallisesti ja lakia noudattaen.

 

Lopuksi

Haastavat ajat koettelevat. Koronan kaltaisessa tilanteessa on tärkeää, että valmentajat ja seurat vetävät yhtä köyttä, vaikka intressit olisivatkin jossain määrin ristiriitaiset. Laiha sopu on parempi kuin lihava riita. Epätietoisuus on ymmärrettävää, jolloin korostuu säännöllinen vuorovaikutus eri toimijoiden välillä. Valoisammat ajat koittavat myös urheiluseuratoiminnassa ennemmin tai myöhemmin.

Jalkapallon Juniorivalmentajat ry haluaa olla osaltaan mukaan auttamassa juniorivalmentajia. Ethän epäröi kääntyä puoleemme, mikäli sinulla on kysyttävää työsuhteeseesi liittyen.


Erkko Meri (@ErkkoMeri)

”Jo riittää kilpailun demonisointi!” – Kokeneiden junioritoimijoiden mukaan kilpailemista täytyy vaalia lasten ja nuorten jalkapallossa

Kilpaileminen ja kilpailu ovat käsitteitä, jotka toistuvat suomalaisessa jalkapallokeskustelussa usein. Monissa puheenvuoroissa kilpailu nähdään negatiivisena asiana. Miten kilpailemisen käsite pitäisi sitten ymmärtää?

Kolme kokenutta junioritoimijaa kertoo ajatuksistaan liittyen kilpailuun lasten ja nuorten jalkapallossa. Toimijoiden viesti on sama: kilpailu kuuluu luonnollisena osana lasten ja nuorten jalkapalloon, ja kilpaileminen on keskeinen osa pelaajakehitystä.


”Kilpailua ei todellakaan pidä nähdä minkäänlaisena mörkönä”

Kasvatustieteen maisteri Kari Naakka on työskennellyt opettajana yli 20 vuotta. Hän on toiminut juniorivalmentajana HJK:ssa 15 vuotta ja suorittanut muun muassa UEFA A -kurssin sekä valmentajan ammattitutkinnon. Naakka on HJK:ssa U15 Akatemian päävalmentaja.

 

”Valitettavasti suomalaisessa jalkapallokeskustelussa ja varsinkin silloin, kun kysymyksessä on juniorijalkapalloilu, kilpailu ja kilpailullisuus nähdään liian usein jonakin negatiivisena ja jopa haitallisena asiana.

Mielestäni kilpailu on olennainen ja luonnollinen osa urheilua. Sitä ei todellakaan pidä nähdä minkäänlaisena mörkönä, vaan olennaisena ja tärkeänä osana pelaajakehitystä.

Useimmat lapset innostuvat ja nauttivat kilpailemisesta, kun se toteutetaan oikein. Suurimmalle osalle valmentajista on varmasti tuttua, että intensiteetti paranee heti, kun jokin harjoite muuttuu kilpailuksi.

Kilpailu ikään kuin tempaa mukaansa ja pelaajat antavat kaikkensa, koska pääsevät testaamaan ja vertaamaan osaamistaan kilpailemisen kautta. Kilpaileminen kannustaa ja motivoi tekemään parhaansa ja laittaa pelaajat tilanteeseen, jossa useampi yksilö toimii omien kykyjensä ylärajoilla. Tämä nostaa kaikkien vaatimustasoa ja parantaa harjoitusten laatua.

Screen Shot 2018-02-16 at 19.52.06

Mielestäni lasten jalkapallossa kilpailu ei saa tarkoittaa pakonomaista voitontavoittelua. Kun ympäristö on turvallinen ja on lupa tehdä virheitä ja välillä myös epäonnistua, kilpailu on terveellä pohjalla.

Vaikka kilpailullisuutta korostetaan, pelaajille pitäisi samanaikaisesti opettaa myös sitä, kuinka pettymyksiä käsitellään. Kun kilpaileminen on osa pelaajien arkea, jokainen pääsee kokemaan sekä onnistumisia että pettymyksiä.

Uskallan väittää, että lapset unohtavat tappiot nopeasti, mutta muistavat onnistumiset pitkään.

Pieniä pettymyksiä on hyvä kohdata ja opetella sietämään tutussa ja turvallisessa ympäristössä. Joukkueurheilu tarjoaa tähän erinomaisen ympäristön. Sekä positiivisten että negatiivisten kokemusten ja tunteiden jakaminen joukkuekavereiden kesken paitsi kasvattaa ja valmistaa elämään, myös luo elinikäisiä ystävyyssuhteita.

Sami Hyypiä Akatemiassa tehtyjen testien perusteella suomalaispelaajat eivät ole keskimääräisesti niin kilpailuorientoituneita kuin esimerkiksi samanikäiset tanskalaispelaajat Midtjyllandissa. Parhaita suomalaispelaajia yhdistää voimakas tehtäväorientoituminen samoin kuin tanskalaisiakin, mutta kilpailuorientaatiota mitattaessa suomalaiset ovat selvästi jäljessä.

Mielestäni tämä ero näkyy valitettavasti myös peleissä ja koen, että Suomessa pitäisikin pohtia, kuinka saisimme lisättyä kilpailullisuutta varsinkin nuoruusvaiheessa.

Kari Naakka, kuva
Kari Naakka (vasemmalla) on valmentanut junioripelaajia HJK:ssa 15 vuoden ajan. Valmentaja on tehnyt havaintoja kilpailullisuudesta muun muassa kansainvälisissä junioriturnauksissa.

Kilpaileminen ohjaa tavoitteellisuuteen ja luo mahdollisuuksia kokea enemmän onnistumisen elämyksiä. Kilpaileminen myös opettaa pelaajille pitkäjänteisyyttä ja työnteon merkitystä, kamppailemista ja niin sanotulta mukavuusalueelta poistumista.

Mielestäni nämä ovat asioita, jotka valmistavat elämään yleisemminkin.

Törmään työssäni luokanopettajana aiempaa selvästi useammin tilanteisiin, joissa koululaisten kyky käsitellä pieniäkin pettymyksiä on luvattoman heikko. Pelkästään se, että joutuisi poistumaan mukavuusalueeltaan ja tekemään tehtävän, joka ei oppilaan omasta mielestä ole hauska tai mukava, on nykypäivänä osalle koululaisista syy kieltäytyä tekemästä mitään.

Kun kyky käsitellä omia tunteita on tällä tasolla, on selvää, että jossakin vaiheessa tulee ongelmia.

Lapsista, jotka urheilevat tavoitteellisesti, näkee todella usein sellaisia asioita kuin keskittymiskyky, pitkäjänteisyys, toisten huomioiminen ja oman ajankäytön suunnittelu.

Kilpailuun liittyviä ongelmia saattaa syntyä, mikäli pelaaja ei ole tottunut lainkaan
kilpailemaan ja hän joutuu yhtäkkiä ympäristöön, joka on hyvin erilainen kuin aiempi ympäristö.

Mikäli ero on liian iso ja onnistumisia ei tule, harva sietää tällaista tilannetta kovin kauaa. Tästä syystä olisi tärkeää pystyä tarjoamaan erityisesti lapsivaiheessa kaikille omantasoista tai ainakin lähellä omaa tasoa olevaa toimintaa.

En usko, että kilpailullisuudella sellaisenaan on kovinkaan paljon negatiivisia vaikutuksia, jos ja kun kilpailullisuus toteutetaan oikein.

Mielestäni on tärkeää jo varhain opettaa myös vastustajien kunnioittamista niin tappioiden kuin voittojenkin hetkillä.

Varoisin myös liiallista voittajien esille nostamista varsinkin lapsivaiheessa, vaikka yleisesti olenkin sitä mieltä, että positiivista palautetta annetaan harvoin liikaa.

20190907_154419

Suomalainen jalkapallo ei ole kilpailullista. Liian usein törmää esimerkiksi siihen, että harjoituksissa pelattavien pelien tuloksilla ei ole merkitystä tai pelaamisen sijasta vain pelaillaan. Lisäksi harjoitusten tai pelien intensiteetti on alhainen, ja oman joukkueen jäädessä tappiolle luovutetaan.

Toki Suomessakin on paljon seuroja, joissa tehdään laadukasta työtä ja joissa on jo tiedostettu tämä tilanne ja myös tehty toimenpiteitä asioiden kehittämiseksi. Tässä on siis selkeästi menty parempaan suuntaan, mutta toivoisin silti, että kilpailullisuus näkyisi toiminnassa nykyistä voimakkaammin.

Lisäksi tarvitsisimme enemmän tasaisia, merkityksellisiä ja kilpailullisia pelejä. Nyt esimerkiksi U13-U15-ikäisissä Palloliiton lopputurnaukset pelataan jo elokuussa ja sen jälkeen homma ikään kuin lässähtää, kun kauden huipentuma on ohi. Mielestäni nuo turnaukset pitäisi pelata vasta syksyllä kauden päättyessä.

Mielestäni olennaisinta on opettaa pelaajille jo varhaisessa vaiheessa, että kilpaileminen on paitsi palkitsevaa, myös monin tavoin kehittävää. Kilpailu pitää tuoda pelaajien arkeen. Esimerkiksi meillä HJK:ssa tietyt harjoitteet pyritään toteuttamaan niin, että kilpailu ja kilpaileminen ovat vahvasti mukana.

Kilpailullisuus ja tavoitteellisuus kehittävät pelaajia. Kehittymisen myötä pelaajat kiinnittyvät ja rakastuvat lajiin.

Sen ymmärtäminen, että tuntuu paljon hienommalta saavuttaa jotakin, kun on ensin joutunut tekemään saavutuksen eteen paljon työtä, on mielestäni asia, jota pitäisi korostaa enemmän.

Lisäksi kilpailullisuudesta keskusteltaessa pitäisi muistaa, että kilpailullisuus ei tarkoita sitä, että toiminta olisi jotenkin vähemmän hauskaa tai että se olisi totista ja ilotonta.

Kilpailullisuus on tietysti erilaista eri ikävaiheissa ja taitavasti toteutettuna se tuo toimintaan valtavasti lisäarvoa.

Joukkueeni ovat pelanneet paljon kansainvälisiä pelejä. Mielestäni näissä peleissä kilpailullisuus korostuu, koska intensiteetti peleissä on yleensä korkea ja esimerkiksi kamppailupelaaminen on eri tasolla kuin Suomessa. Tämä asia toistuu varmaan jokaisen suomalaisen valmentajan kommenteissa.

Aika usein kv-peleissä huonommatkin vastustajat tekevät peleistä odotettua tasaisempia ja vaikeampia, koska pelaajien kilpailullisuus on paremmalla tasolla.

Euroopassa pelaajien välinen kilpailu pelipaikoista ja pelaamaan pääsemisestä on paljon kovempaa kuin meillä Suomessa. Mielestäni se näkyy ihan suoraan pelaajien työmoraalissa ja ylipäätään asenteessa.

Toki meillä Suomessakin on paljon pelaajia, joilla on loistava asenne ja työmoraali, mutta väitän meidän olevan silti tässä keskimääräisesti paljon jäljessä. Uskon silti, että tässäkin asiassa Suomessa on menty eteenpäin viime vuosina. Meillä on aiempaa enemmän jalkapalloon tavoitteellisesti suhtautuvia nuoria pelaajia.

Osaltaan tähän on varmasti vaikuttanut se, että yhä useammat suomalaisseurojen
juniorijoukkueet pelaavat kovia kansainvälisiä pelejä. Pelaajat pääsevät jo varhain näkemään, mikä on heidän ikäluokkansa taso muualla Euroopassa.

Pelaajat ymmärtävät, kuinka hyviä heidän täytyy olla pärjätäkseen kilpailussa.”


 

”Urheilun puhtain arvo on kilpaileminen”

Valmentaja ja valmennuskouluttaja Kyösti Lampinen työskenteli Eerikkilän Urheiluopiston Valmennuskeskuksen johtajana vuosina 2011-2019. Hän johti valmennuskeskuksen yhteydessä toimivaa Sami Hyypiä Akatemiaa yhdeksän vuoden ajan. Jalkapallon lisäksi Lampinen on toiminut myös salibandyn, squashin, alppihiihdon ja jääkiekon parissa.

 

”Suomi on kilpailuyhteiskunta, ja urheilun puhtain arvo on kilpaileminen. Kun mennään lapsiin ja nuoriin, on mielestäni ihan ymmärrettävää, että urheilussa kilpaillaan ja kilvoitellaan.

Jos lasten ja nuorten urheilua kohtaan esitetään kritiikkiä, katse pitäisi kääntää aikuisiin, valmentajiin ja lasten vanhempiin. Eivät lapset ole kilpailua munanneet, vaan kaikki muut ovat tuoneet urheiluun lieveilmiöt. Toisaalta on hyvä muistaa, että urheilu ei ole suomalaisen yhteiskunnan erillinen osa, vaan osa sitä.

Kilpailu lasten jalkapallossa on sitä, että tsempataan, yritetään parasta, onnistutaan ja välillä epäonnistutaan yksittäisissä tilanteissa yksin ja yhdessä, tavoitteena voittaa vastustaja. Se on hyvin tervettä, eikä siinä ole mitään ihmeellistä.

Kilpaileminen on luonnollinen tapa tehdä asioita niin pelissä, pelin ulkopuolella arjessa kuin suomalaisessa yhteiskunnassakin.

Asenteet ja tavat sekä niiden kehittyminen ratkaisevat. Se on erittäin positiivinen asia, että yritetään, kilvoitellaan ja tehdään parhaansa.

Kilpailulla on pelaajakehityksessä iso merkitys. Jos ajatellaan yleisesti kilpailua ja tsemppaamista, niin se on vertailua: minä suhteessa muihin – meidän joukkue suhteessa toiseen joukkueeseen. Kun vertailu on järkevällä pohjalla, se on äärettömän tervettä. Näemmekö kilpailun mahdollisuutena ja tilaisuutena tukea vai esteenä?

Kilpaileminen urheilussa on kasvamista elämään, yhteiskuntaan. Tavoitteellisessa urheilussa, jossa on tavoitteena menestyä, on ihan selvää, että tarvitsemme tehtäväsuuntautuneisuutta asioiden suorittamiseen ja kilpailusuuntautuneisuutta pärjäämiseen. Molempien pitää olla riittävän vahvasti esillä. Näin syntyy edellytyksiä voittamiselle, jos näkökulmana on tavoitteellinen urheilu.

Kilpailu on negatiivista, jos tavoitteena on voittaa keinolla millä hyvänsä. Silloin urheilussa näkyy ikäviä asioita, joita toisaalta ilmenee yhteiskunnassa yleisemminkin.

Urheilu on valtavan hyvä kasvualusta kasvaa yhteiskuntakelpoiseksi kansalaiseksi, kilpaileminen on yksi osa sitä.

Blogiin

Ulkomailla urheilu on urheilua, mutta Suomessa urheilun käsite on ”muuntunut”. Terveysliikunnan ja urheilun raja on hämärtynyt.

Toiset yrittävät loppuun asti, ja toiset antavat periksi, kun asialla ei ole merkitystä. Siinä on kiteytettynä ero ulkomaalaisten ja suomalaisten urheilevien junioreiden välillä.

Jos vertaamme suomalaista juniorijalkapalloa ulkomaihin, kilpailemme täällä vähemmän kuin monessa muussa maassa. Tämä on selvä asia.

Kilpailullisuuden ero näkyy kaikessa toiminnassa. Ne pelaajat, joilla on halua, mielenkiintoa ja tavoitteita, ovat ajoissa paikalla ja tekevät kaiken viimeisen päälle keskittyen.

