Vieraskynä: Suuren mahdollisuuden äärellä – Junioripelaajien puolustamisen kehittäminen

Vielä muutama vuosi sitten olemattoman vähäiselle huomiolle jäänyt valmennuksen osa-alue, puolustamisen teknistaktisen osaamisen kehittäminen jo U8-ikäkaudesta alkaen, on alettu vihdoin integroimaan seurojen valmennuslinjoihin ja joukkueiden kausisuunnitelmiin. Merkittävimpänä tiennäyttäjänä on toiminut Sami Hyypiä Akatemian ja Ekkono-metodin kautta saatu tietotaito loogisena prosessina ja huippulaadukkaina harjoitteina. Arvioni mukaan jo kymmenet seurat hyödyntävät sen sisältöä suoraan tai omaan valmennuslinjaansa modifioiden.

Viimeisen vuoden aikana myös Suomen Palloliiton valmentajakoulutuksissa puolustaminen on nostettu mukaan aivan pienten pelaajien ikäkausitavoitteisiin ja kausisuunnitelmiin.  Olennaista muutoksessa on, että puolustuksen teknistaktinen valmentaminen on jokaisen teeman kohdalla pilkottu eri ikäkausiin sopivaksi prosessiksi, tavoitteena yksilön osaamisen kehittäminen osana kollektiivia. Tulevaisuudessa on siis lupa odottaa nopeaa kehittymistä jo pienten lasten puolustuspelaamisessa. Kuten hyökkäämisen, yksilön puolustamisen teknistaktisen perusvalmiuksien kehittäminen ennen 11v11-pelin joukkuepuolustamisen harjoittelua on välttämätöntä liittää osaksi pelaajakehitystä.

Keskityn tässä kirjoituksessa aiheeseen U10-ikäluokkien kausisuunnitelmien kautta, joista minulla on pääasiallinen kokemus valmentajauraltani kolmen eri ikäluokan valmentajana, neljäntoista vuoden ajalta.

 

Uudistumisen vaikeudesta

Myönnän heti alkuun, että olin tiedoiltani ja osaamiseltani aikalailla hukassa vielä viisi vuotta sitten mitä tulee alle U10-ikäisten yksilöiden puolustuspelaamisen teknistaktiseen valmentamiseen. Kun aloin ensimmäisiä kertoja tästä aiheesta puhumaan lukuisten valmentajien ja jalkapalloasiantuntijoiden kanssa, niin keskustelua leimasi puolustamisen valmentamisen vähättely.

Keskustelua värittivät kommentit kuten ”pelaajat eivät pidä puolustamisen harjoittelusta vaan hyökkäämisestä”, ”puolustaminen on tylsää”, ”en halua seisottaa pelaajia harjoituksissa”, ”puolustamisen harjoittelu on pois hyökkäysharjoittelusta”, ”meillä on enemmän kehitettävää hyökkäämisessä ja suomalaiset ovat aina olleet hyviä puolustamaan” (kommentti jo tässä vaiheessa – eivät ole). Päästyäni itse alkuun tässä uuden valmennuksen osa-alueen opiskelussa huomasin, että kokonaisuuden hahmottaminen ja teemojen yksityiskohtien omaksuminen pienten lasten valmentamisessa ei ollut helppoa. Kesti jonkin aikaa perehtyä teemojen opetustavoitteisiin, avain- ja laatutekijöihin ja harjoitusten suunnitteluun, jotta haluttuja toistoja pienpelien kautta pelaajille pystyttiin harjoitteissa varmistamaan ja kehittymistä havaitsemaan.  Kausisuunnitelmia tehdessäni kyllä itsekin pohdin, että teenkö puolustuksen valmentamisen aloittamisella uhrauksia muiden valmennuksen osa-alueiden kustannuksella vai en?

Nähtyäni pelaajien kehittymisen treeneissä ja peleissä, vakuutuin melko nopeasti tehneeni oikean ratkaisun, ja tukea sain päätökselleni keskustelemalla nykyisin FC Interin 06:n valmennustiimissä toimivan Niko Kaganin kanssa.  Valmensimme samaan aikaan 06-ikäkausijoukkueita ja hänellä oli silloin Turun Nappulaliigan 06:n vastuuvalmentajan roolissa kokemusta puolustamisen kehittämisestä, koska seura oli ottanut käyttöön Ekkono-metodin nappulaliigapelaajien valmentamiseen.

Kun pohdin edellä mainittuja vastakommentteja kokemusteni kautta, oli mielenkiintoista havaita joukkuettani valmentaessa, että esimerkiksi huoli ”hyökkäämisen oppimisen kärsimisestä” oli turha, koska hyökkäävät pelaajat joutuivat pienpelitreeneissä tekemisiin aina vain haastavamman puolustajan kanssa oppimisjakson aikana. Ja toisekseen, nuoret pelaajat oppivat mitä tahansa haluttua teemaa, kun se tehdään innostavasti pienpelien kautta, jos ajattelee kommentteja että ”puolustaminen on tylsää tai en halua seisottaa pelaajia treeneissä”.

Tässäkin yhteydessä tuli mieleen erittäin osuva espanjalainen jalkapallosanonta: ”valmennetaan sitten hyökkäämistä tai puolustamisesta, jalkapalloa ei voi opettaa, mutta sen voi oppia.”  Eli pienpelien kautta, luomalla teemoja tukevia harjoitteita, joissa pelaajat oppivat tunnistamaan tilanteita ja löytämään niihin tilanteisiin sopivia, peliä edistäviä ja hyödyttäviä ratkaisuja.

Vaikka kehittymistä on tapahtunut viime vuosina merkittävästi, näkee edelleen valitettavan usein, että 8v8-joukkueiden puolustusvalmentaminen on sitä, että valmentajat ohjaavat pelaajat paikoilleen otteluissa erilaisiin koko joukkueella tehtäviin prässitilanteisiin.  Hyvänä, huonona esimerkkinä mainittakoon vastustajan maalipotku, jossa valmentajat tehostavat prässiä annetun avauksen jälkeen ohjaamalla voimakkaasti yksittäisiä pelaajia kentän laidalta. Korkea koko joukkueen prässi tuottaa varmuudella pienten pelaajien peleissä tuloksia, mutta oppivatko yksilöt tällä tavoin toimimaan tilanteen vaatimalla tavalla?

Kun pienille pelaajille opetetaan puolustamista edellä mainitulla tavalla, niin valmennus saa vaarallisen kuvan puolustuspelaamisen oppimisen nopeudesta ja helppoudesta. Todellinen osaaminen tulee kuitenkin esille siinä tilanteessa, kun tuo muoto hajoaa esimerkiksi silloin, kun puolustava, prässäävä pelaaja ohitetaan joko kuljettamalla tai syöttämällä.  Tällöin muodon hajotessa puolustavien pelaajien huomio kiinnittyy pelin tiimellyksessä helposti pelkästään palloon, eikä oman vastustajan kontrollointiin tai joukkuekaverin tukemiseen. Yksilön puolustamisen teknistaktisten teemojen tiedostaminen, omaksuminen ja suunnitelmiin lisääminen nostaa valmennuksen suunnittelun vaatimustasoa huomattavasti, mutta siitä on saatavissa irti muitakin hyötyjä, kuin pelkästään haluttujen puolustuksellisten osa-alueiden kehittyminen.

 

Muita merkittäviä hyötyjä

Onko puolustamisen valmentaminen pois hyökkäämisen valmentamisesta? Väitän että ei, pikemminkin päinvastoin. Voi hyvillä mielin todeta, että puolustamisen valmentaminen ja siitä saadut muutkin hyödyt ovat olleet valmennusurani ja pelaajakehityksen näkökulmasta yksi suurimmista mullistuksista ja oivalluksista. 

Näiden valmennusvuosien ja valmentajakollegoiden kanssa käytyjen keskustelujen jälkeen olen oppinut oivaltamaan muitakin hyötyjä puolustamisen valmentamisesta kuin pelkästään pallollista ja pallotonta vastustajaa vastaan tapahtuva pelaajien puolustustaitojen kehittäminen. Pelaajat oppivat pysymään peleissä paremmin sisällä ja oppivat havainnoimaan ja ennakoimaan pelin tapahtumia myös silloin, kun pallo ei ole omalla joukkueella. Pelaajien hyökkäämisen yksityiskohtien ja syys-seuraussuhteiden ymmärtäminen kehittyy myös tehokkaammin puolustamisen valmentamisen kautta. Kun puolustuksen valmentaminen aloitetaan jo nappulaiässä, valmentaja saa vuosien kuluessa kätevästi käyttöönsä työkaluja, joilla voidaan helposti ja tehokkaasti vaikeuttaa hyökkäysteemojen oppimista aktivoimalla ja ohjeistamalla puolustuspelaamista halutulla tavalla.  Aivan pienillä pelaajilla tämä tarkoittaa esimerkiksi prässäämisen intensiteetin lisäämistä ja/tai vartioinnin laadun nostamista vastustajien paremmalla havainnoinnilla pallon lisäksi.

Kun miettii kausisuunnitelmaa ja siinä saavutettavia merkittäviä hyötyjä, voi esimerkiksi laittaa peräkkäisiin jaksoihin seuraavat teemat: ensin pallottoman vartiointi ja perään pallollisen tukeminen.  Kun valmentaja sitten haluaa vaikeuttaa uudessa jaksossa pallollisen tukemista, voidaan puolustajat aktivoida helposti kysymyksellä ”missä on vaarallinen pelaaja”.  Tällä yksinkertaisella tavalla hyökkääjien tuen antaminen pallolliselle vaikeutuu merkittävästi, koska puolustajien huomio siirtyy pallosta myös hyökkääviin pelaajiin. Samalla myös pallosta kauimmaisina olevat pelaajat aktivoituvat, koska kaikkia pelaajia kontrolloidaan kentällä tiukemmin.  Pienten lasten harjoittelussa, varsinkin pallollisen tukemisen harjoittelussa, yksi isoimmista haasteista on saada pallosta kauimmaisina olevat pelaajat antamaan jatkuvasti syöttösuuntia pallolliselle.

Yksi hyvä pysyvä ohje puolustaville pelaajille hyökkäyspelin vaikeuttamiseen sekä treeneissä että loppupeleissä, on ”mistä vastustaja ei saa missään tapauksessa syöttää tai kuljettaa palloa läpi?”.  Kyseessä on tietenkin kentän keskikaista ja puolustuksen keskusta; tällöin puolustava joukkue oppii estämään vastustajan etenemisen keskustan kautta omalta hyökkäysalueelta aina vaara-alueille kohti oman maalin edustaa.

Yksittäisten hyökkäys- ja puolustusteemojen yhteisvaikutuksellinen kehittyminen on toki ilmiselvää, kun valmentaja osaa niitä tilanteen vaatimalla tavalla käyttää.  Näiden lisäksi paljon puhutun harjoittelun intensiteetin nostaminen onnistuu puolustuspelaamisen laadun parantumisen kautta, koska hyökkääjät joutuvat tekemään harjoituksissa pallollisena ja pallottomana huomattavasti enemmän havainnointia ja nopeampia päätöksiä aktiivisten ja ajattelevien puolustajien tuoman paineen alla.  Tällä tavoin tempo kasvaa luonnollisella tavalla, muutoinkin kuin pelkästään hyökkääviä pelaajia ohjeistamalla ja patistamalla.

 

Ne kauan puuttuneet teemat ja harjoittelun suunnittelusta

Yksi kiehtovimmista kokemuksista valmentajana on ollut puolustusteemojen yksityiskohtien oppimisen jälkeen, kuinka voin mahdollisimman tehokkaalla tavalla pitää jatkuvasti rinnakkain puolustus- ja hyökkäysteemoja jaksosuunnitelmien ja harjoitteiden sisällöissä.  Eli kuinka voin kehittää toista aktivoimalla toista?

Kuten tiedämme, mikään suunnitelma itsessään ei toimi tehokkaalla tavalla, jos teemat eivät sovellu pelaajien ikään ja osaamistasoon, prosessia ei ole rakennettu loogiseksi ja että puolustusteemojen jalkauttaminen ei siirry tavoitteiden mukaisesti päivittäiseen harjoitteluun.

Omien joukkueiden kohdalla haimme kausisuunnitelman jaksoihin toisiaan tukevia teemoja sisältöjen näkökulmasta, ja myös sitä, että jaksot tukivat kronologisesti toisiaan hyökkäys- ja puolustusteemojen kesken. Yhden kauden aikana valmennuksellisesta jaksoajasta puolustusteemat kattoivat joukkueissani noin viisitoista prosenttia.

Eräässä toisessa suomalaisessa seurassa puolustusteemojen osuus kausisuunnitelmassa U10-pelaajilla on hieman suurempi eli kaksikymmentäviisi prosenttia. Yksittäisessä jaksossa on ensin mukana puolustaminen kahden viikon osuudella, ja tämän perään neljä viikkoa puolustamista vastaavan hyökkäysteeman valmentaminen tai muu yksilön teknistaktinen hyökkäysteema. Seitsemäs viikko on sitten varattu kertaamiselle, mutta tässä yhteydessä valmentajat tekevät päätökset, onko teemaa syytä jatkaa vai voidaanko siirtyä seuraavaan. Keskusteluissa eri joukkueiden valmentajien kanssa, joiden seuroissa pienten lasten puolustuspelin valmentaminen oli rakennettu valmennusprosessiin sisään, olen huomannut, että puolustusteemojen nimet ja lähestymistavat ovat hieman erilaisia, mutta sisältöjen kohdalla ei juurikaan eroa huomaa.

Alla olevien teemojen harjoitteluun soveltuu periaatteessa mikä tahansa pienpeli, esim. 3v3 tai 4v4 jokerin kanssa tai ilman, teemasta riippuen alueen kokoa säädellen, ja minkä tasoisen opetuksellisen haasteen pelaajille haluaa asettaa. Niin ikään kenttä voidaan jakaa alueisiin ja antaa harjoitteisiin niihin liittyviä tehtäviä, ja kuten hyökkäysharjoitteissa, suurimmassa osassa harjoitteita on peliin tapahtuvan siirtovaikutuksen vuoksi ensiarvoisen tärkeää, että pelissä on suunta.

Onnistumisen edellytyksenä kussakin teemassa on, että sisällöt ja tavoitteet käydään läpi yksi kerrallaan ja vaiheittain. Esimerkiksi alle kahdeksan vuotiaan pelaajan valmentaminen prässin käynnistämiseen välittömästi pallon menetyksen jälkeen tapahtuu melko luonnollisesti, koska kiinnostus palloon on suurta ja riistotavoite hyvin konkreettinen. Seuraava vaihe on opettaa pelaajille, että jos riistoon ei päästä, varmistetaan että vastustaja ei pääse kuljettamaan puolustavan pelaajan ohi. Tämä vaihe vaatii alussa pelaajilta paljon malttia, koska halu rynnätä pallollisen vastustajan kimppuun on suuri. Tilanteessa piilee myös suuri riski tulla ohitetuksi, jos puolustava pelaaja ei osaa liikkua oikein prässitilanteeseen. Toisin sanoen, pelaaja juoksee suoraan kohti, eikä lähesty vastustajaa kehon painopiste alhaalla, diagonaalikulmassa.

Eri teemoille voidaan rakentaa erilaisia mittareita. Niiden seuraaminen kertoo valmentajille lahjomattomasti kehittymisestä ja pienet pelaajat ovat luonnollisesti valtavan kiinnostuneita numeraalisista tavoitteista ja niiden saavuttamisesta, ennätysten parantamisesta. Mittareita ja pisteytyksiä voidaan käyttää esimerkiksi prässäämisteeman peleissä niin, että jos joukkue riistää pallon takaisin kolmen sekunnin jälkeen ja tekee maalin, saa kolme pistettä. Jos luo maalintekotilanteen, saa kaksi pistettä ja jos saa pallonhallinnan joukkueelle, saa yhden pisteen. Tulosten läpikäyminen yhdistettynä pelaajille annettuun laadulliseen palautteeseen takaa varmuudella pelaajien mielenkiinnon aiheessa kuin aiheessa.

Yksilöiden teknistaktinen valmennus toimii myös tärkeänä ja keskeisenä osana joukkuepuolustamisen perusteita, mutta niitä ei ole kuitenkaan syytä käydä läpi syvällisemmin alle U10-pelaajien valmentamisessa. Joukkuepuolustamisen perusteita voi käydä pelaajien kanssa läpi harjoitusten loppupeleissä ja ottelupalavereissa, ennen ja jälkeen pelien, jolloin harjoituksissa opittuja teemoja voidaan siirtää varsinaiseen peliin ja sen tarjoamiin erilaisiin tilanteisiin luonnollisella tavalla.

Pallollisen puolustaminen (alkaen U8)

Pallollisen puolustamisessa on tärkeää saada pelaajat reagoimaan välittömästi pallon menetyksen jälkeen prässin käynnistämiseen tavoitteena pallon riisto mahdollisimman nopeasti takaisin omalle joukkueelle.  Koska prässäävä pelaaja ei pääse aina pallonriistoetäisyydelle, on aivan yhtä tärkeää opettaa kuinka toimia, jos palloa ei saada voitettua takaisin omalle joukkueelle.

Tämä teknistaktinen teema voidaan jakaa kolmeen pääosaan seuraavasti:

  • Tavoitteena prässin välitön käynnistäminen ja riiston yritys pallon menetyksen jälkeen
  • Älä päästä pallollista vastustajaa ohi ja opi sen jälkeen myös tunnistamaan syötön peittämisen ja ohjaamisen mahdollisuus
  • Jos ohitetaan, niin heti juoksu vastustajan perään ja kohti omaa maalia.

Varhaisessa vaiheessa on myös huomioitava toiselle pelaajalle annettava tuki, jos oma prässi ei onnistu ja oma pallollinen vastustaja syöttää pallon pois, mutta ei tee itse murtavaa pystyjuoksua.

Prässin mahdollistavassa riistotilanteessa puolustajan pitää myös käyttää rohkeasti kättä ja omaa kehoa. Käden käyttäminen ei tarkoita repimistä ja tönimistä, vaan edun saavuttamista itselleen kaksinkamppailutilanteessa, koska myös hyökkäävät pelaajat käyttävät kättä ja kehoa pallon suojaamiseen.  Käden käyttäminen rohkaisee myös pienempikokoisia lapsia liikkumaan kaksinkamppailuihin. Samalla puolustavat pelaajat oppivat liikkumaan oikein painopiste alhaalla kaksinkamppailutilanteisiin, kun pelaaja valmistautuu kaksinkamppailuun, tilanteen ja etäisyyden niin mahdollistaessa käsi edellä. Normaalisti pienet pelaajat liikkuvat kohti pallollista hyökkääjää nopeasti, mutta nousevat sitten lähellä pystyyn suojellakseen kasvojaan ja välttääkseen törmäyksen vastustajaan, ja tulevat näin helposti hyökkääjän ohittamiksi.

Pienille lapsille on alussa haastavaa opettaa tilanteen tunnistaminen. Milloin prässätä ja milloin ei? Harjoitteiden kautta pelaajat oppivat nopeasti, että jos pallo on vastustajalla kontrollissa, ryntääminen suin päin pallon riistoon ei kannata, koska vastustaja ohittaa prässääjän helposti ilman harhautustakin. Mitkä ovat sitten selviä triggereitä prässin käynnistämiselle? Helpoimpia tunnistettavia tilanteita ovat esimerkiksi vastustajan huono havainnointi ennen pallon vastaanottoa tai palloa kuljettaessa, hidas tai pomppiva syöttö, heikko ensimmäinen kosketus, pallo karkaa vastustajan hallinnasta kuljetuksen aikana tai vastustaja pelaa syötön halutulle prässin käynnistysalueelle.

Vartiointi (alkaen U8)

Koska pallo vetää magneetin lailla pieniä pelaajia puoleensa, on pallosta kauempana olevien pelaajien tärkeää opetella erilaisia rooleja puolustustilanteessa. Kuka prässää pallollista vastustajaa ja mitä muut pelaajat tekevät? Mitä muita asioita pallon lisäksi pelaajien pitää havainnoida ja miltä etäisyydeltä omia vastustajia kannattaa vartioida?

Vastustajan vartiointi voidaan jakaa kahteen oppimiskokonaisuuteen:

  • Oman vastustajan ja pallon havainnointi (puolustajan kolmio), puolustajan tilanteen mukainen toiminta
  • Pallottoman vartiointi (puolustajan kolmio) ja valmius kanssapelaajan tukemiseen pallollista tai pallotonta hyökkääjää vastaan

Vartiointiin on hyvä yhdistää voimakas kommunikointi puolustuspelaajien kesken. Tämä nopeuttaa puolustukseen organisoitumista ja selkeyttää pienille pelaajille kuka pelaa ja ketä vastaan. Aivan pienillä pelaajilla tämä helposti unohtuu, koska pallon liike kiinnostaa niin paljon. Äänen käyttöä ja ohjaamista toki pitää valmentaa ja rohkaista myös hyökkäyspelaamisen yhteydessä.

Screenshot 2019-05-12 at 20.41.11
Piirros 1: Esimerkkiharjoite vartioinnista.

Selustan puolustaminen (blokkaaminen) (alkaen U10)

Hyökkääjät käyttävät luonnollisesti ja paljon omaa kehoaan ja käsiään suojellakseen palloa ja liikkuessaan ilman palloa, saadakseen itselleen lisää tilaa murtautua haluttuun suuntaan. Näin ollen puolustavan joukkueen pelaajille on myös opetettava kaikille kentän osa-alueille ja kaikille pelipaikoille, kuinka tällaista hyökkääjien toimintaa vastaan kannattaa toimia.

Puolustaminen pallollista ja pallotonta hyökkääjää vastaan voidaan jakaa kolmeen osaan:

  • Puolustajan sijoittuminen, pallottoman hyökkääjän liikkeen ennakointi ja hidastaminen puolustuksen selustaan
  • Pallollisen hyökkääjän etenemisen hidastaminen ja estäminen selustaan, kun kyseinen hyökkääjä on antanut syötön toiselle hyökkääjälle
  • Hyökkääjän liikkumisen vaikeuttaminen, sen jälkeen kun hyökkääjä tehnyt pallon kanssa ohitus- tai kääntymisyrityksen

Pallottoman hyökkääjän kontrollointi tarkoittaa ennen kaikkea liikkeiden ennakoimista puolustuksen selustaan, sijoittumalla diagonaalikulmaan suhteessa hyökkääjään, liikkumalla hyökkääjien juoksulinjalle ja tarvittaessa hidastaa liikettä laittamalla käsivarsi hyökkääjän eteen. Lähempänä maalia, tilan ja ajan vähentyessä, päädytään usein fyysiseen kontaktiin, jolloin vartalon ja käsien käyttö korostuu sekä hyökkääjillä että puolustajilla. Käsien käyttö kuuluu luonnollisena osana kaikkiin kontaktipallopeleihin, ja varsinkin tässä puolustamisen teknistaktisessa teemassa suomalaisilla junioreilla on paljon opittavaa kovatasoisten kansainvälisten pelien tuomien kokemusten perusteella.

Kun hyökkäävä pelaaja syöttää pallon pois, katse kääntyy puolustajilla helposti pallon suuntaan, ja hyökkääjä pääsee livahtamaan helposti puolustajan selustaan. Klassinen seinäsyöttö tai seinä kolmannelle rangaistusalueen lähellä ovat oivia esimerkkejä vaaratilanteista puolustavan joukkueen kannalta. Näissä jos missä tarvitaan puolustajan taitoja sijoittua oikein suhteessa vastustajaan ja valmiutta oman kehon ja käsien käyttöön kaksinkamppailutilanteissa varmistamaan, että puolustaja ehtii ensimmäisenä palloon. Tärkeintä on opettaa puolustajille liike päästä ensimmäiseksi pallolle. Käden käyttäminen on viimeinen apukeino erityisesti silloin, jos hyökkääjä käyttää käsivartta päästäkseen pallolle.

Samalla tavoin, hyökkääjää vastaan pelattavissa ohitus- ja kääntymistilanteissa puolustajan tilanteen vaatima sijoittuminen on ratkaisevaa ja sen jälkeen ennakoiva liike hyökkääjän eteen ja tarvittaessa käsien käyttäminen, kun hyökkääjä on tehnyt ohitus- tai kääntymisaloitteen.  Esimerkiksi pallollisen hyökkääjän ollessa selin suhteessa puolustajaan otollisin hetki iskeä hyökkääjään kiinni on silloin, kun hyökkääjä on puolittain kääntynyt.  Ennen kääntymisyritystä puolustaja odottaa rauhassa aloitetta ja jos hyökkääjä on onnistunut kääntymään kokonaan, on puolustajan liikuttava välittömästi kohti omaa maalia ja häirittävä hyökkääjää käyttäen omaa kehoa ja tarvittaessa käsivarsia.

Screenshot 2019-05-12 at 20.45.59
Piirros 2: Esimerkkiharjoite vastustajan liikkeen blokkaamisesta.

Peittäminen (alkaen U10)

Peittämisen teeman alle kuuluu syöttöjen ja laukausten peittäminen ja alueiden puolustaminen.

  • Puolustava pelaaja osaa liikkua yhdessä muiden puolustajien kanssa antaen tukea siten, että hänen ja pallollista vastustajaa prässäävän puolustajan välistä ei päästä syöttämään linjan läpi.
  • Puolustava pelaaja osaa havainnoida ja kontrolloida ympärillä olevia alueita, joihin vastustajan pelaajat liikkuvat tai syöttö annetaan.
  • Puolustava pelaaja osaa liikkua peittämään laukauksia tai ohjaamaan laukausta aikovaa pelaajaa tekemään muita ratkaisuja.

Peittämisen valmentaminen on hyvä jatkumo vartioinnin kehittämiselle, koska puolustajan näkökulmasta havainnoitavien asioiden määrä kasvaa huomattavasti syöttölinjojen peittämisen ja kontrolloitavien alueiden kautta. Yksi asia, mikä on usein pienillä lapsilla koko- ja rohkeuskysymys, on laukausten peitto.  Aina ei tarvitse edes päästä laukauksen eteen, vaan pelkästään määrätietoinen liike kohti pallollista hyökkääjää häiritsee tämän toimintaa ja saattaa ohjata hyökkääjän syöttämään toiselle pelaajalle tai kuljettamaan maalitilanteesta pois, jolloin puolustaja on voittanut tilanteen.

Screenshot 2019-05-12 at 20.42.51
Piirros 3: Esimerkkiharjoite peittämisestä.

Ohjaaminen (alkaen U10)

Ohjaamisessa aloitetaan jo kahden ja kolmen pelaajan yhteistyö eli mitä tekee prässäävä pelaaja, mihin liikkuu tukeva pelaaja ja mihin sijoittuu varmistava pelaaja? Puolustaville pelaajille voidaan antaa jo joukkuetaktisia ohjeita, mihin suuntaan pääasiallisesti joukkue haluaa vastustajaa ohjata esimerkiksi kentän eri kolmanneksilla. Ohjaamistilanteissa on myös tärkeää opettaa äänenkäyttö, ja opettaa pelaajille, milloin ohjaamisessa voidaan siirtyä pallon riistoon ja siitä tehtävään vastahyökkäykseen.

  • Pallollisen vastustajan ohjaaminen haluttuun suuntaan
  • Ohjaavan pelaajan tukeminen ja varmistaminen muiden pelaajien toimesta

Pelaajien on opittava myös se, kuinka he lähestyvät eri tilanteissa pallollista vastustajaa, ja jos pallo pelataan heidän selustaan, mihin suuntaan ohitetut pelaajat liikkuvat tukemaan puolustamisen jatkamista.

Ohjaamisen valmentaminen on tärkeää käydä vaiheittain kentän eri osa-alueilla, ja tämä teema kehittää yksilöiden ohella erityisen hyvin myös joukkuepuolustamisen perusteita.

Screenshot 2019-05-12 at 20.43.41
Piirros 4: Esimerkkiharjoite ohjaamisesta.

Joukkuetaktinen puolustaminen

Olen tässä kirjoituksessa päättänyt keskittyä syvällisemmin yksilöiden puolustamisen teknistaktiseen valmentamiseen osana kollektiivia, mutta tuon lyhyesti myös esille U10-ikävaiheeseen mennessä opetettavat joukkuetaktiset teemat.  En ole omassa valmennuksessa käyttänyt näihin varsinaista jaksoaikaa, mutta toki käynyt läpi käsitteinä ja periaatteina yksilöiden ja joukkueen kanssa treeneissä ja varsinkin otteluiden yhteydessä.

  • Negatiivinen tilanteenvaihto kaikille pelaajille, ei ainoastaan palloa lähellä oleville
  • Syvyyden ja leveyden säätely joukkueena
  • U10 alkaen alueellisen puolustamisen perusteet
  • U10 alkaen linjan tiiviyden varmistaminen ja linjojen etäisyyksien kontrollointi.

Kokemuksen pohjalta voi todeta, että nuoret pelaajat oppivat pikkuhiljaa ”ajattelemaan kollektiivisesti puolustamista samalla kun hyökätään” tuen antamisen, linjojen ja etäisyyksien säilyttämisen kautta ja nopeasti pallon menetyksiin reagoimalla.

 

11v11-peliin siirtymisen haasteista

Kun nuoret siirtyvät 11v11-peleihin, joukkuetaktisen puolustamisen harjoittelu onnistuu luonnollisesti helpommin ja tehokkaammin kun yksilöiden puolustamisen perusvalmiudet ovat kunnossa.  Eli, kuten hyökkäämisenkin valmentamisessa, yksilön toimiessa osana kollektiivia, pelaajien kehittäminen tapahtuu pelijärjestelmästä, pelipaikasta ja roolituksesta riippumatta. Pelaajat oppivat myös tekemään puolustuspelaamiseen liittyviä päätöksiä suhteessa peliin eikä palloon.

Yksilön teknistaktista puolustusosaamista tarvitaan 11v11-pelissä toimittaessa osana koko joukkuetta, osajoukkuetta tai alueellisessa toiminnassa, omassa linjassa ja linjojen välisessä yhteistyössä. Erityisesti osaamista mitataan silloin, kun puolustusmuoto hajoaa eri syistä pelin aikana, kuten prässin epäonnistumisen, 1v1-tilanteen häviämisen tai vaikka oman positiivisen tilanteenvaihdon aikana tapahtuneen pallon menettämisen takia.  Myöhemmällä iällä mukaan tulevat myös spesifinen pelipaikkakohtainen puolustamisen valmentaminen ja mahdollisten yksilöiden puolustuksellisten peruspuutteiden kehittäminen.

Oman ikäluokan valmentajien kanssa käytyjen keskustelujen ohella on ollut mielenkiintoista vaihtaa ajatuksia kokeneiden liiga- ja maajoukkuevalmentajien kanssa suomalaisten aikuispelaajien yksilöiden puolustamisen teknistaktisesta osaamisesta osana kollektiivia. Viime vuosina puolustuspelaamisen valmentamisessa tehtyjen muutosten jälkeen on kuitenkin odotettavissa, että siirtyminen yksilötaktisesta joukkuetaktisiin teemoihin tulee sujumaan jouhevammin kuin vanhempien ikäluokkien kohdalla.  Tietämystä puolustamisen valmentamisesta toki on aina ollut, mutta aiemmin puolustusvalmentaminen on aloitettu vasta nuoruusiässä keskittymällä etupäässä joukkuetaktisiin asioihin.  Mutta kuinka se voidaan tehdä jo aivan pienille pelaajille hiotulla, yksityiskohtaisella prosessilla pienpelien kautta tulee varmuudella muuttamaan radikaalisti suomalaispelaajien puolustusosaamista parempaan suuntaan.

 

Vaasan puolustus ei vapissut

Keskustelin kolmisen vuotta sitten puolustamisen teknistaktisesta valmentamisesta VPS:n liigajoukkueen silloisen valmentajan Jani Sarajärven kanssa, joka toimii tällä hetkellä HJK:n liigajoukkueen valmennustiimissä jatkaen tohtoritutkinnon opintojaan Lissabonin yliopistossa. Keskustelumme aloittamisen ajankohta oli otollinen, koska VPS:ssa oli juuri havahduttu syventymään yksilötason  puolustamisen kehittämiseen eri teknistaktisten teemojen alla.  Vepsun valmennustiimin tekemät analyysit olivat paljastaneet puutteita yksilöiden puolustusosaamisessa muutamien teemojen sisällä, joilla oli vaikutuksia koko joukkueen puolustuspelaamisen kehittämiseen ja luonnollisesti myös pelien lopputuloksiin.

Kun samaan aikaan omassa U10-joukkueessa oli meneillään kausisuunnitelman mukainen puolustamisen valmentamisen jakso, loivat molempien joukkueiden valmennukselliset näkemykset, suunnitelmat ja detaljit hyvää pohjaa ajatusten vaihdolle ja harjoittelun vertaamiselle pelaajien iästä riippumatta.  Eli kuinka puolustuspelaamista opetetaan ensimmäistä kertaa pienelle pelaajalle teemoittain yksityiskohtien kautta prosessina, ja kuinka liigapelaajaa voidaan vielä uran huippuhetkinäkin tukea ja kehittää pelitilanteen mukaisessa puolustamisessa, jossa pelaaja joutuu tunnistamaan nopeasti oikean tavan puolustaa pallollista ja pallotonta vastustajaa vastaan.

Vepsun näkökulmasta yhdeksi kysymyksiä herättäneistä teemoista keskusteluissa nousi hyökkäävien sekä pallollisen pallosta luopuvien että pallottomien vastustajien blokkaaminen (liikkeen estäminen ja hidastaminen puolustajan selustaan) eritysesti oman maalin lähettyville. Tehtyjen analyysien perusteella oli voitu nähdä joukkueen kärsineen pelaajien osaamispuutteiden vuoksi esimerkiksi oman rangaistusalueen lähettyvillä ja sisällä.

Yksilöiden valmentamisen rinnalla 11v11-pelissä joukkuetaktista puolustamista lähestytään myös erilaisten alueiden kollektiivisen puolustamisen kautta, kuten rangaistusalueen puolustaminen. Ratkaisevassa roolissa kuitenkin on mitä pelaajat jo entuudestaan yksilöinä osaavat ja mitä heille voidaan vielä myöhemmin opettaa. ”Rangaistusalueella puolustamisessa tulee ottaa huomioon kollektiivisen toiminnan lisäksi pelaajan henkilökohtainen teknistaktinen osaaminen, jotka toimivat erottamattomassa yhteistyössä keskenään. Käytimme näihin asioihin paljon aikaa palaverien ja kenttäharjoittelun muodossa”, tiivistää Sarajärvi.

Kun valmennukselliset haasteet nousevat esille pelaajien peruspelaamisen puutteissa, on niillä suuri vaikutus kollektiivisen puolustamisen kehittämiseen, on sitten kyseessä joukkue-, osajoukkue- tai aluetaktinen teema. ”Meilläkin oli joukkueen puolustusharjoituksissa mukana pelaajia, joilla oli haasteita esimerkiksi vastustajan ohjaamisessa halutulle alueelle.  Jos perusasiat eivät ole hyvällä tasolla, aiheuttaa tämä haasteita joukkuepuolustamisen kehittämiseen”, jatkaa Sarajärvi.

”Joukkuepuolustamisen valmentamisen kehittämiseksi tarvitsemme liigajoukkueisiin valmiimpia pelaajia, jotka ovat jo juniorivuosinaan oppineet puolustamisen teknistaktiset mallit.  On hienoa kuulla, että nykyisin peruspuolustamista kehitetään monipuolisesti prosessin kautta aivan pienestä lähtien”, korostaa Jani Sarajärvi.

 

Huuhkajien puolustuksellinen siipirikko

Kun tutkiskelee Suomen A-maajoukkueen puolustuspelaamisen valmentamista kahden viimeisen päävalmentajan, Hans Backen ja Markku Kanervan, aikakausilla, voidaan tunnistaa eroja siinä, kuinka tätä valmentamisen osa-aluetta päätettiin eri lähestymistavoin kehittää.

Koska maajoukkueen yhdessäoloaika vuoden aikana on lyhyt ja kontaktien ylläpito haasteellista, Backe oli pohtinut pitkään omaa ratkaisuaan Huuhkajien puolustuspelin kehittämiseen. Suomi aloitti hänen alaisuudessaan kolmessa ensimmäisessä maaottelussa 4-4-2-järjestelmällä, mutta Puolassa koettu 5-0-tappio sai hänet muuttamaan mieltään. Yksilöiden puolustusosaamisen puutteiden tunnistamisen jälkeen hän päätti hakea nopeaa ongelmien ratkaisemista kompensoimalla yksilöiden teknistaktisia puutteita lisäämällä pelaajia puolustuslinjaan 5-3-2-pelijärjestelmään. Päätöstä mitä todennäköisemmin vauhditti Puola-ottelun heikko boxin ja keskitysten puolustaminen, joten Suomen puolustaessa myös jatkossa matalalla blokilla, pelaajien lisäämien alimpaan linjaan edesauttaisi erityisesti tukkimaan Suomen maalin edustaa.

Mutta kuten tuloksista voidaan todeta, joukkuetaktisista päätöksistä ja myöhemmin pelaajien lisäämisestä puolustuslinjaan ei ollut apua, sillä hänen päävalmentajakaudella yhdessätoista pelatussa ottelussa Huuhkajat pelasivat ainoastaan kaksi kertaa tasan päästäen silloinkin yhden maalin kummassakin ottelussa. Yhdeksässä tappiollisessa ottelussa pallo päätyi Suomen verkon perukoille peräti kaksikymmentä kertaa. Useissa Suomen verkkoon tehdyissä maaleissa oli havaittavissa edeltävissä tilanteissa ketjussa yksilötason tekemiä puolustuksellisia virheitä alkaen pallollisen hyökkääjän ohjaamisesta, keskitysten peittämisestä, alueiden peittämisestä, pallottomien hyökkääjien vartioinnista ja kakkospallojen vaara-alueiden puolustamisesta. Backella oli omat videoanalyytikot maajoukkueen käytössä, jotka valmistivat joukkuetta antamalla yksilöille videopalautteita, mutta hän ei ennen erottamistaan ollut saanut kertomansa mukaan pelaajia paneutumaan haluamallaan tavalla annettuihin ohjeisiin. Samalla tavoin, otteluihin valmistavissa palavereissa ei käyty samalla tarkkuudella puolustamisen kehittämistä pelaajakohtaisesti, vaan keskityttiin enemmän joukkuetaktisiin yksityiskohtiin.

Nykyinen päävalmentaja Markku Kanerva on valinnut A-maajoukkueelle puolestaan yksilölähtöisemmän tavan yhdistettynä hyvin harjoiteltuun joukkuetaktiseen puolustamiseen, ja siirtymisen Backea rohkeampaan 4-4-2-järjestelmään. Edellisen päävalmentajan tekemät päätökset koko joukkueen puolustustaktiikassa ja yksilöiden vähäisemmässä valmentamisessa osana kollektiivia avasivat varmasti tämän hetkisen valmennustiimin silmät, jonka pohjalta uusi puolustuspelaamisen kehittämismalli on rakennettu. Erityisesti Huuhkajien UEFA Nations Leaguen otteluista oli havaittavissa erittäin sitoutunut ja kurinalainen, vastustajan vahvuuksia eliminoiva joukkuetaktinen puolustaminen. Maajoukkueen puolustamisen harjoittelua on pysytty viemään järjestelmällisesti eteenpäin Kanervan aikakaudella, jota tukee kokenut ja osaava valmennustiimi, analyyttinen faktoihin perustuva valmennustapa ja Henri Lehdon työstämät videoklipit joukkueen ja yksilöiden valmentamiseen.  Lehto avasikin viime syksynä Tampereella Valmentajapäivillä kattavasti ja selkein tilastoin Suomen puolustuspelin kehittymistä jo ennen ensimmäistä UEFA Nations Leaguen ottelua Unkaria vastaan.

Maaotteluiden välillä Kanerva seuraa tarkoin valmennustiiminsä kanssa Huuhkaja-pelaajien esityksiä seurajoukkueissa vierailemalla myös paikan päällä tutustumassa joukkueitten pelaamiseen ja harjoitteluun.  Luottamukselliset suhteet seurojen päävalmentajien kanssa mahdollistavat pelaajien kannalta kehittävät keskustelut pelipaikasta ja roolista seurajoukkueen pelijärjestelmässä, tavoitteena yksilön vahvuuksien ja kehityskohteiden tunnistaminen ja kehittäminen palvelemaan sekä seura- että maajoukkueessa pelaamista.  Hyvistä yhteistyösuhteista huolimatta pelaajien palaaminen jopa muutaman kuukauden tauon jälkeen Huuhkajien maaotteluihin ei käy ongelmitta, koska usein pelaajien seurajoukkue- ja yksilötaktiset tavat ja valinnat poikkeavat maajoukkueen toiminnasta.

Huolimatta puolustuspelaamisen selkeästä kehittymisestä UEFA Nations Leaguessa Euroopan keskitason maita vastaan alkaneet EM-karsinnat osoittivat, että maajoukkuepelaajien kohdalla on edelleen tunnistettavissa selkeitä yksilötason puolustamisen teknistaktisia osaamispuutteita. Maanosamme huippumaata Italiaa vastaan pelatussa EM-karsinnan avauksessa joukkue osoitti jo tutuksi tullutta hyvää puolustuksellista sitoutumista ja myös muuntautumiskykyä järjestäytymällä puolustettaessa 5-2-3 muotoon, joka toimikin kollektiivisesti hyvin varsinkin ensimmäisellä jaksolla. Toisella jaksossa Suomi joutui 1-0-tappiotilanteessa avaamaan peliä ja ottamaan riskejä, mikä tarjosi Italialle selvästi ensimmäistä puoliaikaa enemmän maalintekotilanteita. Mutta Italian molemmissa maaleissa paljastui selvästi pelaajien puutteet yksilötasolla, puolustamisen teknistaktisissa detaljeissa.

Varsinkin Italian toinen maali on murheellista katsottavaa, koska Italia pystyy tekemään maalin keskikentältä alkaneesta, melko hitaasta kaksi vastaan viisi, positiivisesta tilanteenvaihdosta.  Suomen pelaajien heikkoa puolustamista ei voi selitellä ja puolustella sillä, että murskaava alueellinen pelaajaylivoima aiheuttaa joskus yksilön keskittymisen ja yhteistyön herpaantumisen johtaen katastrofaalisiin seurauksiin eli vastustajan maaliin. Maalia edeltäneissä tilanteissa Kamara ei prässännyt takaapäin palloa melko hitaasti kuljettanutta Immobilea ja päästi hänet vielä jopa kuljettamaan edestään keskemmälle antamaan maalin johtaneen syötön, Sparv ei peittänyt toppareiden edessä olevaa tilaa päästäen Keanin liikkumaan keskelle kohti maalia, Arajuuri ajautui tukemaan Väisästä liian syvälle ja laitaan ennakoiden Keanin liikkeen pystyyn ja Toivio ei liikkunut ajoissa keskelle tukemaan Arajuurta. Halpa maali katkaisi viimeisenkin Suomen mahdollisuuden nousta pelissä tasoihin päivänä, jolloin Huuhkajille jopa tarjottiin EM-karsinnan avauksessa muuten hyvän kokonaissuorituksen pohjalta vähintäänkin pistettä.

 

 

Italian 2-0-maali maaliskuussa pelatussa maaottelussa. Klipin alkuperäinen lähde: https://www.youtube.com/watch?v=2hut0_caSPg.

Valmentajien eri aikakausien vertailuja varsinkin maajoukkueissa on vaikeaa tehdä, koska pelaajat ja vastustajat vaihtuvat karsintojen myötä. Mutta näissä kahdessa päävalmentajan aikakaudessa yhdistävänä tekijänä on, jopa A-maajoukkuetason pelaajien, yksilöiden puolustamisen teknistaktisten puutteiden tunnistaminen ja osaamisen kehittäminen pelipaikkakohtaisen ja joukkuetaktisen valmentamisen osana.

Saavutettujen tulosten ja laadullisten arvioiden pohjalta näyttää siltä, että Markku Kanerva on onnistunut valmennustiiminsä kanssa omalla yksityiskohtiin pureutuvalla lähestymistavallaan kehittämään edeltäjiään paremmin Huuhkajien vastustajien mukaista, muuntautumiskykyistä kollektiivista puolustamista ja yksilöiden tunnistettuja pelipaikka- ja tilannekohtaisia ominaisuuksia.

Ja kun ajatelleen tulevaisuuden näkymiä, omien kokemusteni ja päivittäisessä valmennustoiminnassa havaitsemieni muutosten jälkeen lasten ja nuorten puolustuspelaamisen kehittämisessä olen vakuuttunut, että käyttöönotetuilla valmennusmetodeilla, huolellisesti rakennetuilla prosesseilla ja laadukkaammalla valmentajakoulutuksella nostamme merkittävästi yksilöiden osaamisen tasoa. Tämän jälkeen meidän ei tarvitse tuskailla enää maajoukkue- ja liigatasolla nykyisenlaisten ongelmien puolustusongelmien kanssa. Eihän Italiassakaan puhuta muminatermein, että heidän puolustusosaaminen tulee ”äidinmaidosta”, vaan se rakennetaan pelaajien perusosaamiseen systemaattisella ja tavoitteellisella valmentamisella aivan pienestä lähtien. Sama on mahdollista Suomessa.

 

Jari Karjalainen

Kirjoittaja on toiminut poikajoukkueiden NJS P00, KäPa 06 United ja KäPa 09 United vastuuvalmentajana. Tällä hetkellä hän on KäPa BSM-joukkueen valmentaja. Lisäksi kirjoittaja on osallistunut SPL:n valmentajakoulutuksen kehitysprosessiin, toiminut kouluttajana ja ollut rakentamassa Fortum Tutor -valmennussisältöä.

 

Kuinka luoda ja hyödyntää tilaa?

Jalkapallo pelinä on muuttunut hurjasti viimeisten vuosien aikana.

Näin väittää erinomaisessa artikkelissaan The Irish Timesin jalkapallotoimittaja Ken Early.

Syöttömäärät ovat kasvaneet: kaudella 2007-2008 Valioliigan eniten syöttänyt joukkue oli Arsenal 459:llä syötöllä per ottelu. Viime kaudella Manchester City syötti palloa pelaajalta toiselle keskimäärin 743 kertaa ottelussa, 50% enemmän kuin Arsenal 10 vuotta sitten.

Lisäksi Valioliigassa taklausten määrä on vähentynyt kolmanneksella ja eniten keskityksiä antavat laitureiden sijaan laitapuolustajat.

Miten nämä täysmuutoksen kokeneet tilastot näkyvät sitten pelissä?

Parhaat joukkueet näkevät jalkapallon yhä enemmän pelinä, jossa tila on pääosassa. Vaikka syöttömäärät ovatkin kasvaneet, peli ei ole hidasta pallonsiirtelyä vaan tilan luomisen jälkeen eteneminen on todella tehokasta.

Puolustaminen on vaikeampaa, koska puolustavien pelaajien ympärillä tapahtuu enemmän huomioon otettavia asioita. Huippujoukkueet eivät enää luota pallonhallintavaiheessaan pelkästään siihen, että ne voittavat 1v1-kamppailut pelaajien henkilökohtaisella taitokapasiteetilla ja pääsevät sen avulla etenemään kentällä kohti hyvää maalipaikkaa. Peli on muuttunut siten, että usealla joukkueella on tarkoitus muodostaa vastustajan puolustajien ympärille ylivoimia, ja tekevät näin tilanteen puolustajille vaikeaksi.

Early toteaa tekstissään hyvin, että parhaat joukkueet jättävät vastustajan puolustajalle kaksi vaihtoehtoa valittavakseen: huonon ja huonoimman. Laadukasta jalkapalloa pelaavaa joukkuetta vastaan yksin prässäämään liikkuvan pelaajan on vaara saada itsensä näyttämään hölmöltä vastustajan liikuttaessa palloa nopeasti pelaajalta toiselle. Tai kun vastustajan pelaaja etenee kohti viimeistä linjaa, puolustajat joutuvat miettimään, irtoavatko he prässäämään ja hyväksyvät samalla vaaran, että heidän selustaan liikkuvalle pelaajalle syötetään.

Asiantuntijoiden on helppo yksinkertaistaa kompleksinen peli ja syyttää televisiostudioissa puolustavia pelaajia siitä, etteivät nämä mene riittävän kovaa tilanteisiin tai heidän halu riistää pallo ei ole riittävän korkea. Kyse on kuitenkin hyvin usein vastustajan hyvyydestä.

Jalkapallossa pelin voi jakaa pallollisessa vaiheessa avaamiseen, etenemiseen ja maalintekotilanteen luomiseen ja huippujoukkueilla on jokaisessa näissä vaiheissa työkaluja positionaalisten, määrällisten sekä laadullisten etujen muodostamiseksi, joilla puolustajat pyritään saamaan epäedullisiin tilanteisiin. Lähdetään käymään läpi esimerkkien kautta. Tässä kirjoituksessa keskityn avaamis- ja etenemisvaiheeseen.

Ensimmäisen linjan puhdas ohittaminen

Espanjalainen, Positional playn pioneereihin kuuluva valmentaja Juan Manuel Lillo on todennut, että seuraavat pelin vaiheet ovat paljon helpompia, kun vastustajan ensimmäisen prässilinjan ohittaminen on puhdas.

Puhtaus tarkoittaa tässä tapauksessa sitä, että linjaa ohittaessa tulisi pyrkiä etenemään pelaajan kautta, jolla on tilanteessa etu eikä välitöntä prässiä linjan ohittamisen jälkeen.

Jotta ensimmäisen linjan puhdas ohittaminen on mahdollista, pelaajien tulisi sijoittua peliä edistävästi, muodostaa vapaa pelaaja ensimmäiseen linjaan sekä palloa liikuttamalla löytää pelaaja, jolla etu on.

Esimerkki 1: Ylivoima ensimmäiseen linjaan

Joukkueen pelatessa neljän pelaajan puolustuslinjalla ja vastustajan nostaessa esimerkiksi kaksi pelaajaa prässäämään ensimmäistä linjaa, vapaata pelaajaa ei ole helppo löytää ilman pelaajien sijoittumisen muokkaamista.

Yksi ja ehkä eniten käytetty keino vapaan pelaajan muodostamiseen on keskikenttäpelaajan tippuminen ensimmäiseen linjaan ja sen avulla määrällisen ylivoiman luominen vastustajan pelisysteemiin nähden.

Se, kuinka ylivoima kannattaa muodostaa, riippuu vastustajan prässikorkeudesta.

Jos vastustaja prässää korkealta kahdella pelaajalla ja peli on syvällä omalla kenttäpuoliskolla, ylivoima kannattaa luoda siten, että maalivahti muodostaa 3v2-tilanteen ensimmäiseen linjaan ja yksi keskikenttäpelaajista tippuu alaspäin, mutta sijoittuu kuitenkin uhkaamaan kahden vastustajan hyökkääjän väliä näiden yläpuolelle.