Tämä palautuu taas laajemmin yhteiskuntaan. Millaisen hyvän mallin se antaakaan, kun vaaditaan keskittymistä, yrittämistä ja kuuntelemista sen sijaan, että millään ei ole merkitystä ja tehdään kaikki sinnepäin?

Keskustelu kilpailemisen merkityksestä on tällä hetkellä aika epätervettä. Siitä keskustelevat eniten ne, jotka tietävät urheilusta vähiten. Monet tahot lähtevät siitä, että urheilu on paha asia, vaikka todellisuudessa se on erittäin terve kasvualusta.

Kyösti Lampinen heinäkuussa 2019. Kuva: Erkko Meri.
Kyösti Lampisen mukaan terveysliikunnan ja urheilun raja on hämärtynyt Suomessa.

On lajeja ja ryhmiä, joissa vain käydään ja pelaillaan pääasiassa itseohjautuvasti. Sitten on toinen ääripää, jossa on ylhäältäpäin määrättyä, pelolla värittynyttä kuria ja otetta, ja jossa vuorovaikutus on negatiivista. Tästä välistä pitäisi löytää järkevä toimintatapa.

Humaani tulokulma sekä itseohjautuvuus ja sen synnyttäminen on todella tärkeää, mutta ote ja kuri ovat aina systemaattisen toiminnan A ja O, hyvin positiivisia asioita, joita tarvitaan aina. Lisäksi toiminnan laadullisuus edellyttää myönteistä vuorovaikutusta sekä kehittymisen tuontia näkyväksi.

Vanhempien rooli on olla tukemassa lasta urheilun harrastamisessa. Hyvä urheilija on sellainen, joka on ahkera harjoittelemaan ja huomaa kehittyvänsä. Vanhemman pitää tukea ahkeruutta, yrittämistä ja kehittymistä. Menestys on vasta viimeinen silaus.

Puhumme usein, että joku lapsi on lahjakas. Meidän pitäisi edistää kuitenkin enemmän kasvun tulokulmaa. Lasta ja nuorta pitää kannustaa tekemään nöyrästi töitä. Kehittyminen tulee harjoittelun kautta.

Kasvun asenteeseen kannustaminen ja sen tukeminen tuovat tuloksia.”


 

”Melkein kaikissa lasten leikeissä on jonkinlainen kilpailuasetelma”

Jesse Martin on kasvatustieteen kandidaatti, joka valmistuu pian maisteriksi Helsingin yliopistosta. Hän työskentelee Käpylän Pallon lapsuusvaiheen (7-10-vuotiaat) valmennuspäällikkönä. Martin on valmentanut lapsia ja nuoria kymmenen vuotta. Hän on toiminut kaikenikäisten lasten parissa, teini-ikäisistä alle 6-vuotiaisiin.

 

”Minulla tulee kilpailu-sanasta ensimmäisenä assosiaationa mieleen Helsinki Cup ja lapsuus. Vaikka olin lapsi, niin Helsinki Cupin ”tulos tai ulos” -juju, pudotuspelit, oli hauska juttu.

Kilpailu on iso käsite, joka pitää sisällään tosi paljon asiaa, mutta myös paljon roskaa. Kilpailu-termi on kuin lumipallo, johon kaikki lähtevät mukaan ja jonka sisälle kaikki keskustelut ajautuvat.

Kilpailu-käsitettä on demonisoitu, ja sitä käyttäessä joutuu harkitsemaan, kenen seurassa siitä puhuu. Esimerkiksi opettajakoulutuksessa jouduin miettimään, jaksanko ryhtyä kilpailu-käsitteestä käytävään ”taisteluun”. Kilpailu-sana herättää paljon tunteita.

Kun kaksi joukkuetta menee kentälle pelaamaan jalkapalloa, jossa tavoitteena on itse tehdä maali ja estää vastustajaa tekemästä maali, kyseessä on kilpailuasetelma. Koska otteluun osallistuvien joukkueiden tavoitteet korreloivat negatiivisesti keskenään, toinen osapuoli voi saavuttaa tavoitteensa vain, jos toinen puoli ei saavuta omaa tavoitettaan.

Jalkapallopelissä itsessään on kilpailuasetelma. Se on pelin perusluonne. On paljon muitakin leikkejä, joissa on samanlainen kilpailullinen efekti. Esimerkiksi Afrikan tähdessä vain yksi ehtii ensimmäisenä maaliin. Melkein kaikissa lasten leikeissä on jonkinlainen kilpailuasetelma.

Kun puhutaan kilpailusta lasten jalkapallossa, täytyy erottaa aikuisjohtoinen kilpailu ja lapsilähtöinen kilpailu. Nämä voivat olla kaksi hyvin erilaista asiaa. Lapsi voi nähdä kilpailun todella eri tavalla kuin aikuinen.

Ihan pienimmillä lapsilla leikki on tapa, jolla he kilpailevat ja jäsentävät maailmaa. Lapsilähtöisen kilpailun osalta valmentajan tärkein tehtävä on kultivoida lasten kisailun mielekkyyttä.

Valmentajan ei pidä korostaa niinkään sitä, että kaksi pelaajaa on vastakkain ja toisen pitää päihittää toinen, vaan sitä, että tavoite on tehdä parhaansa, mikä voi tuottaa voiton. Valmentajan kaikilla sanoilla on merkitystä.

Valmentajan pitää tuntea pelaajansa osaamiseltaan, tempperamentiltaan ja luonteeltaan. Pelaajan tuntemus korostuu, kun mukaan tulee haasteita.

Ajattelen, että erilaiset peli-illat ja miniliigat ovat pienen lapsen näkökulmasta, eivät niinkään kilpailutapahtumia, vaan leikkejä, jotka ovat paremmin organisoituja. Kun lapset pelaavat treeneissä samoja tuttuja pelaajia vastaan, leikistä puuttuu tietynlainen sytyke. Lapsi saa aina saman lelun.

Pelit näyttäytyvät isompina, jännittävämpinä ja merkityksellisempinä leikkeinä.

On tärkeää, että peleistä tehdään merkityksellisiä ja niihin luodaan jonkinlaista lisätunnetta. Se voi olla, että pelaajat menevät kahdessa jonossa kentälle. Pelaajat orientoituvat sitä kautta leikkiin.

Yksi esimerkki on FC Midtjyllandin juniorit, jotka ovat hokeneet Sami Hyypiä Akatemian peleissä ennen otteluiden alkua loruja ja lauluja. Se voi tarkoittaa pelaajille siirtymistä tästä ”maailmasta” toiseen ”maailmaan”.

Jesse Martin, kuva
Jesse Martin toimii Käpylän Pallossa lapsuusvaiheen valmennuspäällikkönä. Hänen mukaansa aikuisjohtoinen kilpailu täytyy erottaa lapsilähtöisestä kilpailusta.

Pelaajakehityksen näkökulmasta kilpailu on tärkeää sen takia, että voimme konkretisoida pelaajille, mitä harjoittelu on tuottanut. Voimme edistää kasvun ajattelutapaa: ”Koska olemme tehneet treeneissä asioita hyvin, se näkyy peleissä”. Kilpailuhetki on myös arviointihetki.

Kilpailun kautta taitava valmentaja pääsee käsiksi lasten pettymyksien käsittelyyn. Kilpailu tarjoaa urheilussa oivan mahdollisuuden tähän. Näitä vaikeita hetkiä saatetaan yhteiskunnassa muuten harjata lasten tieltä pois. Miten suru, viha ja pettymys käsitellään? Näiden tunteiden käsittely tarjoaa mahdollisuuden kasvaa.

Toisaalta pelien voittaminen tarjoaa myös mahdollisuuden opettaa empatiaa: ”Vaikka voitan, minun ei tarvitse leveillä sillä”. Voittoja saa ja pitää juhlia, mutta voittamisen ei tarvitse tapahtua toisen kustannuksella.

Kansainvälisissä peleissä vastustajan tekemisessä näkyy paljon selkeämmin jalkapallon olemus kilpailuna.

En ole koskaan nähnyt näissä peleissä, että ulkomaalaiset pelaajat olisivat juhlineet voittoa meidän kustannuksella, vaikka he olisivat olleet kilpailullisempia ja parempia ”leikkimään peliä”. He ovat tulleet halaamaan ja kättelemään pelien jälkeen.

Aikuisjohtoinen kilpailu menee helposti sellaiseen puheeseen, että ”voitetaan jotakin toisen kustannuksella”.

Kaikki valmentajat tarvitsevat koulutusta työssään. Joillakin valmentajilla voi olla paremmat valmiudet toimia ihmistyössä, mutta jokainen tarvitsee koulutusta, kokemusta ja reflektiota.

Kilpailuun voi liittyä negatiivisia vaikutuksia, jos se hoidetaan väärin. Pelaaja voi kokea turvattomuutta tai pelkoa. Näin voi käydä erityisesti silloin, jos pienestä pitäen korostetaan aikuislähtöistä kilpailua.

Mielestäni jo 10-vuotiailla pelaajilla voi olla sarjataulukot. Osa pelaajista on niistä hyvin kiinnostuneita, osa ei. Kilpailu muuttuu siinä vaiheessa aikuisjohtoiseksi, jos valmentaja korostaa pistemääriä ja sijoituksia kaikessa vuorovaikutuksessaan. Antaa pelaajien tehdä sarjataulukoista omat tulkintansa.

Kun olen valmentanut vanhempia pelaajia, minusta on joskus tuntunut, että pelaajat eivät ole osanneet leikkiä peliä oikein. Kaikki eivät ole osanneet siirtyä jalkapallomaailmaan.

Pelin aikana he ovat vastustajien kanssa välillä luokkakavereita – heittäen läppää ja nauraen yhdessä – ja välillä vastustajajoukkueen pelaajia. Pelaajat repeilivät kahden maailman välillä. Ehkä siirtymä pitäisi hoitaa selkeämmin jonkinlaisen rutiinin kautta.

Sillä on iso merkitys, miten lapsuusvaiheessa pelaajien kanssa on ”viljelty” leikkiä ja kisailua ja miten merkityksellisiä peleistä on tehty.

Teen itse esimerkiksi sitä, että alan laskemaan hipassa kymmenestä alaspäin, ja pelaajan täytyy ehtiä ottamaan siinä ajassa joku toinen kiinni. Lisäksi meillä on jo 2013-syntyneissä treenien lopuksi pistepelejä.

kuva

Valmentajan tehtävä on auttaa kilpailullisuutta kasvamaan pelaajissa oikeaan suuntaan. Lapsille pitää opettaa jalkapallopelin lainalaisuudet: pelissä pitää estää vastustajaa tekemästä maali ja onnistua itse maalinteossa.

Kilpailua ei voi poistaa lajista. Muuten pelistä katoaa yksi erittäin tärkeä elementti. Kilpailullisuuden ”viljelemistä” on se, että jo lapsuusvaiheessa pelaajille luodaan merkityksellisiä hetkiä, tilanteita ja pelejä.

Peli pysyy hengissä ja on mukaansa tempaava, kun siinä on olemassa asetelma, että joku voi voittaa.”


 

Erkko Meri (@ErkkoMeri)

 

Kuvat: Erkko Meri, HJK ry, Kari Naakka ja Jesse Martin

Jalkapalloteoriaa: Positional play ja edun käsite

Sattuma on jalkapallon tapaisessa, kahden joukkueen väliseen konfliktiin perustuvassa pelissä isossa roolissa. Se, mihin peliin osallistuvat toimijat voivat vaikuttaa, on onnistumisen todennäköisyyden nostaminen pelin eri tilanteissa.

Yksi keino ymmärtää tätä todennäköisyyksiin vaikuttamista on edun käsite. Käsite tulee Positional playn teoriasta, jonka yhtenä pääperiaatteena voidaan pitää edun etsimistä tietyltä kentän osa-alueella, jotta esimerkiksi eteneminen seuraavaan linjaan on mahdollista. Edulla tarkoitetaan tietyllä kentän osa-alueella eräänlaista voittoa vastustajaan nähden. Tällöin todennäköisyys päästä tavoitteeseen on suurempi kuin vastustajalla.

Positional playn teoriaa on käsitelty jo aiemmin tämän blogin kirjoituksissa, mutta muistin virkistämiseksi lienee syytä kerrata eri edun muodot.

Määrällinen etu = joukkueella on enemmän pelaajia tietyllä kentän alueella kuin vastustajalla

Positionaalinen etu = joukkueen pelaajat ovat sijoittuneet tilanteessa paremmin kuin vastustajan pelaajat

Laadullinen etu = joukkueen pelaajat ovat laadukkaampia kuin vastustajan pelaajat tietyllä kentän alueella

Edun käsite tarjoaa työkalun luoda joukkueen pelaamiseen organisointia ja raameja. Joukkueen kannattaa esimerkiksi pyrkiä etenemään kentän alueelta, jossa sillä on määrällinen etu. Etenemistä alivoimaisena eteenpäin kentän alueelta, jossa määrällistä etua ei ole, voidaan pitää laaduttomana.

Joukkuenäkökulman lisäksi mielekiintoinen on myös edun käsitteen hyödyntäminen yksittäisen pelaajan pelitekojen ymmärtämisen näkökulmasta. Pelaajalla tulisi esimerkiksi olla korkea ymmärrys omasta asemastaan – onko pelaajalla tilanteessa etu vai ei? Lisäksi voimme päästä kiinni siihen, kuinka pelaaja voi pelissä kasvattaa omaa tai kanssapelaajiensa etua. Tässä tekstissä käsittelläänkin etua juuri yksittäisen pelaajan näkökulmasta.

 

Ymmärrys omasta asemasta

Pelissä joukkueen ja pelaajan pyrkimyksenä tulisi olla pelin edistäminen. Näin ollen pelkkä määrällinen etu ei riitä, vaan pelaajien tulisi pyrkiä sijoittumaan niin, että pelin edistäminen on mahdollista. Määrällinen etu pitäisi siis jalostaa myös positionaaliseksi eduksi.

Yksittäisen pelaajan näkökulmasta oleelliseksi näissä tilanteissa muodostuu ymmärrys omasta asemasta. Jos joukkueella on mahdollisuus yrittää etenemistä, pelaajan tulisi pyrkiä sijoittumaan vastustajan lähimmän pelaajan tasalle tai tämän yläpuolelle, jotta eteneminen syötöllä on mahdollista. Jos pelaajalla ei ole ymmärrystä positionaaliseen etuun sijoittumisen periaatteesta, vastustajan onnistumisen todennäköisyys omassa tavoitteessaan, etenemisen estämisessä, on suurempi.

numeraalinenetupositionaalinen
Kuva 1: Vasemmalla määrällinen etu ilman positionaalista etua. Oikealla pelaajat ovat liikkuneet seuraavaan linjaan muodostaen määrällisen edun myös positionaaliseksi.

Oman aseman ymmärtämisen osalta tärkeää on myös se, että pelaaja ymmärtää, milloin hänellä on tilanteessa positionaalinen etu. Vaikka pelaaja olisikin sijoittunut laadukkaasti, pelaaminen ei saisi jäädä ”tauolle”, vaan pelaajan tulisi pystyä ennen mahdollista pallon vastaanottoa suuntaamaan vartalonsa oikein sekä keräämään tietoa oleellisista asioista ympärillään.

Paras esimerkki tästä lienee Manchester Cityn harjoituksista muutama vuosi sitten videolle tarttunut hetki, jossa Pep Guardiola opettaa kädestä pitäen Raheem Sterlingin suuntaamaan vartalonsa kylkipeliasentoon positionaaliseen etuun sijoittuessa ja havainnoimaan lähimmän vastustajan sijaintia ja tyhjiä tiloja, joihon voi edetä.