Ensimmäisen linjan 3v2-tilanteessa vapaa pelaaja täytyy pystyä löytämään liikuttamalla vastustajan prässääjiä. Tämä on myös syy siihen, miksi Positional playta toteuttavat valmentajat haluavat maalivahtiensa olevan hyviä ”jalalla”. Maalivahdin tulisi pyrkiä liikuttamaan vastustajia kuljettamalla kohti prässääjien väliä ja näin saada avattua syöttölinja joko topparille tai väliä uhkaavalle keskikenttäpelaajalle. Jos vastustaja ottaa kuljetuksen aikana nuo syöttösuunnat pois esimerkiksi nostamalla yhden pelaajan kontrolloimaan keskikenttäpelaajaa, tiloja voi löytyä seuraavasta linjasta.

Jos vastustajan prässikorkeus on matalampi ja kaksi hyökkääjää estää toppareiden etenemistä ja syöttösuuntia, silloin yhden keskikenttäpelaajista kannattaa tippua ensimmäiseen linjaan toppareiden tasolle. Samalla toppareiden kannattaa sijoittua hieman leveämmälle, jotta mahdollistetaan pallon liikuttaminen vapaalle pelaajalle.

Muodostaessa ylivoimaa ensimmäiseen linjaan yleisin virhe on se, että yhden pelaajan lisäksi pallollista pelaajaa kohti tulee liikaa pelaajia (yleensä lisäksi negatiivisessa peliasennossa). Toisen keskikenttäpelaajan kannattaa sijoittua väleihin pelintekoalueella, ja tarjota ensisijaisesti etenemisen mahdollistava syöttösuunta. Laitapelaajien kannattaa sijoittua korkealle leveyteen ja näin tehdä joukkueelle tilaa edetä pelintekoalueelle ja kymppialueelle.

yvekalinja
Kuva 1: Vasemmalla joukkue luo ensimmäiseen linjaan maalivahdin avulla 3v2-ylivoiman. Oikealla joukkue luo ylivoiman tiputtamalla keskikenttäpelaajan ensimmäiseen linjaan.

Esimerkki 2: Pallon liikuttaminen ja linjan ohittaminen

Pelkkä ylivoiman muodostaminen ensimmäiseen linjaan ei riitä, vaan vapaa pelaaja on sen jälkeen löydettävä liikuttamalla palloa. Kertauksen vuoksi: vapaalla pelaajalla tarkoitetaan jalkapallossa pelaajaa, joka on paremmassa asemassa suhteessa lähimpiin vastustajiin. Eli pelaajalla on pallon vastaanottaessaan mahdollisuus edetä.

Jotta joukkue löytää vapaan pelaajan ensimmäisestä linjasta, poikittaissyöttöjen lisäksi pelaajat voivat houkutella vastustajan prässääviä pelaajia kohti palloa pienillä houkuttelukuljetuksilla ja sen jälkeen syöttää vapaaksi jääneelle pelaajalle.

Linja pitäisi pyrkiä ohittamaan heti, kun vapaa pelaaja on löydetty pallon (sekä vastustajan) liikuttamisella. Vapaan pelaajan tulisi pystyä ottamaan ensimmäinen kosketus siten, että kosketus ohittaa vastustajan prässääjät ja suuntautuu mielellään kohti keskustaa, jotta syöttölinjat ovat laadukkaampia.

Lisäksi linjaa ohittaessa olisi hyvä tietää, mitä seuraavassa vaiheessa tapahtuu. Ensimmäisen linjan ohittaminen pitäisi linkittyä siis seuraavaan pelin vaiheeseen eli etenemiseen. Kun pelaaja ohittaa ensimmäisen linjan, hän voi esimerkiksi kuljettamalla pyrkiä luomaan määrällisen edun seuraavaan linjaan, jos paremmassa asemassa olevaa pelaajaa ei heti löydy.  Samalla lähimpien kanssapelaajien tulisi tukiliikkeillä luoda syöttösuuntia pallolliselle.

Jos etua seuraavassa linjassa ei ole tai sitä ei ole mahdollista peliteoilla muodostaa linjan ohittamisen jälkeen, joukkueen tulisi jatkaa pallon liikuttamista ja etsiä etu joltain toiselta kaistalta. Positional playta toteuttavan joukkueeen pelaajien tulisikin olla hyviä tulkitsemaan pelin virtaa – tekemään sitä, mitä peli kulloinkin kutsuu tekemään.

pallonliikekalinja2
Kuva 2: Vasemmalla joukkue etsii palloa liikuttamalla vapaan pelaajan ensimmäisestä linjasta. Oikealla toppari ohittaa vastustajan linjan ja yläpuolella olevat pelaajat luovat mahdollisuuksia syöttää.

 

Esimerkki 3: Kolmas pelaaja -periaate

Nykyjalkapallossa joukkueet kohtaavat avaamisvaiheessa tilanteita, joissa vastustajat pyrkivät ottamaan pallollisen pelaajan lähimmistä linjoista syöttösuuntia pois korkealla prässillä ja pelaajaorientoituneella puolustamisella.

Tällöin vapaata pelaajaa on vaikea löytää ensimmäisestä linjasta, ja seuraavassa linjassakin pelaajat on usein vartioitu. Kun pelaajat kohtaavat kyseisellä tavalla puolustavan vastustajan, joukkuetta voi auttaa Positional playn kolmas pelaaja -periaate.

Kolmas pelaaja -periaatetta toteutettaessa pallo pyritään pelaamaan jonkun pelaajan kautta vapaalle pelaajalle. Periaate vaatii paljon harjoittelua ja varsinkin nuorille pelaajille se voi olla aluksi vaikea ymmärtää, sillä siinä syöttö ei ole tarkoitettu aina pallon vastaanottajalle, vaan jollekkin toiselle, paremmassa asemassa olevalle pelaajalle. Periaate vaatii pelaajien väliseltä yhteistyöltä paljon, mutta toimiessaan se on lähes mahdoton puolustaa.

Perinteisesti kolmas pelaaja -konseptia on käytetty Suomessakin klassisena ”kärki vastaan ja tiputus” -mallina. Varsinkin avaamisvaiheessa syötöt viimeisessä linjassa operoivalle kärkipelaajalle jalkaan voivat olla turhan ennakoitavia vastustajalle pitkän syöttöetäisyyden vuoksi. Vaarana on, että vastustajan topparit ehtivät syötön aikana kärjen etupuolelle riistämään, ja pallon pitäminen joukkueella on vaikeaa.

Konseptia avaamisvaiheessa käytettäessä oleellista on kentän täyttäminen ja liikkeiden ajoitukset.

Korkeaa prässiä vastaan on järkevää tiputtaa yksi pelaaja linjaan ja topparit sijoittuvat leveämmälle, mutta jos tästä huolimatta ylivoimaa on mahdotonta muodostaa vastustajan puolustusmuotoa vastaan, joukkueen tulisi etsiä vaihtoehtoja ylemmästä linjasta. Esimerkiksi kymppipaikan pelaaja voi tulla tarjoamaan vaihtoehdon käyttää kolmas pelaaja -periaatetta. Tällöin joukkueen tulisi pystyä avaamaan syöttölinja, joten laitapelaajien kannattaa sijoittua leveyteen ja toisen keskikenttäpelaajan kannattaa sijoittua siten, että tämä on diagonaalikulmassa suhteessa kymppiin riittävän lähellä.

Kymppipaikan pelaajan tulisi liikkua tarjoamaan vaihtoehto juuri oikealla ajoituksella: jos kymppipaikan pelaaja on liikkunut tilaan liian ajoissa, puolustava vastustaja ehtii varmasti peittämään syöttölinjan.

Jos kolmas pelaaja -konseptia käytetään, pelaajien välissä linkkinä toimivalla pelaajalla täytyy olla vähintään yksi vapaa syöttövaihtoehto riittävän lähellä mielellään diagonaalikulmassa. Periaate vaatii pelaajilta seuraavan tukiliikkeen ennakointia, jotta vapaan pelaajan löytäminen on mahdollista.

thirdman
Kuva 3: Vasemmalla kymppipaikan pelaajan tulee viimeisestä linjasta vastaan ja tarjoaa mahdollisuuden toteuttaa kolmas pelaaja -konseptia. Oikealla keskikenttäpelaaja on liikkunut tueksi alapuolelle ja tälle pelataan kymppipaikan pelaajan kautta.

Eteneminen, kun on saavutettu etu

Edellä esitetyn perusteella voimme ajatella, että jalkapallossa yhtenä keinona päästä todennäköisille maalintekopaikoille on riittävän edun saavuttaminen kentän eri alueilla. Kun joukkueella on riittävä etu, sen on mahdollista edetä. Etu voi olla esimerkiksi pelaajan sijoittuminen positionaaliseen etuun kymppialueella tai numeraalinen ylivoima laitakaistalla.

Pelinopeus jalkapallossa on sitä, kuinka nopeasti joukkue pystyy koko yksitoistikkonsa voimin luomaan tilaa ja hyödyntämään sitä.

Suomalaisjoukkueilla on pelaamisessaan huomattavan usein kaksi näkyvää ongelmaa:

1. Joukkue pyrkii etenemään, vaikka etua ei ole.

2. Kun etu on saavutettu, sitä ei pystytä hyödyntämään tarpeeksi hyvin.

Varsinkin kohta 2 saa pelin näyttämään kuin se olisi hidastettu filmi. Edun hyödyntämisen ollessa heikkoa, vastustajan pelaajat ehtivät pallon alle ja joukkue joko menettää pallon tai palauttaa sen takaisin alempaan linjaan.

Jotta joukkueen on mahdollista hyödyntää etua ja edetä kentällä, etu täytyy siis ensiksi kuitenkin pystyä luomaan. Parhaimmat joukkueet pyrkivät muodostamaan edun kentälle kahdella tavalla: pallon liikuttamisen sekä pelaajien sijoittumisen ja liikkeiden avulla.

Esimerkki 1: Pallon liikuttaminen

Edun etsimisessä pallon liikuttamisella voi olla kaksi erilaista tarkoitusta. Joukkue voi joko liikuttaa pallon pelaajalle, joka on parhaassa asemassa tai pyrkiä liikuttamaan vastustajaa, jotta etu syntyy.

Jalkapallossa kentän voi jakaa poikittaissuunnassa viiteen eri kaistaan: laitakaistat, välikaistat ja keskikaista. Jokaisella näistä kaistoista pallollisella joukkueella ei voi tietenkään olla pelissä samanaikaisesti edullinen tilanne. Yleensä puolustava joukkue pyrkii tuomaan pelaajia kaistalle, jossa pallo sillä hetkellä on, joten etu löytyy yleensä joltain toiselta kaistalta.

Jotta parhaassa asemassa olevan pelaajan tai kaistan löytäminen palloa liikuttamalla on mahdollista, joukkueen täytyy ensin kollektiivisesti tunnistaa, millä kaistalla etu on ja muokata syöttövalintojaan sen mukaan. Lisäksi joukkueen pelaajien täytyy sijoittua siten, että pallon liikuttaminen on mahdollista: esimerkiksi pallon ollessa laitakaistalla, yhden keskikenttäpelaajista tulisi olla tukemassa sivulla samassa linjassa pallollisen kanssa. Tai jos joukkueella on pallo toisella välikaistalla, painottoman puolen välikaista tulisi olla täytetty.

Lisäksi joukkue voi pyrkiä muodostamaan määrällisen ylivoiman kaistalle, jonne pallo pyritään liikuttamaan. Pallon ollessa esimerkiksi vasemmalla laitakaistalla, ensimmäisen poikittaissyötön jälkeen oikea puolustaja voi nousta laitaa pitkin pelintekoalueelle ja muodostaa 2v1-tilanteen laitapelaajan kanssa. Tai vaihtoehtoisesti kymppipaikan pelaaja voi jäädä lähelle laitakaistaa pallon ollessa toisella puolella kenttää. Määrällisen ylivoiman avulla edun pitäisi olla niin suuri, että eteneminen on mahdollista, jos pallon liikuttaminen kaistalle onnistuu.

pallonliiketeneminen
Kuva 4: Vasemmalla joukkue liikuttaa palloa laitakaistalta keskikenttäpelaajan tuen avulla kaistalle, jossa on etu. Oikealla joukkue syöttää välikaistalta toiselle välikaistalle, jossa etu on suurempi.

Nuorille pelaajille pallon liikuttaminen kaistalle, jossa joukkueella on etu, on helpompi ymmärtää. Toinen pallon liikuttamisen tarkoitus voi olla vastustajan liikuttaminen ja houkuttelu.

Vastustajan houkuttelu voi tapahtua esimerkiksi keskikenttäpelaajien välisellä poikittaissyötöllä, jonka tarkoituksena on saada vastustaja irtoamaan kohti palloa ja tämän selustaan muodostuneeseen tilaan voidaan edetä syöttämällä. Kentän pystysuunnassa tapahtuvista houkuttelusyötöistä käytetään termiä in-out -syöttö. Tällöin yleensä ylemmästä pelaajasta yksi pelaaja tippuu linjan alapuolelle ja tällä käytetään palloa tarkoituksena irrottaa vastustajia nostamaan kohti palloa.

Lisäksi yksi käyttökelpoinen keino vastustajan houkutteluun on pallon liikuttaminen ensin lyhyillä syötöillä yhdellä kaistalla ja sen jälkeen pelin kääntäminen pidemmällä syötöllä toiselle puolelle kenttää. Lyhyiden syöttöjen tarkoituksena on houkutella vastustajia lähemmäs palloa, jolloin muut alueet voivat jäädä kontrolloimatta ja pallollisen joukkueen hyödynnettäväksi.

Esimerkki 2: Positionaalinen etu

Jalkapallo on esimerkiksi koripallon tapaan invaasiopeli, jolla tarkoitetaan sitä, että vastustajan kenttäpuolella on edettävä riittävästi maalintekoyrityksen todennäköisyyden kasvattamiseksi.

Yksi keinoista kentällä etenemiseen on luoda niin sanottuja positionaalisia etuja. Positionaalisella edulla tarkoitetaan tilannetta, jossa pallollisen joukkueen pelaajat ovat sijoittuneet tietyllä kentän osa-alueella paremmin kuin vastustajan pelaajat. Usein paremmin sijoittuminen tarkoittaa pelaajien sijoittumista vastustajan pelaajien (tai linjan) yläpuolelle.

Jotta positionaalisen edun luominen on mahdollista, voimme todeta, että osan pelaajista olisi hyvä sijoittua linjojen väleihin tai liikkua sinne etenemisvaiheessa. Etenemisvaiheessa pallo on yleensä pelintekoalueella, joten yksi vaihtoehto etenemisen mahdollistamiseksi on täyttää kymppialue siten, että joukkueella on siellä positionaalinen etu.

Pelaajat voivat liikkua kymppialueelle joko valmiiksi niin sanotusti ”uhkaamaan välejä” tai kymppialueelle voi liikkua vasta edeltävien syöttöjen aikana. Jos joukkue haluaa jättää kymppialueelle tilaa eikä halua pelaajia valmiiksi väleihin, se voi edetä väleihin esimerkiksi kolmas pelaaja -konseptin avulla.

positionaalinenetu
Kuva 5: Vasemmalla joukkue on täyttänyt kymppialueen valmiiksi ja kaksi pelaaja ”uhkaa välejä” pallon ollessa pelintekoalueella. Oikealla joukkue jättää kymppialueen aluksi tyhjäksi ja etenee sinne kolma pelaaja -konseptin avulla.

Esimerkki 3: Leveyden ylläpitäminen ja tilaa repivät syvyysjuoksut

Pallon liikuttamisen ja positionaalisen edun muodostamisen lisäksi, jalkapallossa etua etenemiselle voi pyrkiä luomaan myös venyttämällä kenttää poikittais- ja pystysuunnassa.

Paitsiosäännön takia (yleensä) vastustajan puolustuslinja määrittää tilan, joka pallollisella joukkueella on kentän syvyyssuunnassa käytettävissään. Pallollinen joukkue voi kuitenkin pyrkiä venyttämään kenttää syvyysjuoksuilla, jolloin esimerkiksi pallollisen pelaajan jalan ollessa etenemisvaiheessa auki, joukkue haluaa aina vähintään kaksi täysivauhtista aloitetta puolustuslinjan selustaan.

Joukkue voi hyödyntää näitä syvyysjuoksuja joko pelaamalla useamman linjan ohittavan syötön suoraan puolustuslinjan selustaan tai sijoittamalla kaksi kymppipaikan pelaajaa kymppialueelle väleihin, johon syötetään, jos puolustuslinja seuraa syvyysjuoksut ja jättää linjojen väliin tilaa.

Kentän leveyssuunnassa pallollinen joukkue voi venyttää vastustajan pelaajien välisiä etäisyyksiä ylläpitämällä pelissä leveyttä. Perussääntönä voidaan todeta, että jokaista vastustajan ohitettavaa linjaa vastaan tulisi jonkun pelaajista tarjota peliin leveys. Kun ollaan lähempänä vastustaja maalia, leveydessä olevat pelaajat voivat kuitenkin alkaa kaventamaan leveyttä ja liikkua kohti maalia.

Pallollisen joukkueen ylläpitäessä kentässä leveyttä vastustaja ei voi puolustaa kovin lähellä toisiaan, koska laidoille jäisi tällöin isoja tiloja, joita pallollinen joukkue voisi helposti hyödyntää. Näin ollen puolustava joukkue joutuu venyttämään etäisyyksiään ja väleihin voi jäädä tilaa, johon edetä.

Leveyttä tarjoava pelaaja voi vaihtua: jos esimerkiksi laitapelaaja liikkuu taskuun, jonkun muun pelaajan täytyy tarjota leveys. Yleensä tällöin laitapuolustaja nousee seuraavaan linjaan laitaa pitkin.

syvyysjuoksutleveys
Kuva 6: Vasemmalla pallollisen jalan ollessa auki pelintekoalueella, laitapelaaja ja hyökkääjä tekevät välittömästi aloitteen syvyyteen. Tila muodosuu joko heille itselleen tai välejä uhkaaville kympeille. Oikealla joukkue ylläpitää leveyttä.

Lopuksi

Emme aina ymmärrä, kuinka vaikeaa puolustaminen on, jos pallollinen joukkue pyrkii systemaattisesti yhteistyön avulla saamaan vastustajan puolustavat pelaajat vaikeisiin valintatilanteisiin. Irtoanko prässäämään, ja selustani jää tyhjäksi? Seuraanko liikkeen ja jätän pallolliselle tilaa edetä pallon kanssa?

Parhaimmat joukkueet ovat ymmärtäneet pelinopeuden modernin määritelmän: ne pyrkivät koko kentällisensä voimin luomaan tilaa ja käyttämään sitä mahdollisimman nopeasti. Jos jompikumpi noista elementeistä puuttuu, emme voi puhua laadukkaasta jalkapallosta.

Aleksi Piirainen (@ApiPiirainen)

Pelimuodot uusiksi – Suomalainen Mika Sankala haluaa kehittää ruotsalaista juniorijalkapalloa

Ruotsalaisen jalkapallon historia on hienoa luettavaa. Pelkästään katsaus arvokisasaavutuksiin tekee vaikutuksen.

Miehissä maa on voittanut muun muassa olympiakultaa (1948) sekä kolme MM-mitalia (1950, 1958 ja 1994). Naisten puolella palkintokaapissa ovat esimerkiksi MM-hopea (2003) ja EM-kulta (1984).

Ruotsi on tuottanut laadukkaita pelaajia Euroopan suuriin sarjoihin läpi vuosikymmenten. Maajoukkueet ovat säännöllisesti mukana arvokisoissa.

Viimeksi länsinaapuri pääsi juhlimaan heinäkuussa 2015, kun U21 -maajoukkue voitti Euroopan mestaruuden kaadettuaan finaalissa Portugalin.

Myös seurajoukkueet ovat edenneet usein Euroopan kentille.

Ruotsalaisessa juniorijalkapallossa tapahtuu juuri nyt paljon. Käynnissä on jo pitkään ollut erilaisia uudistushankkeita. Tavoittena on ollut pysyä kehityksessä mukana.

Yksi tärkeimmistä toimijoista muutosprosesseissa on ollut suomalainen Mika Sankala.

54-vuotias Sankala tunnetaan paremmin Ruotsissa kuin Suomessa. Kemissä syntynyt ja kolme kautta SM-sarjassa pelannut Sankala on vaikuttanut Pohjanlahden länsirannalla viimeiset 33 vuotta. Ensin pelaajana, sitten valmentajana ja viimeiset vuodet Ruotsin jalkapalloliiton yhtenä koulutuspäällikkönä.

Pelaajauran päätyttyä vuosituhannen vaihteessa Sankala aloitti valmentamisen. Vuonna 2007 hän nosti GIF Sundsvallin pääsarjaan. Vuosina 2009-2010 Kaskö Idrottsklubbin kasvatti valmensi Umeå IK:ta Damallsvenskanissa. Vuonna 2013 Sankala toimi Suomen naisten jalkapallomaajoukkueen valmennustiimissä.

Syy, miksi Mika Sankala on tärkeä henkilö Ruotsissa, liittyy maan juniorijalkapalloon. Juniorijalkapallon pelimuodot, Nya nationella spelformer, on uudistettu. Lisäksi myöhemmin kehittyvät pelaajat saavat mahdollisuuden Future Team -maajoukkueissa.

Sankala kertoo Suunnanmuutos -jalkapalloblogille muutosprosessin taustoista.

 

Screen Shot 2019-04-02 at 10.09.49
Ruotsalaisessa juniorijalkapallossa sovellettavat uudet pelimuodot.

 

Ruotsalaisessa juniorijalkapallossa on siirrytty viisiportaiseen suunnitelmaan, jossa 3v3 -pelimuodosta edetään vaiheittain, askel kerrallaan, kohti 11v11 -pelimuotoa. Miksi uudet pelimuodot on otettu Ruotsissa käyttöön?

”Uudistukseen on vaikuttanut monta eri syytä. Yksi niistä on ollut lasten peli-ilon säilyttäminen – se, että lapset haluavat aloittaa jalkapallon ja jatkaa sen harrastamista. Tämä on ollut tärkein syy, jonka jälkeen olemme miettineet, miten tuohon tavoitteeseen päästään.

Olemme halunneet, että lapset kehittyvät jalkapalloilijoina niin, että pelimuodot tukevat tätä oppimisprosessia. Piireistä oli tullut palautetta, että maan eri osissa pitäisi olla samat pelimuodot. Aikaisemmin yhdessä paikassa on pelattu tietyssä vaiheessa 5v5 -pelejä, jossain muualla taas 7v7 -pelejä. Meiltä puuttui yhteinen päätös siitä, mitä pelimuotoa missäkin vaiheessa pelataan.

Emme lähteneet tekemään uudistusta vain siitä näkökulmasta, että saisimme parempia maajoukkuepelaajia. Halusimme, että kaikille lapsille löytyy sopivat, kyseisen ikävaiheen kehityksen huomioivat pelimuodot.”

 

Prosessi on ollut pitkä. Miten ja milloin uudistustyö alkoi?

”Lähtölaukaus tapahtui jo vuonna 2010. Aloitimme silloin rakentamaan pelaajakehityssuunnitelmaa koko Ruotsille: Miten haluamme harjoitella ja pelata?

Aloitteen tekijänä oli Ruotsin liiton Grassroots -osaston johtajan. Kysymys pelimuodoista nousi samassa yhteydessä luonnollisesti esiin. Varsinainen pelimuotojen työstäminen alkoi kuitenkin vasta 2014. Ruotsin urheiluliitolta tuli 2010-luvun alussa painetta, että eri lajeissa täytyy esittää toiminnasta selkeämpiä suunnitelmia. Sekä sisäinen että ulkoinen paine vaikutti. Toimintaa oli kyettävä perustelemaan paremmin.”

 

Euroopan eri maissa on vaihtelevia käytäntöjä pelimuotojen suhteen. Joissakin maissa 11v11 -pelit alkavat jo varhaisessa vaiheessa. Lisäksi tietyissä maissa pelataan 7v7 -pelien sijasta 8v8 -pelejä. Haettiinko toimintaan vaikutteita muualta?

”Kyllä. Teimme useita vierailuita esimerkiksi Espanjaan, Saksaan, Englantiin ja Tanskaan. Kävimme myös Belgiassa, jossa oli tosin päädytty 8v8 -pelimuotoon. Olimme yhteydessä myös Suomen Palloliittoon, joka oli hakenut vaikutteita pelimuotolinjauksiin juuri Belgiasta. Luimme paljon tutkimuksia erityisesti small-sided-games -aihepiiristä.

Pohdimme koko ajan kuitenkin sitä, miten tutkimustulokset soveltuvat ruotsalaiseen kulttuuriin ja meidän tapaamme kehittää pelaajia. Tanskassa oli samoihin aikoihin tehty yksityiskohtaisia analyysejä muun muassa syöttömääristä ja pallokosketuksista eri pelimuodoissa. Hyödynsimme jonkin verran myös näitä havaintoja osana suunnitteluprosessia.”

 

Miten suunnitteluprosessi eteni? Kuinka sitoutitte eri toimijoita prosessiin?

”Ensimmäisissä tapaamisissa oli edustajia kahdeksasta piiristä, jotka edustivat erityisesti pieniä seuroja. Myös Svensk Elitfotboll -ryhmittymästä (joka edustaa 32 seuraa) ja Elitfotboll Damer –ryhmästä oli edustajia mukana. Saimme näin sekä huippuseurat että Grassroots -seurat mukaan. Pelimuodot on tehty sekä tytöille että pojille.