On myös mahdollista, että vaikka pelaaja sijoittuisi mahdollisimman hyvin, tällä ei silti ole tilanteessa etua. Pelaaja voi olla esimerkiksi vartioitu vastustajan toimesta ja pelin edistäminen ei siksi ole mahdollista. Pelaajan ei tulisi tällöinkään jäädä pelin ulkopuolelle, vaan pyrkiä kasvattamaan muiden pelaajia etua tai toimia ”palloseinänä”, jolloin pelaajan kautta on mahdollista syöttää edun omaavalle vapaalle pelaajalle.

Jos pelaajalla ei ole ymmärrystä siitä, onko tämä vartioitu vai ei, pelaaja voi usein pienentää kanssapelaajiensa etua tai yrittää kääntyä pallon eteenpäin tilanteissa, joissa etu on jollain muulla pelaajalla.

palloseinäteetilaa
Kuva 2: Vasemmalla pelaajalla ei itsellään ole etua, joten tämä toimii ”palloseinänä”, jotta tämän kautta voidaan pelata edun omaavalle pelaajalle. Oikealla pelaajalla ei ole etua, joten tämä pyrkii kasvattamaan kanssapelaajan etua.

Positionaalisesta edusta puhuttaessa täytyy ottaa huomioon myös se itsestäänselvä seikka, että vastustaja yrittää kaikin tavoin pienentää hyökkäävän joukkueen etua. Oiva esimerkki tästä on vastustajan puolustaminen selkeästi kahdessa linjassa. Tällöin usein linjojen väleissä on pelaajia sijoittuneena positionaaliseen etuun, mutta vastustajan ylempi linja ”romahtaa” alaspäin ennen syöttöä ja etu linjojen väleissä katoaa. Tällöin pelaajan tulisi hoksata pienentyvä etu ja tippua pelaamaan esimerkiksi alempaan linjaan.

 

Edun antaminen ja säilyttäminen

Edun käsitettä voidaan hyödyntää pallottoman pelaajan pelitekojen lisäksi myös pallollisen pelaajan pelaamisen jäsentelemiseksi.

Positional playn teoriassa syöttämisellä on iso merkitys. Syöttämistä ei kuitenkaan haluta tehtävän vain syöttämisen itsensä vuoksi, vaan iso painoarvo teoriassa on vastustajan manipuloinnilla, joka tapahtuu palloa liikuttamalla kentän leveys- tai pystysuunnassa. Optimitilanteessa jokaisen syötön tarkoitus tulisi olla etenemisen mahdollistaminen, kun etu on löydetty.

Pallollisen pelaajan toiminnoille voidaan johtaa tästä muutama periaate.

  • Syötä etuun, jos kanssapelaajalla on sellainen.
  • Älä yritä syöttää, jos kanssapelaajalla ei ole etua.

Pelaajan ymmärtäessä vastaanottajan aseman muodostuu seuraavaksi oleellisia kysymyksiä. Kuinka etu säilyisi mahdollisimman hyvin vastaanottajan saadessa pallon? Millä peliteoilla pelissä voi pyrkiä luomaan etua, jos sitä ei ole vielä muodostunut?

Jos syötön vastaanottajalla on tilanteessa etu, pallollisen tulisi pystyä syöttämään luja, kenttää pitkin rullaava syöttö ylempään jalkaan. Oleellista on myös se, että pelaaja pystyisi hieman salaamaan syötön kohdetta esimerkiksi suuntaamalla lantionsa tai katseensa eri suuntaan kuin mihin syöttö lopulta lähtee.

Syöttöjen ollessa löysiä, pomppivia tai alempaan jalkaan suuntautuvia, vastustaja ehtii syötön aikana pienentää vastaanottajan etua ja eteneminen vaikeutuu huomattavasti. Joku viisaampi onkin todennut osuvasti, että syötön tulisi olla lahja sen vastaanottajalle. Lahjalla tarkoitetaan tässä yhteydessä kirjoituksen teeman mukaisesti edun antamista vastaanottajalle.

Jos edun omaavaa kanssapelaajaa ei löydy, pelaaja voi esimerkiksi kuljettamalla tai pitämällä palloa hetken jalassaan pyrkiä saamaan vastustajan puolustavia pelaajia liikkumaan ja luomaan edun jollekin lähemmälle pelaajalle. Tai vaihtoehtoisesti pelaaja voi lähteä liikuttamaan palloa, jolloin Positional playta toteuttavan joukkueen tavoitteena on manipuloida (liikuttaa) vastustajaa ja löytää etu sitä kautta.

syöttäminenetuun
Kuva 3: Vasemmalla kanssapelaajalla on etu, joten pallollisen kannattaa syöttää. Oikealla kanssapelaajilla ei ole etua, joten pallollisen ei kannata heti yrittää syöttää, vaan tämä pyrkii luomaan lähimmille pelaajille etua kuljettamalla.

Pelkkä edun saavuttaminen ei toki riitä, vaan etu pitäisi pystyä sen jälkeen myös säilyttämään ja hyödyntämään. Tästä voimme päästä kiinni valmennusissältöihin kuten pallon vastaanottaminen ja kuljettaminen.

Kun pelaaja on sijoittuneena positionaaliseen etuun, tämän pitäisi pystyä vastaanottamaan pallo ylempää jalkaa käyttäen. Jos etu on iso, kosketus tulisi saada myös irti jalasta, jotta edun hyödyntäminen seuraavilla kosketuksilla on helpompaa. Jos etu on pienempi, pallo kannattaa pyrkiä pitämään lähempänä jalkaa, jotta kääntyminen tarvittaessa pois ahtaasta tilasta olisi mahdollista.

Jos etu on iso, se siis pitäisi pystyä pelissä ehdottomasti hyödyntämään. Pallon vastaanottamisen jälkeen edun hyödyntäminen tapahtuu hyvin usein kuljettamalla. Jotta vastustaja ei ehdi ryhmittäytyä pallon alle, pelitekojen intensiteetin pitäisi muuttua ja kuljetuksen tapahtua kovalla vauhdilla rytmiä nopeasti muuttaen. Kuljetusten olisi myös hyvä suuntautua vastustajan juoksulinjoille, jotta pallon riistäminen olisi haastavampaa ja etu säilyisi paremmin.

edunhyödyntäminen
Kuva 4: Vasemmalla syötetään etuun laadukkaasti ja pystytään sen jälkeen hyödyntämään etu intensiteettiä muuttamalla. Oikealla joukkue löytää edun hitaasti eikä pysty myöskään hyödyntämään sitä. Etu katoaa vastustajan liikkuessa poikittain.

Vastustajan juoksulinjalle pyrkimisen ja rytminmuutoksen lisäksi pelaaja pystyy kuljettaessa säilyttämään etua myös siten, että tämä pyrkii kuljettamaan ulommalla jalalla suhteessa lähimpään vastustajaan ja vaikeuttaa näin vastustajan pääsemistä lähelle palloa.

Jos pelaajilla ei ole keinoja hyödyntää ja säilyttää saavutettua etua, vapaan pelaajan löytämisestä esimerkiksi linjojen väleissä ei ole juurikaan hyötyä, jos etu menetetään välittömästi pelaajan saadessa pallon.

Lopuksi

Juego de Posición, Positional play, on pelifilosofia, jota muun muassa Pep Guardiola on soveltanut menestyksekkäästi omissa joukkueissaan. Yksi filosofian kehittäjistä on Juan Manuel Lillo. Toinen tärkeä hahmo on Paco Seirul•lo, joka on ollut kehittämässä FC Barcelonan metodologiaa. Nykyisin on vaikea löytää huippusarjoissa menestyvää valmentajaa, joka ei näkisi peliä ainakin osittain Positional playn periaatteiden kautta.

Positional playn edun käsite tarjoaa työkalun ymmärtää, miksi jotkut pelaajista ymmärtävät pelin virtaa paremmin kuin toiset. Lisäksi se voi auttaa valmentajia jäsentelemään pelaamisen eri opetussisällöiksi harjoituksissa.

lillo
Kuva 5: Juan Manuel Lillo on yksi Juego de Posiciónin pioneereista.

***

Aleksi Piirainen (@ApiPiirainen)

”Liian harva pelaaja pääsee lähelle omaa maksimitasoa” – Palloliiton fyysisen valmennuksen asiantuntija on huolissaan hukatusta potentiaalista

Joni Ruuskanen, 32, pohtii vastaustaan tarkkaan, kun keskustelu kääntyy MTV Uutisten lokakuussa 2019 julkaisemaan juttuun.

MTV:n uutinen käsitteli lasten ja nuorten loukkaantumisia seuratoiminnassa. Tärkeää aihetta käsitellyt juttu pyrki avaamaan syitä siihen, mistä loukkaantumiset johtuvat.

Esille nousivat muun muassa kilpailullisuuden kasvu, ammattitaidottomat valmentajat sekä liian varhainen erikoistuminen yhteen lajiin.

MTV haastatteli juttua varten asiantuntijana UKK-instituutin ylilääkäriä Jari Parkkaria.

Palloliiton fyysisen valmennuksen asiantuntijana lokakuussa 2019 aloittanut Ruuskanen hämmästelee Parkkarin esittämiä arvioita.

”Uutisessa mainitun tutkimuksen perusteella ei voida tehdä johtopäätöstä, että loukkaantumisten määrä johtuisi kilpailullisuudesta. Tutkimuksessa ei myöskään määritelty esimerkiksi sitä, kuinka kauan pelaajat olivat loukkaantumisten takia sivussa.”

”Loukkaantumisten määrän lisääntyminen selittyy paljon sillä, etteivät lapset liiku riittävästi ja monipuolisesti. Jos urheiluun ja harrastamiseen yleisesti tulee varomisen kulttuuria vielä lisää, lapset liikkuvat todennäköisesti entistä vähemmän”, Ruuskanen toteaa.

Ennen Palloliitto-pestiään Ruuskanen on toiminut laji- ja fysiikkavalmentajana Käpylän Pallossa ja KTP:ssa. UEFA A -valmentajatutkinnon suorittanut Ruuskanen opiskelee lisäksi liikuntalääketiedettä Itä-Suomen yliopistossa sekä jalkapallon fyysistä valmennusta Football Science Institutessa.

Fyysisen valmennuksen asiantuntija pitää jalkapalloa monipuolisena lajina. Lasten vähäinen liikuntamäärä sen sijaan huolestuttaa Ruuskasta.

”Jalkapallo on jo itsessään todella monipuolinen laji. Lajissa tulee erittäin monipuolista liikkumista. Toki hyvin monotoninen, yksipuolinen harjoittelu voi lisätä lasten riskiä loukkaantua.”

”Paljon suurempi ongelma on kuitenkin liikunnan vähäisyys. Useilla suomalaisilla nuorilla toteutetut tutkimukset todistavat, että kokonaisliikunnan määrästä (20 tuntia viikossa) jäädään selkeästi”, valmentaja pohtii huolestuneena.

 

Perusta luodaan lapsena – ”Kokonaisliikuntamäärä on numero yksi”

Pitkään junioripelaajien kanssa toiminut Ruuskanen näkee 6-9-vuotiaiden lasten kohdalla kaikkein tärkeimpänä tekijänä liikunnan määrän.

”Ihan pienimpien, esimerkiksi 6-vuotiaiden lasten, kohdalla tärkeintä on kokonaisliikunnan määrä – se, että lapset liikkuvat nyt paljon. Määrä luo pohjan sille, että pelaajan harjoitettavuus ja tietenkin myös terveys on myöhemmin hyvä.”

Harjoitettavuudella Ruuskanen viittaa pelaajan kykyyn harjoitella laadukkaasti niin paljon, että pelaajalla on mahdollisuus nousta huipputasolle, esimerkiksi ammattilaiseksi Euroopan kentille.

”Jos lajiharjoittelun ja muun liikunnan määrä on pieni, pelaajan harjoitettavuus myöhemmin on huono. Kokonaisliikuntamäärä on numero yksi.”

Monissa suomalaisissa junioriseuroissa joukkueiden viikko-ohjelmaan kuuluu lajiharjoitusten lisäksi myös yksi oheislajitapahtuma. Ruuskasen mukaan oheislaji voi antaa sellaisia hyötyjä, joita jalkapalloharjoittelu ei välttämättä tarjoa.

”Kerran viikossa tehtävät tukilajit, esimerkiksi judo tai paini, luovat erilaisia ärsykkeitä kuin lajiharjoittelu. Todella osaava jalkapallovalmentaja pystyisi varmasti toteuttamaan vastaavat ärsykkeet, mutta se on vaikeaa. Koska alusta ja liikkeet ovat erilaisia, kehoa voidaan kuormittaa eri tavalla kuin jalkapallossa”, Ruuskanen arvioi.

”Monet valmentajat ovat antaneet palautetta, että pelaajat uskaltavat ottaa paremmin kontaktia, kun keho on saanut tukilajissa erilaisia ärsykkeitä kuin varsinaisessa lajiharjoittelussa.”

Vaikka juniorijoukkueen harjoitusohjelmaan kuuluisikin yksi oheislajiharjoitus, kotkalaislähtöinen Ruuskanen pitää tärkeänä, että myös lajiharjoituksissa luodaan monipuolisesti erilaisia ärsykkeitä.

Joukkuevalmentajan rooli monipuolisen harjoittelun mahdollistajana on olennainen.

”Pelaajakehityksen näkökulmasta harjoittelun lasten vaiheessa tulee sisältää mahdollisimman paljon vaihtelua ja monipuolista liikkumista. Lasten liikkumistaitoja ja motorisia taitoja täytyy vahvistaa. Tämän voi toteuttaa helposti esimerkiksi ennen kenttävuoroa ja sen jälkeen.”

Ruuskasen mukaan ennen kenttävuoroa tehtävät harjoitteet, joissa syntyy monipuolisesti erilaisia ärsykkeitä, antavat valmiuksia harjoitella pallon kanssa varsinaisella kenttävuorolla.

”Lapsuusvaiheessa suosittelen keskittymään ennen kenttävuoroa nopeusharjoitteluun eri muodoissa niin, että pelaajille tulee ärsykkeitä juosta kovaa. Pienillä lapsilla toimivat erilaiset kisat ja hipat, joissa syntyy monipuolista liikkumista.”

”Kun ollaan lapsuusvaiheen loppupuolella, esimerkiksi 11-vuotiaissa, pelaajia kannattaa jo alkaa valmistaa pituuskasvun huippuvaiheeseen (PHV). Harjoitteiden toteuttamiseen tulee tässä vaiheessa lisätä ennen kaikkea laatua.”

PHV-vaiheeseen valmistamisessa olennaista on laadukas harjoittelu kehonpainolla tai kevyillä vastuksilla, esimerkiksi kuminauhoilla.

”Pelaajien heikkoja lenkkejä pitää vahvistaa, perusliikemallit täytyy saada kuntoon. Ylettääkö pelaaja sormilla varpaisiin? Pääseekö pelaaja kyykkyyn? Pysyvätkö linjaukset askelkyykyssä? Hallitseeko pelaaja keskivartalon? Osaako pelaaja kiihdyttää, jarruttaa, muuttaa suuntaa, kinkata, hyppiä hyppynarulla ja tulla alas hypyistä pehmeästi yhdellä ja kahdella jalalla?”, Ruuskanen kysyy.

”Kun pelaajalle on muodostunut hyvät motoriset liiketaidot lapsuusvaiheessa, pituuskasvun huippuvaiheen aiheuttamat mahdolliset ongelmat ovat todennäköisesti pienemmät.”

Screenshot 2019-06-17 at 15.54.32
Lapsuusvaiheen monipuoliset ärsykkeet luovat pohjaa nuoruusvaiheen harjoittelulle, jossa määrät nousevat.

Kohti nuoruusvaihetta – Vähemmän vai enemmän?

Palloliitossa pian puoli vuotta työskennellyt Ruuskanen suhtautuu loukkaantumiskeskusteluun vakavasti.

Jalkapallovalmentajia liiton tilaisuuksissa kouluttanut Ruuskanen pitää tärkeänä, että loukkaantumisten syitä pystytään analysoimaan objektiivisesti.

”Jalkapallon osalta on tärkeää arvioida, mitkä ovat tyyppivammoja ja millaisia toimenpideohjelmia näiden vammojen ennaltaehkäisyä varten voidaan tehdä. Tämä on asia, jota on paukutettu esimerkiksi Palloliiton koulutuksissa.”

”UKK-instituutti on jo aikoja sitten suomentanut FIFA 11+ -ohjelman (Terve urheilija), joka tutkitusti vähentää loukkaantumisten määrää nuorilla ja aikuisilla.”

”Palloliitto on koulutusuudistuksen yhteydessä kääntänyt ja kuvannut ”FIFA 11 Kidsin”, joka on tarkoitettu lasten valmentajille pelaajien motoristen taitojen vahvistamista ja loukkaantumisten ennaltaehkäisyä varten”, Ruuskanen jatkaa.

Suomalaisessa jalkapallokeskustelussa pelaajien murrosikävaihe nähdään kriittisenä taitekohtana. Miten seuroissa voidaan varmistaa, että pelaajat pysyvät kunnossa? Kuinka loukkaantumisia voidaan välttää?

Ruuskasen mukaan lapsuusvaiheen harjoittelussa tehdyt asiat heijastuvat väistämättä myöhempään vaiheeseen. Hyvät motoriset valmiudet antavat tukea.

”Harjoitettavuus” on sana, joka toistuu Ruuskasen kommenteissa säännöllisesti. Kysymys on esimerkiksi siitä, kuinka pelaaja kestää kovaa harjoittelua.

”Pituuskasvun huippuvaiheessa pelaajalla pitäisi olla kyky toteuttaa perusliikemallit laadukkaasti. Tämä mahdollistaa sen, että voimaharjoittelu voidaan aloittaa riittävän aikaisessa vaiheessa.”

Miksi voimaharjoittelu sitten pitäisi aloittaa riittävän aikaisessa vaiheessa?

”Voimaharjoittelulla on suojaava efekti vammojen ennaltaehkäisyn näkökulmasta. Lisäksi riittävän aikaisessa vaiheessa aloitettu systemaattinen voimaharjoittelu – joko ilman lisäpainoja tai niiden kanssa – mahdollistaa sen, että pelaajien suorituskyky ja harjoitettavuus paranee. PHV:n jälkeen voidaan aloittaa harjoittelu, jossa saadaan jo tehoja irti”, Ruuskanen täsmentää.

Suomalaisessa juniorijalkapallossa on esimerkkejä seuroista, joissa harjoittelun määrää on vähennetty pituuskasvun huippuvaiheen aikana. Joissakin joukkueissa on esimerkiksi tarkistettu ohjattuja harjoitusmääriä.

Ruuskasen mukaan aiheeseen liittyy paljon väärinkäsityksiä. Monet valmentajat ovat varuillaan. Ruuskanen ymmärtää huolen.

”Puhe PHV:sta voi synnyttää valmentajille sellaisen käsityksen, että nyt pitää varoa kaikkea. Pyörä kääntyy tässä mielessä väärään suuntaan. Jos varomme liikaa, pelaajien harjoitusmäärät putoavat – miten voimme tällaisessa tilanteessa valmistaa pelaajia peliin?”

”Sen sijaan, että pohdimme, mitä meidän pitäisi ottaa pois, meidän pitäisi ajatella mieluummin sitä, mitä lisäämme harjoitusarkeen.”

Mitä pelaajien harjoitteluun pitäisi lisätä pituuskasvun huippuvaiheessa?

”Pelaajien heikot lenkit löytyvät usein keskivartalon hallinnasta, liikkuvuudesta ja voimasta. Pienillä kuminauhoilla saadaan aktivoitua ongelma-alueita. Pidemmillä ja jäykemmillä vetokumeilla sekä kahvakuulilla pystytään lisäämään voimaa ja parantamaan kehonhallintaa. Ongelma-alueita ovat esimerkiksi pakaran voima ja aktivoituminen, takareiden voima ja liikkuvuus sekä lähentäjien voima ja liikkuvuus.”

”Lisäksi jänteille aiheutuu kovaa rasitusta, kun lihasvoima puuttuu.”

Ruuskanen muistuttaa, että valmentajien ei tarvitse painia ongelmien kanssa yksin.

Palloliiton YouTube-kanavalla on paljon erilaisia esimerkkivideoita. Muun muassa jarruttavia liikkeitä ja keskivartalon hallintaa kehittäviä liikkeitä kannattaa tehdä säännöllisesti, Ruuskanen huomauttaa.

20200207_080333
Joni Ruuskanen on työskennellyt Palloliiton fyysisen valmennuksen asiantuntijana lokakuusta 2019 lähtien.

Pallon kanssa vai ilman?

Kysymys fysiikkaharjoittelun integroimisesta osaksi esimerkiksi pelitapaharjoitteita on herättänyt valmentajien keskuudessa paljon keskustelua. Varsinkin aikaisemmin suomalaisessa jalkapallossa oli vallalla kulttuuri, jossa fysiikkaharjoittelu nähtiin muusta harjoittelusta irrallisena kokonaisuutena.

32-vuotias Ruuskanen ei näe asiaa mustavalkoisena joko-tai-asetelmana, vaan toteaa molemmissa tavoissa olevan hyviä puolia.

”Varsinkin PHV:n kohdalla on tärkeää, että liikkeissä on laatua ja kontrollia. Jos lajiharjoittelun yhteyteen halutaan integroida tiettyjä painopisteitä, näitä tilanteita voi olla vaikeampi kontrolloida osana lajiharjoittelua.”

Ruuskanen täsmentää asiaa konkreettisella esimerkillä.

”Jos haluamme harjoitella esimerkiksi hypystä alastuloa, meidän kannattaa opettaa sitä ensin erillisharjoitteena. Suoritus voidaan lisätä esimerkiksi rataan sen jälkeen, kun olemme varmoja, että pelaajat osaavat tulla oikein alas.”

”Kestävyysharjoittelu on puolestaan helpompi integroida lajiharjoitteluun esimerkiksi pienpelien kautta. Nopeusharjoittelua taas kannattaa tehdä myös erikseen”, Ruuskanen arvioi.

”Kun pelaajat juoksevat peleissä usein pitkiä matkoja kovaa, on tärkeää huolehtia, että myös harjoituksissa tulisi ainakin kerran viikossa pidempiä juoksumatkoja. Pidempien juoksumatkojen (15-30 metriä) integroiminen esimerkiksi drilliin voi olla kuitenkin vaikeaa. Siksi tarvitaan myös erillisharjoitteita. ”

 

Enemmän pelaajia putken läpi

Ennen Palloliitto-pestiään Käpylän Pallon talenttivalmentajana työskennellyt Ruuskanen on nähnyt läheltä ikäluokkansa parhaimpien suomalaisjunioreiden harjoittelua ja pelaamista. Keväällä 2019 Ruuskanen oli mukana myös U15-maajoukkueen valmennustiimissä.

Ruuskanen myöntää olevansa huolissaan siitä, autetaanko pelaajia Suomessa riittävästi.

”Minulla on tunne, että voisimme saada putken läpi enemmän pelaajia, jos auttaisimme heitä paremmin. Toki putken läpi tulee säännöllisesti yksittäisiä hyviä pelaajia, mutta monet jäävät putkeen kiinni. Liian harva pelaaja pääsee lähelle omaa maksimitasoa”, Ruuskanen aprikoi.

”Pelaajia ei tueta riittävästi esimerkiksi kehonhallinnan ja voimaharjoittelun osalta. Olen myös varma, että nopeus tulee jatkossa korostumaan entisestään.”

Ongelmakohtiin ei ole yksinkertaisia vastauksia. Ruuskanen painottaa myös, että fysiikkaharjoittelu ei saa ylikorostua suhteessa muuhun jalkapalloharjoitteluun.

Kaksi yksityiskohtaa on kuitenkin erityisesti Ruuskasen mielessä.

”Minulla on vahva näkemys siitä, että pelaajien kyky tulla hypyistä alas ja kyky jarruttaa eivät ole tarpeeksi hyvällä tasolla. Kyky laskea painopistettä ja jarruttaa useammalla askeleella antaa mahdollisuuden vaihtaa suuntaa nopeammin sekä vähentää kehoon kohdistuvia voimia ja sitä kautta loukkaantumisriskiä. Näihin pitäisi laittaa paukkuja. Erot ovat näkyneet esimerkiksi kansainvälisissä peleissä.”

 

Miten taata laadukas arki? 

Pelaajan laadukas arki on yksi Palloliiton tärkeimmistä strategisista kokonaisuuksista. Käsitettä on käytetty paljon ja sen konkreettinen sisältö on jäänyt monesti epämääräiseksi. Ruuskanen lähestyy asiaa ennen kaikkea harjoittelun näkökulmasta.

Palloliiton fyysisen valmennuksen asiantuntijan mukaan laadukas arki rakentuu – tai sen pitäisi rakentua – selkeän viikkorytmin ympärille. Tältä osin nuoruusvaiheessa on vielä selviä puutteita.

”Nuoruusvaiheen ongelma on, että emme saa harjoitteluun samanlaisia ärsykkeitä kuin mitä peleissä syntyy. Tämä johtuu pitkälti siitä, että harva joukkue harjoittelee koko kentän alueella.”

”Seurojen, jotka panostavat tosissaan nuorten harjoitteluun, tulisi mahdollistaa B-junioreille – ja mielellään myös C-junioreille – yksi harjoitus kerran viikossa isolla kentällä. Tällöin valmistamme pelaajat pelin vaatimuksiin paremmin. Mikäli tämä ei syystä tai toisesta ole mahdollista, harjoittelussa tulee huomioida esimerkiksi kovavauhtisen juoksun sisällyttäminen viikkorytmiin.”

”Paras päivä viikkorytmissä olisi kaksi tai kolme päivää ennen peliä ja aikaisintaan kolme päivää pelin jälkeen. Jos joukkue pelaa rytmillä lauantai-lauantai -peli, koko kentän harjoitus tulisi olla tiistaina, keskiviikkona tai torstaina”, Ruuskanen selventää.

Ruuskanen pitää tärkeänä, että erityisesti B-junioreiden SM-sarjassa olisi vakiopelipäivä, lauantai, jolloin pelattaisiin aina kaikki pelit. Selkeä viikkorytmi helpottaisi harjoittelun ja kuormituksen suunnittelua.

”Nuoriso- ja aikuisvaiheessa pelien tulisi määrittää harjoituspäivät, mutta Suomessa joudumme menemään kuitenkin liikaa vuorojen ehdoilla. Kun pelipäivät vaihtelevat, mutta harjoitusvuorot pysyvät samoina, menetämme kehittäviä harjoituksia.”

Miten esimerkiksi B-juniorijoukkueen viikko kannattaisi rakentaa, jos tavoitteena on pelaajien mahdollisimman hyvä suorituskyky pelissä?

”Optimikuormitus olisi, että lauantain pelin jälkeen sunnuntai olisi vapaa tai kevyttä ja omatoimista palauttavaa harjoittelua. Maanantaina olisi kevyempi harjoitus ja tiistaina kova. Kovalla tarkoitan harjoitusta, joka vastaa kansainvälisen juniorijalkapallon vaatimustasoa.”

”Erikokoiset alueet luovat erilaisia ärsykkeitä. Peliä edeltävän harjoituksen voi vanhemmissa ikäluokissa varata otteluun valmistautumiseen. C- ja B-junioreiden kohdalla peliä edeltävät päivät eivät kuitenkaan ole yhtä kriittisiä kuin aikuistasolla, mutta ottelun jälkeiset päivät ovat lähes yhtä olennaisia” Ruuskanen sanoo.

Ruuskasen mukaan paras tilanne nuorten harjoittelussa olisi se, että joukkue pelaisi kerran viikossa samana päivänä, ja viikkorytmissä olisi kaksi tai kolme selkeästi suorituskykyä kehittävää jalkapalloharjoitusta.

”Toisen näistä harjoituksista tulisi sisältää kestävyyden kehittämisen kannalta pelejä pienellä alueella ja kovalla intensiteetillä, jolloin syke on korkea. Pienpeliharjoitteissa pelaajat toteuttavat paljon kiihdytyksiä, jarrutuksia ja suunnanmuutoksia, jotka kuormittavat pelaajia paljon ja valmistavat näin hyvin kasvaviin vaatimuksiin.”

”Toisessa harjoituksessa taas tulisi olla harjoitteita isolla alueella, jossa pelaajat juoksevat kovalla teholla pidempiä matkoja. Mahdollisissa aamuharjoituksissa tulisi panostaa enemmän yksilön teknistaktiseen harjoitteluun sekä voimaharjoitteluun. Näin saadaan rakennettua todella hyvä viikko.”

 

Miten pelaajat palautuvat? – ”Pienten lasten valmentajien ei tarvitse olla huolissaan”

Pelaajan optimaaliseen suorituskykyyn vaikuttaa luonnollisesti pelaajan kyky palautua rasituksesta. Ruuskasen mukaan aiheen tärkeys vaihtelee ikäluokasta riippuen.

”Pienen kentän joukkueiden valmentajien ei tarvitse olla huolissaan lasten palautumisesta. Nuoruusvaiheessa, mitä lähemmäs mennään aikuistasoa, esimerkiksi turnausten määrää kannattaa miettiä tarkkaan. Koko viikonlopun kestävissä turnauksissa voi tulla sellainen kuormitus, joka näkyy myöhemmin mahdollisina ongelmina. Tämä on haaste etenkin pituuskasvun huippuvaiheessa.”

Ruuskanen arvioi, että eri toimenpiteiden vaikutuksesta palautumisen edistymiseen on hyvin erilaista näyttöä.

”Ison kentän joukkueiden osalta alueiden koon, harjoitteiden pelaajamäärän, pelien keston sekä palautuksien vaihtelu viikkorytmin sisällä on hyvä tapa säädellä kuormitusta ja vaikuttaa näin palautumiseen. Mitä vanhemmaksi mennään, sitä enemmän tähän kannattaa kiinnittää huomiota.”

Kaikkea vastuuta ei pidä kuitenkaan asettaa valmentajien harteille. Ruuskasen mukaan myös pelaajan omalla toiminnalla on suuri merkitys suorituskyvyn ja terveenä pysymisen kannalta.

”Pelaaja voi aloittaa ammattilaisen ohjeiden mukaisen kevyillä vastuksilla tehtävän voimaharjoittelun jo PHV:n aikana. Pituuskasvun huippuvaiheen jälkeen korostuu tehontuoton kehittämiseen tähtäävä nopeus- ja maksimivoimaharjoittelu.”

Ruuskasen mukaan esimerkiksi Palloliiton YouTubeen kokoamiin liikepankkeihin kannattaa tutustua. Hän toteaa, että pelaajat voivat lyhyen opastuksen jälkeen suorittaa liikkeitä myös itsenäisesti.

blogiin
Palloliiton fyysisen valmennuksen asiantuntijan Joni Ruuskasen mukaan selkeä viikkorytmi olisi tärkeä huippupelaajakasvatuksessa.

Valoa tunnelin päässä? –”Fysiikkavalmennuksen taso on nousemaan päin”

Ruuskanen on nähnyt viime vuosina läheltä suomalaisen fysiikkavalmennuksen kehityssuuntia. Monet seurat ovat palkanneet oman fyysisen valmennuksen asiantuntijan, joka työskentelee päivittäin joukkueiden arjessa.