Aluksi vain kuulostelimme seurojen ajatuksia ja havaintoja pelitoiminnasta sekä teimme analyysejä. Testasimme eri vaihtoehtoja. Valmentajilla oli erilaisia käsityksiä soveltuvista pelimuodoista. Työryhmä aloitti varsinaisen toimintansa vuonna 2014 ja ensimmäinen ehdotus pelimuodoista oli valmis vuonna 2016. Kaksi ensimmäistä vuotta keräsimme tietoa, teimme vierailuita ja vaihdoimme ajatuksia. Pallottelimme yhdessä eri ideoita. Tärkeintä oli koko ajan arvioida, mitä hyötyjä pienemmät pelimuodot voivat tuoda ja miksi niille on tarvetta. Keräsimme palautetta seuroilta suunnittelun eri vaiheissa. Suunnitteluvaihe kesti pitkään.”

 

Millaisia huomioita seuroilta sitten tuli pelimuodoista? Harvassa maassa siirrytään esimerkiksi 11v11 -peleihin niin myöhään kuin Ruotsissa?

 ”Seurojen välillä oli suuri yhteisymmärrys ensinnäkin siitä, että 3 vastaan 3 -pelit täytyi saada pienimpiin ikäluokkiin. Lisäksi haluttiin edetä sopivin askelein 5v5 -pelimuodosta 7v7 -peleihin ja sieltä edelleen 9v9 -pelimuotoon. Hyppäykset eivät saa olla liian isoja. Erimielisyyttä oli erityisesti siitä, missä vaiheessa 11v11 -pelit pitäisi aloittaa. Me liitossa kannatimme ison kentän pelien aloittamista vasta 15-vuotiaista ylöspäin, mutta monet valmentajat pitivät sitä liian myöhäisenä. Tästä syntyi tiukkaa, mutta rakentavaa keskustelua.

Pidämme tärkeänä, että pelaajat voivat kehittyä rauhassa pienillä kentillä ja pienemmillä pelaajamäärillä saaden riittävästi toistoja. Liiallista kiirehtimistä pitää välttää. Monelle esimerkiksi 70 metrin syöttö isolla kentällä on liian vaikeaa. Tai juokseminen 60 metriä. Jos isolle kentälle siirrytään liian aikaisin, isokokoiset pelaajat dominoivat liikaa ja saavat tarpeetonta etua.

Pienemmät pelaajat, joilla voi olla hyvä pelikäsitys ja tekniikka, eivät pääse peliin mukaan, koska fyysiset erot ovat liian isot. Emme pitäneet aikaisempaa systeemiä oikeudenmukaisena niille pelaajille, jotka kehittyvät myöhemmin.”

 

Miten pelimuotouudistuksessa hyödynnettiin dataa? 

”Tutkimuksiin perehtymisen lisäksi olemme toteuttaneet tilastotutkimuksia junioripeleistä. Lisäksi olemme tehneet yhteistyötä Göteborgin yliopiston kanssa. Yhtenä vuonna kuvasimme neljän suuren junioriturnauksen kaikki pelit ja kirjasimme pelitekoja 5v5-, 7v7- ja 9v9 -otteluista. Laskimme, kuinka paljon peleissä tulee syöttöjä ja kuinka monta kertaa pelaajat koskevat palloon. Vertasimme pelitekojen määriä niihin lukemiin, joita pidimme tavoitteina kyseisille pelimuodoille. Tilastoinnin jälkeen keskustelimme ja pohdimme pelaajien suorituksia. Koskevatko he riittävän usein palloon ottelun aikana? Saavatko he riittävästi toistoja? Kuinka paljon eri pelimuodot aktivoivat pelaajia?”

 

Blogiin
Ruotsalaisessa juniorijalkapallossa on tapahtunut paljon muutoksia viimeisten vuosien aikana.

 

Hyvien suunnitelmien laatu ratkeaa luonnollisesti vasta käytännössä – siinä, kuinka linjaukset toteutuvat ruohonjuuritasolla. Miten pelimuotojen jalkautus arkeen on edennyt?

 ”Ensimmäinen ehdotus annettiin tosiaan vasta vuonna 2016 – pitkän suunnittelun jälkeen. Nykyiset pelimuotoperiaatteet noudattavat hyvin pitkälti tuota linjausta. Vuonna 2017 kokeilimme uusia pelimuotoja ensimmäisen kerran. Silloin mukana oli noin puolet piireistä. Tämä oli ikään kuin kokeiluvaihe. Seuraavana vuonna pelimuodot olivat kaikissa piireissä suosituksena, mutta eivät vielä pakollisena.

Vuoden 2018 jälkeen teimme seuroilta saadun palautteen ja omien havaintojen perusteella vielä joitakin muutoksia sääntöihin esimerkiksi paitsiolinjan osalta. Aikaisemmin se oli ollut 9v9 -peleissä kentän viimeisellä kolmanneksella, mutta se siirrettiin vuodeksi 2019 puoleen kenttään. Lisäksi pienempien pelimuotojen vetäytymissääntöjä tarkistettiin.

Vuodesta 2019 pelimuotoja on noudatettu pakollisina joitakin turnauksia lukuun ottamatta. Suuret turnaukset, kuten Gothia Cup, ovat saaneet vuoden lisäaikaa uudistuksen toteuttamiseen. Seuraan mielenkiinnolla, miten uudistukset vaikuttavat turnaukseen osallistuvien ulkomaalaisten joukkueiden määrään. Ne maat, joista haimme vaikutteita uudistukseen, kuten esimerkiksi Englanti, Espanja ja Tanska, ovat osoittaneet kiinnostusta prosessiamme kohtaan.”

 

Kaikki seurat eivät ole ottaneet uudistuksia ilolla vastaan. Tietyt linjaukset ovat herättäneet epäilyjä. Millaisia näkemyksiä uudistuksen vastustajat toivat esiin?

”He katsoivat, että kolme pelimuotoa (viiden sijasta) olisi riittänyt. Lisäksi he painottivat, että 11v11 -peleihin siirtyminen tapahtuu liian myöhään. Kysyin heiltä, että ’mistä he tietävät?’. Emmehän ole koskaan aikaisemmin toteuttaneet tällaista muutosta. Kritiikki on tärkeää, mutta emme olleet edes kokeilleet uudistuksia. Työryhmän näkemyksen mukaan uudistukselle on ollut selvät perusteet. Haluamme kehittää pelaajia pitkäjänteisesti.”

 

Screen Shot 2019-04-02 at 11.32.55
Mika Sankala Ruotsin jalkapalloliiton järjestämässä Framtidens Fotboll -tapahtumassa vuonna 2018. Kuva: GFF1905.

 

Mitkä ovat olleet uudistuksen konkreettisimmat hyödyt arjessa?

”Koska pelialueiden kokoja on pienennetty ihan pienimmistä ikäluokista lähtien, saamme enemmän pelejä samaan aikaan yhdelle kenttäalueelle. Pelien määrää voi näin ollen kasvattaa. Pienemmillä kentillä pelaajat joutuvat olemaan aktiivisempia, osallistumaan enemmän peliin ja he saavat enemmän pallokosketuksia ja toistoja.  Lisäksi olemme muuttaneet otteluiden rytmitystä. Nykyään pelaamme kahden puoliajan sijasta kolme jaksoa. Valmentajat voivat antaa pelaajille enemmän palautetta ja opastaa joukkuetta, kun taukoja on kaksi. Lisäksi erilaiset yksityiskohtaisemmat säännöt, esimerkiksi vetäytymisen osalta, palvelevat näkemyksemme mukaan paremmin pelaajien oppimista kuin aikaisemmat säännöt.”

 

Myös suomalaisessa juniorijalkapallossa keskustellaan paljon sopivista pelimuodoista ja näiden linjausten yhteydestä pelaajakehitykseen. Kuinka paljon suomalaiset jalkapallotoimijat ovat olleet yhteydessä?

”Palloliitto ei ole ollut kovin aktiivinen pelimuotouudistukseemme liittyen, vaikka muuten keskusteluyhteys on hyvä. Olen aistinut, että he ovat halunneet luottaa 8v8 -pelimuotoon. Jotkut yksittäiset toimijat ja seurat ovat olleet kiinnostuneita. Pieni porukka Jyväskylän yliopistosta otti aikaisemmin yhteyttä. Olen sanonut usein, että olen valmis sparraamaan ja kertomaan omia ajatuksiani.”

 

Ruotsissa on haluttu kiinnittää aikaisempaa enemmän huomiota myöhään kypsyvien, niin sanottujen late bloomer –pelaajien seurantaan. Yksi osa tätä toimintaa on Future Team -maajoukkue. Kertoisitko tarkemmin tästä aiheesta?

”Tämänkin kokonaisuuden suhteen olemme hakeneet vaikutteita ja saaneet ideoita muualta, esimerkiksi Belgiasta, Hollannista ja Tanskasta. Näissä maissa Future Teamit ovat olleet jo pidempään käytössä. Kun olemme järjestäneet 15-vuotiaille pelaajille piirijoukkueleirejä, olemme huomanneet, että suurin osa mukana olevista pelaajista on syntynyt alkuvuodesta. He ovat kehittyneet pidemmälle kuin loppuvuodesta syntyneet pelaajat. Sama pätee maajoukkueisiin. Tämä on yleinen trendi monessa muussakin lajissa. Nuo pelaajat ovat usein fyysisesti muita edellä. Tietyllä tavalla tämä on epäoikeudenmukaista niille pelaajille, jotka eivät ole vielä kehittyneet samalla tavalla.

Olemme halunneet perustaa U15-U17 -ikäluokkiin ylimääräiset ryhmät. Kyseisten ryhmien pelaajat ovat usein varsinaisten poikamaajoukkueiden pelaajia pienempiä, mutta heillä on muita hyviä ominaisuuksia, kuten esimerkiksi pelikäsitys. Näitä ryhmiä kutsutaan siis Future Teameiksi. Pelaajat eivät välttämättä pärjää vielä fyysisesti, mutta voivat myöhemmin ”puhjeta kukkaan” – nousta tästä ”varjomaajoukkueesta” varsinaiseen ryhmään.

Ensimmäisenä vuonna tapahtumia on neljä, U16-vaiheessa kolme ja lopuksi 17-vuotiaissa vielä kaksi. Future Team -ryhmät pelaavat muiden maiden vastaavia ryhmiä vastaan. Seuraava turnaus on jo parin viikon päästä. Joitakin pelaajia on jo noussut Future -ryhmästä varsinaiseen maajoukkuetoimintaan.

Esimerkiksi Belgiassa Future Team -pelaajille on asetettu tietyt paino- ja pituusrajat, mutta näin pitkälle emme ole täällä vielä menneet. Toki seuraamme koko ajan tarkasti pelaajien kasvamista ja kehittymistä. Tämä on elintärkeää pienille maille.”

 

Miten käytännön organisointi on toteutettu?

”Yksi maajoukkuevalmentajista käyttää 50 % työajastaan Future Team -toimintaan. Hän vastaa kaikista kolmesta ikäluokasta. Toiminnan piirissä on noin 40 pelaajaa per ikäluokka. Jokaiselle pelipaikalle on näin ollen suunnilleen neljä pelaajaa. Jokaisessa piirissä on pelaajakehitysvastaava, joka seuraa Future Team -pelaajia ja raportoi maajoukkuevalmentajalle. Moni pelaaja tulee pienestä seurasta, jolloin näiden nuorten kehityksen seuranta on korostetun tärkeää.

Akatemiaseuroihin suhteet ovat hyvät. Käymme seuraamassa paljon heidän harjoituksiaan ja valmentajat vaihtavat tietoja keskenään. Pienemmät seurat ovat enemmän tekemisissä piirin kanssa.”

 

Ruotsalaisessa juniorijalkapallossa on pinnalla juuri nyt kysymys siitä, mikä on oikea hetki perustaa kilpajoukkue, johon valitaan rajoitettu määrä pelaajia osaamisen ja motivaation mukaan. Monet seurat kannattavat linjaa, jossa joukkue perustetaan 9- tai 10-vuotiaissa. Esimerkiksi IF Brommapojkarnassa pidetään tärkeänä, että pelaajille löytyy oikealla tavalla haastava ympäristö riittävän aikaisessa vaiheessa.

Mikä on oma näkemyksesi asiaan?

”Käytäntöjä on erilaisia. Pidän itse kovana sitä linjaa, että niin sanotut kilpajoukkueet perustetaan jo alle 12-vuotiaissa. Liiton säännöt mahdollistavat sen, että seurat voivat perustaa kilpajoukkueet jo ennen liiton suositusta, joka on U13-ikäluokka. Jotkut seurat perustavat ryhmät jo aikaisessa vaiheessa, ja se on heidän valintansa. Emme voi, ainakaan vielä, mennä sanomaan liiton puolesta, että ryhmät voi perustaa vasta silloin ja silloin.

Jokainen seura on oma yksikkönsä, joka voi päättää itse toiminnastaan. Pidän tärkeänä, että seurat viestivät vanhemmille, mikä on seuran toimintatapa. Näin vanhemmat voivat arvioida, onko ympäristö oikea juuri heidän lapselleen. Ruotsin liitto on tuonut esiin, että kilpajoukkueiden perustaminen aikaisessa vaiheessa ei ole liiton linjan mukaista, mutta vanhemmat ja pelaajat tekevät lopullisen ratkaisun. Emme voi kieltää seuroja soveltamasta heidän omia suunnitelmiaan.

Kannatan itse sellaista linjaa, että joukkueen sisällä pelaajia voi jakaa pienempiin harjoitusryhmiin osaamisen mukaan ja sen mukaan, millaisia haasteita pelaaja tarvitsee. Kaikkia ei voi tietenkään pakottaa harjoituksissa tekemään esimerkiksi hitaimman mukaan.”

 

Mitä terveisiä sinulla on suomalaisen jalkapallon päätöksentekijöille?

”Olen usein sanonut, että olen valmis kertomaan ajatuksistani ja haastamaan esimerkiksi Palloliittoa ja kysymään, miksi Suomessa on valittu tietyt toimintatavat. Myös suomalaisen jalkapallon kehitys kiinnostaa minua totta kai. Hyvä dialogi eri osapuolten välillä on todella tärkeää.”

 

***

Erkko Meri (@ErkkoMeri)

 

Kaiken nähnyt Martti Kuusela kertoo jalkapalloelämästään

Martti Kuusela, 73, oli neljäkymmentä vuotta sitten tiukassa paikassa. Oli tehtävä iso päätös. Ratkaisu, jolla tulisi myöhemmin olemaan suuri vaikutus Kuuselan uraan ja elämään.

Rovaniemellä kasvaneella Kuuselalla oli takana pitkähkö pelaajaura. Parhaat saavutukset pelaajana olivat SM-hopea ja -pronssi HIFK:n paidassa vuosina 1970-1971.  A-maaotteluita kertyi kaksi.

Alun perin Martti Kuuselasta ei pitänyt tulla jalkapallovalmentajaa lainkaan.

”Äitini oli aina toivonut, että menisin oikeisiin töihin. ’Potkupallo on vienyt sinun koko elämän’, hän sanoi usein”, Kuusela hymyilee.

Peliuran päätyttyä ja valmistuttuaan Tampereen yliopistosta, pääaineena tiedotusoppi, Kuusela toimi hetken aikaa tiedottajana STK:ssa, Suomen Työnantajain Keskusliitossa.

”Pidin STK:sta työpaikkana todella paljon. He kouluttivat minua tulemaan toimeen erilaisten ihmisten kanssa. Olen jälkikäteen kiittänyt STK:n ihmisiä siitä, että he veivät minua erilaisiin johtajakoulutuksiin.”

Jalkapallovalmennus astui kuitenkin pian yhteiskuntatieteiden maisterin elämään.

Ja millainen valmennusura siitä tulikaan.

Kuusela toimi Suomen jalkapallomaajoukkueen päävalmentajana kuuden vuoden ajan, valmensi kuudessa eri maassa ja voitti niin Suomen (kahdesti) kuin Unkarin mestaruuden.

Kuuselan uran ymmärtämiseksi on kuitenkin palattava 40 vuoden päähän, vuoteen 1979. Sitä voidaan pitää valmentajapolun eräänlaisena alkupisteenä. Tuo hetki määritti Kuuselan valmentajapolun suuntaa merkittävästi.

Länsi-Saksan Kölnissä oli alkamassa järjestyksessään 25. Fußball-Lehrer -kurssi. Sinne myös Kuusela halusi. Syy oli yksinkertainen: mistään muualta ei saanut niin hyvää jalkapallovalmentajan koulutusta. Vasta aloittaneelle valmentajalle mikään ei ollut niin tärkeää kuin kouluttautuminen.

”Olen aina sanonut, että koulutus on kaiken a ja o – oli ala mikä tahansa. Sain töistä virkavapaata. Halusin aloittaa jalkapallon opiskelun parhaasta mahdollisesta paikasta. Oli mentävä parhaan tiedon luokse.”

Suomessa Kuusela oli aloittanut valmentamisen Kauniaisissa Grankulla IFK:n riveissä. Vanha tuttu Östen Brännäs houkutteli valmennuksen maailmaan. Kausi GrIFK:ssa jäi kuitenkin kesken, kun mahdollisuus opiskella Kölnissä avautui.

Nuori valmentajanalku janosi uutta ja ajantasaista oppia. Suomessa sellaista ei ollut tarjolla. Mukaan Saksaan lähtivät vaimo ja kaksi pientä lasta.

Päätös ei ollut helppo, mutta Kuusela oli varma, että Köln oli juuri oikea paikka opiskella lajin saloja.

”Hain pankista vähän lainaa ja pakkasimme pienen auton päälle kaksi pahvilaatikkoa. Sitten koko perhe lähti Kölniin.”

Alku Saksassa oli haastava.

”Aika oli perheelleni raskasta. Meillä ei ollut aluksi asuntoa, vaan asuimme hotellissa. Muutimme monta kertaa vuoden aikana. Vasta loppuvaiheessa saimme asunnon läheltä korkeakoulua.”

Kuusela oli sinnikäs, eikä luovuttanut helpolla.

”Koulutuksen järjestäjät halusivat minusta ensin vain kuunteluoppilaan. Jouduin vääntämään heidän kanssaan, että sain suorittaa tutkinnon. Sanoin, että olin uhrannut koulutuksen eteen rahani ja perheeni. Lopulta he suostuivat”, Kuusela muistelee.

Ulkomailla kouluttautuminen oli suomalaisille valmentajille suhteellisen harvinaista vielä 1980-luvun taitteessa. Vaikka Kölnin urheilukorkeakoulusta oli haettu vaikutteita suomalaiseen valmentajakoulutukseen, ennen Kuusela opinahjossa olivat vierailleet ainoastaan Simo Syrjävaara ja Seppo Nuuttila.

Martti Kuusela, kuva 1
Martti Kuusela selaa Kölnin Fußball-Lehrer -kurssin opasta – 40 vuotta koulutuksen alkamisen jälkeen.

Ajanjaksosta Kölnissä muodostui Martti Kuuselan valmentajauran kannalta merkittävä. Tutkinto oli se valttikortti, joka auttoi Kuuselaa varsinkin valmennusuran alussa. Hänellä oli kilpailuetu, joka löytyi vain harvalta valmentajalta.

”Koulutus kesti elokuusta toukokuuhun. Joka päivä oli koulutuksia ja viikonloput olivat kiinni. Opiskelu oli todella monipuolista, intensiivistäkin. Jalkapallotaktiikoiden lisäksi opiskelimme muun muassa urheilulääketiedettä ja -psykologiaa sekä johtamista. Suoritin tentin myös esimerkiksi hieronnasta.”

”Treenasimme koulutuksessa todella paljon myös itse, varsinkin ensimmäisten viikkojen aikana. En muista koskaan olleeni niin hyvässä kunnossa kuin silloin – en edes pelaajaurani aikana”, Kuusela arvioi.

Ulkomaalaisia opiskelijoita oli vain vähän. Kuusela muistelee, että hänen lisäkseen ei-saksalaisia valmentajia oli vain yksittäisiä: muun muassa Boliviasta, Jugoslaviasta ja Puolasta.

Opiskelukieli oli luonnollisesti saksa. Englantia ei käytetty lainkaan.

”Muistan, kun suoritin suullista lopputenttiä. Olin yksin luokan edessä, kun korkeakoulun edustaja ja Saksan jalkapalloliiton kouluttaja tenttasivat minua. Se oli kova paikka.”

Kahvi on ehtinyt jäähtyä. Muistot 40 vuoden takaa nousevat pintaan. Kuuselan silmät loistavat kirkkaina. Puhetta riittää.

”Sain vuoden aikana paljon kavereita. Aloitin opiskelun ’huipulta’. Varsinkin Horst Köppel auttoi minua paljon. Hän toimi myöhemmin muun muassa Franz Beckenbauerin kakkosvalmentajana Saksan maajoukkueessa. Kurssikaverina oli myös Christoph Daum. Yhtenä vaihtoehtona oli, että olisin jäänyt valmentajaksi Saksaan. Palasimme kuitenkin perheen kanssa takaisin.”

Pian Suomeen paluun jälkeen 34-vuotias valmentaja sai soiton. Kölnistä oppia hakenut valmentajanalku haluttiin HJK:n peräsimeen.

Kuuselalle tärkeintä oli ollut valmentajatutkinnon suorittaminen. Valmennustehtäviä tai seuravaihtoehtoja hän ei ollut vielä ajatellut. Sen Kuusela kuitenkin tiesi, että siviilitöihin hän ei enää palaisi.

Klubi oli voittanut kaudella 1978 Suomen mestaruuden, mutta seuraava vuosi toi palkintokaappiin ainoastaan pronssin.

Kuuselan haluttiin palauttavan seura Suomen mestariksi kaudella 1980. Vaikka GrIFK oli ollut Kuuselalle rakas seura, HJK-tarjousta ei tarvinnut miettiä kauaa.

Ensimmäinen kausi päättyi kolmanteen sijaan, mutta vuonna 1981 HJK voitti kaivatun Suomen mestaruuden. Lisäksi joukkue kaatoi Suomen cupin finaalissa Kuusysin 4-0.

Kuusela muistelee pelaajia lämmin hymy kasvoillaan.

”HJK:ssa meillä oli paljon hienoja ja samalla erilaisia pelaajia – Atik Ismailista Juha Dahllundiin. Saimme rakennettua erilaisuudesta voimavaran. Kuri ei saa olla kirosana, vaan tarkoituksen pitää olla, että erilaisista pelaajista muodostuu joukkue.”

Kuuselan ura eteni vauhdilla. Niin nopeasti, että HJK-pestin aikana Palloliitto kiinnostui nuoren valmentajan palveluksista. Vain kaksi vuotta Kölnistä paluun jälkeen 36-vuotias valmentaja nimitettiin Suomen miesten A-maajoukkueen päävalmentajaksi.

Martti Kuuselan puhe keskeytyy hetkeksi. Kuusela kaivaa repustaan nipun muistiinpanoja uransa varrelta. Kahvikuppi on edelleen täynnä.

Tämän Kuuselan me muistamme Ylen jalkapallostudioista. Kokeneen valmentajan kädet heiluvat ja energinen analysointi täyttää kahvilan.

”Mietin jo HJK-vuosien aikana, että haluan päästä valmentamaan ulkomaille. Sekä valmentajan että pelaajan on oltava nöyrä tekemään töitä. Koko ajan on kehityttävä. Minua kiinnosti oppiminen. Paras mahdollisuus siihen oli Suomen ulkopuolella.”

”Ajattelin, että valmennan ulkomailla ja palaan sieltä sitten oppien kanssa takaisin Suomeen. Halusin viedä maajoukkueen kisoihin tai seurajoukkueen pitkälle Euroopassa. Näin jälkikäteen ajatellen maajoukkuevalmentajan tehtävä tuli minulle liian aikaisin”, Kuusela pohtii.

”En ollut riittävän kokenut. Kokemus erilaisista ihmisistä ja ympäristöistä on melkoinen tietopankki. Tieto vie parhaiten kohti päämäärää.”

Kuusela valmensi maajoukkuetta peräti kuuden vuoden ajan vuosina 1982-1987. Se on yksi pisimmistä ajanjaksoista suomalaisen jalkapallon lippulaivan peräsimessä. Vain Olavi Laaksosella ja Antti Muurisella on enemmän maaotteluita päävalmentajana.

Kuuselan johdolla maajoukkue jäi kahden pisteen päähän Meksikon vuoden 1986 MM-kisoista. Muistot ovat positiivisia, vaikka menestys jäi puuttumaan.

”Kokemus oli loistava, vaikka rahaa oli vähän. Muistan, kuinka halusin pitää syksyllä 1986 maaotteluiden välissä pelaajille leirin kotimaassa. Liitosta kuitenkin ilmoitettiin, että rahaa ei ole. Tein sitten eräälle matkatoimistolle, jonka toimitusjohtajan tunsin, mainosesitteen, jolla saimme puuttuvat rahat leiriä varten. Muuta vaihtoehtoa ei ollut.”

”Leirin jälkeen pelasimme Tanskaa vastaan erinomaisen pelin, vaikka hävisimme 1-0.”

Moni vanhempi jalkapallon seuraaja muistaa yhä, kuinka Kuuselan johtama maajoukkue haastoi tähtipelaajia vilisseen Brasilian Olympiastadionilla toukokuussa 1987.

Palloliiton 80-vuotisjuhlaottelua oli saapunut seuraamaan yli 37 000 katsojaa. Vierailijoiden riveissä nähtiin muuan nuori Romário, joka teki Stadikalla myös maaottelu-uransa ensimmäisen maalin.

Työnteon merkitys on asia, josta Kuusela rakastaa puhua. Alamme lähestyä valmentamisen ydinteemoja. Tapaamisen aikana käy selväksi, että Kuusela haluaa puhua mieluummin valmennusfilosofiastaan kuin yksittäisistä joukkueista tai peleistä.

”Urani alkuvaiheessa kävin kaikki mahdolliset kurssit. Olen aina tykännyt keskustella pelistä. Kun kouluttauduin Englannissa, väittelimme hyvän ystäväni Dave Bassettin (valmentajana muun muassa Wimbledonissa, Sheffield Unitedissa ja Leicesterissä) kanssa aamukolmeen siitä, kumpi on parempi: kolmen vai neljän puolustajan linja? Keskustelut ja väittelyt muiden valmentajien kanssa ovat auttaneet minua kehittymään”, Kuusela innostuu.

Martti Kuusela on tuhansien tarinoiden mies. Monet ovat kyselleet, milloin valmentajan elämäkerta ilmestyy. Viimeksi asiasta soitettiin kaksi viikkoa sitten. Kirjaa ei kuitenkaan ole tulossa. Kuusela ”ei halua avautua”, kuten hän itse sanoo. Muistiinpanoja hän kirjoittaa lapsiaan varten.

Koti on täynnä valmennusmateriaaleja vuosien varrelta – niin Saksasta, Englannista kuin esimerkiksi Ruotsista.

”En ole vielä raaskinut heitä niitä pois”, Kuusela kertoo pilke silmäkulmassa.

Joitakin tarinoita saamme kuitenkin kuulla. Yksi niistä liittyy Kuuselan suosikkiteemaan – muilta valmentajilta oppimiseen.

”Kun valmensin maajoukkueessa, halusin oppia muiden maiden valmentajilta. Pelasimme Englantia vastaan ja tutustuin Bobby Robsoniin. Pääsin myöhemmin tutustumaan Englannin maajoukkueen toimintaan. Bobby haki minut Heathrow’n kentältä ja lähdimme harjoituksiin.”

”Lensin myös joukkueen kanssa Romaniaan vierasotteluun. Joukkueen hotelliin minua ei tosin päästetty”, Kuusela naurahtaa.

Vuodet ulkomailla ovat olleet keskeinen osa Martti Kuuselan valmennusuraa. Niissä on usein ollut sama kaava: Kuusela on nähnyt vaivaa, tutustunut lukuisiin eri ihmisiin, keskustellut pelistä ja päässyt kontaktiensa kautta näyttämään osaamistaan.

Ensimmäinen valmennuspesti ulkomailla löytyi Tanskasta. Seurana oli B1903, joka nykyisin tunnetaan nimellä FC Kööpenhamina.

Kuuselan pesti maajoukkueessa oli päättynyt vuonna 1987. Valmennustehtävät Kööpenhaminassa alkoivat pari vuotta myöhemmin. Paluu Suomeen tapahtui kaudeksi 1990. Ensimmäinen pesti ulkomaille kesti siis vain yhden kauden.

Kuusela muistuttaa, että Tanska poikkesi Suomesta jalkapallomaana merkittävästi. ”Koko mentaliteetti oli erilainen”, hän arvioi.

”Tanskan liiton tiedotuspäällikkö, johon olin tutustunut aikaisemmin, soitti minulle ja kertoi avoimesta tehtävästä. Kölnissä suoritettu tutkinto auttoi paljon. Se oli tärkeämpää kuin mistä maasta olin kotoisin.”

Kööpenhaminalaisseurassa Kuusela valmensi muun muassa parikymppistä Per Frandsenia. Kuusela teki paljon töitä nuorten pelaajien kanssa. Hän halusi korostaa työnteon ja sitoutumisen merkitystä.

”Kokoonnuimme nuorten pelaajien kanssa aina tunti ennen harjoituksia. Laitoimme sata palloa riviin ja harjoittelimme potkutekniikkaa. Teimme näin säännöllisesti läpi kauden. Muistutin pelaajille aina, että kehitys tapahtuu vain työnteon kautta.”

”Valmentajan yksi tärkeimmistä tehtävistä on löytää pelistä ja pelaajista ne osa-alueet, joita täytyy kehittää. Tämä kehittäminen tapahtuu harjoituskentällä  – tarvittaessa joukkueharjoitusten ulkopuolella. Jos laitapelaaja ei saa kymmenestä keskityksestä kaikkia maalille, tämä asia täytyy laittaa kuntoon.”

Kun Kuusela ja Frandsen tapasivat kahdeksan vuotta myöhemmin Ranskassa, käynnissä olivat jalkapallon maailmanmestaruuskilpailut. Tanskalainen oli siirtynyt myöhemmin englantilaiseen Boltoniin ja edusti nyt kotimaataan MM-kisoissa.

”Kun kohtasimme, hän muisteli, että silloin kaksikymppisenä meidän potkutekniikkatreenit aamuisin turhauttivat häntä. Samalla hän kertoi, että nyt uudessa seurajoukkueessa hän antoi kaikki erikoistilanteet”, Kuusela muistelee hymyillen.

Palattuaan Tanskasta Suomeen Kuusela toimi yhden kauden tutun HJK:n päävalmentajana. Kausi huipentui Kuuselan uran toiseen Suomen mestaruuteen. Tärkeä työtoveri oli Jari-Pekka Keurulainen, ”Gene”, joka oli ollut Kuuselan tiimissä jo maajoukkueessa. Kaksikon yhteistyö jatkui myös myöhemmin.

Kuuselan taustajoukoissa toimi pitkään belgialainen agentti, joten seuraava valmennuspesti löytyi loogisesta suunnasta. Uusi seura oli K.F.C. Germinal Beerschot Belgian Antwerpenistä. Oli aika yrittää uudelleen ulkomailla.

”Urani ei todellakaan ollut aina ruusuilla tanssimista. Välillä oli myös todella vaikeita hetkiä. Mutta kaikki ne kokemukset kasvattivat ja kouluttivat minua. En vaihtaisi päivääkään pois, mutta yrittäisin parantaa vielä entisestään.”

Pesti Belgiassa kesti vuoden, kunnes oli jälleen muuton aika. Uusi seura löytyi Unkarista. Rekrytointiin vaikutti osaltaan se, että seurassa oli belgialainen omistaja.

Olemme menossa kohti Martti Kuuselan uran yhtä tärkeintä ympäristöä. Kuuselan historiasta löytyy mielenkiintoinen yksityiskohta juuri Unkariin liittyen.

”Vuodet Unkarissa olivat itselleni tärkeä ajanjakso. Ferenc Puskásin Unkari oli minulle yksi maailman parhaista maajoukkueista. Isäni toimi tuomaritehtävissä Helsingin vuoden 1952 olympialaisten nyrkkeilyssä ja pääsin aistimaan olympiatunnelmaa. Muistan, kun istuin Messuhallin katsomossa unkarilaisten jalkapalloilijoiden seurassa.”

”Laukkaavan majurin” tähdittämä Unkari voitti kisoissa lopulta olympiakultaa kaataen finaalissa Jugoslavian maalein 2-0.

Kuuselan ja jalkapallosankari Puskásin tiet kohtasivat neljäkymmentä vuotta myöhemmin. Unkarilainen pelaajalegenda toimi Budapest Honvédin johtokunnassa. Seura halusi suomalaisvalmentajan uudeksi päävalmentajaksi.

Sopimus allekirjoitettiin vuonna 1992. Ensimmäisessä tapaamisessa miehet muistelivat muun muassa sitä, oliko 6-vuotias Kuusela istunut Messuhallissa myös Puskásin sylissä.

Uusi päävalmentaja toi muutoksen joukkueeseen – heti ensimmäisistä harjoituksista lähtien.

”Honvédin joukkue oli taitava, mutta heiltä puuttui työnteon kulttuuri. Minulta kysyttiin pestin alussa, osaanko unkaria. Sanoin tietäväni kolme sanaa: munka, munka, munka.

Työtä, työtä, työtä.

”Myöhemmin, jo pestin päätyttyä, minulle sanottiin, että opetin pelaajat tekemään töitä. Kapteeni József Csábi oli minulle tärkeä henkilö. Hänen johdollaan joukkue sitoutui päivittäiseen vaatimustasoon. Kapteenit ovat olleet monissa muissakin joukkueissani minulle tärkeitä henkilöitä.”

”Kun Csábi täytti muutama vuosi sitten 50 vuotta, hänen tyttärensä pyysi minua lähettämään videotervehdyksen. Tuskin juhlat olivat edes alkaneet, kun synttärisankari soitti ja kiitti terveisistä. Se oli minulle iso asia”, Kuusela muistelee hymyillen.

Budapest Honvéd voitti Kuuselan johdolla Unkarin mestaruuden kaudella 1993. Sarja oli äärettömän tasainen, sillä kärkikolmikko oli kahden pisteen sisällä. Mestaruus on kiistatta yksi kovimpia saavutuksia, joita suomalainen valmentaja on saavuttanut ulkomailla.

Ulkomaalaisten valmentajien menestyminen vahvan palloilukulttuurin maissa ei ole koskaan helppoa. Myös Kuusela huomasi kulttuurieron.

Suomalaisen päävalmentajan tausta herätti Unkarissa aluksi epäilyjä.

”Minulta kysyttiin, että mikä hiihtovalmentaja oikein olen. Uskoin kuitenkin alusta lähtien omiin vahvuuksiini. Olen halunnut johtaa ihmisiä rehellisellä tavalla saaden jokaisen sitoutumaan. Minun täytyy tuntea pelaajani ja tietää, mitä valmentajana haluan.”

”Ihmiset ovat valmentajan tärkein pääoma. Tarvitsemme pelaajia, mutta saamme ihmisiä.”

Jotain Kuuselan saavutuksesta kertoo se, että vuoden 1993 jälkeen Honvéd voitti seuraavan mestaruuden vasta 24 vuotta myöhemmin. Suomalaisesta tuli sotien jälkeen ensimmäinen ulkomaalainen, joka on johdattanut joukkueensa Unkarin jalkapallomestaruuteen.

Mestarivalmentaja silmäilee jälleen muistiinpanojaan. Yksi lause pistää silmään luentokalvojen joukosta.

Valmentajalla täytyy olla kulttuuris-yhteiskunnallista ymmärrystä.

Mitä Kuusela tarkoittaa tällä lauseella?

”Valmentajan toimintaympäristö on yhä useammin monikulttuurinen. Olen valmentanut pelaajia idästä ja lännestä, pohjoisesta ja etelästä. Eri kansallisuuksia on ollut yli 30. Valmentajan täytyy tulla toimeen erilaisten ihmisten kanssa.”

”Olen valmentanut esimerkiksi brasilialaista pelaajaa, joka ei ollut koskaan käynyt kouluja. Minun on valmentajana tunnettava tällaisen pelaajan tausta ja historia.”

Kesken papereiden selailun Kuusela muistuttaa, että valmentajan työ on aina opittavissa. Kyse ei ole synnynnäisestä taidosta. Valmentajana kehittymisen teema on ollut esillä koko tapaamisen ajan. Koulutus on kaiken a ja o, Kuusela muistuttaa.

Honvéd-pestin jälkeen Kuusela valmensi muun muassa Kreikassa ja Kyproksella. Pestit olivat pääsääntöisesti varsin lyhyitä.

”Olen rakentanut elämäni ja valmennusurani monesti vaikeimman kautta”, Kuusela tunnustaa. Ympäristöt, joissa hän on valmentanut, eivät ole olleet helpoimpia.

Suomessa Kuusela valmensi Finnairin Palloilijoita kaudella 1997. Kaksikko Kuusela-Keurulainen johdatti FinnPan sen seurahistorian ainoaan mitaliin, pronssille.

Ulkomailla viimeinen tehtävä oli kreikkalaisseura Arisissa kaudella 2005. ”Tämä on aika tuulista hommaa, mutta kyllähän minä sen tiesin”, Kuusela kommentoi Ylelle lokakuussa 2005.

Eurooppaa kiertäneen konkarin valmennusura päättyi Turun Palloseurassa vuonna 2008. Takana oli mittava ura ulkomailla.

Mies, jonka ei koskaan pitänyt ryhtyä valmentajaksi, näki jalkapallomaailmaa valmentajana 30 vuotta.

Tienraivaajan roolia 73-vuotias Kuusela ei kuitenkaan suostu ottamaan. Ei, vaikka hän on edelleen kansainvälisesti menestynein suomalainen jalkapallovalmentaja.

Kuusela on rehellinen.

”En ole pystynyt raivaamaan tietä muille. Suomalaiset valmentajat eivät ole onnistuneet luomaan uraa ulkomailla, joitakin poikkeuksia lukuunottamatta. Se on erittäin kova haaste.”

Myös omaa onnistumistaan kohtaan Kuusela on kriittinen. Se tuntuu hämmästyttävältä. Onhan kyse valmentajasta, joka on voittanut mestaruuden vieraassa maassa ja saanut valmentaa ammatikseen monessa erilaisessa ympäristössä. Vuoden jalkapallovalmentajaksi Kuusela valittiin vuosina 1985 ja 1990.

Toisaalta ilman tätä kykyä itsearviointiin Kuusela tuskin olisi luonut vastaavaa uraa.

Saavutukset eivät nouse ensimmäisenä esiin, kun keskustelu kääntyy parhaimpiin muistoihin.

”Olen ylpeä siitä, että olen tullut ihmisten kanssa toimeen. Ilman pelaajia ja taustaryhmää valmentaja ei voita mitään. Minulla on ollut tärkeitä taustahenkilöitä, jotka ovat auttaneet minua paljon. Päävalmentajan tehtävänä on johtaa valmennusprosessia.”

Titteleistä Kuusela ei juuri innostu puhumaan. Paljon kiihkeämmin hän analysoi esimerkiksi eri valmentajien toimintaa sekä yksittäisten pelaajien heikkouksia ja vahvuuksia. Tietopankki eri sarjoista, joukkueista ja pelaajista on edelleen valtava. Se tekee vaikutuksen.

Kerran valmentaja, aina valmentaja.

Kuuselan analyyttisyys on säilynyt läpi vuosien. Se näkyy myös siinä tavassa, miten hän arvioi omaa valmentajauraansa.

”Minulla oli valmentajana kovat tavoitteet. Jokainen voitto on tuntunut menestykseltä ja jokainen tappio on maistunut karvaalta. Olen halunnut pysyä pelin kehityksessä mukana. Valmentajan on aina pystyttävä uusiutumaan. Se on vaatinut vuosien aikana jatkuvaa opiskelua.”

”Ihmisten kanssa toimiminen on erittäin mielenkiintoista.”

Niin yksinkertainen on Martti Kuuselan vastaus siihen, miksi hän on valmentanut.

Rakasta peliä, jalkapalloa, Kuusela ei ole jättänyt. Otteluita hän kertoo katsovansa noin kymmenen viikossa. Kun Kuusela toimi asiantuntijana Ylen jalkapallolähetyksissä, hän laati ennen jokaista lähetystä noin sadan sivun verran muistiinpanoja. Per ottelu.

Valmentajan utelias mieli ei ole kadonnut mihinkään.

”Ajan fillarilla usein katsomaan junioreiden pelejä ja treenejä. Olen usein sanonut, että kaikkea voi harrastaa, mutta pallon kanssa pitää elää ja nukkua joka päivä, jos haluaa hyväksi pelaajaksi. Miksi? Kokeilepa syödä jaloilla!”

”Jalkapallon seuraamisen lisäksi mentoroin kahta nuorta valmentajaa. He ovat saanet kaikki materiaalini käyttöön. Hyvä, että en ole heittänyt niitä pois, vaikka vaimo on joskus pyytänyt”, Kuusela toteaa ja väläyttää tuttua virnettään.

Kuuselan halu oppia, ymmärtää peliä, ei ole kadonnut mihinkään. Silmiini katsoo kaiken nähnyt jalkapalloihminen, joka janoaa edelleen tietoa. Se on harvinaista.

”Niin kauan kuin elän, kysyn ihmisiltä neuvoja. Olen aina halunnut oppia muilta.”

Martti Kuusela, kuva 2
Valmentajalegenda Martti Kuusela Vantaalla maaliskuussa 2019.

 

Teksti ja kuvat: Erkko Meri (@ErkkoMeri)

Oodi vastustajan huijaamiselle

Seuratessani jalkapallo-ottelua suurimman arvostukseni saavat nykyisin ne hetket, jolloin joku pelaajista saa kaikki muut ympärillään luulemaan, että syöttö lähtee eri osoitteeseen kuin kenelle pallo lopulta päätyy. Tai hetki, jolloin puolustaja luulee tilanteen olevan kontrollissa, mutta hyökkäävä pelaaja saa pienellä liikkeellä, silmänräpäyksessä, puolustajan lähtemään väärään suuntaan.

Kyse on vastustajan huijaamisesta. Vahvan pallopelikulttuurin maissa tällainen vastustajan kanssa leikittely kuuluu pelin luonteeseen. Meillä Suomessa sitä kaivattaisiin paljon lisää.

Hyvän esimerkin tarjoaa klassinen rondo, jossa (yleensä) kaksi puolustajaa pyrkii riistämään pallon ympyrämuodostelmassa olevilta pelaajilta. Vahvan pallopelikulttuurin maiden pelaajat tunnistaa siitä, että he eivät pelkästään syöttele pelaajalta toiselle, vaan pyrkivät samalla saamaan keskellä olevat puolustajat tuntemaan itsensä hölmöiksi. Syöttöä pyritään salaamaan kropan asennolla, jalan liikkeellä tai katseella. Palloa liikutetaan lyhyillä syötöillä ja juuri, kun puolustaja luulee saavansa riiston, pallo liikutetaan toiselle puolelle aluetta.

Muutama vuosi sitten muodostin uuden termin rondopelaaja pelaajille, jotka ovat mestareita vastustajan huijaamisessa. Kyseiseen kategoriaan on löytynyt valmentamistani joukkueista viimeisen kymmenen vuoden aikana tasan yksi kriteerit täyttävä pelaaja. Tämä määrä kertoo kyseisen kyvyn harvinaisuudesta.

Rondopelaaja ei muodosta etua itselleen kentällä fyysisillä ominaisuuksillaan tai juoksemalla. Pelaaja saa sen sijaan vastustajan liikkumaan hetkellisesti väärään suuntaan peliteoillaan. Rondopelaajalla ei ole myöskään koskaan paniikki pallon kanssa, edes ahtaassa tilassa, vaan hän pystyy houkuttelemaan paljon vastustajia ympärilleen ja syöttämään viime hetkillä pallon vapaalle kanssapelaajalle. Kyse on siitä, että pelaaja näkee tilanteet ikään kuin hidastettuna, tilanteiden vilistessä muiden silmissä normaalinopeudella.

Kuten todettua, suomalaisilta pelaajilta toivoisi näkevän enemmän oveluuden käyttöä vastustajan harhaanjohtamiseksi pelitilanteissa. Kyse on useimmiten harjoiteltavista taidoista. Mitä eri keinoja vastustajan huijaamiseen sitten löytyy?

Vastustajan huijaaminen pallollisena

Jalkapallossa on siitä upea peli, että siinä mahdollista pärjätä monin eri avuin. Esimerkiksi poikkeuksellista fyysistä kapasiteettiä on mahdotonta vaatia kaikilta pelaajilta, koska pelaajan geeniperimä määrittää sitä paljon. Pelin evoluutio onkin kehittänyt myös muita keinoja, joilla voi löytää vapaan pelaajan tai tehdä itsensä vapaaksi ja menestyä sitä kautta pelissä. Kun fyysisistä ominaisuuksista ei ole apua, vastustajaa täytyy pystyä huijaamaan, olemaan ovelampi. Pallo vetää puolustajia yleensä puoleensa, joten se on käyttökelpoinen väline siihen, että vastustaja saadaan arvioimaan pelitilanteen kulku väärin.

Esimerkki 1: Pausa

Rondopelaajan tunnusmerkkejä ovat edun luominen muille pelaajille ja kyky pitää palloa ahtaissakin tiloissa ilman paniikkia. Kun pelaaja kuljettaa palloa tarkoituksenaan odottaa kanssapelaajien liikkumista parempaan asemaan, puhutaan niin sanotusta pausasta.

Yllä olevassa esimerkissä FC Barcelonan ex-keskikenttämoottori Xavi ottaa huomioon kanssapelaajan tilanteen ja päättää kasvattaa kanssapelaajan etua suhteessa lähimpiin vastustajiin. Kuljettamalla palloa hetken aikaa lyhyillä kosketuksilla Xavi saa puolustajat luulemaan riiston olevan mahdollinen. Samalla hän saa vastustajat irtoamaan prässäämään lähemmäs palloa. Näin lähimmän kanssapelaajan, Sergio Busquetsin, etu kasvaa ja Busquets on vapaa pelaaja, jolle on mahdollista syöttää. On tärkeää huomata, että syöttö tapahtuu oikeaan aikaan: juuri ennen kuin vastustaja yrittää riistoa ja kanssapelaajan etu on suurimmillaan.

Onnistunut pausa on vastustajan kannalta todella turhauttava. Onhan heidät ensin saatu luulemaan riiston olevan mahdollinen, mutta pallo onkin syötetty nopeasti pelaajalle, jolla on paljon tilaa ja aikaa.

Pausassa on kyse vastustajan provosoinnista, jonka tarkoituksena on saada puolustajat liikkumaan haluttuun suuntaan. Toinen tapa provosoida vastustajaa on kuljettamalla haastaminen, jota suomalaisilta pelaajilta näkee pelitilanteissa harvemmin. Tällöin pelaaja kuljettaa vastustajaa kohti, uhkaa ohittamisella ja saa lisää vastustajia liikkumaan kohti palloa. Samalla muille pelaajille syntyy tilaa, jolloin peliä edistävin ratkaisu on usein vauhdin pysäyttäminen ja syöttäminen paremmassa asemassa olevalle pelaajalle.

Esimerkki 2: Syötön salaaminen

Valmentajat opettavat nuorille pelaajille usein näyttäviä ja suuriliikkeisiä harhautuksia, mutta pelissä tärkeimmät harhautukset ovat valesyöttö sekä syötön salaaminen. Jotta syötön salaaminen ja valesyötön käyttö on mahdollista, katseen täytyy pysyä ylhäällä ja pallon on oltava lähellä jalkaa.

Real Madridin Toni Kroos on syötön salaamisen mestari. Yllä olevassa klipissä Kroos etsii parasta mahdollista peliä edistävää syöttövalintaa ja samalla uhkaa syöttävänsä, mutta jättää liikkeen viime hetkellä kesken. Syöttämistä muistuttavalla valesyötöllä sekä katseen kiinnittämisellä kohti mahdollista syöttökohdetta Kroos saa vastustajan keskittymään vääriin pelaajiin luoden samalla itselleen tilaa ja aikaa tehdä paremmin peliä edistävä syöttövalinta.

Syöttöä voi salata jalan liikkeen lisäksi myös lantion asennolla sekä katseella. Klassisin esimerkki syötön salaamisesta lienee se, kun pelaajan lantio ja katse osoittaa kohti laitaa, mutta syöttö lähteekin kohti keskemmällä olevaa syöttöväliä. Tällaiselle syötölle on annettu myös osuva termi – pinocchio -syöttö.

Esimerkki 3: Pallon suojaaminen käännöksillä ja harhautuksilla

Jalkapallo vaatii montaa erilaista taitoa, ja moni tekijä vaikuttaa pelissä menestymiseen. Yksi tärkeimmistä yksittäisistä asioista, johon itse kiinnitän ensiksi huomion pelaajan tekemisessä on se, pystyykö pelaaja selviytymään pallon kanssa ahtaasta tilasta pois.

Jos tavallinen sunnuntaipelaaja pääisisi kokeilemaan pelaamista huippupelaajia vastaan, ensimmäisenä huomio kiinnittyisi siihen, kuinka vaikea palloa on riistää huippupelaajan jalasta pois. Yllä olevassa klipissä PSG:n ja Italian maajoukkueen Marco Verratti johtaa lähimmän vastustajansa harhaan tekemällä leikkaavia käännöksiä samalla antaen väärää tietoa kuljetuksen suunnasta yläkropan liikkeillään. Lisäksi italialainen vie vastustajan ensin poispäin tilasta, johon hän pallon kanssa haluaa. Oleellista on huomata, että klipissä kaikki nämä teot tehdään vastustajaa varten, eikä irrallisina ympäristöstä.

Ahtaissa tiloissa syöttäminen ei ole aina mahdollista tai se ei ole järkevää, joten pallosta huolehtiminen kuljettamalla ja käännöksiä hyödyntäen on tärkeä kyky. Keskimääräisellä suomalaispelaajalla pallo irtoaa jalasta liian helposti vastustajan paineistaessa ja Marco Verrattin yllä toteuttama pallon suojaamisen ja vastustajan juoksuttamisen elementti puuttuu monelta. Kuljettaminen ahtaassa tilassa on motorisesti ja teknistaktisesti haastavaa, joten se vaatii paljon harjoittelua jo aikaisessa vaiheessa.

Vastustajan huijaaminen ilman palloa

Jalkapallossa pallollisen pelaajan ympärillä (ja vähän kauempanakin) olevien pallottomien pelaajien tulisi luoda liikkeillään vaihtoehtoja, joista pallollisen vastuulla on valita peliä edistävin ratkaisu. Paljon liikkuminen ja aktiivisuus eivät kuitenkaan aina ole parhaita tapoja tarjota syöttösuuntia, vaan olennaisempaa on tehdä liikkeitä, joilla on tarkoitus. Jos liikkeellä ei ole tarkoitusta, se on parempi jättää tekemättä ja pysyä mieluummin paikallaan.