”Fysiikkavalmennuksen taso on ollut Suomessa nousemaan päin. Lajin pariin on tullut henkilöitä, jotka ovat selvästi keskittyneet nimenomaan jalkapallofysiikan valmentamiseen.”

”Fysiikkavalmennus on kehittynyt siihen suuntaan, että se on myös suorituskyvyn parantamista, joka voidaan integroida osaksi lajiharjoittelua”, Ruuskanen toteaa.

Kun fysiikkavalmentajilla on ymmärrys lajispesifisistä vaatimuksista, vuoropuhelu lajivalmentajien kanssa on usein paremmalla tasolla. Kommunikointi on selkeämpää ja väärinymmärryksiä syntyy todennäköisesti vähemmän.

Suorituskyvystä ja palautumisesta puhuttaessa ei sovi unohtaa ravinnon ja unen merkitystä. Keskustelu näistä teemoista on lisääntynyt myös Suomessa.

”Vaikka puhumme vammojen ennaltaehkäisyn näkökulmasta tietyistä liikkeistä, kokonaisuus on kuitenkin se, mikä ratkaisee. Jos pelaaja nukkuu säännöllisesti alle kahdeksan tuntia vuorokaudessa, loukkaantumisriski kasvaa selvästi”, Ruuskanen kertoo.

”Valmentaja voi tietysti vaikuttaa tähän opastamalla ja neuvomalla, mutta kaikkea ei pidä sysätä valmentajien vastuulle. Valmentajien niskaan kaadetaan todella paljon eri vaatimuksia. Tiedän, että monet valmentajat yrittävät tehdä kaikkensa pelaajien eteen.”

 

***

Erkko Meri (@ErkkoMeri)

 

 

 

 

”Olen valmis tähän muutokseen” – Mika Lehkosuo kertoo siirrostaan Norjaan sekä kehittymisestään valmentajana

Mika Lehkosuo49, nimitettiin eilen Norjan toiseksi korkeimmalla sarjatasolla pelaavan Kongsvinger IL:n päävalmentajaksi. Sopimuksen pituus on kaksi vuotta. Lehkosuon edellinen pesti oli HJK:ssa, jossa hän valmensi vuosina 2014-2019.

Vuosikymmenen menestynein Veikkausliiga-valmentaja kertoo Suunnanmuutos-jalkapalloblogille uudesta työstään ja omasta kehittymisestään.


Millaisten vaiheiden jälkeen siirto Norjaan toteutui?

”Ensimmäiset yhteydenotot tulivat muutama viikko sitten. Kävin itse kaksi kertaa Norjassa, ja Kongsvingerin urheilujohtaja Espen Nystuen vieraili kerran Suomessa.

Toisella kerralla, kun olin Norjassa, vietimme Espenin kanssa 12 tuntia Oslon lentokenttähotellissa, ja esittelin hänelle videokuvan avulla oman pelimallini ja dioilla valmennusmetodini.

Espen oli soittanut todella monta ihmistä läpi ja tiedustellut, millainen valmentaja olen.

Tein myös itse perusteellista selvitystyötä ja otin selvää seurasta. Keskustelin Otto Fredriksonin kanssa, joka on pelannut aikaisemmin Kongsvingerissä. Itse asiassa Otto taisi olla ensimmäinen henkilö, joka suositteli minua Espenille. Lisäksi juttelin Tapio Heikkilän kanssa, joka on pelannut samaa sarjaa. Olin yhteydessä myös Ville Jalastoon, joka pelaa Kongsvingerissä tällä hetkellä.

Agenttini Suomen päässä on ollut Ari Masalin. Hän löysi hyvän kontaktin, norjalaisen agentin Torgeir Bjarmannin, joka on toiminut aikaisemmin muun muassa Lillestrømin urheilujohtajana. Myös Bjarmann suositteli Kongsvingeriä.”

 

Valmennustehtäväsi HJK:ssa päättyi toukokuussa. Mitä olet tehnyt sen jälkeen?

”Olen tehnyt todella paljon asioita. Olen ollut säännöllisesti yhteydessä urheilupsykologiaan perehtyneen psyykkisen valmentajan Hanna Pohjan kanssa. Hanna on auttanut minua prosessissa, jossa olen suunnitellut, miten saavutan tavoitteeni valmentaa ulkomailla. Olemme miettineet toimenpiteitä, miten tavoite toteutuu. Suunnitelma on sisältänyt muun muassa paljon lukemista ja tiedonhankintaa.

Olen lukenut laajalla säteellä kirjoja ja tutkimuksia liittyen esimerkiksi tarinankerrontaan, puheiden pitämiseen, ryhmädynamiikkaan ja tunneälyyn.

Toinen selkeä ”ohjelmanumero” on ollut kontaktit muihin kollegoihin – myös sellaisiin, joita en ole tuntenut aikaisemmin niin hyvin. Olin esimerkiksi viikon Simo Valakarin luona Tromssassa.

Jani Sarajärven kanssa vierailimme Leedsissä tutustumassa Marcelo Bielsan toimintaan ja Petri Vuorisen kanssa Ruotsissa seuraamassa Djurgårdenin arkea. Lisäksi olen ollut Italiassa Gert Remmelin luona.

Pääsin tutustumaan myös Lissabonin yliopiston toimintaan. Portugalissa tapasin Ricardo Duartenjoka kertoi tarkemmin maan jalkapallohistoriasta ja yliopiston roolista jalkapallon opettamisen suhteen.

Olen myös käynyt paljon Jalkapallon Juniorivalmentajat ry:n tilaisuuksissa. Vaikka aiheet ovat useimmiten liittyneet juniorivalmennukseen, monet teemat ovat koskettaneet myös aikuisten valmennuksen maailmaa.

Olen myös yrittänyt päivittää kielitaitoani opiskelemalla ruotsia ja lähiaikoina myös norjaa.

Lisäksi olen pitänyt itsestäni huolta urheilemalla paljon. Olen saanut fyysistä energia. Kesällä minulla oli myös paljon enemmän aikaa perheelleni.”

 

Mitä viimeinen HJK-kausi opetti?

”Vaikeat ajat opettavat yleensä enemmän. Kun joukkue menestyy, valmentaja voi vaarallisesti luulla tietävänsä liikaa.

Kaudesta löytyy paljon asioita, joita olisi voinut tehdä eri tavalla ja paremmin. Mitään yhtä tai kahta autuaaksi tekevää asiaa ei ole, vaan suuri määriä pieniä asioita.

Vaikeat vaiheet pakottavat ihmisen reflektoimaan tarkemmin koko valmennusprosessia, esimerkiksi sitä, miten jalkapalloilullisia asioita myydään pelaajille.

Olen tehnyt paljon itsereflektointia sekä keskustellut Janin (Sarajärvi) kanssa. Lisäksi olen jutellut muutamien pelaajien kanssa, jotka olivat mukana. Olen kysynyt heidän ajatuksiaan menneestä. Olin esimerkiksi Sebastian Dahlströmin kanssa viisi tuntia kahvilla. ”Dale” oli jutellut muiden pelaajien kanssa ennen kuin tapasimme ja hän toi esiin laajemmin mielipiteitä siitä, mitä tapahtui ja miksi.

Vaikka viimeinen kauteni HJK:ssa päättyi onnettomasti, en ottanut sitä mitenkään raskaasti. Näin sen mahdollisuutena oppimisen kannalta. Olen ollut viimeiset seitsemän kuukautta pois arkivalmennuksen maailmasta, oravanpyörästä. Minulla on ollut aikaa kehittää itseäni laajalla perspektiivillä.”

 

Valmennat ensimmäistä kertaa ulkomaalaisessa joukkueessa. Mitä odotat uudelta pestiltä?

”Vien Norjaan jalkapallofilosofiani ja metodini, joka on sydämessäni. Jos en tekisi asioita valmentajana niin kuin sydämeni on sanonut viimeiset 15 vuotta, valmentamisesta ei tule yhtään mitään.

Pidän itseäni sopeutuvana persoonana, joka sopeutuu erilaisiin olosuhteisiin. Minun pitää tietysti sopeutua paikalliseen kulttuuriin ja yhdistää tätä paikallista kulttuuria omaan metodiini. On löydettävä hyvä tasapaino.

Uusi pesti on itselleni mielettömän mielenkiintoinen haaste. Lähden Norjaan ammattimielessä todella innoissani. Muutenhan Norja on yhteiskunnallisesti kuin Suomi, eroa ei ole niin paljoa. Mitään kulttuurishokkia ei tule. Ja onhan minulla ikääkin jo melkein 50. Elämää ja maailmaa on tullut nähtyä.

Olen valmis tähän muutokseen.”

Millaisen valmennustiimin haluat?

”Minun pitää löytää ihmisiä, jotka tuovat lisäarvoa valmennustiimiin ja minulle. Muiden valmentajien pitää tuoda ekspertiyttä. En osaa itse valmentaa maalivahteja, enkä osaa tarpeeksi hyvin fyysiseen valmennukseen, palautumiseen ja kuormituksen hallintaan liittyviä asioita. Nämä ovat ehkä kaksi tärkeintä asiaa. En hallitse näitä asioita tarpeeksi hyvin.

Myös jalkapallo-osaaminen on kriittinen seikka. En halua perässäkulkijoita valmennustiimiin. Valmennustiimin jäsenillä täytyy olla kriittistä ajattelua. Toisaalta on tärkeää, että muilla valmentajilla on filosofisesti samanlainen lähestymistapa jalkapalloon. Jos se on täysin erilainen, niin yhteistyössä ei ole mitään järkeä.

Olen omalta osaltani yrittänyt löytää maalivahtivalmentajan ja strength and conditioning -valmentajan rooliin sopivia henkilöitä, joita tiedän. Paikat ovat vielä auki, mutta rekrytoinnit ovat käynnissä.

Kongsvingerin nykyiset fysiot jatkavat tehtävissään. Muihin tehtäviin etsimme urheilujohtaja Espenin (Nystuen) kanssa sopivia henkilöitä. Koska prosessit ovat vielä käynnissä, en voi paljastaa nimiä.”

 

Kongsvinger sijoittui viime kaudella sarjassa viidenneksi. Mitkä ovat ensi kauden tavoitteet?

”Olemme vasta joulukuussa. Valmennustiimi ja osa pelaajistosta on vielä auki, vaikka moni pelaaja jatkaakin. Lähikuukaudet näyttävät, millaiseksi joukkue lopulta muodostuu. Sen jälkeen on helpompi sanoa tulostavoitteita ääneen.

Seuralla on toki vakaa aikomus nousta lähivuosina pääsarjaan, Tippeligaeniin. Minulle ei ole erityisesti painotettu, että joukkueen olisi pakko nousta jo tulevalla kaudella. Kongsvingerin prosessi on edennyt monella mittarilla nousujohteisesti ja seurassa ajatellaan, että tämä prosessi johtaa pääsarjaan. Seurassa on tehty töitä jo pitkään systemaattisesti, ja tätä työtä jatketaan urheilupuolella nyt minun johdollani.

Tehtäväni on tuoda joukkueen arkeen ja menestykseen lisäarvoa oman metodini kautta.

Oma tavoitteeni on saada hyvä startti pelaamiseen ja toimintaan pelaajien kanssa. Muita tavoitteita minulla ei ole vielä mielessä.”

 

Miten valmennusprosessi uuden joukkueen kanssa alkaa?

”Aloitan työt vuoden alussa ja muutan perheeni kanssa Norjaan. Tarkoituksena on, että uusi valmennustiimi ja muutama seuraihminen lähtee yhdessä käymään Italiassa. Viikon ympärille on rakennettu ohjelmaa ja tavoitteena on, että tiimi aloittaa arjen toimintojen ja kulttuurin suunnittelun ja rakentamisen.

Joukkueen harjoitukset alkavat 16. tammikuuta. Siitä se sitten pyörähtää käyntiin. Harjoittelemme ensimmäiset kaksi viikkoa Kongsvingerissä ja lähdemme sen jälkeen, helmikuun alussa, vajaaksi kahdeksi viikoksi leirille Marbellaan.”

 

***

Erkko Meri (@ErkkoMeri)

Analyysi: Maalin syntymisen anatomia

Maalinteko on jalkapallopelissä toinen osatavoite vastustajan maalinteon estämisen lisäksi. Samalla maalinteko sisältää pelin vaiheista eniten myyttejä ja puhtaita väärinymmärryksiä.

Norwichin ja Huuhkajien Teemu Pukki on nyt kaikkien huulilla tehokkaan alkukautensa ja Suomen EM-kisapaikan takia. Kuten kaikille hyökkääjille, myös Pukille tulee jaksoja, jolloin maaleja ei tunnu syntyvän millään. Kuivia kausia selitetään usein sillä, että ”pelaaja ei nyt vain satu osumaan maalipuiden väliin”. Välillä puhutaan myös henkisestä taakasta, apinasta selässä ja niin edelleen.

Toisaalta, kun hyökkääjä tekee paljon maaleja tietyllä ajanjaksolla, puhutaan synnynnäisestä maalinteon taidosta, mystisestä maalipaikkojen haistamisesta tai muusta yhtä abstraktista.

Ovatko nämä ainoita selittäviä tekijöitä maalittomuudelle tai maalien tekemiselle?

Maalinteossa moni asia nivoutuu yhteen. Koska yksilösuorituksia tapahtuu pelissä todella harvoin, joukkueen täytyy ensiksi luoda riittävän hyviä maalipaikkoja, viimeistelyä yrittävän pelaajan suorituksessa täytyy olla laatua ja pelaajalla täytyy olla henkisesti rohkeutta mennä pieniin väleihin vastustajan puolustajien keskellä. Rentoudesta viimeistelysuorituksessa on myös varmasti apua, joten näin ollen onnistumiset toki myös ruokkivat itseään.

Joukkueen pelaamisen vaikutuksesta maalintekoon puhutaan sen merkittävyyteen nähden liian vähän. Teemu Pukki on sisäistänyt joukkueen yhteistyön merkityksen, sillä hän kiittää lähes aina maalinsa jälkeen sen syöttäjää ensimmäisenä. Jos joukkue ei systemaattisesti ja tasaisesti luo riittävän hyviä maalipaikkoja, myös hyökkääjien ruuti on varmasti ajoittain märkää. Kiitokset maalien syöttäjille ovat siis paikallaan.

Mikä on hyvä maalipaikka?

Jotta pääsemme eteenpäin, meidän täytyy määritellä ensiksi se, mitä pidämme hyvänä maalintekopaikkana.

Yli 50 vuotta sitten, kun pelistä alettiin kerätä ensimmäistä kertaa jonkinlaista dataa, analyytikot Charles Reep ja Bernard Benjamin löysivät yhteyden laukausten lukumäärän ja maalien syntymisen välillä. Jos joukkue laukoi 10 kertaa, Reepin ja Benjaminin mukaan joukkueen pitäisi tehdä laukauksista vähintään yksi maali.

Ajatus oli siis, että mitä enemmän joukkue laukoo, sitä todennäköisemmin maaleja syntyy. Reepin ja Benjaminin analyyseilla oli pitkään iso vaikutus valmennuskulttuuriin Englannissa. Myöhemmin myös esimerkiksi Norjan miesten maajoukkueen pelikirja pohjautui heidän ajatuksiinsa.

Se, mitä analyysi ei ottanut huomioon, oli kysymys siitä, miltä alueelta ja millaisesta tilanteesta maalintekoyritykset tapahtuivat.

Koska kaikkien maalipaikkojen ei katsottu voivan olevan laadultaan samanarvoisia, avuksi otettiin maaliodottaman laskeminen joukkueelle ottelussa sekä jokaiselle joukkueen luomalle maalipaikalle.

Yksinkertaistettuna maaliodottama laskee arvon jokaiselle maalintekoyritykselle perustuen siihen, mitä tilanteesta tiedetään. Jos maaliodottama on esimerkiksi 0,24, yritys menee maaliin 24 %:n todennäköisyydellä. Ja niin edelleen.

Se, minkä lukeman yksittäinen maalipaikka saa, riippuu muun muassa siitä, kuinka kaukaa ja mistä kulmasta yritys tapahtuu.

 

XG_kuva

Yllä olevassa kuvassa maalintekoalueet on jaettu karkeasti neljään kategoriaan. Ykkösalueelta maalintekoa yritettäessä onnistumisen todennäköisyys ja sitä myöten maaliodottamalukema on suurempi kuin kakkosalueelta ja niin edelleen. Lisäksi kuvasta voidaan tarkastella esimerkkeinä Lionel Messin, Neymarin ja Luis Suarezin laukaisukarttoja kaudelta 2017-2018. Huomaamme, että selvästi suurin osa maaleista on tullut alueilta 1-3. Voimme pohtia, onko kyseessä pelkästään sattuman vaikutus.

Jotta pääsemme jälleen analyysissä eteenpäin, voimme pitää yhteisymmärryksen raameina sitä, että jalkapallossa suurin osa maaleista tehdään vähillä kosketuksilla ensisijaisilta maalintekoalueilta (alueet 1-3). Näin ollen kilpailussa menestystä haluavan jalkapallojoukkueen tulisi keskimäärin pyrkiä rakentamaan maalipaikat noilta alueilta. En usko, että kaukolaukaukset ovat missään huippujoukkueessa täysin kiellettyjä, kunhan joukkueen maalipaikkojen maaliodottamalukemat säilyvät halutun keskiarvon rajoissa. Lisäksi yksittäisillä kaukolaukauksilla voi olla muita funktioita, kuten vastustajan saaminen puolustamaan ylemmäs, jolloin tiloja selustaan voi syntyä.

 

Mistä maalintekotilanteeseen kannattaa syöttää?

Kun joukkueella on selvä tavoite, mistä se haluaa keskimäärin yrittää maalintekoa, oleellista on miettiä seuraavaksi, miltä alueelta viimeinen syöttö ennen maalintekoyritystä tulee. On hyvin eri asia, tuleeko syöttö 16-alueen sisältä matalana syöttönä vai korkeana keskityksenä läheltä sivurajaa.

Tässä pelin vaiheessa joukkueen lähestymistapa riippuu myös joukkueen pelitapavalinnasta. Joukkue voi pyrkiä lähettämään systemaattisesti maalintekoalueille ylivoimatilanteisiin kontrolloituja syöttöjä, jotka omien hyökkääjien on helppo ennakoida tai pyrkiä suoraviivaisesti maalintekoalueille syöttämällä kauempaa, jolloin tekniset suoritukset ovat vaikeampia ja joukkue luottaa tällöin enemmän yksittäisten pelaajien laatuun kaksinkamppailuissa. Ja tällöin myös sattumalla on isompi rooli.

Ottamatta kantaa siihen, mikä on hyvä tai huono lähestymistapa, tässä tekstissä lähdetään ajatusleikkinä miettimään joukkuetta, joka haluaa viimeiset syötöt maalintekoalueille kontrolloidusti sellaisilta alueilta, joista syötön onnistuminen on todennäköisempää.

syöttöalueet

Ruotsalainen jalkapallovalmentaja ja analyytikko Douglas Jacobsen on löytänyt yhteyden boksin sivuilta ensisijaisille maalintekoalueille suuntautuvien syöttöjen ja laadukkaan maalintekopaikan syntymisen välillä. Todennäköisyyksiin pelinsä perustava joukkue voi siis pyrkiä saamaan pallon ensin syöttöalueelle, josta pallo toimitetaan ensisijaisille maalintekoalueille eli niin sanotulle kultaiselle alueelle.

Kuten jalkapallossa usein, totuus ei kuitenkaan ole tässäkään asiassa niin absoluuttinen, että ainoa sauma pallon toimittamiselle ensisijaisille maalintekoalueille olisi boksin sisältä. Joukkueella voi olla muita triggereitä käytössä maalipaikkaan syöttämiselle myös boksin ulkopuolelta. Yleisinä periaatteina voimme todeta, että syötön onnistumiseen boksin ulkopuolelta vaikuttaa kaksi asiaa.

1. Onko syöttävällä pelaajalla jalka auki, ts. ei prässiä tai häirintää?

2. Onko ensisijaisilla maalintekoalueilla tilaa, jonne syötön voi toimittaa?

Joukkue voi määrittää, että nämä kaksi asiaa toimivat triggerinä sille, että joukkue pyrkii syöttämään ensisijaiselle maalintekoalueelle myös boksin ulkopuolelta. Syötöt maalintekotilanteeseen olisi siis hyvä kohdistaa kohti tilaa, eikä kohti pelaajia. Voimme miettiä, kuinka suuri todennäköisyys maalinteolle on, jos suurin osa joukkueen syötöistä boksiin maalintekoalueille tulee tilanteissa, joissa vastustajan topparit ja omat hyökkääjät ovat paikallaan boksissa ja syöttö tulee tyhjän tilan sijasta kohti paikallaan seisovia pelaajia.

Kun pallo toimitetaan ensisijaiselle maalintekoalueelle, roiskaisuja tulisi välttää ja säilyttää syötönomaisuus. Syötöt boksin kulmilta maalintekoalueelle vaativat pelaajien potkuteknisiltä taidoilta paljon. Syöttö pitäisi saada lähtemään lujaa lyhyellä latauksella, sopivalla kierteellä ja tarkasti kohti tilaa maalivahdin ja vastustajan toppareiden välissä. Huippupelaajista esimerkiksi Manchester Cityn Kevin de Bruyne on luonut tästä syötöstä tavaramerkkinsä.

 

Miten syöttöalueille päästään?

Hyökkäävän joukkueen ensisijaiset syöttöalueet ovat samalla toki puolustavan joukkueen prioriteettilistalla korkealla tiloista, joihin vastustajaa ei missään tilanteessa saisi päästää. Syöttämään edullisilta alueilta ei ole siis suinkaan helppo päästä, vaan se vaatii joukkueelta riittävää organisoitumista.

Suurin osa huippujoukkueista käyttää jollain tavalla kentän jakamista kaistoihin organisoidessaan pelaamistaan.

Syöttöalueille ja maalintekoalueelle pääsemisestä puhuttaessa kaistoista tärkeässä roolissa ovat taskut. Taskuilla kentällä tarkoitetaan vastustajan puolustuslinjan ja keskikenttälinjan sekä keski- ja laitakaistan väliin jäävää tilaa.

Taskuista on selvä väylä syöttöalueille. Joukkueella voi olla esimerkiksi periaate, että aina kun laitakaistalla on jalka auki, tulee yhden pelaajan tehdä liike syöttöalueelle. Pelaajien sijoittuminen kentälle kannattaa tällöin organisoida siten, että pallollisen puolen taskussa on aina vähintään yksi pelaaja ja vastustajan topparin ja laitapakin väli on jätetty tyhjäksi. Syöttöalueelle pääsemisen esteeksi muodostuu usein se, että joku pelaajista tukkii väylän syöttöalueelle seisomalla paikallaan syöttöväylällä.

taskufinal

Jos väylää syöttöalueelle liikkumiseksi ei löydy vastustajan puolustaessa selustan tilan pois, silloin yhden pelaajan kannattaa sijoittua taskuun siten, että tälle voi syöttää takaviistoon diagonaalisti. Jos syötön jälkeen taskussa olevalla pelaajalla on jalka auki ja toppareiden selustassa ensisijaisella maalintekoalueelle on tilaa, voi joukkue pyrkiä syöttämään sinne. Jos tilaa ei ole tai vastustaja estää nopean syötön, kannattaa joukkueen alkaa palloa liikuttamalla etsiä parempaa mahdollisuutta maalintekoalueelle pääsemiseksi.

tasku2final

Varsinkin hieman matalammassa blokissa puolustavia joukkueita vastaan käyttökelpoinen tapa löytää tiensä syöttöalueelle vastustajan puolustuksen selustaan on käyttää kombinaatioita, joista hyödyllisin joukkueelle on varmasti kolmas pelaaja -kombinaatiot. Kolmas pelaaja -periaatetta toteuttaessa joukkue pyrkii löytämään syöttöalueelle liikkuvan vapaaksi jääneen pelaajan syöttämällä sinne jonkun muun pelaajan kautta. Kolmas pelaaja -kombinaatioiden teho perustuu siihen, että pallon liikkuessa ensimmäiseltä pelaajalta toiselle, vastustajien huomio voi kiinnittyä liikaa kohti palloa ja pelaajien liikkeiden seuraaminen unohtuu hetkeksi.

Kolmas pelaaja -kombinaatioissa ideana on siis pelata (usein) vartioidun pelaajan kautta vapaalle pelaajalle. Vartioidun pelaajan on tällöin syytä ymmärtää, ettei syöttöä ole tarkoitettu hänelle itselleen, vaan pelaaja toimii ainoastaan eräänlaisena linkkinä syöttäjän ja vapaan pelaajan välissä. Kahden pelaajan väliset seinäkombinaatiot on suhteellisen helppo puolustaa pois, joten joukkue parantaa todennäköisyyttä löytää vapaa pelaaja, jos pelaajat etsivät systemaattisesti kolmatta pelaajaa luodessaan maalintekotilannetta.

3rdman

Pallon ollessa joukkueen hallussa pelin voi jakaa avaamisvaiheseen, etenemisvaiheeseen ja maalintekotilanteen luomiseen, riippuen siitä, millä alueella kentällä ollaan ja mitä vastustajan linjaa vastaan pelataan.

Avaamis- ja etenemisvaiheen organisoinnissa ei huippujoukkueet jätä yksittäisille pelaajille juurikaan vapauksia soveltaa, vaan liikkeet tapahtuvat ja pitääkin tapahtua kuin raiteilla. Maalintekotilanteen luomisen vaiheessa osa huippujoukkueistakin jättää pelaajille enemmän vapauksia toteuttaa liikkeitä ja tehdä kombinaatioita ilman ennalta sovittuja kuvioita.

Guardiolan ajan FC Barcelonassa kolmikolla Messi, Samuel Eto’o ja Thierry Henry oli suhteellisen vapaat kädet vastustajan viimeistä linjaa vastaan, mutta legenda kertoo, että Henryn erehtyessä sijoittumaan väärään paikkaan etenemisvaiheessa, hän joutui puoliajalla vaihtoon ja sai Guardiolan haukut niskoilleen, vaikka oli ehtinyt tehdä ottelussa jo yhden maalinkin.

Jos pelaajat ovat riittävän hyviä ja kykeneväisiä soveltamaan, maalintekotilanteen luomiseen raamit voi jättää hieman väljemmiksi kuin muissa pelin vaiheissa.

 

Itse viimeistelyvaihe

Viimeisellä syötöllä tai sillä, miten maalintekotilanne on rakennettu, ei ole juurikaan merkitystä, jos viimeistelyvaihe on laaduton ja hyökkääjien ruuti on märkää.

Maalintekovaiheen voi jakaa kahteen vaiheeseen:

1. Toiminta juuri ennen viimeistelysuoritusta

2. Itse viimeistelysuoritus

Maalinteon todennäköisyyttä kasvattavan joukkueen kannattaa pyrkiä täyttämään ensijainen maalintekoalue järkevästi. Kultainen alue voidaan jakaa vielä poikittaissuunnassa kolmeen alueeseen: etualue, keskikaista sekä taka-alue. Optimitilanteessa nuo kaikki alueet on täytetty, mutta jos riittävästi pelaajia ei ehdi maalintekoon kannattaa alueet priorisoida siten, että ensiksi täytetään etualue, sitten keskikaista ja sen jälkeen taka-alue. Jos kaikki kaistat on täytetty syötön lähtiessä kannattaa pelaajien sijoittua vielä eri korkeuksilla suhteessa toisiinsa – etualueen pelaaja kohti etutolppaa, keskikaistan pelaaja takaviistoon. Ja niin edelleen.

Joukkueen pelaajien liikkuessa maalintekoalueelle on tärkeää muistaa, etteivät pelaajat ole alueella liian aikaisin, vaan joukkueen pelaajien kannattaa liikkua alueille vasta viime hetkillä syötön lähtiessä, jotta syötölle on tilaa vastustajan toppareiden selustassa.

maalialueet

Kun ensisijaiset maalintekoalueet on täytetty, nivoutuu joukkuepelaaminen yhteen yksilön peruspelaamisen sekä pelipaikkakohtaisten taitojen kanssa.

Ennen viimeistelysuoritusta pelaajan on tärkeää ymmärtää pelattavaksi liikkumisen merkitys. Jos hyökkääjä joutuu toistuvasti yrittämään viimeistelyä vartioituna tai ollessaan paikallaan, maalimäärät tippuvat kauden edetessä varmasti.

Maalinteon todennäköisyyttä lisää se, että hyökkääjä pääsee yrittämään maalintekoa tyhjästä tilasta. Ennen keskityksen lähtöä hyökkääjä voi käydä lähellä topparia, jolloin toppari saadaan luulemaan, että pelaaja on hänellä kontrollissa. Ensimmäistä liikettä tulisi kuitenkin seurata toinen liike, jolla hyökkääjä irtoaa tyhjään tilaan esimerkiksi toppareiden väliin. Muita tapoja pelattavaksi liikkumiselle on esimerkiksi hyökkääjän liike ensin puolustajan selän taakse pimeälle puolelle ja sen jälkeen etupuolelle.

Jotta viimeistelyn todennäköisyys kasvaa, hyökkääjän tulisi siis ennen viimeistelyä tunnistaa tilanteeseen parhaiten sopiva pelattavaksi liikkumisen malli.

Alla olevasta videoklipistä voimme seurata PSG:n Mauro Icardin toimintaa juuri ennen viimeistelyvaihetta.

Itse viimeistelysuoritus tapahtuu usein potkutekniikkavalmentajien kauhuksi erilaisilla nopeilla lyhyen latauksen laukauksilla, tökkäisyillä ja laukauksilla huonosta tasapainosta, joihin on mahdotonta löytää yhtä ainoaa absoluuttisen oikeaa opeteltavaa tekniikkaa.

Muutamia periaatteita toki löytyy, jotka kasvattavat maalinteon todennäkköisyyttä. Viimeistelysuoritus on hyvin usein 1v1-tilanne vastustajan maalivahtia vastaan ja päämäärä on tuon tilanteen voittaminen.

Jos pelaaja ehtii havainnoida ennen suoritusta, viimeistelyä kannattaa yrittää tyhjempään kulmaan. Laukaus tulisi yrittää pitää matalana ja laukauksessa tulisi priorisoida tarkkuus sekä nopeus.

Jos pelaaja ei ehdi havainnoida ennen suoritusta, kuten usein nopeatempoisissa viimeistelyvaiheen tilanteissa voi käydä, tämän kannattaa yrittää maalintekoa systemaattisesti maalivahdin tulokulmaan matalalla vedolla. Tulokulmalla tarkoitetaan sitä kulmaa, josta syöttö tulee ja josta maalivahti todennäköisesti liikkuu poispäin sivuttaissyötön aikana.