Kuten pallollisena, myös pallottomana pelaajan tarkoituksena kannattaa usein olla vastustajan johtaminen harhaan. Pelaajien tulisi usein liikkeillään kokeilla, seuraako lähin puolustaja liikettä vai ei. Jos vastustaja seuraa, muille pelaajille tai itselle syntyy tilaa sinne, mistä vastustaja irtosi. Jos taas ei, niin pelaajalla voi olla tilaa ja aikaa vastaanottaa pallo itse.

Esimerkki 1:  Tilan tekeminen kanssapelaajalle

Rondopelaajat ymmärtävät peliä laajemmin kuin vain itsensä kautta. He ymmärtävät, että on pelitilanteita, jolloin heille itselleen ei ole pelin edistämisen kannalta järkevä syöttää. Tällöin rondopelaajat pyrkivät parantamaan liikkeillään kanssapelaajien asemaa.

Jalkapallossa ja muissa invaasiopeleissä kahden tai useamman pelaajan synkronoidut liikkeet – niin sanotut rotaatiot – ovat yksi keino huijata vastustajaa ja löytää edullisessa asemassa oleva vapaa pelaaja.

Yllä olevassa esimerkissä,  FC Barcelona-Sevilla -ottelussa, tapahtuu kotijoukkueen toimesta rotaatioista ehkäpä klassisin. Arthurin ollessa syöttövalmiudessa Lionel Messi liikkuu viimeisestä linjasta kohti palloa – ei saadakseen pallon itse, vaan tarkoituksenaan saada vastustajan toppari seuraamaan liike. Sevillan topparin liikkuessa kohti Messiä, Ivan Rakitić liikkuu tilaan, josta toppari irtosi ja Barcelona pääsee etenemään puolustuslinjan selustaan ja maalintekoon. Toki Arthurin syöttökin on tilanteessa mainio.

Esimerkki 2: Vartioinnista irtaantuminen

Viimeistelyssä tärkeintä on se, mitä tapahtuu hetki ennen viimeistely-yritystä. Vastustajan boxissa pelaajat ovat yleensä tarkasti vartioitu, mutta parhaat hyökkääjät pystyvät tekemään itselleen hieman enemmän tilaa antamalla vastustajan puolustajalle ensin väärää tietoa liikkeen suunnasta.

Yllä oleva klippi on malliesimerkki siitä, mitä on tarkoituksenmukainen liikkuminen jalkapallossa.  Hyökkääjä Mauro Icardi seisoskelee käytännössä paikallaan pitkän tovin ennen kuin alkaa tehdä pelitekoja. Keskityspallon lähtiessä Icardi liikkuu ensin vastustajan topparin etupuolelle saaden tämän reagoimaan ja liikkuu sen jälkeen nopeasti topparin pimeälle puolelle tämän selän taakse. Näin Icardilla on tilaa puskea pallo vapaasti maaliin. Tässäkään tapauksessa Icardi ei liiku sattumanvaraisesti, vaan pyrkii tietoisesti tekemään peliteot vastustajaa varten saadakseen itsensä vapaaksi.

Lopuksi

Kuten aiemmin todettiin, jalkapallossa ei ole yhtä ainoaa pelaajan optimaalista prototyyppiä ja pelissä voi pärjätä keskivertaisillakin fyysisillä ominaisuuksilla. Jos räjähtävän nopeilla askelilla ei ole mahdollista saada etua, pelaajan täytyy olla vastustajaa ovelampi.

Itse nautin peliä seuratessani monenlaisista suorituksista: nopeat ja räjähtävät pelaajat tuovat peliin vauhtia ja vaarallisia tilanteita, ja synkronoidusti toimivat yhteistyösuoritukset ovat parhaimmillaan ilo silmälle. En tiedä, johtuuko se kulttuuristamme, mutta varsinkin suomalaisilta junioripelaajilta haluaisin kuitenkin nähdä enemmän sitä ajattelutapaa, että pelitekoja tehdään vastustajaa varten – leikitellään vastustajan kustannuksella olematta kuitenkaan ylimielisiä.

Seuraavan kerran, kun katsot jalkapallo-ottelua tai seuraat valmennettaviesi tekemistä, seuraa kuinka moni pelaaja pyrkii tietoisesti ja toistuvasti antamaan vastustajalle väärää tietoa aikeistaan. Rondopelaajat pärjäävät aina, vaikka he eivät olisikaan kentän atleettisimpia.

Aleksi Piirainen (@ApiPiirainen)

”Talentiksi ei synnytä, talentiksi kasvetaan” – Kolme tarinaa toimintakulttuurista

Meillä ei ole riittävän hyvät olosuhteet, jotta pärjäisimme muille kilpailussa. Pelaajabudjettimme on pienempi kuin vastustajan, joten heidän pitääkin olla edellä sarjataulukossa. Emme rekrytoi pelaajia isosta massasta, joten seurastamme ei voi tulla huippuja.

Jos näemme urheilun pelkkänä tavanomaisena taktiikan, tekniikan ja fyysisten ominaisuuksien hiomisena, yllä mainitut tekijät voivatkin olla ratkaisevia. Silloin ympäristöt, joilla on isoimmat resurssit ja jotka valitsevat pelaajat isosta poolista, pärjäävät.

Jos taas näemme nuo väitteet tekosyinä, voimme alkaa pohtia, millä keinoilla voimme tuottaa huipputoimintaa huonommista olosuhteista tai pienemmästä pelaajabudjetista riippumatta tai siitä huolimatta, että seuran pelaajat tulevat pieneltä alueelta. Vastaukset eivät ole helpoimpia mahdollisia, vaan niitä täytyy lähteä etsimään kirjallisuudesta, teorioista ja tutkimuksista. Törmäämme sanoihin non-lineaarinen pedagogiikka, täsmävalmentaminen, identiteetti ja toimintakulttuuri.

Luksusresurssit laiskistavat ja vahva toimintakulttuuri tuottaa menestystä. Amerikkalainen kirjailija Daniel Coyle lähti selvittämään kirjassaan The Talent Code sitä, miksi tietyistä paikoista näyttäisi tulevan enemmän alansa huippuja kuin muista, jopa isommilla resursseilla toimivista, paikoista. USA:n naisten telinevoimistelumaajoukkueella on viimeisen päälle viritetty talentintunnistusjärjestelmä, mutta siitä huolimatta paras ennustaja maajoukkuevoimistelijaksi pääsylle onkin se, miltä salilta voimistelija tulee.

Kierreltyään eri paikoissa ympäri maailmaa Coyle antoi näille huippuja liukuhihnatuotannon tyylisesti tuottaville ympäristöille yhteisen nimityksen talent hotbed, jonka voi karkeasti suomentaa talenttihautomoksi. Talentiksi ei synnytä, vaan talentiksi kasvetaan. Coyle jakoi talenttihautomoissa huomaamansa asiat kolmeksi periaatteeksi, jotka hänen mukaansa toteutuvat menestyneissä ympäristöissä.

1. Syvä harjoittelu

2. Syttyminen lajiin

3. Hyvä valmennus

Suomessa urheilun parissa tällaiset systemaattiset talenttihautomot ovat harvassa, lähimpänä sellaista voidaan pitää lukuisia huippuvoimistelijoita kasvattanutta Olarin Voimistelijoita sekä jääkiekon Oulun Kärppiä, jonka kautta huipulle ovat kivunneet lukuisat NHL-pelaajat. Jalkapallon parissa pelaajakehitys perustuu edelleenkin vahvasti sattumaan: talenttihautomot ovat lähinnä urheiluperheitä (Eremenkot tästä hyvä esimerkki) ja ammattilaisiksi päässeet ovat raivanneet tiensä eteenpäin systeemistä huolimatta.

Olen pohtinut monen vuoden ajan sitä, mitä huippuosaamisen syntyminen vaatii. Joka kerta olen kokeilujen, epäonnistumisten ja pohdintojen jälkeen päätynyt siihen lopputulemaan, että kulttuuri on se asia, joka on ratkaiseva. Jokainen pelaaja on ympäristönsä tuote. Vaikka pelaaja harjoittelisi hiekkakentällä, hän voi maksimoida potentiaalinsa, jos toimintakulttuuri ympärillä on vahva.

Kulttuuri syö strategian aamupalaksi

Kun aloitin valmentamisen 17-vuotiaana, päädyin sattumusten kautta toiseksi valmentajaksi lähes samanikäisistä pelaajista koostuneeseen B-juniorijoukkueeseen. Pääsin johtamaan kauden aikana yhden harjoituksen, mutta tulevaisuuden kannalta ratkaisevin tapahtuma oli se, että tutustuin eräisiin seurassa toimiviin valmentajiin. Muutaman vuoden ajan tapanamme oli keskustella valmentamisesta pitkillä sähköposteilla sekä istua lounasaikaan seuramme toimistolle juomaan kahvia, ja juonimaan sitä, miten saisimme vaatimustasoamme nostettua kilpaurheilun kriteerien mukaiseksi.

Kokeneempien valmentajien toimintaa ohjasi vahva identiteetti. Kun puhuimme viikonlopun peleistä, saatoimme välillä kokonaan unohtaa mainita ottelun lopputuloksen, kun keskityimme kertomaan, oliko pelifilosofiamme mukaisesti kentällä näkynyt timanttimuotoja pallollisen ympärillä tai olimmeko saaneet syöttämällä liikutettua vastustajan muotoa. Vahvan peli-identiteetin lisäksi kulttuuriin kuului kriittisyys. Kerran todistin lähietäisyydeltä, kun yksi valmentajistamme lähti ovet paukkuen pois kesken Palloliiton valmennuskurssin perusteltuaan ensin, miksei koulutuksen taso miellyttänyt häntä. Kävimme seuraamassa myös viikottain toistemme vetämiä harjoituksia ja kyseenalaistimme varmasti, jos jokin asia harjoituksessa ei miellyttänyt.

Olimme luoneet muutaman ihmisen kesken poikkeuksellisen kulttuurin, joka näkyi siinä, miten keskustelimme pelistä ja miten suhtauduimme kriittisyyteen sekä siinä, minkä ajattelimme olevan laadukasta jalkapalloa.

Tämä muutaman vuoden kestänyt ajanjakso huipentui Eerikkilässä järjestettyyn valmentajakoulutukseen, johon osallistui noin 400 valmentajaa ympäri Suomen. Yksi ikäluokistamme oli kutsuttu malliryhmäksi malliharjoitteisiin ja otteluun, jota koulutukseen osallistuneet valmentajat pääsisivät analysoimaan. Ennen ottelua jaoimme kaikille valmentajille vihkosen, johon oli kirjattu pelifilosofiamme perusteet. Ottelu päättyi seuramme voittoon ja juuri ne asiat näkyivät pelaamisessamme, jotka oli annettu valmentajille tarkkailtaviksi. Vaikka roolini nuorena valmentajana oli toki vähäinen, tunsin suurta ylpeyttä. Olimmehan luoneet vahvan identiteetin ja tavan toimia, vaikka emme olleet panostaneet euroakaan olosuhteisiin tai ammattivalmentajiin.

Tällaiseen keskustelukulttuuriin osallistuessani elin muutaman vuoden ajan kuplassa. Ajattelin, että jos pienessä pohjoisen seurassa kulttuuri on tämä, niin etelän isommissa seuroissa sen täytyisi olla jotain vielä hienompaa. Suomalaisella jalkapallolla oli pakko olla loistava tulevaisuus edessään.

Kun aloin ikävuosien myötä nähdä asiat laajemmalla perspektiivillä, sain märän rätin päin kasvojani. Seurat olivatkin todella heikkoja. Jos kaksi joukkuetta olisi pistetty pelaamaan keskinäinen ottelu samanlaiset paidat päällä, en olisi erottanut, kumpi on kumpi. Ymmärsin, että seurojen toimintakulttuuri oli yksittäisistä henkilöistä kiinni ja kulttuuri vaihtui heti, kun ihmiset vaihtoivat maisemaa.

Vuodet ovat vierineet. Vieläkään ei voida sanoa, että suomalaisten seurojen toimintakulttuuri olisi mennyt isoja harppauksia eteenpäin tuosta noin kuuden vuoden takaisesta tilanteesta. Oman kasvattiseurani kulttuurikin kuihtui ydinporukan jäädessä toiminnasta pois. Viime keväänä, kun mietin valmentajaurani jatkoa, päätin tehdä jatkossa asiat eri tavalla. Jos valmentaja lähtisi, toimintakulttuurin joukkueessa pitäisi säilyä. Jos seuran avainhenkilöt lähtisivät, kulttuuri jäisi.

Non-lineaarisen pedagogiikan opit käyttöön

Havahduin muutama vuosi sitten siihen, että halusin muuttaa omaani ja valmentamieni junioripelaajien ajattelutapaa jalkapallosta.

Pelaajilla oli hyvä pohja, sillä he osasivat tehdä pallon kanssa ilman vastustajaa käytännössä kaikkea, minkä fysiikan lait mahdollistivat. Pelaajieni tekemiseen aidossa pelitilanteessa en kuitenkaan ollut tyytyväinen: Ympäristö oli muovannut heistä pelaajia, jotka osallistuivat peliin vain silloin, kun pallo oli lähettyvillä. Peleissä ja harjoituksissamme yksittäisen pelaajan yksittäinen suoritus sai liian ison painoarvon. Pääseekö tuo pelaaja ohi vastustajasta? Voittaako hyökkääjä juoksukilpailun vastustajan topparia vastaan?

Halusimme yhdessä valmentajakollegoideni kanssa muuttaa ajattelun tästä yksittäisen pelaajan tekemisen korostamisesta siihen suuntaan, että pelaajat alkaisivatkin miettimään, miten he voivat auttaa kanssapelaajiaan kentällä. Jos aiemmin pelaajat olivat ihmetelleet, miksei heille syötetty palloa, jatkossa halusimme, että pelaajat pyrkivät etsimään joukkueen kannalta parasta peliä edistävää valintaa.

Tämän jälkeen laadimme suunnitelman, kuinka saisimme vietyä ajatukset käytäntöön – arkeemme ja pelaamiseemme kentällä. Harjoituskentällämme kaikuivat eniten huudot ”miten voit auttaa pallollista?, ”miten voit tehdä tilaa muille pelaajille?, ”millä keinoilla voit avata syöttölinjoja?”. Vietimme satoja tunteja treenikentällä sekä videopalavereissa ja harjoittelimme esimerkiksi sitä, kuinka tehdä pystyliikkeillä tilaa muille pelaajille tai kuinka toimia, jos itse on vartioitu kentän keskikaistoilla vastustajan toimesta.

Otimme avuksemme ajatuksia non-lineaarisen pedagogiikan teoriasta.

Halusimme, että jatkossa harjoitteissamme olisi rajoitteita ja samalla muutimme käsityksemme oppimisesta. Muokkasimme harjoitteitamme siten, että ne sisälsivät aina erilaisilla rajoitteilla luodun ongelmaratkaisun. Ajatuksemme oli, että jos pelaajat joutuvat ratkaisemaan ongelmia, pelissä tarvittavat hermoverkkoyhteydet vahvistuvat ja oppiminen on vahvempaa. Jos harjoittelimme esimerkiksi pystyliikkeitä, kenttä oli jaettu kolmeen osaan, joista viimeiselle ei saanut liikkua ennen palloa.

Lisäksi emme halunneet pelaajiemme huomion olevan omassa teknisessä suorittamisessa, vaan puhuimme siitä, että pelaajien tarkkaavaisuuden kohteen tulisi olla oman kehon ulkopuolella. Esimerkiksi syöttämisessä halusimme, että pelaajien katse oli ylhäällä etsien vapaita pelaajia ja syöttövälejä. Kuljettamisessa halusimme, että pelaajat etsivät tyhjää tilaa jatkaa kuljetusta ja paremmassa asemassa olevia kanssapelaajia.

Jouduimme prosessin alkuvaiheessa myös taistelemaan käsityksemme kanssa siitä, miten näemme virheet kentällä. Jalkapallossa on helppo kiinnittää huomionsa vain virheen tehneeseen pallolliseen pelaajaan ja kuitata päästetty maali esimerkiksi sillä, ettei tämä yksittäinen pelaaja syöttänyt tarpeeksi ajoissa. Päätimme toimia toisin. Videopalavereissa emme kertaakaan etsineet yhtä syyllistä virheisiin, vaan pyrimme näkemään isomman kokonaisuuden. Kerran katsoin yön pikkutunneille asti pelitallennetta ja seuraavan päivän harjoituksissa harjoittelimme sentin tarkkuudella pallollisen topparin ympärillä tapahtuvia tukiliikkeitä.

Välillä pelaajat ovat turhautuneita, välillä taas valmentajat. Välillä pelaamisemme näyttää karmealta, välillä juoksutamme vastustajan hengiltä sillä, että pallollisella pelaajalla on koko ajan syöttösuuntia. Toimintakultturimme ja se, millaisena näemme pelin, on kuitenkin muuttunut ja se tuottaa tietynlaisen identiteetin omaavia pelaajia.

”Mikseivät pelaajat tee, kuten on käsketty tekemään?”

Muutamia vuosia sitten aloittelevana valmentajana tapanani oli antaa pelaajille harjoitusohjelma omatoimista harjoittelua varten kouraan ja kuvitella sen jälkeen itsestäänselvänä asiana, että pelaajat myös toteuttaisivat ohjelmaa. Olin väärässä. Osa pelaajista olisi toki hypännyt vaikka kielekkeeltä, jos valmentaja olisi käskenyt, mutta suurin osa pelaajista ei tehnyt harjoitteita ohjeista huolimatta. Tai he eivät ainakaan tehneet niitä riittävällä laadulla.

Muistan myös, kuinka usein niukasti hävittyjen pelien jälkeen tai verratessani omaa joukkuettani ulkomaisiin vastustajiin, pyörittelin päätäni liian helposti päästetyille maaleille. Ulkomaiset vastustajat ovat kilpailullisia, ja meidänkin pitäisi olla. Yleensä tuo oli sanomani ottelujen ja turnausten jälkeisissä palautteissa pelaajille. Luulin, että asia on palautteella korjattu ja seuraavassa pelissä emme päästä enää helppoja maaleja. Toisin kävi. Olin taas väärässä.

Syy pelaajien toiminnan muuttumattomuuteen oli yksinkertainen. Asiat, jotka kerroin pelaajille, eivät näkyneet millään tavalla toimintakulttuurissamme eli päivittäisessä arjessa harjoituskentällä. Kilpailullisuus ei näkynyt arjessamme, joten kuinka valmentaja voi odottaa, että kuin taikaiskusta pelaajat olisivat viikonlopun pelissä kilpailullisia?

Kun huomasin asian, mieleeni tuli legendaarisen oululaisen juniorivalmentaja Rauno Karjalaisen käyttämä lause ”jos haluat edistää merenkulkua, älä huuda ryhmää sahoineen ja vasaroineen tekemään venettä, vaan herätä kaipuu merelle” sekä koripallovalmentaja John Woodenin ajatus You haven’t taught until they have learned”.

Ymmärsin, että valmentajan puheet eivät siirry kentälle, mutta päivittäinen toimintakulttuuri siirtyy.

Kun lisäsimme kilpailun määrää harjoituksissamme ja keskustelimme teoista, joilla pelejä voitetaan, kilpailullisuus siirtyi myös pelaajien toimintaan otteluissa. Tosin pienellä viiveellä, joten kärsivällisyyttäkin vaadittiin.

Kun halusimme pelaajiemme sitoutuvan omatoimiseen harjoitteluun paremmin, otimme esimerkeiksi seurastamme eteenpäin siirtyneitä pelaajia ja kerroimme tarinoita näistä pelaajista, kuinka kovalla harjoittelulla seurasta voi päästä ulkomaille pelaamaan. Pelaajien harjoittelun merkitys ei ollutkaan enää siinä, että valmentaja ojentaa lapun ja kehottaa tekemään harjoitteita. Merkitys oli muuttunut. Nyt merkitys oli siinä, että pelaaja haluaa olla kuin se oman pelipaikan pelaaja, joka siirtyi ulkomaille.

Ihmisellä on kyky antaa kaikkensa, jos kyse on merkityksellisestä asiasta.

Aleksi Piirainen (@ApiPiirainen)

Valmentajan tunne- ja vuorovaikutustaidot – 15 teesiä lasten ja nuorten valmentajille

Joonas Rantanen, 31, toimii HJK:n naisten liigajoukkueen päävalmentajana. Rantanen on toiminut aikaisemmin muun muassa NappulaKlubin valmennuspäällikkönä ja HJK ry:n valmennusvastaavana. Lisäksi hän on maisterivaiheen opiskelija Helsingin yliopiston kasvatustieteiden koulutusohjelmassa. Rantanen on valmentanut junioripelaajia pitkään ja kouluttanut valmentajia HJK:ssa ja sen yhteistyöseuroissa.

Rantanen kertoi helmikuussa 2019 juniorivalmentajille ajatuksistaan koskien valmentajan tunne- ja vuorovaikutustaitoja. Hän on käsitellyt aihetta myös yliopiston kandidaatin työssään.

Näkemykset pätevät kaikkiin lajeihin, eivät vain jalkapalloon. Aihe on yksi tärkeimmistä, kenties jopa tärkein, lasten ja nuorten urheilussa.

Alle on koottu Joonas Rantasen 15 teesiä lasten ja nuorten valmentajille.

***

Teesi 1: Tunne- ja vuorovaikutustaidot ovat tärkeitä, koska…

oppiminen tapahtuu sosiaalisessa ympäristössä.

Opimme toinen toisiltamme. Keskustelut ja kommentit tarttuvat meihin, ja jos meillä ei ole kykyä toimia sosiaalisessa ympäristössä, oppiminen on vaikeaa. Valmentajat oppivat sekä valmennustiimin että laajemmin koko seuran sisällä toisilta valmentajilta. Pelaajat oppivat sekä valmentajilta että toisilta pelaajilta. Oppiminen ei tapahdu vain niin, että joku ”kaataa tietoa”, vaan tietoa syntyy koko ajan, kun vuorovaikutamme keskenämme.

***

Teesi 2: Tunne- ja vuorovaikutustaidot ovat tärkeitä, koska…

silloin, kun pelaajasta välitetään, hän antaa itsestään enemmän.

Tämä pätee monessa asiassa – ei vain kentällä. Kun pelaajasta välitetään, hän on valmis antamaan itsestään enemmän jonkin asian eteen. On tärkeää, ettei valmentaja ole kiinnostunut vain siitä, kuinka hyvä pelaajan vasen jalka on. Valmentajan täytyy välittää myös pelaajasta itsestään ja ajatella häntä kokonaisuutena. Tällöin pelaaja on usein valmis antamaan joukkueelle enemmän kuin vain perussuorituksen. On hyvä muistaa, että joku pelaaja kaipaa huomiota enemmän kuin toinen. Pelaajan kohtaaminen ei myöskään ole yksin vastuuvalmentajan, vaan koko valmennustiimin, tehtävä.

***

Teesi 3: Tunne- ja vuorovaikutustaidot ovat tärkeitä, koska

ihminen ei ole ahdistuneena tai uhattuna kykenevä joustavaan ongelmanratkaisuun.

On selvää, että valmentajien ja pelaajien tulee kyetä selviytymään erilaisista tilanteista paineen alla. Mutta jos pelaajalla tai valmentajalla on tunne, että häntä ahdistaa eikä hän voi olla oma itsensä, ihminen ei ole parhaimmillaan. Valmentajan tulee luoda turvallisuuden tunnetta. Tällaisessa ympäristössä epäonnistumiset ja virheet ovat osa oppimisprosessia.

***

Teesi 4: Tunne- ja vuorovaikutustaidot ovat tärkeitä, koska…

toimiva kommunikointi johtaa tehokkaampaan työskentelyyn.

Tämä on usein itsestäänselvyys, mutta sitä ei voi korostaa liikaa. Mitä paremmin pystymme kommunikoimaan ryhmän sisällä, sitä tehokkaampi ryhmä, esimerkiksi valmennustiimi, olemme. Luottamus jäsenten välillä syntyy, kun tunnemme toisemme ja pystymme viestimään omista tarpeistamme ja näkemyksistämme sekä huomioimme muiden ihmisten näkemykset ja toiveet.

***

Teesi 5: Tunteita ei pidä pelätä, sillä ne ovat koko ajan läsnä meidän elämässä.

Tunteet antavat merkitystä ja ohjaavat meitä kohti asioita – ja ihmisiä – jotka tuottavat meille iloa ja joilla on meille merkitystä. Tunteet kuuluvat elämään, eivätkä ne ole irrallaan myöskään jalkapallosta tai kentällä tapahtuvasta toiminnasta.

***

Teesi 6: Tunne- ja vuorovaikutustaidot eivät ole vain ihmisten välistä toimintaa, vaan myös valmentajan sisäistä toimintaa.

Valmentajan itsetietoisuus on sitä, että hän tiedostaa omat arvonsa, tunteensa, toiveensa ja odotuksensa. Tämä on todella tärkeä lähtökohta. Valmentajan täytyy tunnistaa omat vahvuutensa ja kyetä asettamaan itselleen tavoitteita. Valmentajan täytyy kysyä itseltään säännöllisesti: ”Mitkä ovat minulle tärkeitä asioita?” ”Missä olen hyvä?” ”Millaisiin arvoihin toimintani nojaa?” Esimerkiksi ajatusten kirjoittaminen paperille auttaa saamaan etäisyyttä tunteisiin ja arvioimaan niitä tarkemmin. Kun tiedän arvoni ja odotukseni, voin viestiä niistä paremmin myös joukkueelle ja pelaajille.

***

Joonas Rantanen toimii päävalmentajana HJK:n naisten liigajoukkueessa. Hänellä on pitkä kokemus lasten ja nuorten valmentamisesta. Kuva: Jussi Eskola.