Viimeistelyssä hyvä osuma on tärkein. Näin ollen havainnointi tulisi tapahtua ennen laukausta ja itse laukauksen aikana katse voi olla pallossa, jotta hyvän osuman saaminen palloon helpottuisi. Se, millä kehon osalla viimeistelyä kannattaa yrittää, riippuu tilanteesta. Pelaajan kykyä on valita tilanteeseen sopiva tekniikka; joskus se on tökkäys kengän kärjellä, joskus hieman tarkempi sijoitus sisäsyrjällä, joskus kurotus palloon ulkosyrjällä ja joskus kobramainen terävä pusku päällä maan kautta maaliin. Tärkeää on, että osuma on tilanteeseen nähden paras mahdollinen ja yritys lähtee  mahdollisimman nopeasti lyhyellä latauksella.

Maalintekotilanteen luomisessa ja viimeistelyssä nivoutuu siis vahvasti yhteen joukkuetaktinen puoli sekä yksilön peruspelaamisen sekä pelipaikkakohtaisten taitojen laatu. Kummankaan tärkeyttä ei sovi unohtaa ja hyökkääjien kannattaa muistaa maaliensa syöttäjiä.

 

***

Aleksi Piirainen (@ApiPiirainen)

Analyysi: Hyvä paha pallonhallinta

Pallonhallintaan perustuva pelityyli jakaa ihmisten mielipiteet kahteen leiriin: ärsyttää monia, mutta ihailijoitakin löytyy. Aihe on herättänyt myös paljon keskustelua kuluvan vuoden aikana. Keväällä moni futisfani pohti Helsingin Jalkapalloklubin heikkojen otteiden syyksi sitä, ettei pelaajilla ollut lupaa tai rohkeutta edetä, koska pallonhallintaa ja riskittömiä pelitekoja priorisoitiin liikaa. Klubin pelaamista kuvailtiin tylsäksi.

Syksyn alussa Urheilulehdessä julkaistiin ansiokas artikkeli, jossa pohdittiin syitä sille, miksi lupaavimmat suomalaispelaajat tuntuvat nykyään olevan lähes aina keskikenttäpelaajia. Yhdeksi syyksi nostettiin viime vuosina suomalaisseuroissa korostunut pallonhallintapelaaminen.

Onko pallonhallinta ja lyhytsyöttöpelaaminen sitten korostunut erityisesti viime vuosina? Trendinä se näkyy ainakin miesten huipputasolla. Tutkimuskeskus CIES julkaisi viime toukokuussa tilaston, jossa rankattiin Euroopan sarjat järjestykseen syöttöjen keskimääräisen pituuden mukaan. Veikkausliigassa oli sarjojen vertailussa keskimäärin lyhyimmät syötöt yhdessä Ranskan Ligue 1:n kanssa, FC Honka oli seurojen vertailussa kolmas yhdessä lyhytsyöttöpelistään tunnetun Maurizio Sarrin valmentaman Chelsean kanssa.

syöttöjen_pituus
Kuva 1: Syöttöjen keskimääräisiä pituuksia. Lähde: CIES

Ainakin voidaan sanoa, että Veikkausliigassa on tultu kauas ajoista, jolloin monen valmentajan valmennusfilosofia oli otettu suoraan Charles Hughesin klassisesta Voittamisen strategia -kirjasta. Hughesin resepti oli yksinkertainen. Laskujen mukaan valtaosa maaleista tehtiin korkeintaan kolmen syötön jälkeen, joten pallo piti saada maalipaikkaan mahdollisimman nopeasti. Kirja käännettiin suomeksi ja se oli ainakin hetken suomalaisvalmentajien tärkeä käsikirja, josta haettiin vaikutteita ja ammennettiin tietoa.

Samaan aikaan, kun Veikkausliiga-valmentajien työkalupakki hyökkäyspelaamisesta on muuttunut radikaalisti, on suomalainen juniorivalmennus ottanut paljon vaikutteita katalonialaisesta Ekkono-metodista. Metodi suosii pelityyliä, jota he itse kutsuvat termillä ”combinative style of play”. Lisäksi, kun Palloliiton valmennuskoulutuksen uudistukseen suuresti vaikuttanut portugalilainen lähestymistapa korostaa myöskin enemmän tai vähemmän kontrollia, voidaan todeta, että pallo on alettu nähdä vallan välineenä suomalaisessa jalkapallossa yhä enemmän.

Olemmeko sitten menneet takamus edellä puuhun pallonhallintapelaamisen korostuessa? Meneekö lapsi pesuveden mukana, kun pallonhallinnasta puhutaan pimputteluna ja sitä pidetään yleisesti tylsänä tapana pelata?

Pallonhallintapelaamiseen pitäisi kuulua vastustajan linjojen ohittaminen ja pallonhallinnan tulisi olla enemmän pelinhallintaa, jossa palloa hallitseva joukkue määrää koko ajan pelin rytmin sekä pitää puolustavaa joukkuetta ahtaalla juoksuttamalla heitä ja luomalla ylivoimatilanteita – mieluiten vastustajan kenttäpuoliskolla.

Monen joukkueen pallonhallintapelaamisen toteutustapa on kuitenkin jäänyt vajavaiseksi: palloa siirrellään pelaajalta toiselle kaukana vastustajan maalista vailla tarkoitusta ja eteneminen on usein tehotonta. Toisaalta vaarana on myös se, että leimaamme kaiken pallonhallinnan pimputteluksi ja lapsi menee pesuveden mukana. Hughesin hengessä palaamme vanhaan ajatteluun, jossa laadukas jalkapallo on pallon toimittamista nopeasti kohti vastustajan maalia. Ja kovaa tsemppaamista.

Ajattelutavat jalkapallosta voidaan jakaa karkeasti kahteen: etenemisjalkapalloa suosiviin sekä kontrollia korostaviin. Jako ei kuitenkaan ole näin yksinkertainen. Etenemisfutis tarvitsee myös kontrollia ja kontrollifutis vaikutteita etenemisfutiksesta ollakseen tehokkaita. Pallonhallinta vai suoraviivainen eteneminen ei ole valintakysymys hyvän ja pahan välillä, vaan meidän tulisi nähdä ne enemmän työkaluina vastustajan päihittämiseksi pelissä, ja hyödyntää niitä silloin, kun peli niin kutsuu tekemään.

Pallonhallinnan anatomia

Laadukas jalkapallo on pelinopeaa. Termi on hieman ongelmallinen, koska se tuo mielikuviimme välittömästi ajatuksen vauhdista ja temposta kentällä. Pelinopeus täytyy kuitenkin erottaa näistä. Vauhti pelissä on pelivälineen liikkumista nopeasti paikasta A paikkaan B. Tempolla tarkoitetaan jalkapallossa sitä, kuinka paljon pelitekoja tapahtuu tietyssä ajassa. Vauhti ja tempo eivät kerro vielä pelin laadusta yhtä hyvin kuin pelinopeus.

Mitä pelinopeus sitten on? Pallopeleissä pelinopeus ei täysin vastaa fysiikan määritelmää, jossa nopeus on kuljettu matka per aika. Mitä pidempi matka kuljetaan tietyssä ajassa, sitä suurempi on nopeus. Jos pelinopeus jalkapallossa nähtäisiin näin, palloa kannattaisi vain syöttää mahdollisimman nopeasti pitkiä syöttöjä suosien pelinopeuden saavuttamiseksi.

Kun pelkät edetyt metrimäärät tai pelin vauhti eivät kokonaan kerro laadukkaasta pelaamisesta, pelinopeus jalkapallossa voidaan nähdä kolmen asian summana.

  1. Kuinka nopeasti joukkue luo etua?
  2. Kuinka nopeasti joukkue pääsee etutilanteeseen?
  3. Kuinka nopeasti joukkue hyödyntää etua?

Jalkapallossa on mahdollista menestyä monella eri tavalla. Ehkäpä suurin joukkueita erottava valinta pelitapaan liittyen on se, kuinka isolla edulla joukkue pyrkii etenemään kentällä. Esimerkiksi HJK on tämän kauden Veikkausliigassa pyrkinyt selvästi löytämään ison edun ennen etenemistä. Suoraviivaisimmat joukkueet taas etenevät usein samaa kaistaa pitkin pidemmillä syötöillä ja jopa selvissä numeraalisissa alivoimatilanteissa.

Mustavalkoisuutta on syytä välttää. Isoa etua kentällä hakeva joukkue tarvitsee vaikutteita suoraviivaisesta etenemisestä ja todella suoraviivaiseen peliin pyrkiville joukkueille ongelmia aiheutuu, jos pallonhallinnan työkalut on jätetty täysin organisoimatta harjoituskentällä.

Usein yksikin syöttö poikittain tai muutaman syötön syöttöketju antaisi joukkueelle mahdollisuuden siihen, että pitkä syöttö päästäisiin antamaan ilman kiireen tuntua ja samalla muut pelaajat olisivat valmiimpia täyttämään kakkospalloalueet ja sijoittumaan siten, että pallonmenetyksen sattuessa vastustaja ei pääse hyökkäämään vaarallisesti vastaan. Jos joukkueella ei ole lainkaan pallonhallinnan työkaluja pelaamisessaan, peli näyttää kaaoottiselta ja yksittäisten pelaajien kyky selviytyä vaikeista tilanteista korostuu.

Kaikkea pallonhallintaa emme siis voi niputtaa pimputetteluksi, joten on luontevaa kysyä: Mitä joukkueiden tulisi pyrkiä tekemään pallonhallinnalla? Mistä on pelissä hyötyä?

Pallonhallinta ja lyhytsyöttöpeli ovat oleellisia työkaluja edun luomiseen kentällä ja joukkueella pitäisi olla harjoituskentällä hiottu tapa luoda etua kentällä pallon liikuttamisen avulla. Se, kuinka ison edun joukkue haluaa, riippuu siis joukkueen pelitapavalinnasta.

Aina etu ei ole sillä kaistalla, jossa pallo on, vaan pallo pitäisi syöttövalinnat oikein tunnistamalla pystyä liikuttamaan kaistalle, jossa etu on. Etu voi olla esimerkiksi numeraalinen ylivoimatilanne tietyllä kentän alueella. Joukkueen tulisi tällöin yhtenäisesti tunnistaa tilanne, milloin liikuttaminen toteutetaan ensimmäistä linjaa vastaan, milloin keskikentän kautta ja milloin esimerkiksi kärjen kautta.

pallonliikuttaminen_esimerkki_final
Kuva 2: Vasemmalla joukkue liikuttaa pallon kahdella syötöllä keskikentän kautta pois alivoimatilanteesta (pystyliike seurataan). Oikealla joukkue liikuttaa pallon kärjen kautta pois numeraalisesta alivoimatilanteesta alueelle, jossa joukkueella on etu.

Edun löytämisen lisäksi pallon liikuttamisen tarkoitus voi olla vastustajan irrottaminen puolustusmuodosta ja muodostuneen tilan hyödyntäminen vastustajan selustassa. Usein pallonhallintapelaamisesta puhuttaessa mieleen tulee ensimmäisen syötöt, mutta yhtä oleellisessa osassa tulisi olla myös pallon kuljettaminen. Jos joukkue haluaa irrottaa vastustajia puolustusmuodosta, se voi esimerkiksi pelata pelintekoalueella toppari-toppari -syötön poikittain, jonka jälkeen pallollinen toppari kuljettaa kohti vastustajan keskikenttälinjan väliä, minkä jälkeen vastustajan irrotessa kohti palloa pallo syötetään vapaaksi jääneelle pelaajalle.

Ylempänä kenttää kymppialueella hyvä esimerkki kuljettamisen merkityksestä on keskikenttäpelaajan hidasvauhtinen kuljetus, vastustajan houkuttelu kohti palloa ja syöttö (usein) poikittain vapaalle pelaajalle. Vastustajaa voi pyrkiä irrottamaan puolustusmuodosta kuljetusten lisäksi poikittaissyötöillä tai kentän pitkittäissuunan in-out -syötöillä.

Pallonhallinta tarjoaa hyvin organisoituna mahdollisuuden myös pelin rytmin kontrolloimiseen. Jos joukkue haluaa edetä tai luoda välejä vastustajan puolustusmuotoon, pelaajat voivat syöttää kovempaa, kovemmalla pallotempolla sekä enemmän korkeamman riskin syöttöjä. Jos taas joukkue haluaa aikaa ryhmittäytymiselle tai lepäämiselle, se voi pelata enemmän pienen riskin in-out -syöttöjä, syöttää hiljaisempia syöttöjä sekä käyttää korostuneesti pausoja.

 

Pallonhallinnan toteuttamisen ongelmia

Kun joukkue kohtaa haasteita pelaamisessaan, usein syy löydetään pelityylistä ja siihen halutaan muutoksia. Pitäisikö edetä suoraviivaisemmin? Pitäisikö pelaajien haastaa enemmän 1v1-tilanteissa? Miksi palloa vain siirrellään pelaajalta toiselle?

Joskus syy voi olla valitun pelityylin sijasta pelin rakenteessa ja pelaajien sijoittumisessa kentällä. On vaikea onnistua syöttämisessä, jos pallollisella ei ole syöttösuuntia tai pelaajat eivät uhkaa sijoittumisellaan vastustajan puolustusmuotoa.

Tarkastellaan kahta alla olevaa kuvakaappausta kahdesta eri ottelusta. Mitä eroja pelaajien sijoittumisessa on? Kumpi tapa luo enemmän vaihtoehtoja syöttää ja uhkaa vastustajalle?

spain_linjojen välit

city_linjojen välissä

Pallonhallintaan pelinsä perustavilla joukkueilla voi olla eri lähtökohtia tilojen täyttämiseen. Osa joukkueista jättää tiloja tyhjäksi esimerkiksi taskuissa saadakseen sopivalla hetkellä pelattua liikkeessä olevalle pelaajalle. Osa joukkueista taas haluaa täyttää ennalta sovitut alueet jo valmiiksi, jotta vastustajan on vaikea ottaa kaikkia vaihtoehtoja pois.

Molemmissa tavoissa toimia voi olla omat haasteensa. Ylempänä olevassa kuvassa joukkue on jättänyt kymppialueen täysin täyttämättä ja pelaajat ovat sijoittuneet käytännössä ympyrän muotoon. Tähän muotoon sijoittuessa tilat linjojen välissä voivat toki kasvaa, mutta puolustavan joukkueen asema on suhteellisen kiitollinen, koska etenemisen kannalta kriittisillä alueilla ei ole pelaajia. Lisäksi kun uhkaa selustaankaan ei ole, pelaaminen on tämänkaltaisissa tilanteissa usein pallon siirtelyä syöttelemällä vastustajan muodon ulkopuolella. Hyötyä tällaisesta tavasta täyttää kenttä voi olla johtoasemassa ottelun loppuhetkillä, kun joukkue haluaa priorisoida kenttätasapainoa.

Alemmassa kuvassa joukkue on täyttänyt alueet kentällä siten, että pelaajia on sijoittuneena eri korkeuksille ja kukaan ei ole sijoittunut vastustajan keskikenttälinjan tasalle, mikä tekee vartioinnista ja kaikkien syöttösuuntien peittämisestä vaikeaa. Lisäksi uhka selustaan on olemassa, joten vastustajan täytyy ottaa myös puolustuslinjan takana olevan alueen puolustaminen huomioon. Haasteena tässä tavassa täyttää kenttä on se, että se vaatii pelaajilta tilojen suurenemisen ja pienenemisen tulkintaa. Pelaajien sijoittuessa kymppialueelle linjojen väliin, vastustaja voi pudottaa keskikenttälinjan alemmas ja moni syöttövaihtoehto lukkiutuu. Tällöin pelaajien pitäisi pystyä löytämään enemmän tilaa esimerkiksi tippumalla pelattavaksi alempaan linjaan.