Teesi 7: Mieti tarkkaan, minkälaista palautetta annat heti ottelun päätyttyä.

Pelin jälkeen valmentajien ja pelaajien tunteet ovat pinnassa. Se tunne, joka valmentajalla on juuri kyseisellä hetkellä, hallitsee ja ajatus ottelusta perustuu siihen. Vasta pelin analysointi videolta jälkikäteen paljastaa usein faktat ottelusta. Yksityiskohtaisempi palaute kannattaa monesti antaa vasta seuraavana päivänä. Varsinkin pienemmissä junioreissa valmentaja toimii kuitenkin myös ”tunnetilojen sanoittajana” ja tällöin on toisaalta tärkeää, että valmentaja on voitetun tai hävityn pelin jälkeen aito ja kykenee kokoamaan pelaajien fiiliksiä ja ajatuksia.

***

Teesi 8: Muiden tunteiden ja tarpeiden kunnioittaminen ei tarkoita sitä, että joukkueessa voi toimia miten tahansa.

Jokaisen pelaajan kaikkiin tarpeisiin ei voi koskaan vastata samanaikaisesti. Se ei tarkoita, etteikö niitä voisi yrittää huomioida. Jos pystymme antamaan pelaajalle edes mahdollisuuden kertoa tunteista, toiveista tai odotuksista, pelaaja kokee saaneensa mahdollisuuden vaikuttaa toimintaan. Tällöin pelaaja tulee huomioiduksi. Valmentajan vastuulla on huolehtia, että joukkueen yhteisiä arvoja ja toimintakulttuuria noudatetaan.

***

Teesi 9: Kohdista palaute pelaajan toimintaan, älä persoonaan.

Palautteen avulla ohjaamme pelaajien huomiota oleellisiin asioihin ja itse toimintaan. Palaute ”Pekka torjuu hyvin, koska hän on harjoitellut paljon” on parempi kuin ”Pekka on hyvä maalivahti, koska hän on pitkä”. Kovaakin kriittistä palautetta voi antaa, jos se kohdistuu pelaajan toimintaan, johon pelaaja voi vaikuttaa ja palaute tapahtuu vastuullisesti. Pelaajaa ei pidä syyllistää, eikä palautetta pidä kohdistaa pelaajan persoonaan. Luottamuksellinen suhde ja turvallisuus mahdollistaa kriittisen palautteen.

***

Teesi 10: Valmentaja toimii omalla esimerkillään mallina lapsille ja nuorille.

Valmentaja on tunne- ja vuorovaikutustaitojen osalta roolimalli pelaajille. Se, miten ja kuinka avoimesti valmentaja keskustelee, näyttää suoraan mallia lapsille. Jos valmentaja vain määrää eikä ole avoin vuorovaikutukselle, tämä toimintatapa ei ruoki pelaajien halua, kykyä ja rohkeutta tuoda asioita julki tai antaa palautetta toisilleen.

***

Teesi 11: Kun keskustelet pelaajan kanssa, ota ensin selvää, mitä pelaaja itse ajattelee.

Jos pelaaja toimii pelissä täysin eri tavalla kuin mitä harjoituksissa on tehty, on hyvä selvittää, mitä pelaaja itse ajattelee tilanteesta. Ongelma on usein siinä, että pelaaja ja valmentaja puhuvat samasta tilanteesta eri kieltä. Tällöin valmentajan täytyy ensin saada selville, miten pelaaja mieltää oikeat ratkaisut tilanteeseen tai mitä sanoja pelaaja käyttää tilanteesta. Yksi hyvä tapa on selventää pelaajalle, mitä seurauksia hänen toiminnastaan on ympärillä oleville pelaajille.

***

Teesi 12: Aktiivinen kuuntelu auttaa ymmärtämään, mitä toinen osapuoli haluaa viestiä.

Kun pelaajalla on jokin ongelma, josta hän tulee puhumaan valmentajalle, tilanne ja pelaaja täytyy saada ensin rauhoittumaan. Valmentajan ei tule heti tarjota omia mielipiteitään tai kokemuksiaan. Sen sijaan valmentajan tulee eleillään, kommenteillaan ja kysymyksillään osoittaa pelaajalle, että hän aidosti kuuntelee ja haluaa ymmärtää. Kun pelaajan tunnetila on rauhoittunut, valmentaja voi paremmin perustella pelaajalle valintojaan ja odotuksiaan.

***

Teesi 13: Valmentajan ei tule salata tunteitaan – Minä-viestit palautteenannon välineenä

Minä-viestit ovat tehokkaita tapoja antaa palautetta pelaajan käyttäytymisestä. Ne sisältävät kolme komponenttia: 1) kuvauksen käyttäytymisestä, 2) tunteen, jonka käyttäytyminen on aiheuttanut sekä 3) konkreettisen vaikutuksen käyttäytymisestä. Kaksi esimerkkiä selventää aihetta:

  1. ”Nautin teidän kanssa työskentelystä tänään, koska kaikki keskittyivät tekemiseen ja harjoitukset menivät suunnitellusti.”
  2. ”Olen pettynyt, koska et ilmoittanut poissaolosta ja jouduimme muuttamaan harjoitussuunnitelmaa viime hetkellä.”

Minä-viestejä voidaan hyödyntää niin positiivisen käyttäytymisen vahvistamiseen kuin negatiivisen käyttäytymisen korjaamiseen. Tunteita ei pidä salata, vaan niistä pitää kertoa avoimesti. Palaute kohdistuu toimintaan, ei pelaajan persoonaan.

***

Teesi 14: Valmentajan päätösten tulee olla kestäviä ja rakentavia.

Joukkueen toimintakulttuuri ei synny niin, että valmentaja lyö seinälle joukkueen arvot ja säännöt. Prosessissa tulee huomioida pelaajien tarpeet ja toiveet. Millaisessa toiminnassa pelaajat haluavat olla mukana? Kun pelaajat saavat vaikuttaa joukkueen toimintakulttuurin muodostumiseen, he kokevat autonomiaa ja omistajuutta. Pelaajat kokevat, että heidän tarpeita ja toiveita on otettu huomioon. Esimerkiksi HJK:n naisten joukkueessa jokainen pelaaja on saanut kertoa ihmisestä, jota he arvostavat ja joka on jättänyt jonkin ”jäljen” heihin ihmisinä. Kun pelaajat ovat jakaneet kokemuksiaan, joukkueen sisällä on muodostunut ajatus siitä, mitkä arvot ovat tärkeitä. Sen jälkeen joukkue on valmennustiimin johdolla konkretisoinut sitä, kuinka nämä arvot näkyvät arjessa esiin tulevissa tilanteissa ja muodostuvat toimintatavoiksi.

Vastaavasti junioriurheilussa on tärkeää, että erilaisissa valintatilanteissa valmentaja keskustelee myös lapsen kanssa tämän toiveista ja odotuksista. Pelaaja ei välttämättä päätä asiaa, mutta hän tulee huomioiduksi.

***

Teesi 15: Tunne- ja vuorovaikutustaidot ovat taitoja, joita voi kehittää.

Emme voi ajatella, että joku ihminen on saanut hyvät vuorovaikutustaidot syntyessään ja joku toinen taas ei. Kyse on taidoista, joita on mahdollista oppia ja kehittää. Tämä ei ole kuitenkaan helppoa, vaan se vaatii oman toiminnan tarkastelua ja tutkimista sekä asioiden tiedollista harjoittelua.

***

Koonnut: Erkko Meri (@ErkkoMeri)

”Vaihtoehtona oli valittaa resursseista tai tehdä helvetisti töitä” – Luciano Posillipo laittoi kaiken peliin, voitti ja väsyi

Myyrmäen jalkapallostadion, 7. lokakuuta 2017.

Käynnissä on Naisten Liigan päätöskierros. Sarjakärki PK-35 Vantaan ja kahden pisteen päässä olevan FC Hongan välinen ottelu on edennyt viimeisille minuuteille 0-0 -tilanteessa.

Katsojat odottavat päätösvihellystä ja kotijoukkueen mestaruusjuhlien alkamista.

Pelin 89. minuutilla vierasjoukkueen Emilia Iskanius syöttää korkean pallon PK-35 Vantaan puolustuslinjan selustaan. Hongan Anna Auvinen ehtii pomppivaan palloon sekunnin kymmenyksen verran ennen PK-35:n maalivahtia Pauliina Tähtistä ja kotijoukkueen puolustajia.

Auvisen pusku ylittää maaliviivan ja vierailijat siirtyvät 0-1 -johtoon.

FC Honka säilyttää johtonsa loppuun asti ja voittaa dramaattisten vaiheiden jälkeen Suomen mestaruuden – ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2008.

Joukkueen päävalmentaja Luciano Posillipo juoksee päätösvihellyksen jälkeen kentälle juhlimaan. Juomapulloista roiskuu vettä ilmaan.

Monen vuoden pitkäjänteinen työ saa palkinnon. Tuhansien tuntien omistautuminen konkretisoituu Suomen mestaruutena.

FC Hongan mestaruus on seuraus toimintakulttuurin muutoksesta. Muutoksesta, joka alkoi vuonna 2015.

Ei ole liioiteltua sanoa, että Luciano Posillipo oli tämän muutoksen pääarkkitehti – menestyksen mahdollistaja.

Posillipo, 40, on esiintynyt vain vähän julkisuudessa. Marraskuussa 2017, kuukausi Myyrmäen ratkaisuottelun jälkeen, häntä haastateltiin Ylen Urheiluruudussa. Aiheena ei kuitenkaan ollut FC Hongan hieno mestaruuskausi, vaan Italian jääminen ulos kesän 2018 MM-kisoista.

Urheiluruudun jutussa Posillipo kerää tyhjiä samppanjapulloja ja siivoaa espoolaisjoukkueen pukuhuonetta mestaruusjuhlien jälkeisenä aamuna. Keltamustat ilmapallot ovat täyttäneet kopin.

Lyhyt videoklippi kertoo paljon. ”Hän teki joukkueessa kaiken – ihan kaiken”, Hongan toimintaa läheltä seurannut jalkapallovaikuttaja on todennut.

Urheilussa lopputulos on helppo havaita. Mutta tunnistammeko ne tekijät, jotka mahdollistavat voittamisen?

Miten pienistä resursseista rakennetaan laadukas toimintaympäristö, joka luo pohjaa menestykselle?

Tässä haastattelussa Luciano Posillipo puhuu toimintakulttuurin merkityksestä, valmennusprosessista sekä fyysisestä valmennuksesta. Tekijöistä, jotka osaltaan mahdollistivat FC Hongan paluun Suomen mestariksi yhdeksän vuoden tauon jälkeen.

 

Valmentamisen viehätys

HJK/Kannelmäki, Atlantis, IF Gnistan, FC Jokerit, AC Allianssi – ja FC Honka.

Luciano Posillipon valmennusura alkoi viime vuosituhannen lopulla. Parikymppinen nuori päätyi valmentajaksi HJK:n 8-vuotiaiden kaupunginosajoukkueeseen vuonna 1999.

Valmennustehtävät käynnistyivät samalla kaavalla kuin monella muullakin nuorella.

”Olin pelannut junioritasolla Malmin Palloseurassa. Tykkäsin jalkapallosta ja sen parissa oli kiva toimia. Joku kysyi ohimennen, haluaisinko aloittaa valmentamisen. Ajattelin, että ’miksipäs ei’. Siitä se sitten lähti pyörimään.”

”Minua on aina kiinnostanut suunnitelmallinen, pitkäjänteinen ja progressiivinen työ. Lähdin valmentamiseen mukaan aluksi sillä asenteella, että ’kokeillaan mitä tästä tulee'”, hän jatkaa.

HJK:n jälkeen Posillipo toimi juniorivalmentaja useammassa eri seurassa. Allianssissa hän valmensi muun muassa Duarte Tammilehtoa. Posillipon ja Tammilehdon tiet kohtasivat myöhemmin Hongan Veikkausliiga -joukkueessa.

2000-luvun puolessavälissä Posillipo piti muutaman vuoden ajan taukoa valmentamisesta. Yksi soitto muutti tulevaisuuden suunnitelmat.

FC Hongassa juniorivalmentajana toiminut Boris Wistuba halusi Posillipon espoolaisseuraan auttamaan A- ja B-junioreiden fysiikkavalmennuksessa. Valmentajat olivat toimineet aikaisemmin yhdessä Jokereissa ja Allianssissa.

”Pääsin suunnittelemaan ja toteuttamaan Hongan junioripuolen fysiikkavalmennusta. Sitä kautta avautui myös mahdollisuus työskennellä miesten edustusjoukkueessa Mika Lehkosuon valmennustiimissä.”

Samoihin aikoihin Posillipo päätyi mukaan myös naisten liigajoukkueeseen.

”Kun Hongan naisten edustusjoukkueen fysiikkavalmentaja siirtyi vuonna 2012 pois, korvasin hänet”, Posillipo kertaa.

Vuonna 2012 käynnistyi prosessi, joka vei fysiikkavalmentajana aloittaneen Posillipon ensin apuvalmentajaksi ja lopulta päävalmentajaksi kaudella 2015. Prosessi huipentui Suomen mestaruuteen syksyllä 2017, kuusi vuotta fysiikkavalmentajanimityksen jälkeen.

Hongan junioriaikoja Posillipo muistelee edelleen lämmöllä.

Seuran akatemiasuunnitelmat olivat kunnianhimoisia. Samanhenkiset valmentajat lähestyivät lajia vahvasti pelin kautta. Toimijoilla oli voimakas halu tehdä asioita eri tavalla aikaisempaan verrattuna.

”Kahlasin läpi kaiken relevantin fysiikkavalmennukseen liittyvän materiaalin ja olin yhteydessä alan parhaimpiin asiantuntijoihin. Halusin löytää kaiken tiedon siitä, miten juniori- ja aikuispelaajien fysiikkaa kannattaa valmentaa jalkapallokontekstissa.”

”Me valmentajat pystyimme puhumaan samaa kieltä ja kyseenalaistamaan toinen toisiamme. Oli sääli, että toiminta kaatui, sillä meillä oli mahdollisuus tehdä jotakin erityistä. Meillä oli selkeä putki valmiina pelaajille. Se, että miesten edustusjoukkueen päävalmentaja (Lehkosuo) istui viikoittain samassa pöydässä esimerkiksi 9-vuotiaiden valmentajan kanssa, oli poikkeuksellisesta.”

Kun keskustelu kääntyy Posillipon valmennusfilosofiaan, seuraa punnittu puheenvuoro. Motiivit valmentamiselle ovat kristallinkirkkaana mielessä.

”Yhteisöllisyys on minulle iso juttu. Valmentaminen on jatkuvaa ongelmanratkaisua, muutoksia ja systeemin kanssa toimimista – ja näiden kokonaisuuksien ymmärtämistä. Ihminen ei ole staattisessa tilassa, vaan yksilö muuttuu koko ajan. Sama pätee joukkueeseen, joka on dynaaminen systeemi.”

”Valmentajan täytyy koko ajan pystyä ennakoimaan, reagoimaan, päivittämään toimintatapojaan ja ratkaisemaan eteen tulevia ongelmia. Vuorovaikutus pelaajien ja valmennustiimin välillä on todella tärkeää.”

Posillipon syyt valmentamiselle ovat pysyneet vuosien saatossa pitkälti samoina. Motiivit palautuvat juuri yhteisöllisyyteen.

”Ihmisten kyky toimia yhdessä on kiinnostanut minua aina. Jalkapallo yhdistää erilaisia henkilöitä, jotka eivät muuten olisi missään tekemisissä. Kaikki haluavat kuitenkin pyrkiä kohti yhteistä tavoitetta – mutta se vaatii, että ympäristö on oikea. Valmentajana minun tehtäväni on edesauttaa tällaisen ympäristön muodostumista.”

”Kysymys siitä, miten saamme potentiaalin esiin äärirajoilla, on erittäin mielenkiintoinen.”

 

Muut ihmiset oppimisen lähteenä

Miten voin kehittyä mahdollisimman hyväksi? Tämä on kysymys, jonka jokainen valmentaja joutuu kohtaamaan säännöllisesti. Tapoja etsiä ja löytää tietoa on erilaisia.

Oli kyse sitten vasta aloittaneesta juniorivalmentajasta tai pitkälle ehtineestä pääsarjavalmentajasta, tietotaidon jatkuva päivittäminen on elintärkeää.

On kirjallisia lähteitä, seminaareja ja videoklippejä. Valmentajien verkostot ovat myös Suomessa laajentuneet. Jotkut kiertävät eri puolilla Eurooppaa tutustumassa muiden seurojen toimintaan.

Luciano Posillipo pitää muita ihmisiä tärkeimpänä oppimisen ja kehittymisen lähteenä.

”Juttelen paljon valmennustiimin muiden jäsenten kanssa ja kysyn heidän mielipiteitään eri asioista. Halusimme luoda Hongan naisten valmennustiimissä kyseenalaistamisen kulttuuria, jossa kaikista asioista sai antaa palautetta.”

Valmennustiimin jäsenten lisäksi Posillipon tärkeimpiin sparraajiin on kuulunut muutama yritysjohtaja sekä suuri määrä valmentajakollegoita.

Toisinaan hän hakee vaikutteita henkisen valmennuksen asiantuntijoilta. Esimerkiksi mentaalivalmentaja Matti Henttinen oli Hongan arjessa mukana vuosina 2016-2018.

Yksittäisistä valmentajista Posillipo haluaa mainita Lehkosuon, Mikko LignellinVesa Vasaran, Gert Remmelin sekä Riku Paularinteen. Kaikilta valmentajilta löytyy yhteinen Honka-tausta. Vasara ja Paularinne valmentavat seurassa tällä hetkellä.

”Pyydän valmentajilta mielipiteitä eri klipeistä ja vaihdamme peliin liittyviä ajatuksia. Välillä katsomme otteluita yhdessä. Joskus keskustelemme johtamisesta ja vuorovaikutuksesta erilaisten ihmisten kanssa.”

”Objektiivinen ja suora palaute on kehittymisen kannalta korvaamatonta. Kyseleminen ja kuunteleminen on ollut minulle äärettömän tärkeää.”

”Aikaisemmin hain paljon oppia myös ulkomailta. Kun vierailin useissa italialaisissa seuroissa, ymmärsin paremmin, miten fyysinen ja taktinen valmennus voidaan yhdistää tarkoituksenmukaisella tavalla”, Posillipo avaa.

 

Arvot valmentamisen perustana

”Arvot, jotka ohjaavat toimintaani kaikkein eniten, ovat yhteisöllisyys, rehellisyys itselle ja muille, kaikkien kunnioitus sekä sitoutuminen”, Posillipo kertoo.

”Yhteisöllisyys on minulle sitä, että kaikki ovat samassa asemassa, eikä kukaan pelaajista saa erityisoikeuksia. Kollektiivi tulee aina ensin, ja sitä tulee vaalia. Joukkueen sisäinen ryhmädynamiikka on yksi tärkeimmistä asioista. Kiitos menestyksestä ja onnistumisista kuuluu kaikille, jotka ovat prosessissa mukana.”

”Kun epäonnistumme, epäonnistumme yhdessä. Keskustelemme yhdessä siitä, mitä haluamme tehdä paremmin. Vaikka urheilussa mennään äärirajoille, pelaajalla täytyy olla tunne, että harjoituksiin on kiva tulla ja lähteä. Turvallinen olo on osa yhteisöllisyyttä.”

Rehellisyydellä Posillipo viittaa erityisesti siihen, että valmentaja on rehellinen paitsi valmennustiimille ja pelaajille – myös itselleen. Valmentajat joutuvat käsittelemään suurta määrää epätäydellistä informaatiota, jonka perusteella on tehtävä erilaisia päätöksiä.

”Vaikeitakin päätöksiä on helpompi tehdä, kun valmentajalla on jokin perusta, mittari, arvo tai pelifilosofia, jonka perusteella päätöksiä tehdään. Arvot ohjaavat toimintaa, mutta eivät kahlitse”, hän pohtii.

”Pyrin antamaan aina avoimesti kaiken tiedon ja perustelemaan, miksi toimimme niin kuin toimimme. Rehellisyyttä voi tarkastella monesta eri näkökulmasta. Päätöksiä tehtäessä täytyy olla rehellinen omille ja joukkueen arvoille ja tavoitteille. Luottamus valmennustiimin sisällä lisääntyy, kun valmentajat perustavat ajatuksensa samoihin arvoihin.”

Kunnioitus on 40-vuotiaalle valmentajalle itsestäänselvä arvo. Respectistä puhutaan paljon jalkapallossa.

”Haluan kunnioittaa erilaisia persoonia. Jokaisella pelaajalla on erilainen tapa reagoida esimerkiksi vastoinkäymisiin. Se ei tietenkään tarkoita, että kaikki on ’okei’. Jos tulee ylilyöntejä, ne käsitellään joukkueen sisällä. Jos joku pelaajista osoittaa pettymystä olemalla vain hiljaa, se on täysin hyväksyttävää.”

”Erilaiset persoonat, ideat ja konfliktit synnyttävät uutta, ja niitä pitää hyödyntää. Toiminnassa syntyvät konfliktit täytyy käsitellä ja selvittää heti avoimesti, rehellisesti ja toisia kunnioittavasti.”

Posillipolle sitoutuminen on esimerkillä johtamista. Valmentaja näyttää omalla toiminnallaan esimerkkiä joukkueen muille jäsenille.

”Valmentaminen on minulle sitä, että teen valtavan määrän työtä, josta on hyötyä joukkueelle. Neljän vuoden aikana, jonka työskentelin FC Hongassa päävalmentajana, olin vain muutaman kerran poissa joukkueen tapahtumista – ja silloinkin olin korkeassa kuumeessa.”

”Tosissaan tekeminen on erittäin tärkeää. Kaiken toiminnan tulee tähdätä siihen, että joukkue kehittyy ja tulee paremmaksi.”

 

Kohti menestystä

Vaikka Posillipo oli ollut Naisten Liigassa pelaavan FC Hongan valmennustiimissä jo vuodesta 2012 – ensin fysiikkavalmentajana ja sitten apuvalmentajana –, vasta kausi 2015 käynnisti suuren muutoksen. Tuolloin hän aloitti joukkueen päävalmentajana.

Muutoksen siemeniä istutettiin otolliseen maaperään.

”Halusin rakentaa joukkueesta yhteisöllisen ryhmän, jolla on vahva identiteetti. Tavoitteenani oli etsiä ja löytää ne tekijät, joilla voisimme saada maksimin irti siinä sarjassa, jossa pelasimme.”

Posillipo korostaa, kuinka tärkeää on tunnistaa ympäristön realiteetit.

”Ensimmäinen askel oli se, että hylkäsin ajatuksen, että valmentaja kertoo ja pelaajat ovat hiljaa. Naisten Liiga on amatöörisarja. Pelaajat tulevat siviilitöistä harjoituksiin ja ovat usein väsyneitä. Tiesin, että en ole itsekään omien siviilitöideni jälkeen aina ’fresh’. Hyvä ryhmädynamiikka oli meille yksi tärkeimmistä asioista.”

Valmennustiimin perimmäisenä ajatuksena oli, että ihannetilanteessa yhteinen ympäristö ja yhteiset toimintatavat kantaisivat joukkuetta, eikä ryhmä olisi riippuvainen päävalmentajan tai kenenkään muun yksittäisen henkilön vireystilasta.

”Yhteinen päämäärämme oli luoda kehittävä ympäristö, joka mahdollistaa pelien voittamisen.”

”Mottomme oli, että emme harjoittele kahta lajia. On järjetöntä, jos joukkue toimii harjoituksissa yhdellä tavalla ja otteluissa toisella tavalla. Vaatimustason tulee olla molemmissa tilanteissa samanlainen. Jos harjoituksissa toimitaan eri asenteella kuin peleissä, kehittymisen edellytykset ovat heikot.”

”Jos haluamme olla kentällä tosissaan, miksi hihittelisimme harjoituksissa? Jos harjoittelemme pelin avaamista harjoituksissa, emme voi katsella maahan, sillä emme tekisi niin peleissäkään.”

Posillipon ensimmäinen kausi päävalmentajana päättyi ristiriitaisiin tunnelmiin. Joukkue sijoittui sarjassa vasta viidenneksi, mutta onnistui uusimaan Suomen Cupin voiton.

Kauden 2015 tärkein anti ei kuitenkaan liittynyt cup-voittoon. Valmennustiimi oli saanut kauden aikana tärkeää infoa siitä, mitkä asiat olivat toimineet ja mitä valmennuksellisia seikkoja oli vielä kehitettävä.

”Monelle pelaajalle oli uusi asia, että vedimme harjoituksissa ’sata lasissa’ ja toimimme tosissamme kollektiivi edellä. Vasta kausi 2016 käynnisti todellisen muutoksen. Otimme vielä voimakkaammin periaatteeksi sen, että toimintakulttuuri tulee aina ensin. Yksikään toimija – ei pelaaja eikä valmentaja – mene ympäristön edelle. Emme sooloile, jos emme ole sopineet, että sooloilu on hyväksyttävää.”

”Halusimme luoda ympäristön, jossa on selkeät toimintatavat. Monet pelaajat ovat kiittäneet tästä myöhemmin.”

Avoin vuorovaikutus on asia, joka toistuu Posillipon kommenteissa. Jatkuva keskusteluyhteys ei rajoittunut vain valmennustiimin sisälle. Myös valmentajien ja pelaajien välillä käytiin keskustelua harjoittelusta ja sen tavoitteista.

Rehellisyys ja yhteisöllisyys ruokkivat palautteenantoa.