Kentän täyttämisen lisäksi laadukkaan pallonhallintapelaamisen esteeksi muodostuu usein niinkin ilmiselvältä kuulostava asia kuin syöttösuuntien luominen. Kun joukkue riistää pallon, yleensä tapahtuu siten, että kentän ylimmät pelaajat liikkuvat pelattavaksi korkealla intensiteetillä, mutta muut pelaajat ovat passiivisia. Jos vastustajan puolustuslinja tiputtaa, vaihtoehtoja täytyy olla myös muualla kuin vastustajan puolustuslinjan selustassa. Tällöin pallollisen alapuolella olevien pelaajien on oleellista pyrkiä kasvattamaan pelitilaansa ja liikkumaan pois vartionnista tai syöttövarjosta, jotta pallonhallinnan jatkaminen on mahdollista. Laadukasta pallonhallintaorientoitunutta jalkapalloa pelaavat joukkueet pyrkivätkin luomaan systemaattisesti pallon ympärille mahdollisimman monta syöttösuuntaa.

Pallonhallinta sinänsä ei saa olla joukkueelle itseisarvo. Jos pallon hallitseminen ei edistä peliä, siitä ei ole juurikaan hyötyä pelin tuloksen kannalta, eikä myöskään pelaajakehityksessä.

Aikaisemmassa seurassani Oulun Luistinseurassa puhuimme pelifilosofiamme mukaisesti pallonhallinnan sijaan pelinhallintaan pyrkimisestä. Pelinhallinnalla tarkoitettiin sitä, että lyhytsyöttöpeliä hyödyntäen peliä pyritään hallitsemaan vastustajan kenttäpuoliskolla linjojen väleissä. Filosofiassamme pallonhallinnan kuului tuottaa paljon vastustajan linjan ohituksia – joko syöttämällä, ensimmäisellä kosketuksella tai tempokuljetuksilla.

Useilla joukkueilla laadukkaan pallonhallintapelaamisen estää se, että eteneminen on tehotonta ja saavutettu etu menetetään, kun sitä yritetään hyödyntää. Syy on varmasti osittain pelaajien peruspelaamisessa eli siinä, kuinka tehokkaita pelaajat ovat teknistaktisesti vastaanottamaan pallon, kuljettamaan ja syöttämään eteenpäin. Osittain syy on siinä, etteivät pelaajat yhteisesti ja samanaikaisesti pysty tunnistamaan, milloin pelitekojen intensiteettiä muutetaan ja pyritään ohittamaan vastustajan linja.

Junioripeleissä esimerkiksi ensimmäisen linjan ohittamiseen käytetään liikaa aikaa, koska peliteot eivät ole riittävän tehokkaita eikä peliä edistäviä. Peli näyttää silloin pallon siirtelyltä pelaajalta toiselle vastustajan muodon ulkopuolella. Tämä voisi olla paljon käytetylle pimputtelu-termille osuva määritelmä?

pallonhallinta_pelinhallinta
Kuva 3: Oulun Luistinseurassa loimme filosofian, jossa pallonhallinnan sijaan puhuimme pelinhallinnasta. Kuva vuodelta 2010.

Muutama pohdinta aiheesta pallonhallinta ja pelaajakehitys

Tekemällä oppii, sanotaan. Ja tekemällä tietyllä tavalla oppii tekemään juuri sillä tietyllä tavalla. Jos ihminen hakkaa koko elämänsä vasaroita vasemmalla kädellä, hän on varmasti jossain vaiheessa siinä taidossa keskimääräistä parempi.

Käpylän Pallossa, seurassa jossa nykyisin valmennan, pallonhallinta on pitkään kuulunut seuran identiteetin peruskiviin. Peleissä KäPan joukkueilla on hyvin usein enemmän pallonhallintaa kuin vastustajalla ja pelaajat ovat eniten mukavuusalueellaan, kun joukkueella on pallo. Ehkä osin tästä johtuen lyhyen ajan sisään kaikki seurasta  ulkomaille siirtyneet pelaajat ovat olleet keskiakselin pelaajia: yksi toppari ja kolme keskikenttäpelaajaa.

Omassa valmennustoiminnassani korostin pitkään kontrollin ja riittävän ison edun löytämisen merkitystä. Jossain vaiheessa ajauduin pohdintoihin, joissa kyseenalaistin oman filosofiani.

Jos kontrolli korostuu liikaa valmentajan palautteessa, viekö se pelaajilta rohkeutta pyrkiä ohittamaan vastustajan linjoja esimerkiksi kuljetuksilla?

Jos pelaajat pyrkivät etenemään vain isolla edulla, tottuvatko pelaajat ollenkaan tilanteisiin, jossa vaaditaankin korkeaa prässinsietokykyä?

Jos korostetaan maata pitkin pelaamista ja linja kerrallaan etenemistä, oppivatko pelaajat havainnoimaan kauempana olevia syöttövaihtoehtoja riittävän hyvin?

Jos pelaamisessa ja harjoittelussa korostuvat lyhyet syötöt, oppivatko pelaajat arvioimaan ja voittamaan ilmasta tulevia palloja riittävällä tehokkuudella?

Näitä kysymyksiä pohdittuani muokkasin hieman palautteenantoani, harjoitteita sekä joidenkin pelaajien viikko-ohjelmaa. Esimerkiksi toppareiden kanssa harjoittelemme korostuneemmin ilmasta tulevien pallojen lentoradan arviointia seuran aamuharjoituksissa ja aloin antamaan palautetta pelaajille tilanteista, joissa he menettivät edun, jonka olivat jo saavuttaneet.

Valmentaminen ja jalkapallo ei ole mustavalkoista ja huipulla pelaajien täytyy olla kaikissa asioissa erinomaisia kilpailun ollessa kovaa.

Aleksi Piirainen (@ApiPiirainen)

***

Kuvakaappausten alkuperäislähteet: Mats Rostadius, Tim Lees (Twitter)

Vieraskynä: Matkalla, joka ei kauniisti ikinä pääty – Mika Lehkosuon ja Jani Sarajärven matkaraportti

Valmentaja, joka aikoinaan Argentiinassa uhkasi tarinan mukaan räjäyttää itsensä ja kotinsa eteen tulleet vihaiset kannattajat käsikranaatilla. Valmentaja, jota jotkut maailman parhaista, kuten Guardiola ja Pochettino, pitävät maailman parhaana tai jalkapalloisänään.

Tässä matkaraportissa lähetämme teille, jalkapalloentusiastiystävämme, oppeja matkastamme seuraamaan Marcelo Bielsan työtä Leeds Unitedissa. Kerromme huomioita näkemästämme samalla huomauttaen, että sanat jäävät auttamatta liian lyhyiksi. Nauttikaa matkasta kanssamme.

Vierailumme aikana näimme kaikki harjoitukset jalkapallokentällä kahden Championship-pelin välissä. Lisäksi saimme nähdä yhden Championship-kotipelin. Viikon rytmi oli seuraava: vieraspeli – vapaa – harjoitus – harjoitus – harjoitus – harjoitus – kotipeli. Viikon ensimmäisenä harjoituspäivänä vain edellisessä pelissä vähemmän pelanneet harjoittelivat pallon kanssa. Emme nähneet ennen jokaista jalkapalloharjoitusta tehtyä saliharjoitusta emmekä joukkuepalavereita.

IMG-20190909-WA0006
Mr. Bielsa ja valmennustiimi Championship-ottelussa.

Saapuessamme Leeds Unitedin harjoituskeskukseen saimme kuulla Mr. Bielsan teettäneen sinne suuria muutoksia sekä sisä- että ulkotiloihin. Esimerkiksi sisätiloihin oli rakennettu pelaajille vapaa-ajanviettotila, joka sisälsi erilaisia pelejä, kirjoja sekä ison tv:n. Tässä tilassa joukkue piti kerran viikossa kirjanlukupiirin. Sisälle oli rakennettu myös nukkumadormitoriot, joissa sekä pelaajilla että valmentajilla oli omat sängyt.

Ulkoalueita oli myös muutettu. Kenttiä oli muokattu vastaamaan Leedsin kotikentän Elland Roadin kokoa. Aidat oli maalattu, kenttien ympärille oli rakennettu kilometrin pituinen juoksurata ja alue pidettiin siistinä säännöllisellä siivoamisella. Ennen viime kautta Bielsa ohjeisti pelaajia siivoamaan aluetta kolme tuntia, koska laskujensa mukaan keskiarvoisesti sen verran aikaa kannattajilla menee töissä tienatakseen lipun Leedsin peliin.

Mr. Bielsa uskoi, että kaiken ollessa siistiä pelaajien on parempi olla ja he pystyvät suorittamaan paremmin.

Harjoituskeskuksessa pelaajille oli tarjolla terveellinen aamiainen ja lounas. Useat tuotteet olivat kiellettyjä, esimerkkeinä ketsuppi ja majoneesi. Ennen harjoituksia pelaajien piti punnita itsensä ja he saivat poiketa yksilöllisistä tavoitepainoistaan ainoastaan 0,5 kg. Rasvaprosentti piti olla alle 10.

Jalkapalloharjoituksiin osallistui noin 30 pelaajaa, 11-12 valmentajaa ja muutamia kentänhoitajia. Kolme vierekkäistä täysmittaista kenttää oli valmisteltu ennen harjoitusten alkua lukuisilla mannekiineilla, kepeillä ja tötsillä. Joukkue tai osajoukkue siirtyi harjoitteiden välissä kentältä toiselle ja takaisin. Alkuverryttelyt ja maalivahtiharjoitteet tehtiin erillisellä alueella. Useita sprinklereitä oli päällä harjoitusten aikana eri puolilla kenttäalueita. Kaikki harjoitteet kuvattiin.

Mr. Bielsan harjoitusmetodi sisältää paljon drillejä. Ainoat näkemämme pelit olivat 11v11 puolella kentällä tehty pelin avaamiseen ja korkeaan prässiin liittynyt aaltoharjoitteena toteutettu peli, jossa pallollinen joukkue aloitti sekvenssit maalipotkuista tavoitteenaan edetä yli puolen kentän. Toinen peli oli alkuverryttelyn yhteydessä pienellä alueella pelattu 4v4+4 -päätypeli, joka kesti 2 x 3 minuuttia.

Drilleissä harjoiteltiin joko yksilö-, pienryhmä- tai koko joukkueen toimintaa. Useimmat drilleistä olivat analyyttisiä, eristettyjä ja sisälsivät paljon automatisoituja liikkeitä. Drilleissä pelaajien tarve informaation etsimiselle oli selvästi vähäisempää pelillisiin harjoitteisiin verrattuna eikä pelaajan ”omaa päätöksentekoa” paljoa nähty.

Toiminta drillien sisällä oli tarkkaa ja ajoituksien piti toimia hyvin. Drilleissä tehtiin vain muutamia toistoja, jonka jälkeen vaihdettiin uuteen harjoitteeseen. Intensiteetti toistoissa oli todella korkea ja toistojen välissä pelaajien tuli hölkätä nopeasti omille paikoilleen. Yksi harjoitus saattoi sisältää yli kymmenen erilaista drilliä variaatioineen.

Esimerkkisekvenssi keskiviikon harjoituksista: Syöttödrilli – Drilli (kolme erilaista drilliä kolmelle ryhmälle) – Pelinavaamispeli – Drilli – Pelinavaamispeli – Drilli – Pelinavaamispeli – Drilli – Pelinavaamispeli – Drilli – 3 x pelinavaamispeli (jokainen kolmesta ryhmästä pelasi lyhyet, noin kolmen minuutin pelit toisiaan vastaan). Harjoitteet tosiaan kestivät ainoastaan muutaman toiston tai muutaman minuutin kerrallaan.

IMG-20190909-WA0004
Mr. Bielsa Championshipin ottelussa.

Jokaisena kolmena koko joukkueen harjoituspäivänä harjoiteltiin drilleinä sekä pallollista että ei-pallollista vaihetta. Observointimme perusteella keskiviikko oli kuormitukseltaan hieman kovempi kuin torstai ja perjantai, mutta erot intensiteetin, kokonaiskeston tai liikkumismatkojen välillä olivat todennäköisesti vähäisiä.

Valmentajien toiminta harjoituksissa oli selkeää. Valmentajat näyttivät harjoitteet nopeasti iPadeilta pelaajille, jonka jälkeen laittoivat drillit liikkeelle. Drilleissä jokainen sekvenssi alkoi valmentajan pilliin vihellyksellä tai numeroiden laskemisella (harjoitteissa, joissa esim. syötettiin yhdeksän määrätynlaista syöttöä). Sekvenssit myös yleensä päättyivät pillin vihellykseen, jonka jälkeen pelaajat menivät nopeasti takaisin paikoilleen. Tämä oli tehokas tapa työskennellä mahdollistaen useat toistot pienessä ajassa. Valmentajat antoivat pelaajille paljon eksplisiittistä ohjeistusta. Kyselytekniikkaa emme nähneet.

Drillien kehittäminen ei ole helppo tehtävä Mr. Bielsan tavassa toimia. Se vaatii paljon taustayötä, pelien katsomista ja niiden analysointia, jotta voidaan löytää jalkapallossa toistuvia avainpelitilanteita ja -toimintoja. Näistä avainpelitilanteista ja -toiminnoista Mr. Bielsa rakentaa valmennustiiminsä kanssa drillinsä.

Mr. Bielsan metodologia on drillien ja kaiken muun suhteen tarkka. Hänen tapansa organisoida asioita muistutti Stanley Kubrickin vastaavaa. Pieniäkään asioita ei jätetty huomiotta. Tämä vaatii paljon töitä kaikilta ihmisiltä hänen ympärillään, jonka vuoksi valmennustiimissä on ollut paljon vaihtuvuutta. Kuulemamme mukaan useimmat eivät jaksa tällaista toimintaa vuotta tai kahta pidempään.

Mr. Bielsa itse tuntuu jaksavan vielä pitkän uran loppupuolellakin. Hän on 64 vuotta ja silti täynnä energiaa. Hän käveli ympäri harjoituskenttää drillien aikana ja niiden välissä ja katsoi, että asiat toimivat suunnitellusti, mutta ei puuttunut usein toimintaan eikä antanut paljoa palautetta. Annettu palaute kohdistui lähinnä valmennustiimin jäsenille.

Ilmeisesti Mr. Bielsan metodi on herättänyt ympärillä työskentelevissä valmentajissa kunnioitusta. Tapasimme valmentajista kaksi, jotka olivat tottuneet käyttämään paljon erilaisia pelejä harjoituksissaan. Nyt, työskenneltyään Mr. Bielsan ja drillien parissa, he olivat huomanneet drillien avulla pystyttävän vaikuttamaan pelaajien käyttäytymiseen merkittävästi paremmin kuin peleillä.

Lopuksi, matkamme aikana saimme kurkistaa jättiläisen olkapäiden yli. Niiden päälle seisomaan nousu vaatii vielä lisää ymmärrystä. Tämän raportin lopuksi haluaisimme esittää kaksi ystävältämme saatua avainohjetta helpottamaan ymmärryksen vähäisyyttä.

  1. Katso jalkapallopelejä. Katso niitä tarkasti ja syvästi. Yritä ymmärtää peliä ja nähdä, mitkä tilanteista ja toiminnoista ovat erityisen tärkeitä.
  2. Liittyen näihin erityisen tärkeisiin tilanteisiin ja toimintoihin; yritä löytää sellaisia, jotka aiheuttavat epäorganisoitumista vastustajissa.

Mene syvälle ja yritä päästä takaisin pinnalle.

IMG-20190909-WA0003

***

Teksti ja kuvat: Mika Lehkosuo & Jani Sarajärvi