”Jos joku pelaaja oli sitä mieltä, että harjoitteen olisi pitänyt olla erilainen, tätä ajatusta ei tyrmätty. Päinvastoin, kannustimme pelaajia antamaan palautetta, jos jokin asia vaikutti heistä vaikealta tai epäloogiselta. Emme tietenkään voineet toimia kaikkien mielipiteiden mukaan, mutta halusimme kuulla erilaisia ajatuksia. Päävalmentaja tekee kuitenkin aina lopulliset päätökset.”

”Perustelimme valintoja ja keskustelimme, miksi teemme asioita tietyllä tavalla. Kulttuurinmuutos joukkueessa perustui merkittävästi juuri siihen, että pelaajat olivat mukana päättämässä yhteisistä periaatteista ja tavoitteista, vaikka valmentajat päättivätkin pelimallin.”

Valmennustiimin ja pelaajien välinen vuorovaikutus vaikutti muun muassa siihen, että Posillipo pyrki yhdistämään esille tulleita asioita joukkueen pelimalliin. Tavoitteena oli mahdollisimman hyvä ja selkeä lopputulos.

”Kun olimme päättäneet, että haluamme voittaa, seuraava askel oli luonnollisesti miettiä, miten voimme maksimoida voittamisen mahdollisuuden. Pelaajista tuli todella itseohjautuvia ja heidän vaatimustasonsa kasvoi koko ajan”, Posillipo jatkaa.

”Halusin, että urheilijat ymmärtävät, mitä teemme ja miksi. Harjoittelun on oltava työpäivän jälkeen merkityksellistä. Lopulta pelaajille kelpasi vain tavoitteellinen harjoittelu. Jos harjoitukset eivät edenneet kunnolla tai pelaajat eivät ymmärtäneet, miten joku harjoitus liittyi peliin, saimme nopeasti kysymyksiä. Joukkueen kapteenisto saattoi kysyä, että ’onko kaikki ok?'”.

posillipo, 1
Luciano Posillipo antamassa ohjeita kesäkuussa 2017 pelatussa FC Hongan ja Jyväskylän Pallokerhon välisessä ottelussa. Kuva: Jussi Eskola.

Tavoitteena laadukas toiminta – resursseista riippumatta

Naisten Liiga on amatöörisarja. Seurojen resurssit ovat hyvin pienet. Valtaosalle pelaajista ei makseta lainkaan korvauksia. Vaikka esimerkiksi tyttöpelaajien määrä on kasvanut merkittävästi viimeisten vuosien aikana, naisten pääsarjan näkyvyys on kaukana muun muassa Veikkausliigasta.

Esimerkiksi 2010-luvun kestomenestyjän PK-35 Vantaan vuoden 2018 kausibudjetti oli vain 120 000 euroa. Palkkabudjetti muodosti tästä vain osan. Palkkaa maksettiin ainoastaan yhdelle pelaajalle.

Vantaan Sanomien huhtikuussa 2018 julkaistun jutun otsikko oli suora: ”Naisten jalkapalloeuro on 3 senttiä – PK-35 Vantaa maksaa palkkaa vain yhdelle pelaajalleen”.

Luciano Posillipo todisti naisjalkapallon pääsarja-arkea usean vuoden ajan. Valmentajan työmäärät olivat valtavia. Koska seuran talous- ja henkilöstöresurssit olivat minimaaliset, apukäsiä ei ollut varaa palkata.

Posillipo kertoo rehellisesti arjestaan, johon kuului Hongan tehtävien lisäksi myös siviilityöt. Pesti Hongassa ei ollut päätoiminen, mutta se vei ottelukaudella yli 40 tuntia viikossa.

Burnout oli useaan otteeseen lähellä.

”Olin Hongassa samaan aikaan päävalmentaja, fysiikkavalmentaja, fysioterapeutti ja välillä myös joukkueenjohtaja, vastasin naisten joukkueen markkinoinnista, soittelin sponsoreille, neuvottelin pelaajasopimuksia, laskin budjetteja ja kiertelin potentiaalisten yhteistyökumppaneiden luona.”

FC Hongan naisten YouTube -kanavan 70 videosta lähes kaikki ovat Posillipon tekemiä.

”Jälkikäteen ajatellen noin monta roolia oli sairasta, mutta vaihtoehtoja ei ollut. Muuten joukkueen arki ei olisi pyörinyt. Isot työmäärät ovat normaaleja urheiluseuratoiminnassa, mutta olisin halunnut keskittyä vain valmennustehtäviin.”

Yksi esimerkki kertoo paljon.

”Teimme kaudella 2017 esitettä markkinointia ja sponsorihankintaa varten. Pyysin kaveriani ottamaan valokuvia ja varasimme kirjastosta sopivan tilan. Lauantai-iltana hain kaupasta baby oilia pelaajan ehostusta varten ja pidin suihkepullolla huolen, että kuvattavana olleen Janni Laakson kasvot näyttäisivät hikiseltä.”

”Valmentamisen lisäksi hoidin päävalmentajana myös tällaisia tehtäviä. Miksi? Halusimme tehdä asioita paremmin ja tarvitsimme joukkueelle rahaa.”

screen shot 2019-01-14 at 8.58.34
Urheilussa lopputulos on helppo havaita, mutta tunnistammeko tekijät, jotka mahdollistavat voittamisen? Kuva: Luciano Posillipon arkisto.

”Jouduin usein ristiriitaisiin tilanteisiin eri roolien välillä. Oli hetkiä, jolloin yksittäinen pelaaja olisi tarvinnut tarkempaa palautetta pelaamiseen liittyen, mutta jouduin priorisoimaan joukkueenjohtajan roolia, jotta illan harjoitusvuoro olisi varmistunut. Hyppäsin yhdestä roolista nopeasti toiseen: saatoin neuvotella pelaajan kanssa sopimuksesta ja varusteista, ja 15 minuutin päästä olin hänelle taas valmentaja.”

Posillipon mukaan Honka haki säännöllisesti toimijoita naisjoukkueen taustalle. Rekrytointi tuotti harvoin tulosta.

”Osa hakijoista kävi haastattelussa asti, mutta homma kaatui lähes joka kerta siihen, kun hakija kuuli, kuinka pieni korvaus oli suhteessa työmääriin.”

Vaikka työmäärät olivat valtavia, Posillipo on ylpeä siitä kulttuurista, joka Hongassa oli kausina 2015-2018. Myös saavutukset olivat hyviä, ajoittain erinomaisia.

Kaudella 2016 joukkue voitti sarjassa pronssia ja sijoittui cupissa toiseksi. Kauden loppupuolella oli 17 ottelun tappioton putki.

Seuraava vuosi toi jättipotin ja espoolaisten kausi huipentui kauan odotettuun Suomen mestaruuteen.

Posillipo ja muut valmentajat odottivat, että Suomen mestaruus olisi tuonut helpotusta arjen pyörittämiseen. Toisin kuitenkin kävi. Hongan organisaatiouudistus vaikutti suoraan joukkueen toimintaan.

”Meidän piti varmistaa käytännössä joka viikko, missä pääsemme harjoittelemaan. Budjetin muodostumisesta ei ollut varmuutta. Soittelimme viikoittain Hongan muille joukkueille ja lähialueen seuroille ja kyselimme vapaita vuoroja. Onneksi pelaajat olivat äärimmäisen kärsivällisiä.”

”Ajattelimme yhdessä, että voimme joko valittaa tai tehdä kaiken mahdollisen. Kesällä 2018 tilanne vihdoin parani. Saimme muutaman vapaaehtoisen lisää joukkueen taustoihin huolehtimaan käytännön järjestelyistä ja seura otti enemmän roolia taustalla.”

Kaudella 2018 FC Honka pelasi Mestareiden liigassa ja eteni alkulohkosta 32 parhaan joukkoon. Saavutus on suomalaisten seurajoukkueiden eurohistoriassa suhteellisen harvinainen.

”Jos emme olisi voittaneet sarjaa kaudella 2017, olisin saanut burn outin viimeistään vuonna 2018. Mestaruus antoi kuitenkin energiaa hoitaa päävalmentajalle kuulumattomia tehtäviä.”

Menestyksen syitä analysoidessaan Posillipo nostaa esille seikkoja, jotka loivat perustaa hyvien tulosten saavuttamiselle. Näkökohdat pätevät kaikkeen urheiluun.

”Ensimmäinen asia oli se, että selvitimme, mitä parhaat joukkueet tekevät ja sovelsimme näitä havaintoja omaan ympäristöömme. ’Skip the crap’ oli periaatteemme esimerkiksi fysiikkavalmennuksessa. Emme tehneet mitään sellaista, jonka hyötyä peliin ei voitu osoittaa. Koko ajan oli pakko miettiä kokonaisuutta ja priorisoida asioita.”

”Toinen tärkeä seikka oli, että jokainen joukkueen jäsen – pelaaja tai valmentaja – sai tuoda kaikki ajatukset julki, siis ihan kaikki. Jos jokin asia ei toiminut, mietimme yhdessä, miten voisimme kehittää sitä. Loimme joukkueen sisällä pelaajista pienempiä ryhmiä, jotka vastasivat tietyistä asioista, esimerkiksi aktiivisuudesta Hongan some-kanavissa.”

”Päätimme valmennustiimin kesken, että amatöörisarjan arki ei saa vaikuttaa kahteen asiaan. Ensimmäinen oli pelaajan arki ja harjoitustapahtumat. Urheilijat saisivat keskittyä vain harjoitteluun. Heitä ei kuormitettaisi liikaa taustatöillä. Pelaajien työ oli harjoitella mahdollisimman hyvin.”

”Toinen asia oli valmennustiimin työ jalkapallon osalta. Kun pelaaja tulee harjoituksiin, on harjoitustapahtuman oltava mahdollisimman laadukas.”

Vaikka arki oli raskasta, se kannatti.

Näin Posillipo ajattelee nyt – vajaa puoli vuotta pestinsä päättymisen jälkeen. Kova työnteko ei ollut kenellekään ongelma, vaikka tahti oli välillä ”sairasta”, kuten Posillipo kuvailee.

”Teimme yhdessä valtavasti töitä. Meillä oli tasan kaksi vaihtoehtoa. Valitammeko pienistä resursseista vai paiskimmeko helvetisti töitä? Itselläni oli heti vuodesta 2015 alkaen kova tarve näyttää, että osaan valmentaa. Pelaajat, valmentajat ja muu staffi paiskivat todella paljon töitä.”

”Halusimme kaikki näyttää. Ylimääräinen p*ska putosi toiminnasta pois.”

 

Havaintoja arjesta ja tiimityöstä

Luciano Posillipo myöntää avoimesti, että kauden 2018 loppu oli vaikea ja raskas. Joukkue hävisi loppukaudesta kaksi tärkeää peliä ja sijoittui sarjassa lopulta neljänneksi. Valmentaja oli väsynyt. Mestareiden liigan ottelut olivat haastavan kauden kohokohta.

”Keskinäinen vuorovaikutus, vaatimustaso ja selkeät toimintatavat olivat tärkeitä tekijöitä koko neljän vuoden prosessin ajan. Jos joku pelaaja tai toimihenkilö eksyi näistä periaatteista, palautimme hänet yhdessä takaisin ’ruotuun’ tai mietimme, haluammeko toimia eri tavalla.”

”Halusin pelaajien ymmärtävän, että laadukas toiminta ja yksilön kehittyminen osana kollektiivia on nimenomaan päivittäisen arjen seurausta. Se tarkoitti yksinkertaisimmillaan esimerkiksi sitä, että katsoin rondossa, että jokainen pelaaja liikkuu päkiöillä optimaalisesti. Tämä on yksilön valmentamista – ei se, että valmentaja käskee pelaajaa vetämään yksin 800 kaaripalloa.”

”Halusimme organisoida harjoitusympäristön niin, että yksilö pystyy kehittymään kollektiivisessa harjoittelussa tietämättä, että hän harjoittelee samalla ’yksilötreeniä’.”

Posillipo korostaa päivittäisen toimintakulttuurin merkitystä. Sekä pelaajat että valmentajat allekirjoittivat yhdessä toiminnan tärkeimmät periaatteet.

”Olen pelaajista ylpeä, sillä he sitoutuivat erittäin hyvin päivittäiseen toimintaan. Onnistuimme luomaan terveen keskustelukulttuurin ja vaativan harjoittelukulttuurin joukkueen sisälle. Viimeisellä kaudella olin itse liian väsynyt ja aloin vain suorittamaan. Menimme Euroopassa jatkoon, mutta neljäs sija sarjassa oli kaikille pettymys.”

”Päävalmentajana kannan vastuun koko yhteisön epäonnistumisista ja onnistumisista.”

Samaan aikaan Posillipo huomauttaa siitä, että pettymykset kuuluvat urheiluun – varsinkin silloin, kun toiminnassa mennään äärirajoille.

”Jokainen on välillä pettynyt, ahdistunut tai iloinen. Jalkapallo ei ole irrallinen muusta elämästä. Kun on tehnyt paljon duunia ja tulee epäonnistuminen, on luonnollista kokea pettymyksen tunteita. Piste.”

”Kaudella 2017 teimme hulluna töitä, elämämme oli pelkkää jalkapalloa ja voitimme Suomen mestaruuden. Koimme kahtena peräkkäisenä kautena kaksi ääritunnetta: ensin hyvä olo ja sitten pettymys. Tulen aina muistamaan tavan, jolla voitimme sekä ne ihmiset, jotka olivat mukana.”

Resurssipulasta huolimatta valmennustaakka ei ollut yksin Posillipon harteilla. Tärkeitä henkilöitä olivat valmennustiimin muut jäsenet: kaudella 2016 Veera Vartiainen sekä kahdella viimeisellä kaudella Sofia Lipponen ja maalivahtivalmentaja Eemeli Ihalainen. Viimeisellä kaudella mukana oli myös Emma Tillander.

Valmentajien lisäksi Posillipo haluaa nostaa esille päivittäisessä toiminnassa mukana olleet huoltaja ”Sipa” Karosen ja joukkueenjohtaja Kari Paleniuksen. Lisäksi Teemu Hiekka kirjoitti vapaaehtoisena otteluraportteja ja päivitti nettisivuja. Ottelutapahtumissa auttoi lisäksi suuri joukko muita vapaaehtoisia.

Valmennustiimiajattelu toimi Hongassa luonnollisena lähtökohtana, josta ei tingitty.

”Halusin olla samaan aikaan vaativa ja turvallinen johtaja. Tavoitteemme oli toimia maksimaalisen laadukkaasti. Halusin johtaa toimintaa esimerkillä. Jokaisen henkilön ajatusten, myös minun, piti pohjautua yleisiin toimintatapoihimme ja periaatteisiimme.”

”Se, että teimme valmentajien kesken tiimityötä, oli kolmella viimeisellä kaudella yksi tärkeimmistä valmennuksellisista syistä, että saavutimme hyviä tuloksia. Pystyimme puhumaan kaikista asioista ja antamaan toisillemme palautetta. Kun meillä oli virtaa, sitä ’buustattiin’. Kun joku meistä oli väsynyt, muut ottivat enemmän vastuuta. Kaudella 2015 en hoitanut tätä asiaa niin hyvin ja valmennustiimin toiminta oli liian epämääräistä.”

”Muiden valmentajan ammattitaito oli isossa osassa. Pystyimme luottamaan toinen toisiimme. Tein useita päätöksiä esimerkiksi kakkosvalmentajan (Lipponen) näkemysten pohjalta. Sofia on äärimmäisen fiksu, asioita hyvin jäsentelevä ja jalkapalloa ymmärtävä ihminen.”

”Tiimityö on tärkeää, koska yksi henkilö ei voi osata kaikkea. Ihminen, joka sanoo olevansa kaikessa hyvä, todennäköisesti valehtelee tai ei vain ymmärrä, ettei tiedä.”

Posillipo on analysoinut tarkasti Hongan taivalta Mestareiden liigassa kaudella 2018.

Joukkue voitti alkulohkossaan kaksi ottelua ja eteni parhaana lohkokakkosena jatkopeleihin. Karsintalohkoja oli yhteensä kymmenen.

Jatkoonpääsy on ollut suomalaisille seuroille harvinaista herkkua.

Pudotuspelikierroksella Sveitsin mestari FC Zürich osoittautui liian kovaksi ja espoolaiset putosivat jatkosta maalierolla 1-6.

”Olimme mielestäni taktisesti kypsiä. Isoin ero oli kognitiivisella puolella. Vastustajan pelaajat pystyivät toteuttamaan laadukkaita ratkaisuja nopeammin. He toimivat korkeammalla intensiteetillä.”

”Peruspelaamisen taso oli vastustajan pelaajilla korkeampi. He eivät tehneet mitään ylimääräistä. Kun pelaaja sai pallon haltuun, hän syötti sen laadukkaasti ja nopeasti eteenpäin. Tällaiset ketjut sitten toistuivat pelissä lukemattomia kertoja uudestaan ja uudestaan.”

”Sekä tilastojen että analyysin perusteella vastustajat saivat maalipaikkoja paremmilta sektoreilta, ja he viimeistelivät lähes jokaisesta paikasta. Tässä oli iso ero verrattuna Naisten Liigaan”, Posillipo analysoi.

 

Vähemmän on enemmän

Posillipon tausta fysiikkavalmentajana ja fysioterapeuttina auttoi paljon Hongan arjen harjoittelussa. Kun sama henkilö oli sekä päävalmentaja että fysiikkavalmentaja, informaatiokatkoksia ei tullut ja kommunikointi oli jatkuvaa. Kokonaiskuva oli selkeä.

”Olen aina miettinyt, miten, milloin ja miksi jotakin liikettä tai harjoitetta tehdään. Periaatteemme oli keskittyä olennaiseen, ’skip the crap’. Se, kuinka hieno jokin liike on, ei ole relevanttia.”

Isona tavoitteena oli suunnitella harjoittelu fyysisesti ja kognitiivisesti tarkoituksenmukaisella tavalla – harjoituksen ensimmäisestä askeleesta viimeiseen.

Viimeisen kahden ja puolen vuoden aikana Hongassa ei tullut yhtään rasitusperäistä lihasvammaa, joka olisi pakottanut pelaajia jättämään otteluita välistä. Normaalia rotaatiota ja pelaajien lepuuttamista oli ajoittain.

”Varsinkin alussa pelaajat ihmettelivät, miksi harjoittelu ei ollut aina niin raskasta. Halusimme tietoisesti tehdä joistakin harjoituksista kevyitä. Koska toimin samaan aikaan sekä päävalmentajana että fysiikkavalmentajana, minun oli pakko miettiä, mikä on jokaisen harjoitteen kuormitus ja miten eri harjoitteet tukevat toisiaan.”

”Rasituksen ja levon suhteen ymmärtäminen ja manipulointi sekä harjoittelun rytmittäminen olivat isossa osassa”, Posillipo taustoittaa loukkaantumisten pientä määrää.

”Avoin keskustelukulttuuri ja jatkuva vuorovaikutus pelaajien ja valmentajien välillä mahdollisti sen, että pelaaja uskalsi heti sanoa, jos hän tunsi kipua esimerkiksi takareidessä. Myös Quanter -sovellus toimi tärkeänä apuvälineenä rasituksen ja palautumisen seurannassa. Välillä harjoittelumme oli todella raskasta, mutta perusteltua. Joskus se taas oli todella kevyttä – ja silloinkin perusteltua.”

FC Hongan kilpailuetu suhteessa muihin joukkueisiin. Tätä teemaa Posillipo pohti paljon vuosina 2015-2018.

”Suuri etu oli tietysti se, että olin samaan aikaan sekä päävalmentaja että fysiikkavalmentaja. Harjoittelimme fysiikkavalmennusta pelityylimme mukaan, emme vain kestävyys-, nopeus- tai voimaoppien mukaisesti. Kaikki harjoittelumme tähtäsi siihen, miten haluamme pelata. Tähän liittyy se, että emme harjoittele kahta lajia.”

”Välillä myös huoltava harjoittelu tehtiin taktisessa mielessä suhteessa pelitapaamme”, Posillipo kertoo.

Posillipo kertoo joutuneensa aika ajoin törmäyskurssille naisten maajoukkueen kanssa. Posillipon tapa työskennellä poikkesi siitä, miten maajoukkuetoimijat halusivat pelaajien harjoittelevan ja ajoittain pelaavankin. Toimijoiden välille syntyi pieniä konfliktitilanteita.

”Suunnittelimme Hongassa kaiken toiminnan suhteessa pelitapaan, pelaajan työelämään ja viikon rasitukseen. Pyrimme saamaan maksimin irti optimaalisesti. Halusimme ennen kaikkea, että pelaaja pysyi terveenä. Ainoa asia, mitä toivoin maajoukkueelta, oli, että minulle perustellaan ammatillisesti, miksi jotakin asiaa tehdään.”

”Koen, että välillemme ei syntynyt koskaan kunnon ammatillista keskustelua. Aihe tuntui jopa tabulta. Urheilijat joutuvat ristiriitaisiin tilanteisiin ja perusteluita kysyvät valmentajat saavat hankalan tai yhteistyökyvyttömän toimijan maineen.”

Posillipolle oli tärkeää, että hän ymmärsi päävalmentajana, miten taktinen harjoite kuormittaa pelaajia kognitiivisesti ja fyysisesti. Harjoittelu muodosti loogisen kokonaisuuden, jossa harjoitteet linkittyivät toisiinsa – tekeminen oli ”combined”, kuten Posillipo asian muotoilee.

”Emme harjoitelleet fysiikka edellä, vaan tähtäsimme siihen, että pelaaja pystyy pelaamaan huipputasolla. Kehitimme fysiikkaa erikseen, jos se oli este pelaamiselle tai terveenä pysymiselle.”

 

Prosessin loppu

Posillipon tehtävät FC Hongan päävalmentajana päättyivät lokakuussa 2018.

Takana oli seitsemän vuoden ajanjakso, josta hän toimi neljä kautta päävalmentajana. Se on pitkä aika vaativassa ja kuluttavassa ympäristössä, jossa päävalmentaja on paljon muutakin kuin vain valmentaja ja apukäsiä on vähän.

Valmennustehtävien päättymiseen liittyy syitä, joita Posillipo ei halua avata julkisuudessa.

Tällä hetkellä Posillipo työskentelee fysioterapeuttina ja personal trainerina jalkapallon ulkopuolella.

Heti Honka -pestin päättymisen jälkeen hän sai muutaman mielenkiintoisen tarjouksen. Ne tulivat kuitenkin liian nopeasti, ensin oli pakko hengähtää. Posillipo kertoo saaneensa säännöllisesti tarjouksia valmennustehtävistä. Seuraavalle tehtävälle on kuitenkin tietyt kriteerit.

”Kehittymiseni kannalta on tärkeää, että seuraava ympäristöni päävalmentajana on riittävän kilpailullinen, jossa ei jauheta mutua ja p*skaa. Ihmisten täytyy puhua samaa kieltä. Haluan, että ympäristössä ymmärretään ammatillisen toiminnan päälle – vaikka niin, että olisin itse aluksi pihalla.”

”Vaikka Suomessa on ammattitaitoisia valmentajia, olen törmännyt liian usein sellaiseen kulttuurin, jossa ei edes tiedetä, mistä puhutaan. Kehityksen kannalta on välttämätöntä, että kaikki puhuvat – tai ainakin kuuntelevat – ammattikieltä”, Posillipo arvioi.

Vaikka Posillipo on työskennellyt lähes koko 2010-luvun aikuispelaajien kanssa, hän pitää historiaansa juniorivalmentajana tärkeänä. Vuodet junioripelaajien kanssa rakensivat valmentajaidentiteetin perustaa.

”Kun valmensin junioripelaajia, halusin tietää, miksi ihminen käyttäytyy tietyllä tavalla. Samaa asiaa olen miettinyt, kun olen toiminut ikääntyneiden ihmisten fysioterapeuttina. Janosin tietoa pedagogiikasta, ihmisen psyykeestä, fysiologiasta ja sosiaalisista suhteista. Kyseisistä vuosista minulle jäi halu löytää tietoa ja oppia muilta ihmisiltä, tarve päästä kiinni parhaimpaan tietoon.”

Posillipo aloitti valmentamisen tasan 20 vuotta sitten. Takana on onnistumisia ja epäonnistumisia. Työtä, työtä ja työtä. Valintoja ja uhrauksia. Valmentajan arkea.

Kaikki on tapahtunut piilossa julkisuuden valokeilasta.

Luciano Posillipo puhuu haastattelun lopuksi aiheesta, jota hän todisti – ja toteutti – Hongassa usean vuoden ajan.

Pienillä resursseilla on mahdollista tehdä laadukasta työtä.

”Olen ylpeä siitä työnteon määrästä ja kulttuurinmuutoksesta, jonka teimme Hongassa. Emme välttämättä keksineet mitään uutta, eikä kaikki ollut aina todellakaan romanttista tai sujuvaa. Kyse oli sitoutumisesta ja omistautumisesta. Suurimman osan ajasta toimimme yhdessä parhaalla mahdollisella tavalla. Se oli jokaisen ihmisen ansiota, jotka olivat mukana vuosina 2015-2018. Etsimme tietoa, selvitimme ja tutkimme. Halusimme tehdä kaiken paremmin kuin aikaisemmin. Mietimme tapoja olla vuorovaikutuksessa. Annoimme palautetta suoraan.”

”Emme valittaneet resursseista, vaan teimme yhdessä todella paljon töitä.”

posillipo 2
Luciano Posillipo ja FC Hongan kapteeni Anna Auvinen halaavat Suomen mestaruuden ratkettua lokakuussa 2017. Kuva: Petri Lunki.

***

Erkko Meri (@ErkkoMeri)